Miten pyöräreissulla voi tuoksua hyvältä?

Minulta kysytään aktiivisesti, eli ei siis koskaan, että miten ajovaatteiden huolto onnistuu pyöräreissulla. Koska olen jokaisen alan asiantuntija, kerron nyt muutaman vinkin, joita noudattamalla tuoksut siedettävältä viikonkin pyöräreissun.

Pyöräillessä hikoillaan ja ainoastaan hyvin kaukana muista ajava kuski uskaltaa käyttää useamman päivän samaa ajopaitaa. Ja vaikka ajelisit ylhäisessä yksinäisyydessäsi keskellä metsää, on kolmas päivä samassa paidassa kärsimystä jo kuskillekin. Toisaalta pyöräreissulle pakkaa mieluiten kevyesti (siis maks. kaksi vaatekertaa) eikä haisevia vaatteita viitsi roudata kassissa tai säilyttää huoneessa päivästä toiseen.

On siis pestävä pyykkiä. No, kaikkihan sen osaavat, sen nyrkkipyykin. Mutta miten saada kamat kuivaksi – siinä se taito piileekin.

Ensimmäinen vinkkini: rakenna mankeli

Kun olet pessyt vaatteet lavuaarissa, purista ne käsin niin kuivaksi kuin saat. Tämän jälkeen levitä kuiva pyyhe lattialle, laita vaatekappale siihen päälle ja rullaa se tiukaksi rullaksi. Tämän jälkeen kävele rullan päällä ja kääntele sitä. Rullaa auki ja ripusta kuivumaan.

WP_20141209_17_32_59_Raw

WP_20141209_17_33_20_Raw

Tämä on tärkeä vaihe, sillä muuten sinulla on aamulla märät kamat päällä. Tämän opin hotellipyykkäämisen ammattilaiselta Jussilta Haute Routella.

Toinen vinkki: rakenna wc:stä kuivauskaappi

Laita rullatut vaatteet henkareille ja roikkumaan esim. suihkutankoon. Sitten vain hotellihuoneen hiustenkuivan käyttöön! Viritä se johonkin telineeseen osoittamaan kohti märintä vaatekappaletta vähintään puolen metrin päähän. Teippaa tai sido se jollakin tukevasti asentoonsa ja teippaa myös virtanappi pohjaan. Kuvassa sidontaan on käytetty kuivaimen omaa johtoa ja virtanapin painaa pohjaan energiapatukka.

WP_20141209_17_38_15_Raw

Sitten vain ovi kiinni ja rentoutumaan! Lämmin ilmavirta kuivattaa kuteet parissa tunnissa ja aika pian WC:ssäkin on sen verran kuuma, että lämpökin haihduttaa kosteutta.

Mikäli koko huoneesi alkaa muistuttamaan saunaa, avaa ikkuna tai nauti lämmöstä.

Kolmas vinkki: älä jätä kuivauskaappiasi vartioimatta

Märätkin vaatteet on parempi vaihtoehto kuin tuhansien eurojen lasku kärähtäneen hiustenkuivaimen aiheuttamasta kylppäripalosta. Kurkkaa siis tasaisin väliajoin kuivauskaappiisi ja poistuessasi huoneesta, kytke virta aina pois.

Bonusvinkki: pakkaa kevyesti ja jätä pyykinpesuaineet kotiin

Oman kokemukseni mukaan hotellin käsisaippua toimii siinä missä pyykinpesuaineetkin. Jokainen turha gramma on liikaa.

Kohti hyväntuoksuisia reissuja! Ja terveisiä Helsinki-Vantaalta. Luojan kiitos haiseva kassini on ruumassa, ettei tarvitse valehdella kantavansa kotiin haisevia sveitsiläisiä juustoja. Sillä viimeisenä päivänä kamoja ei pestä…

Perjantaipyöräilijä  

Kuralan kylämäki, Aurajokilaakso ja kampiföri – Ahvenkeitto

Aurajoki on Turun sydän. Mutta se on paljon muutakin kuin syvä, kivillä pengerretty väylä, joka lipuu hiljakseen ravintolalaivojen ohi. Riittää, kun kääntää katseensa hieman yläjuoksun suuntaan, niin avautuu täysin erilainen maailma.

Cruiserilla on rento ajella…

Kolmannen lapsemme laskettuun päivään ei ollut kuin kaksi yötä, joten jätimme viime viikonlopun reissun saaristoon väliin ja pysyimme kotikulmilla. Synnyttämismatka pomppivassa Busterissa ei ollut sitä extremeä, jota seikkailijasielumme nyt janosivat.

Helluntaina pakkasimme lapset polkupyöräkärryyn ja suuntasimme lähimatkalle. Vaimolle ostimme pari vuotta sitten Felt-merkkisen Cruiserin, jolla etenee isommallakin vatsalla. Vaikka hän vielä fillaroikin sutjakkaasti, niin suostuin kuitenkin toimimaan vetojuhtana kärrylle.

Kuralan kylämäki

Kuralan kylämäen hevosia

Kuralan kylämäki sijaitsee aivan Aurajokeen laskevan pienen Jaaninojan varressa. Aurajoesta sen erottaa vain Hämeentie.  Tilalla ylläpidetään vanhaa maatalouskulttuuria. Siellä on tavallisesti lapsille tekemistä ja ihmettelemistä hyvinkin pariksi tunniksi. Yleensä myös tilan kahvila on auki, mutta kuinka ollakaan näin helluntain kunniaksi koko tila oli kiinni. Hevosia ja lampaita lasten iloksi laitumilla kuitenkin oli.

Kylässä hääräili onneksemme tarmokas lypsäjätäti, joka päästi meidät katsomaan lehmien lypsämistä.

Kuralan kylämäen lehmiä

On lapsille varsin avartavaa nähdä, mistä ruoka oikeasti tulee. Maitokaan ei synny purkkeina kaupan hyllylle, vaan sen eteen tehdään paljon työtä. Kuralan kylämäestä saa myös ostaa taatusti tuoretta lähimaitoa! Oma astia vain mukaan ja kaupoille. Myynnissä on myös varmasti onnellisten kanojen munia, hintaan 2€ / rasia.

Kampiförille urheilemaan

Kylämäestä suuntasimme muutaman sadan metrin päähän Aurajoen rantaan, kampiförin lähtösatamaan.

Kampiföri lähestyy tyhjänä itärantaa

Kampiföri on kammetonta isoveljeään sporttisempi versio. Hitaampi se on, mutta kampea pyörittäessä tulee hiki. Matka kuitenkin kannattaa.

Risteily länsirannalta itärannalle vie kolmisen minuuttia, mutta avaa uuden näkymän Aurajoen elämään. Siellä joki polveilee kevään vihreässä uomassaan,hevoset juoksentelevat niityllä, kalat tuikkivat joen tyyneen pintaan ja pyöräilijät sekä kävelijät nauttivat rannan reiteistä. On hankala kuvitella, että muutaman kilometrin päässä täältä joki on urbaanin keskuksen sydän.

Aurajokilaakson vehreyttä

Kampiföri aloitti liikennöinnin melkein tasan viisi vuotta sitten ja se tuli aikoinaan tunnetuksi toimimattomuudestaan – ja hinnastaan. Nyt se toimi, veivaaminen ei ollut erityisen raskasta ja matka taittui muutamassa minuutissa. ”Miksi tähän ei tehty siltaa?” kysyi vaimo keskellä jokea. Pohdin hetken, mutta vastaus on varsin selvä. Kampiföri on paljon hauskempi ja veivatessa tulee pakostakin juteltua kanssamatkustajien kanssa. Se siis yhdistää turkulaiset kuin Nokia suomalaiset.

Poniratsastusta päivän päätteeksi

Päivän kruunannut poniratsastus

Risteilyn jälkeen kasvoi Julian ratsastushinku ylitsepääsemättömäksi. Soitto Kotimäen ponitallille kannatti, sillä saimme varattua puolituntisen Shetlanninponin seurassa. Kahden kiltin tallitytön taluttamana suoritettu maastoratsastusseikkailu kruunasi lähimatkailupäivämme.

Alkuillasta oli kotonamme väsynyttä väkeä. Päivä oli täynnä uusia kokemuksia, vaikka kymmentä kilometriä kauemmaksi emme kotiovelta poistuneet. Rahaakin kului vain  15 euroa ponin palkkaan.

Voi olla, että tämä oli viimeinen lähimatkailupäivämme nelistään, vaikka tätä kirjoittaessa lapsia yöpuulle kiipesikin vielä kaksi. Pian täytyy kuitenkin hankkia isompi polkupyöräkärry…

Sitä odottaen,

 

Perjantaikokki

Ahvenkeitto

Tämän keiton taika on uuden sadon kasviksissa ja juureksissa – niiden herkässä maussa. Älä siis käytä ylivuotisia porkkanoita tai perunoita tähän keittoon.

AINEKSET

– 500 g vaalealihaista kalaa (ahven, hauki jne.)
– 15 uutta perunaa
– 5 uuden sadon porkkanaa
– 3 kevätsipulia
– kourallinen tilliä
– 1,5 l vettä
– 2 rkl kalafondia
– 1 dl kuivaa valkoviiniä
– merisuolaa myllystä
– muutama kokonainen mustapippuri

VALMISTUS

Valmistele kala ruodottomaksi (hauelle video-ohjeen löydät täältä) ja leikkele se suupalan kokoisiksi paloiksi. Huuhtele kasvikset tarvittaessa ja pilko ne. Keitä kasvikset kypsiksi kalaliemessä (vesi, fondi, pippurit ja viini sekä suola tarvittaessa). Kun perunat ja porkkanat ovat kypsiä, lisää kalat. Kalat kypsyvät muutamassa minuutissa. Ripottele pinnalle tilliä ja tarjoa saaristolaisleivän tai ruisleivän ja maidon kera.

Ruokakulttuurien eri tasot – Kanapasta pakkaspäivään

Olen perheeni kanssa viettänyt kuluvan viikon Ylläksen taianomaisissa maisemissa. On ollut jännä huomata, kuinka monta eri sävyä valkoisella on, kun luonnon omat maalarit pääsevät tekemään taideteoksia. Seuraksemme lomalle saimme ystäväni vaimoineen. Viikko kuluu mökissä ja päivät täyttävät lähinnä hiihto, pulkkailu, saunominen ja kokkailu.

Olemme siirtymässä uuteen elämänvaiheeseen: sellaiseen, jossa lomilla vietetään aikaa ystäväpariskuntien ja –perheiden kanssa. Tämä vaihe tuo uudet haasteet myös keittiöön. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen totesin, että ruokakulttuurissa on erotettavissa kolme eri tasoa: makro-, mikro- ja nanotaso. Makrotaso tarkoittaa esimerkiksi Suomen tai muun suuralueen, kuten Varsinais-Suomen tai Karjalan ruokakulttuuria. Siis sellaista ruokakulttuuria, jota leimaavat paikalliset, perinteiset reseptit ja raaka-aineet.  Mikrokulttuuri on taas perhetason ruokakulttuuri, jossa ruokakulttuurin määrittävät perheenjäsenten yhteen hioutuneet tottumukset, tavat ja makumieltymykset. Nanokulttuuritason taas muodostavat yksilön omat mieltymykset, opitut tavat sekä syntymässä saadut luontaiset mieltymykset.

Matkailijana sitä kiertää mieli avoinna tutkimassa lähinnä makrotason kulttuuri-ilmiöitä ja sulattaa omaan henkilötason kulttuuriinsa ne osa-alueet, jotka kieltä ja mieltä miellyttävät. Mutta kuinka käy, kun kaksi mikrotason, eli perhetason kulttuuria päätyvät samaan mökkiin viikoksi? Eli sama suomeksi: kun kaksi (toistensa ruokatottumuksista tietämätöntä) perhettä laitetaan samaan ruokatalouteen viikoksi, niin mikä on lopputulos?

Parhaimmillaan se on oppimista, uusia ideoita ja elämyksiä sekä ajatustenvaihtoa jokaisella aterialla. Pahimmillaan taas pelkästä kaupassakäynnistä tulee tuskaa. Kuinka paljon ruoka saa maksaa, mitkä tuotteet ovat hyväksyttäviä ostoskoriin ja mitkä eivät. Onko ruoka energiantankkausta vai kokonaisvaltaista nautintoa varten aina harkinnasta ja valmistuksesta alkaen?

Meillä viikko sujui alkuharjoitusten jälkeen varsin leppoisasti, sillä kaikki pitävät hyvästä ruoasta, kenelläkään ei ole pitkää listaa ällötyksistä, joita ei suostu syömään (ellei poikaamme lueta mukaan, sillä hän syö ilolla vain makkaraa ja hiilihydraatteja mahdollisimman helposti pureksittavassa muodossa, eli pastana tai perunana) ja kaupassakin pärjättiin, kun jokainen sai lapata kärryyn omien mieltymyksiensä mukaisia herkkuja.

Mutta kuinka käy, jos samaan mökkiin ahdetaan kaksi lapsiperhettä, joilla on perhetason ruokakulttuurit kaukana toisistaan ja silti olisi tultava toimeen? Lasten syöminenhän on monille vanhemmille varsin keskusteluherkkä aihe, eikä siitä mielellään oteta mielipiteitä tai käskyjä ulkopuolisilta.

Onko sinulla kokemuksia tästä? Jos on, niin klikkaa alta ja kerro muillekin ratkaisut yhteiseen, leppoisaan lomailuun ”kommentoi” –toiminnolla.

Lomaterveisin

Perjantaikokki

Kanapasta pakkaspäivään
Pakkanen on hellinyt koko maatamme tänä talvena oikein kunnolla. Värikäs kanapasta maistuu, lämmittää ja antaa energiaa talven riemuihin.

AINEKSET
– 4 broilerin marinoimatonta rintafileetä
– 20 pientä herkkusientä
– 10 kirsikkatomaattia
– 1 keltainen paprika
– 1 punasipuli
– 1 valkosipulinkynsi
– 2 dl kermaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– herbes de provence –yrttisekoitusta
– ½ tl chilijauhetta
– 400g penne-pastaa
– pinnalle rucolaa ja parmesaania

VALMISTUS
Pilko rintafileet ja sipuli. Leikkaa sienet neljään osaan ja puolita tomaatit. Pilko myös paprika ja murskaa valkosipuli. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kuullota sipulit. Lisää broilerit, sienet ja tomaatit. Paista hetki. Lisää pannulle kerma sekä mausteet. Anna hautua kypsäksi.
Keitä pasta al dente ja tarjoa kanakastikkeen kera. Koristele annos rucolalla ja parmesaanilla.

Pätkälomailua – Kanttarellipannukakku

Työni luonteeseen kuuluu, että kesällä ei ihmeemmin ehdi lomailla. Siksi heitämmekin vapaalle vuoden aikana useammassa lyhyessä jaksossa. Tällä kertaa pienen pakon lomalle aiheutti italoystävän häät Milanon lähistöllä. Siis perhe mummilla vahvistettuna lentokoneeseen ja Italiaan!

Tällä kertaa seurueen passit olivat matkassa ja voimassaolo oli tarkistettu useampaan otteeseen. Viime kerran muistorikasta reissua emme kaikilta osin halunneet toistaa.

Suuntasimme hyvien ystäviemme luokse innolla. Häiden takia emme saaneet vakiomajoitustamme ystävämme kotona, vaan meidät majoitettiin lähisukulaisen hoteisiin. Vannon vieraanvaraisuuden nimiin ja taidan olla aika hyvä myös nauttimaan edusta minulle sitä tarjottaessa. En siis pahastunut, kun tuli käsky olla etsimättä hotellihuonetta vierailun ajaksi.

Tällä kertaa en kyllä tiennyt yhtään mitä odottaa. Maittavan tervetuloillallisen jälkeen meidät ohjattiin vanhalle, pieteetillä restauroidulle maatilalle keskellä pohjoista ruuhka-Italiaa. Saimme neljäksi päiväksi yksityiskäyttöön todellisen keitaan, jonka pihalla oli lummelampi, uima-allas, jänöjusseja ja kanoja. Aurinko lämmitti 28 asteen voimalla ja tilaa oli useampi hehtaari ympärillä. Vanha tiiliseinä kasvoi viiniköynnöstä ja rypäletertut odottivat kypsymistä. Makuuhuoneita oli viisi (jokaiselle vaikka oma) ja keittiössä avotakka, leivinuuni, valtava kaasuliesi sekä integroitu rasvakeitin.

Voitte kuvitella, että perjantaikokki oli onnesta soikea.

Yleensä kirjoituksillani on jokin idea tai ajatus. Olisin kokenut varsin falskiksi tätä uima-altaan reunalla ilta-auringossa kirjoittaessani keksiä syvällisiä viisauksia. Olkoon sanoma kaikessa yksinkertaisuudessa, että jos elämä maistuu, niin antaa maistua! Vastatuulta tulee tilaamattakin jossain vaiheessa.

Sallittakoon toinenkin viisaus. Lähetin onnessani terveisiä kuvan kera myös anopille ja appiukolle. Appiukkoni vastasi hehkutuksiini: ”When you treat people well, they treat you well.” Pitäkäämme huolta toisistamme. Se kauppa kannattaa!

Kanttarellipannukakku
Kamera laulaa ja kynä sauhuaa täällä Italiassa, mutta vielä tähän perjantaiseen en teille reseptiä täältä tarjoile. Saatte sen sijaan lisävinkkejä syksyisen sienisadon hyödyntämiseen. Mikäli joku jo kyllästyy kanttarelleihin, niin huoli pois. Kohta ne on kaikki syöty ja siirrymme toisiin raaka-aineisiin! Suppilovahveroita löytyy jo 🙂

AINEKSET
Pannukakku
• 6 dl vehnäjauhoja
• 3 kananmunaa
• 6 dl maitoa
• 50 g sulatettua voita
• 2 tl leivinjauhetta
• kourallinen pilkottuaa basilikaa
• kourallinen pilkottua persiljaa

Pinnalle
• ½ pkt pekonia
• ½ litraa kantarelleja
• 1 keltasipuli
• pinnalle tuoretta persiljaa pilkottuna

VALMISTUS
Valmista pannukakku. Sekoita maito ja kananmunat. Sekoita joukkoon voi ja jauhot sekä yrtit ja suola. Paista pellillä tai uunivuoassa 175 asteessa 30 – 40 minuuttia.

Pilko sipuli, kantarellit ja pekoni. Paista pannulla sipuleita hetki, lisää kantarellit ja pekoni. Paista kypsäksi. Laita kantarellipaistos pannukakun päälle, koristele persiljasilpulla. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

VINKKI: kuivaa tuoreita kanttarelleja 60 asteisessa uunissa luukku raollaan muutama tunti. Näin niistä tulee paistettaessa mukavan kiinteitä.

Nauti elämästä, myös tänä viikonloppuna!

Perjantaikokki

Savulammaspasta – Kesä ruokaillen

Sain eilen kouraani Hesarin jutun ilmiöstä nimeltä ”kolmioleivittäminen”. Sana tarkoittaa käytännössä tienvarsiruokailun alennustilaa Suomessa. Nyt on kesä ja ihmiset liikkuvat. Sadat tuhannet matkailijat ruokitaan Suomessa päivittäin suojakaasuun pakatuilla, kaksikin viikkoa säilyvillä kolmioleivillä ja niin sanotuilla ”panineilla”.

Nälkäisinä kauppareissulla erehdyin viemään pesueeni kauppakeskukseen hampurilaiselle. Kokemus ei ylentänyt mieltä. Pikaruoka-termi ei pitänyt paikkaansa, sillä jonossa meni puolisen tuntia. Sitten nautimme herkkumme kymmenessä minuutissa likaisessa pöydässä, mopopoikien kiroillessa viereisessä pöydässä ja lasten imiessä nykysuomen urbaanisanastoa itseensä. Lopputuloksena etova ähky ja pari opittua kirosanaa. Roskaruokailua, totesin perheelleni ääneen. Tätäkö tämä kesäruokailu Suomessa on?

Vaihtoehtoa ei oikein taida löytyä. Vai löytyykö?

Italiassa, Venetsian Canal Granden varrella söin kerran karnevaalien jälkeisenä aamuna elämäni parhaan kolmioleivän. Ravintola oli erikoistunut niihin. Leipä leivottiin itse ja täytteet olivat tuoreita kuin kala sushissa.

Samassa maassa kun autostradalla pysähtyy paninille, saa käteensä aamulla tehdyn, Parmankinkulla tai muilla herkuilla täytetyn, vasta paahdetun leivän. Ei lötköä majoneesimassapatonkia.

Pari päivää kauppareissun jälkeen grillasimme kotigrillillämme hampurilaiset. Mynämäkeläisen Veraisen leipomon herkullisten perunasämpylöiden väliin päätyi paistista jauhettua lihaa, Sorrin raikkaita salaatteja ja tomaatteja sekä Sauvon valkosipulisuolakurkkuja ja itse tehtyä majoneesia. Taivallista. Tytär söi hyvällä ruokahalulla ja kysyi, että ”onko tämäkin iskä roskaruokaa?” Yritin selittää, että tässä ja kauppakeskuksen hampurilaisessa on eroa joitakin tuhansia logistiikkakilometrejä ja litroittain suojakaasua. Taisi mennä hieman korkealentoiseksi pikkutytöllemme.

Ranskassa ajetaan rengasfirman opas kourassa moottoritieltä pois ja etsitään hyväksi tunnettu lounaspaikka vähän kauempaakin. Siellä hyvä ruoka on olennainen osa matkailua. Täällä meillä kelpaavat vain liikennevaloissa kiinni olevat syöttyölät, joissa ”tankataan energiaa” suojakaasupusseista ja litkukahvista. Ja eikun tienpäälle! Taas jaksaa ajaa, vaikka takapenkki kiukuttelisikin.

Hyvä ruoka, parempi matka.

Ps. jos tiedät hyviä, paikallisia pysähdyspaikkoja kesälomareittien varrella, joissa ei tarvitse nauttia suojakaasuleipiä, niin kerro niistä muillekin! Helpoiten se onnistuu klikkaamalla alta ”kommentoi”-linkkiä.

Savulammaspasta

Turun Kauppahallista, Reino Jokisen lihaliikkeestä, saa maukasta savulammasta, joka taipuu vaikka pastan seuraan. Toimii helteelläkin!

AINEKSET
– 400 g savulammasta ohuina siivuina
– 500 g värikästä tagliatelle-pastaa
– 4 salottisipulia
– 1 valkosipulinkynsi
– 1 dl lihalientä (tai 1/2 rkl lihafondia ja 1 dl vettä)
– 2 dl kermaa
– kourallinen pilkottua persiljaa (tai lehtipersiljaa)
– oliiviöljyä
– parmesaania pinnalle
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Pilko sipulit pieneksi ja kuullota oliiviöljyssä. Lisää lammas ja paista hetki. Lisää kerma ja lihaliemi. Anna hautua rauhassa puolisenkin tuntia, kunnes nesteestä on haihtunut ainakin puolet. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Keitä pasta suolatussa vedessä ”al dente” (käytännössä minuutti – pari vähemmän mitä ohje pakkauksessa sanoo.) Kaada vesi pois ja sekoita kastike pastan joukkoon. Ripottele pinnalle persilja ja raasta lopuksi päälle runsaasti parmesaania.

VIINISUOSITUS
Kuvassa näkyvä Caliterra Tributo Shiraz svengasi tämän pastan kanssa kesäpöydässä kuin hirvikärpänen koivikossa. Hintaa hieman alle 11 euroa, löytyy Alkosta numerolla 442687 ja lisätiedot alla olevasta linkistä.

Caliterra Alkon sivuilla

Lämmintä viikonloppua toivoen!

Perjantaikokki

Kalkkunapaistia savoijinkaalipedillä ja basmatiriisiä – Uutisia

Tuntuu siltä, että asiat voidaan uutisoida vain kahdella eri tavalla: totuudessa pysyen ja totuuden mielenkiintoiseksi muokaten. Saimme vaimoni kanssa ensikosketuksen julkisuuden otsikoihin nuorina ja viattomina lukiolaisina, kun toimittaja ja kuvaaja lyöttäytyivät kaupungilla seuraamme kesken romanttisen hampurilaisaterian.

Turun Sanomiin oli tulossa teemasivu perhepolitiikasta. Reilun vuoden seurustelleina, täysi-iän vasta saavuttaneina abiturientteina, olimme jostain syystä oiva valinta antamaan näkemyksiä perheasioista. Juttelimme niitä näitä toimittajan kynän sauhutessa. Kerroimme, että haluamme lapsia mieluummin nuorena kuin vanhana – mitä se ikinä sitten tarkoittikaan. Viattomina ja sinisilmäisinä vakuutimme uskoamme tulevaisuuteen ja toisiimme. Lehti tuli ulos sunnuntaina ja olimme yllätykseksemme saaneet melkein puolisivua näkyvyyttä teemasivulla.

Vaimoni vanhemmat ja isovanhemmat olivat palaamassa kyseisenä sunnuntaina etelänmatkalta. Uunituoreet Turun Sanomat olivat ehtineet lentokoneen kyytiin aamulla. Tulevalla appiukolla meinasi mennä gintonicit väärään kurkkuun ja turvallisuussyistä lehteä ei edes näytetty perheen isoisälle. Pelättiin sydämen puolesta.

Lehdessä oli kuvamme isolla. Kaikesta jaarittelustamme vanhempien silmiin pisti esiin yksi teema:

”Haluamme lapsia pikaisesti!”
Oli siinä maanantaina luokkatovereille selittämistä, että emme me aivan kirjaimellisesti niin sanoneet tai aivan heti niitä lapsia ole hankkimassa. Toimittajan tulkintaa…

Toisaalta haastattelussa kerroimme myös, että yhdessä ruokailu on tärkeä perusta perheen toiminnassa. Huomasin huvituksekseni, kun kaivoin tätä kirjoittaessani leikkeen esiin, että lehti ilmestyi 7.12.1997, eli sunnuntaina tulee kuluneeksi tasan 11 vuotta artikkelista. Nyt on lapsia ja syömme yhdessä – päivittäin. Emme me aivan hakoteillä olleet nuorina ja viattominakaan!

Juttu on tuossa vieressä…

Positiivarien Jussi julisti jokin aika sitten kampanjan positiivisen uutisoinnin puolesta. Lehti kuin lehti tuntuu nykypäivänä hakevan shokkivaikutusta räväköillä, pääasiassa negatiivisilla otsikoilla. Kehitys on epämiellyttävä.

Julkaisimme maanantaina Naantalin Matkailualueen laatumittauksen tulokset kesältä 2008. Olin valmistanut kolmisenkymmentä kalvoa aiheesta. Kalvo toisensa jälkeen kertoi erittäin hyvistä tuloksista, tyytyväisistä asiakkaista ja onnistuneista matkakokemuksista. Keskiarvo oli melkein kaikissa kategorioissa hyvän ja kiitettävän välimaissa.

Turun Sanomien toimittaja ei ehtinyt paikalle, vaan haastatteli Naantalin Matkailun toimitusjohtajaa, Tarja Rautiaista, puhelimessa puolisen tuntia. Tulokset olivat niin hyviä, että selkeästikään toimittaja ei meinannut löytää jutunjuurta. ”Oliko mitään negatiivista”, oli toimittaja kysynyt. Oikein pinnistämällä oli Tarja saanut sanotuksi, että ainoa mieleen tuleva heikentynyt arvo tutkimuksessa oli hieman vähentynyt veneilijöiden määrä vierasvenesatamassa.

Arvatkaas miten huipputuloksemme otsikoitiin seuraavan päivän lehdessä?

”Veneilijöiden määrä Naantalissa väheni”

Siinähän se oleellinen muuten niin onnistuneesta kesästä olikin.

Kalkkunapaistia savoijinkaalipedillä ja basmatiriisiä

AINEKSET

  • 800 g kalkkunanpaistia
  • pieni savoijinkaali
  • 75 g salamia
  • 1 sipuli
  • 2 dl basmatiriisiä
  • 4 dl vettä
  • 1 rkl kapriksia
  • karkeaa Dijon-sinappia (sitä, jossa sinapinsiemenet ovat kokonaisina)
  • merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Keitä kaalia runsaassa, suolalla maustetussa vedessä noin 15 minuuttia. Ota vedestä ja anna jäähtyä ja pilko siivuiksi. Hiero paistin pintaan suolaa, mustapippuria ja sivele paisti sinapilla. Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia. Ota paistoliemi talteen.

Keitä riisi. Sekoita joukkoon kaprikset ja pidä lämpimänä.

Pilko sipuli ja salami pieneksi. Paista keskenään, kunnes sipuli on kullankeltainen. Lisää joukkoon kaali sekä kalkkunasta valunut paistoliemi.

Tarjoa siivuiksi leikattu paisti kaalipediltä riisin kera.

Itsenäistä viikonloppua!

Perjantaikokki

***

Tapahtumakalenteri verkossa kertoo asiakkaillesi mitä teillä tapahtuu. Tutustu Lyytiin!

Paahdettua siikaa, sitruuna-valkosipulipapuja ja hunajabalsamicosieniä – Mietteitä maailmalta


Eilen iltapäivästä Helsinki-Vantaalle laskeutui väsynyt, mutta tyytyväinen mies. Olin viettänyt neljä viimeistä vuorokautta kovin rakkaan työn ja harrastuksen, eli syömisen ja juomisen, parissa keski-Italiassa, Umbriassa.

Minibussissa mielipuolisen kuljettajan armoilla kanssani jyrkkiä vuoristoteitä hurjasteli muutama toimittaja, kolmisen viinin maahantuojaa ja parisen ravintoloitsijaa sekä elintarvikkeiden maahantuojien edustajia. Olimme tutustumassa alueen viinituotantoon ja maatalouteen. Italialaiseen tyyliin mitään ei myyty tai tyrkytetty. Ensiksi pitää nimittäin ystävystyä. Keskityimme siis vain nauttimaan ystävystymisen ihanuudesta. Kiva tapa tehdä kauppaa. Ehkä ensi kerralla sitten jo kysytään, että ”ostatko?”

Oli mielenkiintoista seurata oikeiden viiniammattilaisten työtä. Viininviljely on maataloutta, ei sen kummempaa, väitti eräs laatuviinien tuottaja. Hän tiivisti hyvän viiniprosessin salaisuuden siten, että kunhan ihminen tuhoaa mahdollisimman vähän siitä upeasta työstä, jota viiniköynnökset tekevät yhdessä paikallisen ilmaston, auringon, tuulen ja sateiden kanssa, niin hyvää tulee.

Sehän siinä onkin mielenkiintoista! Miksi samoista lähtöasetelmista, samalla prosessilla ja samanlaisissa tankeissa valmistetuista viineistä tulee keskenään niin erilaisia? Toinen on taivaallista nektaria ja toinen onton katkeraa marjamehua, vaikka viinitarhat ovat kirjaimellisesti kiinni toisissaan.

Kävimme iltaisin, viinilasin ääressä tietenkin, myös mielenkiintoisia keskusteluja kaikesta maan ja taivaan välillä. Eräs iltakeskustelumme keskittyi lastenkasvattamiseen. Löysimme lapsissa ja viinissä mielenkiintoisen yhtäläisyyden. Melkein kaikilla on biologisesti hyvin samanlaiset lähtökohdat. Luonto on tehnyt ihmeitä ja meidän tehtävänä on pilata tuota ihmettä mahdollisimman vähän. Ja usein käy juuri kuten viinillekin, että vaikka taustat ovat täysin samankaltaiset, niin kovin erilaisia luonteita lapsista kasvaa. Tekivät vanhemmat tai viininviljelijät sitten mitä tahansa.

Ensi kerralla, kun maistan hyvää viiniä, arvostan viljelijää siitä, että hän on osannut siirtää luonnon hienon työn pulloon sitä pilaamatta.

Haluan toivottaa erinomaista juhannusta kaikille viininviljelijöille ja lastenkasvattajille!

Paahdettua siikaa, sitruuna-valkosipulipapuja ja hunajabalsamicosieniä

Harrastuneisuus vaatii myös veronsa ja olo on nyt kuin omenalla. Ei raikas ja vehreä, vaan pinkeä ja pyöreä. Uskonkin, että juhannuksen pitäydyn kevyissä salaateissa, kalassa ja mineraalivedessä.

Tässä sinulle vielä yksi resepti uudesta keittokirjastamme.

AINEKSET

– 4 kpl pienehkön siian fileitä suomustettuna (tai paloja isosta fileestä)
– 4 kourallista vihreitä tai keltaisia neulapapuja
– 2 kynttä valkosipulia
– 1 rkl sitruunamehua
– 1 rasia siitakesieniä (tai pieniä herkkusieniä)
– 1 rkl balsamico-etikkaa
– 0,5 rkl hunajaa
– paistamiseen voita

VALMISTUS

Järjestys:

– suomusta fileet
– siisti pavut ja keitä ne
– valmista sienet, viimeistele pavut ja paista kala

Suomusta fileet. Poista pavuista päät ja keitä niitä suolalla maustetussa vedessä 15 minuuttia. Valuta. Jos käytät sieninä herkkusieniä, niin pilko ne siivuiksi. Pienempiä siitakkeita voit käyttää sellaisenaan. Paista sieniä voissa muutama minuutti, lisää balsamico ja hunaja, kiehauta ja pidä lämpimänä. Pilko valkosipuli erittäin ohuiksi siivuiksi ja paista hetki voissa. Lisää sitruunamehu ja pavut. Paista hetki ja pidä lämpimänä. Kuumenna kalaa varten pannussa reilusti voita. Lisää kalat nahkapuoli alaspäin, kun voi vaahtoaa. Mausta suolalla. Paista kalat melkein kypsiksi nahkapuolelta ja käännä ihan hetkeksi.

Hauskaa keskikesää!

Perjantaikokki