Hyvät lukijat ja ystävät. En tarjoile tällä kertaa teille reseptiä, sillä minulla on ollut muuta tekemistä tällä viikolla.

Meille syntyi nimittäin tiistaina poika!

Tulokas on perheemme viides jäsen. Nykymittapuun mukaan taidamme olla jo suurperhe – vaikka ei se kuusilapsisen perheen poikana siltä vielä vaikuta. Hassua, kun tuntuu siltä, että omasta lapsuudestakaan ei ole vielä hirveästi aikaa ja nyt titteli on itsellä ”suurperheen isä”.

Yksi lapsi tai monta lasta – sillä ei ole väliä. Jokainen lapsi on tärkeä ja rakas. Ja lapsen syntymä on elämän kohokohta – ainakin minulle. Kolmesti olen sen kokenut ja aina itkenyt onnesta. Saako tunnustaa olevansa onnellinen? Tunnen olevani etuoikeutettu, sillä kaikki meni hyvin ja äiti sekä pienokainen olivat kotona jo vuorokaudessa. Pikkuisella tulokkaalla on kaksi isompaa sisarusta. Terveitä, reippaita ja vekkuleita lapsia, jotka uudella isoveljen tai –siskon innolla haluavat auttaa ja huolehtia. Ja heidän äitinsä – no hänestä olette lukeneetkin. Toista ei sellaista naista löydy! Minä olen onnellinen ja aion pitää huolta siitä, että olotila jatkuu läpi elämän.

Synnytyssalissa oli jälleen kerran isällä pitkä odotus ja aikaa selailla isän infokansiota. Siellä oli pieni tarina nimeltään ”Mikä on poika?”. Tarina kuvasi niin hyvin tuoretta isoveljeä Oliveria, että nappasin siitä kuvan, jotta muistan sen myöhemminkin.

Mikä on poika?

Hän pitää jäätelöstä, veitsistä, sahoista, joulusta, sarjakuvalehdistä, naapurin pojasta, puunkappaleista, vedestä (sen luonnollisessa olotilassa), suurista eläimistä, isästä, junista, lauantai aamuista ja vetureista. Hän ei erityisemmin välitä pyhäkoulusta, vieraista, koulunkäynnistä, kuvattomista kirjoista, musiikkitunneista, solmioista, partureista, tytöistä, päällystakeista, aikaihmisistä ja nukkumaanmenosta.

Kukaan muu ei nouse aamulla yhtä aikaisin, eikä tule yhtä myöhään päivälliselle. Kukaan muu ei saa samanaikaisesti mahtumaan yhteen taskuun ruostunutta veistä, puoliksi syötyä omenaa, metrin verran lankaa, tyhjää pussia, kahta purukumia, kuutta kolikkoa, ritsaa, törkykasaa, jonka sisältö on tuntematon ja avainrengasta, johon kuuluu salalokero.

Sellainen on poika, sellainen meillä yksi jo on ja sellainen toinen meille muutti keskiviikkona. Pienen pieni nyytti, joka ei vielä tiedä muusta kuin nukkumisesta ja syömisestä. Ja kohta jo toimii hänkin isän apurina muovimoottorisahallaan klapitalkoissa tai puutarhakalusteiden kokoamisessa. Sellaisia ne pojat ovat.

Ensi viikolla saatte taas reseptinkin!

Terveisin,

onnellinen Perjantaikokki

Iloa elämään lapsista

Minun oli ihan pakko vielä vinkata teille videosta, joka saattaa kumota tuon tarinan kuvauksen pojasta ja siitä, että pojat eivät pitäisi musiikkitunneista.

Videolla tuore isoveli Oliver (kohta 3-v) tulkitsee Popedan klassikkoa ”Pitkä kuuma kesä”. Mikä into ja mikä päättäväisyys!

Video löytyypi täältä