Viimeinen lomaviikko oli laatuaikaa kahdestaan tyttären kanssa. Kesältä jäi väliin pari lempipaikkaamme, eli Glada Laxen ja Hyppeis, joten niistä muodostui selkeät kaksi käyntikohdetta. Tyttäreni on suuri urheilun ja hyvän ruuan ystävä ja tällä reissulla voisi yhdistää molemmat.

Nauvo ja l’Escale

Nauvo on kuin toinen kotisatamamme. Maanantaina hoidin muutamat työ- ja rakennusprojektiasiat kaupungilla ja iltapäivällä suuntasimme veneelle. Airistolta Nauvoon purjehdimme kauniissa säässä ja tietenkin vastatuuleen. Airisto-Nauvo -väli menee jostain syystä aina kryssiessä. Koska olimme liikkeellä kaksistaan, olin varannut kylkipaikan jo etukäteen. Se helpottaa rantautumisia paljon.

L’Escale on aina luotettava. Alkuruokana ollut Nagu Gin -maustettu riimihärkä herätti nälän ja pääruokana ollut boullabaisse oli erinomainen. Jälkkärinä ollut pannacotta viimeisteli illan ja olin valmis nukkumaan.

Sitä ennen piti kuitenkin tutkia sääennuste. Se lupasi varsin voimakasta tuulta luoteesta, mutta mikäli halusimme Glada Laxeniin, olisi Kihti ylitettävä tiistaina. Onneksi meillä on kokemusta kovemmistakin keleistä ja päätimme seuraavana päivänä suunnata Ahvenanmaalle. Kelin muuttumisen huomasi jo yöllä, kun köydet ja vantit alkoivat satamassa laulaa. Tuuli yltyi.

Aamulla valittu kylkipaikka osoittautuikin sataman hankalimmaksi paikaksi, sillä kova sivutuuli painoi meitä laituriin ja lähtö oli kovin ahdas. Oli aika treenata springilähtöjä. Ilahduttavasti saimme apuja naapureilta köysien kanssa ja springillä käänsin perän tuulee ja pakittelin pois aisojen välistä.

Tuuli oli kohtalainen. 8-10 m/s luoteesta ja puuskissa 14-15 m/s, joten lähdimme iso ykkösreivissä ja fokka vain osittain ulkona. Rullafokka ei mielestäni reivattuna toimi, vaan paukkuu, joten aika pian otimme sen kokonaan ulos. Välillä mentiin aikamoista kylkimyyryä, kun puuska iski saaren takaa. Pari kertaa broachaus oli lähellä, ellei jopa ihan tapahtunutkin.

Kihdille päästyämme tuuli pysyi tasaisena 8-9 m/s ja suorastaan lensimme aukon yli. Tein siitä myös videon. Aallot olivat sitä luokkaa, että olimme iloisia siitä, ettei epälaivakoiramme Miisa ollut matkassa mukana. Tai vaimo 😉 Julia puolestaan nautti vauhdista (sekä vene että tytär) ja kokkasipa hän meille herkulliset hodaritkin tuossa merenkäynnissä. Kuivatut sipulit eivät oikein tahtoneet pysyä kyydissä tuulessa.

Sottunga

Satamat alkavat selkeästi jo hiljentyä, eli paras aika liikkua saaristossa on käsillä. Sottungassakin oli tilaa reilusti, vaikka saavuimme vasta iltasella. Saimme sataman parhaan paikan ison L-laiturin sisäpuolelta, aivan hyppytornin vierestä. Harmo, ettei pojat olleet mukana, sillä heille tämä paikka olisi ollut hyppimisen kannalta optimi.

Suuntasimme välittömästi ravintolaan. Yhdessä sataman myyntikojussa myytiin onneksemme kalaa ja päätimmekin muuttaa seuraavan päivän menua pastasta fisuun. Ravintolan erikoisuus on schnitzel, joka piti taas testata. Olihan se hyvä!

Seuraavana aamuna oli sportin vuoro. Ahvenanmaan satamat ovat täynnä erilaisia EU-hankekylttejä. Tavallaan on hienoa, että maksamaamme rahaa saadaan myös takaisin, mutta välillä tuntuu, että toimintaa voisi kehittää ilman hankehakemusten satuilua. Smart Marina-hankkeen joku interaktiivinen infonäyttö lojui vajan takana näyttö pimeänä, mutta Pyhän Olavin pyhiinvaelluspolut vielä maastosta löytyivät.

Käsi pystyyn, kuinka moni on vieraillut Sottungassa, koska se on osa reittiä, jota pitkin aikoinaan vaellettiin Norjaan Pyhän Olavin haudalle? Aika harva varmaan. Itsekin olen uran alkuvaiheilla ollut työllistyneenä erilaisten EU-hankkeiden kautta matkailualalla. Hanke vaihtui parin vuoden välein, maksajan nimi muuttui, mutta työ pysyi samana.

Sottungan vierasvenesatamasta lähtee siis Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitin polut. Reittiä pitkin vaellettiin kuulemma jo keskiajalla Norjaan pyhiinvaellushengessä. Kartassa näkyy vain kolmen kilometrin vaihtoehto, mutta maastossa on kyltit myös kahdeksalle kilometrille. Päätimme juosta sen aamulenkkinä. Reitti on kaunis ja hyvin merkattu. Sitä juostessa ihmettelimme toki, että miksi ne pyhiinvaeltajat päättivät heittää Sottungassa ylimääräisen ympyrän matkalla Norjaan.

Aamulenkin ja -uinnin jälkeen otimme irti ja ajoimme koneella kohti Glada Laxenia. Tuuli ei virinnyt missään vaiheessa, joten homma meni konemarssiksi. Meitä se ei sinänsä haitannut, sillä oli mukavaa syödä lounasta keikkumattomassa veneessä 🙂

Glada Laxen

Glada Laxenin ystävät saivat suru-uutisia viime talvena, kun Henrik oli nukkunut pois. Hänen muistonaan ravintolassa on kuva ja kynttilä. Mutta Henrikin henki ja perintö näkyy paikan entisenlaisessa hyväntuulisuudessa ja palvelussa.

Kielikylvyssä

Vuokrasimme tynnyrisaunan, mutta siinä oli tapahtunut tuplabuukkaus. Se ei onneksi haitannut, sillä toisen varauksen tehnyt ruotsalaispariskunta ilmoitti heti, että eiköhän saunota yhdessä simmarisaunassa. Sehän kävi. Tunnin ajan juttelimme purjehduksesta, satamista ja vinkeistä sekä Suomen että Ruotsin saaristoihin. Tyttäreni sai kesken loman erinomaisen kielikylvyn. Tai kielisaunan.

Hyppeis Värdshus

Hyppeis on viime kesän tuttavuutemme, johon emme tänä kesänä aikataulusyistä ehtineet. Mutta nyt oli tilaa. Hyppeis Värdshus on vanhaan kyläkouluun restauroitu hotelli ja ravintola. Tavallaan sitä toivoisi, ettei sitä enää kukaan kehuisi, että itsekin sinne vielä heinäkuussa mahtuisi. Sen pitäisi olla vaiettu salaisuus. Mutta eihän se ole mahdollista, joten siksi kaikille kerrottakoon: menkää, menkää!

Satamassa oli tilaa, joten laitoimme aika kovassa sivutuulessa kylkiparkkiin. Tiedustelin ravintolasta, että onko se OK. Kuulemma poijuton sivu on pääsääntöisesti varattu ankkurointiin ja illalliselle tuleville pikkuveneille, mutta totesivat, että satama tuskin täyttyy ja voimme veneen siinä pitää. Lupasin päivystää ja siirtää hyvissä ajoin poijuun tai ankkuriin. Tällä kertaa yötä satamassa ei ollut kanssamme kuin nelisen muuta venettä, joten tilaa oli ja tyhjiä poijujakin vielä seitsemän.

Iltapäiväsauna, päiväunet sitloodassa ja pari erää korttia tyttären kanssa valmisti meidät illalliselle. Tarjoilija kehui tämän viikon menua näin:

”What you read on the menu is something different than you see on your plate and that tastes different what you thought by the looks of the food. But at the end, it all makes perfect sense.”

Näin tosiaan oli. Alkuruuassani oli kuhaa ja popkornia. Pääruuassa lihaa ja palsternakkaa. Jälkiruuassa lakritsia. Herkullinen kokonaisuus upeassa miljöössä.

Purjehduskaverini suosituksesta testasimme myös aamiaisen, joka on vertaansa vailla. Paikallisia herkkuja tarjoiltuna puutarhaan.

Hyppeis – Torasviken – Airisto

Hyppeisistä oli edessä viikon viimeinen legi kohti kotisatamaa. Pläkässä matka alkoi ja puolivälissä saimme purjeetkin ylös. Kesken matkan meille oli luvassa miehistönvaihdos, sillä ystämme Sveitsistä olivat maisemissa. Sumplimme heille meripäivän siten, että he hyppäsivät vaimoni kyytiin Kaarinassa, josta siirtyivät Airistolle. Siellä siirryttiin moottoriveneeseen, jolla vaimo ajoi heidät sovittuun lounaspaikkaan Torasvikenin pohjukkaan. Me suuntasimme sinne purjeveneellä ja vaikka kauppa ja merenkulku on arvaamatonta, olimme molemmat veneet siellä muutaman minuutin erolla toisistamme. Ankkuri mereen, vieraat kyytiin, piknik pystyyn ja nauttimaan kesästä. Pienen tauon jälkeen vaimo nappasi förstini, eli tyttäremme, kyytiin ja lähti viemään häntä treeneihin. Me puolestaan purjehdimme veneen kotisatamaan.

Kesälomapurjehdus oli tänä vuonna kolmessa osassa. Kelit hellivät ja tuultakin riitti. Pohdin matkalla marraskuuta. Siihen on enää alle kolme kuukautta aikaa. Olisikohan kesä meille suomalaisille niin merkityksellinen ilman marraskuun pimeyttä, märkyyttä sekä luihin ja ytimiin tunkeutuvaa kylmyyttä?

Pete