Miehestä – ja grillistä mittaa

Eilen otettiin miehestä mittaa. Puolustusvoimain lippujuhlapäivän kunniaksi juoksimme kaveriporukassa Cooper-testin sekä teimme intin lihaskuntotestin, mallia ”old school.” Old school tarkoittaa sitä versiota testistä, jonka aikoinaan teimme intissä. Se sisältää siis:

  • punnerrukset
  • vatsalihakset (istumaannousut)
  • selkälihakset
  • vauhditon pituushyppy
  • leuanveto

Nykyään ei enää vedetä leukaa tai tehdä selkälihaksia. Ne on korvattu UKK:n kävelytestillä.

Lähdin hakemaan kolmen tonnin ylitystä 12 minuutin juoksussa. Viimeksi kolme vuotta sitten meni 3050 ja vaikka nyt treenitunteja alla on paljon vähemmän kuin silloin, tiesin, että kyse on hapenottokyvystä ja mielen lujuudesta. Jostain syystä sain innostettua myös Maijan ja tyttäreni Julian mukaan hulluuteen!

Pari minuuttia Cooperin jälkeen hymyilytti

Aivan en kolmeen tonniin päässyt ja se jäi kyllä kaivelemaan. Lopullinen tulos oli 2915 metriä. Ja lopussa en ollut niin tuskainen, kuin pitäisi, jotta olisi antanut ”all out.” Hinmailin siis liikaa alussa ja lopussa. Kolme tonnia olisi ollut tehtävissä!

Lihaskuntotestissä minuutissa meni:

  • 50 etunojapunnerrusta
  • 44 vatsalihasta
  • 74 selkälihasta

Vauhditonta pituushyppyä hyppäsin 205cm ja leukoja meni 10.

Punnerruksissa ja vatsoissa olisin siis varusmiehenä saanut arvosanan ”erinomainen”. Cooperissa olisi tullut ”kiitettävä”, mutta pituushypystä olisi tullut vain tyydyttävä. Mutta minä kilpailinkin nyt 22 vuotta nuorempaa itseäni vastaan. Sarjassa ”40-44v siviilimiehet” arvosana olisi ollut kaikissa ”Erinomainen” ja suurimmassa osassa lajeja olisi tulos ollut taulukosta ulkona.

Myös Maija pärjäsi mainiosti: 40-44v siviilinaiset -sarjassa erinomaisesti. Kaikki muut testit menivät ”erinomainen”-kategorian parhaimman tuloksen yli. Cooper (2250m) osui kohtaan kiitettävä ja leuanveto (jota ei enää taulukoista löydy) oli se eniten kehitystä vaativa laji.

Julia puolestaan veti kaikista taulukoista yli ja ohi omilla suorituksillaan.

Tuloksiin voi siis olla tyytyväinen. Ehkä se johtuu siitä, että e-urheilua ei juuri ole tullut harrastettua, vaan olen lähtenyt mieluummin lenkille, uimaan, pyöräilemään tai heiluttanut kahvakuulaa.

Varusmiehet! Jos tällainen 40-v setämies saisi kuntoisuuslomia teidän taulukkonne mukaan, niin kyllä tekin pystytte! Persettä ylös penkistä ja lenkille 😉

Kotona odotti uusin perheenjäsenemme: Ofyr. Sitä oli heti kokeiltava ja hitto, että se on upea grilli!

Misaamiseen, eli esivalmisteluun ei kauaa kulu aikaa, kun kaikki saa olla vähän kirveellä pilkottua!

Grillit myy Iikka Buss ja palvelu toimi loistavasti. Grilli tuotiin pihaan, kokosimme sen viidessä minuutissa Iikan kanssa ja laitoimme tulet. Samalla saimme vinkit käyttöön ja hoitoon. Voittaa perusweeberin 6-0. Sen haet kaupasta ja sitten kokoat sitä ruuvimeisseli kädessä kolme tuntia. Lisäinfot: https://ofyr.fi/pages/info

Pete

Kävelyä inhoavasta kävelyaddiktiksi

Ensimmäiset 40 vuotta elämästäni vältin kävelyä. Aivan liian hidasta ja tehotonta. Piti fillaroida tai juosta.

Sitten ymmärsin, että ei kävely ole näiden korvike, vaan lisuke.

En ole koskaan myöskään rakastanut neukkareissa istumista, mutta joutunut sitä tekemään työn puolesta enemmän kuin riittävästi.

Ihmeitä tapahtuu, kun yhdistää nämä kaksi: eli kävelyn ja palaverit.

Olen joskus pitänyt palavereja hiihtoladulla ja lenkkipolulla, mutta en juurikaan kävellen. 5.11.2019 lähdin ensimmäistä kertaa ovesta ulos tarkoituksella palaveerata.

Jäin heti koukkuun. Poissa oli neukkarin aiheuttama pakkotuijottelu, läppärin tuomat lisävirikkeet ja lounaan jälkeinen raukeus sekä tahattomat haukotukset. Niiden tilalla oli kevyt liikunta, aivoja virkistävä maisemien vaihtuminen sekä luontaisesti eteenpäin soljuva keskustelu.

Olen hoitanut 1to1-keskustelut lähes poikkeuksetta kävellen (liikuttanut siis myös muita). Lisäksi puhelinpalaverit ja myös kolmen hengen keskustelut sujuvat mainiosti Aurajokirantaa talsiessa. Olen myös vienyt kokonaisia tiimejä kävelyworkshopiin. Ruotsin tiimimme kiersi Paavo Nurmi -stadionin rataa ja teki samalla tiimitehtäviä. Toimi!

Päivän aikana olen energisempi ja niinä päivinä kun varsinainen treenaaminen on jäänyt väliin, menee silti hyvällä fiiliksellä nukkumaan. Parin tunnin kävely on erinomainen määrä arkiliikuntaa.

Olen ulko-ovella laittanut Stravan aina päälle mittaamaan matkaa, sillä tykkään seurata liikunnan määrää. Tänään kaimani Petri kysäisi Stravassa, että kuinka paljon on palaverikilsoja kertynyt.

Yllätyin itsekin!

100 kilometriä meni tänään rikki – alle kuukaudessa!

Kaloreita on palanut 13 000 ja aikaa ulkona kulunut 20 tuntia enemmän kuin tavallisena neukkarikuukautena.

Olen tulossa vanhaksi, mutta väliäkö sillä 😉 Aurajoen maisemissa kelpaa kävellä. Huomenna kävelen tosin (toivottavasti) Ranskan tiimimme kanssa Eiffel-tornin maisemissa.

Pete

Swimming in the snow

swimming

Aloitin päiväni pukeutumalla speedoihin, uimalakkiin ja -laseihin. Jalkoihin laitoin släbärit, eli tohvelit. Ja sitten menin lumitöihin. Onneksi naapurit nukkuvat vielä klo 5.50. Saattaisivat ihmetellä puolialastonta lumenluojaa. Sen verran oli lumi raskasta, että harjasta katkesi varsi. Lyhyemmällä on voimatreeni parempi, ajattelin itsekseni.

Lumitöitä tai ei, pari kilsaa vapaalla tyylillä herättää kivasti. Ja ai että, kerrankin vesi tuntui ihanan lämpimältä, kun sinne pääsi.

Uinnin jälkeen pukeuduin vähän formaalimmin, söin pikaisen aamupalan ja siirryin ulos odottamaan eilen illalla tilaamaani taksia. Sen piti tulla 7.15 ja maksan mielelläni 7,10€ ennakkomaksun siitä varmuudesta, että ehdin tällaisena ”talvi yllätti autoilijat”-aamuna ajoissa 7.36 lähtevään junaan.

7.17 Valopilkkuaplikaatio ilmoittaa, että auto on matkalla luokseni. Kiva. Odottelen jalat loskassa. 7.22 auto saapuu. Huomautan, että hän on myöhässä ja nyt tulee vähän pirun kiire junaan.

”Siihen ehditään, jos ehditään. Minkäs voi, kun ei näitä autoja vain ole.”

Selitin varanneeni auton yli yhdeksän tuntia sitten.

”Jaa. Mulle tämä tilaus tuli hetki sitten.”

Toteamme yhdessä, että heidän systeemissään on vikaa. Minä tarkoitin taksimonopolia, hän teknistä tilausjärjestelmää. Sovimme yhteisesti, että ajetaan mahdollisimman kovaa.

Edessämme ajava volvokuski, tuo teiden turvallisuussankari, päättää alkaa opettamaan kuskilleni tapoja. Ilmeisesti ajoimme liian lähellä, joten hän vetää pari kertaa suoralla, tyhjällä tiellä jarrua oikein huolella. Vältämme peräänajon parilla sentillä. Hyvä, että opetti. Muutenhan tällainen liian lähellä ajaminen saattaisi joskus aiheuttaa kolarin. Varsinkin, kun edellä ajava vetää lossit pohjaan ihan yllättäen.

Sovimme kuskin kanssa yhteisesti, että koska Biocityn valot ovat punaisella, on minun parasta jatkaa aamutreeniäni juosten. Onneksi jalassani on bisnespukeutumisen monitaiturit, Makian mustat nilkkurit kumipohjilla. Niillä teen oman sohjosatasen ennätykseni. Valitettavan pitkä takkini häiritsee sohjon vapaata roiskumista ympäriinsä, mutta suojaa toki ohitettavia.

”Älä kaadu!” huikkaa kuskini perääni.

Saavun laiturille samaan aikaan kuin juna. Juuri kuten suunnittelinkin. Toki kaulahuivini jätin kuskilleni. Olkoon se kiitos siitä, että hän unohti laittaa taksamittarin päälle ja jätti veloittamatta ennakkotilausmaksun. Vai halusiko vain välttää reklamaationi toimimatonta systeemiä kohtaan?

Tiedä häntä. Tänään on luvassa asiakaskokemuksen teemapäivä Helsingissä. Omani alkoi hyvin.

 

Petri, sohjosatasen hallitseva Turun mestari