Polkiessani eilen aamulla töihin, oli sankka sumu laskeutunut Aurajokilaaksoon. Se roikkui oksissa ja sähkölangoissa kiinni eikä häiriintynyt läpiajavien pyöräilijöiden tai autojen aiheuttamasta ilmavirrasta. Sumu oli niin sankka, että eteensä näki vain yhden sähkötolpan verran. Ei satanut, mutta kosteus tiivistyi tipoiksi, jotka roikkuivat kypäräni lipassa aina tärinästä tipahtaen. Tuskin jaksoi Förin sijaisena toiminut Ruissalo-lauttakaan puskea sumun läpi. Ja vain kokeneen kipparinsa ansiosta se löysi joen toiselle puolelle.
Jostain syystä olen aina nauttinut sumusta – jopa merellä. Se peittää kaiken ylimääräisen ja paljastaa vain lähellä olevat asiat. Siinä on jotenkin rauhoittavaa kulkea, kun ei näe, mitä kulman takana odottaa. Sumun tuoma rauha on toki petollista, mutta silti rauhoittavaa. Se on kuin sankka lumisade, jonka jälkeen kaikki kaupungin äänet vaimenevat ja olo on kuin unessa.
Sumussa ajatus kulkee omaa rataansa. Ajatukseni veivät minut viime viikonlopun häihin, jossa nuorimmainen veljeni lupautui valitulleen. Tapasin siellä pitkästä aikaa isosetäni ja hänen vaimonsa. Ikää molemmilla on reippaasti yli 80, mutta asenne on kuin kolmikymppisillä. Isosetäni on intohimoinen tenniksenpelaaja. Hän käy edelleen kahdesti viikossa ”poikien” kanssa pelaamassa. Sain häneltä koulun ensimmäisellä luokalla lahjaksi tennismailan ja siitä lähtien hän on kuvitellut, että olen haka lajissa. En ole kehdannut tunnustaa, että ei minusta tullut hääviä pelaajaa.
Silloin tällöin hän soittaa minulle ja kysyy, pääsenkö tuuraamaan, kun joku heidän vakionelikosta on estynyt. Kerran aikataulu sopi ja lupauduin, kun kuulin, että saan parikseni toisen ”pojan”. Saavuin hallille ja huomasin, että toinen poika on jo aikoja sitten eläköitynyt pankinjohtaja. ”Pojaksi” häntä kutsuttiin, koska ikää oli mittarissa alle seitsemänkymmentä. Muut kaksi kun olivat silloin jo päälle kahdeksankymppisiä. Minä olin hieman yli kaksikymppinen.
Niinpä me ”pojat” haastoimme papat. Juoksin kuin hullu (tai minua juoksutettiin) ja pelin jälkeen hikoilin ja huohotin kuin mikäkin. Vanhat herrat olivat voittaneet meidät, eivätkä oikeastaan edes hengästyneet touhussa. Hävisimme minun vuokseni, mutta se ei haitannut, sillä sain kehuja: ”Oli kiva pelata, kun kerrankin joku kentällä liikkui!” sanoivat papat yhteen ääneen.
Isosetäni on ollut onnellisesti naimisissa jo viisi vuosikymmentä. Häissä tunsin sopivaksi kysyä onnellisen liiton salaisuutta. Isosetäni vaimo vastasi.
”Helppoa se on, kun toinen on melkein kuuro ja toinen puolisokea! Emme häiritte toisiamme!”
Isosetäni höristi kuulevaa korvaansa ja huusi:
”Mitää sää sanoit!”
Ja sitten molemmat aloittivat naurunremakan, jolle häissä soittava pianistikin jäi toiseksi.
Borssikeitto

Tämä keitto on vaimon oma muunnelma ja aivan taivaallisen hyvää. Resepti on jatkoa viime viikon teemalle, eli kuinka hyvää ruokaa tehdään edullisesti. Tämän keiton ainekset eivät montaa euroa maksa – varsinkin kun lampaana käytetään jo edellisessä ruoassa käytettyä paistia.
AINEKSET
– 4 isoa punajuurta
– 2 porkkanaa
– 2 pientä hapanta omenaa
– ¼ kaali
– 2 sellerinvartta
– 1 sipuli
– ½ tl kuminansiemeniä
– 1 l vettä
– 1 rkl vasikanfondia
– 2 rkl rypsiöljyä
– 1 laakerinlehti
– 1 tl kuivattua timjamia
– 300 g lampaanpaistia suikaleina
– 300 g chilibratwurstia siivuina
suolaa ja pippuria
smetanaa keiton pinnalle
VALMISTUS
Silppua vihannekset pieniksi ja paista öljyssä hetki. Lisää liemi ja mausteet ja anna kiehua hiljalleen n. 45 minuuttia. Lisää lopuksi makkaran- ja lampaanpaistinsiivut.
Tarjoa keitto kera smetanalusikallisen.
Jälkikirjoitus
Uskokaa tai älkää – kirjoittaessani tätä eilen aamupäivällä, sain puhelun. En tunnistanut numeroa. Vastasin ja ääni kysyi kovaan ääneen:
”Onko se Petri puhelimessa?!”
Vastasin, että kyllä.
”Noo hyvää! Pauli tässä. Lähdetkö kuule tennistä pelaamaan!”
Pakko oli lupautua…
Sumuista viikonloppua
Perjantaikokki
***
Lyyti: myy lippuja netissä helposti