Elämää oikeasti – Punajuuri – vuohenjuustosalaatti

On kahdenlaista elämää. Oikeaa elämää ja sellaista, miltä sen saa näyttämään.

Tältä se näytti

Yksi lapsistamme, Oliver, on todella innostunut laskettelusta. Niinpä käymme melkein joka viikonloppu kiertelemässä lähistön alppikeskuksia. Sijaintimme tarjoaa tähän harrastukseen maailman parhaat mahdollisuudet, joten pakkohan ne on hyödyntää. Vuorille suuntasimme myös viime lauantaina.

Taivas oli sininen, lumi valkoista, sitä oli paljon ja maisemat henkeäsalpaavan kauniit. Koko perhe, pienintä Albertia myöden oli suksilla. Tosin Oliver oli lumilaudalla, jota hän oli koko talven kinunut . Vihdoin päätimme sen (lapsille yhteisesti) hankkia. Kaupassa mies oli loistanut kuin Naantalin aurinko ja luvannut, että ei enää ikinä kiukuttele mistään. Niin onnellinen hän oli.

Nappasin vuorilta muutaman valokuvan kännykällä ja latasin ne Facebookiin. Näin mummikin Suomessa pysyy kärryillä elämästämme. Iloinen perhe auringonpaisteisilla vuorilla.

Näin se meni

Oliver sai lumilaudan ja leikki sillä kotona innoissaan jo perjantaina sillä tuloksella, että side meni rikki. No, sellaista sattuu. Nippusiteitä ja jeesusteippiä, niin rinteeseen päästään kyllä. Oliver itki kuitenkin katkerasti.

Lauantaiaamu kun koitti, oli Julia muuttanutkin mielensä, eikä halunnutkaan mäkeen. Siitä alkoi päivän ensimmäinen kiukuttelu. Seuraava syntyi siitä, kun Julia päättikin haluta mäkeen ja hänen pitäisi saada ensimmäisenä kokeilla lumilautaa. Tätä setvittiin tunnin verran autossa.

Vihdoin pääsimme mäkeen. Oliver ei missään nimessä halunnut, että häneen laitetaan valjaita edes ensimmäistä laskua varten, sillä onhan hän harjoitellut muuttolaatikosta ja siitä samasta jeesusteipistä tehdyllä pahvilaudalla lumilautahyppyjä jo koko talven sohvapöydältä. Kina numero kaksi oli valmis.

Albertkin halusi mäkeen. Hän osoitteli pieniä jalkojaan ja hoki ”onot, onot, ukket, ukket”, eli monot ja sukset pitäisi saada. Kävimme vuokraamassa välineet jo vakiofraasilla: ”pienimmät, mitä hyllystä löytyy”. Parikymppiä köyhdyin hieman liian isoista välineistä. Mitäs siitä, sitten mäkeen! Pikkumies innostui touhusta tällä kertaa kolmen laskun ajaksi. Sitten vein välineet kiltisti takaisin. Aikansa kutakin, totesi vuokraamon setä.

Lumilautailu osoittautuikin hankalammaksi kuin kotisohvalla, joten muutaman itketyn mäen jälkeen oli Oliver valmiina lopettamaan koko harrastuksen. Ehkä lounas auttaisi asiaa?

Lounaan jälkeen jäin Albertin kanssa aurinkoiselle terassille ja vaimo lähti mäkeen lasten kanssa. Sitä ennen tehtiin vessatsekkaus, eli ”pitääkö käydä”. Ei pitänyt.

Nyt oli siskon vuoro kokeilla lumilautaa. Lopputulos oli sama yhden mäen jälkeen. Pian terassille saapui vetämisestä, kantamisesta ja työntämisestä hikinen vaimoni sekä kaksi lasta, joiden mielestä lumilauta oli väärää kokoa, rinne kallellaan huonosti ja lunta liian vähän tai liikaa. Kaiken lisäksi Oliver, jolla ei ollut vartti sitten lainkaan vessahätä, oli pissannut housuunsa hississä.

Vuoren ainoa urheiluliike ei luonnollisestikaan myynyt lasten kalsareita. Vein pikkumiehen vessaan, riisuin märät vaatteet pois, kuivasin säkillisellä vessapaperia sen mitä sain ulkohousuja kuivattua ja vaihdoin oman urheilukerrastoni noin metriä lyhyemmän kaverin päälle. Kalsarit kainaloiden alta solmuun ja hänellä oli taas lämmintä ja kuivaa. Minulla vain hiki ja vähän kylmä.

Sitten vain mäkeen. Aikaa oli enää yhteen laskuun ja Oliver halusi näyttää minulle Snowparkin hyppyreineen. Sinne siis! Menimme hissillä ylös, mutta Snowpark olikin jo suljettu tältä päivältä. Arvatkaa kenen syy se oli? Iskän tietenkin, koska en tullut aikaisemmin. Koitin huomauttaa lumilauta- ja vessaepisodien aiheuttamista viivästyksistä, mutta vastaväitteitäni ei kuunneltu…

Kotiin päästyämme me vanhemmat olimme aivan loppu roudaamisesta, säätämisestä, hikoilusta, kylmyydestä ja kalsarittomuudesta sekä lasten pettymyksistä. Lapset taas ottivat automatkalla nokoset ja kun päästiin kotiin, alkoi Oliver jälleen touhuta uuden lumilautansa kanssa ja totesi:

”Olipas iskä kiva päivä!”

Niinhän se oli. Katsokaa vaikka Facebookista!

Huomenna uusiksi?

Perjantaikokki


Punajuuri – vuohenjuustosalaatti

Tämä salaatti toimii sekä kylmänä että lämpimänä! Makeutta tulee paahdetuista punajuurista sekä hunajasta ja suolaisuutta juustosta. Rapeutta puolestaan pähkinöistä.

AINEKSET

–       4 keskikokoista punajuurta
–       2 kourallista rucolaa
–       200 g vuohenmaitojuustoa
–       kourallinen saksanpähkinöitä
–       1 rkl hunajaa
–       1 tl balsamiviinietikkaa
–       oliiviöljyä
–       Maldon-suolaa sekä mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Kuori ja pilko punajuuret siivuiksi. Laita uunipellille, pirskottele päälle öljyä, suolaa ja pippuria. Paahda uunissa 200 asteessa kypsiksi (koosta riippuen 15-25 minuuttia). Anna jäähtyä.

Huuhtele ja kuivaa rucola. Rouhi saksanpähkinöitä veitsellä hieman pienemmiksi. Sekoita punajuurten kanssa ja revi joukkoon juusto. Lämmitä hunajaa hetki, ellei se ole juoksevaa ja sekoita siihen balsamiviinietikka. Pirskottele salaatin päälle ja mausta vielä suolalla sekä mustapippurilla.

Herkullista viikonloppua!

Yksi kommentti artikkeliin ”Elämää oikeasti – Punajuuri – vuohenjuustosalaatti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s