Sähköautolla Turusta Utsjoelle helmikuussa. Totta vai tarua?

Voiko sähköautolla ajaa Turusta Utsjoelle keskellä talvea?

Voi. Tässä on reissusta kertomus.

Matkaan lähdin Kaarinasta klo 5.50, tapasin muut Tampereella, josta jatkoimme matkaa yhdeksän jälkeen ja perillä Utsjoella olimme 7.00 seuraavana aamuna. Siis 25 tuntia ja 50 minuuttia läpi Suomen upeassa talvikelissä.

Kohteemme: Holiday Village Valle Tenojoen rannalla

Paukkupakkaset olivat etelässä, mutta kyllä me kuitenkin -17 astetta saatiin mittariin. Oma luotto sähköautoon (tai no, ainakin Porsche Taycaniin) talviautona kasvoi huimasti. Tässä lyhyesti omat kokemukset:

Parasta sähköautossa talvella:

⁃ aina lämmin silloin, kun haluaa

⁃ ei jännitystä siitä, lähteekö käyntiin

⁃ Pirun kiva ajaa (tosin on kesälläkin…)

Missä polttisauto vie vielä voiton?

⁃ Tankkaamalla saat rangea paljon ja nopeasti

⁃ Huoltoasemien ketju kattavampi kuin (pika)laturien. Periaatteessa pistorasioita maassa on paljon enemmän kuin bensapumppuja, mutta tavallisesta rasiasta saa akun täyteen parissa päivässä.

Inarin laturilla on tunnelmallista

Matkaa tuli 1314 km ja aikaa kului rapiat 25 tuntia. Tästä latauksiin kului aikaa seuraavasti:

⁃ Tampere 45 min

⁃ Jyväskylä 45 min

⁃ Kempele 45 min

⁃ Rovaniemi 1 h

⁃ Sodankylä 45 min

⁃ Inari 2 h 30 min

Yhteensä 6,5h. Virtaa kului 350 KWh ja hintaa kertyi 83,60€. Tosin melkein ilmaiseksikin olisi päässyt lataamalla ilmaislatureilla, mutta sitten oltaisiin käytetty aikaa paljon enemmän.

Ainoastaan Inarissa oli olo, että odotimme autoa. Tai odotimme oikeastaan autossa autoa. Mieluummin sitä olisi ajanut suoraan Utsjoelle kuin istunut keskellä yötä autossa torkkuen. Muutoin lataukset osuivat aika hyvin normaaleihin taukoihin. Myös ehkä Sodankylän olisi voinut jättää väliin tai ottaa tauon lyhyempänä.

Sodankylässä tuli ruuhkaa latureille keskellä yötä.

Eli, jos olisi ajanut pysähtymättä ja ottanut tauot vain tankatakseen löpöä, olisi reissun tehnyt kuutisen tuntia nopeammin. Siinä olisi kyllä hanuri puutunut ja pidätyskyky ollut koetuksella.

Muihin sähköautoihin verrattuna Porsche Taycan toimi loistavasti. Yhtään latausongelmaa, tai muutakaan ongelmaa, ei matkan aikana ollut. Rangea auto ennustaa erittäin tarkasti, eli jos lähtiessä auto sanoo, että voit ajaa 250 kilometriä, niin se myös piti paikkaansa. Pahimmillaan range vs. toteuma heitti eräässä autossa 50% luokkaa – alaspäin. Lisäksi Taycan lataa nopeasti, jos laturi on nopea. Aivan täydestä nollille ajettuna olisi päässyt ehkä 320-350km, kun kesällä lukema on 450km.

Taycanin superleveät vanteet keräävät valitettavan paljon lunta, joka muuttuu jääksi.
Laskennallinen maksimi tällä talvikulutuksella on 357 km.

Matkaan lähti:

Peugeot e-expert

Volkswagen ID.3

Jaguar I-PACE (uusi, 3-vaihelatauksella)

Porsche Taycan

Tesla Model3 LR

Kia e-niro

Näistä Kia oli ensimmäisenä perillä. Okei, Peugeot oli hieman ennen, mutta se lähti matkaan 10 tuntia ennen muita. Pösö on sähköpakettiauto, jonka range oli aika haastava tällaiseen reissuun. Taycan tuli toisena, parikymmentä minuuttia Kian jälkeen. Puolustuksena voi sanoa, että Porsche lähti Tampereelta 60% akulla, kun muilla oli täysi ja lisäksi Sodankylässä poistuimme pikalaturilta tilaa Kialle antaen ja ajoimme Inarin hidaslatausasemalle. Jossittelu sikseen, sillä tällaisessa reissussa tulee aina muuttujia matkaan. Jagge etsi laturia 45 minuuttia Jyväskylässä ja toisen mokoman Levillä, Teslakin kiersi Levin kautta ja otti takkiin laturisäädössä ja huonommalla tiellä.

Matka ei ollut nopeuskilpailu, vaan kaikki ajoivat normaalia nopeutta, liikennevirran mukana. Reissua seurasi Glympsen sijaintitiedonjakopalvelun kautta parhaimmillaan 3000 henkeä. Sähköautot – Nyt! -ryhmässä facessa käytiin satojen kommenttien mittainen spekulaatio ja kisastudio reissun aikana. Oli mahtavaa, miten siellä tsempattiin ja spekuloitiin. Jopa keskellä yötä, neljän aikaan, Glympseä tuijotti pari sataa seuraajaa. Homma herätti siis kiinnostusta.

Yöajossa Taycanin ”yökamera” on loistava apu. Sillä tien – ja vaikka porot – näkee 3-5 kertaa kauempaa kuin pelkillä valoilla. Eikä ne hierovat etupenkitkään haitaksi tällaisella reissulla ole.

Ainoastaan Inari – Utsjoki -välillä säästelimme sähköä. Laskimme lämmityksen 17 asteeseen, pistimme hieronnat pois päältä ja range-moodin. Muutoin ajeltiin vailla huolta. Perille päästiin siten, että rangea oli vielä n. 17 kilometriä. Ei tehnyt siis tiukkaakaan 🙂

Lauantaina pääsimme Nokian Renkaiden vieraaksi ”White Hell” talviratakeskukseen. Päivä oli mahtava! Pääsi testaamaan Taycania jääradalla kitkarenkailla ja Teslaa nastoilla. Pitoero on aikamoinen nastoille ja ”taikakani” saattoikin loikkia kerran vähän penkan kautta, kun luistonestot oli kytketty pois ja kuski innostui. Miten kävi? Katso video…

White Hell
Tässä reissuvideomme

Kertakaikkiaan hieno road trip! Odotan innolla rajojen avautumista. Pohjois-Norja kiinnostaisi kohteena – myös sen vuoksi, että se on täynnä pikalatureita. Onhan se autossa nukkuminenkin kivaa, kun rangea valuu akkuihin 700m/min vauhtia, mutta mieluummin sitä imaisisi kahvikupin ja sen aikana 300km sähköä.

Kyllä pohjoisessa pikalatureita on! Norjassa.

Kiitos Sähköautoilijat ry sekä Kirsi Immonen järjestelyistä ja mahdollisuudesta lähteä mukaan. Kiitos myös Porsche Finland sponssista! Saimme komeat Porsche-takit ja talvivarusteet mukaan. Paras kommentti oli Utsjoella paikallisessa, kun meitä luultiin veljen kanssa ”joksikin leffatähdiksi – tai ainakin julkkiksiksi, kun on tollaiset takitkin…”

Taycan ja sponssikamat 🙂
Paluumatkalla poikkesimme Pyhätunturilla tarkastamassa uudet laturit
Nyt Pyhälläkin latautuu neljä sähkistä kerralla.

Purjehdus 2020, päivä 35 ja viimeinen päivä 36. Ahvensaaren kaivos, Nauvo ja Airisto

Päivä 35, Ahvensaari ja Nauvo

Toiseksi viimeinen päivä alkoi, kun osa miehistöstä pakkasi tavaransa ja jättivät laivan. Viikon vierailu tuli päätökseen ja vanhemmat hakivat lastemme serkut takaisin kuivalle maalle.

Me otimme irti ja lähdimme kohti etelää hyvin leppoisassa tuulessa. Aurinko paistoi ja etenimme lasten mielestä tuskaisen hitaasti. Hitaasti, koska lounaskohteemme olisi Ahvensaari ja sen louhoksen kristallinkirkas vesi ja erinomaiset hyppykalliot.

Peterzensin väylän varrella on hauska pikkulaiva parkissa. Tässä kuvassa se on kiikarin läpi kuvattuna.
Virsaria ison ja Code 0:n kanssa

Laskimme ankkurin Ahvensaaren aallonmurtajan suojaan yhden maissa iltapäivällä ja teimme lounasta. Julian jättimäiset kesäkurpitsat maistuivat taas peston, fetan ja oliivien kanssa uunissa hauduttuaan herkullisilta.

Ahvensaari on vanha kaivossaari, jossa on makeanveden täyttämä avolouhos. Syvyyttä lienee lähemmäs 30 metriä ja kalliot reunoilla ovat pystysuorat. Se tekee louhoksesta täydellisen kohteen hyppimisestä innostuneille. Korkein paikka hypätä on n. 14 metrin korkeudessa. Hyviä paikkoja löytyy myös kolmen ja viiden metrin korkeudesta. Uimaan pääsee ”järven” molemmista päistä. Usein rannan matalassa (joka on todella pieni alue) näkee ahvenia ja rapuja.

Ahvensaari ahvenen perspektiivistä

Sukeltelimme ja hypimme. Vesi on kirjaimellisesti kristallinkirkasta. Ostin pari vuotta sitten pieniä sukelluspulloja, joilla on näppärää tarkistaa esim. ankkurin pitävyys tai veneen pohja. Niillä on myös hauska sukellella ihan huvikseen. Painotan, että perusasiat sukeltamisesta tulee olla hallussa ja viittä metriä syvemmälle ei niillä kannata mennä. Lapsille ne sopivat 1-2 metrin syvyydessä tapahtuvaan sukellusharrastukseen tutustumiseen hyvin.

Albert sukeltaa
Julian Peppi Pitkätossu-imitaatio 🙂
Ahvensaaren jyrkät kalliot
Albert ja ”Kartsa”-hyppy
Oliver pyörii volttisatasia

Uinnin aikana oli tuuli noussut. Nostimme ankkurin ja samantien myös purjeet. Matka Nauvoon meni todella vauhdikkaasti kovahkossa pohjoistuulessa.

Nauvossa meitä odotti etukäteen varattu kylkipaikka. Tilaa oli tosin jokunen metri liian vähän, mutta satamakapteenit järjestivät sitä lisää veneitä siirtämällä. s/y Julia II sujahtaa aika tiukkaankin väliin, kunhan sitä osaa käsitellä. Tällä kertaa ei keulan eteen tai perän taakse montaa kymmentä senttiä ylimääräistä jäänyt.

Tila keulan edessä
Ja tila perän takana

Pikaisen saunan jälkeen oli perinteisen viimeisen illan illallisen vuoro: l’Escale.

Alkuun valkosipulietanat, tietenkin. Pääruoaksi otin karitsankyljyksiä ja jälkiruoaksi jäätelöannoksen sekä oman tislaamon Castalosin. Tällä kertaa kaikki ei sujunut kuin rasvattu. Viinit meni sekaisin ja osa ruuistamme meni väärään pöytään. Itse sain pääruokaa, kun muut olivat jo omansa syöneet. Mutta sattuuhan sitä. Maku oli kuitenkin kohdillaan!

Jos Nauvo ei olisi niin lähellä kotisatamaamme Airistoa, osaisi sitä arvostaa aivan eri tavalla. Jos sinne pitäisi seilata vaikka neljä päivää, sen monipuolisuus, hyvät palvelut, loistavat ravintolat ja uudet laiturit nousisivat aivan uuteen arvoon. Koitan pitää tämän aina siellä vieraillessani mielessä, sillä onhan se todella loistava satama! Itselläni Nauvo meni TOP-3-listalle vuoden vierasvenesatamaäänestyksessä. Jos et ole suosikkejasi muuten vielä äänestänyt, niin tee se täällä 30.9.2020 mennessä: https://www.satamassa.fi/

Päivä 35, Airisto

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös tämä kesälomapurjehdus. Alkuperäisenä ajatuksenamme oli seilata Ruotsissa tämä kesä, mutta sattuneesta syystä siihen suunnitelmaan tuli muutos. Sen sijaan kiersimme kaikki suosikkimme ja tutustuimme myös uusiin kohteisiin. Viiteen viikkoon mahtui kovia tuulia, epävakaista sadesäätä (varsinkin heinäkuun alussa), tyyntä, aurinkoa ja ukkostakin.

Viimeisenä aamuna otimme irti lämpimässä ja tyynessä kelissä. Aurinko paistoi, mutta tuuli loisti poissaolollaan. Konetimme Airistolle, jossa tyhjensimme septit ja otimme mukaan lounaspizzat. Jätimme automme avaimet hinausautoa varten (se pitää hinata huoltoon ajoneston poistoa varten) ja suuntasimme vielä vajaan mailin päähän Lillmälön Båtin telakalle. Seuraavan viikon aikana s/y Julia II saa uuden ankkuripelin taka-ankkurille. 46-jalkaisen veneen ankkurin kiskominen käsin on aika homma.

Viimeinen venelounas

Moni matka jäisi tekemättä ilman luotettavia kumppaneita. Automme jäädessä Airistolle hinausta odottamaan, saapui Taksi Classin Artturi hakemaan loppuperhettä ja tavaroita telakalta. Voin muuten suositella kyseisen firman palveluita! Aina sivistyneet ja fiksusti pukeutuneet kuskit palvelevat ystävällisesti kahdella S-mersulla – tavallisen taksin hinnalla.

Itse lopetin Sailing & Cycling -lomani polkien telakalta kotiin. Tätä Saariston Rengastien osuutta polkiessa kävi mielessä, että Ahvenanmaalla moni asia oli paremmin. Toivottavasti koko rengastie saa jonain päivänä pyörätiet sekä toimivat lauttayhteydet riittävällä kapasiteetilla.

Tämä kesä jää mieleen monestakin asiasta. Yksi fiksuimmista asioista oli ottaa fillari veneeseen. Purjehduksen aikana tuli poljettua 495 kilometriä saaria ristiin rastiin. Varsinkin Ahvenanmaasta sai erinomaisen kuvan pyörän selässä. Juoksua kertyi 60,6 kilometriä ja uintia tällä purjehduksella vain yksi 1,5 kilometrin lenkki.

Tapasimme kymmenittäin ystäviä ja tutustuimme moniin uusiin. Kohtaamiset olivat 99,99% positiivisia ja ihmiset olivat avuliaita. Facebookin Saariston Satamat-ryhmässä sekä Purjevenefoorumissa sai aina vastauksen kysymyksiin ja laiturilla kaveria autettiin lähes poikkeuksetta.

Tätä kirjoittaessa kotisängyssä, on olo outo. Ei tarvitse tarkistaa yön tuuliennustetta tai miettiä huomisen reittiä. Huomenna emme törmää sattumalta ystäviin (uusiin tai vanhoihin) jossain satamassa tai päätä pulahtaa uinnille kesken pläkän. Emme etsi netistä arvioita sataman ravintoloista tai arvuuttele, kuinka hyvään saunaan huomenna pääsemme.

Purjehdusta on ikävä jo nyt. Onneksi kausi jatkuu vielä pitkään lyhyempien viikonloppupurjehdusten muodossa.

Julia laittoi meille kotona salaattia, jonka inspiraatio on lähtöisin Farmors Cafesta.
36 päivää, 30 satamaa (plus muutama piipahdussatama näiden lisäksi).

Kiitos kaikille mukana olleille! Oli ilo nähdä teitä merillä, saarissa, satamissa tai somessa. Ensi kesään!

– Pete

Purjehdus 2020, päivät 33-34. Kettumaa ja Peterzens (Kustavi)

Päivä 33, Kettumaa

Rumpanin aamu oli aurinkoinen. Tuuli oli myös nousemassa. Edessä olisi viikon pisin legi kohti pohjoista. Selkeää päätesatamaa ei ollut vielä tiedossa, mutta torstaina tai perjantaina kolme miehistömme junnujäsentä pitäisi luovuttaa vanhemmilleen jossain Kustavin suunnalla.

Hankalinta aamuissa on aina vastata lasten kysymyksiin.

Minne tänään mennään?

Mitä siellä on?

Kuinka pitkä matka?

Koska olemme perillä?

Aina vastauksia ei aamulla ole. Mielestäni se on tällaisen pitkän purjehduksen parhautta. Lapsia se ärsyttää.

Satamassa moikkasimme vielä naapuriveneen Villeä ja Siljaa sekä heidän seitsemänkuukautista pikkupurjehtijaa. Vaihdoimme kokemuksia pikkulasten kanssa purjehtimisesta. Totesimme Maijan kanssa, että ensimmäinen kesä on helppo. Toinen kesä, kun lapsi haluaa liikkua ja mennä, on kamala. Sitten helpottaa 🙂

Otimme irti jälleen aika kovassa sivutuulessa. Sain pidettyä keulan irti Frostien veneestä, mutta viereinen tyhjä poiju kolisi ikävästi peräsimessä. Pakkia en uskaltanut enää käyttää, ennen kuin poiju ilmestyi toisen laidan alta esiin. Poiju potkurissa ei erityisemmin innostanut. Selvisimme lähdöstä kuitenkin lähinnä hupia rannalta seuraajille tarjoten. Mietin, mitkä pisteet olisimme saaneet lähdön taiteellisesta vaikutelmasta laituriparlamentilta. Harmi, ettei pistesysteemiä ole vielä laajassa käytössä 🙂

Matkaa oli edess kryssimutkineen noin 45 mailia, mutta onneksi tuuli kohtalaisesti. Seitsemän metrin länsituuli takasi 7-8 solmun vauhdin koko legille. Aika yksin sain taas purjehtia, muun miehistön touhutessa omiaan kannen alla. Toki Maija hoiti oman osuutensa. Lomaltapaluu tulee olemaan ns. ”pehmeä lasku”, sillä onlinepalavereja on parille viime viikolle jo riittänyt. Aika hyvin ne onnistuvat myös seilatessa.

Päätesatama tarkentui matkan edetässä, kun viestien vaihto yhtiökumppanini Ramin kanssa vahvisti sen, että he ovat mökillään ja kylään saisi tulla. Ankkurin laskimme Kettumaan Ämmättenhaminaan kuuden jälkeen illalla. Pääsimme heti saunaan ja illalliseksi kokkasimme lohta kahdella tapaa. Ensiksi inkivääri-soijalohta (reseptin löydät täältä) ja sitten grillattuna.

Uni tuli keula-ankkurissa nopeasti, mutta myös päättyi nopeasti. Heräsin kolmen maissa ankkuriketjun kolinaan. Olin laiskuuttani jättänyt ketjun suoraan vinssille ja se maksoi nyt parin tunnin yövalvomisen. Tuulen piti tyyntyä yöksi, mutta näin ei käynyt. Yön tunteina tuli kirjoitettua blogia, kuunneltua musiikkia ja mietittyä ankkuroitumiseen liittyviä asioita. Lyhyjen unijaksojen aikana näin unta, miten peräsin hakkaa jo rantakallioon. Huvikseni huomasin kysyneeni tasan vuosi sitten, tismalleen samassa poukamassa ankkuroituneena Purjevenefoorumilta vinkkejä keula-ankkurissa vietettyjen öiden parantamiseen. Sain silloin oppia ankkuripurjeesta ja erilaisista tekniikoista. Lupasin jossain kommentissa hommata talven aikana ankkuripurjeen. Jäipä tekemättä. Ehkä ensi talvena!

Päivä 34, Peterzens, Kustavi

Heikohkon yön jälkeen jollailimme mökille aamiaiselle. Meille on näemmä tullut jo tavaksi juhlistaa hääpäiväämme ja Maijan syntymäpäivää Peltosten mökillä. Tämä oli jo toinen kerta peräkkäin, kun nostamme aamiaisella lasin kuohuvaa kauniin vaimoni kunniaksi.

Tapasimme päivälleen 24 vuotta sitten, kun Turussa oli Tall Ships Race-tapahtuma. Maijalla oli syntymäpäivä ja isosiskonsa oli järjestänyt hänelle leffaillan. Minulle kerrottiin, että nuori neiti etsii sokkotreffiseuraa ja suostuin 16-vuotiaana pojankloppina lähtemään sokkotreffeille. Maijalle siis tuli yllätyksenä, että leffateatterin viereiseen penkkiin istahti siskon sijaan vieras poika. Minulle oli yllätys, ettei treffiseurani odottanut treffiseuraa. Siitä lähtien olemme yhdessä seilanneet. Hääpäiväkin oli jo 16.

Koko Kettumaan juhlaväki perinteisillä Maijanpäivillä.

Aamun juhlallisuuksien jälkeen jatkoimme purjehdusta kohti pohjoista ja Kustavia. Muutaman minuutin tuuli näytti loistavan poissaolollaan, mutta nostimme kuitenkin kaikki purjeet. Onneksi näin teimme, sillä hetken kuluttua tuuli jo kunnolla. Pääsimme seilaamaan Peterzensille hyvässä 5-6 m/s tuulessa ja auringonpaisteessa.

Peterzensillä olimme ensimmäistä kertaa. Sisäänajoväylä on kieltämättä kapea, mutta hyvin merkattu. Satamakapteenina toiminut nuori herrasmies oli ystävällinen, asiantunteva ja vilkas liikkeissään. Hän suhaili ympäri satamaa auttaen kaikkia löytämään hyvän paikan ja saamaan köydet kiinni. Ensivaikutelma ainakin teki vaikutuksen.

Nostimme juhlapäivän kunniaksi juhlaliputuksen. Onhan niitä käytettävä, koska sellaiset on hankittu!

Peterzens on oikea resort, josta löytyy majoitusta, erittäin hyvin varustellun sataman palvelut, minigolfia, minimarket, laadukas vaate- ja sisutuskauppa sekä ravintola. Tehtaanmyymälässä emme tällä kertaa käyneet, mutta saunat ja ravintolan testasimme. Saunat vetivät isonkin joukon kerralla ja uimaan (sekä hyppimään) pääsee käytännössä suoraan saunasta. Tämä on varsinkin lasten arvostama asia. Yllättävän monessa vierasvenesatamassa on hyvä sauna, mutta uintimahdollisuus jätetty rakentamatta.

Ravintolassa ruoka tuli puoli yhdeksän maissa illalla nopeasti ja maistui hyvälle. Varsinkin Fish&Chips sai kehuja. Myös bowlit tekivät kauppansa.

Satamaa kehtaa suositella!

– Pete