Swimming in the snow

swimming

Aloitin päiväni pukeutumalla speedoihin, uimalakkiin ja -laseihin. Jalkoihin laitoin släbärit, eli tohvelit. Ja sitten menin lumitöihin. Onneksi naapurit nukkuvat vielä klo 5.50. Saattaisivat ihmetellä puolialastonta lumenluojaa. Sen verran oli lumi raskasta, että harjasta katkesi varsi. Lyhyemmällä on voimatreeni parempi, ajattelin itsekseni.

Lumitöitä tai ei, pari kilsaa vapaalla tyylillä herättää kivasti. Ja ai että, kerrankin vesi tuntui ihanan lämpimältä, kun sinne pääsi.

Uinnin jälkeen pukeuduin vähän formaalimmin, söin pikaisen aamupalan ja siirryin ulos odottamaan eilen illalla tilaamaani taksia. Sen piti tulla 7.15 ja maksan mielelläni 7,10€ ennakkomaksun siitä varmuudesta, että ehdin tällaisena ”talvi yllätti autoilijat”-aamuna ajoissa 7.36 lähtevään junaan.

7.17 Valopilkkuaplikaatio ilmoittaa, että auto on matkalla luokseni. Kiva. Odottelen jalat loskassa. 7.22 auto saapuu. Huomautan, että hän on myöhässä ja nyt tulee vähän pirun kiire junaan.

”Siihen ehditään, jos ehditään. Minkäs voi, kun ei näitä autoja vain ole.”

Selitin varanneeni auton yli yhdeksän tuntia sitten.

”Jaa. Mulle tämä tilaus tuli hetki sitten.”

Toteamme yhdessä, että heidän systeemissään on vikaa. Minä tarkoitin taksimonopolia, hän teknistä tilausjärjestelmää. Sovimme yhteisesti, että ajetaan mahdollisimman kovaa.

Edessämme ajava volvokuski, tuo teiden turvallisuussankari, päättää alkaa opettamaan kuskilleni tapoja. Ilmeisesti ajoimme liian lähellä, joten hän vetää pari kertaa suoralla, tyhjällä tiellä jarrua oikein huolella. Vältämme peräänajon parilla sentillä. Hyvä, että opetti. Muutenhan tällainen liian lähellä ajaminen saattaisi joskus aiheuttaa kolarin. Varsinkin, kun edellä ajava vetää lossit pohjaan ihan yllättäen.

Sovimme kuskin kanssa yhteisesti, että koska Biocityn valot ovat punaisella, on minun parasta jatkaa aamutreeniäni juosten. Onneksi jalassani on bisnespukeutumisen monitaiturit, Makian mustat nilkkurit kumipohjilla. Niillä teen oman sohjosatasen ennätykseni. Valitettavan pitkä takkini häiritsee sohjon vapaata roiskumista ympäriinsä, mutta suojaa toki ohitettavia.

”Älä kaadu!” huikkaa kuskini perääni.

Saavun laiturille samaan aikaan kuin juna. Juuri kuten suunnittelinkin. Toki kaulahuivini jätin kuskilleni. Olkoon se kiitos siitä, että hän unohti laittaa taksamittarin päälle ja jätti veloittamatta ennakkotilausmaksun. Vai halusiko vain välttää reklamaationi toimimatonta systeemiä kohtaan?

Tiedä häntä. Tänään on luvassa asiakaskokemuksen teemapäivä Helsingissä. Omani alkoi hyvin.

 

Petri, sohjosatasen hallitseva Turun mestari

Minkä tunnin sinä omistat?


Mä oon niin kiireinen, etten ehdi liikkua.

Höpö höpö ja seli seli. Huippuvalmentaja Jarmo Riskin mukaan tärkeintä on päättää milloin liikut. Ja vasta sitten miten. Se, mikä ei ole kalenterissa, ei toteudu. Tämä pätee muuten myös tapahtumissa…

Itse olen päättänyt, että omistan vuorokaudessa tasan yhden tunnin. Silloin ei kukaan minua tarvitse tai häiritse. Se on aamulla kello 6-7. Silloin saan tehdä sitä, mikä on minulle tärkeää. Kaikki muut tunnit ovat vain osaomistuksessa. 

Tällä päätöksellä sain tammikuun saldoksi yhteensä 22 treeniä:

  • Juoksulenkkejä 6 (43,6km)
  • Hiihtolenkkejä 9 (145,4km)
  • Retkiluistelua kerran (30,4km)
  • Randoilua kerran (5km)
  • Uintikertoja 4 (7,75km)
  • Maastopyöräilyä kerran (13,5km)

Tammikuun kruunasi aamuinen juoksulenkki harvinaisen seuralaisen kanssa. Koiramme Miisa, joka normaalisti ei liikahdakaan peiton alta ennen kahdeksaa, suorastaan kiehnasi mukaan aamulenkille. Juoksuaika tekee ihmeitä.
Koska on sinun juoksuaikasi?

Ironman 70.3 Rapperswil – DONE!

Olen viime aikoina keskittynyt lähinnä treenaamiseen, töihin ja perheeseen. Bloggaaminen on jäänyt vähemmälle. Tämäkin päivitys on viipynyt matkalla pari viikkoa, sillä osallistuin Ironman 70.3 -kisaan 1.6.2014. Ajattelin kuitenkin näpytellä kisakertomuksen itselleni muistoksi. Näitä on hauska lukea tuleviin koitoksiin valmistautuessa.

Ironman 70.3 Rapperswilin upeissa vuoristo- ja järvimaisemissa kisattu ”puolikas” Ironman oli yksi tämän vuoden päätavoitteista.

Tämä oli neljäs triathlonkisani. Ensimmäinen oli samainen kilpa kaksi vuotta sitten. Viime vuonna osallistuin myös, mutta maavyöry katkaisi fillarireitin ja keskeytti kisan vain vähän sen alkamisen jälkeen.

Valmistautuminen Ironmaniin

Kamojen pakkaus ja samalla kuopuksen 4-v synttäreihin valmistautuminen. Vasemmalla märkäpuku ja uimakamat, sitten trisuit, juoksukengät, pyöräilypaita, pyöräilykengät ja -kypärä. Ilmapalloja ei kisassa tarvittu.

Kamojen pakkaus ja samalla kuopuksen 4-v synttäreihin valmistautuminen. Vasemmalla märkäpuku ja uimakamat, sitten trisuit, juoksukengät, pyöräilypaita, pyöräilykengät ja -kypärä. Ilmapalloja ei kisassa tarvittu.

Olen valmistautunut tähän treenaamalla 3-5 kertaa viikossa. Useimmiten aamuisin klo 6-7 ennen lasten heräämistä. Arkisin siis on tullut treeniä 2-4 tuntia yhteensä, lähinnä maastopyöräilyä (vakiolenkkini on ajaa Üetlibergille, 18 km lenkki ja 450m nousua), juoksua (8-10 km aamulenkki) sekä uintia. Viikonloppuisin olen usein tehnyt yhden pidemmän tai kaksi lyhyempää harjoitusta. Esimerkiksi useamman tunnin fillarilenkin. Tämän päälle tulevat töiden jälkeen silloin tällöin tehdyt kahvakuulatreenit, leuanvedot, punnerrukset jne.

Tämän vuoden puolella (tammikuusta toukokuun loppuun) treeniä on kertynyt seuraavasti:

  • Uinti 12,5 tuntia, eli reilu 30 min / viikko, total 22,1 km
  • Juoksu 22,2 tuntia, eli noin 1 h / viikko, total 245,75 km
  • Pyöräily 65 tuntia, eli 3 h / viikko, total 1320,3 km ja vertikaalia 28 855m

Yhteensä siis 4,5 tuntia per viikko.

Treenimäärä ei tunnu kovin isolta. Olen kuitenkin pyrkinyt tekemään tehokkaita harjoituksia. Esimerkiksi fillaroidessa olen polkenut vähemmän tasaista ja hakenut nousumetrejä. Se tuo tehoa kummasti treeniin. Kohtalaisen pienelläkin harjoitusmäärällä voi hyvillä mielin lähteä kokeilemaan puolikasta Ironmania, kunhan muistaa kisassa ottaa rennosti ja säästää voimia myös juoksuun.

Viimeinen viikko ennen kisaa

Viimeisellä viikolla tein enää muutaman treenin. Viikko ennen kisaa tein viimeisen pitkän, eli 90km pyörällä (tasaisella) ja heti perään 7km juoksu. Se tuntui niin hyvältä, että odotukset kisaa kohden nousivat. Tiistaina kävin juoksemassa 8 km ja torstaina pyöräilemässä 45 km. Perjantain ja lauantain lepäsin. Tai en levännyt, sillä lauantaina oli Albertin 4-v synttärit ja takapihalla tuli pelattua jalkapalloa aika paljon lasten kanssa…

Ennen kilpaa oikea takareiteni hieman säikäytti, sillä se kipuili pyöräilyn jälkeen pari päivää. Muistin, että näin on käynyt ennenkin ja lieneeköhän joku stressiperäinen juttu, sillä sama kipu vaivasi viime vuonna ilman syytä ennen Zürichin olympiamatkan triathlonia.

Itse kisa-aamuna takareisi oli taas normaali ja kaikki valmiina kisaan. Pidin myös hämmästyttävän pitkän tauon Weissbieristä – kokonaista kymmenen päivää. Se olikin ehkä rankin osuus valmistautumisessa…

Ironman 70.3

Kisapaikalla, BIB-numero haettu ja valmiina tsekkaamaan pyörää sisään.

Kisapaikalla, BIB-numero haettu ja valmiina tsekkaamaan pyörää sisään.

Ironman on ihan tavallinen triathlon, mutta se järjestetään Ironman-brändin alaisuudessa. 70.3 tulee matkan kokonaismitasta maileina. Kilometreinä tämä tarkoittaa seuraavaa komboa: 1,9 + 90 + 21.

Sunnuntaiaamu oli aurinkoinen ja tyyni. Lämpöä oli reilu kymmenen astetta ja vedessä +17. Kisa koostuu siis 1,9 km uinnista avovedessä, 90 km pyöräilystä ja 21 km juoksusta tässä järjestyksessä. Urheilijoita oli reilu pari tuhatta, joten aivan pienet karkelot eivät ole kyseessä. Myös järjestelyt ovat vastaavat, eli ammattimaiset ja toimivat.

En ollut varma, olinko paremmassa vai huonommassa kunnossa kuin kaksi vuotta aiemmin. Silloin koko kisaan meni 6,5 tuntia ja juoksu oli aika tuskaa kramppien vaivatessa.

Tänä vuonna päätin, että otan sekä uinnin että pyöräilyn rennommin, jotta jaksan juosta.

Vaihtoalue päivää ennen kisaa. Tällä alueella oli oman arvioni mukaan kisapäivänä n. 6 000 000 euron edestä polkupyöriä.

Vaihtoalue täyttyy fillareista päivää ennen kisaa. Tällä alueella oli oman arvioni mukaan kisapäivänä n. 5 000 000 euron edestä polkupyöriä.

Uinti

screenshot_935

Valmiina uintiin - yläosa vielä kiinni ja lakki päähän!

Valmiina uintiin – yläosa vielä kiinni ja lakki päähän!

Uinnin reittiä oli muutettu siten, että rantaan ei tarvitse kiivetä mutaliejun läpi. Zürich-järven vesi on kirkasta, mutta kun pari tuhatta ihmistä kävelee rantavedessä, niin aika sakeaa siitä tulee.

Opin viime kerrasta, että vaikka 17-asteiseen veteen ei tunnu kivalta mennä ”lämmittelemään”, kannattaa veteen silti totuttautua ennen lähtölaukausta. Niinpä uin ja kelluin vedessä viitisen minuuttia ennen lähtöä. Näin hengenhaukkomisrefleksi, joka iskee aina kylmään veteen mentäessä, ehtii mennä ohi ennen kuin lähdet kauhomaan henkesi kaupalla.

Odotin uinnista hyvää, sillä olin hommannut uuden, kunnollisen märkäpuvun (väleineistähän tämä homma on kiinni!). Kaksi vuotta sitten lainasin kaverini Petrin surffipukua, eikä sitä todellakaan ole optimoitu uimiseen. Lisäksi tänä vuonna tiesin mitä odottaa. Osasin myös hakea oman uintilinjani hieman sivummalta, jotta en ole koko ajan ihmismassan keskellä potkittavana, hukutettavana tai jaloista revittävänä.

Odotukseni toteutui, sillä aikaa 1,9 km uintiin meni 31:34 (kaksi vuotta sitten n. 36 minuuttia). Yllätyin positiivisesti ajastani vaihdossa. Tosin, olin pettänyt lupaukseni ja kauhonut, minkä pystyin. Se siitä himmaamisesta.

Vertailuksi: altaassa, ilman märkäpukua on vauhtini / 100m uinnissa noin 1:43. Järvessä, avovedessä, muiden välillä potkiessa ja pienessä aallokossa uintitahti oli 1:38 / 100m. Märkäpuvulla on huomattava vaikutus nopeuteen.RT0717_010301

Pyöräily

screenshot_934

Uinnista juostaan vaihtoalueelle, jossa teltassa vaihdetaan märkäpuku fillarointikamoihin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että otetaan märkäpuku pois. Sen alla on useimmilla valmiina ”trisuit”, eli yksiosainen, hihaton asu, johon on integroitu pyöräilyhousut. Mahtava keksintö! Sitten laitetaan kengät jalkaan (elleivät ole pyörässä kiinni, kuten protyypeillä), kypärä ja lasit päähän ja menoksi! Itse laitoin trisuitin päälle vielä ajopaidan ja kengissä oli kevyet suojukset, sillä lämpöä ei paljoa yli kymmentä astetta ollut aamulla. Auringossa toki oli mukavaa.

Vaihtoalueella on pari tuhatta kassia. Kassissa on aina seuraavan etapin tavarat. Sinisissä on uinti - pyörä -vaihdon tavarat.

Vaihtoalueella on pari tuhatta kassia. Kassissa on aina seuraavan etapin tavarat. Sinisissä on uinti – pyörä -vaihdon tavarat.

Rapperswillissa lenkki on 45 kilometrin mittainen ja se ajetaan kahdesti. Nousua tulee n. 500m / kierros ja se näkyy myös etappiajoissa. Toki nousujen jälkeen on laskua, jossa taas mennään kovaa!

Viime kerralla mokasin juurikin pyöräilyssä polkemalla putkelta kuin hurmiossa nousut, sillä kannustajia oli niin paljon. Nyt otin nousut mielestäni rauhallisemmin, mutta aika oli silti hyvä.

90 km matkaan aikaa kului 2:52:31 ja keskinopeus oli 31,34 km/h. Olin tyytyväinen, sillä ajoin tavallisella maantiepyörällä, enkä triathlonpyörällä.

Pyöräily - lempilajini!

Pyöräily – lempilajini!

Juoksu – eli puolikas maraton

screenshot_936

Edelliskerralla koko homma meinasi kaatua juoksuun. Tai sen puutteeseen. Ironmanin säännöissä sanotaan, että juoksuosuudella ”saa liikkua juosten, kävellen tai ryömien. Muut keinot ovat kiellettyjä.” Melkein näitä kaikkia tuli käytettyä pari vuotta sitten.

Nyt tulin fillariosuuden jälkeen vaihtoon hyvissä fiiliksissä. Mutta toisaalta, niin tulin viimeksikin. Ja silti kilometrin jälkeen alkoivat krampit, joiden takia harkitsin jopa keskeyttämistä.

Tänä vuonna päätin ottaa siis rauhallisemmin.

Jep jep.

Ensimmäisen kilometrin juoksin alle viiteen minuuttiin ”kun tuntui niin kevyeltä”. Sitten reidet alkoivat varoittelemaan krampeista. Jos ne alkavat, ei oikein mitään ole tehtävissä.

Olin kuitenkin varustautunut. Taskussani oli pieni pussi suolaa (ruokaharrastajana Maldonia tietenkin), jota laitoin muutaman hiutaleen heti suuhuni, kun reisien lihakset vinkkasivat kramppien alkamisesta. Tankkauspisteillä join vain lihalientä ja urheilujuomaa.

Hiljensin vauhtia 1,5 kilometrin juoksun jälkeen n. 5,5min / km vauhtiin. Se tuntui hitaalta, mutta tiesin, että keuliminen nyt johtaisi vain erittäin tuskaiseen ja hitaaseen lopputaivallukseen. Menin siis aivan rauhassa ensimmäisen kympin. Jalkojen fiilis vain parani – henkisessä puolessa ei heikkoutta ollut missään vaiheessa muutenkaan havaittavissa.

Toiselle juoksukierrokselle lähdettäessä totesin, että krampit on vältetty ja voi alkaa painaa. Kuvittelin juoksevani kovempaa, mutta eipä se juuri vauhdissa näkynyt. Saman vauhdin eteen piti tehdä vain enemmän töitä.

Juoksu tuntui viimeiset 10 km todella hyvältä ja kulki mainiosti. Viimeisen kilometrin menin niin kovaa, kuin jaloista pääsin ja maalisuoralla selostaja huusi: ”Mikä mahtava suomalaiskiri!”

Maaliviivalla jopa hymyilytti!

Maaliviivalla jopa hymyilytti!

Fiilis oli maalissa mainio! Näissä tilanteissa isokin mies (vaikka en olekaan erityisen iso) saattaa herkistyä. Vuoden treeni, kaikki ne herätykset ennen kuutta, juoksulenkit, pyöräilyt, yksinäiset tunnit altaassa ja vuodatetut hikipisarat eivät olleet menneet hukkaan. Saavuin maaliin ja roimasti alle tavoitteeni!

Lopullinen aikani juoksulle oli 1:46:18, keskimääräisen kilometrivauhdin ollessa 5:02 / km. Juoksureitti on lähinnä tasaista, lukuun ottamatta ”Stairway to Heaven” –portaikkoa, eli 65:ttä askelmaa kohti Rapperswillin linnaa.

Alla on vielä omat Garminin mittaamat matkat ja väliajat suorituksista. Huomattavaa on, että Garmin mittasi reitit lyhyempänä kuin järjestäjän ilmoittama, mutta kisa toimii kuitenkin virallisena karsintakisana Ironmanin MM-kisoihin, joten tuskin matkoissa hirveää heittoa on. Ja reitti oli täysin sama kuin kaksi vuotta sitten, jolloin aikani oli siis n. 6,5 tuntia. Tänä vuonna aikaa kului 5:22:48, eli yli tunti vähemmän!

Maalissa kera kannustusjoukkojen!

Maalissa kera kannustusjoukkojen!

(jostain syystä Garminin verkkopalvelu näyttää mitat maileissa, mutta klikkaa oikealta ylhäältä ”View in metric”, niin saat tutumpia mittoja.

Sijoituin luokassani puoliväliin, samoin kuin koko kisassa. Mutta: olin ehdottomasti paras suomalainen omassa ikäluokassani! Tosin myös ainoa. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaa haastetta kohti: Haute Route Dolomites amatööripyöräkilpailu elokuussa!

Petri

Laitetaan alle vielä sertifikaatit ja muut talteen, niin ei tarvitse niitä tulostella.

screenshot_938

screenshot_937

 

 

 

Miten aamu-urheilla oikein?

Aamu-urheilulla tarkoitan fyysistä rääkkiä, joka tapahtuu silloin, kun voisit vielä nukkua. Kullakin meillä se sijoittuu eri aikaan. Minulla se tarkoittaa liikuntaa klo 06.00 ja 07.00 välisenä aikana.

Aamu-urheiluun tulee olla ensinnäkin jokin järkevä syy. Minulla syitä on useampia:

– päivä ilman liikuntaa on huono päivä. Olen väsynyt ja jos en ole päässyt ulos, masennun, tunnen itseni lihavaksi hylkiöksi, joka ei ansaitse mitään hyvää elämässään. No, okei. En ehkä ihan noin ajattele. Kärjistin isommalla pensselillä, jotta ymmärrätte raittiin ilman ja fyysisen rasituksen tärkeyden henkiselle hyvinvoinnilleni.

– kun muut nukkuvat, saan tehdä mitä haluan hyvällä omallatunnolla. Laatuaikani ei ole keneltäkään pois.

– aamu ennen lasten heräämistä on arkena ainoa mahdollinen aika urheilla. Voisin toki mennä lenkille myös lasten lähdettyä kouluun, mutta silloin varastaisin aikaa työkavereiltani. Heistä ei kukaan sanoisi, että en saisi näin tehdä (omistan yrityksestäni enemmistön), mutta se ei olisi reilua. Voisin mennä lenkille myös, kun vaimoni on tullut kotiin, mutta varastaisin silloin yhteistä aikaamme perheenä. Sekään ei olisi kauhean reilua. Ainakaan joka päivä.

Valoa kansalle

Yli puolet vuodesta aamu-urheilu tapahtuu pimeässä. Suomessa ainakin. Tarvitset siis valoa ja heijastimia. Älä pihtaa laadussa, sillä mikään ei ole masentavampaa katseltavaa, kuin laatikko täynnä hajonneita Kiinan ihmeitä, joita sai kympillä kolme. Juoksuun riittää Pezlin otsalamppu, mutta pyöräilyyn tarvitset mielellään 2000 lumenia ledivaloja hyvällä kypäräkiinnikkeellä. Kun autot vilkuttavat sinulle pitkiä, tiedät, että valoteho riittää metsäpoluillekin.

Lisäksi tarvitset trikookangasta erilaisilla kalvoilla (WindStopper, GoreTex jne.), jotka pitävät sinut kuivana ja tuulen ulkopuolella. Ja näyttävät hyvältä vastaantulevan Toyotan ajovaloissa. Räntäsateella on muuten aivan sama miten pukeudut, sillä kastut joko sisältä tai ulkoa kuitenkin.

Valmistautuminen

Varusteiden valmistelu illalla on onnistumisen elinehto. Laita illalla treenikamppeesi siten valmiiksi, että perheesi näkee sinut toimessa. Nössöilylle jää vähemmän tilaa, kun on helpompaa (ja ehdottomasti kunniakkaampaa) lähteä lenkille kuin selitellä aamiaispöydässä koskemattomia treenikamoja ulko-oven edessä.

Mielikuvaharjoittelun merkitys

Asia, jota suurin osa aamu-urheilua harjoittamattomista eivät tajua, on mielikuvaharjoittelun merkitys. Se ei liity millään muotoa täydellisen suorituksen läpikäyntiin vaan lähinnä sängystä nousemiseen. Mielikuvaharjoittelun oikea aika on illalla, ennen nukkumaan menoa. Laita kello soimaan, mene peiton alle ja kertaa, mitä aiot tehdä, kun kello soi. Toista itsellesi:

Kun kello soi, nousen välittömästi ylös,
En jää peiton alle miettimään sitä, kuinka ihana paikka se on.
En kuuntele kauniin vaimoni unista, tuudittavaa tuhinaa.
Siirryn välittömästi kylpyhuoneeseen, jossa pukeudun treenivaatteiden ensimmäiseen kerrokseen.

Kun tämän painaa mieleensä, on aamulla paljon helpompi toimia. Uskomatonta, mutta mantra on toistettava jokaisena aamu-urheilua edeltävänä iltana. Ja sitä useammin, mitä kauemmin olet hengannut somessa tai kirjoitellut blogia heräämisen tuskasta.

Ja kun ensimmäiset osat trikoista on päällä, on lähtö jo melkein suoritettu. Ethän kehtaa mennä sohvalle nukkumaan pelkissä pyöräilyshortseissa? Näyttäisit idiootilta. Tai paremminkin sanottuna nössöltä idiootilta.

Tärkeää on myös mielikuvaharjoitella fiilistä, joka aamu-urheilun jälkeen on. Sillä se on aina mahtava! Päivä vasta alussa, reipas, raikas, tehokas ja hyvä fiilis. Eikä työpäivän jälkeen tarvitse miettiä, että jaksaisiko sitä lähteä lenkille ja minne ja mitä treeniä tekemään. It’s all done! Voi tehdä vaikka kaikkea kivaa lasten kanssa!

Aamulla minulla on myös oma mantra: ”Mies vai hiiri?” Kysyn sitä itseltäni, jos vähääkään tekisi mieli jäädä peiton alle. Hiiri jää, mies lähtee. Ja aika usein mies voittaa. Toisin en ainakaan tunnusta. Joku on kertonut saavansa avun lukemalla illalla myös Tamin tsemppihenkisiä statuspäivityksiä kaikille taistelijoille. Mutta koska niissä puhutaan aina myös upeista daameista, niin veikkaan niiden vievän ajatukseni vain rouvani kainaloon käpertymiseen. En uskalla kokeilla.

Lähdön merkitys

Ensimmäiset viisi askelta ovat ne vaativimmat. Sängystä kylppäriin. Sen jälkeen lähtö on helppo ja voit suorittaa sen millä tyylillä haluat. Tämä ei muuten koske aamuja, jolloin suuntaat hallille aamu-uinnille. Joudut suorittamaan lähdön kolmesti, eikä yksikään lähdöistä ole erityisen miellyttävä:

1) pois sängystä,
2) ulkoilmaan fillarilla, kävellen, autolla, bussilla kohti hallia ja
3) hyppy altaan (aina liian viileään) veteen.

Uintiaamujen kakkos- ja kolmoslähdöt ovat muuten yllättävän hankalia. Itse menen fillarilla hallille. Matkaa on kokonaista kilometrin verran ja nolla polkaisua (alamäkeä). Vaatteina on farkut tms. eikä urheilumoodi ole vielä iskenyt päälle. Hallille tultaessa on aina kylmä. Sitten pitää riisuutua (vieläkin kylmempi olo) ja kävellä altaalle sekä laskeutua veteen. Että on inhottavaa. Vihaan sitä.

Kerrataan siis vielä, miten suoritat onnistuneen aamu-urheilun:

– julkista tavoitteesi (tavaroiden näyttävä järjestäminen)
– mielikuvaharjoittelu
– keskity lähtöön (sängystä ylös, kävi miten kävi)

– unohda sää

Siinä se! Tämän jälkeen voit vain nauttia nousevasta auringosta tai lamppusi valotehosta, lintujen laulusta tai laulamattomuudesta, urheilun tuomasta hyvästä fiiliksestä ja itsesi voittamisesta.

Loistavaa aamu-urheilua sinulle! Kamat on pakattuna, mutta nyt vaaditaan paljon psyykkaamista, sillä herätykseen on kuutisen tuntia… Haluanhan elää kuten opetan 🙂

Perjantaikokki

***

Juoksussa jalkani kipeytyvät.
Uinti on maailman tylsin laji.
Fillarointi rasittaa selkää ja rääkkää takapuolta.

Siksi harrastan triathlonia. Kaikki balanssissa.