”Pienet yritykset karsastavat sosiaalista mediaa.”
Näin oli präntätty Kauppalehteen eilen torstaina. Pienet yritykset eivät kuulemma halua lähtee sosiaalisuuteen mukaan, kun pelkäävät sen hallitsemattomuutta.
Mitä tuo sosiaalisuus oikein tarkoittaa?
Otetaan esimerkki. Pekka käy parturissa. Parturi on innoissaan uudesta ”Super Barber” -koneestaan ja ajelee millin terällä Pekan niskavilloja oikein elämänsä kyllyydestä. Niskan tiukassa kurvissa ei vauhti kuitenkaan pysähdy ja terä leikkaa koomisen loven hiusrajaan. Pekka ei ole tyytyväinen, menee seuraavana päivänä työpaikalleen ja jää pikaisesti kiinni avotoimistonsa kanssaeläjille oudosta tukkatyylistä. Pekka kertoo syyn, parturiliikkeen nimen ja vannoo, että ei toiste astu sinne jalallaan. Ja vannottaa myös kollegansa toimimaan samoin.
Toinen esimerkki. Raija käy kampaajalla. Raijan tukan kampaa uusi ja innokas parturi-kampaaja, joka ehdottaa uutta tyyliä. Raija ihastuu uuteen tyyliinsä ja saa vielä kokeilupussukan uutta hoitoainetta mukaansa. Kotona illalla Raija pesee tukkansa, viimeistelee iltansa hoitoaineella ja kertoo kavereilleen Facebookissa uudesta frisyyristään kuvan kera. Hän törmää myös Marttojen keskustelupalstalla galluppiin kotikaupungin parhaista kampaajista. Raija äänestää siellä omaansa ja hehkuttaa vielä kommenttien kera päivän tapahtumia.
Molemmissa esimerkeissä sosiaalinen media on kuvassa mukana. Ensimmäisessä se media, eli viestinnän väline, on Pekan tylysti tykittävä turpavärkki ja vaikutuspiirinä parikymmentä työkaveria. Osaa kiinnostaa, suurinta osaa ei. Informaatio tulee pakotettuna korvasta sisään.
Toisessa se on Raijan ihastuksesta näppäimistöä hivelevät sormet ja vaikutuspiirinä tuhannet samaa internetsivustoa seuraavat kanssakeskustelijat. Lähes kaikkia kiinnostaa, sillä lukea ei ole pakko.
Mikä tässä sitten pelottaa ja miksi juuri pienet ovat jääneet pois sähköisestä sosiaalisesta mediasta? Eikö kaikkien tavoitteena ole viidakkorummun rummuttaminen omaan tahtiin?
Tässäpä se vika varmaan lieneekin. Yritykset kuvittelevat, että omaa mainettaan voi hallita mediassa. Kymmenen vuotta sitten yrityksen maine oli sama asia kuin etusivun mainos paikkakunnan ykköslehdessä. Pulju oli laadukas, jos mainoksessa niin luki. Tyytymättömät saivat valitusvirtensä vain muutaman kymmenen kuuluviin, jos oikein jaksoivat töissä ja vapaa-ajalla räksyttää. Tyytyväiset puolestaan haluavat varsin harvoin omaa onnellisuuttaan kailottaa kylillä. Mainoksen sanaa ei siis ollut kyseenalaistaminen.
Pienten yritysten asiaa ei ratkaise ”mepäs jäämme sosiaalisesta mediasta kokonaan pois!” –asenne. Se kun on käytännössä mahdotonta. Yritys ei voi itse ratkaista, onko se siellä vai ei. Se nimittäin on. Asiakkaat – tyytyväiset ja tyytymättömät – pitävät siitä huolen. Sinne ei pääse rahalla eikä sieltä olla pois rahalla.
Mitä yritysten sitten pitäisi tehdä?
Vastaus on simppeli. Yritysten tulee pitää asiakkaistaan niin hyvää huolta, että nimi näkyy pääsääntöisesti hymiöiden ja ylöspäin osoittavien peukkujen vieressä. Uskon, että näin ne pienet yritykset pyrkivätkin tekemään, vaikka eivät aktiivisesti sosiaalista mediaa hyödynnäkään.
Mutta jos haluaa saada kunnon tehot irti, niin pitää ryhtyä avoimeksi. Jos mokaa ja asiakas siitä räksyttää sosiaalisessa mediassa, niin ei muuta kuin keskusteluun mukaan, myöntämään virhe ja kertomaan mitä aikoo tehdä ensi kerralla paremmin. Ajatelkaa mikä mahdollisuus! Harva pääsi Pekan avotoimistoon pahoittelemaan mokaa ja lupaamaan ensi kerralla hillitympää hiuslookia.
Jos näin uskaltaa toimia, niin suosio sosiaalisessa mediassa(kin) on saletti. Se näkynee myös siinä, että ovipumppua pitää rasvata entistä tiuhempaan ja yhä useammin matkalla pankkiin vain hymyilyttää.
Ps. jos haluat auttaa taivaltani sosiaalisessa mediassa, niin sen sijaan, että painat ”reply” ja kommentoit tekstiä minulle, tee se sosiaalisessa mediassa klikkaamalla tuota linkkiä alempaa
Ole sosiaalinen, pliis.
Oskarin sillisilakat ja purjo-perunamuusi
Tässä Herrankukkaron reseptiä on tuunattu valkosipulisuolakurkuilla ja savustetuilla silakoilla.AINEKSET
– 500g silakkafileitä
– 1 matjessillifilee
– 3 dl kermaa
– 2 valkosipulisuolakurkkua
– 3 savustettua silakkaa
– 6 isoa jauhoista perunaa
– ½ purjo
– suolaa perunoiden keitinveteen
Kastike
– 2 dl kermaviiliä
– ½ nippua tilliä
VALMISTUS
Poista silakkafileistä selkäevä vetämällä sitä vastakarvaan. Leikkaa kurkut ja sillifilee muutaman tulitikun paksuisiksi siivuiksi. Rullaa puoleen silakkafileistä sillinpala ja puoleen kurkkutikku sisään. Lado silakkarullat uunivuokaan vieri viereen. Perkaa savusilakat ja ripottele liha silakkarullien väleihin. Kaada lopuksi päälle kermaa siten, että silakkafileet lähes peittyvät. Paista 200 asteisessa uunissa, kunnes kerma rusehtaa pinnalta.
Kuori ja lohko perunat. Pilko purjo. Keitä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Kaada vesi pois. Soseuta ja lisää tarvittaessa tilkka kermaa ja vähän voita, jos vaimo suo.
Pilko tilli ja sekoita se kermaviilin kanssa. Tarjoa silakat ja perunamuusi tilli-kermaviilikastikkeen kera.
Sosiaalista viikonloppua!
Perjantaikokki
Perjantaikokin blogi 