Airisto – Nötö – Högsåra

Purjehdustauko tuli vietettyä erilaisissa juhlissa. Ensiksi vietimme äitini 75-vuotispäiviä Kaarinassa ja seuraavana päivänä poikamme Oliverin 14-vuotispäiviä perheen kesken Särkänniemessä. Näiden reissujen jälkeen suuntasimme vielä pariksi päiväksi appivanhempien mökille Sandöseen.

Mökillä harrastettiin mökkitouhuja, eli vedettiin ”pizzaa” veneen perässä, vesihiihdettiin, uitiin ja saunottiin. Purjevene sai olla kotisatamassa ja kävimme maanantaina moottoriveneellä Björkössä tarkastamassa mökkiprojektin tilannetta ja järvellä uimassa. Matkalla piipahdimme Nötön kaupassa ostoksilla. Valikoima kuulemma vaihtelee päivittäin aika paljon, mutta me saimme kaiken tarvitsemamme.

Kalliolle, kukkulalle, rakennan minä majani. Siihen se nousee!
Rannassa oli ruuhkaa, kun naapuritkin olivat paikalla.
Mökin näköala on ainutlaatuisen kaunis.
Talven lasketteluharrastus auttaa tähänkin lajiin. 2/3 lapsista pääsi ensiyrittämällä suksilla ylös.

Tiistaina jatkoimme purjehdusta Airistolta. Tuuli oli navakkaa ja alkumatkan kohti Nötötä pääsimme reipasta seitsemää solmua. Huolimatta ennusteesta, ei tuuli kääntynytkään länteen ja luoteeseen, vaan pysyin lounaisena. Kolme tuntia kryssittyämme oli pakko jatkaa koneella, jotta ehtisimme ystäville kylään sovittuun aikaan. Luvassa oli yksi kesän odotetuimmista vierailuista: Samelin ahvenia syömään.

Nötön Ahti oli taas suonut antejaan!

Lähdesmäillä on ilo vierailla. Isäntä ja emäntä ovat hulvatonta seuraa ja lapset viihtyvät keskenään kesät talvet.

Lapset pääsivät täälläkin pizzan päälle veneen perään.
Isäntä ja koonmukaiset tarjoilut 🙂

Keskiviikkona aamulla nukuimme pitkäksi venynyttä iltaa pois ja starttasimme kohti Högsåraa hieman yhdentoista jälkeen. Tuuli oli jälkeen navakka, mutta täydellisesti sivusta. Vajaan 25 mailin matka meni vauhdilla. Tyttäreni Julia kirjasi pohjat matkalla: 9,5 solmua surfissa. Lähes jatkuvasti vauhti oli kahdeksan solmua tai yli, vaikka purjehdimme reivatulla isolla purjeella.

Matkalla bongattua: Astrid

Mahduimme kuin mahduimmekin Rumpan Baarin rantaan ystävällisen satamakapteenin ja naapuriveneen opastamana ja avustamana. Saimme tälle viikolle miehistölisäystä, kun vastikään 18-vuotta täyttänyt kummipoikamme Arttu lähti kanssamme purjehtimaan. Lupasimme reissun synttärilahjaksi ja tänään syötiin synttäri-illallinen Farmors Cafessa. Se ei petä koskaan!

Högsårassa on aivan omanlaatuinen tunnelmansa. Saari on kesäidylli parhaimmillaan ja ehdottomasti kesän must-listalla aina.

Huomenna matka jatkuu taas itään, koska tuulet niin meitä vievät ja seuraava kyläilykohde odottaa.

Pete

Mun Äiti 75 v.

Palasimme maihin äidin synttäreiksi. Mun äiti täytti 75 vuotta ja ansaitsi juhlat. Äiti on aika erikoinen ihminen. Lisää hänestä voit lukea täältä.

Juhlat olivat äidin näköiset. Ystäviä eri vuosikymmeniltä ja elämänvaiheista. Äiti asuu Kaarinan keskustassa kerrostalossa. Hänen elämää seuratessa ei voi kuin ihailla hänen kykyä rakentaa yhteisöjä, verkostoja ja ystävyyssuhteita. Kaarinan Mustahaperon kerrostalo lienee Suomen onnellisin, jos sellaista palkintoa jaettaisiin. Äiti pitää pihan kunnossa, järjestää kaikille asukkaille tapahtumia, myyjäisiä, mölkkykisoja ja leipoo iltapäiväkahveille kakut ja pullat.

Juhlissa saimme kuulla suoraan sydämestä tulevia puheita,m. Yhden parhaista puheista piti Ilkka Kanerva, joka oli päätellyt äitini nykyisen ammatin olevan ”syntymäpäivilläkävijä.” Onhan hänellä kuusi poikaa ja 17 lastenlasta. Ja yksiäkään synttäreitä hän ei missaa.

Ike puhui pitkäaikaiselle ”taisteluparilleen.”
Leena kiitti Sirkkaa taloyhtiön puolesta.

Me pojat olemme äidiltä oppineet paljon. Yhden tärkeimmistä opeista on, että kyllä työtätekemällä pärjää – ja asioita on ihan turha stressata. Ruvetaan vaan töihin, niin saadaan aikaiseksi.

Tekemällä siitä selviää. Vielä aamulla ei ollut menusuunnitelma aivan viimeistelty, mutta jo kello 15 ”misat” näyttivät tältä.

Näidenkään juhlien järjestelyä ei liiemmin jännitetty. Veljet, veljien vaimot, lapset ja muut ystävät osallistuivat kukin tavallaan. Yhdeltä tuli teltat, toiselta salaatit, kolmas teki kakut ja neljäs kuvasi.

Tyttäreni Julia ja hänen tekemä sitruunatorttu.
Äidin Britakakku

Juhlapaikaksi valikoitui tietenkin ulkotilat äitini taloyhtiön pihalla. Paikalla kävi juuri sopiva tuuli, jotta olo ei ollut tukala, vaan oikein sopiva.

Näin ihan tavallinen kerrostalon sisäpiha muuttui juhlapaikaksi
Grillikokit Tapani ja Pete
Sirkan baari. Tonkassa mojitoboolia taannoisen Rion matkan kunniaksi.
Äitini lempikukkia

Minä otin vastuun grillaamisesta. Juhlapaikalle roudattiin ”keikka-Ofyr” ja laitettiin se briketeillä kuumaksi. Metsäpalovaroituksen vuoksi emme käyttäneet avotulta. Menuksi muodostui mahdollisimman yksinkertainen setti, joka on helppo toteuttaa neljän tunnin aikana isohkolle ruokailijajoukolle. Miekkoihin päätyi entrecote kahdella eri mausteella. Toisiin lihoihin tein yrtti-valkosipuliöljyn ja toiset maustoin Miss Klosen rubilla ja Jävla Sååsin bbq-kastikkeella.

Kesäkurpitsat olivat omasta kasvihuoneesta ja saivat päälleen samaa yrttimarinadia kuin toinen liha. Porkkanat maustettiin vain suolalla ja pippurilla. Halloumit kruunattiin hunajalla ja oman maan mintunlehtisilpulla.

Mitoitus meni juuri eikä melkein. 8,5 kiloa lihaa meni parempiin suihin. Kaikki saivat lisää, mutta yhtään palaa ei jäänyt yli. Grillaaminen näin isolle porukalle ei ole oikeastaan yhtään vaikeampaa kuin pienemmällekään. Ainakaan Ofyrillä.

Illan päätteeksi voimme todeta, että sankari sai ansaitsemansa ja itsensä näköiset juhlat. Ja nuorekkaana seiskavitosena hän oli tietenkin isosti järjestelyissä mukana leipoen kurpitsasämpylät, Brita-kakut, saaristolaisleivät muut herkut.

Kaikkien poikiesi ja 17 lastenlapsesi puolesta toivotan vielä paljon onnea. Ja kiitos siitä pyyteettömästä työstä, jota olet tehnyt meidän, lastenlapsiesi ja satojen muiden lasten ja nuorten hyväksi.

Pete

Brännskär – Airisto

s/y Julia II:n kesän 2021 purjehduksen ensimmäistä osaa voisi kuvailla lämpimäksi. Viime vuonna heinäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa olivat säiden puolesta kamalia. Kylmiä, sateisia ja tuulisia. Nyt kuluneet viikot ovat olleet lähes täydellisiä. Hieman enemmän olisi tuulta joinakin päivinä toivonut, mutta en lähde siitäkään valittamaan 🙂 Tosin sinilevää näkyi tänään jo enemmän rannassakin.

Brännskäristä pääsimme lähtemään ensimmäistä kertaa koko loman aikana jo heti kymmenen jälkeen. Jopa teinipoikamme oli hereillä ja yllättävän avulias. Into edistää aikaista saapumista kotiin oli suuri. 13 vuotta sitten muistamme kirjoittaneemme lokikirjaan tarinan siitä, kuinka ylivilkas yksivuotias oli suorastaan raskasta seuraa veneessä. Hetkeäkään hän ei silloin ollut tyytyväinen, paitsi jos hän sai tehdä juuri niin kuin halusi. Ja se siis tarkoitti puomin päällä kiipeilyä tai yksinään kannella juoksemista. Teini-ikä kaiken muuttaa voi. Herääminen tapahtuu yleensä muiden lounasajan jälkeen ja aktiviteetin määrä on minimissä. Jurmossa nuori mies poistui kerran hytistään: käymään huussissa. Seuraavana päivänä hän kysyi, että minkälainen saari se Jurmo oikein on. Kerrottiin, että vietimme siellä juuri lähes vuorokauden. Jos kannella tarvitaan apua akuutisti, on ihan turha teinin perään haikailla. Tilanne oli ja meni ohi jo kolmesti, ennen kuin teinin pää ilmestyy sitloodaan kysymään, että miksi häntä huudetaan. Kirjattakoon tämäkin muistiin, ettei ole jälkikäteen vääriä muistoja siitä, kuinka kaikki lapsemme aina rakastivat purjehdusta. Meillä vanhemmilla kun on tapana päällystää muistot ainakin lehtikullalla. No, on tuo teinimme myös nauttinut: uimisesta, hyppimisestä ja mikäs siinä, jos nauttii yksinolosta. Ja hienosti hän auttaa aina ruokailuissa ja varsinkin tiskaamisessa.

Tänään oli sellainen päivä, josta myös teini piti: Sandön edustalla laskimme taas veneen perään köyden, jonka päässä on fendari ja halukkaat saivat hyppiä uimaan.

Itsekin uin, tällä kertaa matkaa. Pari kilometriä meni veneen vierellä, perässä ja edessä vapaauintitekniikalla ohi ajavien veneiden ihmetellessä liikkuvaa oranssia poijua.

Oranssi hylje jossain Sandön edustalla

Noin kilometrin uinnin jälkeen huomasin, että veneemme kiihdyttää vauhtia ja loittonee aika kauas. Orpo olo iskee aika nopeasti, kun huomaa, ettei uimalla enää saa venettä kiinni. Ensiksi mietin, että unohtiko perhe, että isä puuttuu ja lähtivät ajamaan vauhdilla kotisatamaan. Kyllähän minä uida jaksan, mutta kymmenisen kilometriä kohtalaisen vilkkaalla väylällä voisi olla vähän liikaa. Kävi myös mielessä, että onkohan tämä vaimon tapa kertoa mielipiteensä harrastuksistani 🙂

Onneksi vene oli vielä huutomatkan päässä ja pyynnöstä se hidasti vauhtia ja sain sen lopulta kiinni.

Airistolla oli edessä reissun hikisin urakka: välisiivous. Kuumuutta riitti kannen alla, kun sulatteli aivan umpijäähän mennyttä pakastelokeroa ja pesi vessoja. Mutta kyllä tulee hyvä fiilis jättää vene siistiin kuntoon seuraavaa legiä varten, joka siis starttaa sunnuntaina.

Airistolla pojat tilasivat pizzat ravintolasta ja kehuivat ne hyväksi. Airisto on muutenkin uudistunut hienosti tälle kaudelle, joten kannattaa käydä pistäytymässä! Itse vedin parit proteiinipatukat ja hyppäsin fillarin selkään. Kaikki hyvät päivät sisältävät pujehdusta, uintia ja pyöräilyä 🙂 Etupyörä kohti kotia ja äidin synttäreitä! Lauantaina viedään teinipoikamme omien synttäreidensä kunniaksi Särkänniemeen ja sunnuntaina palataan taas elämän perusasioiden äärelle: purjehtimaan.

Pete