Kuluneen viikon vietin Ylläksellä tarkoituksena kiskoa ahkiota ristiin rastiin latuverkostoa. Kunnon työntekijän tavoin sairastan vain viikonloppuisin ja lomilla. Niinpä alkoi tämäkin viikko mukavalla flunssalla. Onneksi satoi räntää, joten hyvillä mielin saatoin keskittyä kaikkeen muuhun kuin urheiluun.

Mökkimme on neljän perheen yhteiskäytössä, joten sen keittiönkaappeihin kertyy muutakin kuin oman maun mukaisia elintarvikkeita. On itse asiassa aika kiinnostavaa tutkia, mitä muut ovat jälkeensä jättäneet. Kaapin sisällöstä saattaa taikoa ruokia, joita ei ikinä kotona tekisi. Ja kuten arvata saattaa, ei kukaan tohdi heittää toisten kuiva-aineita pois, vaikka päiväykset olisivat paukkuneet kuukausia sitten. Eihän sitä tiedä, kuinka vanhoja muroja Virtaset syövät… Saattavat vielä suuttua ensi pääsiäisenä, kun lähes tuore muropaketti on tuhottu.

Yläkaapin takimmaisena oli paketti, josta tulvahti mieleen yläasteen ruokala ja peltimukien kolina. Hyllyltä löytyi paketti Koulunäkkiä, jonka ”parasta ennen” –päiväys oli painunut jo lähihistoriaan. Paketin kyljessä komeili vuosiluku 1995. Näkkärillä on luonnostaankin pitkä myyntiaika, joten veikkaukseni mukaan paketti on vuodelta 1994. Olin silloin yhdeksännellä luokalla!

Pakkohan sitä oli maistaa, sillä harvoin tulee nautittua yli 14 vuotta vanhoja elintarvikkeita! Jos siis viiniä ei lasketa mukaan… Hämmästyttävää kyllä, maku oli pysynyt muuttumattomana ja maistui aivan kuin koulun puuropäivinä. Herkullista maksamakkaran ja juuston kanssa!

Kimppamökki on hankittu vuonna 1994 neljän ystäväpariskunnan kesken. Kenties joku toi yhteismökin lamanjälkeisiin avajaisjuhlallisuuksiin tupaantuliaisena vaatimattomasti paketin näkkäriä ja paketti on siitä saakka odottanut ottajaansa. Avajaisiin sitä ei kelpuutettu, mutta museoarvon saavutettuaan kelpasi sitä maistella!

Söin kaksi palaa ja laitoin paketin takaisin – ylähyllylle takimmaiseksi. Tavoitteena on, että kun tyttäreni on yhdeksännellä luokalla (13 vuoden päästä), aion tarjota hänelle pääsiäislomalla pari palaa näkkäriä isin kouluajoilta…

Ankanrintaa á la Anoppi (siis perunalettuburgeri)

Tiistaina oli ruokanamme ankanrintaa. Anoppi oli sitä jo tovin hehkuttanut. Loppujen lopuksi ankkaa ei löytynyt jääkaapista, autosta eikä Oulun Stockmannin kuitistakaan. Oli siis jäänyt haaveilutasolle. Ruokaa piti saada ja eilisen perunamuusista sekä jauhelihasta muodostui loistava burgeri.

AINEKSET

Perunaletut
– 4 dl eilistä perunamuusia
– 2 kananmunaa
– 1 dl vehnäjauhoja
– voita paistamiseen

Jauhelihapihvit

– 200 g lampaan- tai peuranjauhelihaa
– 200 g sika-nautajauhelihaa
– 1 dl korppujauhoja
– 1 kananmuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Väliin

– 4 paksua siivua mozzarellaa
– tomaattisiivuja
– salaattia

VALMISTUS

Valmista ensiksi pihvitaikina. Sekoita korppujauhot ja kananmuna ja anna turvota. Lisää jauhelihat ja mausta. Sekoita taikinaksi. Muotoile taikinasta pihvejä ja paista uunissa 220 asteessa paksuudesta riippuen 10-15 minuuttia. Lisää pihvien pinnalle lopuksi mozzarellasiivut ja gratinoi ne uunissa.

Sekoita perunalettujen kaikki ainekset keskenään ja paista pannulla voissa kullanruskeiksi, paksuhkoiksi letuiksi. Kokoa purilainen: alle perunalettu, väliin juustolla gratinoitu pihvi, salaattia ja tomaattia ja päälle taas perunalettu.

Kyllä tällä pysyy ladulla!

Keväistä viikonloppua,

Perjantaikokki