Oppia ikä kaikki – Paistettua sampea ja retiisi-kevätsipulipaistos

Vaikka lieneekin totta, että viisaus kasvaa usein iän myötä, niin viisauden siemenet on istutettu varsin tyypillisesti hyvin varhain. Viisaus on hyvin suhteellinen käsite, eikä ole yhtä tapaa määritellä viisasta ihmistä. Mielestäni kuitenkin erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen on yksi tärkeä osa viisautta.

Ensimmäiseksi ei tule mieleen, että ruokakulttuuri liittyy lapsuutena kylvettäviin viisauden siemeniin, mutta näin asia taitaa kuitenkin olla. En malta olla nostamatta esille erästä, mielestäni erinomaista, toimintamallia, johon olen törmännyt viime aikoina useammassakin käänteessä. Kyse on kirjaimellisesti tietämisestä, eli Sapere-menetelmästä.

”Sapere” on italiankielen verbi ja tarkoittaa ”tietää”. Sapere-menetelmä on lapsille, siis päiväkodeille ja alakouluille suunnattu menetelmä, jolla lapsia pyritään saamaan tutuiksi ja tietoisiksi mm. ruoan alkuperästä ja rohkaistaan tutustumaan erilaisiin ruokiin eri aistein. Menetelmä auttaa myös arvostamaan omaa ruokakulttuuria ja ymmärtämään toisia. Kaikenlaista kasvatuksellista hanketta olen minäkin silmäillyt, mutta tämä osuu kyllä erinomaisesti maaliinsa ja uskon, että Sapere-menetelmällä on suuri kysyntä alakouluissa ja päiväkodeissa. Lisäksi tällä on parhaimmillaan suora vaikutus fyysiseen hyvinvointiin.

Lisäaineet, lähiruoka, tuoreus ja aitous ovat pinnalla nyt enemmän kuin koskaan. Ongelmana on vain se, että jos referenssikokemus puuttuu, niin kuinka lapsi arvioi, onko jokin aitoa tai tuoretta. Saperen sanoin: ”Ilman kokemuksia ei ole mitä kuvailla, ilman sanoja ei voi kuvailla kokemuksia.”

Mikäli lukijoissa on pienten lasten kanssa tekemisissä olevia ammattikasvattajia, joita ruoka ja ruokakulttuuri kiinnostaa, niin suosittelen tutustumaan Saperen sivuihin.  Sallittua toki muillekin!

Täältä löydät tietoa Saperesta.

Paistettua sampea ja retiisi-kevätsipulipaistos

Tyttäremme kohdalla taitaisi käydä niin, että hän kouluttaisi Sapere-kouluttajia. Kun kurvaamme hyvin varustellulle palvelutiskille, toivoo hän nelivuotiaan päättäväisyydellä mitä mielenkiintoisempia raaka-aineita – ja mikä parasta: hän myös syö niitä innolla! Tällä viikolla kärryyn eksyi mm. kotimaassa kasvatettua sampea ja sinisimpukoita. Nyt tarjoilemme teille reseptin sammesta, joka on erinomaisen makuinen kala. Mikäli sitä ei ihan joka kaupasta löydy, niin käytä vaikka lohimedaljonkeja. Lisukekin on kokeilemisen arvoinen!

AINEKSET

–       – neljä paksuhkoa palaa sammesta
–       – 250 grammaa retiisejä
–       – ½ ruukku basilikaa
–       – ½ ruukku persiljaa
–       – nippu kevätsipulia
–       – ¼ sitruunan mehu
–       – 50 g voita
– 2 rkl ruokaöljyä
–       – merisuolaa ja pippurisekoitusta myllystä

VALMISTUS

Pilko retiisit puoliksi. Kuumenna voi ja öljy pannulla ja lisää retiisit. Paista hetki. Lisää kalat ja laske lämpö puoliteholle. Paista kaloja, kunnes ne ovat lähes kypsiä. Lisää kevätsipulit ja purista kalojen päälle sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää aivan lopuksi pilkotut persiljat ja basilikat. Asettele kalat kasvisten päälle lautaselle ja kaada paistoliemi kalojen päälle kastikkeeksi.

Herkullista viikonloppua!

Perjantaikokki

Ruokakulttuurien eri tasot – Kanapasta pakkaspäivään

Olen perheeni kanssa viettänyt kuluvan viikon Ylläksen taianomaisissa maisemissa. On ollut jännä huomata, kuinka monta eri sävyä valkoisella on, kun luonnon omat maalarit pääsevät tekemään taideteoksia. Seuraksemme lomalle saimme ystäväni vaimoineen. Viikko kuluu mökissä ja päivät täyttävät lähinnä hiihto, pulkkailu, saunominen ja kokkailu.

Olemme siirtymässä uuteen elämänvaiheeseen: sellaiseen, jossa lomilla vietetään aikaa ystäväpariskuntien ja –perheiden kanssa. Tämä vaihe tuo uudet haasteet myös keittiöön. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen totesin, että ruokakulttuurissa on erotettavissa kolme eri tasoa: makro-, mikro- ja nanotaso. Makrotaso tarkoittaa esimerkiksi Suomen tai muun suuralueen, kuten Varsinais-Suomen tai Karjalan ruokakulttuuria. Siis sellaista ruokakulttuuria, jota leimaavat paikalliset, perinteiset reseptit ja raaka-aineet.  Mikrokulttuuri on taas perhetason ruokakulttuuri, jossa ruokakulttuurin määrittävät perheenjäsenten yhteen hioutuneet tottumukset, tavat ja makumieltymykset. Nanokulttuuritason taas muodostavat yksilön omat mieltymykset, opitut tavat sekä syntymässä saadut luontaiset mieltymykset.

Matkailijana sitä kiertää mieli avoinna tutkimassa lähinnä makrotason kulttuuri-ilmiöitä ja sulattaa omaan henkilötason kulttuuriinsa ne osa-alueet, jotka kieltä ja mieltä miellyttävät. Mutta kuinka käy, kun kaksi mikrotason, eli perhetason kulttuuria päätyvät samaan mökkiin viikoksi? Eli sama suomeksi: kun kaksi (toistensa ruokatottumuksista tietämätöntä) perhettä laitetaan samaan ruokatalouteen viikoksi, niin mikä on lopputulos?

Parhaimmillaan se on oppimista, uusia ideoita ja elämyksiä sekä ajatustenvaihtoa jokaisella aterialla. Pahimmillaan taas pelkästä kaupassakäynnistä tulee tuskaa. Kuinka paljon ruoka saa maksaa, mitkä tuotteet ovat hyväksyttäviä ostoskoriin ja mitkä eivät. Onko ruoka energiantankkausta vai kokonaisvaltaista nautintoa varten aina harkinnasta ja valmistuksesta alkaen?

Meillä viikko sujui alkuharjoitusten jälkeen varsin leppoisasti, sillä kaikki pitävät hyvästä ruoasta, kenelläkään ei ole pitkää listaa ällötyksistä, joita ei suostu syömään (ellei poikaamme lueta mukaan, sillä hän syö ilolla vain makkaraa ja hiilihydraatteja mahdollisimman helposti pureksittavassa muodossa, eli pastana tai perunana) ja kaupassakin pärjättiin, kun jokainen sai lapata kärryyn omien mieltymyksiensä mukaisia herkkuja.

Mutta kuinka käy, jos samaan mökkiin ahdetaan kaksi lapsiperhettä, joilla on perhetason ruokakulttuurit kaukana toisistaan ja silti olisi tultava toimeen? Lasten syöminenhän on monille vanhemmille varsin keskusteluherkkä aihe, eikä siitä mielellään oteta mielipiteitä tai käskyjä ulkopuolisilta.

Onko sinulla kokemuksia tästä? Jos on, niin klikkaa alta ja kerro muillekin ratkaisut yhteiseen, leppoisaan lomailuun ”kommentoi” –toiminnolla.

Lomaterveisin

Perjantaikokki

Kanapasta pakkaspäivään
Pakkanen on hellinyt koko maatamme tänä talvena oikein kunnolla. Värikäs kanapasta maistuu, lämmittää ja antaa energiaa talven riemuihin.

AINEKSET
– 4 broilerin marinoimatonta rintafileetä
– 20 pientä herkkusientä
– 10 kirsikkatomaattia
– 1 keltainen paprika
– 1 punasipuli
– 1 valkosipulinkynsi
– 2 dl kermaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– herbes de provence –yrttisekoitusta
– ½ tl chilijauhetta
– 400g penne-pastaa
– pinnalle rucolaa ja parmesaania

VALMISTUS
Pilko rintafileet ja sipuli. Leikkaa sienet neljään osaan ja puolita tomaatit. Pilko myös paprika ja murskaa valkosipuli. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kuullota sipulit. Lisää broilerit, sienet ja tomaatit. Paista hetki. Lisää pannulle kerma sekä mausteet. Anna hautua kypsäksi.
Keitä pasta al dente ja tarjoa kanakastikkeen kera. Koristele annos rucolalla ja parmesaanilla.

Kaltaisteni seurassa – Poroa ratatouillen kera

Blogit, (”WebLogit” eli niin sanotut  nettipäiväkirjat) – yleistyvät kovaa vauhtia. Blogien lukeminen on mielenkiintoista, sillä kirjoittajat ovat yleensä anonyymejä tai touhuavat ainakin nimimerkin suojassa. Monesta on lisätietoa selvitettävissä muutamalla klikkauksella, mutta tavallaan nautin siitä, että en tiedä missä kirjoittaja asuu, mitä hän työkseen tekee tai miltä hän näyttää. Mielikuvitukseni hoitaa profiloinnin tarinoiden ja blogin tunnelman pohjalta.

Sain 15.1. mahdollisuuden tavata monia toisia ruokabloggaajia, kun Suomen ruokakulttuurin edistämishanke järjesti tapaamisen vuonna 2009 aikana Kuukauden Ruokablogi –palkituille. Meitä kokoontui Helsinkiin toistakymmentä ruoasta tavalla tai toiselle kirjoittavaa bloggaajaa ympäri Suomen.

Aina on hauskaa istahtaa hyvälle illalliselle, mutta varsinkin nyt, kun pöydän täytti toisilleen kovin tutut tuntemattomat. Tiesin monista paljon, vaikka en koskaan ollut tavannutkaan. Juttu lähti lentoon välittömästi, eikä esittelyjä juuri tarvittu.

Yhteistä meillä kaikilla oli ainakin se, että aina kun uusi ruokalaji tuli eteemme, niin kamerat alkoivat soida ja salamat välkkyä. Tarjoilijoita oli etukäteen varoitettu, että 20 hengen seurue koostuu käytännössä vain ja ainoastaan ruokaan tavalla tai toisella hurahtaneista. Olisivat muuten varmasti epäilleet, että kilpailija on lähettänyt matkaan maailman tökeröimmän yritysvakoiluryhmän.

Ruokakulttuuri-ohjelman teema vuonna 2009 oli ”Syödään yhdessä”. Olen kirjoittanut yhdessä syömisen merkityksestä paljon ja olen varma, että siinä on ihmiselon onnen yksi salaisuus.

Syökää yhdessä, myös vuonna 2010!

Perjantaikokki

ps. käy tutustumassa illallisseurani blogeihin!

Poroa ratatouillen kera

Valmistin viikolla ratatouillea ja tarkoituksenani oli kokeilla uutta kypsennystekniikkaa lohelle. Olin sellaisen kaupasta ostavinani, mutta kotiin saakka ei lohi minua seurannut. Pikaisen mietinnän jälkeen sai ratatouille lisämakua oliiveista ja lohi vaihtui poroon. Onneksi jäi kala kauppaan, sillä mainiosti svengasi porokin!

AINEKSET
– 600g jäistä poronpaistia
– 1 kesäkurpitsa
– 1 munakoiso
– 1 iso punasipuli
– 1 pieni purkki kalamata-oliiveja
– 3 isoa tomaattia
– 1 punainen paprika
– 1 valkosipulinkynsi
– tuoretta timjamia
– muutama basilikan lehti
– mustapippuria ja Maldon-suolaa
– 1 dl punaviiniä
– oliiviöljyä

VALMISTUS
Valmista ensiksi ratatouille. Pilko kaikki kasvikset pikkusormen pään kokoisiksi paloiksi. Murskaa valkosipuli pieneksi. Laita pannulle tilkka oliiviöljyä, kuumenna ja lisää sipulit. Paista hetki. Lisää sitten muut kasvikset ja oliivit. Paista, kunnes kasvikset ovat kypsiä, mutta eivät mössöä. Mausta suolalla ja pippurilla sekä timjamilla.
Leikkaa jäisestä poronpaistista terävällä veitsellä ohuita siivuja tarvittava määrä. Kuumenna pannussa öljyä, lisää porot kuumalle pannulle ja ruskista. Lisää punaviini, mausta suolalla ja pippurilla ja anna viinin kiehua pois.

Sekoita poro ja ratatouille keskenään. Asettele lautaselle halutessasi stanssilla ja koristele basilikan lehdillä.

Perjantaikokki palkittu

Tiedote:

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma palkitsi Perjantaikokin

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma valitsee joka kuukausi Kuukauden ruokablogiksi blogin, joka edistää toiminnallaan ruoasta käytävää keskustelua, kerää kiinnostuneita ruoka-aiheiden ympärille ja toimii hyvänmakuisen ruoan puolesta.

Perjantaikokin -blogissa yhdistyy toimivalla tavalla perinteinen reseptiblogi ja ruoka-aiheiden pohdinta. Viikonlopuksi tilattava resepti on tuore ja oivallinen idea, jonka soisi leviävän muuallekin. Blogi tuo myös ansiokkaasti esille ruokaan liittyvää nautintoa ja kertoo mainioita tarinoita pöydän ympäriltä.

Marja Innanen

pääsihteeri
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma

Ps. Perjantaikokki kiittää tunnustuksesta ja jatkaa samalla linjalla!

Lihamakaronilaatikko – Kuoleva kulttuuri

Sain kutsun itseäni kokeneempien ja viisaampien joukkoon valmistelemaan Turun tulevan kulttuuripääkaupunkivuoden ruokakulttuurinäkökulmaa. Istuimme tiistai-iltapäivän pitkän pöydän ääressä eri alojen edustajien kanssa miettien miten tämä kulttuurin osa-alueista maistuvin siivittäisi vuoden 2011 kulkua.

Oman ammattini puolesta olen tekemisissä lähinnä ravintoloiden edustajien kanssa. Siksi oli erittäin innostavaa kuulla myös mm. keittokirjailijoiden, ruokatieteen- ja laitosruokailun edustajien näkökulmia. Koin kulttuuritilaisuudessa kulttuurishokin, kun kuuntelin kaupungin kouluruokailuista vastaan henkilön hurjia kertomuksia tosielämästä.

Kouluruokailu nousee keskusteluihin vähän väliä ja useimmiten tyydytään kauhistelemaan ateriointiin käytettävän rahan pienuutta. Turussa herkkuaterioita varten on varattu 61 senttiä päivässä oppilasta kohden. Kyseessä on varsinaisesta niukkuuden jakamisesta, mutta tällä rahalla taiotaan kuitenkin kohtalaisen maistuvaa pöperöä lasten lautasille. Ei minua tuo summa pöyristyttänyt, vaan tarinat, joita kuulin kouluunkin heijastuvasta kotien ruokakulttuurin muuttumisesta.

Kuulin, että kouluruoan menekki on suurinta maanantaisin ja laskee tasaisesti loppuviikkoa kohden. Ihmettelin, miksi lihapatojen äärellä vietetyn viikonlopun jälkeen oikein ahmitaan laitoskeittiön antimia. Totuus on kuvitelmaani karumpi – on suuri määrä lapsia, jotka eivät saa kunnolla kotona syödäkseen ja maanantaina aloitetaan energiavarastojen täydennys. Olin kuin puulla päähän lyöty.

Ei tässä vielä kaikki. Keittiöiden koko laitoksissa vain kasvaa, kun tuotantoa keskitetään. Kohta suurtalouskokin pienin mittayksikkö reseptissä on yksi trukkilava. Kannatan, että ruokaa valmistettaisiin pienemmissä erissä lähellä ruokailijoita, lähikeittiöissä. Mutta en arvannut, että lähikeittiöitä vaaditaan päiväkoteihin takaisin, koska muuten monet lapset eivät näe ikinä, että ruokaa oikeasti valmistetaan. Päiväkodin keittäjä voi siis olla lapsen ainoa havainto ruoan laittamisesta – monet kun kuvittelevat, että se vain tulee aina erilaisissa mikropaketeissa ilman sen kummempaa työtä. No nyt sain oikein tukista kaaliin!

Hei haloo, me kaikki pienten lasten vanhemmat! Minkälaista kulttuurintuhoamista oikein harrastamme ostamalla ruoan kotiin erilaisiin mikromuoveihin pakattuna? Kuinka suuren muutoksen tämä elintärkeä kulttuurinala onkaan kokenut muutamassa sukupolvessa. Perinnetietoa ja –taitoa katoaa kansaltamme vauhdikkaammin kuin sademetsää päiväntasaajalta.

Vielä parikymmentä vuotta sitten taito siirtyi äidiltä tyttärelle, ja välillä pojillekin, luontaisessa kanssakäymisessä illallisen valmistelun ja nauttimisen yhteydessä. Reseptit periytyivät sukupolvelta toiselle – syntyi perinneruokia. Olemmeko me kiireisessä itsekkyydessämme katkaisemassa tämän ja siirrämme ruokakulttuurin vetovastuun valmisruokateollisuudelle? Jos me emme tee ruokaa, opettele tuota jaloa taitoa ja vie sitä omalla esimerkillämme lapsillemme, niin kuka sen tekee? Ohjatut emännänkatseluhetket päiväkodissako? Minä en ainakaan halua kuulua sukupolveen, joka eväsi lapsiltaan mahdollisuuden syödä itse perinteisten reseptien mukaan valmistettua ruokaa.

Lapset keittiöön – ja aikuiset edellä! Tehkää vaikka makaronilaatikkoa. Pääasia, että teette alusta saakka itse.

Lihamakaronilaatikko

Tiistain ideariihestä sydämistyneenä marssin kauppaan ja kaivoin Kotitalouden kirjasta makaronilaatikon reseptin esiin. Tuunasin sitä hieman italomieltymykseni mukaiseksi. Lapset istuivat hellan molemmin puolin kapustat kourassa ja keittivät minkä ehtivät. Lasten avulla isikin onnistui.

AINEKSET
– 5 dl makaroneja
– 400 g jauhelihaa
– ½ pakettia pekonia
– 1 iso sipuli
– 1 valkosipulin kynsi
– 2 tomaattia
– 10 basilikan lehteä
– 2 kananmunaa
– 4 – 5 dl maitoa
– 200 g mozzarellaraastetta
– 100 g parmesaania raastettuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– rypsiöljyä paistamiseen

VALMISTUS
Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä pussin ohjeen mukaan. Pilko sipulit ja pekonit. Paista rypsiöljyssä, kunnes pekonit ovat kypsiä. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada makaronit, liha, pilkotut basilikanlehdet ja raastettu parmesaani uunivuokaan. Sekoita varovasti. Sekoita kananmunat ja maito ja kaada muna-maitoseos joukkoon. Ripottele pinnalle mozzarellaraaste. Paista 200 asteisessa uunissa puoli tuntia, lisää pinnalle pilkotut tomaatit, laske lämpöä 175 asteeseen ja paista vielä toinen puoli tuntia.

Koristele basilikalla.

Arkiruoan seuraksi rentoa arkiviiniä kantokassista

Perjantaireseptikyselyssä 57% vastaajista toivoi Perjantaireseptiin myös viinisuosituksen. Minut tuntevat tietävät, että en ole perso tuolle jumalten juomalle, joten pitkin hampain ryhdyin tähänkin urakkaan… Jatkossa kirjeessä on siis aina silloin tällöin viini- tai juomavinkki reseptille. Tällä viikolla vuorossa on miellyttävä tuttavuus Etelä-Afrikasta.

Viini on pehmeä, kuin Afrikan yö ja varsin näppärä tarjoiluastia houkuttaa toiseenkin lasilliseen. Pakkaus on 1,5 -litrainen ja näin ollen pullohinnaksi Alkossa tulee hieman alle 6,5€ / plo. Tämä on aivan ykkönen kesän ulkoilmaruokailussa, kun näitä voi fillarin tarakalle pinota narulla vaikka viisi, eikä lasin rikkoutumisesta ole vaaraa. Suosittelen!

Lisätiedot viinistä

Perinteistä viikonloppua!

Perjantaikokki

Tummalla suklaalla täytetty marenki – Lohturuokaa

Vaimoni on viisas nainen. Ihminen, jolla on jalat maassa ja järki päässä. Hän tietää mitä tekee ja tekee mitä haluaa.

Vaimoni naisellinen ”hömppäkerroin” on erittäin matala. Puhelinmyyjät eivät kauaa juorulehtitarjouksista lepertele eikä kaappiemme hyllyt täyty etelänlomilta raahatuista posliinikissakokoelmista. Suuntavaisto on parempi kuin minulla ja työkalutkin pysyvät tarvittaessa kädessä. Silti hän on kaunis ja naisellinen. Nainen minun mieleeni.

Kesällä ensitapaamisesta tulee kuluneeksi jo 12 vuotta. Aika vastaa 42% elämästämme. Aika aika! Voisin väittää, että tunsimme toisemme jo kohtalaisen hyvin. Mutta sitten tuli äitiys.

Ennen nukkumista ja joutenoloa rakastanut tyttö muuttui vastuuntuntoiseksi, väsymättömäksi työmyyräksi. Äidiksi. Miten väärässä olinkaan aikoinaan miettiessäni tulevaisuuttamme ja pohtiessani, että kyllä tuon unikeon tulee olemaan hankalaa tottua yösyöttämiseen ja valvomiseen. Kyllä se äitiys on ihmeellinen asia, kun se voi muuttaa hyvän ihmisen entistä upeammaksi.

Äitiyden myötä tuli äitiyslomat. Ja äitiyslomilla hän löytää kahden lapsen hoitamisen lisäksi aikaa kokkailuun. Kertoo jopa löytäneensä itsestään ihan uuden kipinän – ”Nyt kun aikaa on”.

Perjantaikokki vietti keskiviikon kuumeessa sängynpohjalla ja vaimo piti huolta. Teki lohturuokaa, lämpimiä keittoja ja makeita herkkuja. En ole suuri sokerileipuri tai erityinen makean ystävä, mutta kuumeisena ja surkeana alla oleva marenki maistuu mainiolta. Vaikka teen ja sympatian kera.

Kuume oli ohi päivässä.

Ps. vaimo paljasti löytäneensä reseptin Glorian Ruoka&Viini-lehdestä. Eli kyllä joku puhelinmyyjä on päässyt tervehdystä pidemmälle. Onneksi.

Tummalla suklaalla täytetty marenki

Tämän reseptin salaisuus on valkuaisten lämmittämisessä. Näin kuulemma toimivat kondiittorit. Kun valkuaisia ja sokeria lämmitetään ennen vatkaamista, saadaan todella kuohkea ja kova vaahto.

AINEKSET
– 4 kpl valkuaista
– 1,5 dl Siro-sokeria (erittäin hieno sokeri)
– 40 g tummaa suklaata (paras tähän on Taloussuklaa)

VALMISTUS
Laita valkuaiset ja sokeri kattilaan. Sekoittele rauhassa esim. puukauhalla. Lämmitä juuri ja juuri polttavaksi. Valkuaiset eivät saa hyytyä! Ota kattila pois liedeltä, kun sormella ei enää voi lämpötilaa kokeilla.

Kaada seos kulhoon ja vatkaa viileäksi, kunnes vaahto on kovaa. Sulata suklaa esim. mikrossa tai kattilassa miedolla lämmöllä. Kaada sula suklaa marenkivaahdon joukkoon varovasti sekoittaen. Tarkoitus on, että marenkiin jää kunnon raidat ja suklaataskuja sinne tänne.

Paista 125 asteessa 1-1,5 tuntia ja jätä jälkilämmölle, uunin luukku raollaan, vielä puoleksi tunniksi.

Ulkokuori on rapea ja sisältä marenki on taivaallisen suklaisen pehmeä – kuin hyvä vaimo konsanaan!

Mukavaa viikonloppua ja muistakaahan – ystävänpäivä on jo torstaina!

Perjantaikokki

Sain puhelun aamu-TV:stä…

Sain muuten viikolla puhelun aamu-TV:n juontajalta. Hän oli keskustellut ruokakulttuuriasiamies Jaakko Nuutilan kanssa adressistani marinoimattoman lihan puolesta ja kysyi, koska 6000 nimen tavoite täyttyy. Hän haluaisi haastatella aiheesta, kun tavoittelemani määrä on kasassa…

Auttaisitko vähän? Jos olet samaa mieltä, klikkaa alta ja allekirjoita. Jos jo allekirjoitit, vinkkaa kavereitasi. Olisi kiva soittaa takaisin vain pari päivää puhelusta, että nyt tuli ensimmäinen tavoite täyteen…

Ei muuten paljoa puutu!

Tästä adressiin – ihan vaikka kurkkaamaan tilannetta