ruokailu | Perjantaikokin blogi

Olen perheeni kanssa viettänyt kuluvan viikon Ylläksen taianomaisissa maisemissa. On ollut jännä huomata, kuinka monta eri sävyä valkoisella on, kun luonnon omat maalarit pääsevät tekemään taideteoksia. Seuraksemme lomalle saimme ystäväni vaimoineen. Viikko kuluu mökissä ja päivät täyttävät lähinnä hiihto, pulkkailu, saunominen ja kokkailu.

Olemme siirtymässä uuteen elämänvaiheeseen: sellaiseen, jossa lomilla vietetään aikaa ystäväpariskuntien ja –perheiden kanssa. Tämä vaihe tuo uudet haasteet myös keittiöön. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen totesin, että ruokakulttuurissa on erotettavissa kolme eri tasoa: makro-, mikro- ja nanotaso. Makrotaso tarkoittaa esimerkiksi Suomen tai muun suuralueen, kuten Varsinais-Suomen tai Karjalan ruokakulttuuria. Siis sellaista ruokakulttuuria, jota leimaavat paikalliset, perinteiset reseptit ja raaka-aineet. Mikrokulttuuri on taas perhetason ruokakulttuuri, jossa ruokakulttuurin määrittävät perheenjäsenten yhteen hioutuneet tottumukset, tavat ja makumieltymykset. Nanokulttuuritason taas muodostavat yksilön omat mieltymykset, opitut tavat sekä syntymässä saadut luontaiset mieltymykset.

Matkailijana sitä kiertää mieli avoinna tutkimassa lähinnä makrotason kulttuuri-ilmiöitä ja sulattaa omaan henkilötason kulttuuriinsa ne osa-alueet, jotka kieltä ja mieltä miellyttävät. Mutta kuinka käy, kun kaksi mikrotason, eli perhetason kulttuuria päätyvät samaan mökkiin viikoksi? Eli sama suomeksi: kun kaksi (toistensa ruokatottumuksista tietämätöntä) perhettä laitetaan samaan ruokatalouteen viikoksi, niin mikä on lopputulos?

Parhaimmillaan se on oppimista, uusia ideoita ja elämyksiä sekä ajatustenvaihtoa jokaisella aterialla. Pahimmillaan taas pelkästä kaupassakäynnistä tulee tuskaa. Kuinka paljon ruoka saa maksaa, mitkä tuotteet ovat hyväksyttäviä ostoskoriin ja mitkä eivät. Onko ruoka energiantankkausta vai kokonaisvaltaista nautintoa varten aina harkinnasta ja valmistuksesta alkaen?

Meillä viikko sujui alkuharjoitusten jälkeen varsin leppoisasti, sillä kaikki pitävät hyvästä ruoasta, kenelläkään ei ole pitkää listaa ällötyksistä, joita ei suostu syömään (ellei poikaamme lueta mukaan, sillä hän syö ilolla vain makkaraa ja hiilihydraatteja mahdollisimman helposti pureksittavassa muodossa, eli pastana tai perunana) ja kaupassakin pärjättiin, kun jokainen sai lapata kärryyn omien mieltymyksiensä mukaisia herkkuja.

Mutta kuinka käy, jos samaan mökkiin ahdetaan kaksi lapsiperhettä, joilla on perhetason ruokakulttuurit kaukana toisistaan ja silti olisi tultava toimeen? Lasten syöminenhän on monille vanhemmille varsin keskusteluherkkä aihe, eikä siitä mielellään oteta mielipiteitä tai käskyjä ulkopuolisilta.

Onko sinulla kokemuksia tästä? Jos on, niin klikkaa alta ja kerro muillekin ratkaisut yhteiseen, leppoisaan lomailuun ”kommentoi” –toiminnolla.

Lomaterveisin

Perjantaikokki

Kanapasta pakkaspäivään
Pakkanen on hellinyt koko maatamme tänä talvena oikein kunnolla. Värikäs kanapasta maistuu, lämmittää ja antaa energiaa talven riemuihin.

AINEKSET
– 4 broilerin marinoimatonta rintafileetä
– 20 pientä herkkusientä
– 10 kirsikkatomaattia
– 1 keltainen paprika
– 1 punasipuli
– 1 valkosipulinkynsi
– 2 dl kermaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– herbes de provence –yrttisekoitusta
– ½ tl chilijauhetta
– 400g penne-pastaa
– pinnalle rucolaa ja parmesaania

VALMISTUS
Pilko rintafileet ja sipuli. Leikkaa sienet neljään osaan ja puolita tomaatit. Pilko myös paprika ja murskaa valkosipuli. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kuullota sipulit. Lisää broilerit, sienet ja tomaatit. Paista hetki. Lisää pannulle kerma sekä mausteet. Anna hautua kypsäksi.
Keitä pasta al dente ja tarjoa kanakastikkeen kera. Koristele annos rucolalla ja parmesaanilla.

Luin keskiviikkona uutisen Suomen nuorten menestyksestä Pisa-tutkimuksessa. Tutkimuksessa vertaillaan eri OECD-maiden 15-vuotiaiden nuorten osaamista mm. matematiikassa, lukutaidossa ja luonnontieteissä. Näissä kaikissa Suomen nuoret ovat kansainvälistä huippuluokkaa – piikkipaikalla melkein kaikissa osa-alueissa. Upea saavutus.

Pienemmällä uutisoitiin, että huippuosaamisemme ei ulotukaan aivan kaikille elämän osa-alueille. Unicefin kokoamassa lasten hyvinvointitilastossa emme yllä kolmen parhaan joukkoon. Huonoimman sijoituksen saamme lasten perhe- ja ystävyyssuhteissa, jossa olemme sijalla 17. Mikä mättää?

Ruoka-ajat kunniaan

Lueskelin uutista hieman sivusilmällä, kunnes tartuin viimeiseen lauseeseen. Siinä Suomen Unicefin hallituksen varapuheenjohtaja Sirpa Taskinen arvioi, että perhesuhteiden pisteitä laskee se, että perheet eivät useinkaan kokoonnu syömään yhdessä.

Havahduin, että voiko se muka olla niin yksinkertaisesta asiasta kiinni. Onko yhteisellä aterialla niin suuri vaikutus, että sen puuttuessa tipumme kansainvälisissä tilastoissa kolisten? Mietin hetken, että miten nykyperheet tapaavat toisia perheenjäseniä, keskustelevat iloista ja suruista tai saavat tietoa lastensa menoista. Tuntuu, että perheen yhteistä aikaa tärkeämpää on omistaa kuntoklubin kuukausikortti, harrastaa viittä eri lajia jo lapsesta ja saada kymppejä koulun kokeista. Aikaa ei siis ole edes yhteiseen, päivittäiseen ruokahetkeen. Ei, vaikka kaikkien pitää syödä – useimpien vielä kolmesti päivässä.

Elämän näennäinen helppous on mahdollistanut sen, että viisihenkisessä perheessä on illalla viisi eri ruoka-aikaa. Kukin syö kun kerkiää. Paketti mikroon ja ”pling”. Sitten otetaan suunta omaan huoneeseen lautasen kanssa, tietokoneen näyttö päälle ja sosiaalista aikaa viettämään kavereiden kanssa chattaillen. Aikoinaan, kun pelkkää ruoan lämmittämistä varten piti laittaa hellaan valkea ja odottaa ainakin puolisen tuntia, oli yhteinen ruokailuaika elämisen edellytys. Salakavalasti tuli ruokapöydässä opittua sosiaalisen elämän perustaidot, parannettua sydänsurut, jaettua ilot ja pysyttyä kärryillä lasten ja heidän kaveriensa elämästä.

Eräs lukijani sanoi kerran upean lauseen ruokailuun liittyen. En enää muista sitä sanatarkasti, mutta sisältö oli se, että hyvän ruoan ääreen kokoontuu vain ihmisiä, jotka haluavat olla toisilleen hyviä. Niinpä.

Hernekeittoa ja pannukakkua

Eilen oli torstai ja itsenäisyyspäivä. Televisiosta tuli perinteiseen tapaan Tuntematon Sotilas. Oli siis vain yksi ja ainoa ruoka, joka sopi tähän tilanteeseen. Perinteinen hernekeitto ja pannukakku. Myönsimme vaimoni kanssa toisillemme hieman häpeissämme, että emme olleet koskaan itse valmistaneet hernekeittoa. Syöty kyllä useasti. Oli siis jo aikakin kokeilla. Tätä reseptiä en väitä itse kehitellyksi. Miksi keksiä pyörää uudelleen? Löysimme sen ruokala.tv:n reseptiarkistosta.

Hernekeitto ja pannukakku

AINEKSET

Hernekeitto:
– 2,5 l vettä
– 500 g kuivattuja herneitä
– 500 g savukinkkua tai -potkaa, pekonia, joulukinkun jämiä tms.
– 2 sipulia
– 2 kpl kasvis- tai lihaliemikuutiota (tai 2 rkl lihafondia)
– suolaa ja pippuria
– 1 tl kuivattua tai 1 rkl tuoretta meiramia hienonnettuna

Pannukakku:
– 4 dl vehnäjauhoja
– 1/2-1 dl sokeria
– 1 tl leivinjauhetta
– 1 tl suolaa
– (1 tl kanelia, kardemummaa tai vaniljasokeria)
– 8 dl maitoa
– 3 kananmunaa
– 50 g voita sulatettuna

VALMISTUS
Hernekeitto:
Liota herneitä vedessä yön yli. Kaada liotusvesi pois, huuhtele herneet ja valuta. Mittaa vesi kattilaan ja lisää herneet. Hienonna sipuli ja lisää se sekä liemikuutiot kattilaan. Anna kiehua miedolla lämmöllä 2-3 tuntia. Paloittele liha ja lisää palat keittoon.(Jos käytät savupotkaa, laita se kattilaan herneiden kanssa samaan aikaan antamaan makua keittoon. Nosta se sitten pois kattilasta kun herneet ovat kypsiä, irrottele liha luusta, kuutioi ja lisää keittoon.) Mausta keitto suolalla, pippurilla ja meiramilla. Anna keiton kiehua hetki ennen tarjoilua. Tarkista maku. Tarjoa keitto sinapin ja ruisleivän kanssa. Voit ripotella pinnalle myös pilkottua sipulia.

Pannukakku:
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon maito sekä kananmunat hyvin sekoittaen. Lisää viimeiseksi voisula. Anna taikinan turvota hetken, kaada se leivinpaperilla vuorattuun uunipannun ja paista 200 asteisessa uunissa n. 40 minuuttia.

Tarjoa kermavaahdon ja mansikkahillon kera.

Ja sitten koko perhe pöydän ääreen ja syömään!

Mukavaa viikonloppua toivotellen
Perjantaikokki