Oppia ikä kaikki – Paistettua sampea ja retiisi-kevätsipulipaistos

Vaikka lieneekin totta, että viisaus kasvaa usein iän myötä, niin viisauden siemenet on istutettu varsin tyypillisesti hyvin varhain. Viisaus on hyvin suhteellinen käsite, eikä ole yhtä tapaa määritellä viisasta ihmistä. Mielestäni kuitenkin erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen on yksi tärkeä osa viisautta.

Ensimmäiseksi ei tule mieleen, että ruokakulttuuri liittyy lapsuutena kylvettäviin viisauden siemeniin, mutta näin asia taitaa kuitenkin olla. En malta olla nostamatta esille erästä, mielestäni erinomaista, toimintamallia, johon olen törmännyt viime aikoina useammassakin käänteessä. Kyse on kirjaimellisesti tietämisestä, eli Sapere-menetelmästä.

”Sapere” on italiankielen verbi ja tarkoittaa ”tietää”. Sapere-menetelmä on lapsille, siis päiväkodeille ja alakouluille suunnattu menetelmä, jolla lapsia pyritään saamaan tutuiksi ja tietoisiksi mm. ruoan alkuperästä ja rohkaistaan tutustumaan erilaisiin ruokiin eri aistein. Menetelmä auttaa myös arvostamaan omaa ruokakulttuuria ja ymmärtämään toisia. Kaikenlaista kasvatuksellista hanketta olen minäkin silmäillyt, mutta tämä osuu kyllä erinomaisesti maaliinsa ja uskon, että Sapere-menetelmällä on suuri kysyntä alakouluissa ja päiväkodeissa. Lisäksi tällä on parhaimmillaan suora vaikutus fyysiseen hyvinvointiin.

Lisäaineet, lähiruoka, tuoreus ja aitous ovat pinnalla nyt enemmän kuin koskaan. Ongelmana on vain se, että jos referenssikokemus puuttuu, niin kuinka lapsi arvioi, onko jokin aitoa tai tuoretta. Saperen sanoin: ”Ilman kokemuksia ei ole mitä kuvailla, ilman sanoja ei voi kuvailla kokemuksia.”

Mikäli lukijoissa on pienten lasten kanssa tekemisissä olevia ammattikasvattajia, joita ruoka ja ruokakulttuuri kiinnostaa, niin suosittelen tutustumaan Saperen sivuihin.  Sallittua toki muillekin!

Täältä löydät tietoa Saperesta.

Paistettua sampea ja retiisi-kevätsipulipaistos

Tyttäremme kohdalla taitaisi käydä niin, että hän kouluttaisi Sapere-kouluttajia. Kun kurvaamme hyvin varustellulle palvelutiskille, toivoo hän nelivuotiaan päättäväisyydellä mitä mielenkiintoisempia raaka-aineita – ja mikä parasta: hän myös syö niitä innolla! Tällä viikolla kärryyn eksyi mm. kotimaassa kasvatettua sampea ja sinisimpukoita. Nyt tarjoilemme teille reseptin sammesta, joka on erinomaisen makuinen kala. Mikäli sitä ei ihan joka kaupasta löydy, niin käytä vaikka lohimedaljonkeja. Lisukekin on kokeilemisen arvoinen!

AINEKSET

–       – neljä paksuhkoa palaa sammesta
–       – 250 grammaa retiisejä
–       – ½ ruukku basilikaa
–       – ½ ruukku persiljaa
–       – nippu kevätsipulia
–       – ¼ sitruunan mehu
–       – 50 g voita
– 2 rkl ruokaöljyä
–       – merisuolaa ja pippurisekoitusta myllystä

VALMISTUS

Pilko retiisit puoliksi. Kuumenna voi ja öljy pannulla ja lisää retiisit. Paista hetki. Lisää kalat ja laske lämpö puoliteholle. Paista kaloja, kunnes ne ovat lähes kypsiä. Lisää kevätsipulit ja purista kalojen päälle sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää aivan lopuksi pilkotut persiljat ja basilikat. Asettele kalat kasvisten päälle lautaselle ja kaada paistoliemi kalojen päälle kastikkeeksi.

Herkullista viikonloppua!

Perjantaikokki

Ruokakulttuurien eri tasot – Kanapasta pakkaspäivään

Olen perheeni kanssa viettänyt kuluvan viikon Ylläksen taianomaisissa maisemissa. On ollut jännä huomata, kuinka monta eri sävyä valkoisella on, kun luonnon omat maalarit pääsevät tekemään taideteoksia. Seuraksemme lomalle saimme ystäväni vaimoineen. Viikko kuluu mökissä ja päivät täyttävät lähinnä hiihto, pulkkailu, saunominen ja kokkailu.

Olemme siirtymässä uuteen elämänvaiheeseen: sellaiseen, jossa lomilla vietetään aikaa ystäväpariskuntien ja –perheiden kanssa. Tämä vaihe tuo uudet haasteet myös keittiöön. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen totesin, että ruokakulttuurissa on erotettavissa kolme eri tasoa: makro-, mikro- ja nanotaso. Makrotaso tarkoittaa esimerkiksi Suomen tai muun suuralueen, kuten Varsinais-Suomen tai Karjalan ruokakulttuuria. Siis sellaista ruokakulttuuria, jota leimaavat paikalliset, perinteiset reseptit ja raaka-aineet.  Mikrokulttuuri on taas perhetason ruokakulttuuri, jossa ruokakulttuurin määrittävät perheenjäsenten yhteen hioutuneet tottumukset, tavat ja makumieltymykset. Nanokulttuuritason taas muodostavat yksilön omat mieltymykset, opitut tavat sekä syntymässä saadut luontaiset mieltymykset.

Matkailijana sitä kiertää mieli avoinna tutkimassa lähinnä makrotason kulttuuri-ilmiöitä ja sulattaa omaan henkilötason kulttuuriinsa ne osa-alueet, jotka kieltä ja mieltä miellyttävät. Mutta kuinka käy, kun kaksi mikrotason, eli perhetason kulttuuria päätyvät samaan mökkiin viikoksi? Eli sama suomeksi: kun kaksi (toistensa ruokatottumuksista tietämätöntä) perhettä laitetaan samaan ruokatalouteen viikoksi, niin mikä on lopputulos?

Parhaimmillaan se on oppimista, uusia ideoita ja elämyksiä sekä ajatustenvaihtoa jokaisella aterialla. Pahimmillaan taas pelkästä kaupassakäynnistä tulee tuskaa. Kuinka paljon ruoka saa maksaa, mitkä tuotteet ovat hyväksyttäviä ostoskoriin ja mitkä eivät. Onko ruoka energiantankkausta vai kokonaisvaltaista nautintoa varten aina harkinnasta ja valmistuksesta alkaen?

Meillä viikko sujui alkuharjoitusten jälkeen varsin leppoisasti, sillä kaikki pitävät hyvästä ruoasta, kenelläkään ei ole pitkää listaa ällötyksistä, joita ei suostu syömään (ellei poikaamme lueta mukaan, sillä hän syö ilolla vain makkaraa ja hiilihydraatteja mahdollisimman helposti pureksittavassa muodossa, eli pastana tai perunana) ja kaupassakin pärjättiin, kun jokainen sai lapata kärryyn omien mieltymyksiensä mukaisia herkkuja.

Mutta kuinka käy, jos samaan mökkiin ahdetaan kaksi lapsiperhettä, joilla on perhetason ruokakulttuurit kaukana toisistaan ja silti olisi tultava toimeen? Lasten syöminenhän on monille vanhemmille varsin keskusteluherkkä aihe, eikä siitä mielellään oteta mielipiteitä tai käskyjä ulkopuolisilta.

Onko sinulla kokemuksia tästä? Jos on, niin klikkaa alta ja kerro muillekin ratkaisut yhteiseen, leppoisaan lomailuun ”kommentoi” –toiminnolla.

Lomaterveisin

Perjantaikokki

Kanapasta pakkaspäivään
Pakkanen on hellinyt koko maatamme tänä talvena oikein kunnolla. Värikäs kanapasta maistuu, lämmittää ja antaa energiaa talven riemuihin.

AINEKSET
– 4 broilerin marinoimatonta rintafileetä
– 20 pientä herkkusientä
– 10 kirsikkatomaattia
– 1 keltainen paprika
– 1 punasipuli
– 1 valkosipulinkynsi
– 2 dl kermaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– herbes de provence –yrttisekoitusta
– ½ tl chilijauhetta
– 400g penne-pastaa
– pinnalle rucolaa ja parmesaania

VALMISTUS
Pilko rintafileet ja sipuli. Leikkaa sienet neljään osaan ja puolita tomaatit. Pilko myös paprika ja murskaa valkosipuli. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kuullota sipulit. Lisää broilerit, sienet ja tomaatit. Paista hetki. Lisää pannulle kerma sekä mausteet. Anna hautua kypsäksi.
Keitä pasta al dente ja tarjoa kanakastikkeen kera. Koristele annos rucolalla ja parmesaanilla.

Kaltaisteni seurassa – Poroa ratatouillen kera

Blogit, (”WebLogit” eli niin sanotut  nettipäiväkirjat) – yleistyvät kovaa vauhtia. Blogien lukeminen on mielenkiintoista, sillä kirjoittajat ovat yleensä anonyymejä tai touhuavat ainakin nimimerkin suojassa. Monesta on lisätietoa selvitettävissä muutamalla klikkauksella, mutta tavallaan nautin siitä, että en tiedä missä kirjoittaja asuu, mitä hän työkseen tekee tai miltä hän näyttää. Mielikuvitukseni hoitaa profiloinnin tarinoiden ja blogin tunnelman pohjalta.

Sain 15.1. mahdollisuuden tavata monia toisia ruokabloggaajia, kun Suomen ruokakulttuurin edistämishanke järjesti tapaamisen vuonna 2009 aikana Kuukauden Ruokablogi –palkituille. Meitä kokoontui Helsinkiin toistakymmentä ruoasta tavalla tai toiselle kirjoittavaa bloggaajaa ympäri Suomen.

Aina on hauskaa istahtaa hyvälle illalliselle, mutta varsinkin nyt, kun pöydän täytti toisilleen kovin tutut tuntemattomat. Tiesin monista paljon, vaikka en koskaan ollut tavannutkaan. Juttu lähti lentoon välittömästi, eikä esittelyjä juuri tarvittu.

Yhteistä meillä kaikilla oli ainakin se, että aina kun uusi ruokalaji tuli eteemme, niin kamerat alkoivat soida ja salamat välkkyä. Tarjoilijoita oli etukäteen varoitettu, että 20 hengen seurue koostuu käytännössä vain ja ainoastaan ruokaan tavalla tai toisella hurahtaneista. Olisivat muuten varmasti epäilleet, että kilpailija on lähettänyt matkaan maailman tökeröimmän yritysvakoiluryhmän.

Ruokakulttuuri-ohjelman teema vuonna 2009 oli ”Syödään yhdessä”. Olen kirjoittanut yhdessä syömisen merkityksestä paljon ja olen varma, että siinä on ihmiselon onnen yksi salaisuus.

Syökää yhdessä, myös vuonna 2010!

Perjantaikokki

ps. käy tutustumassa illallisseurani blogeihin!

Poroa ratatouillen kera

Valmistin viikolla ratatouillea ja tarkoituksenani oli kokeilla uutta kypsennystekniikkaa lohelle. Olin sellaisen kaupasta ostavinani, mutta kotiin saakka ei lohi minua seurannut. Pikaisen mietinnän jälkeen sai ratatouille lisämakua oliiveista ja lohi vaihtui poroon. Onneksi jäi kala kauppaan, sillä mainiosti svengasi porokin!

AINEKSET
– 600g jäistä poronpaistia
– 1 kesäkurpitsa
– 1 munakoiso
– 1 iso punasipuli
– 1 pieni purkki kalamata-oliiveja
– 3 isoa tomaattia
– 1 punainen paprika
– 1 valkosipulinkynsi
– tuoretta timjamia
– muutama basilikan lehti
– mustapippuria ja Maldon-suolaa
– 1 dl punaviiniä
– oliiviöljyä

VALMISTUS
Valmista ensiksi ratatouille. Pilko kaikki kasvikset pikkusormen pään kokoisiksi paloiksi. Murskaa valkosipuli pieneksi. Laita pannulle tilkka oliiviöljyä, kuumenna ja lisää sipulit. Paista hetki. Lisää sitten muut kasvikset ja oliivit. Paista, kunnes kasvikset ovat kypsiä, mutta eivät mössöä. Mausta suolalla ja pippurilla sekä timjamilla.
Leikkaa jäisestä poronpaistista terävällä veitsellä ohuita siivuja tarvittava määrä. Kuumenna pannussa öljyä, lisää porot kuumalle pannulle ja ruskista. Lisää punaviini, mausta suolalla ja pippurilla ja anna viinin kiehua pois.

Sekoita poro ja ratatouille keskenään. Asettele lautaselle halutessasi stanssilla ja koristele basilikan lehdillä.