Sakkoja työnteosta ja muita aivopieruja

Lähdimme vaimoni kanssa vallan mainioista syntymäpäiväjuhlista lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kahden maissa. Ystäväni ympärillä jonottelivat taksikeskukseen puhelimilla tai katselivat kännyköitään, kun Valopilkku-sovelluksessa ”Etsitään autoa” –palkki eteni etanan tahtia. Päätin kokeilla, kuinka Uber toimii tähän aikaan yöstä.

Siisti Passat kurvasi tilaamaani osoitteeseen minuutissa ja kuljettajana toiminut Abdulhamied (nimi muutettu tarkoituksella) toivotti minut ja vaimoni ystävällisesti tervetulleeksi.

Matkamme tulisi kestämään parikymmentä minuuttia, joten kysyin Abdulhamiedilta, että saanko keskustella hänen kanssaan. Hän ilahtui ja pahoitteli heikkoa kielitaitoaan. Aloimme siis jutella.

Kyselin, mistä hän oli kotoisin. Hän kertoi olevansa jostain päin Kiinaa. Tai oikeastaan alueelta, joka olisi halunnut olla itsenäinen, mutta oli Kiinan sortovallan alla. Hän oli tullut Suomeen seitsemän vuotta sitten, koska elämä hänen kotimaassaan oli tukahduttavaa. Uber-kuskina hän oli toiminut nyt reilun vuoden.

Ennen Uber-kuskina toimimista hän oli ollut työttömänä. Töitä hän ei ollut saanut miltään alalta, ei päiväksikään. Kaikki kaatui aina kielitaitoon. Niinpä hän oli opiskellut ahkerasti suomea, mutta hän valitteli, että kieli on niin kamalan vaikea. Niinpä. Totesin olevani samaa mieltä.

Hän kertoi, että Uber-kuskina hän ei rikastu, mutta hän tienaa sillä nykyään elantonsa. Hän ei ole enää niin vahvasti tukien varassa kuin aikaisemmin. Ja mikä oli parasta, hän sai nyt tehdä töitä ja tuntea olevansa hyödyllinen tälle yhteiskunnalle. Ei hän halunnut lähteä kotimaastaan toisten elätettäväksi. Muutaman kerran poliisi oli hänet pysäyttänyt ja kuulustellut sekä asiakkaan että kuskin. Sakkoja Uber-työskentelystä hänelle oli kirjoitettu jo kahdesti, mutta hän oli valmiina kantamaan sen riskin. Työnteko oli hänelle tärkeää, jopa rangaistuksen uhalla

Matkamme sujui liiankin nopeasti, sillä keskustelu oli äärimmäisen kiinnostava. Istuin auton kyydissä, joka vei minua kohti uudenlaista yhteiskuntaa. Tämä yhteiskunta ei vain tahdo sitä hyväksyä.

Twitter loi kulttuuriinsa ”Bias to yes” –mallin. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että ”Suositaan kyllää” – ei siis kategorisesti ensiksi kielletä ja sitten mahdollisesti joskus harkita ideaa uudelleen. Sen sijaan uutta, mullistavaakin ideaa testataan ja vasta sen jälkeen päätellään, voiko se toimia suuremmassa mittakaavassa. Käytännössä toimimattomat ideat hylätään vasta testin jälkeen.

Suomessa on ”Bias to NO!”

Ensiksi kielletään ja taistellaan vastaan, vaikka muutosvoima on niin valtava, että taistelu tiedetään hävityksi jo alkumetreillä. Muutosvoiman lähtökohtainen tarkoitus ei ole Abdulhamiedin tapauksessa tuhota säänneltyä taksitoimintaa. Se nyt vain tulee tapahtumaan siinä sivussa. Se muutosvoima on ylipäätään liikkumisen konseptin murros. Yksityisautoilu, auton omistaminen ja ”valtio päättää, kuka saa toimia kuljettajanani” –tyylinen liikkuminen on vuosikymmenen päästä menneen talven lumia. Siirrymme pois omistamisesta Mobility As A Service-kulttuuriin. Maksan liikkumispalvelusta, en raudasta ja pääomasta, joka makaa autotallissani 96% päivästä käyttämättömänä. MAAS-maailma mullistaa monta muutakin ihmisten liikuttamisella elävää alaa. Halusivat lainsäätäjät sitä tai eivät.

Ja vaikka haluaisikin tapella jotain muutosta vastaan, niin palataanpa Abdulhamiedin lauseeseen:

 

”Haluan tehdä töitä sakonkin uhalla.”

 

Onko meillä todella varaa sakottaa ihmisiä siitä, että he tekevät moraalisesti oikeutettua työtä?

Minä haluaisin, että yhteiskunta sakottaa ihmisiä, jotka mieluummin elävät toisten kustannuksella kuin suostuvat töihin.

Petri Hollmén

 

Työsuojelutarkastus vol. 2.0

Työsuojelutarkastus vol. 2.0 on nyt ohi. Kuten kaverini asian tiivisti:

Kaikki meni OK, ei aihetta huumoriin. Tylsää.

Tarkastaja oli siis sama kuin viimeksi. Tällä kertaa oli asenne aika paljon muuttunut. Vaikka Tarkastaja ei kuulemma ole some-ihmisiä, oli hänkin kuullut kevään keskustelusta. Niinpä saimme ensimmäiseksi ohjeet, keneen olla yhteydessä, jos on tarkastuksesta kommentoitavaa. Lopunviimein kannattaa kuulemma soittaa omalle kansanedustajalle ja miettiä äänestyskäyttäytymistä, jos lakeihin haluaa puuttua.

No, näinhän se on. Lait määräävät mitä tehdään, mutta kyllä virkamies pystyy aika paljon vaikuttamaan. Oli Tarkastaja kuulemma itsekin hionut raporttejaan hieman vähemmän kulmikkaiksi sitten viime käynnin.

Kulunut viikko päättyi siis virkamiehen vierailuun. Vaikka saimmekin tällä kertaa puhtaat paperit, niin en silti malttanut olla kyseenalaistamatta esimerkiksi työlainsäädännön sopimattomuutta tietotyöhön. Esitin kysymyksen:

”Miten työntekijä kirjaa tuntinsa, jos hän matkustaa kaksi tuntia junassa Turusta Helsinkiin, kouluttaa siellä neljä tuntia ja palaa takaisin junalla kaksi tuntia?”

”No, lähtökohtaisesti matka-aika ei ole työaikaa.”

”Mutta eihän se olisi reilua, että lähdetään kahdeksalta ja palataan neljältä ja miinusta tulisi päivästä neljä tuntia? Varsinkin, jos junassa on naputeltu työasioissa läppäriä mennen tullen.”

”No, jos töitä junassa tehdään, niin silloin se on työaikaa.”

”Hyvä. Mutta kun joskus töitä tehdään vartti, kun verkko toimii. Sitten mietitään niitä näitä ja soitetaan äidille. Kun verkko taas toimii, hengataan facebookissa vartti, sitten jaetaan työnantajan some-sisältöä kymmenen minuuttia samassa palvelussa, sitten luetaan Iltalehdestä töihin liittyvää artikkelia vähän aikaa ja sitten Iltalehden viihdeuutisia. Sitten tulee työpuhelu, johon puhutaan viisi minuuttia, kunnes se katkeaa, kun ajetaan tunneliin. Illallakin saattaa tulla mieleen työasioita. Miten tämä kirjataan?”

Tästä pääsimmekin yhteisymmärrykseen, että rajanveto on todella hankalaa. Ja niinpä vuodelta 1996 oleva työaikalaki vaatii todella paljon nykyaikaistamista. Työ ei enää monessa työpaikassa ole aika-, vaan tulosperusteista. Jos joku tekee tavoitetuloksensa neljässä tunnissa, saa hän puolestani vaikka nyplätä pitsiä loppupäivän ja maksan mielelläni kuukausipalkan täysimittaisena.

Miksi joudun vahtimaan tunteja? Mielestäni tärkein tehtäväni on pitää huolta henkilöstön hyvinvoinnista. En tarvitse siihen tuntikirjanpitoa. Toki se meillä nyt on. Kuten myös Päihdeohjelma, Sairaanhoitovakuutuksen toimintaohje, Turvallisuusohjeet, Työterveyshuollon tekemä työpaikkaselvitys, Työterveyshuollon toimintasuunnitelma, Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi-dokumentti sekä Työsuojelun toimintaohjelma. Lisäksi olemme perustaneet Työsuojelukomitean (vaimikäseoli?), valinneet siihen työsuojeluvaltuutetun sekä kaksi varavaltuutettua ja kouluttaneet heidät toimimaan tässä tehtävässään ja taanneet lain vaatimat resurssit toiminnan toteuttamiseen. Ennen työ meillä oli vaarallista ja kamalaa, mutta nyt – kiitos lakien ja määräysten – meillä voidaan suojellusti ja hyvin!

Korostan vielä Tarkastajalle, jonka nimeä en tarkoituksella julkaise: tapaaminen oli miellyttävä ja asiallinen.

Silti olisin keksinyt sillekin tunnille tähdellisempää tekemistä. Näkisin erittäin mielelläni alla kommenteissa tulevien kansanedustajaehdokkaiden linjanvetoja: mitä sinä aiot eduskunnassa tehdä tälle asialle?

Kun katson ensi viikkoon, näen kalenterissani toisaalta hyvin toisensuuntaisia virkamiesten aikaansaannoksia. Ulkoministeriö on nimittäin ottanut todella upean roolin vienninedistäjänä.

Matkustan keskiviikkona Tukholmaan Suomen suurlähetystöön esittelemään Lyytiä ja jatkan saman homman parissa torstaina Bernissä, sielläkin Suomen suurlähetystön tiloissa. Molempiin tilaisuuksiin osallistuu suurlähetystöjen kutsumana paikallisia yrityksiä – prospekteja meille. Tukholmassa järjestelyissä on mukana myös suomalais-ruotsalainen kauppakamari.

Kummassakin tapauksessa suurlähetystöt ovat tehneet proaktiivista työtä auttaakseen suomalaisia yrityksiä viemään osaamistaan maailmalle. Käsittääkseni näissäkin kohteissa on töissä niitä paljon parjattuja virkamiehiä. He eivät yritä hankaloittaa yrittämistä, vaan tarjoavat konkreettista apua menestymiseen. Lieneekö sillä tekemistä, että ne Suomen epäkohdat, joita täällä poteroissaan päivystävä virkamies- ja lainsäätäjäkunta yrittää kaikin voimin torjua, näyttävät vähän erilaisilta maailmalta katsottuna? Vähän merkityksettömämmiltä?

Ehkä, ehkä ei. Yhtäkaikki, nostan hattua Tukholman ja Bernin suurlähetystöjen väelle! Teette hyvää työtä maanne eteen ulkomailta käsin.

Virkamiehet: kyllä me yrittäjät juosta jaksamme ja papereita tuottaa, kunhan se työ vie meitä ja maatamme eteenpäin!

Petri Hollmén

Yrittäjä

#satasyytäollaonnellinen #73 #aamupalaveri

Tämän maanantain startannut aamupalaveri oli ehkä paras kautta aikojen. Nauroin vedet silmissä. Kiitos työkaverit!

Iltapäivällä päätin töiden jälkeen pitää after work – tuokion itsekseni. Siirsin toimiston takapihan sohvalle vajaaksi tunniksi ja nautin lämmöstä. +23,6 oli mittarissa.

20140317-202011.jpg

#satasyytäollaonnellinen #63 #kansainvälisyys

screenshot_766

Nautin kansainvälisestä tunnelmasta ja onnekseni sitä on myös työni. Tämä viikko oli varsin ”internazionale”. Maanantai alkoi palaverilla Saksaan. Tiistaina otimme Lyytin käyttöön asiakkaalle Romaniassa, keskiviikkona koulutin sveitsiläisen järjestön palvelumme saloihin ja viikko päättyi tänään perjantaina videoneuvotteluun, jossa osallistujia oli Roomasta, Pisasta, Turusta ja Zürichistä. Käytön tukea tuli annettua puhelimitse tai meilitse ainakin Englantiin ja Tanskaan.

Tein aikoinani kandin urheilusponsoroinnista ja yksi tutkimustulos (jos kandissa sellaisista voidaan puhua) oli, että suurin osa sponsorointipäätöksistä tehdään yrityksen toimitusjohtajan henkilökohtaisten harrastusten perusteella. Naivina kauppatieteilijänä tuhahtelin niiden toimareiden tietämättömyydelle.

Järkeen ja tuottoonhan tuollaisten päätösten pitäisi perustua!

Kymmenisen vuotta myöhemmin totean, että Lyytissä mennään  sponsorointiasioissa ihan fiilis- ja tykkäyspohjalta. Samaa voi todeta myös Lyytin kansainvälistymisponnisteluista. Mielestäni on kivaa käyttää osaamiaan kieliä ja pidän vieraista kulttuureista -> siispä kansainvälistytään.

Tulosta ja rahaa tuijottava ulkopuolinen omistaja pitäisi tätä varmasti järjettömänä (kuten myös hetkittäin toinen omistajistamme, mutta onneksi minulla on 51% :), mutta mitäs siitä. Ei tuloksen maksimointi ole tärkeää vaan se, että tekee itselleen tärkeitä ja kiinnostavia asioita. Rahalla ei saa ostettua onnellisuutta (vaikka monet väittävätkin, että mersussa on kivempi murjottaa kuin Ladassa).

Minun mielestäni tämä on kivaa, siksi tätä teemme.

Perjantaikokki

#satasyytäollaonnellinen #24 #perjantai

Need I say more?

Perjantai on ollut minulle erityinen jo kahdeksan vuotta, varsinkin bloggausmielessä. Mutta perjantaissa on myös paljon muuta hyvää.

Erinomainen työviikko on voiton puolella ja edessä on vapaa ja huoleton viikonloppu. Huomenna aamulla on tosin luvassa aikainen herätys, sillä Oliverilla on kotiturnaus jalkapallossa. Minut on miehitetty turnauskahvioon tekemään hodareita ja rouva leipoo myyntiin mokkapaloja. Hallilla on oltava jo 7.15, joten aikaiset aamuherätykset saavat jatkoa huomennakin!

Treenin puolesta kulunut viikko oli onnistunut. Joka ikinen aamu sain raahattua kroppani sängyn lämmöstä pimeään ja kylmään maailmaan – usein jo ennen kuutta. Kaksi juoksulenkkiä, kaksi kertaa maastopyörällä Üetlibergille ja pari kilometriä altaassa riittänevät tälle viikolle. Paitsi jos viikonloppuna on hyvä ilma…

Urheilu antaa energiaa päivään, mutta tuo myös henkistä tyydytystä. Jos itselleen lupaa jotain ja jättää sen tekemättä, on olo kuin Michelangelolla Sixtuksen kappelin freskossa. Jos taasen pitää kiinni lupauksestaan, niin pönkittää itsetuntoaan kuin paalutuskone. Hiiri (se, joka jää sänkyyn) hävisi Miehelle (sille, joka raahaa itsensä lenkille) 5-0!

Ennen lounasta sain haasteen Afrikantähteen ja olihan se vastaanotettava. Haastavamman pelistä teki uudet säännöt. Pelin johtaja (Albert) sai järjestää nappulat haluamaansa järjestykseen. Ja jos tuli rosvo, mutta sille antoi suukon, ei menettänytkään rahojaan! Toimisikohan tosielämässä? Tai verottajaan?

Iloa viikkoon toi myös tulevan matkan valmistelu. Lähden helmikuun alussa työmatkalle erittäin eksoottiseen kohteeseen, Turkuun. Käyn myös Helsingissä. Kukapa ei olisi moisesta innoissaan!

Järjestämme 5. ja 6.2. kolme tapahtumanhallinnan ja sähköisen viestinnän seminaaria, joissa olen puhumassa. Ilmoittautumisia on tullut jo lähemmäs kolme sataa (Lyytillä tietenkin), joten asia kiinnostaa kansaa! Hieno fiilis! Jos tarvitset kutsun, niin laita meiliä petri@lyyti.fi. Lisäksi pitäisi käydä innostamassa Kaarinan opettajia yrittäjyyskasvatukseen sekä Turun Kauppakorkeakoulun opiskelijoita yrittäjiksi. Painatan käyntikorttiini jatkossa ”matkasaarnaaja”.

Turussa käydessä täytyy käydä ehdottomasti syömässä Pizzariumissa. Lanseerasimme Lyytissä yhdessä Pizzariumin kanssa pizzamaanantain ja ensi viikolla toimistoomme saapuu taas pizzataiteilijan herkullisia luomuksia. Skypen kautta en pääse pizzoista nauttimaan, mutta porukan naamasta näkee, että maistuu!

Molto volentieri!

Jos et ravintolaa tunne, niin suosittelen tutustumaan! Vaikka vain yrittäjän vuoksi. Salla on ilostuttanut maailmaa vasta 26 vuoden ajan mutta on niin täynnä energiaa, että on saanut paljon aikaan. Äiti, opiskelija ja yrittäjä – nuoresta iästään huolimatta. Kirjoittaa muuten myös hyvää blogia.

Perjantain kohokohtia oli ehdottomasti myös Sallan kanssa käyty chat-keskustelu. Yrittäjien ajatustenvaihtoa, sparrausta ja ideointia – puolin ja toisin. Parissa tunnissa noin kaksisataa viestiä! Kasvokkain olen tavannut hänet kerran, hyvin lyhyesti, mutta SoMessa jatkuvasti. Teknologian iloja. Meissä on paljon samaa, vaikka olenkin kahdeksan vuotta vanhempi. Rakkaus Italiaan, yrittäjähenki, sosiaalisuus. Silloin on hauska vaihtaa ajatuksia.

Päivän huipennukseksi satoi vielä lunta! Lasten into lumisateen alkaessa on käsinkosketeltavaa. Lumi tuli ja lumi suli parissa tunnissa, mutta sekin riitti lapsille ulkotouhuihin.

Need I say still more?

No, maistuuhan tämä proseccokin aika hyvälle 🙂

Siis loistavaa perjantaita ja upeaa viikonloppua kaikille!

Perjantaikokki

#satasyytäollaonnellinen #7 Työ

Työ on erittäin tärkeä osa elämää. Odotin jo loman loppumista ja työn alkamista. Työ antaa päivälle rytmin, tarjoaa mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen, onnistumiseen ja luo myös sosiaalista elämää tekijöidensä kesken.

Oma työni on lähinnä etätyötä, sillä suurin osa porukastamme istuu Turussa, puolitoista Berliinissä (mitenköhän se on mahdollista?), puolikas Tukholmassa (vielä oudompaa!) ja minä täällä Zürichin kupeessa Sveitsissä. Kuvassa on erittäin epäergonominen työpisteeni. Työni siirtyy kanssani minne menenkin, kun nappaan iPadin tai Mac Airin mukaan. Puhelimena palvelee Lumia 920. Siinä on aika hyvä mobiilityön kokoonpano.

Oikeasti en haluaisi istua, vaan mieluiten viettäisin aikaani vaikka fillarin satulassa näppistä näpytellen – siis oikeasti mobiilisti. Koska toimistoni on myös vaimoni ja minun makuuhuone, en sisustuksellisista syistä viitsi (en saa) rakennella tänne traineria ja sähköpöytää. Mutta työkaverini Petri Karvinen heitti firmamme Facebook-ryhmässä idean tästä:

treadmill_use_610x813

Danny Sullivan -niminen kaveri on kävelytöitä jo kokeillut ja hyväksi havainnut. Ehkä syksyllä, kun asun taas Suomessa, niin saan kävellä töissä päivät pitkät. Mobiilityötä.

Aivot tuntuvat tosin vielä jääneen viime vuoteen. Etätöissäkin pitäisi muistaa kammata tukka (Skypen videopuhelut!) ja kun pitää vuoden ensimmäistä online-palaveria, ei siitä itse kokoonkutsujana saisi myöhästyä. Eikä varsinkaan selata Stravaa, kun oma ruutu on jaettuna…

Hyvää työpäivää kaikille onnellisille, joilla töitä on!

Perjantaikokki

Ps. jos pidät omaa #satasyytäollaonnellinen -listaasi jossain, niin ilmoita ja jaan sen täällä. Nooralla esimerkiksi on oma listansa täällä.