Wappuviikonloppuna tarttui siikaverkkoihin kaikkea muuta kuin siikaa. Saimme me yhden siiankin, mutta lähinnä saimme simppuja, yhden ison lahnan ja kampeloita.
Lahna on monelle tuttu lähinnä uunissa tai savustamalla valmistettuna. Kuulun koulukuntaan, jonka mielestä kala pitäisi pöytään päätyessään olla ruodoton, jotta siitä nauttiminen on helppoa ja sen voi nauttia tarkoitetussa lämpötilassa. Siksi meillä syödään hyvin harvoin savulahnaa sellaisenaan. Kokonaisen lahnan kun nostat lautaselle höyryävien perunoiden ja kuuman kastikkeen kera, niin ennen kuin saat palaakaan kalaa suuhun, ovat perunat ja kastikkeet jo kylmiä.
Tässä teille kaksi reseptiä, miten savulahnaa voi tarjota herkullisena ruokana ja vielä miellyttävänä ruokailukokemuksena.
Tein myös videon lahnan käsittelystä ja savustuksesta. Katso se tästä.
Ainekset
– 1 iso savulahna – 2 rkl pieniä kapriksia – 1 kevätsipulin varsi – tilkka sitruunamehua – merisuolaa ja mustapippuria myllystäValmistus
Perkaa lahna, eli irrota liha ruodoista. Tässä tarvitaan tarkkaa silmää ja vähän aikaa, mutta se maksaa vaivan! Laita lihat kulhoon, sekoita joukkoon kaprikset, pieneksi pilkottu kevätsipuli, sitruunamehu ja mausta suolalla ja pippurilla. Painele massaa voimakkaasti esim. haarukalla muutama minuutti, jotta saat siitä tasaisin. Käytä täytteeksi leiville. Alla kaksi eri vaihtoehtoa.
Savulahnauunileivät
Ainekset
– yhden savulahnan lihat (ks. resepti yllä) – 4-6 ruisleipäsiivua – vastaava määrä paksuja siivuja Gruyere-juustoa (tai muuta vahvaa, rasvaista juustoa) – voita
Valmistus
Voitele leivät. Asettele kaikille leiville tasaisesti lahnamassaa. Nosta pinnalle paksu siivu vahvaa, rasvaista juustoa. Paahda 200 asteisessa uunissa viitisen minuuttia, tai kunnes juusto on sulanut.
Tarjoa kesän herkullisten salaattien kera.
Savulahnaa saaristolaisleivällä
– yhden savulahnan lihat (ks. resepti yllä) – 6 siivua saaristolaisleipää – voitaValmistus
Sulata voi pannulla. Paista saaristolaisleipiä hetki molemmilta puolilta voissa (leivän siirappi palaa helposti, joten ole varovainen). Levitä kylmä kalamassa tasaisesti leipien pinnalle ja leikkaa leivät neljään osaan. Asettele salaattivadille kalanruotokuvioon.
Kyllä kevät on herkullista aikaa!
Perjantaikokki