Ruokakulttuurien eri tasot – Kanapasta pakkaspäivään

Olen perheeni kanssa viettänyt kuluvan viikon Ylläksen taianomaisissa maisemissa. On ollut jännä huomata, kuinka monta eri sävyä valkoisella on, kun luonnon omat maalarit pääsevät tekemään taideteoksia. Seuraksemme lomalle saimme ystäväni vaimoineen. Viikko kuluu mökissä ja päivät täyttävät lähinnä hiihto, pulkkailu, saunominen ja kokkailu.

Olemme siirtymässä uuteen elämänvaiheeseen: sellaiseen, jossa lomilla vietetään aikaa ystäväpariskuntien ja –perheiden kanssa. Tämä vaihe tuo uudet haasteet myös keittiöön. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen totesin, että ruokakulttuurissa on erotettavissa kolme eri tasoa: makro-, mikro- ja nanotaso. Makrotaso tarkoittaa esimerkiksi Suomen tai muun suuralueen, kuten Varsinais-Suomen tai Karjalan ruokakulttuuria. Siis sellaista ruokakulttuuria, jota leimaavat paikalliset, perinteiset reseptit ja raaka-aineet.  Mikrokulttuuri on taas perhetason ruokakulttuuri, jossa ruokakulttuurin määrittävät perheenjäsenten yhteen hioutuneet tottumukset, tavat ja makumieltymykset. Nanokulttuuritason taas muodostavat yksilön omat mieltymykset, opitut tavat sekä syntymässä saadut luontaiset mieltymykset.

Matkailijana sitä kiertää mieli avoinna tutkimassa lähinnä makrotason kulttuuri-ilmiöitä ja sulattaa omaan henkilötason kulttuuriinsa ne osa-alueet, jotka kieltä ja mieltä miellyttävät. Mutta kuinka käy, kun kaksi mikrotason, eli perhetason kulttuuria päätyvät samaan mökkiin viikoksi? Eli sama suomeksi: kun kaksi (toistensa ruokatottumuksista tietämätöntä) perhettä laitetaan samaan ruokatalouteen viikoksi, niin mikä on lopputulos?

Parhaimmillaan se on oppimista, uusia ideoita ja elämyksiä sekä ajatustenvaihtoa jokaisella aterialla. Pahimmillaan taas pelkästä kaupassakäynnistä tulee tuskaa. Kuinka paljon ruoka saa maksaa, mitkä tuotteet ovat hyväksyttäviä ostoskoriin ja mitkä eivät. Onko ruoka energiantankkausta vai kokonaisvaltaista nautintoa varten aina harkinnasta ja valmistuksesta alkaen?

Meillä viikko sujui alkuharjoitusten jälkeen varsin leppoisasti, sillä kaikki pitävät hyvästä ruoasta, kenelläkään ei ole pitkää listaa ällötyksistä, joita ei suostu syömään (ellei poikaamme lueta mukaan, sillä hän syö ilolla vain makkaraa ja hiilihydraatteja mahdollisimman helposti pureksittavassa muodossa, eli pastana tai perunana) ja kaupassakin pärjättiin, kun jokainen sai lapata kärryyn omien mieltymyksiensä mukaisia herkkuja.

Mutta kuinka käy, jos samaan mökkiin ahdetaan kaksi lapsiperhettä, joilla on perhetason ruokakulttuurit kaukana toisistaan ja silti olisi tultava toimeen? Lasten syöminenhän on monille vanhemmille varsin keskusteluherkkä aihe, eikä siitä mielellään oteta mielipiteitä tai käskyjä ulkopuolisilta.

Onko sinulla kokemuksia tästä? Jos on, niin klikkaa alta ja kerro muillekin ratkaisut yhteiseen, leppoisaan lomailuun ”kommentoi” –toiminnolla.

Lomaterveisin

Perjantaikokki

Kanapasta pakkaspäivään
Pakkanen on hellinyt koko maatamme tänä talvena oikein kunnolla. Värikäs kanapasta maistuu, lämmittää ja antaa energiaa talven riemuihin.

AINEKSET
– 4 broilerin marinoimatonta rintafileetä
– 20 pientä herkkusientä
– 10 kirsikkatomaattia
– 1 keltainen paprika
– 1 punasipuli
– 1 valkosipulinkynsi
– 2 dl kermaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– herbes de provence –yrttisekoitusta
– ½ tl chilijauhetta
– 400g penne-pastaa
– pinnalle rucolaa ja parmesaania

VALMISTUS
Pilko rintafileet ja sipuli. Leikkaa sienet neljään osaan ja puolita tomaatit. Pilko myös paprika ja murskaa valkosipuli. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kuullota sipulit. Lisää broilerit, sienet ja tomaatit. Paista hetki. Lisää pannulle kerma sekä mausteet. Anna hautua kypsäksi.
Keitä pasta al dente ja tarjoa kanakastikkeen kera. Koristele annos rucolalla ja parmesaanilla.

10 kommenttia artikkeliin ”Ruokakulttuurien eri tasot – Kanapasta pakkaspäivään

  1. Tuttu juttu. Ulkomailla asian kanssa on helpompi pärjätä, kun monesti kaikki on kaikille uutta ja kokeiltavaa. Kotimaan lomilla olemme päätyneet siihen, että keittiövuorot jaetaan, näin saadaan ”edes” joka toinen päivä ruokaa, jota omatkin lapset syövät 🙂 Yleensä kuitenkin saamme hienoja oivalluksia arjen ja juhlankin ruokapöytään.

  2. Kokemusta on ja nimenomaan juuri talvisen lomareissun muodossa.
    Ratkaisumme oli, että pysymme ihan yksinkertaisissa perusruuissa mm. makaroonilaatikkoa, kinkkukiusausta ja nakkikeittoa.

    Vaikeinta on, jos toinen perhe antaa omien lasten syödä välipalaa juuri ennen ruokailua. Arvaten ruoka ei maistu kun ei ole nälkä. Noin tunti ruokailun jälkeen, kyseiset lapset valittavat nälkää.

  3. Kanapasta pakkaspäivään ohjeesta.
    Oletko tosissasi, että puolikas tölkkiä chilijauhetta? Pitäisikö olla puoli teelusikkaa? Minä ainakin aion toteuttaa ohjeen pienemmällä määrällä chiliä.

  4. Meillä myös kokemusta tuttavaperheiden kanssa yhteisistä purjehduksista. Kun pentteri on ahdas ja ruoanlaitto muutenkin hiukan haasteellista, niin olemme myös pitäytyneet peruspöperöissä silloin, kun tiedämme toisen perheen lasten ruokatottumusten olevan kovasti poikkeavia omistamme. Onneksi välillä voi poiketa vierasvenesatamiin, joissa on se joillekin lapsille tuiki tärkeä hampurilaisravintola!

  5. Kiitos kaikista ihanista resepteistä!
    Pieni juttu oli tämän päivän pastan ohjeessa,kun kanat ja paprikat taisivat jäädä jonnekin pilkottuina,eivätkä tulleet lainkaan mukaan pastaan, sitä vaan, että tällaiselle tumpelolle ohjeen pitää olla just
    eikä melkein…

  6. Libyasta lähtöisin olevan ystäväpariskunnan kanssa oltiin ostoksilla. Kassemin vaimo oli ensimmäistä kertaa Suomessa. Vakuumipakattu naudan jauheliha oli ihmeellistä, ja siinä oli valitettavasti hieman ”tummaa” nurkissa… sikäli vielä ihan käyttökelpoista, mutta vieras asia muukalaisille. Kun täällä päin ei direktiiveistä johtuen lehmää enää teurasteta kaupan takahuoneessa, kuten Libyassa.
    t. Jepu

  7. Pahin kokemus on nelihenkisestä perheestä, jossa jauhelihakastikkeen seuraksi piti keittää kolema eri pastaa (spagettia, perhosia ja makarooneja)…. saatikka sitten sovittaa ruokailu muiden kanssa. Pienen mökin kaasulla toimivaan jääkaappiin piti mahduttaa monta eri laatua kaikkea (mm leipärasva), siinä onkin sovittamista.

  8. Kiitos kommentoijille. Sähköpostiini tuli myös paljon palautetta. Koitan vastailla niihin ensi viikon alusta, kun pääsen täältä tunturista nopeampien yhteyksien pariin…

    Reseptiin oli lipsahtanut muutama virhe, jotka on nyt korjattu. Eli broiskut lisätään sipulien kanssa pannuun ja chiliä ei tule puolikasta tölkkiä (tlk), vaan puolikas teelusikka (tl)…

    Perjantaikokki

  9. Minulla on joukko kavereita, joiden kanssa kokkailemme aika ajoin. Joukkio koostuu n. kolmekymppisistä miehistä. Menun hiominen ja vaikka yhteisen mökkireissun ruokasuunnittelu kestää usein viikon ja sähköposteja kirjoitetaan todella paljon.

    Olemme kaikki hyvin avoimia kokeilemaan, joten nyansseja siinä hiotaan. Riisiä vai perunaa? Mitä perunaa? Laitetaanko perunat pataan lihojan kanssa vai ei? Kerma- vai punkkukastike? Listaa voisi jatkaa loputtomasti. Harmillisesti perustelut ovat aina ensiluokkaisia, joten toisen mielipiteen lyttääminen on hankalaa.

    Onneksi olemma aina päässeet lopputulokseen, hekulliseen ateriaan. Oikeastaan ruoasta keskustelu on antoisaa ja mukavaa, ei siinä sapeleita kalistella, vaikka erimielisyyttä onkin.

  10. Juu, toi ”mikro”-taso kyllä kuvaa joskus valitettavan osuvasti, joidenkin mieltymyksiä. Siis ”äiten laittamaa” -ja pling. Valmista tuli.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s