Storagen gourmet-rekka ajoi ylitseni Aurakadulla – enkä syytä ketään

Sain keskiviikkona oudon puhelun kaveriltani:

Ollaan salaa puuhattu ravintolaa Turun keskustaan. Tuutko vaimosi kanssa perjantaina dinnerille?

Salaa, Turkuun? Sain osoitteen: Aurakatu 5. Siis n. 40 metrin päässä toimistoltani. Ja minä en ole muka huomannut mitään. Outoa… No, toisaalta en huomaa, jos kotona on seinät vaihtaneet väriä ja sohva vaihtanut paikkaansa, joten onhan tuo mahdollista.

Ylipuhuin vaimoni ja marssimme perjantaina klo 19.00 Aurakatu viiden eteen. Missään ei näy merkkiäkään uudesta ravintolasta. Eikä kyllä näy muita vieraitakaan. Sitten paikalle saapuu pari tuttua, jotka ovat ihan yhtä pihalla. ”Mikä juttu tää oikein on…” mietimme yhteen ääneen.

Kaikilla on sama kuvio: outo puhelu, jossa puhutaan jostain lihiksistä ja vähän paremmasta kebabista ja uudesta ravintolasta. Sitten kaverini ilmestyy kadulle ja kuljettaa meidät umpeen teipattujen ikkunoiden ja ovien sisäpuolelle.

Astumme aivan valtavan kokoiseen ravintolaan, joka toden totta on rakentunut aivan silmieni edessä – ja salaa. Storage näyttää olevan paikan nimi.

Saamme pian selvennystä asiaan ja tekijät ovat halunneet pitää koko projektin ”hys hys”, jotta ovat saaneet hioa hommaa rauhassa valmiiksi. Istumme noin kahdenkymmenen muun yllätetyn kanssa illalliselle.

Kaverini aloittaa:

”Tervetuloa! Ensimmäinen sääntö: antakaa rehellistä palautetta. Toinen sääntö: mitään ei saa vielä postata someen tänään. Vasta huomenna, kun Turun Sanomien juttu on ravintolasta ilmestynyt.”

Aha… ensimmäiseen sääntöön taivun helposti, mutta toinen tekee todella tiukkaa. Siis pitääkö olla postaamatta mitään?

Kyllä”, vastaa kaverini.

Entä jos tägään nämä kuvat Rossoon…” (joka paikalla oli ennen)

Neuvottelun jälkeen lupaan olla postaamatta mitään. Revin akun irti luurista, murskaan sim-kortin ja vannotan, että vaimoni ei lainaa luuriaan minulle illan aikana. Tunnen itseni.

Kaverini jatkaa: ”Nälkäisenä ette tänään lähde. Vedätte koko listan läpi, eli 19 ruokalajia. Plus cocktailit ja viinit.”

Onneksi suostuin ja suostuttelin vaimonkin. Tämä iltahan kuulostaa aika hyvältä! Ehkä tässä pärjää hetken ilman somea.

Sitten kaverini esittelee tiiminsä. Kappas, pari Bocuse d’Or –kokkia (Eero Vottonen ja Miikka Manninen) vastaavat ruokatuotteen kehittämisestä ja keittiötä pyörittää yrittäjä Mikko Rannikko. Baarista vastaa Henri Karlsson.

Oolrait… lupaavaa porukkaa tiskin toisella puolen! Jään odottamaan, mitä nämä ”lihikset ja vähän paremmat kebabit” oikein ovat.

Ne ovat katuruokaa suomalaisella twistillä. Ja jestas, minkälaisella asenteella! 19 ruokalajin tykityksen jälkeen olen rampa kuin gourmet-rekka olisi juuri ajanut ylitseni. Mieleni on tyyni ja tyytyväinen. Vaikka vatsa on aivan tiukassa, huutaa suun makunystyrät vielä lisää. Kaskis, Ludu, Mami, Smör ja moni muu erinomainen turkulainen ravintola sai juuri rinnalleen vähintään tasavertaisen kisaajan – ja vielä loistosijainnilla sekä mielenkiintoisella ympäristöllä.

IMG_7422

Menun aloitti fritattu ruistaikinajuuri ja graavilohi. Herkkunuotan Johan istui vastapäätä ja hehkutti jopa teatraalisesti kalaruokia. Selvää oli, että kalat toimittaa Herkkunuotta. Mutta toisaalta, olihan tämäkin aivan luvattoman herkullista.

IMG_7425

Siika kera savustetun kananmunan ja hiillostetun purjon oli sikamaisen hyvää. Tämän annoksen kohdalla kaikki yhtyivät Johanin hehkutukseen.

IMG_7435

Turun Sanomien Heli Nieminen veikkasi, että piimämarinoiduista, rapeaksi fritatuista ja Aura-dipin kanssa tarjotuista kanoista tulee some-julkkiksia. No, niistä tuli jo. Turku Fried Chicken on just mun makuun.

IMG_7428

Haukihodareista löysin hieman moitittavaa: ne olivat liian liukkaita. Hodari sujahti sisuksiini aivan liian helposti. Olisin halunnut makustella pidempään. Tarjoiluastiaa ei muuten kannata kallistella, sillä sekin oli aika liukas. Ehkä hiomaton koivu toimisi paremmin kuin lakattu 🙂

IMG_7432

Blinejä syön vain talvisin, mutta tätä suolaista tattarivohvelia muikkujen ja muikunmädin kera suostun syömään vaikka heinäkuussa!

IMG_7434

Koitin ikuistaa myös salaperäisen kutsun esittäneen kaverini kameran rullalle, mutta saaliiksi sain vain voitonmerkkiä näyttävän käden. Pöydän alle ei ole syytä mennä tämän tiimin häpeämään. Ei todellakaan!

IMG_7433

En tiedä, onko täydellistä burgeria, mutta tällainen oli aika lähellä. Mehevää nautaa ja briossisämpylää kruunattuna isolla kimpaleella paistettua luuydintä. Suli suuhun.

IMG_7442

Henksuruokana tarjottiin pehmistä, suolakinuskia ja puolukkaa. Sai sitä vieraatkin. Veikkaisin Turun parhaaksi pehmikseksi.

IMG_7447

Kuvassa keittiötiimi, kirjoittaja (taustalla) sekä Turun parhaista kotonatehdyistä lihapullista tunnettu turkulainen toimitusjohtaja.

Myös baarin antimet vakuuttavat. Alkudrinkkinä tarjoiltu appelsiinia ja greippiä yhdistävä cocktail oli – kuinkas muuten – käsintehty alusta saakka. Appelsiineja pojat eivät väittäneet lähimetsästä keränneensä, mutta mehut oli ihan omin kätösin puserrettu ja siirapit keitelty. Välidrinksuna tarjoiltu Gin Sour sen sijaan oli kasattu suoraan omasta metsästä: kuusenkerkkäsiirappi, kuusenoksa ja kuusipöly yhdistettynä giniin veivät minut – no metsään. En suostu käyttämään sanaa ”tajunnanräjäyttävä”, lähinnä siksi, että tajuntani on edelleen kohtalaisessa kunnossa, mutta pirun hyvää lientä baarista eteeni kannettiin. Eivätkä viinit jääneet muista juomista jälkeen lainkaan.

Hinnoista minulla ei ole mitään tietoa, mutta olen varma, että Turun kilpailluilla ravintolamarkkinoilla asiakas on aina voittaja. Toivon, että tämän(kin) ravintolan löytävät sekä turkulaiset että turistit, sillä soisin Storagen tarinan jatkuvan ainakin ne kaksi vuotta, jonka ajan vuokrasopimus on voimassa.

Isot onnittelut tiimille, eli Mikolle, Henrille, Eerolle, Miikalle sekä ystävälleni ja hänen vaimolleen. Löitte minut ällikällä.

TAKE MY MONEY AND BRING ME MORE FOOD!

Petri Hollmén

Ps. Joutunet odottamaan vielä pari viikkoa, että pääset itse Storageen, sillä remontti on vielä kesken. Takaan, että odottaminen kannattaa. Ja sen minun somettamisen estäneen TS:n jutun voit lukea täältä.

Sinäkin tarvitset uuden naisen. Tai miehen.

Kirjoitin viimeksi omasta hyväntuulisuudesta, vastuunkannosta ja aamu-urheilusta. Vihjasin lopuksi, että elämääni on astunut uusi nainen.

Mistä vaimo tietää, että miehellä on elämässään uusi nainen? Siitä, että mies alkaa treenata vatsalihaksia ja saa puheluita outoihin aikoihin. Näin on minulle nyt käynyt. Tosin kerroin siitä vaimolleni etukäteen, ettei tule sitten yllätyksenä.

Meistä jokainen tarvitsee johtamista. Kaipaamme selkeitä ohjeita ja rajoja. Suoriutuminen on aina, korostan sanaa aina, parempaa, kun on tilivelvollinen jollekin. Itseään on helppo huijata ja itselleen antaa helposti anteeksi kaiken. Siksi minäkin tarvitsin elämääni pomon. Tässä tapauksessa naisen.

Uuden naisen nimi on Jonna ja hän soittaa minulle joka aamu tasan kello 7.00. Jonna kuulostaa puhelimessa aina iloiselta, pirteältä ja mukavalta. Sellaiselta ihmiseltä, jolle ei viitsi valehdella. Jonnaa ei viitsi huijata kuten omaa peilikuvaansa. Jonna kysyy minulta aina yhden kysymyksen: onko treeni tehty?

Otin vastuun omasta hyväntuulisuudestani ja innostuin Jerome Saarisen uudesta bisnesideasta: Habbit Hack-tuotteesta. Idea on yksinkertaisuudessaan nerokas. Sovin Personal Coachini (minä keksin itse tuon termin, vaikka hänen nimensä on Jonna) kanssa aiheen, josta hän vaatii minut tilille joka aamu. Teho on maaginen! Meillä kaikilla on halu onnistua ja eihän kukaan halua tuottaa pettymystä itselle tai vieraalle ihmiselle. Niinpä jo siitä aamusta, kun tiesin Jonnan minulle ensimmäisen kerran soittavan, aloin treenaamaan aamuisin kovempaa. On todella palkitsevaa sanoa, että olen tänäänkin onnistunut!

Hullua? Päinvastoin. Täysin loogista. Olen varma, että tällä mallilla kuka tahansa pystyy mihin tahansa. Sovi aihe mistä tuntematon ihminen sinua joka aamu tai ilta muistuttaa, niin johan alkaa muutosta näkyä toiminnassa!

Minun tapauksessani uusi nainen tuo iloa koko perheelle, sillä saan joka aamu onnistumisen tunteen ja herätän perheen hyvällä fiiliksellä treenini jälkeen.

Suosittelen kokeilemaan. Jeromelta saanee myös uuden miehen puhelinsuhteeseen. Naisille vink vink.

Pete

Ps. Firman nimi on Activium (www.activium.fi)

Kannatko itse vastuun hyväntuulisuudestasi?

Iloisen ihmisen kanssa on mukavampi olla. Hyväntuulinen henkilö antaa aina enemmän kuin ottaa. Positiivinen vire tarttuu. Suu hymyssä kulkeva kerää ympärilleen ystäviä, jotka auttavat häntä ylämäessä vauhdittaen ja alamäessä vauhtia jarruttaen. Tämähän on meille kaikille selvää pässinlihaa, eikö?

Aina kun kohtaan ihmisen, jonka asennekukkaruukku on täytetty mullista mustimmalla, tekee mieleni sanoa, että kasva aikuiseksi. Niin, kasva ja aikuistu. Ota vastuu itsestäsi ja hyväntuulisuudestasi. Se, että naamasi on väärinpäin, ei ole maailman vika. Sinä et ole uhri, vaan syyllinen. Ajatuksesi eivät ole totta, vaan mielikuvitusta. Jos tunnet olevasi väärinymmärretty, et ole. Jos luulet olevasi tuomittu epäonnistumaan, et ole. Luuseri olet vain omasta mielestäsi ja mielesi tekee sinulle tepposet.

Naamasi kertoo sen, mitä aivosi ajattelevat. Tiedätkö mitä? Ainoa ihminen, joka voi ajatuksiisi vaikuttaa, kurkkaa sinua surkealla yrmynaamallaan peilistäsi joka aamu. Kiukuttele sille. Syytä sitä. Tai kokeile mieluummin hymyilyä. Katso mitä tapahtuu!

Minulla on sinulle vinkki: ota vastuu omasta hyväntuulisuudestasi. Päätä olla hyvällä tuulella, niin tapahtuu ihmeitä. Saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Syntyy aivan uskomattoman tehokas ylöspäin nostava kierre. Huomaat, että sinulle tapahtuukin lähinnä hyviä asioita.

”Helppo sun on sanoa, koska olet tuollainen!”

Eikä ole. Jos en kantaisi vastuuta omasta hyväntuulisuudestani, niin vaipuisin pessimismin tummiin vesiin hyvinkin helposti. Minun tärkein työkaluni on aamuliikunta ja se toimii sinullakin. Voin lyödä siitä kanssasi satasen vetoa!

Miksi? Koska kun heti aamulla rasitat kehoasi puolen tunnin urheilulla, saa kehosi endorfiiniruiskun, joka kestää pitkälle iltapäivään. Ensimmäinen omaa uhriuttaan surkutteleva kollegasi ei saakaan sinun mittariasi painumaan miinukselle, vaan kehosi hormonikilpi suojelee aivojasi. Ja koska itse olet hyvällä tuulella, tartutat hyvää tuulta muihinkin eikä iltapäivästä edes ole enää riskiä, että joku ”droppaisi tunnelmaa” pakkaselle. Hehän ovat ansiostasi hyvällä tuulella.

Siis liiku! Jos kaapissasi on tennarit ja talossasi ulko-ovi, ei sinulla ole tekosyitä. Onnistut ja olet ylpeä itsestäsi. Kannat vastuun omasta hyväntuulisuudestasi, kuin kunnon aikuinen konsanaan.

Kiukuttelu on sallittua päiväkoti-ikäiselle sekä muistisairaalle vanhukselle. Meillä muilla on etuoikeus päättää, millä tuulella kohtaamme maailman. Joka ikinen päivä.

Pete

Ps. Seuraavassa blogissa kerron apuvälineen vastuunkantoon. Sinun kannattaa hankkia elämääsi toinen nainen, kuten minä olen tehnyt. Ehkä tosin hieman erilaisen, mitä nyt ajattelet. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Pps. Tuosta vedonlyönnistä: jos lupaudut kokeilemaan reipasta aamuliikuntaa kaksi viikkoa (erikoistarjous, vain sinulle ilmaiseksi!) ja toteat, että olet jatkuvasti huonommalla tuulella kuin aiemmin, niin maksan sinulle satasen. Tosin sitä ennen haluan nähdä todisteet liikunnasta ja vertaisarvioinnin kollegoiltasi sinun hyväntuulisuudestasi.

Sun oikeudet ja muiden velvollisuudet

Istuin aamulla taas junassa matkalla pääkaupunkiimme. Viereisessä pöytäryhmässä istuu rouvaseurue erään Varsinaissuomalaisen kunnan palkkalistoilta. Heidän erityisala ei käy minulle ilmi puolitoistatuntisen aikana, mutta asenne kylläkin. Matka vie jonnekin oman alan seminaariin Helsinkiin. Poimin seuraavia lauseita heidän keskinäisestä keskustelustaan ja puheluista ulkomaailmaan:

”Ei kuulu meidän tonttiin.”

”Me ei tätä niiden puolesta jumpata. Itse saavat jumpata kyllä tämän kuntoon.”

”Me ei harkkareille kyllä tätä työkalua avata.”

”Mua kyllä niin ärsyttää…”

Into ja ilo loistavat poissaolollaan, paitsi kun keskustelu kääntyy matkalaskuun.

Vartti vierähtää iloisesti siitä vääntäessä, miten tämä seminaaripäivä kuuluu laskuttaa:

  1. siitä hetkestä eteenpäin, kun poistui kotoa
  2. siitä hetkestä, kun juna lähti (joka oli myöhässä – miten se vaikuttaa matkalaskuun?)
  3. vai siitä hetkestä, kun työpäivä alkaisi työvuoron mukaan.

Puhelimella konsultoidaan apua ulkomaailmasta – ja kyllä – tämä matka kuuluu ehdottomasti laskuttaa siitä hetkestä, kun kotiovi aukesi.

”Meillä on siihen tessin mukaan oikeus.”

Niin kauan kuin oikeutesi ovat tärkeämpiä kuin velvollisuutesi, emme tästä suosta nouse.

Petri Hollmén

 

 

 

 

Tapa aikavarkaat, saat kahdeksannen päivän viikkoon

Teemme jokainen Lyytin Joryssa kerran viikossa yhden konkreettisen päätöksen, jonka sitoudumme toteuttamaan.
 
Tiesitkö, että kalenterisi hallinta on menestyksesi vipuvarsi? Siis mihin käytät aikasi nyt, sitä tulevaisuudessa saat.
 
Oma päätökseni tällä viikolla oli karsia vähintään neljä tuntia viikossa lisää aikaa tärkeisiin asioihin. Olen siihen jo päässyt. Miten?
 
Ensiksi määritin, mitkä ovat minun tavoitteeni kannalta kolme tärkeintä asiaa, johon käytän aikaa. Ne ovat
 
1) Ihmisten johtaminen
2) Tarinamme kerronta
3) Itseni ja muiden kehittäminen
 
Hyväksyn jatkossa kaikki varaukset kalenteriini vain käymällä ne ajankäyttömallini avulla läpi.
 
Kun palaveria pyydetään, mietin:
 
1) Auttaako tämä johtamaan ihmisiä paremmin / onko suoraa johtamistyötä
2) Auttaako tämä kertomaan tarinaamme laajemmin / onko suoraa tarinankerrontaa
3) Kehittääkö tämä itseäni ihmisenä ja johtajana / onko tämä suoraa itseni tai muiden kehittämistä
 
Mikäli vastaus on näihin kaikkiin EI, en anna aikaani.
 
Mikäli vastaus on johonkin kyllä, annan aikaani, mutta maks 30 min (ennen suostuin aina jostain syystä oletuksena tunnin palaveriin). Ja sanon aina palaverin alussa, että jos et saa minua innostumaan viidessä minuutissa, niin palaveri on ohi. Aiheuttaa muuten pienen pikakelauksen myyntiräppiin ja henkilö joutuu ihan aidosti miettimään, mitä hänellä oikeasti salkussaan on.
 
Voin kertoa, että ajansäästö on vähintään kahdeksan tuntia työajasta viikossa!
 
Tämän lisäksi olen painanut n. 300 kertaa ”Unsubscribe”-nappia viimeisen viikon aikana sekä filtteröinyt Gmailin ”Suodata”-toiminnolla kaikki turhat meilit suoraan arkistoon.
 
Elämä inbox hallittavana on kuulkaa aika vapauttavaa!
 
Suosittelen kaikkia teitä listaamaan kolme tärkeintä asiaa, johon teidän tulee käyttää aikaanne, jotta pääsette omaan, tiimin ja firman yhteistä päämäärää kohti mahdollisimman tehokkaasti.
 

Google Translatorilla huumekauppiaaksi?

lipputanko

Ymmärrys Lyytin tarjoamasta arvosta asiakkaallemme on kehittynyt valtavasti viimeisen vuoden aikana. Aiemmin lupasimme kaikkea unettavan insinöörimäistä tapahtumanhallintaan, kuten tehokkuutta, ajansäästöä ja softaa. Totta edelleen, mutta ketä kiinnostaa?

Olemme vihdoin valaistumassa ja ymmärrämme nyt muutaman ison (ja meitä fiksumman) asiakkaamme kautta sekä parin ”kummisedän” avulla, että todellisuudessa asiakkaat haluavat ostaa huomiota kohderyhmältään. Jos bongasit webinaaristamme (katso tallenne täällä) käsitteen kohinasta ja kohtaamisista, niin pääset kärryille jo nyt. Jos et, niin selitän.

Huomiota on nykypäivän kohinassa mahdotonta saada ilman kohtaamista. Tapahtumat (koulutukset, tilaisuudet jne.) mahdollistavat kohtaamisen ja siten myös huomion saamisen. Tehtävänämme on mahdollistaa nämä tapahtumat ja siten kohtaamiset. Asiakkaamme maksavat siis haluamansa kohderyhmän huomiosta. Huomion he voivat hyödyntää ajatusmaailman muuttamiseen, joka johtaa onnistuessaan toimintaan. Toiminta puolestaan johtaa lopulta kasvaviin kassavirtoihin. Jos et pysynyt kärryillä, katso tuo webinaari yltä. Aina on nimittäin riski, että kilpailijasi on sen jo katsonut.

Olemme huomiodiilereitä

Lopputuotteemme on huomio. Suomeksi missiomme kuuluu ”Mahdollistamme kohtaamisia” ja visiomme on olla maailman arvostetuin kohtaamisten mahdollistaja.

Koska 1/6 asiakkaistamme on jo nyt Suomen rajojen ulkopuolelta (ja jatkossa kasvu maailmalta on entistä kovempaa), on arvolupauksemme asiallista punnertaa myös englanniksi.

Päätimme kokeilla ensiksi ”tein itse – säästin” –mallia. Siis Google Translator auki ja ”Mahdollistamme kohtaamisia” sinne sisään. Ulos Google pullautti jotain ”Enabling Encounters”, josta muokkasimme työversioksi ”Enabler of Encounters.” Kuulosti vaikealta lausua, siis uskottavalta.

Onneksi myyntijohtajamme keksi, että työversio lienee hyvä pyöräyttää jollakin natiivilla kielentaitajalla ennen kuin tatuoimme sen otsaamme. Niinpä päädyimme tänään päiväksi Coaching Language –nimisen firman Justinin kanssa kirjoittamaan tarinaamme englanniksi.

Meinasi häpeä pukata pintaan, kun Justin paljasti mitä ”Enabler” tarkoittaa natiiville kielenosaajalle.

Definition of enabler: one that enables another to achieve an end; especially: one who enables another to persist in self-destructive behavior (as substance abuse) by providing excuses or by making it possible to avoid the consequences of such behavior.

Siis suomeksi henkilö, joka pyrkii saattamaan kaverinsa hautaan addiktiota hyödyntämällä.

Okei. Tämä ei nyt oikein sovi meidän arvolupaukseksi. Ihan kiva, ettei ehditty innoissamme tilaamaan T-paitoja koko firmalle tällä tekstillä!

Justin haastoi ajatteluamme päivän verran ja lopuksi pääsimme tulokseen, joka on jotain ihan muuta kuin suomeksi olevat lupauksemme, mutta jota innostaa meitä kaikkia.

”Kill the noise! Get attention.”

Missiomme on siis tuhota kohina (ainakin hetkeksi, tietyssä ajassa ja tietyssä paikassa) ja siten tarjota asiakkaillemme aikaikkuna, jolloin heillä on haluamansa kohderyhmän jakamaton huomio.

”The most respected attention dealer in the world.”

Niin kuuluu nyt komea visiomme.

Jos siis huomio kiinnostaa (täällä tai maailmalla), niin tervetuloa kaupoille. Attention dealer-osastomme tsekkaa tarpeenne ja myy sopivan määrän huomiota. Te voitte sitten käyttää huomion oman bisneksenne räjäyttämiseen. Miten sen teemme? Teknologian ja ammattitaidon uniikilla yhdistelmällä. Jos et usko, niin haasta meidät!

Päivän oppi oli siis, että ”tein itse, säästin” –asenne on ihan kiva, mutta ainoastaan kodin pienremonteissa. Eikä niissäkään. Ylhäällä oleva kuva on lipputangostamme, jonka ihan itse asensin. Käyttäkää ammattilaisia, niin säästätte monta noloa hetkeä ja hiihdätte kovempaa kuin kilpailijanne!

Petri Hollmén

Attention Dealer, Huomiodiileri

Ps. Joko teillä on ”Attention Strategy?” Jos ei, niin pitäisikö olla?

 

Sakkoja työnteosta ja muita aivopieruja

Lähdimme vaimoni kanssa vallan mainioista syntymäpäiväjuhlista lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kahden maissa. Ystäväni ympärillä jonottelivat taksikeskukseen puhelimilla tai katselivat kännyköitään, kun Valopilkku-sovelluksessa ”Etsitään autoa” –palkki eteni etanan tahtia. Päätin kokeilla, kuinka Uber toimii tähän aikaan yöstä.

Siisti Passat kurvasi tilaamaani osoitteeseen minuutissa ja kuljettajana toiminut Abdulhamied (nimi muutettu tarkoituksella) toivotti minut ja vaimoni ystävällisesti tervetulleeksi.

Matkamme tulisi kestämään parikymmentä minuuttia, joten kysyin Abdulhamiedilta, että saanko keskustella hänen kanssaan. Hän ilahtui ja pahoitteli heikkoa kielitaitoaan. Aloimme siis jutella.

Kyselin, mistä hän oli kotoisin. Hän kertoi olevansa jostain päin Kiinaa. Tai oikeastaan alueelta, joka olisi halunnut olla itsenäinen, mutta oli Kiinan sortovallan alla. Hän oli tullut Suomeen seitsemän vuotta sitten, koska elämä hänen kotimaassaan oli tukahduttavaa. Uber-kuskina hän oli toiminut nyt reilun vuoden.

Ennen Uber-kuskina toimimista hän oli ollut työttömänä. Töitä hän ei ollut saanut miltään alalta, ei päiväksikään. Kaikki kaatui aina kielitaitoon. Niinpä hän oli opiskellut ahkerasti suomea, mutta hän valitteli, että kieli on niin kamalan vaikea. Niinpä. Totesin olevani samaa mieltä.

Hän kertoi, että Uber-kuskina hän ei rikastu, mutta hän tienaa sillä nykyään elantonsa. Hän ei ole enää niin vahvasti tukien varassa kuin aikaisemmin. Ja mikä oli parasta, hän sai nyt tehdä töitä ja tuntea olevansa hyödyllinen tälle yhteiskunnalle. Ei hän halunnut lähteä kotimaastaan toisten elätettäväksi. Muutaman kerran poliisi oli hänet pysäyttänyt ja kuulustellut sekä asiakkaan että kuskin. Sakkoja Uber-työskentelystä hänelle oli kirjoitettu jo kahdesti, mutta hän oli valmiina kantamaan sen riskin. Työnteko oli hänelle tärkeää, jopa rangaistuksen uhalla

Matkamme sujui liiankin nopeasti, sillä keskustelu oli äärimmäisen kiinnostava. Istuin auton kyydissä, joka vei minua kohti uudenlaista yhteiskuntaa. Tämä yhteiskunta ei vain tahdo sitä hyväksyä.

Twitter loi kulttuuriinsa ”Bias to yes” –mallin. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että ”Suositaan kyllää” – ei siis kategorisesti ensiksi kielletä ja sitten mahdollisesti joskus harkita ideaa uudelleen. Sen sijaan uutta, mullistavaakin ideaa testataan ja vasta sen jälkeen päätellään, voiko se toimia suuremmassa mittakaavassa. Käytännössä toimimattomat ideat hylätään vasta testin jälkeen.

Suomessa on ”Bias to NO!”

Ensiksi kielletään ja taistellaan vastaan, vaikka muutosvoima on niin valtava, että taistelu tiedetään hävityksi jo alkumetreillä. Muutosvoiman lähtökohtainen tarkoitus ei ole Abdulhamiedin tapauksessa tuhota säänneltyä taksitoimintaa. Se nyt vain tulee tapahtumaan siinä sivussa. Se muutosvoima on ylipäätään liikkumisen konseptin murros. Yksityisautoilu, auton omistaminen ja ”valtio päättää, kuka saa toimia kuljettajanani” –tyylinen liikkuminen on vuosikymmenen päästä menneen talven lumia. Siirrymme pois omistamisesta Mobility As A Service-kulttuuriin. Maksan liikkumispalvelusta, en raudasta ja pääomasta, joka makaa autotallissani 96% päivästä käyttämättömänä. MAAS-maailma mullistaa monta muutakin ihmisten liikuttamisella elävää alaa. Halusivat lainsäätäjät sitä tai eivät.

Ja vaikka haluaisikin tapella jotain muutosta vastaan, niin palataanpa Abdulhamiedin lauseeseen:

 

”Haluan tehdä töitä sakonkin uhalla.”

 

Onko meillä todella varaa sakottaa ihmisiä siitä, että he tekevät moraalisesti oikeutettua työtä?

Minä haluaisin, että yhteiskunta sakottaa ihmisiä, jotka mieluummin elävät toisten kustannuksella kuin suostuvat töihin.

Petri Hollmén