Kuka pelkää sosiaalisuutta? – Sillisilakat

”Pienet yritykset karsastavat sosiaalista mediaa.”

Näin oli präntätty Kauppalehteen eilen torstaina. Pienet yritykset eivät kuulemma halua lähtee sosiaalisuuteen mukaan, kun pelkäävät sen hallitsemattomuutta.

Mitä tuo sosiaalisuus oikein tarkoittaa?

Otetaan esimerkki. Pekka käy parturissa. Parturi on innoissaan uudesta ”Super Barber” -koneestaan ja ajelee millin terällä Pekan niskavilloja oikein elämänsä kyllyydestä. Niskan tiukassa kurvissa ei vauhti kuitenkaan pysähdy ja terä leikkaa koomisen loven hiusrajaan. Pekka ei ole tyytyväinen, menee seuraavana päivänä työpaikalleen ja jää pikaisesti kiinni avotoimistonsa kanssaeläjille oudosta tukkatyylistä. Pekka kertoo syyn, parturiliikkeen nimen ja vannoo, että ei toiste astu sinne jalallaan. Ja vannottaa myös kollegansa toimimaan samoin.

Toinen esimerkki. Raija käy kampaajalla. Raijan tukan kampaa uusi ja innokas parturi-kampaaja, joka ehdottaa uutta tyyliä. Raija ihastuu uuteen tyyliinsä ja saa vielä kokeilupussukan uutta hoitoainetta mukaansa. Kotona illalla Raija pesee tukkansa, viimeistelee iltansa hoitoaineella ja kertoo kavereilleen Facebookissa uudesta frisyyristään kuvan kera. Hän törmää myös Marttojen keskustelupalstalla galluppiin kotikaupungin parhaista kampaajista. Raija äänestää siellä omaansa ja hehkuttaa vielä kommenttien kera päivän tapahtumia.

Molemmissa esimerkeissä sosiaalinen media on kuvassa mukana. Ensimmäisessä se media, eli viestinnän väline, on Pekan tylysti tykittävä turpavärkki ja vaikutuspiirinä parikymmentä työkaveria. Osaa kiinnostaa, suurinta osaa ei. Informaatio tulee pakotettuna korvasta sisään.

Toisessa se on Raijan ihastuksesta näppäimistöä hivelevät sormet ja vaikutuspiirinä tuhannet samaa internetsivustoa seuraavat kanssakeskustelijat. Lähes kaikkia kiinnostaa, sillä lukea ei ole pakko.

Mikä tässä sitten pelottaa ja miksi juuri pienet ovat jääneet pois sähköisestä sosiaalisesta mediasta? Eikö kaikkien tavoitteena ole viidakkorummun rummuttaminen omaan tahtiin?

Tässäpä se vika varmaan lieneekin. Yritykset kuvittelevat, että omaa mainettaan voi hallita mediassa. Kymmenen vuotta sitten yrityksen maine oli sama asia kuin etusivun mainos paikkakunnan ykköslehdessä. Pulju oli laadukas, jos mainoksessa niin luki. Tyytymättömät saivat valitusvirtensä vain muutaman kymmenen kuuluviin, jos oikein jaksoivat töissä ja vapaa-ajalla räksyttää. Tyytyväiset puolestaan haluavat varsin harvoin omaa onnellisuuttaan kailottaa kylillä. Mainoksen sanaa ei siis ollut kyseenalaistaminen.

Pienten yritysten asiaa ei ratkaise ”mepäs jäämme sosiaalisesta mediasta kokonaan pois!” –asenne. Se kun on käytännössä mahdotonta. Yritys ei voi itse ratkaista, onko se siellä vai ei. Se nimittäin on. Asiakkaat – tyytyväiset ja tyytymättömät – pitävät siitä huolen. Sinne ei pääse rahalla eikä sieltä olla pois rahalla.

Mitä yritysten sitten pitäisi tehdä?

Vastaus on simppeli. Yritysten tulee pitää asiakkaistaan niin hyvää huolta, että nimi näkyy pääsääntöisesti hymiöiden ja ylöspäin osoittavien peukkujen vieressä. Uskon, että näin ne pienet yritykset pyrkivätkin tekemään, vaikka eivät aktiivisesti sosiaalista mediaa hyödynnäkään.

Mutta jos haluaa saada kunnon tehot irti, niin pitää ryhtyä avoimeksi. Jos mokaa ja asiakas siitä räksyttää sosiaalisessa mediassa, niin ei muuta kuin keskusteluun mukaan, myöntämään virhe ja kertomaan mitä aikoo tehdä ensi kerralla paremmin. Ajatelkaa mikä mahdollisuus! Harva pääsi Pekan avotoimistoon pahoittelemaan mokaa ja lupaamaan ensi kerralla hillitympää hiuslookia.

Jos näin uskaltaa toimia, niin suosio sosiaalisessa mediassa(kin) on saletti. Se näkynee myös siinä, että ovipumppua pitää rasvata entistä tiuhempaan ja yhä useammin matkalla pankkiin vain hymyilyttää.

Ps. jos haluat auttaa taivaltani sosiaalisessa mediassa, niin sen sijaan, että painat ”reply” ja kommentoit tekstiä minulle, tee se sosiaalisessa mediassa klikkaamalla tuota linkkiä alempaa

Ole sosiaalinen, pliis.

Oskarin sillisilakat ja purjo-perunamuusi

Tässä Herrankukkaron reseptiä on tuunattu valkosipulisuolakurkuilla ja savustetuilla silakoilla.

AINEKSET
– 500g silakkafileitä
– 1 matjessillifilee
– 3 dl kermaa
– 2 valkosipulisuolakurkkua
– 3 savustettua silakkaa
– 6 isoa jauhoista perunaa
– ½ purjo
– suolaa perunoiden keitinveteen
Kastike
– 2 dl kermaviiliä
– ½ nippua tilliä

VALMISTUS
Poista silakkafileistä selkäevä vetämällä sitä vastakarvaan. Leikkaa kurkut ja sillifilee muutaman tulitikun paksuisiksi siivuiksi. Rullaa puoleen silakkafileistä sillinpala ja puoleen kurkkutikku sisään. Lado silakkarullat uunivuokaan vieri viereen. Perkaa savusilakat ja ripottele liha silakkarullien väleihin. Kaada lopuksi päälle kermaa siten, että silakkafileet lähes peittyvät. Paista 200 asteisessa uunissa, kunnes kerma rusehtaa pinnalta.
Kuori ja lohko perunat. Pilko purjo. Keitä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Kaada vesi pois. Soseuta ja lisää tarvittaessa tilkka kermaa ja vähän voita, jos vaimo suo.

Pilko tilli ja sekoita se kermaviilin kanssa. Tarjoa silakat ja perunamuusi tilli-kermaviilikastikkeen kera.

Sosiaalista viikonloppua!

Perjantaikokki

Fritto Misto d’arcipelago – Sitku, nytku ja nyt myös toiku

Ihmisiä on pitkään jaoteltu sitku ja nytku –ihmisiin. Sitku-ihmiset siirtävät tekemisiään ja tavoitteitaan tulevaisuuteen. Tekevät sitten kun on aikaa tai parempi tilanne. Nytkut puolestaan tarttuvat toimeen heti – nyt kun on mahdollisuus. Ei välttämättä ole oikein tehdä pitkälle vietyjä päätelmiä siitä, kumpi ihmistyypeistä on parempi. Ehkäpä nytkut saavat asioita ripeämmin aikaiseksi, mutta tarttuvat toisinaan toimeen myös vailla harkintaa. Sekin olisi joskus paikallaan.

Itseni joudun luokittelemaan pitkälti nytku-ihmiseksi. Vahvimpia paljastavia esimerkkejä tästä ovat kärsimättömyys, jos toimeen ei voi heti tarttua ja malttamattomuus, mikäli tuloksia ei voi nähdä, kokeilla tai mitata välittömästi. Tutkija-vaimoni on toista maata. Minä olen onnellinen, kun töissä aamulla teki jotain, joka jo iltapäivästä osoittautui tulokselliseksi. Jos pitää odottaa seuraavaan aamuun, niin johan käy homma pitkäveteiseksi. Vaimo on tyytyväinen, kun kuusi vuotta sitten alkoi tutkia jotain molekyyliä, joka nyt alkaa osoittautua mielenkiintoiseksi ja tutkimus tuottamaan tulosta. En ollut paikkakunnalla, kun jaettiin tutkijoiden tarvitsemaa pitkäjänteisyyttä – myönnettävä on.

Pari viikkoa sitten bongasin lähipiiristäni myös uuden ihmistyypin – ”Toikun”. Toikulla ei sinänsä ole mitään tekemistä sitkujen ja nytkujen kanssa – mutta ihmistyyppinä toikut ovat varsin mielenkiintoisia. Lyhenne ”toiku” tulee luonnollisesti sanoista ”toi kun”, eli tuo kun. Toikut elävät elämäänsä symbioosissa jonkun toisen kanssa niin vahvasti, että tavat ja rutiinit yhdenmukaistuvat. Pahimmillaan tuulipuvut muuttuvat samanvärisiksi ja jopa elintoiminnot synkronoituvat. Näin toikut ainakin ajattelevat. Tuntemani toiku ei pukeudu tuulipukuun, mutta menee asenteessa askeleen pidemmälle.

Kyseinen toiku on varsin sivistynyt ihminen, mutta kun kyseeseen tulee aivan tavalliset omaan terveyteen liittyvät seikat, kytkeytyy toiku-vaihde päälle. Lääkäriin häntä ei saa pahemman luokan palovamma, puhumattakaan turhanpäiväisistä määräaikaiskontrolleista, joita julkinen terveydenhoitomme tarjoilee.

Pari viikkoa sitten kuulimme ylivedon toiku-käyttäytymisestä. Kyseinen toiku-rouva kertoi, että hän voi varsin hyvin ja asia on oikein veri-, maksa- ja muista arvoista testattu. Hämmästyimme, että oliko hän muka käynyt tutkimuksissa. Ei toki, eihän toikut käy sellaisissa. Sen verran rouvaa oli oma tilansa kuitenkin kiinnostanut, että hän oli lähettänyt miehensä testattavaksi.

”Samalla ruokavaliollahan tässä eletään!”

Herrasta oli valutettu useampi putkilo verta ja tutkittu koko repertuaari.

”Toi kun on kunnossa, niin ei mullakaan kauhean huonot arvot voi olla… Vähän meidän pitää viiniä vähentää illallisilla, meillä kun on maksa-arvot aavistuksen koholla.”

Niinpä. Mitäs sitä ei miehenä vaimonsa edestä tekisi. Pääasia on, että meillä menee hyvin, eikä yhteneviin tuulipukuihin tarvitse pukeutua…

Fritto Misto d’arcipelago

Italiassa eräs lempiaterioistamme on taidolla tehty fritto misto – eli sekalaiset fritatut ruoat. Tätä ruokaa voidaan tehdä kasviksista, kalasta, kanasta, äyriäisistä – melkeinpä mistä vain. Ei tule kuitenkaan sekoittaa tätä ruokalajia pikaruokaloiden tuhtiin rasvankäryyn ja itsensä öljyä täyteen imeneisiin kananpaloihin tai nuukahtaneisiin ranskalaisiin. Fritto misto maistuu parhaimmillaan kevyeltä ja raikkaalta. Tavoitteena on paistaa kevyesti taikinassa pyöritetyt raaka-aineet nopeasti kypsäksi, siten, että raaka-aineen oma maku tulee esiin herkullisen rapean pinnan alta. Esimerkiksi tällä tavalla valmistetut silakkafileet ovat taivaallisia!

AINEKSET
– ¼ kukkakaalia
– ½ parsakaalia
– 2 isoa porkkanaa
– 20 silakkafileetä
– 150 g lohta
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– koristeluun kourallinen pilkottua persiljaa
ja sitruuna siivutettuna

Taikina
– 1 kpl keltuaisia
– 1-1½ dl vehnäjauhoja
– 1-1½ dl kivennäisvettä tai vettä
– 1 kpl valkuaisia
– 2 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa

Paistamiseen lisäksi 5 dl rypsiöljyä.

VALMISTUS
Pilko kukka- ja parsakaali pikkurillin puolikkaan kokoisiksi paloiksi ja porkkana erittäin ohuiksi siivuiksi. Poista silakkafileistä halutessasi selkäevä nyppäisemällä se vastakarvaan. Pilko lohi etusormen kokoisiksi pötköiksi. Mausta raaka-aineet kevyesti suolalla ja pippurilla.

Valmista frittitaikina. Sekoita keltuainen, vehnäjauhot ja puolet vedestä. Anna taikinan turvota hetki. Lämmitä öljy kuumaksi esim. wokkipannussa. Vaahdota valkuainen ja lisää se taikinan joukkoon lopun veden kera juuri ennen paistamista.

Upota fritattava raaka-aineet nopeasti taikinaan ja nosta sitten öljyyn. Nostele rapeaksi paistuneet palat öljystä esimerkiksi lämpimään uunivuokaan, jossa on pohjalla talouspaperia.

Ripottele pinnalle pilkottua persiljaa ja tarjoa sitruunalohkojen kera.

Upean aurinkoista viikonloppua sitkuille, nytkuille ja toikuille!

Perjantaikokki

Maa-artisokkakeittoa ja silakkasandwich – Pelastakaa kalastajat

Aurajoen rannassa alkoi eilen mielestäni eräs vuoden parhaista karkeloista – silakkamarkkinat. Kuljeskelemalla nyt viikonloppuna Auran rannoilla, tarjoutuu kuluttajalle harvinainen mahdollisuus saada tuottajalle kasvot. Siellä ne kasvot veneissään kauppaavat aivan itse pyytämiään, perkaamiaan ja jalostamiaan kaloja. Satunnainen kuljeskelija voi mennä kysymään vaikka luodon tarkkuudella pyyntipaikkaa tai vinkkejä kalan käsittelyyn – veikkaan, että ilman vastausta ei jää. Kaupantekijäisiksi saatat saada rupattelutuokion maailman toiseksi upeimmalla kielellä – saaristo-suomella. Omaan ostoskassiini tarttui taivaallista marinoitua ahventa. Eikä vähiten siksi, että kalastaja oli nimennyt tuotteensa veneensä mukaan ”Julian kalaksi”. Tyttäreni Julia söi puolet purkista, heti kun sen kotona sain auki.

Kehitys kalataloudessa on markkinoista huolimatta huolestuttava. Veneillä paikalle saapui tänä vuonna enää viisi kalastajaa. Rannat täyttyvät pääasiassa markkinahumua tarjoavista helppoheikeistä, jotka nekin toki ovat monelle tärkeitä ja tekevät kunniallista työtä. Vähissä ovat aidot kalastajat. Vielä1980 luvulla ammattikalastajia merialueilla oli noin 2000, nyt enää reilut 200 kalastajaa.

Saaliit ovat pienentyneet ja kalaa on entistä hankalampi löytää. Olen itse havainnut dramaattisen muutoksen omassa vapaa-ajan kalastuksessani. Vielä kolme vuotta sitten oli helppo kehua saaristomeren kalavarmuutta. Nyt myönnän reilusti, että satunnaisena virvelinheiluttajana olen puolitoista vuotta kiertänyt kaislikoita käytännössä ilman tärppiä.

Kotimaisen kalan osuus suomalaisten kulutuksessa on enää kolmannes kaikesta kalasta. Eikä suunta ole nouseva. Kalastus on tarjonnut tärkeän, usein ainoan, elinkeinon juuri ulkosaaristossa. Kalastuksen kuollessa, päättyy myös muu elämä, kun elantoa ei merestä saa.

Kalaa on, mutta kalastaja ei siihen ehdi

Ei kala merestä ole kadonnut – vielä. Sen viholliset ovat vain ajaneet kalan uusiin kohteisiin. Ja kalastuksesta on tullut kilvanjuoksua. Kumpi ehtii verkoille ensiksi – hylkeet vai kalastaja. Hylkeet viihtyvät saariston ulkolaidoilla ja kannan kasvu on ajanut kalat sisäsaaristoon. Hylkeet ovat seuranneet perässä. Totesin asian omin silmin, kun elokuussa purjehdimme viikon ristiin rastiin sisä- ja välisaaristossa. Näimme neljä hyljettä viiden päivän aikana. Ja vasta kolme vuotta sitten näin elämäni ensimmäisen hylkeen ”livenä”.

Usein mainitaan myös merimetson vaikutus kalakantaan. Merimetso kieltämättä sijaitsee ravintoketjun huipulla – kuten hyljekin. Suomessa pesii noin 25 000 lintua, jotka syövät kalaa päivässä 10 000 kilon edestä. Tämä vastaa 2,5 %:a ammattikalastajien päiväsaaliista. Noin puolet merimetson ravinnosta on särkikalaa, joten aivan selvää syy-yhteyttä kalasaaliiden heikkenemiseen on uskaliasta vetää. Tosin lintupopulaatiot ovat hyvin paikallisia ja vaikutus saattaa yhden kalastajan elämään olla dramaattinenkin. On merimetson todettu käyvän ”kokemassa verkkojakin”.

Ihminen sittenkin pahin kalastajan vihollinen?

Kalan luontaisten vihollisten vaikutus paikallisesti voi olla suuri, mutta tarkasteltaessa koko Itämerta, nousevat muut ympäristötekijät päärooliin. Meren saastuminen ja rehevöityminen on saatava kuriin, jotta kala ja kalastajat voivat saaristossamme elää. Lisäksi me ihmiset vaikutamme enemmän kuin ajattelemmekaan omilla kulutusvalinnoillamme. Ostamalla marketista muovirasiaan pakattua tilapiafileetä, tuet käytännössä monikansallisia logistiikka- ja elintarvikeyrityksiä. Ostamalla kotimaista kalaa, kilisevät eurot ainakin osittain jonkun saaren niemennokkaan – ihan aidon kalastajan kouraan.

Tee siis hyvä työ, käy silakkamarkkinoilla, suosi kotimaista kalaa (kysyntä luo tarjontaa!) ja älä likaa Itämerta.

Ps. pieni kansalaisaktivisti nosti minussa taas päätään. Perustin ”Pelastakaa kalastajat” –adressin. Jos kannat huolta samasta asiasta, ilmaise se antamalla nimesi. Lue lisää klikkaamalla tätä!


Lähteet


Turun Sanomien raportti silakkamarkkinoilta (video)

Merimetso BirdLifen sivuilla

Riistan- ja kalantutkimuslaitoksen tilastot

Maa-artisokkakeittoa ja silakkasandwich

Hylkeitä muistellessa kaivoin esiin kesän reissumme reseptit ja kuvat. Vielä sieltä löytyi muutama, jota en ole teille esitellyt. Tässä niistä yksi, jonka alkuperäisresepti taisi olla Antti Vahteran kirjasta.

Maa-artisokkakeitto

AINEKSET
– 500 g maa-artisokkia
– 2 dl kermaa
– 25 g voita
– 6 dl kasvislientä (tai 1 rkl kasvisfondia ja 6 dl vettä)
– 2 kpl salottisipuli
– merisuolaa ja valkopippuria

VALMISTUS

Kuori maa-artisokat ja pilko pieneksi, kuten sipulitkin. Freesaa maa-artisokat ja sipulit voissa. Lisää liemi. Keitä kunnes maa-artisokat ovat kypsiä. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kerma ja sekoita vielä uudelleen. Mausta suolalla ja pippurilla.

Silakkasandwich


AINEKSET
– 150 g savusilakoita
– 40 g voita
– puolikkaan sitruunan mehu
– 40 g tuorejuustoa
– kourallinen ruohosipulia
– merisuolaa ja valkopippuria
– 1 dl siirappia
– pala saaristolaisleipää

VALMISTUS
Irrota silakan lihat ruodoista. Soseuta silakat esim. sauvasekoittimella. Lisää pehmeä voi, tuorejuusto sitruunanmehu ja mausteet. Sekoita. Tarkista maku ja lisää lopuksi hienonnettu ruohosipuli.

Leikkaa leivästä viipaleita ja kostuta ne siirappivedellä. Levitä massa kahden viipaleen päälle tasaisesti ja laita massan päälle kaksi leipäviipaletta ja niiden päälle taas silakkamassaa tasaisesti. Laita päälle vielä kaksi viipaletta leipää ja nosta koko komeus kylmään odottamaan leikkausta.

Tarjoa leipä keiton kera.

Vaikutusvaltaista viikonloppua!
Muistakaahan äänestää.

Terveisin

Perjantaikokki

Aurajuusto-silakka-bruschetta – Uskon tulevaisuuteen, kun en muutakaan voi

Kaksi vuotta sitten tuskin olisin osannut laittaa asioita perspektiiviin. Olisin ollut Jokelan tapahtumista ymmälläni, mutta en olisi osannut kuvitellakaan, miltä sen kokeminen oppilaiden vanhemmista tuntuisi. Mutta nyt olen itse vanhempi, juhlin sunnuntaina toista isäinpäivääni, ensimmäistä kahden lapsen isänä. Keskiviikon tapahtumat kylmäävät, kun ajattelen, että ”mitä jos oma lapseni olisi ollut siellä…” Kammottava ajatus, jonka haluan pois mielestäni välittömästi.

Perjantaireseptit taitavat yleensä käsitellä iloisia asioita. Valikoiva muistini auttaa unohtamaan ikävyydet, vastoinkäymiset ja rankat ajat. Nyt en tunne, että on oikea aika tai paikka toivotella letkeää viikonloppua tai jutella niitä näitä keittiöelämän ihanuuksista. Turhat korupuheet tuntuvat merkityksettömiltä.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Minä uskon tulevaan ja ihmisten perimmäiseen hyvyyteen. Muuta en osaa, enkä muulla asenteella pärjää. Saan vahvistuksen tulevaisuuden uskolleni katsoessani iloista, viatonta kaksivuotiasta tytärtäni silmiin hänen halatessaan töistä palaavaa iskää. ”Nyt tehdään iskälle kahvia!” on hänen tervetulotoivotuksensa. Kolmikuinen poikani komppaa kiekaisuillaan minkä kerkiää.

Sunnuntaina kiitän vaimoani isolla halilla etuoikeudesta juhlia isäinpäivää.

MEILLÄ ON AINA VAIN TÄMÄ PÄIVÄ

Minulle tulee Ajatusten Aamiainen. Joskus hotkaisen sen ohimennen. Joskus ahmin antaumuksella. Asiaa kaikki tyynni. Mietin, millä viisailla sanoilla Kokki Jussi voi torstai-aamuna valaa uskoa joukkoihinsa. Oli Jussi löytänyt erityisen viisaat sanat:

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun astuvan ulos ovesta, rutistaisin sinua lujasti ja kutsuisin vielä takaisin halattavaksi.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle, että rakastan sinua.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä, jonka me saamme elää yhdessä. Mutta eihän tämä vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne. Onhan päivä vielä huomennakin – onhan?

Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini. Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia, tilaisuuksia hyvittää. Huomenna voin kertoa sinulle, että rakastan sinua. Huomenna tarjoan sinulle apuani.

Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe huomista. Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten.

Miksi siis odottaa huomista, kun saman voi tehdä jo tänään?

Ajatusten Aamiainen

Aurajuusto-silakka-bruschetta

Arki on paras haavojen parantaja. Ja hyvä ruoka tekee myös osansa. Viikonlopun resepti on mukailtu erään turkulaisen keittiömestarin ja hänen mainosmieskaverinsa uudesta Skandimania-kirjasta. Siinä silakka pääsee oikeuksiinsa todellisena lautasen kameleonttina. Taipuu monen raaka-aineen kaveriksi. Ruoka käy esim. alkupalaksi.

AINEKSET
– 16 isoa silakkafileetä
– iso sipuli silputtuna
– 100 g meetvurstia pilkottuna
– 1 etikkakurkku pilkottuna
– 2 rkl tilliä silputtuna
– 50 g Aurajuustoa
– neljä ohutta siivua eilistä maalaisleipää
– vehnäjauhoja ja korppujauhoja n. 2 dl
– suolaa ja pippuria myllystä
– voita paistamiseen
– tilkka oliiviöljyä leiville.

VALMISTUS
Mausta fileet suolalla ja pippurilla. Paista sipuleita voissa pannulla. Lisää meetvurstit. Anna jäähtyä ja sekoita joukkoon kurkku ja tilli. Asettele puolet fileistä pihvin alaosiksi. Laita jokaiselle alaosalle pala Aurajuustoa ja päälle lusikallinen täytettä. Laita toinen filee kanneksi. Pyörittele jauhoseoksessa ja paista voissa kauniin kullanruskeiksi. Paahda leivät rapeiksi uunissa, paahtimessa tai pannulla. Ripottele leipien pinnalle tilkka oliiviöljyä ja asettele kaksi pihviä kullekin leipäpalalle. Koristele tillisilpulla.

Herkuttele.

Kiitollisena perjantaiaamuna tyttären kanssa päiväkodin järjestämälle ”etukäteisisäinpäivä–aamiaiselle” suunnaten. Ja lujaa rutistaen.

Perjantaikokki

Limemarinoitua savusilakkaa

Miten sitä pärjättäisiin ilman naisia!

Kokilla meni aamu suorastaan harakoille. Herätyskello ei toiminut, tyttärelle ei aamupuuro maittanut ja tuli kauhea kiire töhin. Ja samassa hötäkässä jäi resepti lähettämättä! Ja kaikki vain sen takia, että arkirutiinit meni sekaisin, kun vaimo oli matkoilla… Näin sitä huomaa, että ilman ei pärjäisi.

Suurimmat pahoitteluni reseptin myöhästymisestä! Reseptikirje täyttää kohta vuoden, joten toivotaan, että suvaitsette kokille yhden myöhästymisen sen kunniaksi. Ja onneksi vaimokin tulee jo tänään takaisin 🙂

Kiitos muuten kaikille, jotka jo kerkesivät asiaa s-postilla ihmettelemään. Osoittaapa vain, että ei täällä turhaan näitä kirjoitella! Se tieto lämmittää muuten niin mukavaa marraskuuta…

Limemarinoitua savusilakkaa
Tämä ruokalaji toimii oikein hyvin saaristolaistyylisen tapaspöydän lisukkeena tai kylmänä alkupalana.

Ainekset

– 800 g savusilakoita perattuna

Marinadi
– 1 dl oliiviöljyä
– 1 limen raastettu kuori ja mehu
– 1 dl omenamehua
– 2 tl sokeria
– 1 dl ruohosipulia, persiljaa ja basilikaa silputtuna
– suolaa myllystä

Perkaa kalat ja asettele ne laakeaan astiaan. Sekoita marinadin ainekset ja ripottele marinadi kalojen päälle. Anna maistua ainakin kaksi tuntia jääkaapissa. Voit tarjota esim. uusien perunoiden kera kesämmällä.

Sitruunaiselle kalalle raikasta valkoviiniä
Tälle ruualle kokki kerkesi onneksi jo eilen maistamaan sopivan juotavan. Ihan kaikkea en siis kuitenkaan unohtanut tehdä 🙂

Juomasuositus tulee kokin lempimaasta, eli Italiasta. Viini on raikkaan omenainen ja miellyttävän hapokas ja siksi sopii oivallisesti kylmälle, sitruunaiselle kalaruualle. Löytyy Alkosta hyllystä ja rasittaa herran tai rouvan kukkaroa hieman alle seitsemän euroa.

Herkullista viikonloppua ja ensi perjantaiseen!

T. Innokas, mutta hajamielinen Perjantaikokki

Valkosipulisilakat uudella tavalla

Talvi tuli – talvi meni

Näin se menee saaristossa. Juuri kun luultiin, että kohta pääsee jo pilkille tai retkiluistelemaan, niin sitten tuli lämpöaalto, joka vei lumet. Mutta toisaalta upea avovesikausi jatkuu varmasti vielä pitkään – ja paras kala-aika on vasta nyt käsillä! Siiatkin vasta ilmestyivät lahtiin kutemaan.

Silakoita saa onneksi melkein ympäri vuoden, joten oheista reseptiä voi kokeilla vaikka kesällä – tai valmistaa sitä pikkujoulujen alkuruuaksi heti huomenna!

Silakathan ovat joulukaloista perinteisimpiä ja siksi niiden reseptiä myös kokilta aina kysellään.

Hauskaa pikkujouluaikaa!

Valkosipulisilakoita uudella tavalla
Tämä resepti yhdistää uutta ja vanhaa, suomalaista ja ranskalaista mukavalla tavalla. Voit tehdä sen monella tapaa, kuten esimerkiksi etanapannuun tai espressokuppeihin. Tässä ruoka on tehty pieniin uuninkestäviin vuokiin, jolloin yksi vuoka riittää hyvin yhdelle alkupalaksi.

Ainekset neljälle

– 20 silakkafilettä
– nippu persiljaa
– nippu ruohosipulia
– kaksi valkosipulinkynttä
– suolaa ja valkopippuria
– voita (eikä sitten mitään margariinia…)

Murskaa valkosipuli ja sekoita se notkeaan voihin. Pilko ruohosipuli ja persilja pieneksi. Laita silakkafileet leikkuulaudalle, jauha päälle valkopippuria ja suolaa sekä ripottele runsaasti pilkottua persiljaa ja ruohosipulia. Rullaa fileet ja asettele pystyyn valitsemaasi astiaan. Kuvan pieneen uunivuokaan mahtuu viisi filettä. Laita jokaisen fileen päälle nokare valkosipulivoita. Paista 225 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Aivan älyttömän helppoa ja mielettömän hyvää…

Juomasuositus ruualle
Myös juomasuosituksia kysellään kokilta jatkuvasti. Ihan kaikkien ruokien kanssa en kerkeä sopivaa juomaa maistamaan (työt kun estävät :), mutta lupaan laittaa aina suosituksen, kun vain hyvän juoman löydän.

Tämän perjantain ruualle sopii mielestäni hyvin Australialainen Brown Brothersin Chenin Blanc, joka on täyteläisen hedelmäinen, puolikuiva ja raikas. Löytyy Alkosta numerolla 580207 ja hintaa kertyy 8,2€.

Herkullista viikonloppua!

Terveisin

Perjantaikokki

Parmesaanisilakkapihvit punajuuripedillä – siideripunajuurikastiketta

Nyt on aika antaa vuoro saariston yhdelle suurimmista herkuista – silakalle. Silakka vääntyy ja kääntyy mitä erilaisimpiin resepteihin. Se maistuu niin kylmänä kuin lämpimänä, kypsänä kuin raakakypsennettynäkin sekä kylmä- tai lämminsavustettuna.

Tämän perjantain resepti ravistelee klassikkoa – silakkapihviä hieman uuteen eloon italialaisittain. Tervetuloa nauttimaan!

Parmesaanisilakkapihvit punajuuripedillä – siideripunajuurikastiketta
Tähän uusvanhaan klassikkoherkkuun neljälle hengelle tarvitset:

SILAKKAPIHVIT
– silakkafileitä 500g
– tilliä pilkottuna 1 dl
– ruohosipulia pilkottuna 1 dl
– parmesaania raastettuna 1,5 dl
– yksi punasipuli hienonnettuna
– voita
– ruisjauhoja
– suolaa ja pippuria myllystä

PUNAJUURIPETI
– 5 pientä punajuurta tai 3 isoa
– voita
– salviaa
– suolaa ja pippuria myllystä

PUNAJUURIKASTIKE
– kaksi pientä punajuurta
– 2 dl kermaa
– 1 dl omenasiideriä (kuivaa) tai valkoviiniä
– 2 rkl omenaviinietikkaa tai valkoviinietikkaa
– cayennepippuria hyppysellinen
– suolaa ja pippuria myllystä

Valmistus
Aloita laittamalla punajuuripetiä varten varatut punajuuret kiehumaan. Keitä, kunnes ovat lähes kypsiä. Kuori ja siivuta ohuehkoiksi siivuiksi.

Kun punajuuret kiehuvat, esivalmistele silakkapihvit. Pilko sipuli ja freesaa pannulla pienessä määrässä voita tai oliiviöljyä. Pilko tilli ja ruohosipuli pieneksi ja lisää ne sipulin kanssa pannulle ja sekoita ainekset keskenään massaksi. Anna jäähtyä. Raasta parmesaani ja sekoita se tilli-sipuliseoksen joukkoon.

Poista selkäevät silakoista ja lado uunivuoan pohjalle puolet fileistä nahkapuoli alaspäin vieri viereen. Rouhi pinnalle hieman merisuolaa ja valkopippuria. Levitä fileiden päälle kerros parmesaanimassaa ja lado massan päälle loput fileet nahkapuoli ylöspäin. Ripottele fileiden pinnalle ruisjauhoa ohut kerros. Laita jokaisen fileen päälle pieni nokare voita. Lämmitä uuni 250 asteeseen ja valmista punajuurikastike ennen silakoiden laittamista uuniin.

Kuori punajuurikastiketta varten varatut punajuuret ja pilko ne n. 1/2 cm kuutioiksi. Paista niitä kattilan pohjalla voissa, kunnes ovat lähes kypsiä. Lisää kattilaan etikka ja siideri tai viini ja keitä noin puolet kokoon. Lisää kerma ja keitä vielä hetki. Varmista, että punajuuret ovat kypsiä ja saosta kastike sauvasekoittimella. Mausta suolalla, pippurilla ja cayennepippurilla. Pidä kastike lämpimänä.

Laita nyt silakat uuniin. Niillä menee siellä n. 15 minuuttia. Kun ovat pinnalta lähes kullanruskeita, heitä pilkkomasi punajuuret pannulle voin seuraksi, freesaa hetki, mausta suolalla, pippurilla ja salvialla.

Olet onnistunut, kun kastike on lämmintä, silakat juuri uunista tulleen kullanruskeita sekä punajuuret herkullisen kuumia ja hieman al dente!

Voit tarjota lisukkeena vielä vaikka oliiviöljyssä paistettuja herkkusieniä ja höyrytettyjä ruusukaaleja.

Hyvää ruokahalua ja oikein hyvää viikonloppua!

Terveisin

Perjantaikokki

PS. punajuuripeti ja -kastike sopivat loistavasti myös chevrellä gratinoidun portobellon lisukkeiksi. Tulee huippuhyvää – jos ei silakoista pidä.