Kesäkurpitsa-kukkakaalikeitto – Historiallinen helmikuu

Kuluva helmikuu jää toivottavasti historiaan luonnonoikkuna. Kaipaan kovasti entisaikojen onnettomia etelän talvia, jolloin maa oli valkoinen lyhimmilläänkin kuutisen viikkoa. Räntää tuli, mutta joulukuussa. Jäät kestivät muutakin kuin vesihiihtoa ja sadevaatteet olivat talviteloilla tammikuusta maaliskuuhun.

Itselleni vuoden 2008 helmikuu jää mieleen monestakin syystä. Adressini otti tuulta purjeisiinsa enemmän kuin kuvittelin. Eilen allekirjoituksia oli kertynyt yli 10 400. Se on adressit.com –palvelun 17. allekirjoitetuin adressi. Haastatteluja olen antanut Ylen aamutelevisioon, Ruotsin suomenkieliseen radioon, Radio Sataan Turussa ja Turun Sanomiin. Lisäksi aihe on herättänyt erittäin paljon keskustelua netin palstoilla ja siitä on uutisoitu Helsingin Sanomissa, iltapäivälehdissä, Taloussanomissa, Finfoodin sivuilla ja monessa muussa paikassa. Ei mikään tavallinen helmikuu perjantaikokillekaan.

Adressiin

Helmikuussa saimme vihdoin valmiiksi myös puolitoista vuotta kestäneen projektimme – perjantaikokki laajensi sopan hämmentämistään myös ohjelmistopuolelle. Jos järjestät kokouksia tai tapahtumia, etkä vielä kuullut uudesta Lyyti-palvelustamme, niin minulla on sinulle uutisia. Tapahtumanhallinta palvelu löytyy alla olevasta linkistä. Tapahtumien hallinnointi helpottuu jatkossa paljon!

Lyyti-palvelu

Helmikuun huipennus?

On asioita – ja sitten on tärkeitä asioita. Vuoden päästä en muista lumetonta helmikuuta, mutta muistan ilmeen poikani kasvoilla, kun hän oppi konttaamaan. Voi sitä iloa! Mistä lienee luonteensa perinyt, mutta paikoillaan hän ei viihtynyt. Nyt on pikkumiehellä onnenpäivät kun saa konttailla siskonsa perässä – vaikka ei kiinni saakaan. Ei se vauhti, vaan se liike.

Entä se kuukauden paras hetki? Kaksivuotias tyttäreni pyysi päästä syliin komentaen:
”Ota minut sylkkyyn, nuorimies!”

Kesäkurpitsa-kukkakaalikeitto

Kevyt keitto – tuhti salaatti. Erinomaista…

AINEKSET
– 1 kukkakaali
– 1 kesäkurpitsa
– 1 sipuli
– 1 rkl kanafondia
– 0,5 l vettä
– 2 rkl maustamatonta tuorejuustoa
– 2 rkl oliiviöljyä
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– 4 palaa paahtoleipää

VALMISTUS
Pilko sipuli, kesäkurpitsa ja kukkakaali pieneksi ja kuullota niitä kattilassa oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää vesi ja fondi. Keitä kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Soseuta keitto sauvasekoittimella, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tuorejuusto ja sekoittele.

Leikkaa leivät pieniksi krutongeiksi ja paahda niitä pannulla pienessä määrässä oliiviöljyä hetki. Ripottele leivät keiton pinnalle.

Aurajuusto-päärynäsalaatti

AINEKSET

– 1 kerä rapeaa salaattia
– 1/3 paketti Aurajuustoa
– ½ paketti pekonia
– 2 päärynää
– 0,5 dl pinjansiemeniä

VALMISTUS
Revi salaatti suupalan kokoisiksi paloiksi. Paista pekoni rapeaksi, valuta talouspaperin päällä ja pilko pieneksi. Kuori ja pilko päärynä.Murenna Aurajuusto. Paahda pinjansiemeniä kuumalla pannulla hetki – varo polttamasta! Sekoita kaikki keskenään, mausta oliiviöljyllä ja VinCottolla.

Mitä on VinCotto (sivu englanniksi)?

Viinisuositus

Aina välillä ehtii myös maistamaan viiniä ruoan kanssa ja suosittelemaan sopivaa. Eilen oli sellainen päivä. Sain lahjaksi pullon Beringerin Napa Valley Chardonnayta, joka on hieman hinnakkaampi, mutta kyllä hintansa arvoinen! Viini kesti valkoisenakin hyvin myös salaatin Aurajuuston ja pekonin kanssa.

Lisätiedot Alkon sivuilta

Viikko aikaa karkauspäivään!

Nyt naiset jahkailu seis ja kosimaan! Vielä ehditte osallistua ja voittaa jopa 20 000 euron häät ensi kesäksi. Kilpailu MTV3:n sivuilla…

Hääkilpailuun

Mukavaa viikonloppua!

Terveisin

”Nuorimies”

Chevrellä gratinoitu portobello – Linja lipsuu kuin kokin fillari rantatiellä

Talvi on taivaallista aikaa. Näillä pakkasilla extremeurheiluksi lasketaan jo 500 metrin pikakävely automarketin parkkipaikalla tai postin hakeminen ilman pipoa. Tai sitten fillarointi rantatiellä. Ei siis tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan elämyksiä etsimään. Mutta toisaalta, suomalaisen toinen jalkahan on aina etelän lomalennon liian pienessä jalkotilassa… Siksi silloin, kun on kaikkein kylmintä, on aika matkustaa välimeren maisemiin. Vaikkakin sitten lautasella.

Tämän perjantain resepti ei siis ole saaristolaisruokaa eikä kalaa. Lipsahti linja, mutta jos lipsuu, niin lipsukoon kunnolla!

Buon appetito!

Chevrellä gratinoitu portobello
Portobello on italiaa ja sanan tarkka käännös on ”kannan kaunista”. Ajattelin, että onpa hauska nimi ja koitin löytää sen alkuperän. En löytänyt. Sen sijaan löysin eri sienten suomalaisia nimiä, kuten hytyrypykkä tai kalvashaprakas. Päätin lopettaa etymologiset tutkimukset ja ruveta kokkaamaan portobelloja. Tuntui järkevämmältä puuhalta.

Tämä resepti hurmaa helppoudellaan ja etelän maullaan.

AINEKSET NELJÄLLE
– riittää esim. alkupalaksi

– 4 isoa portobello-sientä
– 350 g chevreä (isosta kiekosta)
– rucolaa, tammenlehvää tms. salaattia
– 2 rkl pesto
– 2 rkl oliiviöljyä
– 3 rkl vin cottoa
– suolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Leikkaa portobellojen jalat irti lakista. Siivuta ne. Laita lakit ylös alaisin uunipellille ja lado siivutetut jalat lakkien alapinnalle. Leikkaa chevre neljään siivuun ja laita jokaiselle lakille yksi siivu. Paista uunissa 250 asteessa n. 10 minuuttia tai kunnes juusto rusehtaa.

Asettele lautaselle salaattipeti. Ripottele salaatille hieman vin cottoa (tai oliiviöljyä ja balsamicoa). Rouhi päälle pippuria ja suolaa. Jatka pestoa parilla ruokalusikallisella oliiviöljyä. Nosta sienet suoraan pelliltä salaattipedille ja koristele annos ripottelemalla pestokastiketta sinne tänne.

Kypsyys on oikea, kun juusto rusehtaa ja silti sienessä on vielä puruvastusta.

Sitten ei muuta kuin punaviiniä pullo ja ajatukset Italiaan! Saaristoon keritään taas ensi viikolla.

Mukavaa viikonloppua ja ensi perjantaiseen.

Terveisin Perjantaikokki