Miten pyöräreissulla voi tuoksua hyvältä?

Minulta kysytään aktiivisesti, eli ei siis koskaan, että miten ajovaatteiden huolto onnistuu pyöräreissulla. Koska olen jokaisen alan asiantuntija, kerron nyt muutaman vinkin, joita noudattamalla tuoksut siedettävältä viikonkin pyöräreissun.

Pyöräillessä hikoillaan ja ainoastaan hyvin kaukana muista ajava kuski uskaltaa käyttää useamman päivän samaa ajopaitaa. Ja vaikka ajelisit ylhäisessä yksinäisyydessäsi keskellä metsää, on kolmas päivä samassa paidassa kärsimystä jo kuskillekin. Toisaalta pyöräreissulle pakkaa mieluiten kevyesti (siis maks. kaksi vaatekertaa) eikä haisevia vaatteita viitsi roudata kassissa tai säilyttää huoneessa päivästä toiseen.

On siis pestävä pyykkiä. No, kaikkihan sen osaavat, sen nyrkkipyykin. Mutta miten saada kamat kuivaksi – siinä se taito piileekin.

Ensimmäinen vinkkini: rakenna mankeli

Kun olet pessyt vaatteet lavuaarissa, purista ne käsin niin kuivaksi kuin saat. Tämän jälkeen levitä kuiva pyyhe lattialle, laita vaatekappale siihen päälle ja rullaa se tiukaksi rullaksi. Tämän jälkeen kävele rullan päällä ja kääntele sitä. Rullaa auki ja ripusta kuivumaan.

WP_20141209_17_32_59_Raw

WP_20141209_17_33_20_Raw

Tämä on tärkeä vaihe, sillä muuten sinulla on aamulla märät kamat päällä. Tämän opin hotellipyykkäämisen ammattilaiselta Jussilta Haute Routella.

Toinen vinkki: rakenna wc:stä kuivauskaappi

Laita rullatut vaatteet henkareille ja roikkumaan esim. suihkutankoon. Sitten vain hotellihuoneen hiustenkuivan käyttöön! Viritä se johonkin telineeseen osoittamaan kohti märintä vaatekappaletta vähintään puolen metrin päähän. Teippaa tai sido se jollakin tukevasti asentoonsa ja teippaa myös virtanappi pohjaan. Kuvassa sidontaan on käytetty kuivaimen omaa johtoa ja virtanapin painaa pohjaan energiapatukka.

WP_20141209_17_38_15_Raw

Sitten vain ovi kiinni ja rentoutumaan! Lämmin ilmavirta kuivattaa kuteet parissa tunnissa ja aika pian WC:ssäkin on sen verran kuuma, että lämpökin haihduttaa kosteutta.

Mikäli koko huoneesi alkaa muistuttamaan saunaa, avaa ikkuna tai nauti lämmöstä.

Kolmas vinkki: älä jätä kuivauskaappiasi vartioimatta

Märätkin vaatteet on parempi vaihtoehto kuin tuhansien eurojen lasku kärähtäneen hiustenkuivaimen aiheuttamasta kylppäripalosta. Kurkkaa siis tasaisin väliajoin kuivauskaappiisi ja poistuessasi huoneesta, kytke virta aina pois.

Bonusvinkki: pakkaa kevyesti ja jätä pyykinpesuaineet kotiin

Oman kokemukseni mukaan hotellin käsisaippua toimii siinä missä pyykinpesuaineetkin. Jokainen turha gramma on liikaa.

Kohti hyväntuoksuisia reissuja! Ja terveisiä Helsinki-Vantaalta. Luojan kiitos haiseva kassini on ruumassa, ettei tarvitse valehdella kantavansa kotiin haisevia sveitsiläisiä juustoja. Sillä viimeisenä päivänä kamoja ei pestä…

Perjantaipyöräilijä  

Kuralan kylämäki, Aurajokilaakso ja kampiföri – Ahvenkeitto

Aurajoki on Turun sydän. Mutta se on paljon muutakin kuin syvä, kivillä pengerretty väylä, joka lipuu hiljakseen ravintolalaivojen ohi. Riittää, kun kääntää katseensa hieman yläjuoksun suuntaan, niin avautuu täysin erilainen maailma.

Cruiserilla on rento ajella…

Kolmannen lapsemme laskettuun päivään ei ollut kuin kaksi yötä, joten jätimme viime viikonlopun reissun saaristoon väliin ja pysyimme kotikulmilla. Synnyttämismatka pomppivassa Busterissa ei ollut sitä extremeä, jota seikkailijasielumme nyt janosivat.

Helluntaina pakkasimme lapset polkupyöräkärryyn ja suuntasimme lähimatkalle. Vaimolle ostimme pari vuotta sitten Felt-merkkisen Cruiserin, jolla etenee isommallakin vatsalla. Vaikka hän vielä fillaroikin sutjakkaasti, niin suostuin kuitenkin toimimaan vetojuhtana kärrylle.

Kuralan kylämäki

Kuralan kylämäen hevosia

Kuralan kylämäki sijaitsee aivan Aurajokeen laskevan pienen Jaaninojan varressa. Aurajoesta sen erottaa vain Hämeentie.  Tilalla ylläpidetään vanhaa maatalouskulttuuria. Siellä on tavallisesti lapsille tekemistä ja ihmettelemistä hyvinkin pariksi tunniksi. Yleensä myös tilan kahvila on auki, mutta kuinka ollakaan näin helluntain kunniaksi koko tila oli kiinni. Hevosia ja lampaita lasten iloksi laitumilla kuitenkin oli.

Kylässä hääräili onneksemme tarmokas lypsäjätäti, joka päästi meidät katsomaan lehmien lypsämistä.

Kuralan kylämäen lehmiä

On lapsille varsin avartavaa nähdä, mistä ruoka oikeasti tulee. Maitokaan ei synny purkkeina kaupan hyllylle, vaan sen eteen tehdään paljon työtä. Kuralan kylämäestä saa myös ostaa taatusti tuoretta lähimaitoa! Oma astia vain mukaan ja kaupoille. Myynnissä on myös varmasti onnellisten kanojen munia, hintaan 2€ / rasia.

Kampiförille urheilemaan

Kylämäestä suuntasimme muutaman sadan metrin päähän Aurajoen rantaan, kampiförin lähtösatamaan.

Kampiföri lähestyy tyhjänä itärantaa

Kampiföri on kammetonta isoveljeään sporttisempi versio. Hitaampi se on, mutta kampea pyörittäessä tulee hiki. Matka kuitenkin kannattaa.

Risteily länsirannalta itärannalle vie kolmisen minuuttia, mutta avaa uuden näkymän Aurajoen elämään. Siellä joki polveilee kevään vihreässä uomassaan,hevoset juoksentelevat niityllä, kalat tuikkivat joen tyyneen pintaan ja pyöräilijät sekä kävelijät nauttivat rannan reiteistä. On hankala kuvitella, että muutaman kilometrin päässä täältä joki on urbaanin keskuksen sydän.

Aurajokilaakson vehreyttä

Kampiföri aloitti liikennöinnin melkein tasan viisi vuotta sitten ja se tuli aikoinaan tunnetuksi toimimattomuudestaan – ja hinnastaan. Nyt se toimi, veivaaminen ei ollut erityisen raskasta ja matka taittui muutamassa minuutissa. ”Miksi tähän ei tehty siltaa?” kysyi vaimo keskellä jokea. Pohdin hetken, mutta vastaus on varsin selvä. Kampiföri on paljon hauskempi ja veivatessa tulee pakostakin juteltua kanssamatkustajien kanssa. Se siis yhdistää turkulaiset kuin Nokia suomalaiset.

Poniratsastusta päivän päätteeksi

Päivän kruunannut poniratsastus

Risteilyn jälkeen kasvoi Julian ratsastushinku ylitsepääsemättömäksi. Soitto Kotimäen ponitallille kannatti, sillä saimme varattua puolituntisen Shetlanninponin seurassa. Kahden kiltin tallitytön taluttamana suoritettu maastoratsastusseikkailu kruunasi lähimatkailupäivämme.

Alkuillasta oli kotonamme väsynyttä väkeä. Päivä oli täynnä uusia kokemuksia, vaikka kymmentä kilometriä kauemmaksi emme kotiovelta poistuneet. Rahaakin kului vain  15 euroa ponin palkkaan.

Voi olla, että tämä oli viimeinen lähimatkailupäivämme nelistään, vaikka tätä kirjoittaessa lapsia yöpuulle kiipesikin vielä kaksi. Pian täytyy kuitenkin hankkia isompi polkupyöräkärry…

Sitä odottaen,

 

Perjantaikokki

Ahvenkeitto

Tämän keiton taika on uuden sadon kasviksissa ja juureksissa – niiden herkässä maussa. Älä siis käytä ylivuotisia porkkanoita tai perunoita tähän keittoon.

AINEKSET

– 500 g vaalealihaista kalaa (ahven, hauki jne.)
– 15 uutta perunaa
– 5 uuden sadon porkkanaa
– 3 kevätsipulia
– kourallinen tilliä
– 1,5 l vettä
– 2 rkl kalafondia
– 1 dl kuivaa valkoviiniä
– merisuolaa myllystä
– muutama kokonainen mustapippuri

VALMISTUS

Valmistele kala ruodottomaksi (hauelle video-ohjeen löydät täältä) ja leikkele se suupalan kokoisiksi paloiksi. Huuhtele kasvikset tarvittaessa ja pilko ne. Keitä kasvikset kypsiksi kalaliemessä (vesi, fondi, pippurit ja viini sekä suola tarvittaessa). Kun perunat ja porkkanat ovat kypsiä, lisää kalat. Kalat kypsyvät muutamassa minuutissa. Ripottele pinnalle tilliä ja tarjoa saaristolaisleivän tai ruisleivän ja maidon kera.

Ruokakulttuurien eri tasot – Kanapasta pakkaspäivään

Olen perheeni kanssa viettänyt kuluvan viikon Ylläksen taianomaisissa maisemissa. On ollut jännä huomata, kuinka monta eri sävyä valkoisella on, kun luonnon omat maalarit pääsevät tekemään taideteoksia. Seuraksemme lomalle saimme ystäväni vaimoineen. Viikko kuluu mökissä ja päivät täyttävät lähinnä hiihto, pulkkailu, saunominen ja kokkailu.

Olemme siirtymässä uuteen elämänvaiheeseen: sellaiseen, jossa lomilla vietetään aikaa ystäväpariskuntien ja –perheiden kanssa. Tämä vaihe tuo uudet haasteet myös keittiöön. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen totesin, että ruokakulttuurissa on erotettavissa kolme eri tasoa: makro-, mikro- ja nanotaso. Makrotaso tarkoittaa esimerkiksi Suomen tai muun suuralueen, kuten Varsinais-Suomen tai Karjalan ruokakulttuuria. Siis sellaista ruokakulttuuria, jota leimaavat paikalliset, perinteiset reseptit ja raaka-aineet.  Mikrokulttuuri on taas perhetason ruokakulttuuri, jossa ruokakulttuurin määrittävät perheenjäsenten yhteen hioutuneet tottumukset, tavat ja makumieltymykset. Nanokulttuuritason taas muodostavat yksilön omat mieltymykset, opitut tavat sekä syntymässä saadut luontaiset mieltymykset.

Matkailijana sitä kiertää mieli avoinna tutkimassa lähinnä makrotason kulttuuri-ilmiöitä ja sulattaa omaan henkilötason kulttuuriinsa ne osa-alueet, jotka kieltä ja mieltä miellyttävät. Mutta kuinka käy, kun kaksi mikrotason, eli perhetason kulttuuria päätyvät samaan mökkiin viikoksi? Eli sama suomeksi: kun kaksi (toistensa ruokatottumuksista tietämätöntä) perhettä laitetaan samaan ruokatalouteen viikoksi, niin mikä on lopputulos?

Parhaimmillaan se on oppimista, uusia ideoita ja elämyksiä sekä ajatustenvaihtoa jokaisella aterialla. Pahimmillaan taas pelkästä kaupassakäynnistä tulee tuskaa. Kuinka paljon ruoka saa maksaa, mitkä tuotteet ovat hyväksyttäviä ostoskoriin ja mitkä eivät. Onko ruoka energiantankkausta vai kokonaisvaltaista nautintoa varten aina harkinnasta ja valmistuksesta alkaen?

Meillä viikko sujui alkuharjoitusten jälkeen varsin leppoisasti, sillä kaikki pitävät hyvästä ruoasta, kenelläkään ei ole pitkää listaa ällötyksistä, joita ei suostu syömään (ellei poikaamme lueta mukaan, sillä hän syö ilolla vain makkaraa ja hiilihydraatteja mahdollisimman helposti pureksittavassa muodossa, eli pastana tai perunana) ja kaupassakin pärjättiin, kun jokainen sai lapata kärryyn omien mieltymyksiensä mukaisia herkkuja.

Mutta kuinka käy, jos samaan mökkiin ahdetaan kaksi lapsiperhettä, joilla on perhetason ruokakulttuurit kaukana toisistaan ja silti olisi tultava toimeen? Lasten syöminenhän on monille vanhemmille varsin keskusteluherkkä aihe, eikä siitä mielellään oteta mielipiteitä tai käskyjä ulkopuolisilta.

Onko sinulla kokemuksia tästä? Jos on, niin klikkaa alta ja kerro muillekin ratkaisut yhteiseen, leppoisaan lomailuun ”kommentoi” –toiminnolla.

Lomaterveisin

Perjantaikokki

Kanapasta pakkaspäivään
Pakkanen on hellinyt koko maatamme tänä talvena oikein kunnolla. Värikäs kanapasta maistuu, lämmittää ja antaa energiaa talven riemuihin.

AINEKSET
– 4 broilerin marinoimatonta rintafileetä
– 20 pientä herkkusientä
– 10 kirsikkatomaattia
– 1 keltainen paprika
– 1 punasipuli
– 1 valkosipulinkynsi
– 2 dl kermaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– herbes de provence –yrttisekoitusta
– ½ tl chilijauhetta
– 400g penne-pastaa
– pinnalle rucolaa ja parmesaania

VALMISTUS
Pilko rintafileet ja sipuli. Leikkaa sienet neljään osaan ja puolita tomaatit. Pilko myös paprika ja murskaa valkosipuli. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kuullota sipulit. Lisää broilerit, sienet ja tomaatit. Paista hetki. Lisää pannulle kerma sekä mausteet. Anna hautua kypsäksi.
Keitä pasta al dente ja tarjoa kanakastikkeen kera. Koristele annos rucolalla ja parmesaanilla.