Maalaissalaatti

Ison nälän maalaissalaatti

Tuli sitä kesällä terveellisestikin syötyä. Salaattia siis 🙂  Maalaissalaatin kuuluu olla ruokaisa ja niinpä salaatti-käsite onkin varsin joustava. Meillä saaressa syntyi kerran tällainen – ja nälkä lähti!

AINEKSETIson nälän maalaissalaatti

– iso kerä rapeaa salaattia
– 4 isoa tomaattia
– 6 retiisiä
– pientä porkkanaa
– 4 siivua vaaleaa leipää
– 1 rkl pestoa
– 1 rkl oliiviöljyä
– 1 pkt halloum-juustoa
– 500 g karitsan kareeta
– ½ pkt pekonia
– oliiviöljyä, Maldon-suolaa ja mustapippuria

VALMISTUS

Huuhtele ja kuivaa salaatti. Revi suupalan kokoisiksi paloiksi. Pilko tomaatit, retiisit ja porkkanat pieniksi. Sekoita salaattiin. Pilko leivät runsaan kokoisiksi krutongeiksi. Paista miedolla lämmöllä pannulla rapeiksi peston ja oliiviöljyn kera.

Laita pekonit kylmään pannuun ja paista rapeiksi. Valuta hetki talouspaperin päällä ja pilko. Lisää salaattiin.

Mausta karitsa suolalla ja pippurilla. Grillaa roséksi samalla kun grillaat halloumiin kauniit raidat. Lisää kaikki salaattiin, tarjoa heti oliiviöljyn, Maldon-suolan ja mustapippurin kanssa maustettuna.

Hyvää ruokahalua,

Perjantaikokki

Kotijuusto-naurissalaatti basilikaöljyn kera ja grillattua karitsan entrecotea – Kesän merkit

Kuu kiurusta kesään, pääskysestä ei päivääkään. Vanhan kansan lorussa kesän lähestymistä aikataulutettiin havaittujen lintulajien perusteella. Tänä vuonna loru menetti viimeistään ennustearvonsa, kun lämmin talvi sotki lintujen kalenterit.

Sen sijaan on yksi kesän varma merkki, joka toistuu vuodesta toiseen tismalleen samaan aikaan. Nimittäin vaaleat poplaritakit! Linnut tulevat ja menevät lämpötilan ja säiden mukaan, mutta vaaleat poplarit ilmestyvät katukuvaan parveilemaan aina, kelissä kuin kelissä, huhtikuun viimeisenä päivänä. Näin myös tänä keväänä.

Kesä katsotaan kalenterista

Eräs entinen työkaverini käytti pitkiä kalsareita aina lokakuusta maaliskuun loppuun. Oli ulkona kylmä tai ei. Joka kevät ensimmäisten lämpimien päivien saapuessa huomaan vastaavan ilmiön – vaatteet valitaan kalenterin, ei lämpötilan mukaisesti. Katselin hiljattain kuvia vuoden 2002 vapun päivästä. Sää Turussa oli silloin kylmä ja sateinen. Kuvat olivat täynnä vaaleita poplareita – kesän merkkejä. Tänä vuonna lämpömittarin elohopea huiteli lähellä kahtakymmentä. Ja taas vappukuvat täyttyivät vaaleista poplareista. Olihan vasta toukokuun alku…

Hei, se on kesä jo! Shortsit jalkaan ja terassille. Kesän kestoa ei kukaan ennusta, joten nauti nyt.

Kotijuusto-naurissalaatti basilikaöljyn kera ja grillattua karitsan entrecotea

Vappua valmistellessa löysin Kauppahallista Reino Jokisen lihaliikkeestä karitsan entrecotea. Se on hieman rasvaisempaa kuin sisäfilee ja maistuu grillissä käytyään taivaalliselta! Jos sitä saat, niin tartu kiinni. Voit käyttää myös karitsan sisäfileetä tai syödä salaatin sellaisenaan.

Ehdottoman tärkeää on, että nauriit ja kyssäkaalit ovat kevään ensisatoa, jolloin ne ovat supermehukkaita, raikkaita ja rapeita.

AINEKSET
– 600 g karitsan entrecotea
– 1 sitruuna
– 3 valkosipulinkynttä
– 2 oksaa rosmariinia
– 2 oksaa timjamia
– 2 dl oliiviöljyä
– 1 rkl balsamicoviinietikkaa

– 200 g kotijuustoa
– 1 pieni kerä lehtisalaattia
– 1-2 naurista
– 1 kyssäkaali
– 6 retiisiä
– 3 kevätsipulia varsineen
– 20 basilikan lehteä
– 1 dl oliiviöljyä

– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Pilko sitruuna ja valkosipulit pieneksi. Pilko yrttejä hieman. Sekoita oliiviöljyn, suolan ja mustapippurin kanssa marinadiksi. Laita lammas marinoitumaan mielellään vuorokaudeksi.

Pese, kuivaa ja revi salaatti suupalan kokoisiksi paloiksi. Kuori ja pilko nauriit ja kyssäkaalit. Pilko retiisit ja kevätsipulit. Sekoita salaattiainekset. Sekoita sauvasekoittimella basilikasta ja öljystä tasaista yrttiöljyä. Mausta öljy suolalla ja pippurilla. Grillaa kotijuustopalaa kuumassa grillissä muutama minuutti per puoli, pilko ja sekoita salaatin joukkoon juuri ennen tarjoamista. Ripottele päälle basilikaöljy.

Pyyhi lampaista ylimääräinen marinadi. Grillaa niitä, kunnes ovat sisältä roseita (sisälämpötila n. 58 astetta) ja kääri folioon vetäytymään noin kymmeneksi minuutiksi. Pirskottele lopuksi päälle vielä balsamicoa. Tarjoa salaatin kera.

Pääsisäislammas – Kesä tulee grillistä

Pääsiäisen kunniaksi perjantairesepti taipui torstaireseptiksi. Kotimme hengetär helli Perjantaikokkia eilen niin erinomaisella pääsiäislampaalla, että sen resepti on ihan pakko saada eetteriin ennen juhlapyhiä.

Pääsiäisenä talvi taittuu kohti kevättä. Varma kevään merkki on tänään Turun kauppatorille ilmestyvä Sorrin puutarhan sympaattinen myyntikoju. Se, jos mikä, piristää yllättäen kylmentyneen kevään keskellä. On nimittäin viljelijöitä, jotka tuottavat salaatteja. Ja sitten on Sorri, joka kasvattaa salaatteja – kuin omia lapsiaan. ” Jokainen Sorrin salaatti on sydämellä tehty!” – kuten he itse asian ilmaisevat. On aika julistaa automarkettisalaattien varassa vietetty pimeä talvi päättyneeksi – ainakin meidän kesämme on alkanut!

Tutustu Sorrin puutarhaan

Ja kun kesän vauhtiin kerran päästiin, niin ilmoitettakoon kaikelle kansalle samalla grillikausi alkaneeksi. Ei ole olemassa huonoa ilmaa tai väärää ajankohtaa – on vain vääriä varusteita! Vai mitä sanotte pikkuapurini grillausvarustuksesta?

Lähestyvän kesän tunnelmaa haittaa vain vähän se, että lämpömittarin ennustetaan pysyvän pakkasella toistaiseksi ja iltasella on vielä pimeää. Ei tämä sinänsä grillauksen tahtia haittaisi, mutta harmittavasti rivitalomme parveketta ei ole varustettu ulkovalolla eikä infrapunalämmittimellä. Olen talven aikana kerännyt kyseenalaista mainetta naapurustossa heilumalla iltapakkasella savuisella parvekkeella otsalamppu päässä.

En yleensä välitä sen kummempia selityksiä ohi käveleville ihmettelijöille kertoilla, joten huutelen vain, että olen ulkoruokinnassa toistaiseksi. Häipyvät kyselijät vähin äänin…

Keväisen kepeä pääsisäislammas grillistä

Huom! Pääsisäistiput ovat pikkugrillaajaan lautaselle asettelemaa kuvausrekvisiittaa. Ei siis tarkoitettu syötäväksi…

AINEKSET – 8 karitsan sisäfileetä
– 1 granaattiomena
– 200 g valkohomejuustoa
– 1 iso kerä jääsalaattia
– 15 kirsikkatomaattia
– oliiviöljyä
– balsamicoviinietikkaa
– kuivattua timjamia
– ripaus sokeria
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Pese ja puolita tomaatit. Ripottele pinnalle sokeria, suolaa, oliiviöljyä ja timjamia. Lämmitä uuni 225 asteiseksi ja laita tomaatit sinne kuivumaan. Tiputa lämpötila heti 100 asteeseen. Kuivaa tomaatteja muutama tunti uunissa.

Huuhtele ja kuivaa salaatti. Revi suupalan kokoisiksi paloiksi. Leikkaa granaattiomena puoliksi ja koverra toisesta puolikkaasta siemenet ja ripottele salaatin päälle. Purista toisen puolikkaan siemenistä mehut salaatin joukkoon. Leikkaa valkohomejuusto paloiksi ja sekoita salaatin joukkoon. Ripottele pinnalle vielä varoen balsamicoviinietikkaa. Mausta suolalla, pippurilla ja hyvällä oliiviöljyllä. Koristele kuivatuilla kirsikkatomaateilla.

Pyörittele karitsan sisäfileet öljyssä (etteivät ne pala kiinni grillissä) ja mausta suolalla sekä pippurilla. Grillaa sisäfileitä kuumassa grillissä muutama minuutti per puoli ja tarjoa välittömästi salaatin kera.

Kohti kesää!

Toivoo

Perjantaikokki ja pikkuapuri