Herkkutattirisottoa ja mausteista makkaraa – Pullat pannaan ja koirat kuriin

Viimeviikkoisen kirjoitukseni ”Pullat pannaan” aiheutti keskustelua enemmän kuin yksikään aiemmin. Sain sähköpostiini suoraa palautetta – puolesta ja vastaan – osa jatkoi keskustelua myös osoitteessa blogissa. Keskustelimme aiheesta illallisella myös ystäväpiirissä kuluneella viikolla.

Eräs ystäväpariskuntamme asuu maaseudulla, maalaistilan idylliseen pihapiiriin entisöidyssä talossa. Alueella on viime vuosina kaavoitustoiminta kiihtynyt ja ”uusmaalaisia”, eli kaupungista maalle muuttaneita, on alueelle muuttanut merkittävä määrä. Kaikki maalaisidylliä ihannoivat eivät ole kuitenkaan sopeutuneet elämään maalla.

Kyseisen maalaispitäjän paikallislehdessä oli muutama aika sitten mielipidekirjoitus, joka kuvasi osuvasti ristiriitoja, joita saattaa syntyä, kun kaikki maan tavat eivät ole tulokkaan tiedossa. Mielipidekirjoituksessa kiitettiin sitä ”huolestunutta ja eläimistä välittävää kansalaista”, joka oli toimittanut kirjoittajan koiran paikalliselle eläinsuojeluvalvojalle. Huolestunut kansalainen oli löytänyt koiran metsäretkellään harhailemassa sinne tänne, ottanut koiran kiinni ja toimittanut hauvan turvallisempaan ympäristöön.

Kirjoitus kuitenkin jatkui: ”Jatkoa varten haluamme kertoa kaikille huolestuneille eläinystäville, jotka tapaavat metsässä yksinäisiä, sinne tänne juoksentelevia koiria, että kyseessä saattaa myös olla ajossa oleva metsästyskoira, joka etsii kadottamaansa hajujälkeä. Lisäksi haluamme painottaa, että metsästyskoiraksi kuljeskelijan tunnistaa melko varmasti kaulassa olevasta paksuhkosta tutkapannasta, jonka avulla koiran sijaintia ja liikkeitä seurataan. Antakaahan koiran juosta, sillä jahti keskeytyy pahasti aina, kun koiraa haetaan takaisin metsään eläinsuojeluvalvojan häkistä.

Tarinat kertovat myös jahdeista, jolloin koiran on tutka- tai GPS-seurannan avulla todettu olevan hyvin saaliin perässä. Yhtäkkiä koiran liike on hetkeksi pysähtynyt, usein autotien ylityksen yhteydessä tai tien välittömässä läheisyydessä. Tämän jälkeen seuraavat havainnot koiran signaalista osoittavat, että hauva liikkuu yhdeksääkymppiä kohti lähintä kaupunkia. Joko jälkikoira sai oikein kunnon motivaatiopiikin ja tiukemmat juoksutrikoot tai sitten se istuu jonkun ”huolestuneen kansalaisen” takapenkillä matkalla kohti eläinsuojan turvallisempaa ympäristöä.

Maassa maan tavalla. Ja maalla varsinkin.

Herkkutattirisottoa ja mausteista makkaraa

Onko sinulla niitä hetkiä, jolloin ”kaapissa ei ole mitään ja jotain pitäisi syödä”? Alla oleva resepti on erään tällaisen päivän tulos. Pakkasesta löytyi makkaraa ja sieniä, kaapista risottoriisiä. Risoton reseptiä ei oikein voi parantaa ja siksi tarkkasilmäiset lukijat huomaavat, että kyseessä on jo aiemmin julkaistu resepti.

AINEKSET

– 8 mausteista italialaista raakamakkaraa tai bratwurstia
– 1 sipuli
– 3 dl Arborio-riisiä
– 1 dl valkoviiniä
– n. 5 dl kanalientä
– 1 dl herkkutatteja pilkottuina ja paistettuina
– tilkka oliiviöljyä
– 1/2 dl raastettua parmesaania

Suolaa ja mustapippuria myllystä. Koristeeksi oksa rosmariinia.

VALMISTUS

Paista pilkottua sipulia hetki oliiviöljyssä. Lisää joukkoon riisi ja paista muutama minuutti sekoitellen. Kaada joukkoon valkoviini ja kiehauta. Laske lämpöä. Tästä eteenpäin lisäät nestettä aina, kun edellinen on haihtunut pois. Tärkeää on, että risotto ei pala pohjaan, joten pidä levy miedolla lämmöllä ja sekoita lähes jatkuvasti. Risotto ei ole kiireisen ruoka. Keittäminen kestää n. 20 minuuttia ja vaatii seurantaa. Kun lähes kaikki liemi on käytetty, lisää sienet ja mausta suolalla. Tarkista kypsyys ja lisää tarvittaessa vielä lientä. Riisin tulee jäädä hieman kosteaksi ja tahmeaksi. Lisää joukkoon lopuksi parmesaani.

Grillaa makkarat. Koristele annos rosmariininoksalla.

Palautetta työstä

Harva jaksaa ilman palautetta. On tärkeää kuulla, miten on onnistunut – oli palaute sitten suitsuttavia kehuja tai rakentavaa kritiikkiä. Perjantaikokki sai pari viikkoa sitten hieman molempia – Kauppalehti Option taholta. Lue palaute oheisesta kuvasta.

Maukasta viikonloppua!

Perjantaikokki

***

Jos järjestät tapahtumia, niin tässä sinulle oiva ilmoittautumisjärjestelmä! Lyyti.

Punajuuri-lammascarpaccio – Kasvukipuja

Finanssikriisi iskee silmille kaikista tuuteista. Vähääkään asiaa seurannut tietää, että talouskehityksen lähitulevaisuuden ennustaminen on tällä hetkellä mahdotonta. Taloudet ympäri maailman odottavat jännityksellä poliitikkojen päätöksiä Yhdysvalloissa. Tietoa tilanteesta janotaan kaikkialla.

Silmiini osui I. Heilän piirtämä sarjakuvan pätkä, jossa B. Virtasen esimies, ronskinlainen Murikka, kertoo tyytyväisenä livahtaneensa johtajan järjestämästä firman tilaa koskevasta luennosta pois. B. Virtasen mielestä tällaiset luennot ovat hyviä, sillä viimeajat ovat olleet muutoksia täynnä. Täysin ajankohtaisesta luennosta ei kuitenkaan ole ollut kyse, sillä sarjakuvan kolmannessa ruudussa johtaja käy läpi firman historiaa osastopäällikkö Nilkenin ollessa ainoa kuulija. Johtaja muistelee kaiholla vuotta -63, jolloin firman varastoon hankittiin uudet nokkakärryt, mallia ”Skrunze”.

Itse olen viihtynyt yhdessä ja samassa yrityksessä jo 12 vuotta. Meiltä löytyy muutamia, jotka ovat olleet kauemminkin. Ja kerran meilläkin oli ”Skrunze”-merkkiset nokkakärryt. Yhdessä olemme eläneet ja kokeneet monet mullistukset ja muutokset. Silloin tällöin, sopivan hetken tullen, unohdumme muistelemaan yhteisten vuosien aikana koettuja kommelluksia.

Viimeiset 12 vuotta ovat olleet enemmän tai vähemmän tasaisen kasvun aikaa yrityksissämme. Vauhdikkainta meno oli alkuvaiheessa, jolloin aina ennen kesäsesonkia piti kiireellä ja tohinalla saada jotain uutta vieraitamme ilahduttamaan. Useimmiten se tarkoitti muutamaa metriä lisää baaritiskiä, esiintymistelttaa artisteineen tai festivaaleja ja teemaviikkoja

Eräs hauskimmista muistoista on vuodelta 1997, jolloin Vaakahuone oli vasta toista kesää avoinna. Laajensimme silloin terassia vauhdilla ja myös palvelutiloja tarvittiin lisää. Hartwallin asentajat kävivät tiuhaan vetämässä uusia putkia, jotta olutta saataisiin janoiselle kansalle. Eräs ikimuistoisimmista päivistä oli, kun asentajat olivat aamulla käyneet ottamassa mitat tarvittavista letkuista ja liittimistä ja lähtivät sitten noutamaan osia lounastaukonsa aikana. Heidän poissa ollessaan tiski ideoitiin uudelleen ja muutokset toteutettiin samoin tein. Iltapäivällä asentajat palasivat työmaalleen, sovittivat letkuja ja alkoivat sättiä toisiaan väärien mittojen ottamisesta. Kuka ihmeessä oli tilannut kaksi metriä liian lyhyet letkut!

Jos joku pitäisi firman tilaa käsittelevän luennon, jossa kävisimme kaikki kahdentoista vuoden kommellukset läpi, niin minä lupaisin istua siellä koko ajan – ilomielellä! Tulevaisuudesta en tiedä, mutta kun menneisyyteen katson, niin tiedän, että jos joku selviää, niin me! Kasvukipumme ovat jo takana.

Punajuuri-lammascarpaccio

Vuorossa on viimeinen resepti säästöviikkomme menusta. Nyt on jo esitelty lampaanpaisti ja borssikeitto. Viimeisin on siis kylmä alkuruoka – punajuuri-lammascarpaccio.

AINEKSET

– 2 isoa punajuurta
– 200 g lampaanpaistia (ks. resepti täältä)
– 2 dl kermaviiliä
– 1 rkl piparjuuritahnaa
– 1 purkki rucolaa
Maldonsuolaa ja mustapippuria myllystä
VALMISTUS

Keitä punajuuret kuorineen, jotta ne säilyttävät värinsä ja makunsa. Anna jäähtyä. Kuori ja leikkaa niin ohuiksi siivuiksi, kuin vain saat. Leikkaa myös lampaanpaisti erittäin ohuiksi siivuiksi. Sekoita piparjuuritahna kermaviiliin. Lado lautaselle tasainen kerros punajuurisuikaleita ja sitten päälle lammassuikaleita. Rouhi päälle mustapippuria ja mausta Maldon-suolalla. Ripottele pinnalle rucolaa ja lisää kastikkeeksi kermaviiliä.
Nostalgista viikonloppua Perjantaikokki

Juttua Antaa Palaa-kirjasta
Aromi-lehti tipahti luukusta keskiviikkona ja heidän kirjakriitikkonsa oli lukaissut myös meidän Antaa Palaa-keittokirjan. Tämän arvostelun otan nöyränä vastaan. Totta joka sana. Lue juttu alta.

Paahdettua siikaa, sitruuna-valkosipulipapuja ja hunajabalsamicosieniä – Mietteitä maailmalta


Eilen iltapäivästä Helsinki-Vantaalle laskeutui väsynyt, mutta tyytyväinen mies. Olin viettänyt neljä viimeistä vuorokautta kovin rakkaan työn ja harrastuksen, eli syömisen ja juomisen, parissa keski-Italiassa, Umbriassa.

Minibussissa mielipuolisen kuljettajan armoilla kanssani jyrkkiä vuoristoteitä hurjasteli muutama toimittaja, kolmisen viinin maahantuojaa ja parisen ravintoloitsijaa sekä elintarvikkeiden maahantuojien edustajia. Olimme tutustumassa alueen viinituotantoon ja maatalouteen. Italialaiseen tyyliin mitään ei myyty tai tyrkytetty. Ensiksi pitää nimittäin ystävystyä. Keskityimme siis vain nauttimaan ystävystymisen ihanuudesta. Kiva tapa tehdä kauppaa. Ehkä ensi kerralla sitten jo kysytään, että ”ostatko?”

Oli mielenkiintoista seurata oikeiden viiniammattilaisten työtä. Viininviljely on maataloutta, ei sen kummempaa, väitti eräs laatuviinien tuottaja. Hän tiivisti hyvän viiniprosessin salaisuuden siten, että kunhan ihminen tuhoaa mahdollisimman vähän siitä upeasta työstä, jota viiniköynnökset tekevät yhdessä paikallisen ilmaston, auringon, tuulen ja sateiden kanssa, niin hyvää tulee.

Sehän siinä onkin mielenkiintoista! Miksi samoista lähtöasetelmista, samalla prosessilla ja samanlaisissa tankeissa valmistetuista viineistä tulee keskenään niin erilaisia? Toinen on taivaallista nektaria ja toinen onton katkeraa marjamehua, vaikka viinitarhat ovat kirjaimellisesti kiinni toisissaan.

Kävimme iltaisin, viinilasin ääressä tietenkin, myös mielenkiintoisia keskusteluja kaikesta maan ja taivaan välillä. Eräs iltakeskustelumme keskittyi lastenkasvattamiseen. Löysimme lapsissa ja viinissä mielenkiintoisen yhtäläisyyden. Melkein kaikilla on biologisesti hyvin samanlaiset lähtökohdat. Luonto on tehnyt ihmeitä ja meidän tehtävänä on pilata tuota ihmettä mahdollisimman vähän. Ja usein käy juuri kuten viinillekin, että vaikka taustat ovat täysin samankaltaiset, niin kovin erilaisia luonteita lapsista kasvaa. Tekivät vanhemmat tai viininviljelijät sitten mitä tahansa.

Ensi kerralla, kun maistan hyvää viiniä, arvostan viljelijää siitä, että hän on osannut siirtää luonnon hienon työn pulloon sitä pilaamatta.

Haluan toivottaa erinomaista juhannusta kaikille viininviljelijöille ja lastenkasvattajille!

Paahdettua siikaa, sitruuna-valkosipulipapuja ja hunajabalsamicosieniä

Harrastuneisuus vaatii myös veronsa ja olo on nyt kuin omenalla. Ei raikas ja vehreä, vaan pinkeä ja pyöreä. Uskonkin, että juhannuksen pitäydyn kevyissä salaateissa, kalassa ja mineraalivedessä.

Tässä sinulle vielä yksi resepti uudesta keittokirjastamme.

AINEKSET

– 4 kpl pienehkön siian fileitä suomustettuna (tai paloja isosta fileestä)
– 4 kourallista vihreitä tai keltaisia neulapapuja
– 2 kynttä valkosipulia
– 1 rkl sitruunamehua
– 1 rasia siitakesieniä (tai pieniä herkkusieniä)
– 1 rkl balsamico-etikkaa
– 0,5 rkl hunajaa
– paistamiseen voita

VALMISTUS

Järjestys:

– suomusta fileet
– siisti pavut ja keitä ne
– valmista sienet, viimeistele pavut ja paista kala

Suomusta fileet. Poista pavuista päät ja keitä niitä suolalla maustetussa vedessä 15 minuuttia. Valuta. Jos käytät sieninä herkkusieniä, niin pilko ne siivuiksi. Pienempiä siitakkeita voit käyttää sellaisenaan. Paista sieniä voissa muutama minuutti, lisää balsamico ja hunaja, kiehauta ja pidä lämpimänä. Pilko valkosipuli erittäin ohuiksi siivuiksi ja paista hetki voissa. Lisää sitruunamehu ja pavut. Paista hetki ja pidä lämpimänä. Kuumenna kalaa varten pannussa reilusti voita. Lisää kalat nahkapuoli alaspäin, kun voi vaahtoaa. Mausta suolalla. Paista kalat melkein kypsiksi nahkapuolelta ja käännä ihan hetkeksi.

Hauskaa keskikesää!

Perjantaikokki