Purjehdus 2020, päivä 35 ja viimeinen päivä 36. Ahvensaaren kaivos, Nauvo ja Airisto

Päivä 35, Ahvensaari ja Nauvo

Toiseksi viimeinen päivä alkoi, kun osa miehistöstä pakkasi tavaransa ja jättivät laivan. Viikon vierailu tuli päätökseen ja vanhemmat hakivat lastemme serkut takaisin kuivalle maalle.

Me otimme irti ja lähdimme kohti etelää hyvin leppoisassa tuulessa. Aurinko paistoi ja etenimme lasten mielestä tuskaisen hitaasti. Hitaasti, koska lounaskohteemme olisi Ahvensaari ja sen louhoksen kristallinkirkas vesi ja erinomaiset hyppykalliot.

Peterzensin väylän varrella on hauska pikkulaiva parkissa. Tässä kuvassa se on kiikarin läpi kuvattuna.
Virsaria ison ja Code 0:n kanssa

Laskimme ankkurin Ahvensaaren aallonmurtajan suojaan yhden maissa iltapäivällä ja teimme lounasta. Julian jättimäiset kesäkurpitsat maistuivat taas peston, fetan ja oliivien kanssa uunissa hauduttuaan herkullisilta.

Ahvensaari on vanha kaivossaari, jossa on makeanveden täyttämä avolouhos. Syvyyttä lienee lähemmäs 30 metriä ja kalliot reunoilla ovat pystysuorat. Se tekee louhoksesta täydellisen kohteen hyppimisestä innostuneille. Korkein paikka hypätä on n. 14 metrin korkeudessa. Hyviä paikkoja löytyy myös kolmen ja viiden metrin korkeudesta. Uimaan pääsee ”järven” molemmista päistä. Usein rannan matalassa (joka on todella pieni alue) näkee ahvenia ja rapuja.

Ahvensaari ahvenen perspektiivistä

Sukeltelimme ja hypimme. Vesi on kirjaimellisesti kristallinkirkasta. Ostin pari vuotta sitten pieniä sukelluspulloja, joilla on näppärää tarkistaa esim. ankkurin pitävyys tai veneen pohja. Niillä on myös hauska sukellella ihan huvikseen. Painotan, että perusasiat sukeltamisesta tulee olla hallussa ja viittä metriä syvemmälle ei niillä kannata mennä. Lapsille ne sopivat 1-2 metrin syvyydessä tapahtuvaan sukellusharrastukseen tutustumiseen hyvin.

Albert sukeltaa
Julian Peppi Pitkätossu-imitaatio 🙂
Ahvensaaren jyrkät kalliot
Albert ja ”Kartsa”-hyppy
Oliver pyörii volttisatasia

Uinnin aikana oli tuuli noussut. Nostimme ankkurin ja samantien myös purjeet. Matka Nauvoon meni todella vauhdikkaasti kovahkossa pohjoistuulessa.

Nauvossa meitä odotti etukäteen varattu kylkipaikka. Tilaa oli tosin jokunen metri liian vähän, mutta satamakapteenit järjestivät sitä lisää veneitä siirtämällä. s/y Julia II sujahtaa aika tiukkaankin väliin, kunhan sitä osaa käsitellä. Tällä kertaa ei keulan eteen tai perän taakse montaa kymmentä senttiä ylimääräistä jäänyt.

Tila keulan edessä
Ja tila perän takana

Pikaisen saunan jälkeen oli perinteisen viimeisen illan illallisen vuoro: l’Escale.

Alkuun valkosipulietanat, tietenkin. Pääruoaksi otin karitsankyljyksiä ja jälkiruoaksi jäätelöannoksen sekä oman tislaamon Castalosin. Tällä kertaa kaikki ei sujunut kuin rasvattu. Viinit meni sekaisin ja osa ruuistamme meni väärään pöytään. Itse sain pääruokaa, kun muut olivat jo omansa syöneet. Mutta sattuuhan sitä. Maku oli kuitenkin kohdillaan!

Jos Nauvo ei olisi niin lähellä kotisatamaamme Airistoa, osaisi sitä arvostaa aivan eri tavalla. Jos sinne pitäisi seilata vaikka neljä päivää, sen monipuolisuus, hyvät palvelut, loistavat ravintolat ja uudet laiturit nousisivat aivan uuteen arvoon. Koitan pitää tämän aina siellä vieraillessani mielessä, sillä onhan se todella loistava satama! Itselläni Nauvo meni TOP-3-listalle vuoden vierasvenesatamaäänestyksessä. Jos et ole suosikkejasi muuten vielä äänestänyt, niin tee se täällä 30.9.2020 mennessä: https://www.satamassa.fi/

Päivä 35, Airisto

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös tämä kesälomapurjehdus. Alkuperäisenä ajatuksenamme oli seilata Ruotsissa tämä kesä, mutta sattuneesta syystä siihen suunnitelmaan tuli muutos. Sen sijaan kiersimme kaikki suosikkimme ja tutustuimme myös uusiin kohteisiin. Viiteen viikkoon mahtui kovia tuulia, epävakaista sadesäätä (varsinkin heinäkuun alussa), tyyntä, aurinkoa ja ukkostakin.

Viimeisenä aamuna otimme irti lämpimässä ja tyynessä kelissä. Aurinko paistoi, mutta tuuli loisti poissaolollaan. Konetimme Airistolle, jossa tyhjensimme septit ja otimme mukaan lounaspizzat. Jätimme automme avaimet hinausautoa varten (se pitää hinata huoltoon ajoneston poistoa varten) ja suuntasimme vielä vajaan mailin päähän Lillmälön Båtin telakalle. Seuraavan viikon aikana s/y Julia II saa uuden ankkuripelin taka-ankkurille. 46-jalkaisen veneen ankkurin kiskominen käsin on aika homma.

Viimeinen venelounas

Moni matka jäisi tekemättä ilman luotettavia kumppaneita. Automme jäädessä Airistolle hinausta odottamaan, saapui Taksi Classin Artturi hakemaan loppuperhettä ja tavaroita telakalta. Voin muuten suositella kyseisen firman palveluita! Aina sivistyneet ja fiksusti pukeutuneet kuskit palvelevat ystävällisesti kahdella S-mersulla – tavallisen taksin hinnalla.

Itse lopetin Sailing & Cycling -lomani polkien telakalta kotiin. Tätä Saariston Rengastien osuutta polkiessa kävi mielessä, että Ahvenanmaalla moni asia oli paremmin. Toivottavasti koko rengastie saa jonain päivänä pyörätiet sekä toimivat lauttayhteydet riittävällä kapasiteetilla.

Tämä kesä jää mieleen monestakin asiasta. Yksi fiksuimmista asioista oli ottaa fillari veneeseen. Purjehduksen aikana tuli poljettua 495 kilometriä saaria ristiin rastiin. Varsinkin Ahvenanmaasta sai erinomaisen kuvan pyörän selässä. Juoksua kertyi 60,6 kilometriä ja uintia tällä purjehduksella vain yksi 1,5 kilometrin lenkki.

Tapasimme kymmenittäin ystäviä ja tutustuimme moniin uusiin. Kohtaamiset olivat 99,99% positiivisia ja ihmiset olivat avuliaita. Facebookin Saariston Satamat-ryhmässä sekä Purjevenefoorumissa sai aina vastauksen kysymyksiin ja laiturilla kaveria autettiin lähes poikkeuksetta.

Tätä kirjoittaessa kotisängyssä, on olo outo. Ei tarvitse tarkistaa yön tuuliennustetta tai miettiä huomisen reittiä. Huomenna emme törmää sattumalta ystäviin (uusiin tai vanhoihin) jossain satamassa tai päätä pulahtaa uinnille kesken pläkän. Emme etsi netistä arvioita sataman ravintoloista tai arvuuttele, kuinka hyvään saunaan huomenna pääsemme.

Purjehdusta on ikävä jo nyt. Onneksi kausi jatkuu vielä pitkään lyhyempien viikonloppupurjehdusten muodossa.

Julia laittoi meille kotona salaattia, jonka inspiraatio on lähtöisin Farmors Cafesta.
36 päivää, 30 satamaa (plus muutama piipahdussatama näiden lisäksi).

Kiitos kaikille mukana olleille! Oli ilo nähdä teitä merillä, saarissa, satamissa tai somessa. Ensi kesään!

– Pete

Purjehdus 2020, päivät 33-34. Kettumaa ja Peterzens (Kustavi)

Päivä 33, Kettumaa

Rumpanin aamu oli aurinkoinen. Tuuli oli myös nousemassa. Edessä olisi viikon pisin legi kohti pohjoista. Selkeää päätesatamaa ei ollut vielä tiedossa, mutta torstaina tai perjantaina kolme miehistömme junnujäsentä pitäisi luovuttaa vanhemmilleen jossain Kustavin suunnalla.

Hankalinta aamuissa on aina vastata lasten kysymyksiin.

Minne tänään mennään?

Mitä siellä on?

Kuinka pitkä matka?

Koska olemme perillä?

Aina vastauksia ei aamulla ole. Mielestäni se on tällaisen pitkän purjehduksen parhautta. Lapsia se ärsyttää.

Satamassa moikkasimme vielä naapuriveneen Villeä ja Siljaa sekä heidän seitsemänkuukautista pikkupurjehtijaa. Vaihdoimme kokemuksia pikkulasten kanssa purjehtimisesta. Totesimme Maijan kanssa, että ensimmäinen kesä on helppo. Toinen kesä, kun lapsi haluaa liikkua ja mennä, on kamala. Sitten helpottaa 🙂

Otimme irti jälleen aika kovassa sivutuulessa. Sain pidettyä keulan irti Frostien veneestä, mutta viereinen tyhjä poiju kolisi ikävästi peräsimessä. Pakkia en uskaltanut enää käyttää, ennen kuin poiju ilmestyi toisen laidan alta esiin. Poiju potkurissa ei erityisemmin innostanut. Selvisimme lähdöstä kuitenkin lähinnä hupia rannalta seuraajille tarjoten. Mietin, mitkä pisteet olisimme saaneet lähdön taiteellisesta vaikutelmasta laituriparlamentilta. Harmi, ettei pistesysteemiä ole vielä laajassa käytössä 🙂

Matkaa oli edess kryssimutkineen noin 45 mailia, mutta onneksi tuuli kohtalaisesti. Seitsemän metrin länsituuli takasi 7-8 solmun vauhdin koko legille. Aika yksin sain taas purjehtia, muun miehistön touhutessa omiaan kannen alla. Toki Maija hoiti oman osuutensa. Lomaltapaluu tulee olemaan ns. ”pehmeä lasku”, sillä onlinepalavereja on parille viime viikolle jo riittänyt. Aika hyvin ne onnistuvat myös seilatessa.

Päätesatama tarkentui matkan edetässä, kun viestien vaihto yhtiökumppanini Ramin kanssa vahvisti sen, että he ovat mökillään ja kylään saisi tulla. Ankkurin laskimme Kettumaan Ämmättenhaminaan kuuden jälkeen illalla. Pääsimme heti saunaan ja illalliseksi kokkasimme lohta kahdella tapaa. Ensiksi inkivääri-soijalohta (reseptin löydät täältä) ja sitten grillattuna.

Uni tuli keula-ankkurissa nopeasti, mutta myös päättyi nopeasti. Heräsin kolmen maissa ankkuriketjun kolinaan. Olin laiskuuttani jättänyt ketjun suoraan vinssille ja se maksoi nyt parin tunnin yövalvomisen. Tuulen piti tyyntyä yöksi, mutta näin ei käynyt. Yön tunteina tuli kirjoitettua blogia, kuunneltua musiikkia ja mietittyä ankkuroitumiseen liittyviä asioita. Lyhyjen unijaksojen aikana näin unta, miten peräsin hakkaa jo rantakallioon. Huvikseni huomasin kysyneeni tasan vuosi sitten, tismalleen samassa poukamassa ankkuroituneena Purjevenefoorumilta vinkkejä keula-ankkurissa vietettyjen öiden parantamiseen. Sain silloin oppia ankkuripurjeesta ja erilaisista tekniikoista. Lupasin jossain kommentissa hommata talven aikana ankkuripurjeen. Jäipä tekemättä. Ehkä ensi talvena!

Päivä 34, Peterzens, Kustavi

Heikohkon yön jälkeen jollailimme mökille aamiaiselle. Meille on näemmä tullut jo tavaksi juhlistaa hääpäiväämme ja Maijan syntymäpäivää Peltosten mökillä. Tämä oli jo toinen kerta peräkkäin, kun nostamme aamiaisella lasin kuohuvaa kauniin vaimoni kunniaksi.

Tapasimme päivälleen 24 vuotta sitten, kun Turussa oli Tall Ships Race-tapahtuma. Maijalla oli syntymäpäivä ja isosiskonsa oli järjestänyt hänelle leffaillan. Minulle kerrottiin, että nuori neiti etsii sokkotreffiseuraa ja suostuin 16-vuotiaana pojankloppina lähtemään sokkotreffeille. Maijalle siis tuli yllätyksenä, että leffateatterin viereiseen penkkiin istahti siskon sijaan vieras poika. Minulle oli yllätys, ettei treffiseurani odottanut treffiseuraa. Siitä lähtien olemme yhdessä seilanneet. Hääpäiväkin oli jo 16.

Koko Kettumaan juhlaväki perinteisillä Maijanpäivillä.

Aamun juhlallisuuksien jälkeen jatkoimme purjehdusta kohti pohjoista ja Kustavia. Muutaman minuutin tuuli näytti loistavan poissaolollaan, mutta nostimme kuitenkin kaikki purjeet. Onneksi näin teimme, sillä hetken kuluttua tuuli jo kunnolla. Pääsimme seilaamaan Peterzensille hyvässä 5-6 m/s tuulessa ja auringonpaisteessa.

Peterzensillä olimme ensimmäistä kertaa. Sisäänajoväylä on kieltämättä kapea, mutta hyvin merkattu. Satamakapteenina toiminut nuori herrasmies oli ystävällinen, asiantunteva ja vilkas liikkeissään. Hän suhaili ympäri satamaa auttaen kaikkia löytämään hyvän paikan ja saamaan köydet kiinni. Ensivaikutelma ainakin teki vaikutuksen.

Nostimme juhlapäivän kunniaksi juhlaliputuksen. Onhan niitä käytettävä, koska sellaiset on hankittu!

Peterzens on oikea resort, josta löytyy majoitusta, erittäin hyvin varustellun sataman palvelut, minigolfia, minimarket, laadukas vaate- ja sisutuskauppa sekä ravintola. Tehtaanmyymälässä emme tällä kertaa käyneet, mutta saunat ja ravintolan testasimme. Saunat vetivät isonkin joukon kerralla ja uimaan (sekä hyppimään) pääsee käytännössä suoraan saunasta. Tämä on varsinkin lasten arvostama asia. Yllättävän monessa vierasvenesatamassa on hyvä sauna, mutta uintimahdollisuus jätetty rakentamatta.

Ravintolassa ruoka tuli puoli yhdeksän maissa illalla nopeasti ja maistui hyvälle. Varsinkin Fish&Chips sai kehuja. Myös bowlit tekivät kauppansa.

Satamaa kehtaa suositella!

– Pete

Purjehdus 2020, päivät 30-32: Nötö, Bodö ja Rumpan Bar

Päivä 30, Nötö

Gullkronassa heräämme lämpimään kesäaamuun. Hätistämme lapset aamiaisen jälkeen vielä ajelemaan Gullkronan köysilautalla ja käyn itse maksamassa satamamaksun sekä tutustumassa saaren pieneen museoon.

Gullkrona on nykyään Ilkka Herlinin ja Saara Kankaanrinnan omistuksessa. Erikssonin perheen pidettyä satamaa vuosikymmenet, oli se hetken aikaa suljettu ja avautui uudelleen viime kesänä. Tilasta on pidetty hyvää huolta ja sinne on rakennettu mm. täysin uusi jätepiste, josta löytyy kierrätysmahdollisuus myös kompostijätteille. Evan museo on täysin entisellään ja ehdottomasti vierailun arvoinen. Tällä kertaa emme ehtineet testaamaan ravintolaa, sillä meille oli kutsu kavereiden mökille lounaspöytään Nötön pohjoispuolelle.

Nostamme purjeet heti Gullkronan kapean ja mutkikkaan ulosajon jälkeen ja lähdemme kryssimään kohti etelää. Tuulee 6-7 metriä sekunnissa ja aurinko paistaa. s/y Julia II kulkee loistavasti ja arvioin ystävälleni Samelille, että olemme kiinni kello 13.00. Laskemme purjeet Nötön pohjoispuolella ja ajamme Samelin luotsaamana heidän mökkirantaansa. Kun ankkuri on pohjassa ja köydet kiinni laiturissa, vilkaisen kelloa. 12.59:40. No, purjehtiessa ei voi aivan täsmällinen olla, mutta kolmen tunnin legissä 20 sekunnin heitto sallittaneen.

Meillä on perässä 20-kiloinen Mantuksen ankkuri. Painoltaan se on hieman alimitoitettu (mainittu maks. 37-jalkaisille veneille), mutta sen pitokyky on loistava. Leveä perämme on tänä yönä kohti tuulta, joten käymme tiputtamassa Samelin kanssa veteen vielä 10-kiloisen pikkukuokan. Sen toisesta suunnasta tuleva veto stabiloi veneen liikkeen täysin ja voimme luottaa, ettemme tuhoa keulamme edessä olevaa laituria yön aikana.

Sameli ja Sara ovat iloluonteinen pariskunta, jonka pojat ovat meidän poikiemme ikäisiä. Kauaa ei kestä, että kahdeksan lasta keksivät yhteistä tekemistä – ja sitä riittää pikkutunneille saakka. Sameli vetää heitä ystävällisesti kelluvassa ”keksissä” ja lennot aalloista veteen ovat vähintään näyttäviä. Me aikuiset keskitymme ruokaan ja juomaan. Verkoista on noussut siikoja ja ahvenia. Toimme Turusta sinisimpukoita. Sara loihtii niistä taivaallisen bouillabaissen.

Lounaan jälkeen lähdemme uimaan Björköseen Samelin avoveneellä. Lapset pääsevät hyppimään kallioilta. Väkeä riittää aurinkoisessa säässä jälleen kerran. Illalla kokkailemme ja nautimme Samelin aivan itse sekoittamaa snapsia, jonka resepti on salaisuus. Myös häneltä itseltään. Jokainen kerta snapsi maistuu hyvälle, mutta erilaiselle. Nappasimme mukaan kodin kukkapenkistä Julian kasvattamia kesäkurpitsoja. Ne olivat valtavia ja maistuivat grillistä herkullisilta. Toimivat hyvin illan texmex-aterian kanssa.

Päivä 31, Bodö

Kun viisi viikkoa kiertää saaristoa ympäriinsä, on vaikea välttyä käymästä samoissa paikoissa uudelleen. Ja miksi pitäisi vältellä, kun on paikkoja kuten Bodö!

Sanomme aamulla hyvästit ja lähdemme kohti Bodötä. Vaikka matkaa ei ole kuin alle 10 mailia, nostamme purjeet. Ne ehtivät olla ylhäällä vain hetken, kun isopurjeen skuuttia ohjaava ploki irtoaa kiinnikkeistään. Purjeet on laskettava ja edessä on asennushommia. Ajamme koneella Bodön satamaan, saamme mainion paikan ja lauttasaunan varattua. Lounaaksi Bodön burgerit tekevät taas kauppansa. Bodössä on nykyään muuten myös pieni kioski uudessa rantarakennuksessa. Kioskista saa perustarvikkeita.

Saunomme, uimme (löysin lapsille hyppykallion Bodön poukamasta hieman etelään) ja kokkaamme. Meidän veneessä on sääntö, että jokainen osallistuu, lapsia myöden. Tällä kertaa lapset pesevät perunat ja tiskaavat.

Menemme ajoissa nukkumaan. Vierailu Samelin ja Saran luona oli mahtava, mutta vaatii palautumista kunnon yöunien merkeissä. Bodön tyynessä satamassa se onnistuu hienosti.

Päivä 32, Rumpan Bar

Otamme Bodöstä irti aamiaisen jälkeen. Bodön herkulliset, kannelle toimitetut ja uunilämpimät sämpylät maistuvat! Suuntaamme keulan kohti itää ja Högsåraa. Noin 27 mailin matkan seilaamme aurinkoisessa ja leppeässä kelissä. Aallokkoa ei ole ja kevyt sivuvastainen vie meitä 5-6 solmua eteenpäin. Miellyttävää.

Jäänmurtajaväylällä on kuhinaa. Yhdellä kertaa pystyn laskemaan 35 erilaista venettä ja alusta näköpiirissä.

Kun tuuli tyyntyy hieman ennen Högsåraa, komennan pikkumiehistömme kannelle ja määrään kannenpesutalkoot. Palkaksi olisi luvassa illallinen Farmors Cafessa. Laitamme popin soimaan ja lapset tekevät loistavaa työtä oikein mielellään. Jokainen kohta kannesta hinkataan ja käsitellään hoitavalla pesuaineella. Lopputulos on suorastaan erinomainen!

Saavumme Rumpaniin samanaikaisesti viiden muun veneen kanssa. Onneksi paikkoja kaikille riitti.

Lapset suuntaavat kylille skuuttaamaan (läheisellä pellolla on paikallisten aktiivien rakentama skeittiramppi), minä lähden pyöräilemään ja Julia sekä Maija lenkille. Urheilun jälkeen käymme nopeasti uimassa ja kävelemme Farmorsiin. Jälleen kerran keittiön antimet vievät kielen mennessään. Tämä taisi olla viides kerta tänä kesänä!

Törmäämme vielä ystäviimme Kimmon ja Jaanaan, jotka ovat kiinni Farmorsin uudessa laiturissa. Saamme kutsun illallisen jälkeen lasillisille ja siellä viihdymmekin mainiosti pikkutunneille. Miisakin pääsee taas lempipaikkaansa: moottoriveneeseen, eikä sieltä suostu vapaaehtoisesti poistumaan.