Isänmaallisuus on hieno asia. Yltiöisänmaallisuus taas rajaa objektiivisuutta aikalailla.

Käymme vuosittain Viini-messuilla ja jos olemme liikkeellä keittiöpäällikkömme Julienin kanssa, tipahdamme aina samaan patrioottisten ajatusten sudenkuoppaan. Näin kävi myös eilen.

Julien, ranskalaisena ravintola-alan ammattilaisena, on viinimessuilla elementissään. Onhan Ranska suuri viinimaa. Hän maistaa ja maistattaa meillä mielellään ranskalaisia jumalten juomia. Usein käymme kohteliaasti läpi koko tilan tuotannon, vaikka jo ensimmäisestä huomasi, että ei tuotteissa juuri potentiaalia ole. Mutta kohteliaisuudesta ei viitsitä poistua parempien juomien ääreen.

Minä en voi sortua samaan suomalaisilla tiskeillä, koska niitä ei siellä juuri ole. Sen sijaan kaivan sisimmästäni sen pienen ja innokkaan italiaanon ja vien seuruettani saapasmaan osastoille vailla kritiikkiä. Juuri arvosteltuani Julienia trikolorin värittämästä subjektiivisesta makuaistista, osoitan oman puolueellisuuteni. Vaikka lasissa olisi mitä moskaa, luettelen kohteliaisuudesta (ja osittain kielenhuollon kannalta) ylisanoja viinistä ja sen tekijöiden ammattitaidosta. Eihän heitä sovi loukata, he ovat italialaisia ja ylpeitä työstään.

Objektiivisesti kun pystyisi elämäänsä ja valintojansa katsomaan, saisi aikaiseksi varmaan aika mukavan paletin. Kaikkea tulisi vain kohtuudella ja oikeassa suhteessa. Kaikkia ja kaikkea arvostaen, ilman suuria intohimoja tai inhoja suuntaan tai toiseen. Mutta mikä siinä olisi mielenkiintoista? Paljon mukavampaa on väitellä makuasioista kuin faktoista. Makuasioista väitellään, faktoista jankataan.

Intohimoa tarvitaan, olkoonkin se sitten vaikka yltiöisänmaallista makuaistia, ettei tästä elämästä tule tasaista harmaata objektiivisuutta.

Viinimessuilla näin pilkahduksen aitoa ja todellista innostusta – oikeaa elämän huumaa. Samalla opin myös, mikä on maailman nopein liike. Törmäsin messuilla nimittäin erääseen vanhaan tuttuun ravintolakoulun opettajaan. Hänestä oli juuri tullut isoäiti. Se maailman nopein liike ei nimittäin ole Perjantaikokki avaamassa kuohuviinipulloa. Se on tuoreen isoäidin käden viuhahdus, kun hän vetäisee laukustaan tukun valokuvia lapsenlapsestaan kaikkien ihasteltavaksi.

Siinä on sitä aitoa iloa ja intohimoa!

Täytetty peuranpaisti ja paahtoporkkanat

Huomaa, että valmistus kannattaa aloittaa vuorokautta ennen ruokailua, jotta liha maustuu kunnolla.

AINEKSET
– 500 g peuran paistia (tai hirveä, nautaa yms.)
– 4 isoa porkkanaa
– 4 rkl tuorejuustoa
– 10 siivua metvurstia
– 3 valkosipulin kynttä
– 3 oksaa rosmariinia
– 0,5 dl oliiviöljyä
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– keittiökäyttöön tarkoitettua narua

VALMISTUS
Pilko valkosipulit siivuiksi. Laita mortteliin rosmariinin ja oliiviöljyn kanssa ja nuiji hetki, jotta maut irtoavat. Poista paistista kalvot ja leikkaa paisti ”auki” levyksi. Rouhi lihan pintaan suolaa ja pippuria. Hiero mausteöljy lihaan ja laita liha muovipussiin marinoitumaan muutamaksi tunniksi tai mielellään yöksi jääkaappiin.

Leikkaa porkkanat paksuhkoiksi ”kolikoiksi” ja laita ne uunivuokaan. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja rouhi pinnalle suolaa ja pippuria. Paahda porkkanoita 250 asteisessa uunissa 5 minuuttia.

Pyyhi lihasta ylimääräiset rosmariinit ja valkosipulit. Levitä lihan pintaan tuorejuusto ja lado päälle metvurstit. Rullaa liha takaisin paistin muotoon ja sido keittiölangalla. Paista paistiin kauniin ruskea pinta pannulla. Laita paisti porkkanoiden päälle ja laske lämpö 150 asteeseen. Laita mittari paistiin ja paista, kunnes sisälämpötila on 53 astetta (noin 25 minuuttia – paistin koosta riippuen).

Ota paisti uunista, anna vetäytyä hetki, poista lanka ja leikkaa siivuiksi. Nostele päälle paistinlientä ja tarjoa porkkanoiden kera.

Intohimoista viikonloppua toivottaen,
Perjantaikokki