Pika-pizza tortillasta

Eihän tämä mikään Pizzariumin taidonnäyte ole, mutta joskus on taiottava nopeasti ja vähistä aineksista. Varsinkin silloin, kun on lounaan aika ja jääkaappi loistaa tyhjyydellään ja neljä ihmistä odottaa lounasta.

Löysin tällaiset ainekset:Lumia Petri_20140107_004

  • 6 vehnätortillaa
  • 2 dl tomaattikastiketta (ja jos ei ole käynyt selväksi, niin Mutti on parasta…)
  • paketin herkkusieniä
  • kesäkurpitsan
  • pizzajuustoa
  • valkosipulinkynnen
  • hieman oliiviöljyä
  • merisuolaa, mustapippuria ja italialaista maustesekoitusta ja hieman sokeria

Ja näin tein:

Kastikkeen valmistus: kuori valkosipulinkynsi ja raasta se tomaattikastikkeen joukkoon. Lämmitä kattilassa kiehuvaksi, mausta teelusikallisella sokeria sekä ripauksella maustesekoitusta, mustapippuria ja suolaa.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Levitä tortillat pellille ja tomaattikastike tortilloille. Sitten juusto kastikkeen päälle ja pizzat uuniin noin viideksi minuutiksi.

Pilko kesäkurpitsat ja herkkusienet isoiksi paloiksi. Lämmitä pannu ja oliiviöljy kuumaksi. Paista kesäkurpitsoja ja herkkusieniä kovalla lämmöllä muutama minuutti ja kaada pizzojen päälle. Tarjoile heti.

Valmista vartissa ja toimii arkilounaana!

Perjantaikokki

Kesäkurpitsa-kukkakaalikeitto – Historiallinen helmikuu

Kuluva helmikuu jää toivottavasti historiaan luonnonoikkuna. Kaipaan kovasti entisaikojen onnettomia etelän talvia, jolloin maa oli valkoinen lyhimmilläänkin kuutisen viikkoa. Räntää tuli, mutta joulukuussa. Jäät kestivät muutakin kuin vesihiihtoa ja sadevaatteet olivat talviteloilla tammikuusta maaliskuuhun.

Itselleni vuoden 2008 helmikuu jää mieleen monestakin syystä. Adressini otti tuulta purjeisiinsa enemmän kuin kuvittelin. Eilen allekirjoituksia oli kertynyt yli 10 400. Se on adressit.com –palvelun 17. allekirjoitetuin adressi. Haastatteluja olen antanut Ylen aamutelevisioon, Ruotsin suomenkieliseen radioon, Radio Sataan Turussa ja Turun Sanomiin. Lisäksi aihe on herättänyt erittäin paljon keskustelua netin palstoilla ja siitä on uutisoitu Helsingin Sanomissa, iltapäivälehdissä, Taloussanomissa, Finfoodin sivuilla ja monessa muussa paikassa. Ei mikään tavallinen helmikuu perjantaikokillekaan.

Adressiin

Helmikuussa saimme vihdoin valmiiksi myös puolitoista vuotta kestäneen projektimme – perjantaikokki laajensi sopan hämmentämistään myös ohjelmistopuolelle. Jos järjestät kokouksia tai tapahtumia, etkä vielä kuullut uudesta Lyyti-palvelustamme, niin minulla on sinulle uutisia. Tapahtumanhallinta palvelu löytyy alla olevasta linkistä. Tapahtumien hallinnointi helpottuu jatkossa paljon!

Lyyti-palvelu

Helmikuun huipennus?

On asioita – ja sitten on tärkeitä asioita. Vuoden päästä en muista lumetonta helmikuuta, mutta muistan ilmeen poikani kasvoilla, kun hän oppi konttaamaan. Voi sitä iloa! Mistä lienee luonteensa perinyt, mutta paikoillaan hän ei viihtynyt. Nyt on pikkumiehellä onnenpäivät kun saa konttailla siskonsa perässä – vaikka ei kiinni saakaan. Ei se vauhti, vaan se liike.

Entä se kuukauden paras hetki? Kaksivuotias tyttäreni pyysi päästä syliin komentaen:
”Ota minut sylkkyyn, nuorimies!”

Kesäkurpitsa-kukkakaalikeitto

Kevyt keitto – tuhti salaatti. Erinomaista…

AINEKSET
– 1 kukkakaali
– 1 kesäkurpitsa
– 1 sipuli
– 1 rkl kanafondia
– 0,5 l vettä
– 2 rkl maustamatonta tuorejuustoa
– 2 rkl oliiviöljyä
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– 4 palaa paahtoleipää

VALMISTUS
Pilko sipuli, kesäkurpitsa ja kukkakaali pieneksi ja kuullota niitä kattilassa oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää vesi ja fondi. Keitä kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Soseuta keitto sauvasekoittimella, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tuorejuusto ja sekoittele.

Leikkaa leivät pieniksi krutongeiksi ja paahda niitä pannulla pienessä määrässä oliiviöljyä hetki. Ripottele leivät keiton pinnalle.

Aurajuusto-päärynäsalaatti

AINEKSET

– 1 kerä rapeaa salaattia
– 1/3 paketti Aurajuustoa
– ½ paketti pekonia
– 2 päärynää
– 0,5 dl pinjansiemeniä

VALMISTUS
Revi salaatti suupalan kokoisiksi paloiksi. Paista pekoni rapeaksi, valuta talouspaperin päällä ja pilko pieneksi. Kuori ja pilko päärynä.Murenna Aurajuusto. Paahda pinjansiemeniä kuumalla pannulla hetki – varo polttamasta! Sekoita kaikki keskenään, mausta oliiviöljyllä ja VinCottolla.

Mitä on VinCotto (sivu englanniksi)?

Viinisuositus

Aina välillä ehtii myös maistamaan viiniä ruoan kanssa ja suosittelemaan sopivaa. Eilen oli sellainen päivä. Sain lahjaksi pullon Beringerin Napa Valley Chardonnayta, joka on hieman hinnakkaampi, mutta kyllä hintansa arvoinen! Viini kesti valkoisenakin hyvin myös salaatin Aurajuuston ja pekonin kanssa.

Lisätiedot Alkon sivuilta

Viikko aikaa karkauspäivään!

Nyt naiset jahkailu seis ja kosimaan! Vielä ehditte osallistua ja voittaa jopa 20 000 euron häät ensi kesäksi. Kilpailu MTV3:n sivuilla…

Hääkilpailuun

Mukavaa viikonloppua!

Terveisin

”Nuorimies”

Peurapullat ja grillattua kesäkurpitsaa – Rankka päivä töissä?

Itse kukin meistä on kokenut rankan päivän töissä. Takki on tyhjä kotiin mennessä ja väsyttää. Miten sitä jaksaisi innostua vielä leikkimään lasten kanssa?

Kotimatkani taitan pääosin polkupyörällä. Se on yksinkertainen tapa liikkua ja siksi se sopii minulle. Ei tarvitse muuta kuin pyörittää monotonisesti kampia, niin pääsee kotiin. Se on erittäin miehinen liikuntamuoto, kun putkiaivoillakin pärjää loistavasti. Ajellessa aivot tuulettuvat. Varsinkin jos ajelee vastatuuleen, on oikea tuulitunneli. Jalkojen tehdessä työtään ilman sen kummempaa miettimistä, ahkeroivat aivot. Ne heittävät turhaa tietoa roskikseen, siirtävät vähäpätöiset murheet ajatusten autiomaahan ja pinnalle jäävät ne oikeasti tärkeät asiat.

Kotioven avatessa mielessä onkin sitten vain enää perhe. Ovi aukeaa ja jalkoihin hyppää kaksivuotias prinsessa. ”Tuuppa iskä syömään!” – käy käsky ja kädestä pitäen talutetaan pöytään, ennen kuin kypärää ehtii riisua. ”Otappas iskä viiniä” on seuraava komento ja käteen työnnetään maitolasi.

Jotkut pohtivat, että miten sitä jaksaisi työn lisäksi vielä hoitaa lapsia. Minä mietin, miten sitä ennen jaksoikaan ilman lapsia? Tai ilman tällaista kotikohtelua?

Sain viikolla puhelun Italiasta. Saapasmaan posti oli vihdoin kantanut joululahjamme perille – vain vajaassa kahdessa kuukaudessa! Italialainen ystäväni kiitti kuvakalenterista ja kehui poikavauvaamme komeaksi. Sitten hän ihmetteli, että ovatpa suomalaiset innokasta kansaa, kun noin lapsia tekevät. Ennen kuin ehdin kommentoimaan, totesi hän, että ”Niin. Mutta Suomessahan on pitkä ja pimeä talvi…”

Toivottavasti kevät ei tule ihan vielä.

Peurapullat ja grillattua kesäkurpitsaa

AINEKSET
– 400 g sikanauta-jauhelihaa
– 400 g peuran (tai lampaan) jauhelihaa
– 2 kananmunaa
– ¾ dl korppujauhoja
– 2 rkl paahdettua sipulia (tai kuullotettua sipulia)
– 2 valkosipulinkynttä
– 1 tl kuivattua timjamia
– 1tl kuivattua rosmariinia
– tilkka oliiviöljyä paistamiseen
– 2 dl kermaa
– n. 4 dl vettä
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

– 1 iso kesäkurpitsa
– 1 parsakaali

VALMISTUS
Pilko ja kuullota sipuli öljyssä. Jos käytät valmiiksi paahdettua ”hotdog-sipulia”, ei sitä tarvitse paistaa. Vatkaa kananmunaa vispilällä hetki. Näin saat kuohkeampia pullia. Sekoita kananmunan joukkoon korppujauhot, sipuli, jauhelihat, pilkotut valkosipulit ja mausteet. Tee taikinasta isohkoja pullia. Paista pannulla pulliin ruskea pinta ja nostele pullat kattilaan. Kaada pannulle vesi (jotta saat kaikki maut pannulta talteen) ja sekoittele hetki. Kaada vesi kattilaan (siten, että pullat lähes peittyvät). Lisää joukkoon kerma ja hauduta miedolla lämmöllä n. 30 minuuttia. Voit halutessasi suurustaa liemen kastikkeeksi.

Pilko kesäkurpitsa sormen paksuisiksi siivuiksi. Ripottele siivujen pinnalle suolaa ja anna maustua kymmenisen minuuttia. Suola imee kosteutta siivuista. Voitele siivut öljyllä, kuumenna parilapannu kuumaksi ja paista molemmin puolin, yhteensä n. 6-8 minuuttia.

Pilko parsakaali ja höyrytä kypsäksi.

VINKIT
Vatkaamalla kananmunaa vispilällä ennen kuin lisäät jauhelihat, saat kuohkeammat pullat. Ja jos käytät parilapannua, kuumenna se erittäin kuumaksi, niin saat kauniit raidat. Mutta älä laita öljyä pannulle, vaan voitele paistettavat raaka-aineet kevyesti öljyllä. Näin ei pannu savuta, eivätkä paistettavat raaka-aineet pala pannuun kiinni.

Mukavan pimeää viikonloppua!

Perjantaikokki

Joko vaikutit?

Minä haluaisin kauppoihin enemmän marinoimattomia broiler- ja lihatuotteita. Entä sinä? Lupaan toimittaa adressin eteenpäin, kun 6000 nimeä on kasassa. Käy katsomassa, kuinka monta nyt on!

Tästä vaikuttamaan…