Pienen ihmisen oppimiskyky ja –kapasiteetti on käsittämätön. Joka ikinen päivä lapsen aivoihin tulee uutta tietoa määrä, jonka käsittelystä aikuiselle tulisi infoähky alta aikayksikön. Olen ymmärtänyt, että nukkuessa pienellä mielellä on hyvää aikaa työskennellä ja jäsentää opitut asiat omiin lokeroihinsa. Silti tiedonkäsittelykapasiteetti hämmästyttää meidät aikuiset päivästä toiseen.
Oppiminen ei liity vain tietoon, vaan myös taitoihin: fyysiseen tekemiseen. Opetimme viime viikolla lapsiamme hiihtämään ja laskettelemaan. Ikää tytöllä on hieman yli neljä ja pojalla reilu kaksi ja puoli. Itse aloitin laskettelun kolmivuotiaana, joten uskoin, että nyt on hyvä aika alkaa harjoittelu.
Olin varautunut päiviä kestävään reisirääkkiin, kun lapsia viedään hissillä ylös selkä kyyryssä, polvet koukussa ja alas taas lasketaan lapsi jalkojen välissä. Näin minut aikoinaan opetettiin laskemaan. Vielä mitä! Tyttö hyppäsi alusta saakka itse sompahissiin ja suhaili sekä ylös että alas suvereenisti.
Poika puolestaan osoitti itseluottamuksensa rajattomuuden todetessaan yhden avustetun hissinousun jälkeen, että nyt apu riittää ja itse mennään. Se yritys päättyi kuitenkin lyhyeen, mutta ei tahtia haitannut. Alas haluttiin kuitenkin ilman apua. Minikokoinen laskijanalku käänsi sukset suoraan alarinteeseen ja antoi mennä. Näky muistutti lähinnä suksille nostettua puutarhatonttua, sillä poika tönötti suksien päällä vauhdin kiihtyessä selkä suorana ja kädet sivuilla hievahtamatta.
Päätin kuitenkin hiihtää pojan kiinni ja jarrutin menoa sauvoillani hieman. Seurauksena oli kaamea kirkuna ja huuto: ”EI TARTTE AUTTAA!”
Voit muuten katsoa videon itseluottavaisen laskijan harjoituksista tästä.
Mistä me aikuiset saisimme takaisin saman innon oppia, itseluottamuksen kokeilla ja myös epäonnistua. Olisi se jännää, kun töissäkin kaikki tappelisivat oikeudesta ensiksi kokeilla uutta tietokoneohjelmistoa ja klikkailisi pelkäämättä pätkääkään epäonnistumista. Kun kouluttaja tulisi kurkkimaan olan takaa, huutaisivat aikuisetkin loukkaantuneena, että ei tartte auttaa – kyllä mä tämän jo kohta osaan!
Siinä ei taida olla mitään pahaa, että kasvaa aikuiseksi, mutta säilyttää lapsenmielisyyden…
Ensi viikolla kaikki mäkeen ja ladulle! Osaatte tai ette. Hyvää hiihtolomaa!
Perjantaikokki
Itämaista haukea ja rapukastiketta
AINEKSET
Haukitempurat
– merisuolaa myllystä
– 2 rkl inkiväärimurskaa
– 1 kpl keltuaisia
– 1-1½ dl vehnäjauhoja
– 1-1½ dl kivennäisvettä tai vettä
– 1 kpl valkuaisia
– 2 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa
– paistamiseen 5 dl rypsiöljyä.
Kastike
– 20 kuorimatonta katkarapua– 2 salottisipulia
– 1 rkl voita
– 1 rkl tomaattipyreetä
– 2 dl vettä
– 3 kevätsipulinvartta
– 2 dl kermaa
– merisuolaa ja pippuria myllystä
VALMISTUS
Valmista ensiksi kastike ja sitten kalat. Kuori katkaravut ja säilytä kuoret. Pilko salottisipulit ja kuullota ravunkuorien kanssa voissa hetki. Lisää tomaattipyree ja kalaliemi. Keitä kymmenisen minuuttia. Siivilöi ja lisää kerma sekä kuoritut katkaravut. Keitä hetki. Pilko kevätsipulin varret pätkiksi ja lisää kastikkeeseen. Mausta suolalla ja pippurilla ja suurusta tarvittaessa.
Leikkaa ruodottomat haukifileet pikkusormen kokoisiksi siivuiksi. Laita kulhoon ja mausta inkiväärillä ja suolalla.
Valmista tempurataikina. Sekoita keltuainen, vehnäjauhot ja puolet vedestä. Anna taikinan turvota hetki. Lämmitä öljy kuumaksi esim. wokkipannussa. Vaahdota valkuainen ja lisää se taikinan joukkoon lopun veden kera juuri ennen paistamista. Taikinan pitäisi jäädä löysähköksi.
Upota kalanpalat taikinaan ja nosta sitten kuumaan öljyyn. Nostele rapeaksi paistuneet palat öljystä esimerkiksi lämpimään uunivuokaan, jossa on pohjalla talouspaperia.
Tarjoa rapukastikkeen kera.
Perjantaikokin blogi 