Rahalla vai rakkaudella – Lihapulla-makkarapasta

”Rakkaudesta ruokaan” on varmasti ruokamaailman kulunein slogan. Mutta kun sitä tarkemmin miettii, niin siinä on vinha perä. Rakkaudesta ruokaan – rakkaudesta syömiseen – rakkaudesta omaan hyvinvointiin. Asian voi ymmärtää monella eri tavalla.

Ruoka- ja ennen kaikkea ravintolamaailma on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka ruoalla on yritetty tehdä rahaa, ilman rakkautta ruokaan. Jos olet rikas tai kuuluisa, kuten vaikka NHL-tähti, euroviisuvoittaja, elävistä kuvista tuttu tai suvun perintöä sijoittava, niin kyllähän sinulla oma ravintola kuuluu olla. Ääriesimerkiksi voisi nostaa Kiinan maitoskandaalin. Hyvin harva, ensisijaisesti raha mielessä tehty ruokamaailman tempaus päättyy menestyksekkäästi.

Rahalla ei saa kaikkea. Sillä ei saa todellista intohimoa. Sillä ei saa sitoutumista. Suomalaisten työtyytyväisyydessäkin rahalla on hyvin pieni merkitys – vaikka puolikkaan prosentin edestä ollaankin valmiita lakkoilemaan. Periaatteesta, katsos…

Vajaan kolmivuotiaan poikani fanaattisen jääkiekkoinnostuksen kautta olen seurannut yhtä rahan kaihtamaa projektia muutaman kuukauden. En aihetta sen syvällisemmin aikaisemmin ajatellut, mutta eilen kannatellessani melkein kolmivuotiasta TPS-paitaan sonnustautunutta fania Turun torilla tihkusateessa, oli aikaa miettiä. Seurasimme voitonjuhlia. Lavalla riemuitsivat urheilijat, jotka lähtivät liikkeelle kauteen altavastaajina ja liigan toiseksi pienimmällä budjetilla. Ja voittivat.

Rahalla, ei ainakaan ihan pienellä, ei minua olisi saanut vapun aatonaattona torin väenpaljouteen tihkusateeseen seisoskelemaan, mutta rakkaudesta kyllä. En tiedä miksi tai miten on pojastani tullut fanaattinen jääkiekkoilija, mutta aamulla herätessään pukee hän suojat päälle ja ottaa mailan käteen ja ”lämii” pyöreää pesusientä olohuoneen lattialla olevaan maaliin. Joka aamu. Ja sama meno jatkuu päiväkodin jälkeen.

Vettä satoi, mutta me seisoimme torilla.

Joukkue oli lavalla – taatusti ei rahasta, vaan rakkaudesta lajiin. Poikani teki parhaansa pysyäkseen Tee – Pee – Äs -huutojen ja taputusten rytmissä (se ei ole helppoa kolmivuotiaalle). Olin onnellinen joukkueen puolesta, sillä pelaajat olivat vilpittömästi onnellisia. Mutta ennen kaikkea olin onnellinen, koska poikani oli onnellinen. Näin sen silmien innosta ja poskien hehkusta.

Rahalla ei tehdä ruokaa, jossa maistuu rakkaus. Rahalla ei myöskään saavuteta lapsen intoa tai arvostusta – rakkaudella kylläkin.

Hyvää wappua – ja onnea TPS!

Perjantaikokki

Lihapulla-makkarapasta

Sallinette pienen runon, jos lupaan, että se on toistaiseksi viimeinen…

Wappupiknikille tätä kun väsäät,
niin suosii sua aurinko ja säät.Makkara - lihapullapastaresepti
Lihapullat ja pasta,
onpa siinä ruoka vasta!
Toivotan sulle wappua hyvää,
ei oo merkitystä tässä syvää.
Nyt vaan kokkaat ja nautit,
Saat siipalta kaikki pointsit!

AINEKSET

– 600 g nauta-sikajauhelihaa
– 4 yrttibratwurstia
– 500g Penne-pastaa
– 2 kynttä valkosipulia
– 1 dl kuivattua sipulia
– 1 dl raastettua parmesaania
– 2 kananmunaa
-3 rkl korppujauhoa
– 4 rkl maitoa
– 2 tlk tomaattimurskaa
– suolaa ja pippuria myllystä
– 1 dl maitoa
– 1 rkl sokeria
– 3 rkl vettä
– ruokaöljyä paistamiseen

VALMISTUS

Valmista lihapullat. Raasta valkosipulinkynnet. Sekoita kulhossa neljä ruokalusikallista maitoa korppujauhoihin. Lisää joukkoon raastetut valkosipulinkynnet, kuivattu sipuli, parmesaani, kananmunat ja jauheliha. Mausta vielä suolalla ja mustapippurilla.

Sekoita aineksista lihapullataikina ja muotoile taikinasta haluamasi kokoisia lihapullia.

Pilko yrttibratwurstit pieneksi. Laita pannulle tilkka öljyä ja paista pulliin ruskea pinta. Lisää bratwurstit ja paista hetki. Siirrä lihat kattilaan ja kaada pannulle tilkka vettä, jotta saat liemen talteen ja kaada lihojen päälle. Lisää tomaattimurska, suola ja noin desi maitoa. Anna hautua miedolla lämmöllä, kunnes lihapullat ovat kypsiä.

Keitä pasta al dente suolatussa vedessä ja tarjoa kastikkeen kera.

Raasta pinnalle halutessasi vielä parmesaania. Herkullista!

Pelastakaa Suomen veitset! – Ruokaisa makkaramunakas

Parturissa on aina aikaa paneutua tutkivan journalismin helmiin. Kohdallani se tarkoittaa useimmiten Tekniikan Maailman selailua, sillä juorulehtiä en kehtaa kouraani kaapata. Tavallisena miehenä yritän lähinnä hakea juttuja testeistä, joissa jokin omistamani koje tai laite olisi pärjännyt. Se on jännä luonteenpiirre ja veikkaan sitä varsin miehiseksi ominaisuudeksi. Mitä lie hyväksyntää sitä hakee omille hankinnoilleen vielä jälkikäteenkin?

Viikolla oli taas olo, että tukka rehotti ja piipahdin parturiin. Pläräsin bongaamaani tekniikka-aviisia vauhdikkaasti, sillä kuontaloni trimmaamiseen ei hirveästi varttia pidempää mene. Katse pysähtyi sivulle, jossa esiteltiin uutta pesukonetta. Keittiötarvikejutut kiinnostavat aina.
Ilo tarinasta ei ollut pitkäikäinen, sillä sen pääaihe oli, että UPO on mennyt asentamaan uuteen pesukoneeseensa erillisen keskikorin, jota se mainostaa nimenomaan teräville keittiöveitsille. Kirosin tempun mielessäni veitsivalmistajien ja -maahantuojien puolesta. Aikamoista karhunpalvelusta UPO on tekemässä Suomen kotitalouksien tärkeimmille työkaluille.

Keittiön tärkein työkalu on terävä veitsi. Hyvin harvalla kotitaloudella veitset kuitenkaan ovat terävät. Olen huomannut tämän mm. vetämilläni kokkikursseilla, joilla suurin ihmetyksenaihe on useimmiten veitsien terävyys. Laastarit kaivetaan esiin usein jo muutaman minuutin pilkkomisen jälkeen. Peruskeittäjä kun on kotona tottunut, että veitsestä ei haavaa tule ja tomaattiin pitää ensiksi pistää reikä, jonka jälkeen sitä sitten sahaillaan siivuiksi ja toivotaan, että sisus ei hirveästi tursoile pihalle. Moni valitseekin mielellään sahalaitaveitsen, koska sillä nyt ainakin sahaamalla saa tulosta aikaiseksi.

Kursseilla käytämme Heirolin edullisinta peruspuukkoa, joka maksaa ehkä puolet Fiskarsin tai jonkun muun Suomibrändipuukon hinnasta. Hinnasta terävyys ei aina ole kiinni, vaan veitsen hoidosta. Tärkein hoito-ohje on, että älä pese veistä pesukoneessa, vaan aina heti käytön jälkeen harjalla ja astianpesuaineella. Kun sen vielä muistaa kuivata keittiöpyyhkeellä ja säilyttää veitsitukissa, niin veitsi pysyy terävänä vuosia.

En ole tehnyt tieteellistä tutkimusta pesukoneen tylsyttävästä vaikutuksesta, mutta vahva empiirinen näyttö teorian tueksi löytyy. Vaakahuone-ravintolamme keittiössä veitsien tiskaaminen koneessa päättyi kuin seinään, kun yleiset veitset keittiöstä poistettiin ja joka kokilla oli omat nimikkopuukot. Jännä juttu, eikö vain? Yksi asia on kiistaton: eivät ne veitset pesukoneessa ainakaan teroitu!

Pitäkää tärkeimmistänne hellää huolta,

Perjantaikokki

Ruokaisa makkaramunakas

Munakkaat ovat loistavia lounasruokia talven hiihtopäiviin. Munakkaan täytteen voit rakentaa omien mieltymystesi mukaan ja hyödyntää vaikka edellisillan tähteitä. Makkara toimii aina!

AINEKSET

– 8-10 isoa kananmunaa
– 4-6 makkaraa (bratwurstia, nakkeja jne.)
– 2 keltasipulia
– 2 tomaattia tai yksi punainen paprika
– 1 dl kermaa
– 2 dl mozzarellaraastetta (tai esim. Oltermannia raasteena)
– 2 rkl voita paistamiseen
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Pilko sipulit siivuiksi ja kuullota ne pehmeiksi miedolla lämmöllä voissa. Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa ja lisää kerma sekä mausteet. Pilko makkarat ja tomaatit tai paprikat pieniksi ja lisää pannulle sipulien kanssa. Paista hetki. Kaada joukkoon munamassa. Pidä levy miedolla ja siirtele munamassaa lastalla kohti keskustaa, kunnes se alkaa olla hyytynyt. Kuorruta munakas juustolla ja odota, että juusto sulaa. Paksu munakas kannattaa valmistaa korkeareunaisessa pannussa miedolla lämmöllä ja laittaa loppuvaiheessa vaikka kansi päälle, jotta massa kypsyy tasaisesti.

Tarjoa maukkaan leivän kera. Ja sitten taas ladulle!

Makkarapastaa á la Oliver – Elämää yksipyöräisellä

Saimme eilen mieluisia vieraita, kun kummityttömme perheineen marssi ovesta sisään. Oli myöhästyneiden syntymäpäiväjuhlien aika. Karkeloista muodostui varsin urheilulliset, sillä kummitytön veli toi mukanaan yksipyöräisen, tuon useimmiten sirkuselämään liitettävän kapistuksen.

Olin kokeillut vekotinta kerran aiemmin ja innostuin heti. Tuli lapsuus mieleen, sillä eteneminen ei polkupyörällä enää ollutkaan itsestään selvän vaivatonta. Päinvastoin. Haasteellista, mutta harjoittelulla kenties mahdollista.

Tahkoin itseäni hikeen ja koin onnistumisen tunteita jo muutaman metrin yhtämittaisista suorituksista. Illan päätteeksi oli paita märkä ja naapurit hämmästyneitä, mutta pisin pystyssä pysytty matkani oli jo kolmisenkymmentä metriä. Olin varsin ylpeä.

Illalla blogia kirjoittaessani selailin nettiä ja huomasin, että lauantaina vietetään Valtakunnallista Yrittäjän Päivää. Oma, toistaiseksi varsin lyhyt, urani yrittäjänä muistuttaa huomattavasti iltapuhdettani yksipyöräisen päällä. Uran tai polkupyöräilyn aloittaminen jännittää. Alussa horjuttaa jo pelkkä pyörän päällä istuminen. Päätös liikkeellelähdöstä on välttämätön, mutta olo on kuin tyhjän päälle kaatuisi. Kun vauhtiin pääsee, niin asentona pitäisi olla ronski etukeno, jolloin liike ei pysähdy, vaan tulosta syntyy. Paikallaan ei yksipyöräisellä voi olla, vaan vääjäämättä alkaa liike viedä joko taakse- tai eteenpäin, riippuen pyöräilijän asennosta – tai asenteesta.

Uskon, että moni muukin yrittäjä tunnistaa itsestään pienen yksipyöräilijän. Pystyssä pysyminen ei haastavissa olosuhteissa ole mitenkään varmaa. Varmaa on vain se, että makuun päästyään, ei elämää yksipyöräisen päällä enää muuhun vaihda.

Onnekseni sain lainaan yksipyöräisen viikonlopuksikin. Juhlistan kaikkia Suomen yrittäjiä lauantaina sillä fillaroiden. Tiukassa etukenossa. Vaikka sitten lamaa päin.

Valtakunnallinen Yrittäjänpäivä

Makkarapastaa á la Oliver

Ensimmäinen lapsemme syö kaikkea. Rakastaa kasviksia ja hedelmiä, herkuttelee mädillä ja ostereilla – kokeilee ennakkoluulottomasti mitä vaan. Olimme ylpeitä itsestämme keittiökasvattajina ja tiesimme heti lapsen hyvän ruoka-asenteen olevan täysin ansiotamme. Sitten saimme toisen lapsen. Ruokakasvatuksemme on ollut identtistä. Tulos? Poika ei laita suuhunsa mitään vihreää, marjoista, hedelmistä tai hieman oudommista aineksista puhumattakaan. Lempiruokaa on pasta ja makkara. Jouduimme toteamaan, että maku lienee synnynnäistä, eikä kasvatuksen tulosta, vaikka niin kuvittelemmekin.

Pojan viettäessä kaksivuotissynttäreitä, emme yllättyneet ruokatoiveesta. Makkaraa ja pastaa, pliis… Ja sitä tehtiin.

AINEKSET
– 400 g spagettia
– 400 g italialaista raakamakkaraa (tai esim. mausteista bratwurstia)
– 400 g paseerattua tomaattia
– 1 sipuli
– 2 valkosipulinkynttä
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– tilkka oliiviöljyä
– pinnalle tuoretta persiljaa koristeeksi

VALMISTUS

Pilko sipuli ja valkosipuli. Paista hetki oliiviöljyssä ja lisää makkarat. Ruskista. Lisää tomaattikastike, mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua puolisen tuntia.

Keitä pasta al dente. Valuta ja sekoita kastikkeen kanssa. Koristele tuoreella persiljalla. Nauti.

Yritteliästä viikonloppua!

Perjantaikokki