Mitä 90-vuotias opetti minulle myynnistä ja johtamisesta?

Keskiviikkona oli pitkä päivä. Lähdin Turusta aamulla­ 6.45­­ ja istuin päivän Helsingissä Trainer’s Housen koulutuksessa. Jälleen kerran totesin, kuinka hyödyllistä perusasioiden kertaaminen on. Se on suorastaan välttämätöntä.

Koulutuksen jälkeen odottelin iltaa ja Pekka Hyysalon New Run-dokumentin ensi-iltaa. Kotiin Kaarinaan ehtisin joskus kymmenen maissa, laskeskelin.

Olin luvannut ottaa matkaan mukaan myyntijohtajamme Antti Heikkilän Tapiolasta, jossa hän asuu pappansa “kämppiksenä” oman remonttinsa ajan. Saimme Ramin kanssa viestin, että pappa kutsuu meidät iltateelle.

Ajelimme leffan jälkeen kohti Tapiolaa ja totesimme kellon olevan jo 21.30. Ehkä emme jäisi iltateelle vanhusta häiritsemään.

Oven avasi reipas papparainen, joka tokaisi:

“Meillä ei osteta mitään!”

“Hyvä, sillä me emme myy mitään.” –vastasimme ja saimme kutsun peremmälle kera hymyn.

Emme tohtineet enää kieltäytyä teekutsusta, kun näimme miten pöytä oli kauniisti meitä varten katettu.

Istuimme ja joimme teetä ja sitten pappa avasi sanallisen arkkunsa. Kävi ilmi, että olemme kohtalotovereita: molemmat “ATK-alan yrityksen toimitusjohtajia.” Pappa, Kalle, oli tosin aloittanut toimitusjohtajauransa ATK-yrityksessä neljä vuotta ennen syntymääni, vuonna 1975. Istuin siis todellisen pioneerin seurassa. Hän kertoi mielenkiintoisia tarinoita menneestä ja totesin, että samat lainalaisuudet pätevät edelleen ja kirjaimellisesti. Poimin itselleni muistiin seuraavanlaisen listan 90-vuotiaan edelläkävijän opeista:

  • Omaleimainen ja ylivoimainen
  • Jokainen on yksilö
  • Päätä, kenelle myyt
  • Älä rönsyile

Omaleimainen ja ylivoimainen

Kallen mukaan yrityksen tulee olla omalaatuinen ja ylivoimainen. Muuten siellä ei kannata olla töissä. Tavallinen ja alakynnessä oleva yritys ei pidemmän päälle ole kauhean kiva paikka olla. Ja sen omaleimaisuuden tulee muuten näkyä!

Jokainen on yksilö

Varsinkin tämä aihe on minulle ajankohtainen. Jokainen meistä on yksilö ja siten jokaista tulee johtaa yksilölle sopivalla tavalla. Liian usein itse sorrun ajattelemaan, että se mikä toimii yhdelle, toimii kaikille. Motivaattorimme, haaveemme ja unelmamme ovat aina yksilöllisiä ja johtajan tärkein tehtävä on tunnistaa ne ja kohdata ihmiset yksilöinä.

Päätä kenelle myyt

Kalle kertoi tarinan, jossa he olivat jäämässä “ison ostajan loukkuun”. Siis iso yritys alkoi sanella pienelle toimittajalle ehdot yhteistoiminnalle. Tämä on hyvin iso riski kenelle tahansa, sillä pieni määrä suuria asiakkaita johtaa siihen, että neuvotteluvalta siirretään omalta puolelta vahvalle ostajalle. Kallen firma oli tässä tilanteessa.

Eräässä neuvottelussa hän oli sitten todennut näin:

“Asiahan on siten, että te päätätte, keneltä te ostatte. Ja me päätämme, kenelle me myymme.”

Näin valtatasapaino palautettiin

Kun tuotteesi on omaleimainen ja ylivertainen, ei pienestä koosta ole haittaa. Valitset vain, kenelle haluat myydä.

Älä rönsyile

Tiedä, missä olet hyvä ja keskity siihen. Kallen sanoin tämä on tärkeää varsinkin tuotteessa. Mitä useampi versio sinulla on tehtynä eri asiakkaille, sitä syvemmällä suossa olet. Eri versioiden hallinta on kallista ja hankalaa. Siis keep it simple!

Sama sääntö pätee myös omaan toimintaasi. Älä yritä osata kaikkea, vaan kehity huipuksi yhdessä, sinulle tärkeässä asiassa.

Sain Kallelta siis kasan todella hyviä vinkkejä. Vaikka päivän valmennus Trainer’s Housellakin oli ollut erittäin hyvä, oli vaikuttavaa kuulla ohjeita modernilta ysikymppiseltä. Kalle oli muuten sitä mieltä, että digitalisaatio on loistava juttu. Hän hehkutti, kuinka oli uusinut passinsa netissä käymättä lainkaan asemalla. Ainoa asia, mikä vielä puuttuu, on tulostin, joka tulostaa ajatuksen voimalla. Hänellä kun kuulemma on parikin kirjaa päässään valmiina, muttei heikon näkönsä vuoksi saa niitä naputeltua näppäimistön ja ruudun avulla valmiiksi.

Lähdimme kohti Turku lähempänä yhtätoista illalla, mutta iltateelle jääminen oli ollut oikea päätös. Kalle jäi surfailemaan nettiin. Hän etsii hyvää 3D-tulostinta.

Ottakaahan opiksi ja malliksi.

Petri

Ps. onnea Kallelle, joka viettää tänään 90-vuotisjuhliaan!

Näin Stockan myyjä myy!

Jatkoksi kertomukselleni ”Miksi Stockan myyjä ei myy?” haluan kertoa seuraavan tarinan. Tässä kohdalle sattui aivan mahtava palvelukokemus, joka tuotti yritykselle n. 500€ enemmän liikevaihtoa, kuin olin ajatellut itse jättäväni.

Huippumyyjä luo ostotranssin, jossa voi ihan vakavasti harkita jopa kukkapaidan ostamista.

Ensinnäkin haluan heti aluksi sanoa, että ei, en kuvittele, että n=1 otanta kertoo koko tilaa yrityksestä – suuntaan tai toiseen. Nämä spekulaatiot voi siis kommenteista jättää. Tämä hyvä palvelukokemus oli ihan yhtä yksittäinen, yhden ihmisen kokemus, kuin oli edellinenkin kokemus. Kirjoittelen blogiani kokemusperusteisesti, en tutkimuksellisena faktana. Ja toivon antavani vinkkejä parempaan liiketoimintaan asiakkaan näkökulman kautta.

Sitten asiaan. Käyn vaateostoksilla ehkä tunnin vuodessa. Aika ja into ei riitä aktiivisempaan toimintaan tässä harrastuksessa. Niinpä se liike, johon tuon ostostuntini aikana tupsahdan, saattaa saada ihan mukavan kaupan aikaiseksi. Jos siellä osataan myydä.

Eilen oli harvinainen hetki, sillä kaksi lapsistamme lähti partioleirille ja nuorimmainen kaverin synttäreille. Olimme siis vaimon kanssa kahdestaan liikkeellä, autolla ja vieläpä Turussa. Meillä olisi noin puolitoista tuntia kalenteroimatonta aikaa. Yllätin rouvan ehdottamalla, että lähdetään shoppailemaan. Siis shoppailemaan minulle.

Olen oppinut, että tehotuntini vaatii mukaan ehdottomasti rouvani. Muuten vaatekaappiin saattaa kertyä tavaraa, joka ei käyttölupaa perheemme naisten arvioinnin jälkeen lunasta. Siksi kaikki taivaan tähdet olivat nyt otollisessa asennossa siihen, että voisin vihdoin luopua osasta 10 vuotta sitten ostetuista farkuistani ja korvata ne uusilla. Rouvani ehdotti suunnaksi Zaraa, sillä yritän pahasti vielä nuoruuden ihannointiin jumiutuneena välttää setämiestyyliä. Siispä suunta sinne!

Edellisessä Stocka-blogissani Turun tavarataloa kehuttiin kommenteissa usein ja ajattelin, että kävelläänpä sen miestenosaston läpi matkalla Zaraan. Se on vähän pakkokin, kun auton jättää Stockan parkkiin.

Väkeä ei hirveästi liikkeellä torstai-iltana ollut ja saimme purjehtia aika rauhassa lähes koko osaston läpi. Muutaman myyjän ohitimme kuin vahingossa. Lensimme ilmeisesti tutkan alapuolella, sillä meihin ei reagoitu. Pysähdyin vilkaisemaan joitain tuotteita, mutta en lähtenyt sovittamaan. Ajattelin, että nyt testataan, osaako täällä oikeasti joku myydä.

Pelko valtasi mieleni, kun Zaran ovi lähestyi vääjäämättä, eikä meihin oltu vielä reagoitu. Miettikää nyt! Mies pyörii miestenosastolla seuranaan nainen selvästi makutuomarina. Tämän selvempää ”myykää mulle” –leimaa ei voi prospektilla olla. Sitten, viimeisessä mutkassa vastaan kävelee nuori miesmyyjä, Visa (nimi kirjoitettu tarkoituksella oikein) ja heittää ilmaan maagisen lauseen:

”Ei teitä vois mitenkään palvella?”

Tunnelma sähköistyy ja aika pysähtyy. Ollaan totuuden äärellä: olenko oikeasti ostamassa vai autonrenkaita potkimassa. Ja älkää nyt ymmärtäkö väärin. Olemme Varsinais-Suomessa, suorastaan sen ytimessä: keskellä Turkua. Myyjä ei lähestynyt negatiivisesti negaation kautta vaan positiivisesti. Me turkulaiset kysymme toisiltamme aina näin: ”Ei sul mikkä kaffe maistusis?” , emmekä tietenkään tarkoita, ettenkö ilolla tarjoaisi kahvia sinulle. Tämä on vain tapamme avata keskustelu.

”No itse asiassa, kun kerran kysyt, niin voi kyllä palvella. Etsin kevyempää, rentoa neuletta…”

Ja siitä lähti supermyyjä käyntiin!

Ai että nautin siitä showsta, jonka pientä osaa näyttelin sovituskopin esiripun takana seuraavan tunnin ajan. Visa oli hauska, sanoi mielipiteensä suoraan, bongasi minulle sopivia vaatteita ennen kuin ehdin itse sellaista ehdottaa ja kertoi omia kokemuksiaan eri merkeistä ja laaduista ihan rehellisesti. Haukkuipa jonkun paitamerkin kauluspaidat huonoksikin eikä minulle sellaista myynyt. Toisaalta saman merkin neule on hänen käytössään ollut hyvä, joten sellaisen ostin. Luotin häneen.

Visa sai minut jopa hetkeksi harkitsemaan kukkapaidan hankkimista. Sellaiseen ostotranssiin hän luontevalla, aidolla ja auttamishaluisella käytöksellään minut sai. Huomasin pukukopissa vaatteita vaihtaessani, että hän palveli simultaanisti kolmea muuta asiakasta samalla pieteetillä. Pukukoppiin kantautui myös hänen keskustelut vaimoni kanssa. Yhdessä he spekuloivat värejä ja kuoseja, jotka minulle saattaisivat sopia.

”Tykkään miehesi toimintamallista, että kauppaan tullaan kerran vuodessa ja sitten ostetaan kaikki…”

totesi myyjä vaimolleni ja lähti taas etsimään paremmin vaaleisiin Lee-farkkuihin räväkkyyttä tuovaa Hawaiji-paitaa. Visa, niin pidän minäkin tästä toimintamallista. Varsinkin silloin, kun minua palvellaan näin mahtavasti.

Toivon, että Turun Stockan johto vie Visalle kiitokset, pitää hänestä hyvää huolta, saa hänen innon sekä saa palvelukyvyn tartutettua laajasti muihinkin. Tällaista kokemusta en nettikaupasta saa!

Visa vinkui (anteeksi, oli pakko käyttää tätä vitsiä, oikeasti maksoin toisella kortilla) pelkästään Stockan puolella. Sain tehotuntini hoidettua, vilkaisimme Zaran valikoimiin ja totesimme, että eipä ollut enää tarvetta täydennyksille. Visa nappasi kaupat viimeisessä mutkassa. Kahteen kassiin kertyi kolmet housut, yksi Makian kauluspaita, pari neuletta ja neljä T-paitaa. Ja vasta kassalla Visa totesi, että hei, tehän saatte kantiksina näistä suurimmasta osasta -20%.

Myyntiä ei tehdä alennuksilla. Se tehdään palvelulla.

Kiitos Visa.

Petri Hollmén

Mitkä ovat tärkeimmät liikesalaisuutemme?

Elämä on ihmeellinen matka ja meillä on töissä Lyytissä ihmeellisiä ihmisiä. Esimerkkinä käy kaimani Petri Karvinen. Hän totesi jokin aika sitten tarvitsevansa apua työssään ja haki sitä oma-aloitteisesti. Kuinka moni johtaja-tittelillä oleva ihminen ensinnäkään myöntää olevansa jossakin asiassa heikko ja sen jälkeen hakee siihen vielä apua?

Tämä Petrin uskomaton ammatillinen nöyryys ja inhimillinen vahvuus johti tapahtumasarjaan, joka on saanut koko yrityksemme taas hehkumaan uutta. Vuoden verran vaivannut pattitilanne aukesi, asiat loksahtivat kohdalleen ja se kuuluisa draivi suorastaan räjähti lentoon.

Osana tätä tapahtumasarjaa löysimme myyntijohtomme kanssa itsemme istumassa Sarasvuon Jarin olohuoneesta miettimässä sitä, mikä me oikein olemme ja mitä me tahdomme olla. Kuuntelin jo ennen tapaamistamme Jarin lähetyksiä Yle Puheella ja allekirjoitin monet ajatukset. Mutta maanantainen ”Kun maailma täyttyy kohinasta, vain kohtaaminen jää.” –lähetys (ja varsinkin viimeinen 30 minuuttia) alleviivasi omia ajatuksiani palvelusta niin vahvalla korostuskynällä, että päätin avata ne paperillekin. Paljastan seuraavaksi tärkeimmät liikesalaisuutemme, eli mallin, miten haluamme palvella. Osaan on otsikko bongattu maanantain lähetyksestä, mutta sisältö meillä on ollut aina vastaava.

Reklamaation merkitys

On tavallaan hämmentävää, että luetuimmat blogini ovat kaikki koskeneet epäonnistuneita palvelukokemuksia. Myyntihän on juurikin palvelua parhaimmillaan. Se kertonee siitä, että niin moni meistä on tuskastunut yritysten lyhytnäköisyyteen palvelukulttuurinsa rakentamisessa. Reklamaation sattuessa palveluhymy vaihtuu liian usein irvistykseen, jonka voi kuvitella vain taisteluun valmistuvan mongolisoturin naamalla.

Reklamaation tehnyt ihminen ei halua vahingoittaa sinua. Päinvastoin. Hän välittää sinusta ja haluaa auttaa sinua parantamaan. Mikäli palvelusi liitää jatkuvasti ”ei voisi vähempää kiinnostaa” –viivan alapuolella, et koskaan kuule reklamaatioita. Olet yhdentekevä ja tuskin kuulet kehujakaan. Olet matkalla menetettyjen egojen hautuumaalle.

Työskennellessäni ravintolassa, alaiseni kysyivät aina linjaa siihen, kuinka paljon heillä on valtuuksia päättää mahdollisesta korvauksesta asiakkaalle. Mottoni oli (ja on yhä edelleen), että kärsinyttä ei voi ylihyvittää. Ei siksi, ettäkö jokainen pieni moka olisi mittaamattoman arvokas asiakkaalle, vaan siksi, että inhimilliset olennot ovat toisilleen kohtuullisia, kun heitä arvostetaan. Palaneen pihvin saanut pettynyt asiakas ei hyväksyisi korvaukseksi tuliterää Ferraria, vaikka kuinka tyrkyttäisit, jos olet ensiksi ymmärtänyt hänen tunteensa ja arvostanut häntä. Loukattu ja arvostusta saamaton asiakas sen sijaan ottaa Ferrarin. Ei siksi, että kokee palaneen pihvin sen arvoiseksi, vaan kostaakseen kokemansa vääryyden. Siis sen vääryyden, että hänen mielipidettään väheksyttiin.

Rakasta reklamaation tekijää.

Palkitse hänet ja hyvitä hänen kokema vääryys! Hyppää hänen saappaisiin ja mieti, miltä sinusta tuntuisi. Jaa tunne, niin olet jo pitkällä. Äläkä koskaan vetoa sopimuspykäliin, sillä ne eivät saa määrittää asiakassuhteen pituutta. Mieluummin pidämme asiakkaat asiakkaina molemminpuolisen positiivisen tunteen ansiosta kuin sopimuspykälien määräyksestä.

Ylläpidä palvelutaso kuin itsellesi tekisit

Paras keino ylläpitää palvelutaso, on käyttää palveluitaan itse. Me ihmiset kun olemme äärimmäisen sallivia omille virheillemme, paitsi jos joudumme niiden uhriksi itse. Siksi minäkin soitan aina välillä Lyytimme asiakaspalveluun apua kysyäkseni. En ole koskaan saanut sieltä huonoa palvelua, mutta bongannut kyllä idiotismeja, joille olimme asiakkaamme altistaneet. Esimerkiksi kun vaihdoimme puhelinjärjestelmää, jouduin soittaessani johonkin ”default-asetusten” aiheuttamaan jonopompottelurumbaan. Toivoin, että vain firman sisäiset puhelut menevät siihen, mutta ei. Jopa asiakkaamme joutuivat kokemaan vastaavan. Voitte uskoa, että muutosta lähettiin tekemään välittömästi. Jos et itse nauti kokemuksesta, niin miksi asiakkaaksi siitä nauttisivat?

Tulikin mieleeni, että mahtavatkohan teleoperaattorien johtoryhmä selvittää koskaan omia liittymäongelmiaan oman call centerinsä kautta? Ehkä kannattaisi.

Tästä samasta syystä järjestämme itse aktiivisesti tilaisuuksia tai olemme niissä osatoteuttajina. Käytän siis itse palveluamme muussakin kuin demokäytössä. Voi pojat miten reaalimaailman ongelmat hyppäävät silmille ja kehitysideoita kertyy!

Käytä omia palveluitasi äläkä anna itsellesi anteeksi sitä, mitä et muillekaan sallisi.

Palkkaa kaltaisiasi

Monimuotoisuus kunniaan, mutta tietyllä varauksella. Jos olet iloinen, ulospäin suuntautunut ja mainetta hyvänä palvelijana niittänyt ihminen, niin etsi tiimiisi samankaltaisuuksia. Jokaisen tiiminjäsenen tulee tuoda mukanaan enemmän iloa kuin viedä sitä. Etsi asiakaspalvelijoiksi keltaisia ja vihreitä ihmisiä, tai heidän kombinaatioitaan (jos et tiedä, mitä tarkoitan, niin lue lisää vaikka täältä). Keltaiset ihmiset ovat iloisia, ulospäin suuntautuneita ja saavat muut viihtymään. Vihreille taas on tärkeää, että muut voivat hyvin. Asiakaspalveluun siis täydellisiä, vaikka poikkeuksiakin suuntaan jos toiseenkin luonnollisesti löytyy.

Tärkeintä on antaa enemmän kuin vaatia.

Älä motivoi

Onneton ihminen ei voi tehdä muita onnelliseksi. Tämän bongasin Sarasvuolta Marriot-hotellin esimerkistä. Itse olen käyttänyt lausetta, että ”Älä motivoi. Etsi motivoituneita.” Motivointi on nimittäin vain tekohengitystä, jos sisäinen palo puuttuu. Sisäinen palo voi välillä hiipua ja se on herätettävissä uuteen liekkiin, mutta ”vain täällä töissä olevan” henkilön motivaatiota ei herätellä edes kiviporalla. Hänen motivaationsa löytyy ehkä jossain toisessa roolissa tai toisessa työpaikassa.

Tehtävänämme on pitää ilo yllä, ei luoda sitä tyhjästä.

 

Yliresurssoi pullonkaulat

 

Lyytissä arvomme on aina ollut, että kahdeksan tuntia pitää riittää. Enemmänkin saa halutessaan tehdä, jos oma into sitä vaatii, mutta perusbisnes pitää pyöriä ja kehittyä järjellisellä työmäärällä. Ja rekryt tulee suorittaa mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Lisäksi tärkein osa-alueemme, eli asiakaspalvelu, tulee olla mieluummin yliresursoitu kuin ylityöllistetty.

 

Tätä lukiessa supportimme väki tukehtuu aamukahviinsa, sillä tällä hetkellä tilanne ei näin ole, mutta rekry on jo suoritettu ja akuutit korjaavat toimenpiteet tehty. Firman kasvaessa oikea resursointi on todellista tasapainoilua, jossa mekin olemme hetkeksi astuneet harhaan. Mutta taas olemme oikealla polulla ja matkalla vieläpä oikeaan suuntaan.

 

Asiakkaan odotuksia ei ylitetä, jos päivittäinen työ on taistelua selviämisestä.

 

(EDIT: Ja tämän kirjoitettuani tajusin, että jo tehty rekrymme (joka aloittaa syyskuussa) ei tule riittämään tämän lupauksen täyttämiseen. Meillä on siis rekry taas auki asiakaspalveluumme! Jos tiedät ihmisen, joka olisi onnellinen kanssamme, niin vinkkaa hänelle vapaamuotoisesta hakemuksesta täällä.)

 

Lopuksi

 

On jännä juttu, kuinka yksinkertaisilta yllämainitut asiat tuntuvat, kun ne kirjoittaa auki. Ja kuinka hankala niitä on todellisuudessa toteuttaa. Ja se johtuu pitkälti siitä, että me suomalaiset emme ole tottuneet johtamaan asiakaskokemuksen kautta, vaan talouden tai tehokkuuden numeroilla. On aivan totta, että kaikki lisäarvoa tuottamaton työ tulisi karsia pois (se johtaa vain turhiin kustannuksiin, jotka maksatetaan asiakkaalla), mutta hyvä palvelu ei koskaan saa olla leikkauslistalla.

 Kuka paljastaa seuraavaksi liikesalaisuutensa?

Petri Hollmén

Miksi Stockan myyjä ei myy?

 

Kävin tänään aamulla Salesforcen tilaisuudessa, jossa Stockmannin edustaja kertoi, miten laiva kääntyy. Tavarataloissa on kuulemma jo todella kova pöhinä ja ovipumput laulaa.

Sen jälkeen kävin Helsingin keskustan Stockalla. Kollegani hoiti ostoksiaan ja minä kysyin myyjältä, että mitäs ravintolaa hän suosittelisi lounaalle. Myyjän takana 20 metrin päässä oli stockan pikalounaspaikka ja tiesin, että yläkerrassa on myös ravintola.

“Ai meillä täällä talon sisällä vai?” vastasi myyjä.

“Niin, vaikka. Jokin sellainen, mistä saa hyvää ruokaa ja kohtuu nopeasti.” Ajattelin, että hän ohjaa meidät expreslinjastolle.

“Niin. On meillä tuolla ylhäällä joku ravintola, mutta en tiedä minkälainen se on. Me kun emme saa siellä käydä. Paitsi tietenkin vapaa-ajalla, mutta en ole koskaan käynyt. Suosittelen, että kävelette tuosta ovesta ulos…”

…sanoi myyjä, ja osoitti ovea, joka johti Aleksanterinkadulle. Siis ulos tavaratalosta. Sitten hän jatkoi:

“Siitä jokunen sata metriä on sellainen joku Cantina Vest vai mikä se oli. Sellainen texmex. Siellä minä käyn. Se on ainakin hyvä.”

Harvoin tippuu meikäläisen leuka lattiaan. En voinut uskoa, että meidät ohjattiin ulos tavaratalosta ruokailemaan jonnekin muualle, koska myyjällä ei ollut mitään käsitystä, minkälainen heidän yrityksensä ravintola on.

Aikoinaan ravintola-alalla jokaisen työntekijämme velvollisuus oli syödä koko lista läpi, jotta tietäisivät mitä myyvät. Lisäksi kaikille lyötiin lahjakortti kouraan, jolla pääsi kolmen kaverinsa kanssa kokemaan risteilytuotteemme. Tämä oli velvollisuus, joka piti suorittaa sesongin parin ensimmäisen viikon aikana. Minulle ei olisi tullut mieleenkään kieltää oman tuotteen kokeilua keneltäkään.

Ovipumppu tosiaan laulaa, mutta väärään suuntaan. Tässä minun ohjeeni tämän hienon institution pelastamiseksi: ovipumppu saa laulaa vain sisäänpäin. Tavaratalon myyjän tulee tuntea talon kaikki palvelut ja suosittelu tulee tulla selkärangasta. Tavaratalo, jos mikä, on mahdollisuus myydä lisää lähes rajattomasti. Me ihmiset kun olemme sellaisia eläimiä, että kun on nälkä, niin ostamme ruokaa. Kun joku suosittelee vaatetta väittäen, että se tekee minusta komean, niin minä ostan. Jos siihen vielä kehutaan kenkiä kylkeen, niin tuskin voin vastustaa. Minua voi pallotella osastolta toiselle vaikka kuinka, kunhan minusta pidetään hyvää huolta. Jos myyjä olisi kysynyt, että onko herroilla muuta tarvetta, olisin voinut mainita, että tarvitsen itseasiassa uudet housut ja vartti olisi aikaakin nyt.

Tällä kertaa minulle näytettiin ovea ja suositeltiin poistumaan lounaalle toisaalle. En usko, että Stockan isoin ongelma on verkossa, vaan kyllä se on myymälän lattiatasolla. Jos siellä tarjoaa ylivertaista palvelua, voi myydä vaikka kuinka!

Ps. Hämmästyksen jälkeen minusta tuli surullinen. Eihän tätä näin voi tehdä. Nyt tuhotaan instituutiota ihan liian halvalla. Teettehän tälle jotain?

 

 

 

 

Otteita kansainvälistyvän yrityksen arjesta

Yritykseni Lyyti Oy on räpeltänyt kansainvälisillä markkinoilla jo neljättä vuotta. Paljon olemme tehneet väärin, maksaneet kovan hinnan erehdyksistä ja osaamme jo kertoa todella monessa asiassa, miten homma kuuluisi tehdä. Noin niin kuin alusta saakka.

Kehitämme, tuemme ja myymme Lyyti-nimistä tapahtumanhallintapalvelua. Koska se toimii verkossa, on bisnes globaali. Ainakin sen kaikkein sinisilmäisimmän konsultin mielestä. No mutta onhan se! Paitsi että, heti kun aletaan puhua rahaliikenteestä, alkaa ”Rajat kiinni” –huudon kaiku kuulua tahtomattaankin korvista. Kerron yhden tarinan.

Toimintamme Ruotsissa saavutti vihdoin vuodenvaihteessa 2015-2016 sen tason, että päätimme tuossa niin viharakastetussa naapurissamme jatkaa ja satsata sinne tosissaan. Päätös edellytti filiaalin perustamista maahan sekä pankkitilien avaamisia. Tarvitsemme kaksi pankkitiliä: toisen yrityksen oman rahaliikenteen hoitamiseen (palkat olisi ihan kiva maksaa) ja toisen asiakkaiden rahaliikenteeseen (jos joku myy lippuja miljoonalla kruunulla seminaariinsa, niin lienee ”jätte kiva”, että löytyy tili, johon ne kruunut säilötään).

 

Nykypäivänä raha liikkuu bitteinä maiden rajojen yli tuosta vaan. Ja tilin avaaminen naapurimaahan on nopeampaa, kuin ”kissan” sanominen. Paitsi että ei. ole Vaikka pankilla onkin sama nimi sekä Åbossa, että Tukholmassa.

 

Näin se meni: talousjohtajamme Rami Peltonen neuvotteli Suomen päässä pankin kanssa asiat kuntoon. Saimme ohjeet tulostaa mukaamme valtakirjan, hallituksen kokouksen päätöksen (englanniksi käännettynä sen, jossa päätimme avata tilin Ruotsiin), valtakirjan Procountorille ja muutaman muun paperin. Tiliä ei ollut mahdollista kuulemma avata Suomesta, vaikkakin pankilla on täysin sama logo Ahvenanmeren molemmin puolin. Niinpä pakkasin laukkuni, otin mukaani risteilyhengen ja hyppäsin punavalkoisten aaltojen kuljetettavaksi.

 

Aamu valkeni Tukholmassa helmikuun kolmantena päivänä räntäsateisena. Etsin taksin ja suuntasin kohti lähintä pankkikonttoria. Konttori oli helppo tunnistaa, olihan sillä täysin sama yritysilme meren molemmin puolin. Integraatio oli sujunut mallikkaasti. Graafiset ohjeistukset oli synkronoitu.

 

Kävelin yhteen Tukholman isoimmista konttoreista. Ymmärsin jo numerolappujonossa, että täällä ei palvella yritysasiakkaita. Ei se mitään, kysyn infotiskin henkilöltä apua. Olihan laukussani dokumentteja vino pino. Kaikki englanniksi käännettynä ja allekirjoitettuna. Eiköhän tässä asiakkaaksi päästä.

 

Odotellessani bongasin ”Pankin nimi för företag” –esitteet. Luin sen läpi ja löysin numeron, johon soittaa. Soitinkin. Kuullakseni, että numero ei ole enää käytössä.

 

Päätin siis kysyä apua henkilökunnalta. Ensimmäinen henkilö totesi kollegalleni, että hänellä ei ole aikaa auttaa. Minun bongaamani asiakaspalvelija sen sijaan oli avulias. Hän totesi, että esitteestä löytyy numero, johon voi soittaa. Väitin, että se on vanha. Hän väitti, että ei ole. Soitin esitteen numeroon ja laitoin kaiuttimen päälle. Vastaaja sanoi, että olin soittanut vanhaan numeroon. Asiakaspalvelija oli kanssani samaa mieltä, että numero on vanha. Hymähdimme yhteen ääneen, että tuollaista se printti on. Löysimme ihanan, ruotsalaisen yhteisen sävelen. Se hymisi kuin hapansilli juhannuksena muutaman akvavitin juotuaan.

 

Sitten asiakaspalvelijamme, jolla ei ollut liian kiire palvellakseen, keksi toisen numeron, johon voisi soittaa. Sanoin, että soitin sinne jo, mutta ensimmäisenä vaaditaan ruotsalainen henkilönumero, jota minulla ei ole, koska olen avaamassa tiliä yritykselle. Tähän asiakaspalvelijamme ei enää osannut sanoa muuta kuin, että kannattaa kokeilla internetiä pankinnimi.se –osoitteessa. Josko sieltä löytyisi jotain?

 

Päättelin olevani ensimmäinen ihminen maailmassa, joka haluaa avata tilin suomalaiselle yritykselle ruotsalaiseen pankkiin, joilla on konttoreita, jotka noudattavat samaa graafista ohjeistusta sekä Suomessa että Ruotsissa. Aika mahtava fiilis!

 

Sitten luuria kouraan

 

Koska fyysinen presenssini Tukholmassa ei näyttänyt edistävän tavoitettani päästä erään pankin asiakkaaksi, päätin kokeilla puhelinta. Soitin saamaani uuteen numeroon ja ohitin ”Lausu tähän ääneen ruotsalainen henkilönumerosi”-käskyn sanomalla ”jag har ingen nummer”. Robotti mumisi ”Jag förstår inte” tai jotain ja yhdisti jollekin ihmiselle, joka pystyisi tarkemmin tulkitsemaan muumisvenskaani.

 

Minulle oli tässä vaiheessa käynyt selväksi, että jotta voisin avata tilin yritykselleni Ruotsissa (siis päästä erään pankin asiakkaaksi), tulisi minulla olla ruotsalainen henkilönumero sekä mobiilipankkitunnukset. Mobiilipankkitunnukset saa, kunhan on henkilönumero ja henkilönumeron saa, kunhan muuttaa Ruotsiin. Kätevää, mutta kun perhe asuu Suomessa.

 

Sain vihdoin elävän ihmisen langan päähän ja aloitimme zeskustelun. Olin varmuuden vuoksi valinnut neuvottelukieleksi englannin, jotta olemme about ja palttiarallaa samalla ymmärryksen sekä ilmaisutaidon tasalla. Vaan emme olleet. Ihminen luurin päässä puhui ruotsia englannin murteella käyttäen sanaa ”eller” aina kun piti sanoa ”or”.

 

Ennen kuin pääsimme asiaan, ihmetteli henkilö langan päässä, että miksi en voisi hankkia ruotsalaista henkilönumeroa. Olinhan sentään pyrkimässä asiakkaaksi. Hankin erittäin mielelläni, mutta kun vaimoni ja lapseni ovat sillä lailla asiakassuhteen estävästi alkaneet juurtua Turkuun, että en viitsisi muuttaa erilleen ihan vain tilin avauksen vuoksi. Asiakaspalvelija vaikutti ymmärtävän.

 

Ensimmäisenä ohjeena sain, että suomalaisen yrityksen edustajana minun tulee mennä Suomeen avaamaan tili. Kerroin kuitenkin, että olen varta vasten matkaan lähetetty nimenkirjoitusoikeudenhaltija, jonka ainoa missio on päästä ko. pankin asiakkaaksi. Sain jatkaa puhelua.

 

Seurasi pitkä hiljaisuus, jonka aikana puhelimessa oleva ihminen hankki lisätietoa tästä ennenkuulumattomasta tilanteesta. Vihdoin, ihmisen palatessa luuriin, sain alkaa antamaan lisätietoa. Ja sitä annoinkin paljon!

 

Tämä englanninkielistä asiakaspalvelua ylläpitävä ruotsalainen halusi tietää minusta ja yrityksestäni kaiken. Kuinka paljon teette liikevaihtoa tänä vuonna? En tiedä, vastasin. Tulee tietää, minulle kerrottiin. No sitten tiedän: Ruotsissa 5 000 000 kruunua. Tarkalleen. Ei kruunua yli eikä ali, vastasin. Vastaukseni oli hyvä, sillä siirryimme seuraavaan: kuinka paljon teette voittoa tänä vuonna. Vastasin aluksi, että täysin mahdotonta sanoa, mutta koska asiakkaaksipääsylomakkeemme vaati eksaktia lukua, vastasin, että noin yhden kruunun. Ei kruunua yli tai ali. Tämäkin vastaus koettiin hyväksi.

 

Sitten siirryttiin vaikeimpaan osioon: osoitetietoihin. Jostain syystä tämä pankki halusi tietää vain kotiosoitteeni, ei yrityksen osoitetta. Kysymys oli helppo, joten heitin vauhdikkaasti: ”Rauvulolantie, Piispanristi, Kaarina”.

 

Sain pyynnön tavata osoitteen, hitaasti.

 

R

 

”yes”

 

A

 

”yes”

 

”U”

 

”yes”

 

”V”

 

”Repeat please!”

 

”V”

 

”Thank you. V. Next.”

 

”O”

 

”yes”

 

”L”

 

”Did you say L or S?”

 

”L”

 

”Sorry?”

 

”L”

 

”OK, the connection was bad. So ”R””

 

”No, ”L”

 

”OK! L. And next?”

 

”A”

 

”Sorry, did you say A or E?”

 

”A”

 

”OK, yes,”

 

”N”

 

”yes”

 

”T”

 

”yes”

 

”I”

 

”yes”

 

”E”

 

”yes”

 

Sama toistui sanan ”Piispanristi” kohdalla, kuten myös ”Missä kaupungissa synnyitte?” kysymyksen kohdalla. Siinä vastasin ”St Karins” helpottaakseni kaikkien elämää.

 

Kun osoitetiedot saatiin kohdilleen, alkoi selvitys liiketoiminnastamme. Minulta kysyttiin, että onko tililtä luvassa maksuja Ruotsin ulkopuolelle. Vastasin, että oletettavasti. ”Mihin ja miksi?”, kysyttiin. No, lähinnä ajattelin erilaisia ohjelmistokuluja ja sellaisia. ”Voitteko tarkentaa, minkälaisia maksuja?” No, sellaisia vaikkapa, että joku työntekijöistämme saa järjettömän idean ja haluaa käytää Exceliä tai Wordia työssään, ostaa lisenssin Microsoft-nimiseltä amerikkalaiselta yritykseltä ja maksaa kulut heille.

 

”Ymmärrän. Mistä maksuja teille tilillenne sitten tulee?”

 

”Asiakkailta lähinnä, kun he maksavat tuotteen käytöstä.”

 

”Miksi he maksavat teille ja miten?”

 

”Jaa, kaipa, koska heille tuotteemme tuottaa lisäarvoa, tuotteella on hinta ja meillä on sopimus asiasta.”

 

”Miten he teille maksavat?”

 

”He maksavat meille tilillemme, joita meillä ei toki vielä ole…”

 

”Asia selvä. Mennään hinnoittelumalliinne. Mistä se koostuu….?”

 

”No, meillä on tällainen lisenssihinnoittelu ja asiakkaat maksavat joko 12 kk tai 6 kk laskuväleillä…”

 

Tätä tenttaamista jatkui yhteensä 46 minuutin ajan. Pankki, jonka logo on tismalleen sama Saaristomeren molemmin puolin, halusi tietää meistä kaiken. Kuten esimerkiksi filiaalin omaisuuden.

 

Vastasin, että filiaalilla on vain tavanomaista toimistotarviketta ja sen sellaista.

 

”Voitteko kertoa tarkemmin?”

 

Katsoin ympärilleni ja aloin luetella: yksi kannettava, toinen kannettava, pari näyttöä, A4-lehtiö, kahdeksan kuulakärkikynää jne. jne.”

 

Taas vastaukseni tyydytti asiakaspalomuurina toimivan puhelinhenkilön.

 

Kun kuulustelu vihdoin päättyi, sain tietää, että kertomukseni oli kirjattu ylös. Minuun tultaisiin olemaan yhteydessä. Jäin suorastaan jännittyneeseen tilaan odottamaan lopputulosta: saankohan tuottaa tuollekin palveluntarjoajalle rahaa vai en?

 

Palvelu oli nopeaa: neljän tunnin päästä sain viestin.

”Tietojemme mukaan olette ”pankin nimi” asiakas Suomessa, joten teidän tulee avata Ruotsin tili Suomessa.

 

Otin taksin, ajoin satamaan ja nyt minulla on iso pinkka englanniksi käännettyjä dokumentteja vietäväksi torin tois puolella olevaan pankkiin, jolla on sama logo kuin tukholmas.

 

Terveisin,

 

Kansainvälinen yrittäjä.

Petri

Miksi (auto)myyjä ei myy?

sorento

Kuvassa olevaa autoa ei ole minulle myyty.

Aina välillä tuskailen sitä, että minulle ei myydä. Tyrkytetään kyllä ja huijattukin on, mutta myyty ammattimaisesti erittäin harvoin.

Kerronpa karmaisevan esimerkin. Jokainen sana tässä on totta, vaikka kaikki toivoisimme, että näin ei olisi. Hukataanhan jo pelkästään tässä tarinassa noin 51 490,13 euroa ja jokunen hetki työaikaa. Takaan, että tällainen tarina toistuu satoja kertoja joka päivä ympäri Suomea.

 Aloitetaan.

Ostin vuonna 2011 upouuden Kia Sorenton suomalaisesta autoliikkeestä. Olimme perheemme kanssa muuttamassa ulkomaille, joten saimme auton ns. muuttoautona ilman Suomen autoveroja. Vallan kannattava diili. Autoa meille ei varsinaisesti tarvinnut myydä, sillä olimme päättäneet minkä haluamme ja tarvitsimme jonkun sen meille toimittamaan ja tekemään paperit. Tämä hoituikin vallan mainiosti ensimmäisen liikkeessä vastaan kävelleen automyyjän avustuksella.

Palasimme Suomeen kesällä 2014 ja auton karenssiaika (aika, jolloin sitä emme saaneet Suomessa myydä) päättyi kesällä 2015.

Kolme kuukautta ennen karenssiajan päättymistä harkitsin, että myisin auton heti karenssin päätyttyä ja päivittäisin uudempaan malliin. Kaivoin sähköpostistani keskustelun automyyjämme kanssa vuodelta 2011 ja vastasin viestiketjuun tällaisella sähköpostilla:

”Terve etunimi,

minkälaisella toimitusajalla ja mihin hintaan uutta 7-paikkaista, nelivetoista Kia Sorentoa on saatavilla?

T. Petri”

 

Olin siis mielestäni kohtalaisen vahva liidi, ellen jopa prospekti. Sain samana päivänä vastauksen

” Tervehdys Pete

 Minkä version haluat EX,Premium vai Luxury .

 Etunimi”

Hienoa toimintaa, ajattelin, sillä myyjä vastasi meiliini välittömästi. Muisti vielä lempinimeni. Itsekin toimin vikkelään, sillä kun autokuume iskee, niin on toimittava nopeasti. Sehän saattaa mennä vaikka ohi ja hävitä järjen äänelle.

”Moi,

varmaan tää: 2,2 CRDi AWD Business Premium A/T 7P

Pete”

Keskustelumme oli siis varsin lyhytsanaista ja meni suoraan asiaan. Mielestäni etenimme kohti maalia lupaavasti. Uusi auto jo vähän kihelmöi vatsanpohjassa. Sitten sain vastauksen:

 

” Näyttäisi menevän Elokuuhun.

 Etunimi”

 

Arvatkaa, mitä sen jälkeen tapahtui?

Ei mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään. Myyjä ei soittanut, ei kysynyt, haluanko koeajolle, ei kysynyt, että minkä värisenä tilataan. Hän teki tempuista käsittämättömimmän: aloitti radiohiljaisuuden. En tiedä, ehkä kello tuli neljä.

Autokuume laski ja päätimme pitää nykyisen automme toistaiseksi. Järjen ääni voitti huonon myynnin 6-0. Tästä on aikaa nyt yhdeksän kuukautta.

Jatketaan.

Viime viikolla vein autoni kyseiseen liikkeeseen huoltoon ja ajattelin oikein käydä katsomassa tuota uutta mallia. Päätin myös katsoa, miten myynti itse liikkeessä toimii.

Oli torstai ja kello oli 14.30. Jätin autoni huoltoon ja kävelin uusien autojen puolelle. Liike oli aivan tyhjä. Muita asiakkaita ei siellä lisäkseni näkynyt. Infotiskissä istui joku, mutta hän ei kääntynyt katsomaan, mitä ulko-oven aukeamisen johdosta tullut viima kuljetti mukanaan liikkeeseen. Päätin, että nyt minulle saa myydä, mutta en aio aktiivisesti tehdä ostajan töitä.

Kiertelin hallia ja katselin uusia autoja. Sitten löysin Kiat. Esillä oli Sorento, Sportage ja joku pienempi. Aivan niiden vieressä oli neljä sermikopperoa. Tiesin ne myyjien reviiriksi, sillä yhdessä sellaisessa teimme paperit aiemmasta autostamme vajaa viisi vuotta aiemmin. Kolme kopeista oli tyhjiä, mutta yhdessä oli elämää. Siellä kolme (ilmeisesti) myyjää keskusteli keskenään. (Päättelin heidät myyjiksi, sillä he olivat uskaltaneet astua tuolle myyjien reviirille ja näyttivät myös viihtyvän siellä). He huomasivat minut. Päättelin sen siitä, että yksi sanoi ”Moro”. Morotin takaisin, mutta en tohtinut häiritä sen enempää heitä, joten tutustuin itsenäisesti autoon.

Avasin kuljettajan oven ja istuin sisään. Vedin oven kiinni. Katselin autoa sisältä. Sitten siirryin takaovelle, avasin sen ja testasin matkustajan tilat. Ja taas ulos autosta. Avasin takaluukun ja tarkistin matkatavaratilan koon. Lopuksi istahdin vielä pelkääjänpaikalle. Renkaita en potkinut. Pyörin autossa ja sen ympärillä ehkä kymmenisen minuuttia. Lopuksi luin vielä auton hintalappua jokusen minuutin aidosti asiasta kiinnostuneena.

Myyjistä joku kertoi hyvän kaskun, sillä kuulin muiden nauravan.

Sorenton jälkeen tutkin Sportagen samalla lailla. Ihan näppärän näköinen peli sekin, mutta meidän perheelle hieman liian pieni, ajattelin.

Katsahdin myyjien suuntaan. Kaskunkertojan näytölle oli ilmestynyt jotain mielenkiintoista, sillä kaikki katsoivat sitä. Lähdin kävelemään ulos tyhjästä kaupasta. Arvatkaa mitä myyjät sanoivat silloin?

Eivät mitään. Eivät kerta kaikkiaan mitään. Tai ainakaan minulle.

Keskenään saattoivat todeta, että ”taas noita hemmetin renkaanpotkijoita, jotka eivät mitään osta.”

Kotiin huolletulla, ja taas huonon myynnin takia jatkoaikaa saaneella viisivuotiaalla Sorentolla ajaessani mietin, että olisi upeaa omistaa niin hieno bisnes, että mitään ei tarvitsisi myydä kenellekään. Todellisuudessa sisäinen yrittäjäni itki isoja kyyneliä. Miten totaalisesti sössitty mahdollisuus. Tämä hedelmä ei roikkunut enää edes matalalla. Se oli täydellisen kypsä ja jo pudonnut poimijan koriin, mutta poimija oli liian laiska edes vilkaistaakseen saaliiseensa. Teki mieli kääntyä takaisin, avata liikkeen ovi ja huutaa

”MYYKÄÄ PERKELE!”

…niin kovaa kuin kurkusta ääntä lähtisi.

Jätin sen tekemättä. Tiedä vaikka olisin häirinnyt taas.

Okei, ei saa kritisoida, jos ei anna parannusehdotuksia. Niinpä tässä on alla viisi vinkkiä ihan mille tahansa myyjälle:

  • Tervehdi aina ja kysy, miten voisit auttaa. Tulee prospektisi sisään sitten ovesta tai internetistä, niin älä nyt ihmeessä ole hiljaa. Tämä koskee eritoten sellaisia liikkeitä, joihin oikeasti kävellään sisään (niitäkin vielä jostain syystä on). Siellä jokaisen henkilökunnan jäsenen tulisi toivottaa tulija tervetulleeksi. Mistä minä tiedän kenen kuuluu sanoa minulle heipat tittelinsä takia. Odotan tervehdystä kaikilta.
  • Ole proaktiivinen. Autokauppa olisi 98% varmuudella tehnyt 51 000€ lisää liikevaihtoa jo huhtikuussa 2015, mikäli myyjä olisi lisännyt vain yhden lauseen viimeiseen sähköpostiinsa. Se lause olisi kuulunut näin: ”Mistä voin hakea sinut huomenna kello 10 koeajolle?”
  • Selvitä oston esteet ja tarjoa ratkaisu. Minulla este olisi ollut likviditeetti. Hyvä myyjä olisi varmasti löytänyt minulle sopivan rahoituksen.
  • Luo luottamus. Vaikka luottaisin merkkiin, niin kalliimmissa hankinnoissa (ja miksei pienemmissäkin) haluan tuntea henkilön, jolta ostan. Edes sillä tasolla, että voin luokitella joko luihuksi tai luotettavaksi. Ensimmäiseltä en ostaisi mitään.
  • Kysy, ostatko. Todella moni meistä toivoo tuota kysymystä – oikealla hetkellä. Se ei ole tungetteleva kysymys, vaan joskus jopa pelastava.

Tekemällä edes nuo viisi perusasiaa aina ja oikein, olet parempi kuin 99% tapaamistani (auto)myyjistä.

Petri

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Miten saada asiakas ostamaan rakastumalla?

Jos myyt jotain aineetonta, kuten bittejä, suunnittelua, visua, leiskaa tai brändiä, et voi saada asiakastasi rakastumaan lopputulokseen etukäteen. On mahdotonta ostaa testimielessä logon uudistus ja palauttaa se jälkikäteen, jos siitä tulikin epäkelpo. Niinpä myyjän pitääkin saada asiakas rakastumaan sinuun. Mutta miten se tehdään?

  1. Tiedä, mitä asiakkaasi rakastaa.
  2. Myy sitä, mitä asiakkaasi rakastaa.

Lyyti_logo_vihreä

Yllä on Lyytin logo. Se on minulle rakas, koska ihana vaimoni on sen omin käsin mustekynällä vuonna 2007 kirjoittanut paperille. Logo ei toimi printissä, banderollissa, lentokoneen kyljessä eikä iPhonen aplikaatiosymbolina. Viiva on liian ohut. Paksuntamalla viivaa ei tekstistä saa enää selvää. Ulkomaalaiset eivät ymmärrä y-kirjainta kaunokirjoituksella, jota Suomessa opetettiin 80-luvulla. Ne peijakkaat luulevat, että siinä lukee L U J U J T I.

Alla oleva FightBack Runin banneri, jonka yhdessä KMG:n kanssa sponsoroimme, kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mistä löydät siitä logomme? Kuvittele tuo banneri yhdeksän metriä leveäksi, nosta se kuuden metrin korkeuteen ja aja autolla sen ali viittäkymppiä. Mikä logo jäi mieleen?

fightback runVaikka logoamme ei mistään erotakaan, on se silti (mielestäni) loistava logo, koska siihen liittyy tarina: Lyyti kirjoittaa ja logo on vaimoni käsialaa. Miten mainostoimisto voi edes yrittää myydä ajatusta logon vaihtamisesta, koska rakastan logoamme?

Vastaus on yksinkertainen. Tietämällä mitä rakastan ja myymällä sitä minulle lisää.

Olin tänään palaverissa Zeelandissa, jonka vallan erikoinen perustaja Herra Enala tiesi todellakin mistä narusta vetää. He esittelivät meille alla olevan uuden logoehdotuksen. Lyytin nimmarin korvaisi heidän ajatuksissaan hyvin kaikissa edeltämainituissa kohteissa toimiva, jykevä ja luottamusta herättävä, hieman leimamainen logo. Mutta mitä sen alla oli?

Sen alla oli jotain jota rakastan. Juuso oli lähestynyt vaimoani (salaa) sähköpostitse, pyytänyt kirjoittamaan kaunokirjoituksella ”sinun tilaisuutesi” ja toimittamaan siitä kuvan heille. Tämä teksti oli muokattu väriltään sopivaksi ja lisätty logoehdotuksen alle.

Lyytin uusi logo

Rakastuin ajatukseen heti. Sitä paitsi, se toimisi myös vaikka lentokoneen kyljessä.

Lyytin lentokoneJa ehkä banderollissakin se jo erottuisi.

Banderolli Lyytin logoJa kaiken kukkuraksi ne pirulaiset olivat selvittäneet mikä on lempiurheilulajini ja läntänneet logoehdotuksensa pyöräilypaidan rintamukseen. Että näin.

Lyytin logo pyöräilyasussaOlen aina vastustanut logomme uudistamista vedoten myös siihen, että siinä ostetaan sika säkissä ja usein todella kalliilla. Tämänpäiväinen tilaisuus oli ensimmäinen kerta, kun minulle myytiin jotain sellaista konkreettista, jota rakastan.

Miten sellaista voisi olla ostamatta?

Selvitä siis aina, mitä asiakkaasi rakastaa ja myy vasta kun sen tiedät.

Petri

Ps. Ylläoleva ei tietenkään tarkoita, ettenkö tulisi tinkaamaan kuin maailman pihein yrittäjä, mutta luottamus on voitettu.