Mun Äiti 75 v.

Palasimme maihin äidin synttäreiksi. Mun äiti täytti 75 vuotta ja ansaitsi juhlat. Äiti on aika erikoinen ihminen. Lisää hänestä voit lukea täältä.

Juhlat olivat äidin näköiset. Ystäviä eri vuosikymmeniltä ja elämänvaiheista. Äiti asuu Kaarinan keskustassa kerrostalossa. Hänen elämää seuratessa ei voi kuin ihailla hänen kykyä rakentaa yhteisöjä, verkostoja ja ystävyyssuhteita. Kaarinan Mustahaperon kerrostalo lienee Suomen onnellisin, jos sellaista palkintoa jaettaisiin. Äiti pitää pihan kunnossa, järjestää kaikille asukkaille tapahtumia, myyjäisiä, mölkkykisoja ja leipoo iltapäiväkahveille kakut ja pullat.

Juhlissa saimme kuulla suoraan sydämestä tulevia puheita,m. Yhden parhaista puheista piti Ilkka Kanerva, joka oli päätellyt äitini nykyisen ammatin olevan ”syntymäpäivilläkävijä.” Onhan hänellä kuusi poikaa ja 17 lastenlasta. Ja yksiäkään synttäreitä hän ei missaa.

Ike puhui pitkäaikaiselle ”taisteluparilleen.”
Leena kiitti Sirkkaa taloyhtiön puolesta.

Me pojat olemme äidiltä oppineet paljon. Yhden tärkeimmistä opeista on, että kyllä työtätekemällä pärjää – ja asioita on ihan turha stressata. Ruvetaan vaan töihin, niin saadaan aikaiseksi.

Tekemällä siitä selviää. Vielä aamulla ei ollut menusuunnitelma aivan viimeistelty, mutta jo kello 15 ”misat” näyttivät tältä.

Näidenkään juhlien järjestelyä ei liiemmin jännitetty. Veljet, veljien vaimot, lapset ja muut ystävät osallistuivat kukin tavallaan. Yhdeltä tuli teltat, toiselta salaatit, kolmas teki kakut ja neljäs kuvasi.

Tyttäreni Julia ja hänen tekemä sitruunatorttu.
Äidin Britakakku

Juhlapaikaksi valikoitui tietenkin ulkotilat äitini taloyhtiön pihalla. Paikalla kävi juuri sopiva tuuli, jotta olo ei ollut tukala, vaan oikein sopiva.

Näin ihan tavallinen kerrostalon sisäpiha muuttui juhlapaikaksi
Grillikokit Tapani ja Pete
Sirkan baari. Tonkassa mojitoboolia taannoisen Rion matkan kunniaksi.
Äitini lempikukkia

Minä otin vastuun grillaamisesta. Juhlapaikalle roudattiin ”keikka-Ofyr” ja laitettiin se briketeillä kuumaksi. Metsäpalovaroituksen vuoksi emme käyttäneet avotulta. Menuksi muodostui mahdollisimman yksinkertainen setti, joka on helppo toteuttaa neljän tunnin aikana isohkolle ruokailijajoukolle. Miekkoihin päätyi entrecote kahdella eri mausteella. Toisiin lihoihin tein yrtti-valkosipuliöljyn ja toiset maustoin Miss Klosen rubilla ja Jävla Sååsin bbq-kastikkeella.

Kesäkurpitsat olivat omasta kasvihuoneesta ja saivat päälleen samaa yrttimarinadia kuin toinen liha. Porkkanat maustettiin vain suolalla ja pippurilla. Halloumit kruunattiin hunajalla ja oman maan mintunlehtisilpulla.

Mitoitus meni juuri eikä melkein. 8,5 kiloa lihaa meni parempiin suihin. Kaikki saivat lisää, mutta yhtään palaa ei jäänyt yli. Grillaaminen näin isolle porukalle ei ole oikeastaan yhtään vaikeampaa kuin pienemmällekään. Ainakaan Ofyrillä.

Illan päätteeksi voimme todeta, että sankari sai ansaitsemansa ja itsensä näköiset juhlat. Ja nuorekkaana seiskavitosena hän oli tietenkin isosti järjestelyissä mukana leipoen kurpitsasämpylät, Brita-kakut, saaristolaisleivät muut herkut.

Kaikkien poikiesi ja 17 lastenlapsesi puolesta toivotan vielä paljon onnea. Ja kiitos siitä pyyteettömästä työstä, jota olet tehnyt meidän, lastenlapsiesi ja satojen muiden lasten ja nuorten hyväksi.

Pete

Mun äiti

Mun äiti oli ennen maatalon emäntä.  Silloin me synnyttiin. Meitä syntyi kuusi ja kaikki olivat poikia. Koittivat kai tyttöä, mutta ei tullut. Olis kyllä ollut ihan kiva saada siskokin.

Meillä oli aina hirveästi väkeä kotona, koska me asuttiin maatalossa. Perhettä kahdeksan ja toistakymmentä muuten vain ruokittavaa. Mun äiti teki kaikille ruokaa. Me käytiin aina kaupassa yhdessä ja siihen meni monta tuntia, kun mun äiti jäi suustaan kiinni. Ja kärryjä kärrättiin aina kolme – kukkurallaan ruokaa. Se oli kengurumarket. Nykyään sitä kutsutaan Prismaksi, mutta ei se ole sama kauppa. Tuoreita sämpylöitä oli joka päivä. Öisin äiti meni töihin. Hoiti sairaalassa sairaita. Päivisin meitä pieniä. Äitit ei ikinä nuku, ajattelin.

Mun äiti järkkäs aina kaikkea. Parasta mun mielestä oli kun kesällä hypättiin yhtäkkiä autoon ja ajettiin pizzalle ja kesäteatteriin. Samppikseen tai Vartiovuorelle. Muistan aina sen, kun tunnen pizzan tuoksun. Tai käyn kesäteatterissa.

Sitten ne eros. Meitä oli kotona enää viisi ja yksinhuoltaja. Äiti kävi edelleen öisin töissä ja päivisin vei meitä autolla harrastuksiin ja kouluun. Se oli aina myöhässä ja joskus unohti hakea koulusta. Se ei haitannut. Silloin me käytiin kauppahallissa piispanmunkilla. Sitten me alettiin fillaroimaan. Matkaa oli 15 kilsaa. Äiti sai vähän nukkua. En tiedä, nukkuiko.

Lama vei asunnon yhdessä yössä. Meitä oli enää kolme ja äiti. Me asuttiin monta viikkoa hotellissa yhdessä huoneessa. Asuntoja ei ollut. Ulkoilutettiin koiria parkkipaikalla. Sitten me muutettiin kaksioon. Me kolme ja äiti. Me jaettiin lehtiä neljästään. Me oltiin viidentoista vanhoja, paitsi pikkuveli, joka oli 12. Sekin jakoi lehtiä. Meillä oli kova juoksukunto ja otimme kisoja kerrostaloja ylös alas. Sateella juostiin kovempaa. Ja pakkasella. Se oli kivaa.

Meidän äiti järkkäsi aina jotain jännää. Se on vienyt bussilla tuhansia nuoria laskettelemaan. Me hoidettiin ne matkat talkoilla, niin päästiin mekin vuorille. Soittelin lukion ekaluokkalaisen saksalla Itävaltaan ja varailin ryhmälle hotelleja. Ajoin muut pois huoneesta, kun en osannut kielioppia. Olisivat korjailleet. Äitin kanssa sitten hoidetiin muut järjestelyt. Kuulakärkikynällä ja äitin kierrevihkolla.

Nyt me asutaan omillaan. Ja meillä on omat perheet ja lapsia. Äiti asuu siinä kaksiossa eikä järkkää enää laskettelumatkoja. Nyt hän hoitaa lapsia, joilla ei ole ollut yhtä hyvä lapsuus kuin meillä. Sitä hoitokotia kutsutaan lastenkodiksi. Ne lapset ovat hyvässä hoidossa. Ne on mun äidin hoidossa. Nyt ne saavat hyvää ruokaa ja tuoreita sämpylöitä. Ja pääsevät aina välillä pizzalle ja kesäteatteriin mun äitin kanssa. Hoitaa mun äiti meidänkin lapsia.

Sunnuntaina mun äiti saa jonkun mitalin presidentiltä. Sitä kutsutaan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitaliksi. Mun äiti saa sen, koska sen on maailman paras äiti. Niin on sunkin äiti.

Muista se.

Perjantaikokki


Rakkautta ei ole koskaan liikaa

Kirjoittamisen ammattilaisen, Kimmo Parikan, haastattelu äidistäni Kaarinan Uutisissa.

Naudan entrecote sekä papu-pekoni-suppilovahveropaistos

AINEKSET

–       4 naudan entrecote-pihviä
–       250 g neulapapuja
–       1 pkt pekonia
–       100 g suppilovahveroita (yksi iso kourallinen)
–       1 keltasipuli
–       voita ja öljyä paistamiseen
–       Maldon-suolaa ja mustapippuria
 
VALMISTUS

Poista pavuista kuivat päät. Keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Pilko sipuli siivuiksi ja pekonit paloiksi. Laita pekonit kylmään pannuun ja levy päälle. Kun pekonit ovat kypsiä, lisää sienet, sipulit ja keitetyt pavut. Paista miedolla lämmöllä sen aikaa, kun paistat toisella pannulla pihvit.

Laita toiselle pannulle ruokalusikallinen voita ja öljyä. Kuumenna ”vaahtoavaksi”. Lisää pihvit ja paista kovalla lämmöllä hetki molemmilta puolilta. Laske sitten lämpö kakkoselle ja anna kypsyä rauhassa haluamaasi kypsyysasteeseen. Mausta suolalla ja mustapippurilla ennen tarjoamista papu-sieni –paistoksen kanssa.

Hyvää ruokahalua!

Videoviihdettä – Jallulla glaseerattua suppilovahverokanaa

Maailma muuttuu vauhdilla – tekniikka varsinkin. Monilla on hankaluuksia pysyä tahdissa mukana. Sitä ei kannata juuri murehtia, sillä näinhän on aina ollut. Uusi sukupolvi on aina edeltäjäänsä taitavampi. Muutenhan kulkisimme takaperin.

Eräs hauskimmista puheluistani on ollut, kun olen yrittänyt etänä opettaa äitiäni käyttämään tietokonetta. Lopetimme projektin yhteisestä päätöksestä varsin lyhyeen. Oma operaationsa on ollut myös videoiden ajastuksen ohjelmoinnin opettaminen – DVD-laitteen käytöstä puhumattakaan. Omat lapseni ovat jo kaksivuotiaasta osanneet ladata soittimeen lempi Muuminsa kesken iltauutisten tai laittaa läppärini DVD-asemaan oman levynsä kesken laskujen maksamisen. Välillä toivoisi jopa hieman taitamattomampaa jälkikasvua tässä asiassa.

Tekniikka ei ole pelkästään pahasta, sillä esimerkiksi muistojen tallentaminen jälkipolville on tullut mahdolliseksi lähes missä vain. Toki kännykkäkameroiden olemassaololla on myös nurja puolensa, mutta millä ei olisi. Itse kuvaan kännykälläni kaikennäköistä. Usein nappaan kännykän kouraan kuvaamista varten, kun eteen tulee joku uusi idea ja kirjoittaminen olisi liian hidasta. Myös lasten seikkailuja tulee tallennettua aivan eri tavalla, kun kamera kulkee aina taskussa. Oma lukunsa on laitteen hyödyntäminen nukutusprosessissa. Itselle on suotu laulutaitoa vähemmän kuin flunssaiselle norsulle, joten youtube auki ja 90-luvun Tenavatähdet kehiin, niin johan toimii. Konsta Hietasen vetämää ”Yleisessä saunassa”-rallia kun luukuttaa kolmatta kertaa, niin on jo usein voiton puolella! Kukapa ei siihen nukahtaisi…

Päätin tämän perjantain kunniaksi tarjoilla teille muutaman helmen kännykkäni videogalleriasta. Ensimmäinen on ehdotonta parhaimmistoa. Siitä käy ilmi varsin selkeästi pojan ja tytön erot. Pääosissa ovat omat lapsemme ja uskokaa tai älkää, näyttelijätyö on täysin spontaania. Toisen videon laitoin todisteeksi taannoiselle kirjoitukselleni, sillä väitteeni yksipyöräisellä ajelusta sai monet epäilemään Perjantaikokin laskevan luikuria.
Katsokaa ja ihmetelkää 🙂

Tytön ja pojan ero

Köyhän miehen fillarointia

Jallulla glaseerattua suppilovahverokanaa

AINEKSET
–    4 broilerin rintafileetä luulla
–    ½ pkt pekonia
–    2 dl suppilovahveroita
–    1 sipuli pilkottuna
–    2 rkl kuoretonta chevreä tai maustamatonta tuorejuustoa
–    merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Kastike
–    4 siivua pekonia
–    ½ dl *-Jaloviinaa tai konjakkia
–    2 valkosipulinkynttä
–    oliiviöljyä

VALMISTUS
Valmista täyte: paista pilkotut sipulit, sienet ja pekonit pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää sidosaineeksi chevre tai tuorejuusto.
Kastike: paista toisella pannulla pekonisiivut rapeaksi (laita kylmään pannuun oliiviöljyn ja valkosipulinkynsien kera). Kun pekonit ovat rapeat, poista ne pannulta ja kaada kuumaan pannuun Jaloviina. Kiehuta kasaan.

Laita täytettä rintafileisiin nahan alle. Laita nahan alle yksi pekonisiivu (siivuja, joita juuri paistoit kastiketta varten). Voit myös täyttää sisäosan seuraavasti. Tee fileen kylkeen pisto veitsellä ja taita veistä vasemmalle ja oikealle siten, että veitsi ei puhkaise fileetä toiselta puolelta eikä reikä suurene. Voit sormella laajentaa fileen sisään jäävää ”taskua”. Tunge täytettä myös fileen sisään tästä reiästä.

Laita fileet uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Paista 35 minuuttia 200 asteessa.

Kuumenna lopuksi vielä kastike ja nostele sitä lusikalla siivuiksi leikattujen kanafileiden päälle. Tarjoa salaatin ja uunissa valmistettujen lohkoperunoiden kera.

Herkullista viikonloppua!


Perjantaikokki