Itseluottamusta kuin pienessä kylässä – Itämaista haukea ja rapukastiketta

Pienen ihmisen oppimiskyky ja –kapasiteetti on käsittämätön. Joka ikinen päivä lapsen aivoihin tulee uutta tietoa määrä, jonka käsittelystä aikuiselle tulisi infoähky alta aikayksikön. Olen ymmärtänyt, että nukkuessa pienellä mielellä on hyvää aikaa työskennellä ja jäsentää opitut asiat omiin lokeroihinsa. Silti tiedonkäsittelykapasiteetti hämmästyttää meidät aikuiset päivästä toiseen.

Oppiminen ei liity vain tietoon, vaan myös taitoihin: fyysiseen tekemiseen. Opetimme viime viikolla lapsiamme hiihtämään ja laskettelemaan. Ikää tytöllä on hieman yli neljä ja pojalla reilu kaksi ja puoli. Itse aloitin laskettelun kolmivuotiaana, joten uskoin, että nyt on hyvä aika alkaa harjoittelu.

Olin varautunut päiviä kestävään reisirääkkiin, kun lapsia viedään hissillä ylös selkä kyyryssä, polvet koukussa ja alas taas lasketaan lapsi jalkojen välissä. Näin minut aikoinaan opetettiin laskemaan. Vielä mitä! Tyttö hyppäsi alusta saakka itse sompahissiin ja suhaili sekä ylös että alas suvereenisti.

Poika puolestaan osoitti itseluottamuksensa rajattomuuden todetessaan yhden avustetun hissinousun jälkeen, että nyt apu riittää ja itse mennään. Se yritys päättyi kuitenkin lyhyeen, mutta ei tahtia haitannut. Alas haluttiin kuitenkin ilman apua. Minikokoinen laskijanalku käänsi sukset suoraan alarinteeseen ja antoi mennä. Näky muistutti lähinnä suksille nostettua puutarhatonttua, sillä poika tönötti suksien päällä vauhdin kiihtyessä selkä suorana ja kädet sivuilla hievahtamatta.
Päätin kuitenkin hiihtää pojan kiinni ja jarrutin menoa sauvoillani hieman. Seurauksena oli kaamea kirkuna ja huuto: ”EI TARTTE AUTTAA!”

Voit muuten katsoa videon itseluottavaisen laskijan harjoituksista tästä.

Mistä me aikuiset saisimme takaisin saman innon oppia, itseluottamuksen kokeilla ja myös epäonnistua. Olisi se jännää, kun töissäkin kaikki tappelisivat oikeudesta ensiksi kokeilla uutta tietokoneohjelmistoa ja klikkailisi pelkäämättä pätkääkään epäonnistumista. Kun kouluttaja tulisi kurkkimaan olan takaa, huutaisivat aikuisetkin loukkaantuneena, että ei tartte auttaa – kyllä mä tämän jo kohta osaan!

Siinä ei taida olla mitään pahaa, että kasvaa aikuiseksi, mutta säilyttää lapsenmielisyyden…

Ensi viikolla kaikki mäkeen ja ladulle! Osaatte tai ette. Hyvää hiihtolomaa!

Perjantaikokki

Itämaista haukea ja rapukastiketta

AINEKSET
Haukitempurat

– 600 g ruodotonta haukifileetä
– merisuolaa myllystä
– 2 rkl inkiväärimurskaa
– 1 kpl keltuaisia
– 1-1½ dl vehnäjauhoja
– 1-1½ dl kivennäisvettä tai vettä
– 1 kpl valkuaisia
– 2 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa
– paistamiseen 5 dl rypsiöljyä.

Kastike

– 20 kuorimatonta katkarapua
– 2 salottisipulia
– 1 rkl voita
– 1 rkl tomaattipyreetä
– 2 dl vettä
– 3 kevätsipulinvartta
– 2 dl kermaa
– merisuolaa ja pippuria myllystä

VALMISTUS

Valmista ensiksi kastike ja sitten kalat. Kuori katkaravut ja säilytä kuoret. Pilko salottisipulit ja kuullota ravunkuorien kanssa voissa hetki. Lisää tomaattipyree ja kalaliemi. Keitä kymmenisen minuuttia. Siivilöi ja lisää kerma sekä kuoritut katkaravut.  Keitä hetki. Pilko kevätsipulin varret pätkiksi ja lisää kastikkeeseen. Mausta suolalla ja pippurilla ja suurusta tarvittaessa.
Leikkaa ruodottomat haukifileet pikkusormen kokoisiksi siivuiksi. Laita kulhoon ja mausta inkiväärillä ja suolalla.

Valmista tempurataikina. Sekoita keltuainen, vehnäjauhot ja puolet vedestä. Anna taikinan turvota hetki. Lämmitä öljy kuumaksi esim. wokkipannussa. Vaahdota valkuainen ja lisää se taikinan joukkoon lopun veden kera juuri ennen paistamista. Taikinan pitäisi jäädä löysähköksi.

Upota kalanpalat taikinaan ja nosta sitten kuumaan öljyyn. Nostele rapeaksi paistuneet palat öljystä esimerkiksi lämpimään uunivuokaan, jossa on pohjalla talouspaperia.

Tarjoa rapukastikkeen kera.

Ruokakulttuurien eri tasot – Kanapasta pakkaspäivään

Olen perheeni kanssa viettänyt kuluvan viikon Ylläksen taianomaisissa maisemissa. On ollut jännä huomata, kuinka monta eri sävyä valkoisella on, kun luonnon omat maalarit pääsevät tekemään taideteoksia. Seuraksemme lomalle saimme ystäväni vaimoineen. Viikko kuluu mökissä ja päivät täyttävät lähinnä hiihto, pulkkailu, saunominen ja kokkailu.

Olemme siirtymässä uuteen elämänvaiheeseen: sellaiseen, jossa lomilla vietetään aikaa ystäväpariskuntien ja –perheiden kanssa. Tämä vaihe tuo uudet haasteet myös keittiöön. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen totesin, että ruokakulttuurissa on erotettavissa kolme eri tasoa: makro-, mikro- ja nanotaso. Makrotaso tarkoittaa esimerkiksi Suomen tai muun suuralueen, kuten Varsinais-Suomen tai Karjalan ruokakulttuuria. Siis sellaista ruokakulttuuria, jota leimaavat paikalliset, perinteiset reseptit ja raaka-aineet.  Mikrokulttuuri on taas perhetason ruokakulttuuri, jossa ruokakulttuurin määrittävät perheenjäsenten yhteen hioutuneet tottumukset, tavat ja makumieltymykset. Nanokulttuuritason taas muodostavat yksilön omat mieltymykset, opitut tavat sekä syntymässä saadut luontaiset mieltymykset.

Matkailijana sitä kiertää mieli avoinna tutkimassa lähinnä makrotason kulttuuri-ilmiöitä ja sulattaa omaan henkilötason kulttuuriinsa ne osa-alueet, jotka kieltä ja mieltä miellyttävät. Mutta kuinka käy, kun kaksi mikrotason, eli perhetason kulttuuria päätyvät samaan mökkiin viikoksi? Eli sama suomeksi: kun kaksi (toistensa ruokatottumuksista tietämätöntä) perhettä laitetaan samaan ruokatalouteen viikoksi, niin mikä on lopputulos?

Parhaimmillaan se on oppimista, uusia ideoita ja elämyksiä sekä ajatustenvaihtoa jokaisella aterialla. Pahimmillaan taas pelkästä kaupassakäynnistä tulee tuskaa. Kuinka paljon ruoka saa maksaa, mitkä tuotteet ovat hyväksyttäviä ostoskoriin ja mitkä eivät. Onko ruoka energiantankkausta vai kokonaisvaltaista nautintoa varten aina harkinnasta ja valmistuksesta alkaen?

Meillä viikko sujui alkuharjoitusten jälkeen varsin leppoisasti, sillä kaikki pitävät hyvästä ruoasta, kenelläkään ei ole pitkää listaa ällötyksistä, joita ei suostu syömään (ellei poikaamme lueta mukaan, sillä hän syö ilolla vain makkaraa ja hiilihydraatteja mahdollisimman helposti pureksittavassa muodossa, eli pastana tai perunana) ja kaupassakin pärjättiin, kun jokainen sai lapata kärryyn omien mieltymyksiensä mukaisia herkkuja.

Mutta kuinka käy, jos samaan mökkiin ahdetaan kaksi lapsiperhettä, joilla on perhetason ruokakulttuurit kaukana toisistaan ja silti olisi tultava toimeen? Lasten syöminenhän on monille vanhemmille varsin keskusteluherkkä aihe, eikä siitä mielellään oteta mielipiteitä tai käskyjä ulkopuolisilta.

Onko sinulla kokemuksia tästä? Jos on, niin klikkaa alta ja kerro muillekin ratkaisut yhteiseen, leppoisaan lomailuun ”kommentoi” –toiminnolla.

Lomaterveisin

Perjantaikokki

Kanapasta pakkaspäivään
Pakkanen on hellinyt koko maatamme tänä talvena oikein kunnolla. Värikäs kanapasta maistuu, lämmittää ja antaa energiaa talven riemuihin.

AINEKSET
– 4 broilerin marinoimatonta rintafileetä
– 20 pientä herkkusientä
– 10 kirsikkatomaattia
– 1 keltainen paprika
– 1 punasipuli
– 1 valkosipulinkynsi
– 2 dl kermaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– herbes de provence –yrttisekoitusta
– ½ tl chilijauhetta
– 400g penne-pastaa
– pinnalle rucolaa ja parmesaania

VALMISTUS
Pilko rintafileet ja sipuli. Leikkaa sienet neljään osaan ja puolita tomaatit. Pilko myös paprika ja murskaa valkosipuli. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kuullota sipulit. Lisää broilerit, sienet ja tomaatit. Paista hetki. Lisää pannulle kerma sekä mausteet. Anna hautua kypsäksi.
Keitä pasta al dente ja tarjoa kanakastikkeen kera. Koristele annos rucolalla ja parmesaanilla.

Mätiä, smetanaa ja perunalastuja – Yksinkertaista onnea

Olen etuoikeutettu, sillä saan viettää joka kevät viikon Ylläksen upeissa maisemissa. Tätä viikkoa on nyt torstaina vielä kaksi vuorokautta jäljellä. Myönnän, että olen lievästi jakomielinen. Sydämeni ja mieleni ovat merellä ja saaristossa, mutta osa minusta kaipaa aina vain uudelleen Lapin lumoon.

Olen pyöräilijä, sillä yksinkertainen urheilu sopii yksinkertaiselle mielelle. Liikkeen yksinkertaisuudesta johtuen nautin myös hiihdosta – tyylistä riippumatta. Kun sinänsä helppoa ja simppeliä liikettä toistaa monotonisesti käsillä ja jaloilla monta tuntia peräkkäin, pääsee vaikka mihin. Eteen vyöryvät maisemat, joiden tekemiseen olisi tarvittu tuhat taiteilijaa ja silti lopputulos olisi vain halju haamu nykyisestä.

Viime vuosina olen saanut seuraani perässänukkujia. Jonain päivänä heistä kasvaa edessähiihtäjiä, mutta toistaiseksi he tyytyvät nukahtamaan ahkion tasaiseen suhinaan ja liikkeeseen. Vielä muutama vuosi sitten luulin, että suurinta onnea on hiihtää tuntikaupalla yksin, määrätä oma tahti ja tutkia tutkimattomia reittejä. Olin väärässä. Suurinta onnea on tuudittaa perässänukkuja omien unelmiensa pariin ja pysähtyä makkaraa paistamaan, kun ääni takaa niin ilmoittaa. Odotan päivää, jolloin tahdin määrää edessähiihtäjä – vaikka pelkäänkin, että se päivä tulee aivan liian pian.

Nautin yksinkertaisista asioista, sekä keittiössä että sen ulkopuolella. Työssänikin pyrin yksinkertaistamaan kaiken. Joskus jopa liikaakin – mutta useimmin homma taitaa toimia. Tyttäreni rakastaa mätiä ja smetanaa. Se on upea, yksinkertainen ja toimiva yhdistelmä. Tyttäreni oppi pitämään tästä kombinaatiosta jo yksivuotiaana. Palattuaan joululomiltaan päiväkotiin ja saatuaan eteensä päiväkotikeittiön tuotoksen, kävi vaativa ääni kysymään: ”Missä on mäti ja smetana!”

Tädit päiväkodin muistanevat tämän pitkään – vastaus on tässä. Ruoassa on kolme tärkeää peruselementtiä kohdallaan. Siinä on mätiä, siinä on smetanaa ja se on varsin yksinkertainen.

Tee alkuruoaksi pääsiäisenä tai omaksi iloksi koska vain.

Mätiä, smetanaa ja perunalastuja

On olemassa hyviä kokkeja ja sitten hyviä lääkäreitä. Harvat ovat molempia. Sain syödäkseni tätä herkkua Ylläksen juurella hyvän lääkärikokin valmistamana. Yksinkertaista, mutta hyvää!

AINEKSET
– 3 rosamunda-perunaa
– 200 g lohenmätiä
– 1 prk smetanaa
– 1 punasipuli
– kourallinen tilliä
– 10 basilikanlehteä
– Maldonsuolaa, öljyä ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Pese perunat huolellisesti. Pilko sipuli pieneksi. Leikkaa veitsellä perunasta niin ohuita siivuja kuin voit. Laita uunipellille voipaperin päälle perunasiivuja. Ripottele pinnalle suolaa, pippuria ja öljyä. Asettele jokaiselle lehdelle tilliä ja basilikaa kauniisti. Nosta perunasiivujen päälle toinen siivu kanneksi ja peitä pelti toisella voipaperilla. Aseta toinen uunipelti päällimmäisen voipaperin päälle painoksi (muuten lastut kipristyvät). Paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia, poista paino ja päällimmäinen voipaperi ja anna olla uunin luukku auki jälkilämmöllä vielä 30 minuuttia.

Nauti pilkotun punasipulin, smetanan ja pippurilla maustetun mädin kera.

Yksinkertaisen maistuvaa pääsiäistä!

Perjantaikokki

Perunalettuburgeri – Elintarvikemuseossa

Kuluneen viikon vietin Ylläksellä tarkoituksena kiskoa ahkiota ristiin rastiin latuverkostoa. Kunnon työntekijän tavoin sairastan vain viikonloppuisin ja lomilla. Niinpä alkoi tämäkin viikko mukavalla flunssalla. Onneksi satoi räntää, joten hyvillä mielin saatoin keskittyä kaikkeen muuhun kuin urheiluun.

Mökkimme on neljän perheen yhteiskäytössä, joten sen keittiönkaappeihin kertyy muutakin kuin oman maun mukaisia elintarvikkeita. On itse asiassa aika kiinnostavaa tutkia, mitä muut ovat jälkeensä jättäneet. Kaapin sisällöstä saattaa taikoa ruokia, joita ei ikinä kotona tekisi. Ja kuten arvata saattaa, ei kukaan tohdi heittää toisten kuiva-aineita pois, vaikka päiväykset olisivat paukkuneet kuukausia sitten. Eihän sitä tiedä, kuinka vanhoja muroja Virtaset syövät… Saattavat vielä suuttua ensi pääsiäisenä, kun lähes tuore muropaketti on tuhottu.

Yläkaapin takimmaisena oli paketti, josta tulvahti mieleen yläasteen ruokala ja peltimukien kolina. Hyllyltä löytyi paketti Koulunäkkiä, jonka ”parasta ennen” –päiväys oli painunut jo lähihistoriaan. Paketin kyljessä komeili vuosiluku 1995. Näkkärillä on luonnostaankin pitkä myyntiaika, joten veikkaukseni mukaan paketti on vuodelta 1994. Olin silloin yhdeksännellä luokalla!

Pakkohan sitä oli maistaa, sillä harvoin tulee nautittua yli 14 vuotta vanhoja elintarvikkeita! Jos siis viiniä ei lasketa mukaan… Hämmästyttävää kyllä, maku oli pysynyt muuttumattomana ja maistui aivan kuin koulun puuropäivinä. Herkullista maksamakkaran ja juuston kanssa!

Kimppamökki on hankittu vuonna 1994 neljän ystäväpariskunnan kesken. Kenties joku toi yhteismökin lamanjälkeisiin avajaisjuhlallisuuksiin tupaantuliaisena vaatimattomasti paketin näkkäriä ja paketti on siitä saakka odottanut ottajaansa. Avajaisiin sitä ei kelpuutettu, mutta museoarvon saavutettuaan kelpasi sitä maistella!

Söin kaksi palaa ja laitoin paketin takaisin – ylähyllylle takimmaiseksi. Tavoitteena on, että kun tyttäreni on yhdeksännellä luokalla (13 vuoden päästä), aion tarjota hänelle pääsiäislomalla pari palaa näkkäriä isin kouluajoilta…

Ankanrintaa á la Anoppi (siis perunalettuburgeri)

Tiistaina oli ruokanamme ankanrintaa. Anoppi oli sitä jo tovin hehkuttanut. Loppujen lopuksi ankkaa ei löytynyt jääkaapista, autosta eikä Oulun Stockmannin kuitistakaan. Oli siis jäänyt haaveilutasolle. Ruokaa piti saada ja eilisen perunamuusista sekä jauhelihasta muodostui loistava burgeri.

AINEKSET

Perunaletut
– 4 dl eilistä perunamuusia
– 2 kananmunaa
– 1 dl vehnäjauhoja
– voita paistamiseen

Jauhelihapihvit

– 200 g lampaan- tai peuranjauhelihaa
– 200 g sika-nautajauhelihaa
– 1 dl korppujauhoja
– 1 kananmuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Väliin

– 4 paksua siivua mozzarellaa
– tomaattisiivuja
– salaattia

VALMISTUS

Valmista ensiksi pihvitaikina. Sekoita korppujauhot ja kananmuna ja anna turvota. Lisää jauhelihat ja mausta. Sekoita taikinaksi. Muotoile taikinasta pihvejä ja paista uunissa 220 asteessa paksuudesta riippuen 10-15 minuuttia. Lisää pihvien pinnalle lopuksi mozzarellasiivut ja gratinoi ne uunissa.

Sekoita perunalettujen kaikki ainekset keskenään ja paista pannulla voissa kullanruskeiksi, paksuhkoiksi letuiksi. Kokoa purilainen: alle perunalettu, väliin juustolla gratinoitu pihvi, salaattia ja tomaattia ja päälle taas perunalettu.

Kyllä tällä pysyy ladulla!

Keväistä viikonloppua,

Perjantaikokki