Storagen gourmet-rekka ajoi ylitseni Aurakadulla – enkä syytä ketään

Sain keskiviikkona oudon puhelun kaveriltani:

Ollaan salaa puuhattu ravintolaa Turun keskustaan. Tuutko vaimosi kanssa perjantaina dinnerille?

Salaa, Turkuun? Sain osoitteen: Aurakatu 5. Siis n. 40 metrin päässä toimistoltani. Ja minä en ole muka huomannut mitään. Outoa… No, toisaalta en huomaa, jos kotona on seinät vaihtaneet väriä ja sohva vaihtanut paikkaansa, joten onhan tuo mahdollista.

Ylipuhuin vaimoni ja marssimme perjantaina klo 19.00 Aurakatu viiden eteen. Missään ei näy merkkiäkään uudesta ravintolasta. Eikä kyllä näy muita vieraitakaan. Sitten paikalle saapuu pari tuttua, jotka ovat ihan yhtä pihalla. ”Mikä juttu tää oikein on…” mietimme yhteen ääneen.

Kaikilla on sama kuvio: outo puhelu, jossa puhutaan jostain lihiksistä ja vähän paremmasta kebabista ja uudesta ravintolasta. Sitten kaverini ilmestyy kadulle ja kuljettaa meidät umpeen teipattujen ikkunoiden ja ovien sisäpuolelle.

Astumme aivan valtavan kokoiseen ravintolaan, joka toden totta on rakentunut aivan silmieni edessä – ja salaa. Storage näyttää olevan paikan nimi.

Saamme pian selvennystä asiaan ja tekijät ovat halunneet pitää koko projektin ”hys hys”, jotta ovat saaneet hioa hommaa rauhassa valmiiksi. Istumme noin kahdenkymmenen muun yllätetyn kanssa illalliselle.

Kaverini aloittaa:

”Tervetuloa! Ensimmäinen sääntö: antakaa rehellistä palautetta. Toinen sääntö: mitään ei saa vielä postata someen tänään. Vasta huomenna, kun Turun Sanomien juttu on ravintolasta ilmestynyt.”

Aha… ensimmäiseen sääntöön taivun helposti, mutta toinen tekee todella tiukkaa. Siis pitääkö olla postaamatta mitään?

Kyllä”, vastaa kaverini.

Entä jos tägään nämä kuvat Rossoon…” (joka paikalla oli ennen)

Neuvottelun jälkeen lupaan olla postaamatta mitään. Revin akun irti luurista, murskaan sim-kortin ja vannotan, että vaimoni ei lainaa luuriaan minulle illan aikana. Tunnen itseni.

Kaverini jatkaa: ”Nälkäisenä ette tänään lähde. Vedätte koko listan läpi, eli 19 ruokalajia. Plus cocktailit ja viinit.”

Onneksi suostuin ja suostuttelin vaimonkin. Tämä iltahan kuulostaa aika hyvältä! Ehkä tässä pärjää hetken ilman somea.

Sitten kaverini esittelee tiiminsä. Kappas, pari Bocuse d’Or –kokkia (Eero Vottonen ja Miikka Manninen) vastaavat ruokatuotteen kehittämisestä ja keittiötä pyörittää yrittäjä Mikko Rannikko. Baarista vastaa Henri Karlsson.

Oolrait… lupaavaa porukkaa tiskin toisella puolen! Jään odottamaan, mitä nämä ”lihikset ja vähän paremmat kebabit” oikein ovat.

Ne ovat katuruokaa suomalaisella twistillä. Ja jestas, minkälaisella asenteella! 19 ruokalajin tykityksen jälkeen olen rampa kuin gourmet-rekka olisi juuri ajanut ylitseni. Mieleni on tyyni ja tyytyväinen. Vaikka vatsa on aivan tiukassa, huutaa suun makunystyrät vielä lisää. Kaskis, Ludu, Mami, Smör ja moni muu erinomainen turkulainen ravintola sai juuri rinnalleen vähintään tasavertaisen kisaajan – ja vielä loistosijainnilla sekä mielenkiintoisella ympäristöllä.

IMG_7422

Menun aloitti fritattu ruistaikinajuuri ja graavilohi. Herkkunuotan Johan istui vastapäätä ja hehkutti jopa teatraalisesti kalaruokia. Selvää oli, että kalat toimittaa Herkkunuotta. Mutta toisaalta, olihan tämäkin aivan luvattoman herkullista.

IMG_7425

Siika kera savustetun kananmunan ja hiillostetun purjon oli sikamaisen hyvää. Tämän annoksen kohdalla kaikki yhtyivät Johanin hehkutukseen.

IMG_7435

Turun Sanomien Heli Nieminen veikkasi, että piimämarinoiduista, rapeaksi fritatuista ja Aura-dipin kanssa tarjotuista kanoista tulee some-julkkiksia. No, niistä tuli jo. Turku Fried Chicken on just mun makuun.

IMG_7428

Haukihodareista löysin hieman moitittavaa: ne olivat liian liukkaita. Hodari sujahti sisuksiini aivan liian helposti. Olisin halunnut makustella pidempään. Tarjoiluastiaa ei muuten kannata kallistella, sillä sekin oli aika liukas. Ehkä hiomaton koivu toimisi paremmin kuin lakattu 🙂

IMG_7432

Blinejä syön vain talvisin, mutta tätä suolaista tattarivohvelia muikkujen ja muikunmädin kera suostun syömään vaikka heinäkuussa!

IMG_7434

Koitin ikuistaa myös salaperäisen kutsun esittäneen kaverini kameran rullalle, mutta saaliiksi sain vain voitonmerkkiä näyttävän käden. Pöydän alle ei ole syytä mennä tämän tiimin häpeämään. Ei todellakaan!

IMG_7433

En tiedä, onko täydellistä burgeria, mutta tällainen oli aika lähellä. Mehevää nautaa ja briossisämpylää kruunattuna isolla kimpaleella paistettua luuydintä. Suli suuhun.

IMG_7442

Henksuruokana tarjottiin pehmistä, suolakinuskia ja puolukkaa. Sai sitä vieraatkin. Veikkaisin Turun parhaaksi pehmikseksi.

IMG_7447

Kuvassa keittiötiimi, kirjoittaja (taustalla) sekä Turun parhaista kotonatehdyistä lihapullista tunnettu turkulainen toimitusjohtaja.

Myös baarin antimet vakuuttavat. Alkudrinkkinä tarjoiltu appelsiinia ja greippiä yhdistävä cocktail oli – kuinkas muuten – käsintehty alusta saakka. Appelsiineja pojat eivät väittäneet lähimetsästä keränneensä, mutta mehut oli ihan omin kätösin puserrettu ja siirapit keitelty. Välidrinksuna tarjoiltu Gin Sour sen sijaan oli kasattu suoraan omasta metsästä: kuusenkerkkäsiirappi, kuusenoksa ja kuusipöly yhdistettynä giniin veivät minut – no metsään. En suostu käyttämään sanaa ”tajunnanräjäyttävä”, lähinnä siksi, että tajuntani on edelleen kohtalaisessa kunnossa, mutta pirun hyvää lientä baarista eteeni kannettiin. Eivätkä viinit jääneet muista juomista jälkeen lainkaan.

Hinnoista minulla ei ole mitään tietoa, mutta olen varma, että Turun kilpailluilla ravintolamarkkinoilla asiakas on aina voittaja. Toivon, että tämän(kin) ravintolan löytävät sekä turkulaiset että turistit, sillä soisin Storagen tarinan jatkuvan ainakin ne kaksi vuotta, jonka ajan vuokrasopimus on voimassa.

Isot onnittelut tiimille, eli Mikolle, Henrille, Eerolle, Miikalle sekä ystävälleni ja hänen vaimolleen. Löitte minut ällikällä.

TAKE MY MONEY AND BRING ME MORE FOOD!

Petri Hollmén

Ps. Joutunet odottamaan vielä pari viikkoa, että pääset itse Storageen, sillä remontti on vielä kesken. Takaan, että odottaminen kannattaa. Ja sen minun somettamisen estäneen TS:n jutun voit lukea täältä.

Vinkki toimitilakehittäjille – tarpeet ovat muuttuneet

TS tänään: Turun keskusta ei houkuttele firmoja.   

Olen Rauno Puolimatkan kanssa samaa mieltä, että moni yritys siirtää toimintonsa turhaan Helsinkiin. Pienellä säädöllä (VR + Onnibus) voi hyvin toimia Turusta ja samalla saavuttaa paremman elämänlaadun (lyhyemmät etäisyydet, edullisemmat asunnot jne.). Varsinkin kun VR starttaa nopeamman junan, joka vie suoraan Helsingin keskustaan melkein samassa ajassa, kuin Espoon perukoilla asuva jurnuttaa 25 km Helsingin ruuhkassa aamuin illoin. Jos Turussa toimiessa säästää esim. vain 10 000€ vuodessa edullisempien palkka- ja toimitilakustannusten vuoksi, voi sillä rahalla tehdä noin 700 yksisuuntaista matkaa Turun ja Helsingin välillä. 

Puolimatkan kanssa olen siitä erimieltä, etteikö kysyntää olisi. Tarjonnan on vain kohdattava kysyntä.

Juuso Virtasen kanssa olen siinä samaa mieltä, että jotta keskusta olisi kilpailukykyinen esim. Kupittaan alueen kanssa, on alueen toimitilojen kehityttävä.

Tarpeet ovat muuttuneet. Esim. me olemme Lyytin kanssa laajentuneet nykyisissä tiloissa lähinnä naapuritoimistoja valtaamalla (väkivallattomasti, tosin). Ei ole optimaalista toimia kolmen ulko-oven takana, mutta kriteereitä täyttäviä tiloja ei keskustassa ole. No, mitkä on ne kriteerit meille (yleisten toimiston ominaisuuksien lisäksi)?

– hyvät suihkutilat (moni urheilee töihin)

– turvallinen ja helppopääsyinen pyörävarasto

– 100m torilta, jotta Turun loistavat lounasravintolat eivät ole viittä minuuttia kauempana kävellen

– valokuituyhteydet

Kävin tutustumassa mm. Puolimatkan KOP-kolmion projektiin. Upeat tilat, mutta ei minkäänlaista mahdollisuutta puku- / suihkutiloihin. Pyörät olisi taas pitänyt laittaa parkkiin torin kulmalle. Kuinkakohan usein saisi täyttää vakuutuspapereita pöllityn fillarin takia?

Nykyään tärkeintä ei enää ole (ainakaan kaikille firmoille) jalkapallokentän kokoinen parkkialue, vaan hyvät julkiset yhteydet ja em. asiat. Ihan vinkkinä Puolimatkan seuraavaan projektiin. 

Vaikka esim. Kupittaa tarjoaa hyviä tiloja ja vaikka Santtu Kiilin Mauno on mainio paikka, on monipuolinen lounasravintolatarjonta esim. meidän sijoittumisessa todella tärkeä kriteeri. Siksi pysymme keskustassa ja pidämme osaltamme Ludun, Kauppahallin, Blankon, Kellariravintolan ja muut toimijat elinvoimaisina. 

Lisäksi haluan vielä kommentoida Progmania: mahtavaa, että kasvufirmoja löytyy ja ne pysyvät Turussa. Mutta pöytäjääkiekkoa ei todellakaan voi pelata istualtaan. Optimit peliolosuhteet muodostuvat juuri pelipöydän levyisestä pöytätasosta (ei pyöreä, kuten kuvassa), jossa on sähköjalat korkeudensäätöä varten. Oppia voi tulla hakemaan meidän toimistosta. 

Turun kaupunki tukee pyöräilytapahtumaa 200 000 eurolla

Lyyti Oy ja Team Velo Cycling järjestävät 31.5. Suomen ensimmäisen ”korkean ilmanalan” pyöräilykilpailun. Kilpailussa voi valita sarjan, jossa kiivetään jopa 3000 nousumetriä Hirvensalon ”Alppeja”. Kilpailun ilmoittautuminen on avoinna osoitteessa http://www.lyyti-palvelu.fi/kampanjat/haute-route/

”Kilpailu on virallisen Haute Route –organisaation hyväksymä ja ainoa laatuaan Alppien, Dolomiittien ja Pyreneiden ulkopuolella. Kisa on herättänyt runsaasti huomiota ja odotamme kymmeniä kilpailijoita mukaan. Ilmoittautumisintoa lisännee se, että Turun kaupunki on lupautunut tukemaan hanketta noin 200 000 eurolla. Raha tullaan käyttämään mäen kasvattamiseen. Tämä on uskomattoman hieno juttu!” kertoo Lyyti Oy:n toimitusjohtaja Petri Hollmén

”Korotushanke toteutetaan nopealla aikataululla, sillä voimme hyödyntää sataman ruoppauksesta syntyvät sedimentit. Airiston kuhankutualueiden sijaan moskat läjitetään Hirvensalon kukkulan päälle. Riippuen valumisprosentista, voi mäki kasvaa jopa lähes satametriseksi, oikeaksi alppikeskukseksi!” kertoo Turun teknisen lautakunnan ruoppausvastaava Aimo Savilahti.

”Ruoppaussedimentit ovat tähän tarkoitukseen oivallisia, sillä kuivuessaan ne jähmettyvät kivikoviksi ja näin ollen mäkeen voidaan työstää vaikka aito serpentiinitie, tunnelit tai vaikka veistää presidenttiemme naamakuvat” jatkaa Savilahti. ”Ja koska vuosikymmenten kuluessa on Aurajoki tuupannut sataman pohjamutiin satoja, ellei tuhansia polkupyöriä, tulee mäestä välittömästi pyöräilyaiheinen mekka, polkimien, tankojen ja vääntyneiden vanteiden törröttäessä sedimentistä hurmiollisesti kohti taivasta.” ideoi silminnähden täpinöissään oleva Savilahti – pyörämiehiä itsekin.

Team Velo Cyclingin hallituksen jäsen ja Haute Routen Turun kilpailujohtaja Samu Laine kertoo hankkeen nostavan sekä talvi- että kesälajien harjoittelumahdollisuudet aivan uudelle tasolle.

”Meillä on jo esisopimus Hirvensalon suksihuoltotalon muuttamisesta vähähappiseksi majoitustilaksi kesäisin. Näin voimme simuloida vähähappista vuoristoilmaa ja treenata oikeassa serpentiinimäessä. Aiemmin olemme joutuneet toteuttamaan vähähappiset leirit Aninkaistenmäessä kevätpölyaikaan ja serpentiiniä on ollut tarjolla vain vappuisin. Tarjoaahan tämä aivan eri mukavuusasteen! Nämä fasiliteetit nostavat Suomen pyöräilyn aivan uudelle tasolle. Ja mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin mäen uuden korkeuseron myötä, voi talvikaudella Turkuun hakea jo maailmancupin pujottelukisojakin!” kertoo hankkeesta innoissaan oleva Laine.

Ruoppaus ja mäen täyttö toteutetaan huhtikuun kolmannella viikolla. Tänä aikana on Hirvensalon silta suljettu liikenteeltä kuljetinhihnan huoltomiesten taukotuvan sijaitessa keskellä siltaa. Korvaava kuljetus on hoidettu työmatkalaisille Jakke Jokilautalla.

Lisätietoja

Petri Hollmén, Lyyti Oy

Samu Laine, Team Velo Cycling

#satasyytäollaonnellinen #10 tuore croissant

Aamulla satoi kaatamalla, mutta suuntasin silti fillarini kotivuorelle. Noin tunnin päästä olin kiivennyt huipulle ja lasketellut alas Uitikoniin, naapurikylään. Siellä on leipomo, johon ajetaan kauempaakin. Croisantit, eli sveitsiläisittäin ”gipfelit” ovat siellä aivan huikeita! Märkänä, kuraisena ja lamppu päässä astelin sisään. Sisällä oli lämmin ja huikea tuoksu. Ostin gipfeleitä, berliinin- eli turkulaisittain piispanmunkkeja ja voibretzeleitä. Tuoreet croissantit aamiaisella olivat aamun kohokohta ja piispanmunkit toivat mieleen Turun, yläasteen välitunnit ja kauppahallin. Syy olla onnellinen.

Hyvää viikonloppua!

Perjantaikokki

Kuralan kylämäki, Aurajokilaakso ja kampiföri – Ahvenkeitto

Aurajoki on Turun sydän. Mutta se on paljon muutakin kuin syvä, kivillä pengerretty väylä, joka lipuu hiljakseen ravintolalaivojen ohi. Riittää, kun kääntää katseensa hieman yläjuoksun suuntaan, niin avautuu täysin erilainen maailma.

Cruiserilla on rento ajella…

Kolmannen lapsemme laskettuun päivään ei ollut kuin kaksi yötä, joten jätimme viime viikonlopun reissun saaristoon väliin ja pysyimme kotikulmilla. Synnyttämismatka pomppivassa Busterissa ei ollut sitä extremeä, jota seikkailijasielumme nyt janosivat.

Helluntaina pakkasimme lapset polkupyöräkärryyn ja suuntasimme lähimatkalle. Vaimolle ostimme pari vuotta sitten Felt-merkkisen Cruiserin, jolla etenee isommallakin vatsalla. Vaikka hän vielä fillaroikin sutjakkaasti, niin suostuin kuitenkin toimimaan vetojuhtana kärrylle.

Kuralan kylämäki

Kuralan kylämäen hevosia

Kuralan kylämäki sijaitsee aivan Aurajokeen laskevan pienen Jaaninojan varressa. Aurajoesta sen erottaa vain Hämeentie.  Tilalla ylläpidetään vanhaa maatalouskulttuuria. Siellä on tavallisesti lapsille tekemistä ja ihmettelemistä hyvinkin pariksi tunniksi. Yleensä myös tilan kahvila on auki, mutta kuinka ollakaan näin helluntain kunniaksi koko tila oli kiinni. Hevosia ja lampaita lasten iloksi laitumilla kuitenkin oli.

Kylässä hääräili onneksemme tarmokas lypsäjätäti, joka päästi meidät katsomaan lehmien lypsämistä.

Kuralan kylämäen lehmiä

On lapsille varsin avartavaa nähdä, mistä ruoka oikeasti tulee. Maitokaan ei synny purkkeina kaupan hyllylle, vaan sen eteen tehdään paljon työtä. Kuralan kylämäestä saa myös ostaa taatusti tuoretta lähimaitoa! Oma astia vain mukaan ja kaupoille. Myynnissä on myös varmasti onnellisten kanojen munia, hintaan 2€ / rasia.

Kampiförille urheilemaan

Kylämäestä suuntasimme muutaman sadan metrin päähän Aurajoen rantaan, kampiförin lähtösatamaan.

Kampiföri lähestyy tyhjänä itärantaa

Kampiföri on kammetonta isoveljeään sporttisempi versio. Hitaampi se on, mutta kampea pyörittäessä tulee hiki. Matka kuitenkin kannattaa.

Risteily länsirannalta itärannalle vie kolmisen minuuttia, mutta avaa uuden näkymän Aurajoen elämään. Siellä joki polveilee kevään vihreässä uomassaan,hevoset juoksentelevat niityllä, kalat tuikkivat joen tyyneen pintaan ja pyöräilijät sekä kävelijät nauttivat rannan reiteistä. On hankala kuvitella, että muutaman kilometrin päässä täältä joki on urbaanin keskuksen sydän.

Aurajokilaakson vehreyttä

Kampiföri aloitti liikennöinnin melkein tasan viisi vuotta sitten ja se tuli aikoinaan tunnetuksi toimimattomuudestaan – ja hinnastaan. Nyt se toimi, veivaaminen ei ollut erityisen raskasta ja matka taittui muutamassa minuutissa. ”Miksi tähän ei tehty siltaa?” kysyi vaimo keskellä jokea. Pohdin hetken, mutta vastaus on varsin selvä. Kampiföri on paljon hauskempi ja veivatessa tulee pakostakin juteltua kanssamatkustajien kanssa. Se siis yhdistää turkulaiset kuin Nokia suomalaiset.

Poniratsastusta päivän päätteeksi

Päivän kruunannut poniratsastus

Risteilyn jälkeen kasvoi Julian ratsastushinku ylitsepääsemättömäksi. Soitto Kotimäen ponitallille kannatti, sillä saimme varattua puolituntisen Shetlanninponin seurassa. Kahden kiltin tallitytön taluttamana suoritettu maastoratsastusseikkailu kruunasi lähimatkailupäivämme.

Alkuillasta oli kotonamme väsynyttä väkeä. Päivä oli täynnä uusia kokemuksia, vaikka kymmentä kilometriä kauemmaksi emme kotiovelta poistuneet. Rahaakin kului vain  15 euroa ponin palkkaan.

Voi olla, että tämä oli viimeinen lähimatkailupäivämme nelistään, vaikka tätä kirjoittaessa lapsia yöpuulle kiipesikin vielä kaksi. Pian täytyy kuitenkin hankkia isompi polkupyöräkärry…

Sitä odottaen,

 

Perjantaikokki

Ahvenkeitto

Tämän keiton taika on uuden sadon kasviksissa ja juureksissa – niiden herkässä maussa. Älä siis käytä ylivuotisia porkkanoita tai perunoita tähän keittoon.

AINEKSET

– 500 g vaalealihaista kalaa (ahven, hauki jne.)
– 15 uutta perunaa
– 5 uuden sadon porkkanaa
– 3 kevätsipulia
– kourallinen tilliä
– 1,5 l vettä
– 2 rkl kalafondia
– 1 dl kuivaa valkoviiniä
– merisuolaa myllystä
– muutama kokonainen mustapippuri

VALMISTUS

Valmistele kala ruodottomaksi (hauelle video-ohjeen löydät täältä) ja leikkele se suupalan kokoisiksi paloiksi. Huuhtele kasvikset tarvittaessa ja pilko ne. Keitä kasvikset kypsiksi kalaliemessä (vesi, fondi, pippurit ja viini sekä suola tarvittaessa). Kun perunat ja porkkanat ovat kypsiä, lisää kalat. Kalat kypsyvät muutamassa minuutissa. Ripottele pinnalle tilliä ja tarjoa saaristolaisleivän tai ruisleivän ja maidon kera.

Jopa mainettaan parempi Turku – Lohta fenkoli- sipuli-tomaattikuorrutuksella

Vastasin taannoin erääseen kyselyyn, jossa mielipidettäni tiedusteltiin Turun imagosta.

”Onko vanhalla ja historiallisella mielikuvalla haittavaikutuksia?”

No ei totta vie ole! Tärkeintä on, että ON imago. Että ihmiset ovat edes jotain mieltä. Mitä enemmän on niitä, jotka vihaavat, sitä enemmän on heitä, jotka rakastavat. ”Kaikille yhdentekevä” olisi katastrofi. Tämä maailma on täynnä kyliä, joista kukaan ei ole mitään mieltä. Onneksemme kotikaupunkini ei kuulu niihin. Se herättää tunteita puolesta ja vastaan kuin Aurajuusto.

Olen silti viime aikoina ollut aivan innoissani siitä, että historiallisen ja vanhan kotikaupunkini ja sen ruutukaavan suoristamille kaduille on syntynyt uutta ja kiinnostavaa ravintolaelämää. Sitä suo mielellään ilon yksityiselle ravintoloitsijalle toimia juuri niin kuin sydän sanoo – kerätä sekä rakastajia että vihamiehiä.
Esittelen nyt kolme turkulaista, iloista uutta tuttavuutta, joissa nauttii sekä ruoan mausta, tuoksusta, laadusta että palvelun ystävällisyydestä.

Le Porc
Ehdoton uusi suosikkini ja Tampereen ainoa lahja Turulle kautta tunnetun historian! Mansesta, Hellan ja Huoneen uumenista, Turkuun siirtynyt suomalais-ranskalainen ravintoloitsijapari, joka pyörittää aidosti ilolla ranskalaisbistroaan aivan meidän ravintolaamme vastapäätä. Auki lounaasta iltaan saakka, ruoka tehdään itse maahantuoduista ranskalaisherkuista, ankankoivista ja makkaroista ja hinnat eivät päätä huimaa – ei todellakaan!
Lisätiedot: www.porc.fi

Smör
Kirjaimellisesti Aurajoen rantapenkkaan kaivettu, tiiliholvien tunnelmallisissa tiloissa toimiva ruokapaikka, jossa olen nauttinut viime aikojen parhaimmat illalliset. Samat taustajoukot kuin läheisellä Paninilla, mutta täällä he kokkaavat piirun verran klassisemmin. Pöytä kannattaa varata, jos mielii iltaruoan varmistaa.
Lisätiedot: www.smor.fi

La Caffettiera
Ei uusi, mutta ei kovin vanhakaan, tulokas Turun Biocityn kivijalassa, Kupittaan rautatieaseman kupeessa. Maineikkaan Trattoria Romanan tytärravintola – kirjaimellisesti. Auki vain lounaalla ja suosituimmat annokset loppuvat joskus jopa kesken. Rento italialaismeininki ja suomalaisetkin suostuvat istumaan tuntemattomien pöytäseuraksi, koska se ruoka vaan on niin hyvää. Hävettää myöntää, että kävin täällä eilen ensimmäistä – mutta taatusti en viimeistä – kertaa.
Lisätiedot: www.lacaffettiera.fi/

Lohta fenkoli- sipuli-tomaattikuorrutuksella

Mikäli ei kulku käy Turkuun tai muiden kylien ravitsemusliikkeisiin, niin ainahan voi kokata kotona!

AINEKSET

–    600 g lohifileetä
–    5 tomaattia
–    4 salottisipulia
–    ½ fenkoli
–    1 valkosipulinkynsi
–    ½ dl kuivaa valkoviiniä
–    tilkka öljyä
–    merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Kalttaa tomaatit, eli tee pintaan kevyt ristiviilto, upota tomaatit 1-2 kerrallaan kiehuvaan veteen viideksi sekunniksi ja nosta sitten kylmään veteen). Kuori, leikkaa siivuiksi ja poista siemenet. Pilko salottisipulit, valkosipuli ja fenkoli ohuiksi siivuiksi. Paista hetki öljyssä ja lisää tomaatin liha ja sekä valkoviini. Kiehuta muutama minuutti.
Laita lohi uunivuokaan, mausta suolalla ja pippurilla ja kaada tomaatti-fenkolitäyte lohen päälle. Kypsennä 200 asteisessa uunissa 15 – 20 minuuttia.

Nauti perunamuusin kera.

Herkullista viikonloppua turuille ja toreille!

Perjantaikokki

Muut Perjantaikokin ravintolasuositukset Turussa:

Lista ei ole täydellinen eikä paremmuusjärjestyksessä, mutta osoittaa, että hyvän ruuan ystäville on runsaasti vaihtoehtoja myös täällä Turussa. Taso on viime vuosina noussut sitä tahtia, että jos en täällä asuisi, niin joku viikonloppu varaisin varmasti hotellihuoneen ja tekisin ruokamatkan varsinaisen Suomen kehtoon.

Tervetuloa Turkuun!

Kanttarellipizza – Alaston kokki

Nyt meitä on virallisesti kaksi. Minä ja se hieman tunnetumpi engelsmanni. Mutta ennen kuin perustelen tämän, kerron vähän viime viikosta.

Viime viikolla jokemme rannat näet täyttyivät puolesta miljoonasta vieraasta. Olimme ravintolamme kanssa keskellä menoa ja meininkiä, joten kiirettä totta vie riitti. Uskomattoman upeaan suoritukseen henkilökuntamme ylsi tapahtumassa. Kaikki painoivat pitkää päivää, mutta jaksoivat silti hymyillä. Iltavuoro vaihtoi aamun kanssa lennossa ja itse muutin viikonlopuksi jokirantaan asumaan charter-alukseemme. Julkinen kiitos henkilökunnallemme jaksamisesta! Olette loistavia!

Kokemus oli kaikille fyysisesti rankka, mutta jo nyt muistot naurattavat. Väitän, että yhdessä tiukasti töitä painettu neljä vuorokautta hitsasi meitä yhteen paremmin kuin koko kuukausi tykyilyä.

Kun päivät täyttyvät työstä ja kiireestä, saattaa joillekin jäädä työasiat mieleen myös yöksi. Eräskin vuorovastaavamme joutui avomiehelleen selittelemään, miksi unissaan hoki miespuolisen esimiehensä nimeä. Oli nähnyt unta tukkutilauksista.

Itse en juuri unia töiden takia menetä, mutta silloin tällöin akuutit asiat tunkevat mieleen. Kun Tall Ships’ Races oli ohi, ”muutin” taas jokirannasta kotiini ja omaan sänkyyn. Ensimmäisenä kotona vietettynä yönä heräsin kesken unieni viluun. Löysin itseni takapihaltamme järjestelemästä terassikalusteita ja ohjailemasta olemattomia ihmisiä istumaan. Olisi siinä ollut naapureilla ihmettelemistä, jos olisivat heränneet kolinaan. Touhusin töitä pihalla täydessä unessa – alasti. Onneksi vain vaimo heräsi. Eikä ihmetellyt lainkaan.

Alastonta kokkiaan.

Kanttarellipizza

Paras pizza syntyy silloin, kun sisältöä ei juuri suunnittele, vaan käyttää jääkaapista kaikkien juustojen, makkaroiden ja muiden ylijääneiden pizzaan sopivien täytteiden jämät. Mikäli pinnalle löytää vielä tuoreita kantarelleja (joita metsästä jo löytyy!), niin luomus on täydellinen.

AINEKSET

Pizzapohja
– 2 dl vettä
– 25 g hiivaa (tai kaksi teelusikallista kuivahiivaa)
– riittävästi jauhoja
– tilkka oliiviöljyä

Tomaattikastike
– 4 dl paseerattua tomaattia (Mutti)
– 1 teelusikallinen oreganoa
– 1 teelusikallinen sokeria
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Täytteet
– 100 g meetvurstia
– 6 keitettyä uutta perunaa siivuina
– 50 g keittokinkkua
– 2 sipulia siivuina
– 200 g mozzarellaraastetta
– 2 dl kanttarelleja

VALMISTUS
Valmista pohja. Sekoita veteen hiiva ja jauhot. Vaivaa taikina tasaiseksi. Lisää tilkka oliiviöljyä, jotta taikina irtoaa käsistä. Keitä pienessä kattilassa tomaattikastike, eli sekoita kaikki ainekset ja anna hautua puolisen tuntia. Paista tuoreita kantarelleja viitisen minuuttia kuumalla pannulla, jotta neste haihtuu sienistä. Kauli taikina leivinpaperille. Lämmitä uuni niin kuumaksi kuin saat. Levitä tomaattikastike pohjalle tasaisesti ja sen päälle täytteet. Levitä juusto päällimmäiseksi. Paista uunin keskiosassa, kunnes pizza on kypsä. Ps. italofanina olen sitä mieltä, että pizza kirjoitetaan kahdella z-kirjaimella, eikä ts-yhdistelmällä. Sana ”pitsa” viittaa mielestäni vain tehtaassa valmistettuihin valmispitsoihin.

Viinisuositus
Ensimmäiset italian sanani, jotka opin, olivat ”un litro di vino merlot, perfavore”, eli litra merloota, pliis. Minulle ”merlot” oli siis yhtä kuin viini. Tämän pizzan kanssa on siis ehdottomasti suositeltava italialaista, Merlot-rypäleestä valmistettua viiniä.

Lisätiedot viinistä

Elämyksellistä elokuuta!

Perjantaikokki