Storagen gourmet-rekka ajoi ylitseni Aurakadulla – enkä syytä ketään

Sain keskiviikkona oudon puhelun kaveriltani:

Ollaan salaa puuhattu ravintolaa Turun keskustaan. Tuutko vaimosi kanssa perjantaina dinnerille?

Salaa, Turkuun? Sain osoitteen: Aurakatu 5. Siis n. 40 metrin päässä toimistoltani. Ja minä en ole muka huomannut mitään. Outoa… No, toisaalta en huomaa, jos kotona on seinät vaihtaneet väriä ja sohva vaihtanut paikkaansa, joten onhan tuo mahdollista.

Ylipuhuin vaimoni ja marssimme perjantaina klo 19.00 Aurakatu viiden eteen. Missään ei näy merkkiäkään uudesta ravintolasta. Eikä kyllä näy muita vieraitakaan. Sitten paikalle saapuu pari tuttua, jotka ovat ihan yhtä pihalla. ”Mikä juttu tää oikein on…” mietimme yhteen ääneen.

Kaikilla on sama kuvio: outo puhelu, jossa puhutaan jostain lihiksistä ja vähän paremmasta kebabista ja uudesta ravintolasta. Sitten kaverini ilmestyy kadulle ja kuljettaa meidät umpeen teipattujen ikkunoiden ja ovien sisäpuolelle.

Astumme aivan valtavan kokoiseen ravintolaan, joka toden totta on rakentunut aivan silmieni edessä – ja salaa. Storage näyttää olevan paikan nimi.

Saamme pian selvennystä asiaan ja tekijät ovat halunneet pitää koko projektin ”hys hys”, jotta ovat saaneet hioa hommaa rauhassa valmiiksi. Istumme noin kahdenkymmenen muun yllätetyn kanssa illalliselle.

Kaverini aloittaa:

”Tervetuloa! Ensimmäinen sääntö: antakaa rehellistä palautetta. Toinen sääntö: mitään ei saa vielä postata someen tänään. Vasta huomenna, kun Turun Sanomien juttu on ravintolasta ilmestynyt.”

Aha… ensimmäiseen sääntöön taivun helposti, mutta toinen tekee todella tiukkaa. Siis pitääkö olla postaamatta mitään?

Kyllä”, vastaa kaverini.

Entä jos tägään nämä kuvat Rossoon…” (joka paikalla oli ennen)

Neuvottelun jälkeen lupaan olla postaamatta mitään. Revin akun irti luurista, murskaan sim-kortin ja vannotan, että vaimoni ei lainaa luuriaan minulle illan aikana. Tunnen itseni.

Kaverini jatkaa: ”Nälkäisenä ette tänään lähde. Vedätte koko listan läpi, eli 19 ruokalajia. Plus cocktailit ja viinit.”

Onneksi suostuin ja suostuttelin vaimonkin. Tämä iltahan kuulostaa aika hyvältä! Ehkä tässä pärjää hetken ilman somea.

Sitten kaverini esittelee tiiminsä. Kappas, pari Bocuse d’Or –kokkia (Eero Vottonen ja Miikka Manninen) vastaavat ruokatuotteen kehittämisestä ja keittiötä pyörittää yrittäjä Mikko Rannikko. Baarista vastaa Henri Karlsson.

Oolrait… lupaavaa porukkaa tiskin toisella puolen! Jään odottamaan, mitä nämä ”lihikset ja vähän paremmat kebabit” oikein ovat.

Ne ovat katuruokaa suomalaisella twistillä. Ja jestas, minkälaisella asenteella! 19 ruokalajin tykityksen jälkeen olen rampa kuin gourmet-rekka olisi juuri ajanut ylitseni. Mieleni on tyyni ja tyytyväinen. Vaikka vatsa on aivan tiukassa, huutaa suun makunystyrät vielä lisää. Kaskis, Ludu, Mami, Smör ja moni muu erinomainen turkulainen ravintola sai juuri rinnalleen vähintään tasavertaisen kisaajan – ja vielä loistosijainnilla sekä mielenkiintoisella ympäristöllä.

IMG_7422

Menun aloitti fritattu ruistaikinajuuri ja graavilohi. Herkkunuotan Johan istui vastapäätä ja hehkutti jopa teatraalisesti kalaruokia. Selvää oli, että kalat toimittaa Herkkunuotta. Mutta toisaalta, olihan tämäkin aivan luvattoman herkullista.

IMG_7425

Siika kera savustetun kananmunan ja hiillostetun purjon oli sikamaisen hyvää. Tämän annoksen kohdalla kaikki yhtyivät Johanin hehkutukseen.

IMG_7435

Turun Sanomien Heli Nieminen veikkasi, että piimämarinoiduista, rapeaksi fritatuista ja Aura-dipin kanssa tarjotuista kanoista tulee some-julkkiksia. No, niistä tuli jo. Turku Fried Chicken on just mun makuun.

IMG_7428

Haukihodareista löysin hieman moitittavaa: ne olivat liian liukkaita. Hodari sujahti sisuksiini aivan liian helposti. Olisin halunnut makustella pidempään. Tarjoiluastiaa ei muuten kannata kallistella, sillä sekin oli aika liukas. Ehkä hiomaton koivu toimisi paremmin kuin lakattu 🙂

IMG_7432

Blinejä syön vain talvisin, mutta tätä suolaista tattarivohvelia muikkujen ja muikunmädin kera suostun syömään vaikka heinäkuussa!

IMG_7434

Koitin ikuistaa myös salaperäisen kutsun esittäneen kaverini kameran rullalle, mutta saaliiksi sain vain voitonmerkkiä näyttävän käden. Pöydän alle ei ole syytä mennä tämän tiimin häpeämään. Ei todellakaan!

IMG_7433

En tiedä, onko täydellistä burgeria, mutta tällainen oli aika lähellä. Mehevää nautaa ja briossisämpylää kruunattuna isolla kimpaleella paistettua luuydintä. Suli suuhun.

IMG_7442

Henksuruokana tarjottiin pehmistä, suolakinuskia ja puolukkaa. Sai sitä vieraatkin. Veikkaisin Turun parhaaksi pehmikseksi.

IMG_7447

Kuvassa keittiötiimi, kirjoittaja (taustalla) sekä Turun parhaista kotonatehdyistä lihapullista tunnettu turkulainen toimitusjohtaja.

Myös baarin antimet vakuuttavat. Alkudrinkkinä tarjoiltu appelsiinia ja greippiä yhdistävä cocktail oli – kuinkas muuten – käsintehty alusta saakka. Appelsiineja pojat eivät väittäneet lähimetsästä keränneensä, mutta mehut oli ihan omin kätösin puserrettu ja siirapit keitelty. Välidrinksuna tarjoiltu Gin Sour sen sijaan oli kasattu suoraan omasta metsästä: kuusenkerkkäsiirappi, kuusenoksa ja kuusipöly yhdistettynä giniin veivät minut – no metsään. En suostu käyttämään sanaa ”tajunnanräjäyttävä”, lähinnä siksi, että tajuntani on edelleen kohtalaisessa kunnossa, mutta pirun hyvää lientä baarista eteeni kannettiin. Eivätkä viinit jääneet muista juomista jälkeen lainkaan.

Hinnoista minulla ei ole mitään tietoa, mutta olen varma, että Turun kilpailluilla ravintolamarkkinoilla asiakas on aina voittaja. Toivon, että tämän(kin) ravintolan löytävät sekä turkulaiset että turistit, sillä soisin Storagen tarinan jatkuvan ainakin ne kaksi vuotta, jonka ajan vuokrasopimus on voimassa.

Isot onnittelut tiimille, eli Mikolle, Henrille, Eerolle, Miikalle sekä ystävälleni ja hänen vaimolleen. Löitte minut ällikällä.

TAKE MY MONEY AND BRING ME MORE FOOD!

Petri Hollmén

Ps. Joutunet odottamaan vielä pari viikkoa, että pääset itse Storageen, sillä remontti on vielä kesken. Takaan, että odottaminen kannattaa. Ja sen minun somettamisen estäneen TS:n jutun voit lukea täältä.

Kiellettyä – tai erikseen kiellettyä

Poljen joskus työmatkallani Katariinanlaakson polkuja pitkin töihin. Siellä liikkuu myös paljon kävelijöitä ja koiranulkoiluttajia, niin tiedän, että hurjastella ei kannata. 

Tänään vastaan tuli kaksi keski-ikäistä miestä sauvakävellen. Hiljensi alle kävelyvauhdin ja kiersin heidät hyvän matkan päästä. 

Mies: ”Olekssää eksyny?”

Minä: ”En… kuinka niin?”

Mies: ”Ei tää mikään pyörätie ole!”

Minä: ”Jaa… no ei kyllä ole. Mitä siitä?”

Mies: ”Ei täällä saa ajaa pyörällä!”

Minä: ”Eikö oikeasti? Olen koittanut selvittää asiaa ja käsittääkseni saa ajaa.”

Mies: ”Ei saa. Tämä on luontopolku!”

Minä: ”Mutta en ole nähnyt mitään kieltokylttejä tai sellaista, jossa pyöräily täällä olisi kielletty…”

Mies: ”PITÄÄKÖ KAIKKI, MIKÄ ON KIELLETTYÄ VIELÄ ERIKSEEN OIKEIN KYLTEILLÄ KIELTÄÄ?”

…ihmettelin logiikkaa hetken. Eli vaikka en löydä mitään kieltoa mistään, tulee minun olettaa, että jokin asia on kielletty? 

En jaksanut väitellä, vaan päätin toivottaa hyvää loppupäivää ja jatkaa lenkkiäni. Käsitykseni mukaan olin kuitenkin oikeassa. 

Kotona minun oli oikein googlattava ja niinhän se on, että alueella ei saa liikkua moottorikäyttöisellä ajoneuvolla, mutta pyöräilyä ei ole erikseen kielletty. Toisaalta ei sitä ole erikseen sallittukaan. Mutta niin ei ole kävelyäkään – sauvakävelystä puhumattakaan. Ei niitä tosin ole erikseen kiellettykään – kuten ei pyöräilyäkään. 

Pitääkö Suomessa siis erikseen sallia, jos jokin ei ole kiellettyä? 

Petri

Piilaakso ei ole paikka. Se on mielentila.

IMG_6955

Turkulaiset promoamassa turkulaista bisnesfestivaalia, The Shiftiä.

Reilun viikon matka Piilaaksoon on viimeistelyä vaille valmis. Tuntuu tosin siltä, että matkassa olisi ollut kauemminkin, sillä niin paljon uusia asioita ehti kokea reissun aikana. Meillä oli Nokialla Kaliforniassa työskentelevän Ville Vihervaaran avustuksella avattu ovet kohteisiin, joihin ei aivan helposti pääse. Vierailimme mm. Facebookilla, Teslan tehtaalla, Netflixissä, SAPilla, Ideanilla, Super Cellillä ja Nordic Innovation Housella. Kuultiinpa oma tarina myös Brellaa San Fransiscossa pystyttävältä Villeltä.

IMG_6970

” Piilaakso ei ole paikka. Se on mielentila.”

Näin lauseen jossain yrityspresentaatiossa ja se pitää kyllä täysin paikkaansa. Piilaaksolaiseen ajattelutapaan kuuluu nähdä kaikki asiat isosti, uskoa hulluna omaan juttuunsa ja olla valmiina tekemään tosissaan töitä omien unelmiensa eteen. Reissu avasi silmät monessakin asiassa, mutta ennen kaikkea siinä, että meillä suomalaisilla yrittäjillä ja yrityksillä on täysin samat mahdollisuudet menestyä maailmalla kuin kellä muulla tahansa. Piilaaksonkin tuhkimotarinat ovat aivan tavallisten ihmisten aikaansaannoksia.

Mutta miksi niin harva suomalainen yritys haaveilee liiketoiminnasta edes Ruotsissa, saatikka maailmalla? Tai jos haaveilee, niin miksi jättää homman vain haaveilun tasolle?

IMG_6918

Jenkeissä kaikki on isoa. Myös ajatukset.

Mielestäni kyse on ennen kaikkea perusvireestä, jolla erilaisiin asioihin suhtaudutaan. Kaliforniassa vallitsee ”Just do it” –mentaliteetti ja Suomessa se tuntuu aina välillä uupuvan. Venaamme dynaamisesti, että maailma tulee luoksemme, asiakkaat löytävät tuotteemme ja menestys noukkii kyytiin kotisohvalta. Näin se homma ei toimi!

IMG_7048

Teslalla ei muualla juuri saanut kuvata, kuin ulkona.

Toki Piilaaksossa suomalaisen hintalapun voi kertoa kymmenellä – ja prospektejakin on moninkertainen määrä, mutta sielläkin menestys vaatii kovaa jalkatyötä. Brellan Ville oli kerännyt 1700 hengen käyntikortit, ennen kuin ensimmäinen kauppa napsahti sisään.

Vierailu vahvisti uskoani kohtaamisten voimaan. Verkostoitumisen keskiössä Piilaaksossa on tapahtumat, joissa yrittäjät, potentiaalit asiakkaat ja rahoittajat kohtaavat toisinaan. Tapahtumia on tarjolla jokaiselle illalle ja kuka tahansa saattaa olla juuri hän, joka esittelee sinut oikealle henkilölle ja avaa mahdollisuuksien portit.

IMG_6936

Ensimmäisenä päivänä vierailimme Sonoman alueen viinitiloilla. 

Toki yrittäjiä on alueella tuhansia ja siten kilpailu ihmisten ajasta on raadollista. Jos Suomessa voi soittaa melkein minkä tahansa yrityksen toimitusjohtajalle ja saada kutsun 45 minuutin kahvi-pulla –palaveriin, saa Piilaaksossa hyvällä tuurilla vartin puhelimessa. Arvolupaus tulee siis olla kunnossa ja kirkas.

Eniten vaikutuin vierailusta Ideanissa, jossa yksi perustajista, Jesse kertoi heidän matkastaan Suomesta maailmalle. Matkaa on leimannut Jessen sanoin ”hullu usko” omaan tuotteeseen ja tekemiseen, vaikka jopa yrityksen hallitus oli toppuutellut lähtöä jenkkeihin. Tarina päättyi kuitenkin onnellisesti Cap Geminin ostaessa Ideanin tänä keväänä käsittääkseni reilusti yli 100 miljoonalla.

IMG_7061

Käynti Netflixissä oli todella inspiroiva!

Netflixin yrityskulttuuri puolestaan oli iloinen poikkeus kaikkeen ennen kokemaani. Firmassa ei määritellä lainkaan työaikaa tai sitä, kuinka paljon saa vaikka lomailla. Jokainen tekee töitä oman parhaan harkintansa mukaan. Kaikki perustuu siihen, että Netflix etsii vain motivoituneita ja jo kannuksensa ansainneita kykyjä ja kommunikoi aktiivisesti strategiaansa työntekijöille.

IMG_7087

Stanfordin kampus koostuu yli 700 rakennuksesta. Resurssit ovat hieman eri tasoa kuin Suomessa.

Vierailu Teslan tehtaalla oli ehkä hämmentävin kokemus vähään aikaan. Ensinnäkin tehdas ei vastannut lainkaan kuvaani huippumodernista autotehtaasta – mutta ei se tehdas toisaalta sellainen ollutkaan. Paikka näytti sekaiselta, työntekijät laahustivat ympäriinsä omissa farkuissaan ja T-paidoissaan ja tavaroita oli vähän hujan hajan. Ajelimme tehdasta ympäriinsä vieraille tarkoitetussa pienessä junassa ja oppaamme selosti kaiken hienoutta suorastaan hurmostilassa. Pelkäsimme, että hän Tesla-hurmiossaan pillahtaa liikutuksestaan itkuun, mutta näin ei sentään käynyt. Esimerkiksi ”upeaa teslalaista toisista välittämistä” kuvasi oppaan mielestä keskelle tehdasta kasattu piskuinen viherseinä, johon ”kattoikkunat tuovat aitoa auringonvaloa.” Jep jep.

Opas kiitti meitä vuolaasti, koska meistä tulee seuraavat Tesla-ilosanoman sanansaattajat. No, voisinhan minä sellaisen auton ottaa, mutta hieman meni ehkä hehkutus yli suomalaisen maun.

Kaiken kaikkiaan reissu oli todella silmät avaava ja ehdottomasti vaivan arvoinen. Itsessä alkoi elää vahva ajatus siitä, että jos joku muu on Piilaaksossa onnistunut, niin miksen minäkin voisi…

IMG_7132 (1)

Reissun kruunasi vielä pikkupoikana aloitetun haaveilun muuttuminen konkreettiseksi elämykseksi. Parina vapaapäivänä suuntasin pyörän selkään ja pääsin polkemaan maastopyöräilyn synnynseuduille, Marin Countyyn. Tämänkin aspektin takia saattaisi alueella viihtyä hyvinkin!

Petri Hollmén

Ps. Iso kiitos reissun järjestäjille! Sauli, Lotta, Matias, Ville ja muut olivat tehneet huipputyötä työtuntejaan laskematta. Arvostan!

 

 

 

 

Lyhyt ajankuva hiihtoladulta

Joko kunto tai luisto paranee loppukautta kohti. Uusi tunnin ennätykseni luisteluhiihtoa: 20,08km: https://www.strava.com/activities/889622058/shareable_images/map_based?hl=en-US&v=1488829649

Vauhdista huolimatta ehdin pohtimaan nykyaikaa. 

Aamulla hiihdin kasi- ja ysiluokkalaisia ladulla pujotellen. Olivat siellä liikuntatunnilla. Sääliksi käy, kun raha on riittänyt Canada Goose-untsikkaan, muttei pipoon – tai pahimmillaan edes hanskoihin. Saatikka takin vetoketjuun. Tai sitten vetskari oli kaikilla viallinen. 

Miltä muuten lauma turkulaisia yläkoululaisia näyttää hiihtoladulla? Veikkaan, että samalta kuin Etiopian juoksujoukkue, joka näkee ensimmäistä kertaa sukset ja lunta. Siis siltä, kuin kaikilla olisi nousussa neljät sukset, kolme paria sauvoja ja jokaiselta olisi tasapainoelimet poistettu. 

Toisaalta: hyvä että edes koulu tarjoaa mahdollisuuden kokeilla hiihtoa. Ehkä joku heistä innostuu!

Pari viikkoa sitten pakkasta oli -13 astetta ja nousussa makasi yläkoululainen poika ladulla liikkumatta. Jalassa hänellä oli ohuet pillifarkut, takkina joku trendikäs verskatakki ja pää paljaana. Kysyin, mikä hänellä on. Että onko kaikki OK? 

”On. Mä oon vaan niin jäässä, etten pysty liikkumaan.”

Poika näytti ihan aidosti kärsivältä. Käskin hänet ylös ja hiihtämään nyt edes kilometrin, jotta pääsee parkkipaikan kopille lämmittelemään. Hän sanoi selviävänsä. 

Katsoin pojan käsiä. Hänellä ei ollut hanskoja, vaan käsiä peitti harvaankudotut villasukat. Ilmeisesti opettaja oli yrittänyt vaatettaa joukkonsa edes auttavasti pakkasta vastaan koulun löytötavaroilla. 

No, en ota kantaa puoleen tai toiseen, sillä mekin taistelemme 11-vuotiaamme kanssa siitä, kuuluuko luistelemaan laittaa henkkamaukan pitkikset ja nilkkasukat vai ihan talvivaatteet.

Odottelen silti jo lööppejä, jossa kerrotaan kuinka kolme yläkoululaista pelastettiin Super-Pumalla Impivaaran hiihtoladulta hypotermisinä. Ei-turkulaisille tiedoksi, että latu ei missään kohtaa ole yli 150 metrin päässä sivistyksestä. 

Tällainen ajankuva tällä kertaa. Taidan olla pahasti keski-ikäistymässä. Pitäisiköhän seuraavaksi kirjoittaa paheksuvasti nykynuorison musiikkimausta?

Petri

Minkä tunnin sinä omistat?


Mä oon niin kiireinen, etten ehdi liikkua.

Höpö höpö ja seli seli. Huippuvalmentaja Jarmo Riskin mukaan tärkeintä on päättää milloin liikut. Ja vasta sitten miten. Se, mikä ei ole kalenterissa, ei toteudu. Tämä pätee muuten myös tapahtumissa…

Itse olen päättänyt, että omistan vuorokaudessa tasan yhden tunnin. Silloin ei kukaan minua tarvitse tai häiritse. Se on aamulla kello 6-7. Silloin saan tehdä sitä, mikä on minulle tärkeää. Kaikki muut tunnit ovat vain osaomistuksessa. 

Tällä päätöksellä sain tammikuun saldoksi yhteensä 22 treeniä:

  • Juoksulenkkejä 6 (43,6km)
  • Hiihtolenkkejä 9 (145,4km)
  • Retkiluistelua kerran (30,4km)
  • Randoilua kerran (5km)
  • Uintikertoja 4 (7,75km)
  • Maastopyöräilyä kerran (13,5km)

Tammikuun kruunasi aamuinen juoksulenkki harvinaisen seuralaisen kanssa. Koiramme Miisa, joka normaalisti ei liikahdakaan peiton alta ennen kahdeksaa, suorastaan kiehnasi mukaan aamulenkille. Juoksuaika tekee ihmeitä.
Koska on sinun juoksuaikasi?

Sinäkin tarvitset uuden naisen. Tai miehen.

Kirjoitin viimeksi omasta hyväntuulisuudesta, vastuunkannosta ja aamu-urheilusta. Vihjasin lopuksi, että elämääni on astunut uusi nainen.

Mistä vaimo tietää, että miehellä on elämässään uusi nainen? Siitä, että mies alkaa treenata vatsalihaksia ja saa puheluita outoihin aikoihin. Näin on minulle nyt käynyt. Tosin kerroin siitä vaimolleni etukäteen, ettei tule sitten yllätyksenä.

Meistä jokainen tarvitsee johtamista. Kaipaamme selkeitä ohjeita ja rajoja. Suoriutuminen on aina, korostan sanaa aina, parempaa, kun on tilivelvollinen jollekin. Itseään on helppo huijata ja itselleen antaa helposti anteeksi kaiken. Siksi minäkin tarvitsin elämääni pomon. Tässä tapauksessa naisen.

Uuden naisen nimi on Jonna ja hän soittaa minulle joka aamu tasan kello 7.00. Jonna kuulostaa puhelimessa aina iloiselta, pirteältä ja mukavalta. Sellaiselta ihmiseltä, jolle ei viitsi valehdella. Jonnaa ei viitsi huijata kuten omaa peilikuvaansa. Jonna kysyy minulta aina yhden kysymyksen: onko treeni tehty?

Otin vastuun omasta hyväntuulisuudestani ja innostuin Jerome Saarisen uudesta bisnesideasta: Habbit Hack-tuotteesta. Idea on yksinkertaisuudessaan nerokas. Sovin Personal Coachini (minä keksin itse tuon termin, vaikka hänen nimensä on Jonna) kanssa aiheen, josta hän vaatii minut tilille joka aamu. Teho on maaginen! Meillä kaikilla on halu onnistua ja eihän kukaan halua tuottaa pettymystä itselle tai vieraalle ihmiselle. Niinpä jo siitä aamusta, kun tiesin Jonnan minulle ensimmäisen kerran soittavan, aloin treenaamaan aamuisin kovempaa. On todella palkitsevaa sanoa, että olen tänäänkin onnistunut!

Hullua? Päinvastoin. Täysin loogista. Olen varma, että tällä mallilla kuka tahansa pystyy mihin tahansa. Sovi aihe mistä tuntematon ihminen sinua joka aamu tai ilta muistuttaa, niin johan alkaa muutosta näkyä toiminnassa!

Minun tapauksessani uusi nainen tuo iloa koko perheelle, sillä saan joka aamu onnistumisen tunteen ja herätän perheen hyvällä fiiliksellä treenini jälkeen.

Suosittelen kokeilemaan. Jeromelta saanee myös uuden miehen puhelinsuhteeseen. Naisille vink vink.

Pete

Ps. Firman nimi on Activium (www.activium.fi)

Kannatko itse vastuun hyväntuulisuudestasi?

Iloisen ihmisen kanssa on mukavampi olla. Hyväntuulinen henkilö antaa aina enemmän kuin ottaa. Positiivinen vire tarttuu. Suu hymyssä kulkeva kerää ympärilleen ystäviä, jotka auttavat häntä ylämäessä vauhdittaen ja alamäessä vauhtia jarruttaen. Tämähän on meille kaikille selvää pässinlihaa, eikö?

Aina kun kohtaan ihmisen, jonka asennekukkaruukku on täytetty mullista mustimmalla, tekee mieleni sanoa, että kasva aikuiseksi. Niin, kasva ja aikuistu. Ota vastuu itsestäsi ja hyväntuulisuudestasi. Se, että naamasi on väärinpäin, ei ole maailman vika. Sinä et ole uhri, vaan syyllinen. Ajatuksesi eivät ole totta, vaan mielikuvitusta. Jos tunnet olevasi väärinymmärretty, et ole. Jos luulet olevasi tuomittu epäonnistumaan, et ole. Luuseri olet vain omasta mielestäsi ja mielesi tekee sinulle tepposet.

Naamasi kertoo sen, mitä aivosi ajattelevat. Tiedätkö mitä? Ainoa ihminen, joka voi ajatuksiisi vaikuttaa, kurkkaa sinua surkealla yrmynaamallaan peilistäsi joka aamu. Kiukuttele sille. Syytä sitä. Tai kokeile mieluummin hymyilyä. Katso mitä tapahtuu!

Minulla on sinulle vinkki: ota vastuu omasta hyväntuulisuudestasi. Päätä olla hyvällä tuulella, niin tapahtuu ihmeitä. Saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Syntyy aivan uskomattoman tehokas ylöspäin nostava kierre. Huomaat, että sinulle tapahtuukin lähinnä hyviä asioita.

”Helppo sun on sanoa, koska olet tuollainen!”

Eikä ole. Jos en kantaisi vastuuta omasta hyväntuulisuudestani, niin vaipuisin pessimismin tummiin vesiin hyvinkin helposti. Minun tärkein työkaluni on aamuliikunta ja se toimii sinullakin. Voin lyödä siitä kanssasi satasen vetoa!

Miksi? Koska kun heti aamulla rasitat kehoasi puolen tunnin urheilulla, saa kehosi endorfiiniruiskun, joka kestää pitkälle iltapäivään. Ensimmäinen omaa uhriuttaan surkutteleva kollegasi ei saakaan sinun mittariasi painumaan miinukselle, vaan kehosi hormonikilpi suojelee aivojasi. Ja koska itse olet hyvällä tuulella, tartutat hyvää tuulta muihinkin eikä iltapäivästä edes ole enää riskiä, että joku ”droppaisi tunnelmaa” pakkaselle. Hehän ovat ansiostasi hyvällä tuulella.

Siis liiku! Jos kaapissasi on tennarit ja talossasi ulko-ovi, ei sinulla ole tekosyitä. Onnistut ja olet ylpeä itsestäsi. Kannat vastuun omasta hyväntuulisuudestasi, kuin kunnon aikuinen konsanaan.

Kiukuttelu on sallittua päiväkoti-ikäiselle sekä muistisairaalle vanhukselle. Meillä muilla on etuoikeus päättää, millä tuulella kohtaamme maailman. Joka ikinen päivä.

Pete

Ps. Seuraavassa blogissa kerron apuvälineen vastuunkantoon. Sinun kannattaa hankkia elämääsi toinen nainen, kuten minä olen tehnyt. Ehkä tosin hieman erilaisen, mitä nyt ajattelet. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Pps. Tuosta vedonlyönnistä: jos lupaudut kokeilemaan reipasta aamuliikuntaa kaksi viikkoa (erikoistarjous, vain sinulle ilmaiseksi!) ja toteat, että olet jatkuvasti huonommalla tuulella kuin aiemmin, niin maksan sinulle satasen. Tosin sitä ennen haluan nähdä todisteet liikunnasta ja vertaisarvioinnin kollegoiltasi sinun hyväntuulisuudestasi.