#satasyytäollaonnellinen #24 #perjantai

Need I say more?

Perjantai on ollut minulle erityinen jo kahdeksan vuotta, varsinkin bloggausmielessä. Mutta perjantaissa on myös paljon muuta hyvää.

Erinomainen työviikko on voiton puolella ja edessä on vapaa ja huoleton viikonloppu. Huomenna aamulla on tosin luvassa aikainen herätys, sillä Oliverilla on kotiturnaus jalkapallossa. Minut on miehitetty turnauskahvioon tekemään hodareita ja rouva leipoo myyntiin mokkapaloja. Hallilla on oltava jo 7.15, joten aikaiset aamuherätykset saavat jatkoa huomennakin!

Treenin puolesta kulunut viikko oli onnistunut. Joka ikinen aamu sain raahattua kroppani sängyn lämmöstä pimeään ja kylmään maailmaan – usein jo ennen kuutta. Kaksi juoksulenkkiä, kaksi kertaa maastopyörällä Üetlibergille ja pari kilometriä altaassa riittänevät tälle viikolle. Paitsi jos viikonloppuna on hyvä ilma…

Urheilu antaa energiaa päivään, mutta tuo myös henkistä tyydytystä. Jos itselleen lupaa jotain ja jättää sen tekemättä, on olo kuin Michelangelolla Sixtuksen kappelin freskossa. Jos taasen pitää kiinni lupauksestaan, niin pönkittää itsetuntoaan kuin paalutuskone. Hiiri (se, joka jää sänkyyn) hävisi Miehelle (sille, joka raahaa itsensä lenkille) 5-0!

Ennen lounasta sain haasteen Afrikantähteen ja olihan se vastaanotettava. Haastavamman pelistä teki uudet säännöt. Pelin johtaja (Albert) sai järjestää nappulat haluamaansa järjestykseen. Ja jos tuli rosvo, mutta sille antoi suukon, ei menettänytkään rahojaan! Toimisikohan tosielämässä? Tai verottajaan?

Iloa viikkoon toi myös tulevan matkan valmistelu. Lähden helmikuun alussa työmatkalle erittäin eksoottiseen kohteeseen, Turkuun. Käyn myös Helsingissä. Kukapa ei olisi moisesta innoissaan!

Järjestämme 5. ja 6.2. kolme tapahtumanhallinnan ja sähköisen viestinnän seminaaria, joissa olen puhumassa. Ilmoittautumisia on tullut jo lähemmäs kolme sataa (Lyytillä tietenkin), joten asia kiinnostaa kansaa! Hieno fiilis! Jos tarvitset kutsun, niin laita meiliä petri@lyyti.fi. Lisäksi pitäisi käydä innostamassa Kaarinan opettajia yrittäjyyskasvatukseen sekä Turun Kauppakorkeakoulun opiskelijoita yrittäjiksi. Painatan käyntikorttiini jatkossa ”matkasaarnaaja”.

Turussa käydessä täytyy käydä ehdottomasti syömässä Pizzariumissa. Lanseerasimme Lyytissä yhdessä Pizzariumin kanssa pizzamaanantain ja ensi viikolla toimistoomme saapuu taas pizzataiteilijan herkullisia luomuksia. Skypen kautta en pääse pizzoista nauttimaan, mutta porukan naamasta näkee, että maistuu!

Molto volentieri!

Jos et ravintolaa tunne, niin suosittelen tutustumaan! Vaikka vain yrittäjän vuoksi. Salla on ilostuttanut maailmaa vasta 26 vuoden ajan mutta on niin täynnä energiaa, että on saanut paljon aikaan. Äiti, opiskelija ja yrittäjä – nuoresta iästään huolimatta. Kirjoittaa muuten myös hyvää blogia.

Perjantain kohokohtia oli ehdottomasti myös Sallan kanssa käyty chat-keskustelu. Yrittäjien ajatustenvaihtoa, sparrausta ja ideointia – puolin ja toisin. Parissa tunnissa noin kaksisataa viestiä! Kasvokkain olen tavannut hänet kerran, hyvin lyhyesti, mutta SoMessa jatkuvasti. Teknologian iloja. Meissä on paljon samaa, vaikka olenkin kahdeksan vuotta vanhempi. Rakkaus Italiaan, yrittäjähenki, sosiaalisuus. Silloin on hauska vaihtaa ajatuksia.

Päivän huipennukseksi satoi vielä lunta! Lasten into lumisateen alkaessa on käsinkosketeltavaa. Lumi tuli ja lumi suli parissa tunnissa, mutta sekin riitti lapsille ulkotouhuihin.

Need I say still more?

No, maistuuhan tämä proseccokin aika hyvälle 🙂

Siis loistavaa perjantaita ja upeaa viikonloppua kaikille!

Perjantaikokki

Luottamuksella sinulle – Grillattua vasikkaa ja valkosipuli-rosmariiniperunat

Kaikkihan me tunnistamme hyvän myyjän, kun se kohdalle sattuu. Sen tunnistaa viimeistään siitä kuuluisasta visalaskusta. Kiitän onneani, että tältä tiskiltä ei visan vingutukseen sopivaa laitetta löytynyt, sillä tarjonta oli harvinaista, hyvää ja juuri sitä mitä kaipasin. Debit olisi ylittänyt pian creditin.

Fillaroin tuttuun tapaan Aurajokirantaa mennä viikolla töihin ja kurvasin pääkirjaston eteen syntyneelle Vähätorille, joka olikin miinoitettu markkinakojuilla. Lisäsin vauhtia, koska metrilakut eivät kiinnostaneet. Mutta sitten olikin pakko rutata jarrut pohjaan. Tarjolla ei ollut lakun lakua, vaan satakunnan makuja. Olivat tehneet invaasion elinkeinoelämän edustuksen kera kahdeksi päiväksi varsinaiseen Suomeen ja raijanneet iloksemme ja rahamme menoksi myös kylmätiskillisen paikallisen tuottajan vasikkaa. Siis suomalaista vasikanlihaa!

Lukkojarrutus, pyörä parkkiin ja tiskille. Hyvä myyjä oli pilkkonut maistiaisiksi pienen nyrkin kokoisia paloja vasikka-aladobia, eli tytinää, jota kuulemma joulukuussa Linnassakin tarjotaan. Lisäksi vieressä ottajaa odotti vasikasta tehdyt leikkeleet. Ihan kuin tässä tarvittaisiin maistiaisia! Kyllä ostan muutenkin.

Mutta sitten tuli tenkkapoo. Käteistä ei ollut ja muovi ei kelvannut. Mitä vastasi hyvä myyjä?

Eskolan vasikanlihan tiski

Eskolan vasikanlihat kasvavat Eurassa

”Ota siitä ulkofilee kainaloon. Tulet sitten iltapäivällä vaikka maksamaan, jos muistat. Kato, kyllä luottamusta pitää sen verran olla!”

Luottamusta? Keneen? Minulla itselläni itseeni, että en unohda tulla maksamaan, vaiko myyjällä vieraassa kaupungissa vieraaseen asiakkaaseen, jota ei ole koskaan ennen nähnyt, eikä mitään takeita ole, ettäkö näkisi enää toiste. Vitsi mikä asenne!

Luottamusta ei löytynyt – nimittäin itselläni itseeni. Liekö kulttuuriero, mutta en voinut poistua lihat kassissa mitään maksamatta – vaikka vakaana aikomuksenani olisikin ollut tulla ne maksamaan myöhemmin. Sen sijaan hyvä myyjä sai minut tuntemaan juuri mahtavan ”minuun luotetaan” -tunteen ja sotkemaan tuhatta ja sataa pankkiautomaatille ja takaisin. Kourassa tukku riihikuivaa, että saisi vielä vasikkamakkarapaketinkin kotiin viemisiksi.

Kaupat tuli – ja me molemmat olimme tyytyväisiä. Minä sain loistavat raaka-aineet ja hyvä myyjä sai vähän rahaa sekä yhden puolestapuhujan juurrutettua uuteen kaupunkiin.

Mitä tästä opimme?

  • Satakunta lienee potentiaalinen lähiruokamatkakohde tänä kesänä
  • Hyvä myyjä luottaa ja luo luottamukselliset välit välittömästi. Luottamus tehoaa sata kertaa tehokkaammin kuin helppoheikkimäinen tyrkytys.
  • Pankkiautomaatti ei ole ikinä liian kaukana, jos on tarjolla kotimaista vasikkaa

Hyvää kesäistä viikonloppua!

Perjantaikokki

Grillattua vasikkaa ja valkosipuli-rosmariiniperunat

Satakuntalaisten vierailun johdosta syntyi meillä kuluneella viikolla kaksi vasikkaruokaa. Aivan loistava ”Vitello Tonnato”, eli vasikkaa tonnikalakastikkeella. Yleensä joudumme turvautumaan tässä esim. kalkkunaan ja tekemään ”Tacchino Tonnaton”, mutta kyllä se aidosta vasikasta tehtynä maistui aivan erilaiselle. Ohjeen löydät täältä!

Toinen ulkofileestä valmistunut ruoka on sekin ihanan italialainen ruoka, joka valmistuu vaikka eilisistä uusista perunoista vaivatta.

AINEKSET

  • 600g vasikan ulkofileetäGrillattua vasikkaa ja perunoita
  • 1 kg keitettyjä uusia perunoita
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 2 oksaa tuoretta rosmariinia
  • 3 – 4 rkl ruokaöljyä
  • sitruunan siivuja
  • merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Keitä perunat kypsiksi, mutta varo, että eivät mene yli. Pilko isoimmat puoliksi ja jätä pienet koskematta. Lyttää veitsen kyljellä pari valkosipulinkynttä kuorineen littanaksi. Laita pannulle runsaasti öljyä, kuumenna ja lisää valkosipulit ja perunat. Riivi toisesta rosmariinin oksasta lehdet pannulle ja jätä toinen koristeeksi. Kun perunoissa on kaunis, kullanruskea ja rapea pinta, niin laske lämpö pienelle ja valmista vasikka.

Poista fileestä kalvot ja leikkaa n. sormen paksuisiksi pihveiksi. Hakkaa nyrkillä tai lihanuijalla kevyesti, mausta suolalla ja pippurilla ja grillaa noin minuutti per puoli tai makusi mukaan.

Tarjoa perunoiden, sitruunasiivujen ja italialaisen punaviinin kera.

Viinivinkin löydät täältä

Kärpäsenä katossa – Pitkään haudutettua porsaanselkää

Lapsiperheen kotiarki on varsin vauhdikasta – noin niin kuin lievästi ilmaistuna. Tehokaksikkomme, jonka yhteenlaskettu ikä on jo kuusi vuotta, saa aikaan, kun sille päälle sattuu. Joskus, kun vanhemmillakin on naurussa pitelemistä, tulee mieleen, että mitä jos me elämmekin piilokamerakodissa. Me, vanhemmat, olemme ne teeveessä hölmistyneiltä näyttävät höynäytettävät ja miniatyyrikokoinen turbotiimimme onkin hommaan palkattu näyttelijäkaksikko.

Keskiviikkoilta oli yliveto. Tiimin johtaja, kohta nelivuotias tyttölapsi katseli pingviiniohjelmaa ja päätti siltä istumalta, että nyt alkoi matka pikkuveljen kanssa pingviinien maahan.

”Missä se on, äiti?”.
”Etelänavalla”.
”Selvä!”

huusi tytär ja hilpaisi alakertaan, ”Meen vaihtamaan varusteita ja pakkaamaan”. Lupasi pakata myös veljelle. ”JEE! MÄ TUUN PINKKUMAAHAN MOPOLLA! BRRRM BRRRM!” –karjui pikkuveli ja keuli kuvitteellisen mopon kanssa olohuoneessa.

Piakkoin retkikunnan johtaja saapui yläkertaan arktisille alueille asiallisesti varustautuneena. Päällä oli Disney-prinsessamekko, muoviset korkkarit, kutreilla kruunu ja harteilla Prinsessa-lehden mukana tullut lämmin olkahuivi. Veljelle matkatavarat oli pakattu tiikerireppuun ja itselle nukenvaunujen kantokassiin. Tarkempi selvitys osoitti, että pojalle oli etelänavalle varattu mukaan kaksi kauluspaitaa ja tytölle kolme vaihtomekkoa. Siis parasta, mitä oli löytynyt kaapeista, jotka oli vedetty kaikkinensa lattialle. Retki alkoi lupaavasti, mutta päättyi pikaisesti, kun parvekkeella tuli ohuessa mekossa kylmä.

Ei käynyt iltamme tylsäksi, ei.

Piilokameralle olisi ollut käyttöä myöhemminkin. Halusin tehdä videon YouTubeen patteritoimisesta pippurimyllystäni, jonka olin valinnut seuraavaksi tuotteeksi lukijoilleni. Valmistelin kaiken, eli laitoin pannun tulelle ja kameraan virran. Sain jopa suostuteltua vaimon kameran taakse.

Ensimmäinen otto meni harakoille, kun taustamusiikiksi videolle tuli yhtäkkiä Muumi DVD:n tunnusmusiikki. Naparetkeilijät olivat tulleet lämmittelemään ja löytäneet TV:n kaukosäätimestä volyyminappulan.

Otto numero kaksi meni pieleen, kun jo nukkumaan mennyt arktisten alueiden valloittaja ei ollutkaan niin uninen ja alakerrasta kuului yhtäkkiä ”mulla on paha mieli” -huuto nauhalle saakka. Ei muuta kuin uusiksi nukuttamaan.

Otto numero kolmessa petti kuvaajalta pokka.

Olin jo epätoivoinen, mutta viimein lapset nukahtivat ja taloon laskeutui rauha. Sittenpä alkoi televisiosta Greyn anatomia. Käsitin vaimon eleistä, että hetkeen ei kuvattaisi. Sain kuitenkin neuvoteltua, että mikäli pidän pannun kuumana, kameran käynnissä ja odotan aktiivisesti keittiössä, niin mainostauolla passaisi kuvaajan saapua.

Vihdoin, neljännellä otolla, ilman käsikirjoitusta ja käsivaralla, oli Perjantaikokin ensimmäinen markkinointivideo purkissa!

Jos kattokärpäsille voisi myydä pääsylippuja, niin olisimme varmasti miljonäärejä.

Katso vaivalla valmistunut video tästä (YouTubessa).

Pitkään haudutettua porsaanselkää á la Perjantaikokki

Videolla nähty porsaan etuselkä päätyi erittäin maittavaksi ateriaksi. Resepti syntyi kuvaussession jälkeen improvisoiden ja yllätti kokinkin. Haudutin lihaa vuorokauden 65 asteisessa uunissa kannen alla ja keitin vielä lientä kasaan puolisen tuntia. Voi sitä tuoksua, joka vuorokauden leijui uunista! Ja liha maksoi 1,9€ / kg!

Tilaa itsellesi Perjantairesepti sähköpostiin, jos haluat reseptit helposti tulostettavassa PDF-muodossa.

AINEKSET

  • 2 kg pala etuselkää luulla
  • 1 pkt pekonia
  • ½ fenkoli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 dl tummia kalamata-oliiveja
  • 1 dl pieniä cocktailkurkkuja
  • 1 dl hillosipuleita
  • 1 punainen paprika
  • 2 dl kuivaa valkoviiniä
  • 3 dl paseerattua tomaattia (tai tomaattimurskaa)
  • 2 dl vettä
  • pieni pala kuivattua chiliä pilkottuna
  • rosmariinia, timjamia ja salviaa kuivattuina
  • merisuolaa ja mustapippuria Perjantaikokki-myllystä

VALMISTUS

Pilko pekonit ja laita ne uunin kestävään kasariin levylle. Murskaa valkosipulinkynnet ja laita pekonien sekaan. Paista hetki ja lisää etuselkä. Ruskista molemmin puolin. Pilko paprika ja fenkoli pikkurillin paksuisiksi siivuiksi ja lisää pannulle. Lisää myös oliivit, kurkut ja hillosipulit sekä mausteet. Paista hetki. Kaada sekaan valkoviini ja anna kiehua minuutin verran. Lisää paseerattu tomaatti ja vettä sopiva määrä. Anna kiehua hetki.

Nosta kasari kannella peitettynä 70 asteiseen uuniin. Anna hautua vuorokauden verran. Nosta uunista ja keitä vielä kasaan ilman kantta puolisen tuntia. Tarjoa esim. ratatouillen kanssa. Ylijäävästä kastikkeesta saa seuraavana päivänä loistavan pohjan vaikka pastakastikkeelle, kun sekaan paistaa bratwurstinsiivuja.

Vauhdikasta viikonloppua!

Perjantaikokki

Savulammaspasta – Kesä ruokaillen

Sain eilen kouraani Hesarin jutun ilmiöstä nimeltä ”kolmioleivittäminen”. Sana tarkoittaa käytännössä tienvarsiruokailun alennustilaa Suomessa. Nyt on kesä ja ihmiset liikkuvat. Sadat tuhannet matkailijat ruokitaan Suomessa päivittäin suojakaasuun pakatuilla, kaksikin viikkoa säilyvillä kolmioleivillä ja niin sanotuilla ”panineilla”.

Nälkäisinä kauppareissulla erehdyin viemään pesueeni kauppakeskukseen hampurilaiselle. Kokemus ei ylentänyt mieltä. Pikaruoka-termi ei pitänyt paikkaansa, sillä jonossa meni puolisen tuntia. Sitten nautimme herkkumme kymmenessä minuutissa likaisessa pöydässä, mopopoikien kiroillessa viereisessä pöydässä ja lasten imiessä nykysuomen urbaanisanastoa itseensä. Lopputuloksena etova ähky ja pari opittua kirosanaa. Roskaruokailua, totesin perheelleni ääneen. Tätäkö tämä kesäruokailu Suomessa on?

Vaihtoehtoa ei oikein taida löytyä. Vai löytyykö?

Italiassa, Venetsian Canal Granden varrella söin kerran karnevaalien jälkeisenä aamuna elämäni parhaan kolmioleivän. Ravintola oli erikoistunut niihin. Leipä leivottiin itse ja täytteet olivat tuoreita kuin kala sushissa.

Samassa maassa kun autostradalla pysähtyy paninille, saa käteensä aamulla tehdyn, Parmankinkulla tai muilla herkuilla täytetyn, vasta paahdetun leivän. Ei lötköä majoneesimassapatonkia.

Pari päivää kauppareissun jälkeen grillasimme kotigrillillämme hampurilaiset. Mynämäkeläisen Veraisen leipomon herkullisten perunasämpylöiden väliin päätyi paistista jauhettua lihaa, Sorrin raikkaita salaatteja ja tomaatteja sekä Sauvon valkosipulisuolakurkkuja ja itse tehtyä majoneesia. Taivallista. Tytär söi hyvällä ruokahalulla ja kysyi, että ”onko tämäkin iskä roskaruokaa?” Yritin selittää, että tässä ja kauppakeskuksen hampurilaisessa on eroa joitakin tuhansia logistiikkakilometrejä ja litroittain suojakaasua. Taisi mennä hieman korkealentoiseksi pikkutytöllemme.

Ranskassa ajetaan rengasfirman opas kourassa moottoritieltä pois ja etsitään hyväksi tunnettu lounaspaikka vähän kauempaakin. Siellä hyvä ruoka on olennainen osa matkailua. Täällä meillä kelpaavat vain liikennevaloissa kiinni olevat syöttyölät, joissa ”tankataan energiaa” suojakaasupusseista ja litkukahvista. Ja eikun tienpäälle! Taas jaksaa ajaa, vaikka takapenkki kiukuttelisikin.

Hyvä ruoka, parempi matka.

Ps. jos tiedät hyviä, paikallisia pysähdyspaikkoja kesälomareittien varrella, joissa ei tarvitse nauttia suojakaasuleipiä, niin kerro niistä muillekin! Helpoiten se onnistuu klikkaamalla alta ”kommentoi”-linkkiä.

Savulammaspasta

Turun Kauppahallista, Reino Jokisen lihaliikkeestä, saa maukasta savulammasta, joka taipuu vaikka pastan seuraan. Toimii helteelläkin!

AINEKSET
– 400 g savulammasta ohuina siivuina
– 500 g värikästä tagliatelle-pastaa
– 4 salottisipulia
– 1 valkosipulinkynsi
– 1 dl lihalientä (tai 1/2 rkl lihafondia ja 1 dl vettä)
– 2 dl kermaa
– kourallinen pilkottua persiljaa (tai lehtipersiljaa)
– oliiviöljyä
– parmesaania pinnalle
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Pilko sipulit pieneksi ja kuullota oliiviöljyssä. Lisää lammas ja paista hetki. Lisää kerma ja lihaliemi. Anna hautua rauhassa puolisenkin tuntia, kunnes nesteestä on haihtunut ainakin puolet. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Keitä pasta suolatussa vedessä ”al dente” (käytännössä minuutti – pari vähemmän mitä ohje pakkauksessa sanoo.) Kaada vesi pois ja sekoita kastike pastan joukkoon. Ripottele pinnalle persilja ja raasta lopuksi päälle runsaasti parmesaania.

VIINISUOSITUS
Kuvassa näkyvä Caliterra Tributo Shiraz svengasi tämän pastan kanssa kesäpöydässä kuin hirvikärpänen koivikossa. Hintaa hieman alle 11 euroa, löytyy Alkosta numerolla 442687 ja lisätiedot alla olevasta linkistä.

Caliterra Alkon sivuilla

Lämmintä viikonloppua toivoen!

Perjantaikokki

Mansikka-pekoni -salaatti – Oma maa mansikkaa

Muu maa mustikkaa. Niinhän se sanonta menee. Mutta toimimmeko todella näin?

Törmäsin maanantaina kaupan kassalla tuttuun ruokatoimittajaan, Herra Haapioon. Jäin kiinni ruotsalaisten uuden sadon perunoiden ostamisesta. Huomasin ruokatoimittajan katseesta, että olin suorittamassa maanpetosta. Kelpaavat hyvin pöytään – kuvausrekvisiitaksi, oli toimittajan kommentti. Sain siltä seisomalta kutsun maaotteluun. Saksa kohtaa Suomen – makkaroiden mittelössä.

Innostuin kilvasta huomattavasti enemmän kuin jalkapallosta, joten saavuin seuraavana iltapäivänä sovittuun aikaan ruokatoimittajan takapihan grillikeitaaseen. Paikalle saapui myös mainos- ja ruokamaailmasta tuttu Visa Nurmi. Kolmistaan laitoimme järjestykseen kahdeksan bratwurstia. Kerrankin aito makkaratesti, jossa maistellaan oikeita makkaroita, kommentoi Visa.

Kisa oli tiukka. Testin tulokset voit lukea eilisestä Iltalehdestä tai Iltalehden netistä lähipäivinä. Kerrottakoon, että Suomi voitti.

Makkarat pisteytettyämme kääntyi keskustelu uuteen perunaan. Haapio on lanseerannut tälle ainutlaatuiselle raaka-aineelle nimenkin; Neitsytperuna. Se kuvaa varsin hyvin aidon, suomalaisen uuden perunan herkkää ja turmelematonta makua. Kyse on parsaan verrattavasta herkusta, jonka kansainvälistäkin arvoa me suomalaiset emme oikein ymmärrä. Keskustelimme myös muista suomalaisista huippuraaka-aineista, joita pidämme itsestäänselvyytenä, mutta jotka maailmalta joko täysin puuttuvat tai ovat laadultaan lähinnä ala-arvoisia. Tällainen on perunan lisäksi mm. tuore maito.

Kiitin iltapäivän varsin lihapitoisesta grilliateriasta ja suuntasin takaisin jokirantaan. Mietin matkalla, että piru vie, herrat ovat oikeassa. Suomessakin odotamme keväällä parsaa ja parsaviikkoja kuin lapset joulupukkia. Lehtiin kirjoitellaan tarinoita ravintoloista, jotka kuorivat parsaa yöt päivät asiakkaiden appeeksi. Missä ovat Uuden Perunan Viikot tai uusiperunamenut?

Turun kulttuuripääkaupunkihankkeeseen on kirjattu ruokakulttuurihanke ja sen tärkeänä osana vuonna 2010 järjestettäneen Neitsytperunafestivaali, pitkälti herrojen Haapio ja Nurmi ideasta. Hieno idea ja olemme mukana! Sitä ennen takaamme jatkavamme rymättyläläisen perunan esilletuontia tempauksillamme jokirannassa ja ravintoloissamme. Toivokaamme, että tämä upea tuote saa sen arvostuksen joka sille kuuluu. Kohta sitä taas saa!

Mansikka-pekoni -salaatti

Kun suunnitellut raaka-aineet loppuvat, syntyy uusia, joskus toimiviakin yhdistelmiä. Tämän salaatin vaimoni taikoi mökkikeittiön vähiin huvenneista raaka-aineista. Suosittelen kokeilemaan.

Reseptin ja viinisuosituksen tulostettavana PDF:nä saat tilaamalla perjantaireseptin sähköpostiisi.

AINEKSET
– 200 g brie-juustoa
– 3 dl tuoreita mansikoita
– 1 paketti pekonia
– 4 tomaattia
– 1 iso kerä rapeaa salaattia
– 1 nippu kevätsipulia
– Maldon-suolaa
– mustapippuria myllystä
– oliiviöljyä

VALMISTUS
Paista pekonit rapeaksi. Jäähdytä talouspaperin päällä ja pilko pieneksi. Pilko sipulit pieneksi. Huuhdo, kuivata ja revi salaatti ja pilko muut ainekset suupalan kokoisiksi paloiksi.

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Rouhi pinnalle mustapippuria, ripottele päälle Maldon-suolaa ja kruunaa salaatti pirskottelemalla vielä oliiviöljyä sinne tänne.

Tarjoa rapean leivän ja kevyen punaviinin kera.

Viinisuositus

Suosittelen tälle salaatille kevyttä, mutta maistuvaa, punaviiniä. Alkosta löytyy esim. Trapichen Pinot Noir –rypäleestä valmistettua viiniä alle kympin hintaluokassa. Kannattaa kokeilla myös vaikka grillatun lohen kanssa.

Helteistä viikonloppua!

Perjantaikokki

Katkarapuja ja valkosipulimajoneesia – Halvat ovat aidot huvit

Vappu painaa päälle ja siksipä saat Perjantaireseptin jo torstaina. Vappu on minulle aina virstanpylväs, sillä kesäravintolamme aukeaa aattona. Siis tänään. Tekemistä riittää aina viime hetkille saakka ja siksi yritämmekin siviilielämässä valmistautua vappuun ajoissa.

Viime vuodesta viisastuneena veimme lapset tivoliin jo tiistaina. Lämmin sää oli tuonut paikalle populaa, mutta määrä ei ollut lähelläkään aaton jonotusta.

Tärkeimmät asiat elämässä ovat ilmaisia ja suurimman osan huvituksistakin saa veloituksetta tai ainakin halvalla. Kasvoin kuuden pojan perheessä ja totuin siihen, että litran kuutiojäätelö jaettiin viivoittimella tasan ja jakaja sai valita aina viimeiseksi. Maksulliset huvit, kuten huvipuistoreissut kuuluivat toki meilläkin kesään, mutta ei kuuden lapsen kanssa ihan joka viikonloppu reissuun lähdetty. Kesän kohokohdista on jäänyt hyvät muistot ja haluan tarjota samanlaisia myös omille lapsilleni.

Tivoliin siis, maksoi mitä maksoi! Vanhempi, kolmevuotias prinsessa, viihtyi hyvin ja kiersi laitteita useammalla kympillä. Nuorempi, vajaa kaksivuotias, kävi kääntymässä kolmessa karusellissa, kunnes halusi itkien pois ennen kuin laite oli liikahtanutkaan. Huvinsa kullakin. Laskeskelin, että karusellipyörityksen tuntihinta lähentelee satasta lasta kohden, mutta ymmärsin totta kai sesonkiyrityksen hinnoittelua. Lyhyt ja vähäluminen on heidänkin kautensa. Tuhlataan nyt vähän, että saavat lapset muistoja. Kuuden ja puolen euron nahkeita ja ylisuolaisia ranskiksia natustellessa meinasi kyllä sympatiat loppua, mutta en viitsinyt pilata lasten tunnelmaa. Hyviä muistojahan tässä ollaan tuottamassa. Lapsille varsinkin. Nappasin muistoksi videonkin, ettei se ilo vain heti portilla unohtuisi – ikään kuin todistusaineistoksi siis.

Ilo päättyi pieneen itkuun, kun piti jättää hälinä taakse ja suunnata kohti kotia. Reitti kulki seikkailupuiston ohi ja ennen kuin silmä vältti, karkasivat lapset puiston keinuihin, liaaneihin ja muihin härveleihin roikkumaan ja kieppumaan. Nuorempikaan ei itkenyt, vaan nautti täysin rinnoin.

Lasten intoa seuratessa kävi mielessä pieni ilo – hinta –vertailu, mutta jätin sen tekemättä turhana. Puolensa kullakin.

Katkarapuja ja valkosipulimajoneesia

Koska rahat menivät tivoliin, oli illalla pakko säästää ruoan hinnassa – mutta ei nautinnossa! Klassinen kasariruoka, katkaravut, ovat loistavia seurusteluruokana tai vappupiknikillä tarjottaviksi. Eikä annoksen hinta huimaa päätä.

AINEKSET
– 1 kg isoja kuorellisia katkarapuja

– 1 keltuainen
– 1,5 – 2 dl rypsiöljyä
– 1 rkl sitruunamehua
– 1 tl Dijon-sinappia
– 1 – 2 valkosipulinkynttä hienoksi pilkottuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– hyvää, rapeakuorista leipää
– kosteuspyyhkeitä käsien pyyhintään

VALMISTUS

Valmista majoneesi. Vatkaa keltuaisen joukkoon öljy. Aloita vain muutamalla tipalla ja kaada lisää öljyä pikkuhiljaa ohuena nauhana valutellen. Näin majoneesi ei leikkaa. Kun koostumus on sopiva, lisää mausteet. Jos majoneesi menee liian löysäksi, voit vatkata joukkoon lisää öljyä.

Sulata katkaravut ja tarjoa sellaisinaan majoneesin, hyvän leivän ja kylmän valkoviinin kera.

Valkoviiniä vappupiknikille

Katkarapujen seuraksi valitsin kuivan chardonnayn Chilestä. Hinta Alkossa 8,69€, joten viini sopii päivän linjaan täydellisesti. Hyvää, mutta kohtuuhintaista.

Lisätiedot viinistä Alkon sivuilla

Hyvää vappua!

Perjantaikokki

 

Paistettua lohta, perunamuusia ja gremolata – Lapsuuden talvet, keväät, kesät ja syksyt

Kaikkihan me tiedämme, kuinka ennen oli paremmin. Talvisin lunta riitti ikkunanpokiin saakka etelässäkin neljä kuukautta. Sukset olivat puuta eivätkä luistaneet, koska aina oli niin kova pakkanen, mutta silti hiihdettiin yöt päivät. Keväät olivat raikkaan vihreitä ja täynnä linnunlaulua. Kesät olivat puolestaan kuumia, pitkiä ja kaikki viettivät ne mummolan pullantuoksuisessa ympäristössä itse tehtyä marjamehua juoden. Syksyn ruskakin oli jotenkin värikkäämpi ja pidempi kuin nyt.

Toista on nykyään. Vai onko? Kulunut talvi ja alkanut kevät ovat olleet upeita täällä etelässäkin. Herrankukkaron rannassa napakelkka pyöri talvella monta viikkoa. Lapsemme oppivat hiihtämään ja pulkatkin kulkivat sutjakasti päivittäin. Nyt saapunut kevät taas näyttää parhaita puoliaan. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta leskenlehtien puskiessa roudasta vapautuneesta maasta tarmokkaasti kohti korkeuksia. Grilli- ja puutarharuokailukauden aloitimme jo pääsiäissunnuntaina tuulettomalla ja lämpimällä takapihallamme. Mitä sitä voi enää pyytää? No ehkä tietenkin sen, että tuleva kesäkin olisi kuin lapsuudessa…

Yksi varma kesän saapumisen merkki itselleni on elämän vilkastuminen Aurajokirannassa. Maisema muuttuu kuin taikaiskusta, kun aurinko alkaa lämmittää. Meillä on täysi tohina päällä Vaakahuoneellakin. Terassikalusteita puunataan, ruokalistoja viimeistellään ja henkilökuntaa koulutetaan. Avajaisiin on enää 13 päivää! Höyrylaivan kattilaan kaadetaan kohta 10 000 litraa vettä ja aletaan lämmitellä sitä tuon nostalgisen laivan kulkuvoimaksi. On siinä keittämistä.

Jälleen se talvi meni – ja nopeammin kuin syksyllä kuvitteli! Salakavalia ovat nämä vuodenajat – mutta onneksi kuitenkin vielä yhtä upeita kuin lapsuudessa. Muista ottaa aikaa niistä nauttimiseen! Omasta ajasta ne lapsuuden kesät niin upeiksi muodostuivat. Satoi sitä silloinkin, mutta silloin laitettiin saappaat jalkaan ja otettiin pihalla ilo irti lätäköistä.

Kohta tavataan, Aurajokirannassa tai s/s Ukkopekalla!

Paistettua lohta, perunamuusia ja gremolata

AINEKSET

– 600 g lohifileetä
– 4 isoa perunaa (esim. Rosamunda)
– 2 dl maitoa
– 50 g voita
Gremolata
– 1 raastettu sitruunan kuori
– 2 valkosipulinkynttä
– kourallinen pilkottua persiljaa
– 1 rkl pieniä kapriksia
– 2 pientä salottisipulia
– 50 g voita

– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Valmista muusi. Keitä kuoritut ja neljään osaan pilkotut perunat vähässä, suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Soseuta ja lisää joukkoon 25 g voita ja 1 dl maitoa.

Mausta kala suolalla ja pippurilla. Paista voissa nahkapuoli alaspäin lähes kypsäksi ja käännä hetkeksi. Näin saat rapean nahan. Hyvän lohen voi jättää sisältä aavistuksen roseeksi.

Gremolata
Pilko sipuli ohuiksi siivuiksi. Sulata voi ja kuullota sipuleita miedolla lämmöllä. Sipuleiden pehmennettyä, lisää joukkoon pilkottu valkosipuli, persilja ja kaprikset. Lisää lopuksi raastettu sitruunan kuori ja tarjoa kuumana kalan kera.

Valkoviiniä kalalle

Söimme tätä herkkua toisena pääsiäispäivänä upeassa kevätaurinkoisessa kelissä. Viiniksi oli pakko valita Pasquan chardonnay. Pasqua on italiaa ja tarkoittaa pääsiäistä. Kepeydessään se kilpaili vaimoni hurmaavan hymyn ja keväisen auringon paisteen kanssa. Tästä päivällisestä jäi kaunis muisto.

Viinille hintaa kertyy alle seitsemän euroa ja pidänkin sitä erinomaisena hinta – laatu –suhteeltaan.

Lisätiedot viinistä löydät Alkon sivuilta.

Herkullista viikonloppua!

Perjantaikokki