Kevyttä pyöräilyä Mallorcalla – eli SKB Triathlon Racing Teamin ”all out” -treenileiri

e2a5b871-6a2b-463b-b08b-7b289b59b88c

Olosuhteet aamu-uinnille eivät tästä parane.

 

Mielikuvani Mallorcasta on aina ollut saksalaisturistien täyttämä lomahelvetti, johon ei kohteen alkuperäisyyttä arvostava matkailija lähtisi mistään hinnasta. Niinpä en ole sinne koskaan matkustanut, kunnes sitten jostain syystä päätin sinne lähteä.

Triathlon-seurani SKB on leireillyt saarella jo kolmisen kertaa huhtikuussa ja jokin kumma päähänpisto sai minut ilmoittautumaan mukaan. Tosin en tarkistanut kohdetta, vaan ainoastaan ajankohdan. Se sopi kalenteriin, joten varaus sisään! Lähdin reissuun siis täysin turistina. Päivää ennen reissua katsoin Google Mapsista, että missä se Mallorca oikein sijaitsee. Hämäännyin, kun leirin järjestäjän, Next Level Campin tiedotteesta puhuttiin uimisesta ”in the ocean”. Mutta kyllä muistikuvani piti paikkaansa – siinähän se on 90-luvun suosikkien, Menorcan ja Ibizan välissä – Välimerellä. Valtamereen ei siis uimaan pääsisi.

Olin kuvitellut lähteväni rennolle pyöräleirille. Iltaisin syötäisiin hyvin ja ehkä nautittaisiin paikallisia viinejä. Sitten leirin läpikäynyt kaverini Riku sanoi, että kannattaa muuten treenata, että pärjää leirillä mukana. Alkoi vähän mietityttää koko homma.

Nyt on kuusi päivää armotonta treeniä takana. Valmentajamme Darby Thomas totesi ekana päivänä, että päivittäiset viiden – kuuden tunnin treenit kuulostavat paljolta, mutta huoli pois: täällä ei ole mitään muuta tekemistä. Ja totta hän puhui.

Aamu alkoi aina uinnilla ”in the ocean”, eli Välimeressä. Vesi oli 15-17 asteista, joten märkkäri päällä painettiin menemään. Yllätyin todella ensimmäisen aamun uinnista, sillä 1500 metrin matka meni 1:34/100m vauhdilla. Viime kesänä pihaani hommaama vastavirta-allas on todella tuonut lisää vauhtia uintiin! Toisaalta – on siinä jo 120 kilometriä uitukin.

Uinnin jälkeen tankattiin energiaa. Ei nautittu aamiaisesta, vaan tankattiin kirjaimellisesti koneeseen polttoainetta. Tämä asenne oli hyvä pitää, sillä ruokailu tapahtui tarkoitukseen sopivassa, mutta minkä tahansa romanttisen loman pilaavassa resortissa. Todellisella mättötehtaalla ladottiin pizzalapion kokoisille lautasille hiilaria ja proteiinia niin paljon kuin vatsa vain veti. Hassua kyllä – niin teki tuhat muutakin ruokailijaa tässä paikoilleen parkkeeratussa ruotsinlaivasimulaattorissa. Tosin sillä erolla, että ne 980 muuta liikkuivat korkeintaan aurinkotuoleille ja takaisin – ehkä baarin kautta kiertäen. No, palaahan sitä energiaa siinä auringossakin maatessa.

IMG_1621

Mättötehtaan herkkuja… Lautanen 2/3 menossa illallisella.

Ja sitten poljettiin. Voi pojat, että todella poljettiin! Viitenä fillarointipäivänä kertyi kilometrejä 620 ja nousua yli 7000 metriä. Joku aina välillä lupasi vetää letkaa ”ihan rauhallisesti”, vaikka tiesi huijaavansa myös itseään. Kun satulaan päästiin, niin aina mentiin kovaa. Paitsi silloin, kun mentiin vielä kovempaa.

IMG_2558

Tommi! Nyt paidat kiinni ja putkelle. Feikataan, että on kevyttä – tuolla on kuvaaja!

IMG_1269

Nousua! Jyrki ja Janne jo lähes ylhäällä.

IMG_7684

Osa porukasta Randan huipulla.

IMG_2616

Gruppo B:llä ei hymy hyytynyt!

En ole koskaan ollut juoksija, vaan uinti ja pyörä ovat olleet minulla sydäntäni lähellä. Niinpä ajatuskin 140 kilomertin pyöräilyn jälkeisestä juoksusta oli minulle lähinnä huonon vitsin tasoa. Mutta ihmeitä tapahtuu. Ensimmäisen päivän ”transition run”, eli suoraan pyörästä juoksuun -harjoitus oli kramppien värittämä. Mutta siitä eteenpäin jokainen päivä oli helpompi – ja vauhtikin aina kiihtyi. Ihmeitä voi siis tapahtua.

Opin leirillä myös valmennus- ja harjoittelumetodologian, jonka nimesin Darbyismiksi päävalmentajamme Darby Thomasin mukaan. Jos kramppaa, jos ei kulje, jos tuntuu raskaalta tai jos joku muu menee kovempaa, on se aina ”lack of training or nutritional issue.” Siis harjoittelun puutetta tai sitten tankkaus on pielessä. Tällä leirillä puututtiin molempiin: harjoiteltiin itsemme tajunnan rajamaille ja tankattiin lähes yhtä paljon kuin ne saksalaiset ammatituristit, jotka luovivat notkuvien buffetpöytien merellä yhtä ammattimaisesti kuin me puikkelehdimme pyörillämme vilkkaan liikenteen seassa.

Mutta millainen se Mallorca sitten on?

Sehän on ihan älytön turistihelvetti ja siksi se sopii tällaiseen leiriin täydellisesti! Siellä ei ole kerta kaikkiaan mitään muuta (järkevää) tekemistä kuin treenata. Ja treenaamiseen siellä on – ainakin huhtikuussa – ylivertaiset olosuhteet. Päivälämpötilat olivat 20 ja 25 asteen välillä. Meri oli kirkas ja useimmiten tyyni – ja aina oikean lämpöinen. Juoksua varten rantaraitti toimi, sillä maisema vaihtui ja aurinko paistoi. Pyöräilijöitä saarella oli ainakin 10 000, mutta en nähnyt kuin yhden onnettomuuden koko viikon aikana. Autoilijat ajavat uskomattoman hienosti ja ohittavat pyöräilijät – ajoivat he sitten yksin tai isossa letkassa – aina vastakkaisen kaistan kautta. Täällä autoilijoilla on ihmeellinen kunnioitus ihmishenkeä kohtaan. Onkohan se imetty jo äidinmaidosta tai opittu autokoulussa? Mene ja tiedä – haluaisin samaa asennetta ison annoksen Suomeenkin, jossa tavallinen autoilija kohtaa 10 vuodessa saman määrän pyöräilijöitä kuin Mallorcan asukas päivässä.

IMG_2586

Vierailu Palman Rapha-kaupassa tuplasi reissubudjetin. Vatsa sisään, niin kamat näyttävät paremmilta!

Perheen kanssa suuntaan jatkossakin muualle, mutta Sa Calobran, Puig Majorin, Randan ja Formentorin nousut haluan ajaa vielä joskus uusiksi. Paremmassa kunnossa parempaa Strava-sijoitusta hakien – tietenkin.

Mutta mikä viikosta teki The Viikon, oli tietenkin porukkamme. SKB:n oudot, hauskat, hienot, mukavat, hullut ja kilpailuhenkiset All Out -persoonat ovat jotain, mitä rahalla ei saa tai muualta ei löydä. Timpparellin ja Pekan rasvaussviitti, Saulin räjätävä nauru (lähtökohtaisesti omille vitseille), Niinan vetovoima (kirjaimellisesti) fillarilla, Jannen ja Pasin henkeä salpaavan kauniit kuvat ja videot, Vekkelin sulotuoksut, ai ai… Priceless – sanoisin. Ja kaikkein parasta on tietenkin jokaisen antama tsemppi ja tuki heikkoina hetkinä. Vuorille ei kaveria jätetä – ei vaikka sen jalat olisivat krampeista kovat kuin uppotukit. Kiitos, kun toitte minut takaisin Harri, Tommi, Janne, Niina ja muut.

Tämä uskomattoman upea porukka on saanut minut ylittämään itseni ja suoriutumaan päivistä, jollaisiin en yksin ikinä olisi hankkiutunut – saatikka niistä selviytynyt. 1/3 porukasta on Havaijin Iron Manin kävijöitä tai paikan sinne lunastaneita. Muut ovat kaikki moninkertaisia triathlonin täysmatkalaisia ja ikäryhmiensä parhaimmistoa. Sitten on yksi harrastelija-Hollmén, joka vuosittaisella triathlontavoitteellaan pyrkii pitämään itsensä kunnossa ja motivoituneena treenaamaan – kelistä huolimatta.

Kiitos kaikille. Olette mahtavia. Ja mikä parasta: tämän jälkeen mikä tahansa treeni tuntuu lämmittelyltä.

IMG_0964

Kyllä Konan kävijät ja ammattilaiset osaavat rennostikin ottaa, kun heidät siihen pakotetaan.  

IMG_1014

Leirin hupikisan pyöräosuus.

7c8407cb-0c87-4a7a-8e2a-db5d9d8a9385

Viimeisen illan dinner – ja viikon ensimmäinen (sekä viimeinen) Limoncello. Vaimo ei uskoisi…

Pete

 

 

 

Haute Route Alpit 2016 – päivä 7.  Megeve – Geneve

Day7

Viimein aamu koitti vihdoin. Jalat tuntuivat ihmeen hyviltä. Ajattelin silti ajaa ihan rauhassa ja maisemista nauttien. Aamiaisella Johan nosti kilpailuhenkeä, sillä hän oli minua kokonaistuloksessa vain seitsemän sekuntia perässä. Ajatteli kuulemma voittaa minut.

Päivä oli Haute Route-mitta-asteikolla ”helppo”, sillä nousua ei olisi edes kolmea tonnia, vaikka matkaa olisi yhteensä 140 kilometriä. Yksi kunnon nousu, noin 700 metrin korkeuserolla ja muut mäet olisivat pieniä ”hidastustöyssyjä”.

Ensimmäiseen mäkeen kun pääsimme, oli strategiani muuttunut: päätin repiä kahdessa ensimmäisessä nousussa niin ison eron Johaniin, että voisin loppupäivän rullailla rauhassa. Jalat tuntuivat vahvoilta ja hyviltä. Annoin mennä! Poljin kaksi nousua todella vahvasti ja toisen nousun päällä ajanotto loppui hetkeksi. Totesin siellä olevani Johania jo useamman minuutin edellä. Homma oli siis selvä.

Vauhtia hidasti tällä kertaa laskut, sillä ensimmäisessä laskussa oli etujarruni todella tunnoton ja alkoi vinkua, kun vähänkään sillä kovempaa jarrutin. Ja vinkuna muuttui oudoksi pärinäksi samalla kun jarruteho katosi kokonaan. Ei ole todellakaan mikään kiva tunne yrittää laskea vain takajarrullisella pyörällä. Otin siis vauhtia reilusti pois ja laahasin etujarrua myös suorilla pitääkseni vauhdin aisoissa.

Toisen mäen päällä Mavicin mekaanikko tsekkasi jarrua kaksi sekuntia ja sanoi, että kunnossa se on. Otin paperia ja pesin vanteen vedellä. Ja näinhän se alkoi toimia! Ilmeisesti vanteelle oli mennyt urheilujuomaa tai vastaavaa, joka aiheutti ulinan ja pidonmenetyksen.

Loppupäivän ajoimme SKB:n porukassa, kauniissa auringonpaisteessa. Maali oli Yvoiressa, Genevejärven rannalla. Tunne sinne saapuessa oli mahtava! En olisi ensimmäisen päivän jälkeen uskonut näinkin vahvavointisena viikkoa lopettavani. Yvoiressa söimme, joimme muutamat Post Ride oluet ja jatkoimme Geneveen 400-päisenä pyöräilysaattueena.

hauteroute_maali.jpg

Tähän hetkeen, näihin ilmeisiin, tähän porukkaan ja kuvan fiilikseen tiivistyy koko viikko.

Koko viikko oli todella upea kokemus jälleen kerran. Parempia säitä ei olisi voinut toivoa ja FoxCompin Samun juuri ennen lähtöä huoltama pyörä toimi täysin moitteetta, viimeisen päivän jarruepisodia lukuun ottamatta. Ja siitäkin selvisi vanteen pyyhkäisyllä.

En sano, ettenkö enää koskaan menisi Haute Routelle, mutta toistaiseksi osaltani nämä karkelot on nähty. Olen polkenut sarjan kaikki episodit: Dolomiitit, Pyreneet ja nyt viimeisenä Alpit. On mahtavaa saada keskittyä vain polkemiseen (ja syömiseen sekä nukkumiseen) viikon ajan, nauttia maisemista ja uskomattoman hyvin toimivasta järjestelyistä. Väitän myös, että tämä on turvallisin tapa polkea vuoristossa. Jokainen vaarallinen mutka on merkattu, jokaisessa risteyksessä on ”sheriffi” pysäyttämässä liikennettä sinulle, kanssasi ajaa safety-moottoripyöriä ja käytössäsi on tarvittaessa huoltoauto sekä lääkintähenkilöstö. Jos siis haluaa itselleen todellisen haasteen, mutta turvallisissa puitteissa, niin suosittelen Haute Routea. Ensi vuodeksi on silti keksittävä uudet haasteet.

Iso kiitos viikon onnistumisesta menee jälleen porukallemme: Maija, Sauli, Olli, Bänä, Johan, Sebastian, Henri, Karvinen, Christer, Dani, Toni, Jamie ja monet muut matkan varrella tavatut ihmiset tekivät viikosta myös hauskan. Aamuisin oli vatsalihakset kipeät illan nauruista.

Tämä blogi tuli kirjoitettua vasta kotona Kaarinassa. Pakko myöntää, että mikään ei kuitenkaan voita kotiinpaluuta ja perheen näkemistä. Pitää käydä aina vähän kauempana, että osaa arvostaa sitä, mikä on lähellä.

Pete

 

 

 

 

Haute Route Alpit – päivä 6. Curchevel – Megeve

Day6

Päivä Stravassa: https://www.strava.com/activities/697866553

”Enää yksi aamuherätys!”

Tämä oli ajatukseni aamulla. Vaikka eilen oli ns. Marathon stage, ei tämä päivä paljoa jäänyt jälkeen. 134 kilometriä ja 3400 metriä nousua. Ja aurinkoa oli taas luvassa!

Pakko myöntää, että mieluummin hikoilen kuin jäädyn. Kaksi vuotta sitten Andermatista noustessa Furkapassin päälle, näytti lämpömittari -1 astetta, kun lähdimme 20 kilometrin laskuun. Viiden kilometrin jälkeen kroppa tärisi horkassa ja ohjaustanko vatkasi hallitsemattomasti. Nämä +13 asteen aamut ovat huomattavasti parempia.

HauteRoute 2016-09-02 kello 16.59.15

Startti oli 10 kilometriä hotellilta alamäkeen, suomalaisille tuttujen hyppyrimäkien juurelta. Näissä mäissä Toni Nieminen voitti aikoinaan olympiakultaa Albertvillen kisoista.

HauteRoute 2016-09-02 kello 16.59.37

Sauli johtaa ylivoimaisesti SKB:n sisäistä rankingia. Eikä pelkää myöntää sitä.

Parinkymmenen kilometrin laskun jälkeen olin kylmissäni, vaikka lämpöä oli se 13 astetta. Ensimmäinen ylämäki tuli siis kuin tilauksesta.

Mutta tänään ei oikein kulkenut. Vasen jalkani, varsinkin sen reisilihas, oli kuin puusta veistetty. Voimaa se ei tuottanut, mutta ilmoitti olemassaolostaan jokaisella pyöräytyksellä. Tästä tulisi pitkä päivä.

Poljin ensimmäiset 70 kilometriä todella hitaasti. Koitin lämmitellä reisiä polkemalla putkelta (seisten) pitkiä matkoja, mutta reisi pysyi jumissa. Pyörittäminen oli neliskanttista ja putkelta ajo näytti kuin Notredamen kellonsoittaja yrittäisi opetella polkemaan.

HauteRoute 2016-09-02 kello 17.00.26

70 kilometrin jälkeen olimme päivän puolivälissä. Tonilta tyhjeni takarengas juomapisteellä ja vaihdoimme sitä, kun “Fine de course” –auto kurvasi paikalle. Se siis tarkoittaa sitä, että olet joukon viimeinen ja cut off-aika on lähellä. Oli aika alkaa polkemaan tosissaan.

HauteRoute 2016-09-02 kello 17.01.21

 

HauteRoute 2016-09-02 kello 17.02.22.png

 

HauteRoute 2016-09-02 kello 17.03.31

Näissä maisemissa kelpaa fillaroida.

Söin magnesiumia ja suolaa sekä poljin huomattavasti kovemmilla sykkeillä. Se selkeästi auttoi ja jalat alkoivat toimia. Itseasiassa loppupuolikkaan poljin jo aika mallikkaasti. Maaliin saavuin 6h 46 minuutin jälkeen.

HauteRoute 2016-09-02 kello 17.04.20

Parasta päivässä oli jälleen kerran maisemat ja maaliintulo. Enää yksi päivä ja sunnuntaina pääsee kotiin!

HauteRoute 2016-09-02 kello 17.04.01

Col de Saisies. Tämä maa elää ja hengittää pyöräilyä. 

HauteRoute 2016-09-02 kello 17.06.29

Hotellilotossa meillä on käynyt tuuri ja tälläkin kertaa meitä siunattiin uima-altaalla sekä upeilla maisemilla. Majoitumme samassa hotellissa, jossa Giant-Alpecine –ammattilaistalli nukkui, kun Tour de Francen vierailu Megevessä heinäkuussa. Heidän kuskeilleen ei kuulemma saanut antaa comfort-huoneita, vaan astetta askeettisimmilla piti pärjätä. No, onneksi meillä on comfort-taso. Tuntuu, että juuri nyt olen ansainnut sen.

Toistaiseksi yksikään hotelli ei ole pystynyt vastaamaan siihen kysyntään, jonka monikymmenpäinen pyöräilijälauma aiheuttaa viidessä minuutissa aamiaispöydässä. Joka ikinen tarjolle tuotu tarjotin tyhjenee ennen kuin ranskalaiset ehtivät ”Viva la france”-sanoa. Tämän hotellin respa kehuskeli jo ennakkoon, että tässä hotellissa he tietävät, miten pyöräilijät syövät. Tourin kisakuskit kuulemma latoivat aamiaiseksi 4000 kaloria naamaan.

Saas nähdä aamulla, miten pystyvät vastaamaan meidän energiantarpeeseen.

Pete