Ihmisen parhaat asiakaspalvelijat – Grillattua, kotimaista parsaa ja kanavartaita

Hyvään ruokaan ei paljoa vaadita – kuten ei myöskään hyvään palveluun. Törmäsin poikkeuksellisen hyvään palveluun yllättävässä paikassa, nimittäin itsepalvelukojussa. Olo oli kuin ulkomailla, sillä niin ylitsevuotavaisen ystävällisiä ja innostuneita asiakaspalvelijat olivat. Tai no, toinen heistä, sillä toinen oli selkeästi paikan esimies ja yritti pitää ”jotain rotia” yllä. Vanhempi myös varmisti, että maksu suoritettiin ja oikein, mutta nuorempi keskittyi vain palvelemaan.

Iloinen vastaanottokomitea odottaa asiakkaita

Saapuessani ostoksille, tultiin minua vastaan jo autolle. Hyvä, että ulos pääsin, kun koin iloisen ja lämpimän vastaanoton. Hetkinen, ajattelin. Minähän olin saapunut itsepalvelupisteeseen kotoisessa suomenmaassa. Mistäköhän nyt tuulee?

Suoritin ostokseni nuoremman ja innokkaamman seuratessa kiinnostuneena toimiani ja autellen aina välillä siinä, missä taidot riittivät. Intoa oli paljon enemmän kuin kokemusta, mutta asiakaspalvelijan aitous ja ilo peittivät heikkoudet alleen. Maksoin ja poistuin pienestä putiikista hymy huulilla. Ja yllätyin taas.

Suoramyyntikoju

Minua juuri tarmokkaasti autellut liikkeen nuorempi asiakaspalvelija oli jo vilahtanut ohitseni autolle ja huolehti, että pääsin ostoksieni kera turvallisesti istumaan. Melkeinpä tuli autoon sisälle saakka toivottamaan minulle ja perheelleni mukavaa päivää.

Kyseessä oli todellinen palvelun tehokaksikko, nauvolaisen Peussan omena- ja perunatilan vahtikoirat, jotka vastaavat myös heidän itsepalveluputiikkinsa asiakaspalvelusta, vartioinnista ja tunnelman luonnista.

Siellä täällä saaristossa on tilojen kylkeen kohonnut pienen pieni koju, jossa on tarjolla tilan taatusti tuoreita tuotteita. Monessa suoramyyntiputiikissa maksu onnistuu vain luotolla – nimittäin tilallisen luotolla siihen, että asiakkaat maksavat. Vaihtorahatkin saa laskea ja hoitaa itse. Tingata ei voi, mutta ei tulisi näin hyvistä raaka-aineista ja palvelusta mieleenkään.

Tervemenotoivotus. ”Tulkaa pian takaisin!”

Peussalla tarjolla on perunoita, parsoja ja sesongin mukaan myös luumuja (taivaallisen makeita), omenoita ynnä muita lähiherkkuja. Tämä on meillä mökkimatkamme varrella ja on käytännössä ohittamaton ostospaikka. Lapsetkin viihtyvät, kun palvelu on niin hyvää! Tila ja putiikki sijaitsevat Öjenin kalasatamaan ja lauttarantaan johtavan tien varrella. Suosittelen!

Anna vinkki muille!

Mitkä ovat sinun ympäristösi suoramyyntitilat ja ohittamattomat ruoka-aitat? Kommentoi tuohon alle paikkakunnan kera – saamme taas uusia syitä lähimatkailla ruoan perässä Suomessakin.

Herkullista viikonloppua, hyvän palvelun kera,

Perjantaikokki

Grillattua, kotimaista parsaa ja kanavartaita

On parsaa ja on Parsaa. Suomessakin on alettu kasvattamaan tätä alkukesän herkkua jo useammalla tilalla. Ja miksi ei kasvatettaisi, sillä kokemukseni mukaan maaperästämme nousee oivallisia parsatankoja. Tämä viime viikonloppuna nauttimamme pesi ulkomaiset kilpailijansa mennen tullen. Raaka-aineen tuoreus ja laatu ratkaisee sitä enemmän, mitä vähemmän valmistukseen sisältyy maustamista ja muokkaamista. Ja parsathan syödään usein sellaisenaan keitettynä. Nauti tämä kesäisenä, kevyenä lounaana tai illallisen alkupalana.

AINEKSET

  • 16-20 vihreää parsaa
  • 4  broilerin marinoimatonta rintafileetä
  • 1 keltainen paprika
  • ½ kesäkurpitsa
  • voita
  • merisuolaa ja mustapippuria myllystä
  • grillivartaita

VALMISTUS

Valmista vartaat. Pilko kanat, paprikat ja kesäkurpitsa sopivan kokoisiksi paloiksi ja pujota vartaisiin vuorotellen kutakin. Rouhi pinnalle pippuria ja suolaa. Grillaa kypsiksi.

Vihreitä, vasta pellosta nostettuja kotimaisia parsoja ei tarvitse kuoria. Napsaise vain muutaman sentti juuresta pois ja huuhtele parsat. Keitä suolalla maustetussa vedessä tai höyrytä parsakattilassa 5-6 minuuttia. Kaada päälle voisulaa ja tarjoa heti vartaiden kera.

Yksinkertaista, kaunista ja taivaallisen hyvää.

Saako tunnustaa olevansa onnellinen?

Hyvät lukijat ja ystävät. En tarjoile tällä kertaa teille reseptiä, sillä minulla on ollut muuta tekemistä tällä viikolla.

Meille syntyi nimittäin tiistaina poika!

Tulokas on perheemme viides jäsen. Nykymittapuun mukaan taidamme olla jo suurperhe – vaikka ei se kuusilapsisen perheen poikana siltä vielä vaikuta. Hassua, kun tuntuu siltä, että omasta lapsuudestakaan ei ole vielä hirveästi aikaa ja nyt titteli on itsellä ”suurperheen isä”.

Yksi lapsi tai monta lasta – sillä ei ole väliä. Jokainen lapsi on tärkeä ja rakas. Ja lapsen syntymä on elämän kohokohta – ainakin minulle. Kolmesti olen sen kokenut ja aina itkenyt onnesta. Saako tunnustaa olevansa onnellinen? Tunnen olevani etuoikeutettu, sillä kaikki meni hyvin ja äiti sekä pienokainen olivat kotona jo vuorokaudessa. Pikkuisella tulokkaalla on kaksi isompaa sisarusta. Terveitä, reippaita ja vekkuleita lapsia, jotka uudella isoveljen tai –siskon innolla haluavat auttaa ja huolehtia. Ja heidän äitinsä – no hänestä olette lukeneetkin. Toista ei sellaista naista löydy! Minä olen onnellinen ja aion pitää huolta siitä, että olotila jatkuu läpi elämän.

Synnytyssalissa oli jälleen kerran isällä pitkä odotus ja aikaa selailla isän infokansiota. Siellä oli pieni tarina nimeltään ”Mikä on poika?”. Tarina kuvasi niin hyvin tuoretta isoveljeä Oliveria, että nappasin siitä kuvan, jotta muistan sen myöhemminkin.

Mikä on poika?

Hän pitää jäätelöstä, veitsistä, sahoista, joulusta, sarjakuvalehdistä, naapurin pojasta, puunkappaleista, vedestä (sen luonnollisessa olotilassa), suurista eläimistä, isästä, junista, lauantai aamuista ja vetureista. Hän ei erityisemmin välitä pyhäkoulusta, vieraista, koulunkäynnistä, kuvattomista kirjoista, musiikkitunneista, solmioista, partureista, tytöistä, päällystakeista, aikaihmisistä ja nukkumaanmenosta.

Kukaan muu ei nouse aamulla yhtä aikaisin, eikä tule yhtä myöhään päivälliselle. Kukaan muu ei saa samanaikaisesti mahtumaan yhteen taskuun ruostunutta veistä, puoliksi syötyä omenaa, metrin verran lankaa, tyhjää pussia, kahta purukumia, kuutta kolikkoa, ritsaa, törkykasaa, jonka sisältö on tuntematon ja avainrengasta, johon kuuluu salalokero.

Sellainen on poika, sellainen meillä yksi jo on ja sellainen toinen meille muutti keskiviikkona. Pienen pieni nyytti, joka ei vielä tiedä muusta kuin nukkumisesta ja syömisestä. Ja kohta jo toimii hänkin isän apurina muovimoottorisahallaan klapitalkoissa tai puutarhakalusteiden kokoamisessa. Sellaisia ne pojat ovat.

Ensi viikolla saatte taas reseptinkin!

Terveisin,

onnellinen Perjantaikokki

Iloa elämään lapsista

Minun oli ihan pakko vielä vinkata teille videosta, joka saattaa kumota tuon tarinan kuvauksen pojasta ja siitä, että pojat eivät pitäisi musiikkitunneista.

Videolla tuore isoveli Oliver (kohta 3-v) tulkitsee Popedan klassikkoa ”Pitkä kuuma kesä”. Mikä into ja mikä päättäväisyys!

Video löytyypi täältä

Kuralan kylämäki, Aurajokilaakso ja kampiföri – Ahvenkeitto

Aurajoki on Turun sydän. Mutta se on paljon muutakin kuin syvä, kivillä pengerretty väylä, joka lipuu hiljakseen ravintolalaivojen ohi. Riittää, kun kääntää katseensa hieman yläjuoksun suuntaan, niin avautuu täysin erilainen maailma.

Cruiserilla on rento ajella…

Kolmannen lapsemme laskettuun päivään ei ollut kuin kaksi yötä, joten jätimme viime viikonlopun reissun saaristoon väliin ja pysyimme kotikulmilla. Synnyttämismatka pomppivassa Busterissa ei ollut sitä extremeä, jota seikkailijasielumme nyt janosivat.

Helluntaina pakkasimme lapset polkupyöräkärryyn ja suuntasimme lähimatkalle. Vaimolle ostimme pari vuotta sitten Felt-merkkisen Cruiserin, jolla etenee isommallakin vatsalla. Vaikka hän vielä fillaroikin sutjakkaasti, niin suostuin kuitenkin toimimaan vetojuhtana kärrylle.

Kuralan kylämäki

Kuralan kylämäen hevosia

Kuralan kylämäki sijaitsee aivan Aurajokeen laskevan pienen Jaaninojan varressa. Aurajoesta sen erottaa vain Hämeentie.  Tilalla ylläpidetään vanhaa maatalouskulttuuria. Siellä on tavallisesti lapsille tekemistä ja ihmettelemistä hyvinkin pariksi tunniksi. Yleensä myös tilan kahvila on auki, mutta kuinka ollakaan näin helluntain kunniaksi koko tila oli kiinni. Hevosia ja lampaita lasten iloksi laitumilla kuitenkin oli.

Kylässä hääräili onneksemme tarmokas lypsäjätäti, joka päästi meidät katsomaan lehmien lypsämistä.

Kuralan kylämäen lehmiä

On lapsille varsin avartavaa nähdä, mistä ruoka oikeasti tulee. Maitokaan ei synny purkkeina kaupan hyllylle, vaan sen eteen tehdään paljon työtä. Kuralan kylämäestä saa myös ostaa taatusti tuoretta lähimaitoa! Oma astia vain mukaan ja kaupoille. Myynnissä on myös varmasti onnellisten kanojen munia, hintaan 2€ / rasia.

Kampiförille urheilemaan

Kylämäestä suuntasimme muutaman sadan metrin päähän Aurajoen rantaan, kampiförin lähtösatamaan.

Kampiföri lähestyy tyhjänä itärantaa

Kampiföri on kammetonta isoveljeään sporttisempi versio. Hitaampi se on, mutta kampea pyörittäessä tulee hiki. Matka kuitenkin kannattaa.

Risteily länsirannalta itärannalle vie kolmisen minuuttia, mutta avaa uuden näkymän Aurajoen elämään. Siellä joki polveilee kevään vihreässä uomassaan,hevoset juoksentelevat niityllä, kalat tuikkivat joen tyyneen pintaan ja pyöräilijät sekä kävelijät nauttivat rannan reiteistä. On hankala kuvitella, että muutaman kilometrin päässä täältä joki on urbaanin keskuksen sydän.

Aurajokilaakson vehreyttä

Kampiföri aloitti liikennöinnin melkein tasan viisi vuotta sitten ja se tuli aikoinaan tunnetuksi toimimattomuudestaan – ja hinnastaan. Nyt se toimi, veivaaminen ei ollut erityisen raskasta ja matka taittui muutamassa minuutissa. ”Miksi tähän ei tehty siltaa?” kysyi vaimo keskellä jokea. Pohdin hetken, mutta vastaus on varsin selvä. Kampiföri on paljon hauskempi ja veivatessa tulee pakostakin juteltua kanssamatkustajien kanssa. Se siis yhdistää turkulaiset kuin Nokia suomalaiset.

Poniratsastusta päivän päätteeksi

Päivän kruunannut poniratsastus

Risteilyn jälkeen kasvoi Julian ratsastushinku ylitsepääsemättömäksi. Soitto Kotimäen ponitallille kannatti, sillä saimme varattua puolituntisen Shetlanninponin seurassa. Kahden kiltin tallitytön taluttamana suoritettu maastoratsastusseikkailu kruunasi lähimatkailupäivämme.

Alkuillasta oli kotonamme väsynyttä väkeä. Päivä oli täynnä uusia kokemuksia, vaikka kymmentä kilometriä kauemmaksi emme kotiovelta poistuneet. Rahaakin kului vain  15 euroa ponin palkkaan.

Voi olla, että tämä oli viimeinen lähimatkailupäivämme nelistään, vaikka tätä kirjoittaessa lapsia yöpuulle kiipesikin vielä kaksi. Pian täytyy kuitenkin hankkia isompi polkupyöräkärry…

Sitä odottaen,

 

Perjantaikokki

Ahvenkeitto

Tämän keiton taika on uuden sadon kasviksissa ja juureksissa – niiden herkässä maussa. Älä siis käytä ylivuotisia porkkanoita tai perunoita tähän keittoon.

AINEKSET

– 500 g vaalealihaista kalaa (ahven, hauki jne.)
– 15 uutta perunaa
– 5 uuden sadon porkkanaa
– 3 kevätsipulia
– kourallinen tilliä
– 1,5 l vettä
– 2 rkl kalafondia
– 1 dl kuivaa valkoviiniä
– merisuolaa myllystä
– muutama kokonainen mustapippuri

VALMISTUS

Valmistele kala ruodottomaksi (hauelle video-ohjeen löydät täältä) ja leikkele se suupalan kokoisiksi paloiksi. Huuhtele kasvikset tarvittaessa ja pilko ne. Keitä kasvikset kypsiksi kalaliemessä (vesi, fondi, pippurit ja viini sekä suola tarvittaessa). Kun perunat ja porkkanat ovat kypsiä, lisää kalat. Kalat kypsyvät muutamassa minuutissa. Ripottele pinnalle tilliä ja tarjoa saaristolaisleivän tai ruisleivän ja maidon kera.