Lyhyt ajankuva hiihtoladulta

Joko kunto tai luisto paranee loppukautta kohti. Uusi tunnin ennätykseni luisteluhiihtoa: 20,08km: https://www.strava.com/activities/889622058/shareable_images/map_based?hl=en-US&v=1488829649

Vauhdista huolimatta ehdin pohtimaan nykyaikaa. 

Aamulla hiihdin kasi- ja ysiluokkalaisia ladulla pujotellen. Olivat siellä liikuntatunnilla. Sääliksi käy, kun raha on riittänyt Canada Goose-untsikkaan, muttei pipoon – tai pahimmillaan edes hanskoihin. Saatikka takin vetoketjuun. Tai sitten vetskari oli kaikilla viallinen. 

Miltä muuten lauma turkulaisia yläkoululaisia näyttää hiihtoladulla? Veikkaan, että samalta kuin Etiopian juoksujoukkue, joka näkee ensimmäistä kertaa sukset ja lunta. Siis siltä, kuin kaikilla olisi nousussa neljät sukset, kolme paria sauvoja ja jokaiselta olisi tasapainoelimet poistettu. 

Toisaalta: hyvä että edes koulu tarjoaa mahdollisuuden kokeilla hiihtoa. Ehkä joku heistä innostuu!

Pari viikkoa sitten pakkasta oli -13 astetta ja nousussa makasi yläkoululainen poika ladulla liikkumatta. Jalassa hänellä oli ohuet pillifarkut, takkina joku trendikäs verskatakki ja pää paljaana. Kysyin, mikä hänellä on. Että onko kaikki OK? 

”On. Mä oon vaan niin jäässä, etten pysty liikkumaan.”

Poika näytti ihan aidosti kärsivältä. Käskin hänet ylös ja hiihtämään nyt edes kilometrin, jotta pääsee parkkipaikan kopille lämmittelemään. Hän sanoi selviävänsä. 

Katsoin pojan käsiä. Hänellä ei ollut hanskoja, vaan käsiä peitti harvaankudotut villasukat. Ilmeisesti opettaja oli yrittänyt vaatettaa joukkonsa edes auttavasti pakkasta vastaan koulun löytötavaroilla. 

No, en ota kantaa puoleen tai toiseen, sillä mekin taistelemme 11-vuotiaamme kanssa siitä, kuuluuko luistelemaan laittaa henkkamaukan pitkikset ja nilkkasukat vai ihan talvivaatteet.

Odottelen silti jo lööppejä, jossa kerrotaan kuinka kolme yläkoululaista pelastettiin Super-Pumalla Impivaaran hiihtoladulta hypotermisinä. Ei-turkulaisille tiedoksi, että latu ei missään kohtaa ole yli 150 metrin päässä sivistyksestä. 

Tällainen ajankuva tällä kertaa. Taidan olla pahasti keski-ikäistymässä. Pitäisiköhän seuraavaksi kirjoittaa paheksuvasti nykynuorison musiikkimausta?

Petri

Minkä tunnin sinä omistat?


Mä oon niin kiireinen, etten ehdi liikkua.

Höpö höpö ja seli seli. Huippuvalmentaja Jarmo Riskin mukaan tärkeintä on päättää milloin liikut. Ja vasta sitten miten. Se, mikä ei ole kalenterissa, ei toteudu. Tämä pätee muuten myös tapahtumissa…

Itse olen päättänyt, että omistan vuorokaudessa tasan yhden tunnin. Silloin ei kukaan minua tarvitse tai häiritse. Se on aamulla kello 6-7. Silloin saan tehdä sitä, mikä on minulle tärkeää. Kaikki muut tunnit ovat vain osaomistuksessa. 

Tällä päätöksellä sain tammikuun saldoksi yhteensä 22 treeniä:

  • Juoksulenkkejä 6 (43,6km)
  • Hiihtolenkkejä 9 (145,4km)
  • Retkiluistelua kerran (30,4km)
  • Randoilua kerran (5km)
  • Uintikertoja 4 (7,75km)
  • Maastopyöräilyä kerran (13,5km)

Tammikuun kruunasi aamuinen juoksulenkki harvinaisen seuralaisen kanssa. Koiramme Miisa, joka normaalisti ei liikahdakaan peiton alta ennen kahdeksaa, suorastaan kiehnasi mukaan aamulenkille. Juoksuaika tekee ihmeitä.
Koska on sinun juoksuaikasi?

Kannatko itse vastuun hyväntuulisuudestasi?

Iloisen ihmisen kanssa on mukavampi olla. Hyväntuulinen henkilö antaa aina enemmän kuin ottaa. Positiivinen vire tarttuu. Suu hymyssä kulkeva kerää ympärilleen ystäviä, jotka auttavat häntä ylämäessä vauhdittaen ja alamäessä vauhtia jarruttaen. Tämähän on meille kaikille selvää pässinlihaa, eikö?

Aina kun kohtaan ihmisen, jonka asennekukkaruukku on täytetty mullista mustimmalla, tekee mieleni sanoa, että kasva aikuiseksi. Niin, kasva ja aikuistu. Ota vastuu itsestäsi ja hyväntuulisuudestasi. Se, että naamasi on väärinpäin, ei ole maailman vika. Sinä et ole uhri, vaan syyllinen. Ajatuksesi eivät ole totta, vaan mielikuvitusta. Jos tunnet olevasi väärinymmärretty, et ole. Jos luulet olevasi tuomittu epäonnistumaan, et ole. Luuseri olet vain omasta mielestäsi ja mielesi tekee sinulle tepposet.

Naamasi kertoo sen, mitä aivosi ajattelevat. Tiedätkö mitä? Ainoa ihminen, joka voi ajatuksiisi vaikuttaa, kurkkaa sinua surkealla yrmynaamallaan peilistäsi joka aamu. Kiukuttele sille. Syytä sitä. Tai kokeile mieluummin hymyilyä. Katso mitä tapahtuu!

Minulla on sinulle vinkki: ota vastuu omasta hyväntuulisuudestasi. Päätä olla hyvällä tuulella, niin tapahtuu ihmeitä. Saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Syntyy aivan uskomattoman tehokas ylöspäin nostava kierre. Huomaat, että sinulle tapahtuukin lähinnä hyviä asioita.

”Helppo sun on sanoa, koska olet tuollainen!”

Eikä ole. Jos en kantaisi vastuuta omasta hyväntuulisuudestani, niin vaipuisin pessimismin tummiin vesiin hyvinkin helposti. Minun tärkein työkaluni on aamuliikunta ja se toimii sinullakin. Voin lyödä siitä kanssasi satasen vetoa!

Miksi? Koska kun heti aamulla rasitat kehoasi puolen tunnin urheilulla, saa kehosi endorfiiniruiskun, joka kestää pitkälle iltapäivään. Ensimmäinen omaa uhriuttaan surkutteleva kollegasi ei saakaan sinun mittariasi painumaan miinukselle, vaan kehosi hormonikilpi suojelee aivojasi. Ja koska itse olet hyvällä tuulella, tartutat hyvää tuulta muihinkin eikä iltapäivästä edes ole enää riskiä, että joku ”droppaisi tunnelmaa” pakkaselle. Hehän ovat ansiostasi hyvällä tuulella.

Siis liiku! Jos kaapissasi on tennarit ja talossasi ulko-ovi, ei sinulla ole tekosyitä. Onnistut ja olet ylpeä itsestäsi. Kannat vastuun omasta hyväntuulisuudestasi, kuin kunnon aikuinen konsanaan.

Kiukuttelu on sallittua päiväkoti-ikäiselle sekä muistisairaalle vanhukselle. Meillä muilla on etuoikeus päättää, millä tuulella kohtaamme maailman. Joka ikinen päivä.

Pete

Ps. Seuraavassa blogissa kerron apuvälineen vastuunkantoon. Sinun kannattaa hankkia elämääsi toinen nainen, kuten minä olen tehnyt. Ehkä tosin hieman erilaisen, mitä nyt ajattelet. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Pps. Tuosta vedonlyönnistä: jos lupaudut kokeilemaan reipasta aamuliikuntaa kaksi viikkoa (erikoistarjous, vain sinulle ilmaiseksi!) ja toteat, että olet jatkuvasti huonommalla tuulella kuin aiemmin, niin maksan sinulle satasen. Tosin sitä ennen haluan nähdä todisteet liikunnasta ja vertaisarvioinnin kollegoiltasi sinun hyväntuulisuudestasi.

Haute Route Alpit 2016 – päivä 7.  Megeve – Geneve

Day7

Viimein aamu koitti vihdoin. Jalat tuntuivat ihmeen hyviltä. Ajattelin silti ajaa ihan rauhassa ja maisemista nauttien. Aamiaisella Johan nosti kilpailuhenkeä, sillä hän oli minua kokonaistuloksessa vain seitsemän sekuntia perässä. Ajatteli kuulemma voittaa minut.

Päivä oli Haute Route-mitta-asteikolla ”helppo”, sillä nousua ei olisi edes kolmea tonnia, vaikka matkaa olisi yhteensä 140 kilometriä. Yksi kunnon nousu, noin 700 metrin korkeuserolla ja muut mäet olisivat pieniä ”hidastustöyssyjä”.

Ensimmäiseen mäkeen kun pääsimme, oli strategiani muuttunut: päätin repiä kahdessa ensimmäisessä nousussa niin ison eron Johaniin, että voisin loppupäivän rullailla rauhassa. Jalat tuntuivat vahvoilta ja hyviltä. Annoin mennä! Poljin kaksi nousua todella vahvasti ja toisen nousun päällä ajanotto loppui hetkeksi. Totesin siellä olevani Johania jo useamman minuutin edellä. Homma oli siis selvä.

Vauhtia hidasti tällä kertaa laskut, sillä ensimmäisessä laskussa oli etujarruni todella tunnoton ja alkoi vinkua, kun vähänkään sillä kovempaa jarrutin. Ja vinkuna muuttui oudoksi pärinäksi samalla kun jarruteho katosi kokonaan. Ei ole todellakaan mikään kiva tunne yrittää laskea vain takajarrullisella pyörällä. Otin siis vauhtia reilusti pois ja laahasin etujarrua myös suorilla pitääkseni vauhdin aisoissa.

Toisen mäen päällä Mavicin mekaanikko tsekkasi jarrua kaksi sekuntia ja sanoi, että kunnossa se on. Otin paperia ja pesin vanteen vedellä. Ja näinhän se alkoi toimia! Ilmeisesti vanteelle oli mennyt urheilujuomaa tai vastaavaa, joka aiheutti ulinan ja pidonmenetyksen.

Loppupäivän ajoimme SKB:n porukassa, kauniissa auringonpaisteessa. Maali oli Yvoiressa, Genevejärven rannalla. Tunne sinne saapuessa oli mahtava! En olisi ensimmäisen päivän jälkeen uskonut näinkin vahvavointisena viikkoa lopettavani. Yvoiressa söimme, joimme muutamat Post Ride oluet ja jatkoimme Geneveen 400-päisenä pyöräilysaattueena.

hauteroute_maali.jpg

Tähän hetkeen, näihin ilmeisiin, tähän porukkaan ja kuvan fiilikseen tiivistyy koko viikko.

Koko viikko oli todella upea kokemus jälleen kerran. Parempia säitä ei olisi voinut toivoa ja FoxCompin Samun juuri ennen lähtöä huoltama pyörä toimi täysin moitteetta, viimeisen päivän jarruepisodia lukuun ottamatta. Ja siitäkin selvisi vanteen pyyhkäisyllä.

En sano, ettenkö enää koskaan menisi Haute Routelle, mutta toistaiseksi osaltani nämä karkelot on nähty. Olen polkenut sarjan kaikki episodit: Dolomiitit, Pyreneet ja nyt viimeisenä Alpit. On mahtavaa saada keskittyä vain polkemiseen (ja syömiseen sekä nukkumiseen) viikon ajan, nauttia maisemista ja uskomattoman hyvin toimivasta järjestelyistä. Väitän myös, että tämä on turvallisin tapa polkea vuoristossa. Jokainen vaarallinen mutka on merkattu, jokaisessa risteyksessä on ”sheriffi” pysäyttämässä liikennettä sinulle, kanssasi ajaa safety-moottoripyöriä ja käytössäsi on tarvittaessa huoltoauto sekä lääkintähenkilöstö. Jos siis haluaa itselleen todellisen haasteen, mutta turvallisissa puitteissa, niin suosittelen Haute Routea. Ensi vuodeksi on silti keksittävä uudet haasteet.

Iso kiitos viikon onnistumisesta menee jälleen porukallemme: Maija, Sauli, Olli, Bänä, Johan, Sebastian, Henri, Karvinen, Christer, Dani, Toni, Jamie ja monet muut matkan varrella tavatut ihmiset tekivät viikosta myös hauskan. Aamuisin oli vatsalihakset kipeät illan nauruista.

Tämä blogi tuli kirjoitettua vasta kotona Kaarinassa. Pakko myöntää, että mikään ei kuitenkaan voita kotiinpaluuta ja perheen näkemistä. Pitää käydä aina vähän kauempana, että osaa arvostaa sitä, mikä on lähellä.

Pete

 

 

 

 

Haute Route Alpit – päivä 6. Curchevel – Megeve

Day6

Päivä Stravassa: https://www.strava.com/activities/697866553

”Enää yksi aamuherätys!”

Tämä oli ajatukseni aamulla. Vaikka eilen oli ns. Marathon stage, ei tämä päivä paljoa jäänyt jälkeen. 134 kilometriä ja 3400 metriä nousua. Ja aurinkoa oli taas luvassa!

Pakko myöntää, että mieluummin hikoilen kuin jäädyn. Kaksi vuotta sitten Andermatista noustessa Furkapassin päälle, näytti lämpömittari -1 astetta, kun lähdimme 20 kilometrin laskuun. Viiden kilometrin jälkeen kroppa tärisi horkassa ja ohjaustanko vatkasi hallitsemattomasti. Nämä +13 asteen aamut ovat huomattavasti parempia.

HauteRoute 2016-09-02 kello 16.59.15

Startti oli 10 kilometriä hotellilta alamäkeen, suomalaisille tuttujen hyppyrimäkien juurelta. Näissä mäissä Toni Nieminen voitti aikoinaan olympiakultaa Albertvillen kisoista.

HauteRoute 2016-09-02 kello 16.59.37

Sauli johtaa ylivoimaisesti SKB:n sisäistä rankingia. Eikä pelkää myöntää sitä.

Parinkymmenen kilometrin laskun jälkeen olin kylmissäni, vaikka lämpöä oli se 13 astetta. Ensimmäinen ylämäki tuli siis kuin tilauksesta.

Mutta tänään ei oikein kulkenut. Vasen jalkani, varsinkin sen reisilihas, oli kuin puusta veistetty. Voimaa se ei tuottanut, mutta ilmoitti olemassaolostaan jokaisella pyöräytyksellä. Tästä tulisi pitkä päivä.

Poljin ensimmäiset 70 kilometriä todella hitaasti. Koitin lämmitellä reisiä polkemalla putkelta (seisten) pitkiä matkoja, mutta reisi pysyi jumissa. Pyörittäminen oli neliskanttista ja putkelta ajo näytti kuin Notredamen kellonsoittaja yrittäisi opetella polkemaan.

HauteRoute 2016-09-02 kello 17.00.26

70 kilometrin jälkeen olimme päivän puolivälissä. Tonilta tyhjeni takarengas juomapisteellä ja vaihdoimme sitä, kun “Fine de course” –auto kurvasi paikalle. Se siis tarkoittaa sitä, että olet joukon viimeinen ja cut off-aika on lähellä. Oli aika alkaa polkemaan tosissaan.

HauteRoute 2016-09-02 kello 17.01.21

 

HauteRoute 2016-09-02 kello 17.02.22.png

 

HauteRoute 2016-09-02 kello 17.03.31

Näissä maisemissa kelpaa fillaroida.

Söin magnesiumia ja suolaa sekä poljin huomattavasti kovemmilla sykkeillä. Se selkeästi auttoi ja jalat alkoivat toimia. Itseasiassa loppupuolikkaan poljin jo aika mallikkaasti. Maaliin saavuin 6h 46 minuutin jälkeen.

HauteRoute 2016-09-02 kello 17.04.20

Parasta päivässä oli jälleen kerran maisemat ja maaliintulo. Enää yksi päivä ja sunnuntaina pääsee kotiin!

HauteRoute 2016-09-02 kello 17.04.01

Col de Saisies. Tämä maa elää ja hengittää pyöräilyä. 

HauteRoute 2016-09-02 kello 17.06.29

Hotellilotossa meillä on käynyt tuuri ja tälläkin kertaa meitä siunattiin uima-altaalla sekä upeilla maisemilla. Majoitumme samassa hotellissa, jossa Giant-Alpecine –ammattilaistalli nukkui, kun Tour de Francen vierailu Megevessä heinäkuussa. Heidän kuskeilleen ei kuulemma saanut antaa comfort-huoneita, vaan astetta askeettisimmilla piti pärjätä. No, onneksi meillä on comfort-taso. Tuntuu, että juuri nyt olen ansainnut sen.

Toistaiseksi yksikään hotelli ei ole pystynyt vastaamaan siihen kysyntään, jonka monikymmenpäinen pyöräilijälauma aiheuttaa viidessä minuutissa aamiaispöydässä. Joka ikinen tarjolle tuotu tarjotin tyhjenee ennen kuin ranskalaiset ehtivät ”Viva la france”-sanoa. Tämän hotellin respa kehuskeli jo ennakkoon, että tässä hotellissa he tietävät, miten pyöräilijät syövät. Tourin kisakuskit kuulemma latoivat aamiaiseksi 4000 kaloria naamaan.

Saas nähdä aamulla, miten pystyvät vastaamaan meidän energiantarpeeseen.

Pete

Haute Route Alpit – päivä 5, Marathon Stage Valloire – Courchevel

Päivä Stravassa täällä: https://www.strava.com/activities/696789514

Aamulla kello soi 05.00. Motivaationi tehdä yhtään mitään muuta kuin lähteä kotiin tai nukkua, oli pakkasella. Mitä järkeä tällaisessa touhussa on, kun pitää herätä kylmään ja pimeään maailmaan sekä lähteä rääkkäämään jo entisestään kärsivää kehoaan?

Olen onneksi kokenut tämän ennenkin ja tiedän, että kun omalle mukavuudenhalulleen antaa vähän periksi, kokee uskomattoman hienoja juttuja!

Ei siis auttanut muuta, kuin alkaa konemaisesti toteuttamaan rutiineita ja olla kuuntelematta ajatuksiaan. Rutiinien merkitys on tärkeä, sillä vain ne mahdollistavat maaliintulon jokaisena päivänä. Rutiineihin kuuluu juomapullojen puhdistus, urheilujuoman valmistus, nännien teippaaminen (jos ihmettelet miksi, niin ota hienoa hiekkapaperia, hinkkaa nännejäsi pari minuuttia ja ala sitten urheilla – todella kivuliasta), takapuolen rasvaus (anteeksi, että olen rehellinen, mutta tähänkin kehotan ihmettelijöitä tekemään testin itsellään. Istu satulassa neljä päivää ilman rasvaa ja takaan, että pyöräilysi päättyy siihen ja tämän jälkeen parantelet hanuriasi ilman istumista monta viikkoa), energiageelien valinta, varusteiden valinta, sääennusteen tarkistaminen, pyörän tarkistus, kumien pumppaus, aamiainen (syö niin paljon kuin ikinä pystyt ilman oksennusoloa), aamutoimet WC:ssä (parempi ehtiä hoitamaan ennen lähtöä – sen jälkeen se on todella hankalaa), hampaiden harjaus, sotisopaan sonnustautuminen, tavaroiden pakkaaminen isoon kassiin ja reppuun ja kassin toimittaminen hotellin aulaan.

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.25.07

Karvisella meni valmistautuminen vähän yli 🙂

Suunnilleen tuon setin jälkeen olet valmiina lähtöön. Niin olin minäkin tänään, hieman ennen seitsemää. Tosin motivaatio oli edelleen aika alhaalla, sillä kylään laskeutuessa oli todella kylmä. Miksi pitikään lähteä peiton alta pois?

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.25.58

Aamuaurinko piristää!

Aurinko väläytteli onneksi ensisäteitään vuorten takaa ja pikkuhiljaa maiseman kauneus ja tiimikavereiden näkeminen sai ajatukset pois koti-ikävästä, lämpimästä peitosta ja kaikesta muusta kivasta. Etapista tulisi todella kova. 140 kilometriä ja melkein 4000 metriä nousua. Cut off-viikate heilahtaisi 8,5 tunnin ajon jälkeen ja tiesin, että tänään tulisi kiire – jos ylipäätään maaliin selviäisin.

col du chaussy

Entinen aasinpolku, Col du Chaussy. En ottanut itse kuvaa.

 

Jostain ihmeen syystä kehoni tuntui kaikesta rääkkäämisestä huolimatta hyvältä. Ensimmäinen nousu sujui ongelmitta. Se olikin todella kaunis Col de Chaussy. Tie nousee pystysuoraa vuorenseinämää laaksosta vuorella olevaan kylään. 36 paikallista miestä olivat aikoinaan kyllästyneet heikkokuntoiseen aasinpolkuun ja rakensivat paikalle tien ilman koneita kolmessa vuodessa. Siitä mallia suomalaisille yksityisteille!

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.29.04

Kurvit ovat ilmavat Chaussylla.

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.27.15

Tärkeää on, että matkalla on hauskaa. Muuten ei jaksa.

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.28.45

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.30.11

Eiköhän näissä maisemissa herää.

Chaussylta alas tultiin kelloa vastaan, mutta lasku oli ärsyttävä. Tie oli osittain märkä ja mutkissa oli siellä täällä hiekkaa. Otin alamäen todella rauhassa. Yhdessä mutkassa bongasin ambulanssin ja sen vieressä istuskelevan kuskin, jota paikkailtiin. Vasta myöhemmin kuulin, että kyseessä oli kaimani Karvinen, jonka mutka oli mennyt aavistuksen pitkäksi. Onneksi vauhtia ei ollut paljoa ja Karvinen selvisi pienellä pintanaarmulla polvessa.

Seuraavana vuorossa oli Col de la Madeleine, joka on legendaarinen nousu pyöräkilpailuissa. Nousussa tunsin itseni vahvaksi ja huipulta oli upeat näkymät Mont Blancille.

Näyttökuva 2016-09-01 kello 21.11.20

Col du Madeleinen laskua. Taustalla siintää Mont Blanc.

Onneksi ajanotto katkaistiin huipulla, sillä alas tultiin todella kapeaa ja huonokuntoista tietä 27 kilometrin ajan. Jos alas oltaisiin tultu kilpaa, olisin todennäköisesti löytänyt itseni vastaan tulleiden kolmen Ferrarin tai parin Porschen tuulilasista. Sen verran kovaa ja läheltä ne tulivat. Tarkkana sai laskussa olla.

Tänään piti olla kolmen nousun päivä, vaikka todellisuudessa järjestäjät, ne sadistit, olivat keksineet yhden lisänousun päivään. Kyllähän se näkyy reitin infograafissa (tuolla ylhäällä oleva kuva), mutta ei siitä todellakaan ymmärtänyt, että pieni nyppylä on vuori, jota noustaan yli tuhanteen metriin. Niinpä viimeiseen nousuun lähdettiin jo yli 3000 nousumetriä mittarissa. Tähän saakka kaikki oli mennyt hyvin ja olin tuntenut oloni hyväksi ja vahvaksi.

Nousussa bongailin kilometritolppia ja aloin laskeskella, että pätkähän näyttää menevän yli neljä kilometriä pitkäksi. Tuossa vaiheessa neljän lisäkilometrin ilmestyminen horisonttiin katkaisivat henkisen selkärankani. Muotoilin mielessäni vihaista sähköpostia, jonka lähettäisin järjestäjille. Miksi kiusata meitä rääkättyjä vielä lisää?

Onneksi maltoin mieleni, sillä pian näkyviin ilmestyi jo ”Summit 10 km” –kyltti ja ilmeisesti maantietolpat näyttivät matkan aivan huipulle saakka. Lepyin hyvin nopeasti ja tiesin selviäväni raskaasta päivästä hyvillä voimin.

Kuinkas sitten kävikään… Seitsemän kilometriä ennen huippua alkoi aivojeni toiminta hidastua merkittävästi. Ajatusteni nopeus oli tahmea kuin suomenruotsalaisen kitalaki rapujuhlien jälkeen. En tuntenut nälkää, mutta energiani olivat näemmä täysin loppu. Pahinta tilanteessa on, että itse ei tilanteensa vakavuutta tajua. Katse sumenee, pää roikkuu yhä alempana ja ympäristön havainnointikyky katoaa. Aloin jäädä jälkeen Bänästä ja Maijasta, joiden edellä olin vielä hetki sitten ajanut hyvävoimaisina.

Mieleni ajautui outoon transsinomaiseen tilaan. Yhtäkkiä huomasin, että en enää liiku mihinkään. Ainoastaan asfaltti allani rullaa alaspäin. Tässä vaiheessa tajusin, että energiaa on saatava – ja pian! Kaivoin taskuista kaksi geeliä, jotka imaisin kitaani. Muutaman kilometrin kuluttua olin taas oma itseni. Kävin hyvin lähellä tilannetta, jossa en olisi enää päässyt lainkaan ylös.

Saavuimme lopulta maaliin Bänän ja Maijan kanssa ajaen kilpaa kahden uusi-seelantilaisen kanssa. Fiilis maalissa oli mahtava ja päivän kruunasi hotellimme upea sijainti vuoristolammen rannalla, golfkentän vieressä. Näissä maisemissa kelpaa palautua huomista varten.

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.34.02

Bänä löysi uima-altaan.

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.34.24

Kuuma!

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.35.38

Courchevel

HauteRoute 2016-09-01 kello 18.35.06

Post Ride Beer maistui aika hyvältä…

Kaksi päivää jäljellä. Tämä muuttuu päivä päivältä kivemmaksi.

Pete

 

 

 

Haute Route Alpit – päivä 4

Time Trial Col du Galibierille

Tiedättekö, mikä täällä Ranskassa eniten minua miellyttää?

Ruoka?

Ei.

Juoma?

Ei.

Vuoret?

Ehkä. Mutta nyt juuri tällä hetkellä olen ihastunut tämän maan tööttäyskulttuuriin.

Neljän päivän ja satojen kilometrien matkalla en ole saanut ensimmäistäkään “Suksi kuuseen tieltäni” –tööttäystä, vaan lähinnä kevyitä, rytmikkäitä ja kannustavia. Ranskalainen töötti osaa sanoa kauniisti: ”Tsemppiä!”, ”Hienosti menee!”, ”Varoitus, tulen pian ohi.” Onkohan suomalaisissa autoissa erilaiset töötit asennettuna jo autotehtaalla? Niistä kuin ei tunnu irtoavaan muuta kuin kitkerän vihainen ”TÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT!!” Mille tahansa kielelle käännettynä se tarkoittaa, että en pidä sinusta, suksi kuuseen.

Toinen asia mikä minua ihastuttaa, on teiden varsilla olevat ohituskyltit. Kyltissä on pyöräilijä- ja autosymbolit. Pyöräilijäsymboli ajaa siinä tien oikeassa reunassa ja pyöräilijän ja auton välissä on nuolisymboli 1,5 metriä. Eli ohitathan vähintään 1,5 metrin päästä pyöräilijän. Siis ihan liikennemerkeillä kerrotaan tällainen perusasia autoilijoille.

Suomessa pyöräilijästä saa vetää ohi peili kyynärpäätä hipoen. En tiedä miksi. Olen usein nähnyt, että edessä ajaa mopo tai mopoauto. Ne molemmat ohitetaan kaukaa, vastaantulijan kaistaa käyttäen. Mopo vie aivan saman tilan kuin fillari, ja vauhtikin on aika sama. Mutta jostain syystä pyöräilijästä ajetaan aivan vierestä. Ehkä se liha ja hiilikuitu ei vaurioita niin pahasti auton peltejä, että varoa pitäisi.

No, se paatoksesta. Päivän legiin: vuorossa oli siis henkilökohtainen Time Trial. Lähtö on lavalta sekuntien laskiessa kellotaulussa edessäsi. Merkistä lähdetään ja sitten vain annetaan mennä niin kovaa kuin jaksetaan. Time trial ajettiin ylös Col du Galibierille, josta eilen tulimme alas. 18 kilometriä ja 1200 metriä nousua – siis lepopäivä.

Näyttökuva 2016-08-31 kello 18.15.20

Lähdön tunnelmaa

Näyttökuva 2016-08-31 kello 18.16.03

Maijan startti

Näyttökuva 2016-08-31 kello 18.16.48

Tonin starttikiihdytys

Keli oli mainio, vaikka kylmyydellä ja sateella uhkailtiin. Aurinko paistoi ja matka taittui. Ohitin ehkä 20-30 henkeä ja kukaan ei ohittanut minua, joten ajo meni hyvin. Olin tiimissämme jaetulla viidennellä sijalla ajalla 1:26:31 (sekunnilleen samalla ajalla Bänän kanssa).

Näyttökuva 2016-08-31 kello 18.17.28

Yksinäistä hommaa ajella kuumaiseman läpi kilpaa.

Näyttökuva 2016-08-31 kello 18.17.52

Ylhäällä otimme tiimikuvia ja alas mennessä pysähdyimme nauttimaan lounasta pieneen vuoristokahvilaan, jossa tilauksiamme yritti vastaanottaa maailman keskittymishäiriöisin ranskalaisrouva. Kahvilanpitäjän kuusivuotias tytär sulatti sydämemme tarjoillessaan vettä pöytiimme ja annoimme kaikki äitinsä puutteet palveluammatissa anteeksi.

Näyttökuva 2016-08-31 kello 18.19.22

Huipulla ei tuule, vaan siellä on mahtava fiilis!

Näyttökuva 2016-08-31 kello 18.20.17

Minulla oli kiire polkea ylös, jotta ehdin kuvaamaan sekä Tonin lähdön että maaliintulon.

Näyttökuva 2016-08-31 kello 18.21.13

Näyttökuva 2016-08-31 kello 18.22.36

Sauli näytti taas tiimille, miten pyörää poljetaan. 

Näyttökuva 2016-08-31 kello 18.23.17

Sauli nauttii laskusta alas.

Näyttökuva 2016-08-31 kello 18.23.46

Kuvaajakin pääsi laskukuviin.

Hotellissa oli sauna lämmin ja uima-allas odotti kutsuvana. Huomiseen maraton-päivään pääsee siis lähtemään levänneenä, ravittuna ja rentoutuneena.

Nyt ollaan jo yli puolivälin! Parasta näissä reissuissa on, että kodin arvon ja merkityksen muistaa aina uudelleen. Sunnuntaita jo odottaen.

Pete