Osanottoni Visa Nurmen poismenon johdosta

Turkulainen kulinaristi, herkkusuu ja mainosmies Visa Nurmi on poissa. Tarmokas yrittäjä ei juhli enää huomenna Yrittäjän Päivää. Esitän osanottoni julkisesti Visan ystäville ja sukulaisille. Sain kunnian tavata Visan useampaan otteeseen viimeisten muutaman vuoden aikana.

Hän toimi innoittajana myös omalle keittokirjaprojektilleni ja antoi myös vinkkejä sen toteuttamiseen. Viimeksi tapasin hänet Iltalehden makkaratestissä kesällä. Tällöin hän oli intoa täynnä suunnittelemassa ruokateeman yhdistämistä Turun kulttuuripääkaupunkivuoteen.

Suomen ruokakulttuuri menetti yhden merkittävimmistä hahmoistaan.

Osaaottaen Turussa 4.9.2009

Petri Hollmén
Perjantaikokki

Makkarapastaa á la Oliver – Elämää yksipyöräisellä

Saimme eilen mieluisia vieraita, kun kummityttömme perheineen marssi ovesta sisään. Oli myöhästyneiden syntymäpäiväjuhlien aika. Karkeloista muodostui varsin urheilulliset, sillä kummitytön veli toi mukanaan yksipyöräisen, tuon useimmiten sirkuselämään liitettävän kapistuksen.

Olin kokeillut vekotinta kerran aiemmin ja innostuin heti. Tuli lapsuus mieleen, sillä eteneminen ei polkupyörällä enää ollutkaan itsestään selvän vaivatonta. Päinvastoin. Haasteellista, mutta harjoittelulla kenties mahdollista.

Tahkoin itseäni hikeen ja koin onnistumisen tunteita jo muutaman metrin yhtämittaisista suorituksista. Illan päätteeksi oli paita märkä ja naapurit hämmästyneitä, mutta pisin pystyssä pysytty matkani oli jo kolmisenkymmentä metriä. Olin varsin ylpeä.

Illalla blogia kirjoittaessani selailin nettiä ja huomasin, että lauantaina vietetään Valtakunnallista Yrittäjän Päivää. Oma, toistaiseksi varsin lyhyt, urani yrittäjänä muistuttaa huomattavasti iltapuhdettani yksipyöräisen päällä. Uran tai polkupyöräilyn aloittaminen jännittää. Alussa horjuttaa jo pelkkä pyörän päällä istuminen. Päätös liikkeellelähdöstä on välttämätön, mutta olo on kuin tyhjän päälle kaatuisi. Kun vauhtiin pääsee, niin asentona pitäisi olla ronski etukeno, jolloin liike ei pysähdy, vaan tulosta syntyy. Paikallaan ei yksipyöräisellä voi olla, vaan vääjäämättä alkaa liike viedä joko taakse- tai eteenpäin, riippuen pyöräilijän asennosta – tai asenteesta.

Uskon, että moni muukin yrittäjä tunnistaa itsestään pienen yksipyöräilijän. Pystyssä pysyminen ei haastavissa olosuhteissa ole mitenkään varmaa. Varmaa on vain se, että makuun päästyään, ei elämää yksipyöräisen päällä enää muuhun vaihda.

Onnekseni sain lainaan yksipyöräisen viikonlopuksikin. Juhlistan kaikkia Suomen yrittäjiä lauantaina sillä fillaroiden. Tiukassa etukenossa. Vaikka sitten lamaa päin.

Valtakunnallinen Yrittäjänpäivä

Makkarapastaa á la Oliver

Ensimmäinen lapsemme syö kaikkea. Rakastaa kasviksia ja hedelmiä, herkuttelee mädillä ja ostereilla – kokeilee ennakkoluulottomasti mitä vaan. Olimme ylpeitä itsestämme keittiökasvattajina ja tiesimme heti lapsen hyvän ruoka-asenteen olevan täysin ansiotamme. Sitten saimme toisen lapsen. Ruokakasvatuksemme on ollut identtistä. Tulos? Poika ei laita suuhunsa mitään vihreää, marjoista, hedelmistä tai hieman oudommista aineksista puhumattakaan. Lempiruokaa on pasta ja makkara. Jouduimme toteamaan, että maku lienee synnynnäistä, eikä kasvatuksen tulosta, vaikka niin kuvittelemmekin.

Pojan viettäessä kaksivuotissynttäreitä, emme yllättyneet ruokatoiveesta. Makkaraa ja pastaa, pliis… Ja sitä tehtiin.

AINEKSET
– 400 g spagettia
– 400 g italialaista raakamakkaraa (tai esim. mausteista bratwurstia)
– 400 g paseerattua tomaattia
– 1 sipuli
– 2 valkosipulinkynttä
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– tilkka oliiviöljyä
– pinnalle tuoretta persiljaa koristeeksi

VALMISTUS

Pilko sipuli ja valkosipuli. Paista hetki oliiviöljyssä ja lisää makkarat. Ruskista. Lisää tomaattikastike, mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua puolisen tuntia.

Keitä pasta al dente. Valuta ja sekoita kastikkeen kanssa. Koristele tuoreella persiljalla. Nauti.

Yritteliästä viikonloppua!

Perjantaikokki

 

Paistettu caprese – Fiilistellen

Teen asioita pitkälti fiilispohjalta usein seurauksia sen kummemmin miettimättä. Välillä tulee heittäydyttyä projekteihin, joihin ei välttämättä jälkikäteen koskisi pitkällä tikullakaan. Mutta toisaalta välillä onnistaakin. Yhden onnistumisen koin eilen S&A-messuilla, kun tapasin perjantaireseptiläisiä ja signeerasin keittokirjojani. Kaikki mukana olleet 130 kirjaa jaettiin – enempää kun ei auton takaluukkuun mahtunut. Väkeä oli välillä jonoksi saakka.

Keittokirjaprojektin idea syntyi hetkessä ja kokkailu vei vuorokauden (kirjoittaminen veikin sitten monta valvottua yötä tekstejä hioessa ja reseptiikkaa tarkistaessa). Jos työmäärän olisi tiennyt etukäteen, niin kyllä olisi taas jäänyt tämäkin projekti pöytälaatikkoon. Onneksi tuli tehtyä, voin todeta jälkiviisaana!

Tammikuussa 2008 kierrellessäni kaupan hyllyjä ja tuoretiskejä, kyllästyin marinoidun moskan myyntiin ja älähdin marinoimattoman lihan ja aitojen makujen puolesta. Perustin hetken mielijohteesta adressin aiheesta. Adressi keräsi muutamassa viikossa yli 10 000 nimeä ja aihe nousi yleiseen keskusteluun ja myös uutisotsikoihin saaden aikaan pienen myrskyn vesilasissa. Keskustelun aloittajana toimi tuolloin Jaakko Nuutila, ruokakultturimme yksi keulahahmoista.

Kas kummaa, aihe on taas ajankohtainen, kun raaka-aineiden myyntiajan keinotekoisesta jatkamisesta nousi äläkkä muutama päivä sitten yleisökirjoituksen perusteella. En ota kantaa aiheeseen, sillä en tiedä varmasti, että isketäänkö kaupoissamme tosiaan vanhaa tavaraa marinaadiin ja myydään taas monta päivää. Kuullostaa varsin oudolta toiminnalta. Sen voin kuitenkin todeta, että ostamalla marinoimatonta, on lihan, kalan tai kanan tuoreus ja oikea maku haistettavissa ja maistettavissa. Omat mausteet voi laittaa pintaa sen jälkeen, kun on todennut raaka-aineen ensiluokkaiseksi.

Lukijoita on tammikuusta 2008 tullut lisää, joten sallittakoon tuohon alle linkki adressiini. Josko joku uusista tuttavuuksista haluaisi myös ilmaista mielipiteensä aiheesta ja saada ääntään kuuluviin. Adressia voi myös kommentoida, joten sinne vaan jakamaan kokemuksia marinoitujen tai marinoimattomien raaka-aineiden puolesta!

Adressi marinoimattoman lihan puolesta

Reseptejä vaikka naapurille jakaa

Tällä viikolla korvataan viime viikon reseptittömyys oikein kunnolla. Ensinnäkin saatte reseptin Taiteiljan suosittelemaan paistettuun capreseen. Kerroin tästä ”Kohtaamisia” kirjoituksessani. Teimme ruoan purjehduksellamme ja se upposi miehistöön kuin ravintola-alan alvit budjettiriihessä! Tämän ruoan lisäksi saatte myös kokonaisen viikon menusuunnitelman ostoslistoineen. Kyseessä on siis kolmen perheen viikon purjehdusloman menu excel-taulukkona. Suunnitelman reseptiikka on ajateltu noin kahdeksalle aikuiselle, joten puolittamalla määrät saa aikaiseksi perinteisiä neljän hengen aterioita. Ensimmäisellä välilehdellä on viikkosuunnitelma raaka-aineineen ja resepteineen. Toisella välilehdellä on viikkokoonti ja viimeisellä välilehdellä on ostoslista jaoteltuna ostokohteen (kauppa, tori jne.) mukaan ainesryhmiin (maito / liha / kasvis / säilyke jne.). Yksinkertaisena putkiaivona tarvitsen tällaisen rautalankamallin. Kunnon perheenäiti varmasti painelee vain kauppaan, täyttää kärryt ja loihtii viikon ajan pötyä pöytään fiilispohjalta. Itse en siihen pysty.

Lataa pujehdusmenu tästä

Paistettu caprese

Tässä reseptissä raaka-aineiden maku ratkaisee. Siksi niiden lisämääreenä on ”hyvää”. Se kanssa tarkoittaa hyvää.

AINEKSET
– 4 isoa, kypsää tomaattia
– 4 isoa palleroa hyvää mozzarellaa
– hyvää oliiviöljyä
– ½ dl hyvää balsamicoa
– ½ sitruunan mehu
– Maldon-suolaa, mustapippuria myllystä ja koristeluun basilikan lehtiä
VALMISTUS
Leikkaa tomaatit paksuiksi siivuiksi. Kaada pannulle balsamicoa ja kuumenna. Paista tomaatteja hetki pannulla balsamicossa.
Laita tomaatit lautaselle. Leikkaa mozzarella siivuiksi. Asettele tomaattien päälle ja ripottele pinnalle sitruunaoliiviöljyä. Koristele basilikalla ja mausta mustapippurilla sekä tarvittaessa Maldon-suolalla.

Fiilistellen viikonloppuun!

Perjantaikokki