#satasyytäollaonnellinen – yhteenveto haasteesta





Sata päivää haastetta on takana. Ryhdyin siihen hetken mielijohteesta. Päätöksen tein ennen uutta vuotta ja 1.1.2014 aloin julkaista omaa listaani. Sain mukaan ehkä kymmenen muutakin bloggaria /some-ihmistä.

Miten haaste onnistui? Vaikuttiko se ajatteluuni?

Kyllä se vaikutti. Jossain vaiheessa huomasin jo aamulla miettiväni, mitä hienoa tai kivaa tänään tapahtuisi. Toisinaan oli myös päiviä, jolloin vasta illalla katsoin peruutuspeiliin ja mietin, mistä (kaikesta) sain olla tänäänkin onnellinen.

En halunnut viedä tätä aivan perusasioihin. Sellaisiin, jotka länsimaiselle ihmiselle on oletuksia. Kuten puhdas vesi, sähkö, lämmin talo tai ylipäätään katto pään päällä. Se olisi tuntunut hurskastelulta, vaikkakin ne perusasiat ovatkin onnellisuuden kannalta varsin tärkeitä. Koitin siis löytää asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi tavallisen elämäni keskellä.

Alku oli helpompaa, sillä uusia aiheita oli paljon. Kun huomasin pakahtuvani onnesta kymmenennen kerran polkiessani samaa mäkeä upeassa auringonnousussa ylös, alkoi homma käydä haastavammaksi. Samaa, tai ainakaan täysin samaa, syytä ei saanut listata kahdesti. Ehkä niin kävi, en muista. Haasteen läpivientiin meni 114 päivää, eli 14 päivänä en syytä julkistanut. Useimmiten se johtui siitä, että olin paikassa, jossa verkkoyhteys ei siihen riittänyt. Eli vuorilla. Näinäkin päivinä mielessäni kävi syy, miksi olin sinäkin päivänä onnellinen.

Selkeät aiheet kuitenkin erottuivat. Nyt tiedän, mitkä ovat elämäni tärkeimpiä asioita. Niistä löydän päivittäisen onneni. Ne voi jaotella karkeasti seuraaviin kategorioihin:

1) Ihmiset. Eli lapseni, vaimoni, perheeni, ystäväni ja sukulaiseni. En viihdy yksin. Rakastan seuraa. Tulen siitä onnelliseksi.
2) Luonto ja harrastukset. Melkein kaikki harrastukseni tapahtuvat ulkona. Raitis ilma, maisemat, metsä, vuoret, luonto, urheilu – niistä löydän loputtomasti nautintoa. Joskus jopa pienen kärsimyksen kautta.
3) Hyvä ruoka ja juoma. Teki mieli laittaa paljon enemmän kuvia ruoasta ja hyvistä hetkistä ruoan ääressä, mitä laitoin. Se on erittäin tärkeä osa elämääni. En syö elääkseni.
4) Motivoiva työ ja yrittäjyys. Ehkä syinä näitä ei tullut listattua niinkään montaa, mutta varsinkin yrittäjyyden tuoma vapaus luoda, tehdä ja olla itse itsensä pomo on mahdollistajana niin monessa asiassa elämässäni, että sitä ei aina huomaakaan. Työkaverit ja sen mukanaan tuoma sosiaalinen verkosto luen kohtaan yksi: ihmiset.

Jollekin voi tulla mieleen, että ympäristö, jossa haasteen toteutin, helpotti hommaa. Aurinkoinen Sveitsin talvi ja kevät, vuoret, mäet ja maisemat. Ehkä niin, mutta silti ikkunani ohi kulkee joka päivä lähitalon asukas, joka ei koskaan hymyile. Ympäristö meillä on sama.

Suomessa esille olisi varmasti noussut vuorten sijaan meri, saaristo, jää ja vesi muissa elementeissä. Nyt ne loistivat poissaolollaan, vaikka ovatkin minulle tärkeitä.

Opin itsestäni myös jotain: tunnistin elämäni tärkeimmät osa-alueet. Ne on kerrottu yllä. Jos niistä pidän huolta, luulen eläväni onnellisen elämän.

Haasteen saavuttamisen (ja myös vaimoni hyvien työuutisten) kunniaksi, avasin illalla pullon sampanjaa. Teimme sen seuraksi Toast Skagenit ja savulohisalaatin. Ilta-aurinko lämmitti ja oli kovin suomalainen olo. Hyvä olo.

Onnea sinun haasteeseesi, mikä se ikinä onkaan!

Perjantaikokki

#satasyytäollaonnellinen #100 #kesätukat



Se oli siinä. Sadan päivän haaste. Löydänkö jokaisesta päivästä syyn olla onnellinen?

Löysin, vaikka muutama päivä jäikin päivityksissä väliin. Mutta syyn löysin.

Sarja alkoi 1.1.2014 ja päättyy 24.4.2014. Alussa oli talvi, pimeää ja… noh, ainakin koleaa. Kylmää tänä talvena ei Sveitsiin oikein saapunut. Nyt istun terassilla, shortseissa ja nautin ilta-auringosta.

Kesätukan aika!

#satasyytäollaonnellinen #99 #blogi

20140423-215519.jpg

Kirjoitan monesta syystä. Usein kirjoittaminen on osa ajatteluprosessia. Lastenisuusta.fi -blogia kirjoitan vain, jotta muistaisin hauskat hetket tulevaisuudessakin. Ajattelin, että siitä voisi olla iloa lapsillenikin joskus, kun ovat aikuisia.

En kuvitellut, että ilo tulisi jo nyt.

Eilen lapset kysyivät minulta, että voinko lukea heille blogiani. Luin heille iltasaduksi heidän omia tokaisujaan. Ulvoivat naurusta. Huono iltasatu, mutta hauskaa oli. Tänään pyysivät samat tarinat uusiksi. Ja sama nauru. Päivällä Julia pyysi iPadin ja kysyi, saako lukea blogiani. Luki ääneen veljilleen. Ja nauroivat.

Sain jo ison palkinnon pienestä kirjoittamisen vaivasta.