Mitkä ovat tärkeimmät liikesalaisuutemme?

Elämä on ihmeellinen matka ja meillä on töissä Lyytissä ihmeellisiä ihmisiä. Esimerkkinä käy kaimani Petri Karvinen. Hän totesi jokin aika sitten tarvitsevansa apua työssään ja haki sitä oma-aloitteisesti. Kuinka moni johtaja-tittelillä oleva ihminen ensinnäkään myöntää olevansa jossakin asiassa heikko ja sen jälkeen hakee siihen vielä apua?

Tämä Petrin uskomaton ammatillinen nöyryys ja inhimillinen vahvuus johti tapahtumasarjaan, joka on saanut koko yrityksemme taas hehkumaan uutta. Vuoden verran vaivannut pattitilanne aukesi, asiat loksahtivat kohdalleen ja se kuuluisa draivi suorastaan räjähti lentoon.

Osana tätä tapahtumasarjaa löysimme myyntijohtomme kanssa itsemme istumassa Sarasvuon Jarin olohuoneesta miettimässä sitä, mikä me oikein olemme ja mitä me tahdomme olla. Kuuntelin jo ennen tapaamistamme Jarin lähetyksiä Yle Puheella ja allekirjoitin monet ajatukset. Mutta maanantainen ”Kun maailma täyttyy kohinasta, vain kohtaaminen jää.” –lähetys (ja varsinkin viimeinen 30 minuuttia) alleviivasi omia ajatuksiani palvelusta niin vahvalla korostuskynällä, että päätin avata ne paperillekin. Paljastan seuraavaksi tärkeimmät liikesalaisuutemme, eli mallin, miten haluamme palvella. Osaan on otsikko bongattu maanantain lähetyksestä, mutta sisältö meillä on ollut aina vastaava.

Reklamaation merkitys

On tavallaan hämmentävää, että luetuimmat blogini ovat kaikki koskeneet epäonnistuneita palvelukokemuksia. Myyntihän on juurikin palvelua parhaimmillaan. Se kertonee siitä, että niin moni meistä on tuskastunut yritysten lyhytnäköisyyteen palvelukulttuurinsa rakentamisessa. Reklamaation sattuessa palveluhymy vaihtuu liian usein irvistykseen, jonka voi kuvitella vain taisteluun valmistuvan mongolisoturin naamalla.

Reklamaation tehnyt ihminen ei halua vahingoittaa sinua. Päinvastoin. Hän välittää sinusta ja haluaa auttaa sinua parantamaan. Mikäli palvelusi liitää jatkuvasti ”ei voisi vähempää kiinnostaa” –viivan alapuolella, et koskaan kuule reklamaatioita. Olet yhdentekevä ja tuskin kuulet kehujakaan. Olet matkalla menetettyjen egojen hautuumaalle.

Työskennellessäni ravintolassa, alaiseni kysyivät aina linjaa siihen, kuinka paljon heillä on valtuuksia päättää mahdollisesta korvauksesta asiakkaalle. Mottoni oli (ja on yhä edelleen), että kärsinyttä ei voi ylihyvittää. Ei siksi, ettäkö jokainen pieni moka olisi mittaamattoman arvokas asiakkaalle, vaan siksi, että inhimilliset olennot ovat toisilleen kohtuullisia, kun heitä arvostetaan. Palaneen pihvin saanut pettynyt asiakas ei hyväksyisi korvaukseksi tuliterää Ferraria, vaikka kuinka tyrkyttäisit, jos olet ensiksi ymmärtänyt hänen tunteensa ja arvostanut häntä. Loukattu ja arvostusta saamaton asiakas sen sijaan ottaa Ferrarin. Ei siksi, että kokee palaneen pihvin sen arvoiseksi, vaan kostaakseen kokemansa vääryyden. Siis sen vääryyden, että hänen mielipidettään väheksyttiin.

Rakasta reklamaation tekijää.

Palkitse hänet ja hyvitä hänen kokema vääryys! Hyppää hänen saappaisiin ja mieti, miltä sinusta tuntuisi. Jaa tunne, niin olet jo pitkällä. Äläkä koskaan vetoa sopimuspykäliin, sillä ne eivät saa määrittää asiakassuhteen pituutta. Mieluummin pidämme asiakkaat asiakkaina molemminpuolisen positiivisen tunteen ansiosta kuin sopimuspykälien määräyksestä.

Ylläpidä palvelutaso kuin itsellesi tekisit

Paras keino ylläpitää palvelutaso, on käyttää palveluitaan itse. Me ihmiset kun olemme äärimmäisen sallivia omille virheillemme, paitsi jos joudumme niiden uhriksi itse. Siksi minäkin soitan aina välillä Lyytimme asiakaspalveluun apua kysyäkseni. En ole koskaan saanut sieltä huonoa palvelua, mutta bongannut kyllä idiotismeja, joille olimme asiakkaamme altistaneet. Esimerkiksi kun vaihdoimme puhelinjärjestelmää, jouduin soittaessani johonkin ”default-asetusten” aiheuttamaan jonopompottelurumbaan. Toivoin, että vain firman sisäiset puhelut menevät siihen, mutta ei. Jopa asiakkaamme joutuivat kokemaan vastaavan. Voitte uskoa, että muutosta lähettiin tekemään välittömästi. Jos et itse nauti kokemuksesta, niin miksi asiakkaaksi siitä nauttisivat?

Tulikin mieleeni, että mahtavatkohan teleoperaattorien johtoryhmä selvittää koskaan omia liittymäongelmiaan oman call centerinsä kautta? Ehkä kannattaisi.

Tästä samasta syystä järjestämme itse aktiivisesti tilaisuuksia tai olemme niissä osatoteuttajina. Käytän siis itse palveluamme muussakin kuin demokäytössä. Voi pojat miten reaalimaailman ongelmat hyppäävät silmille ja kehitysideoita kertyy!

Käytä omia palveluitasi äläkä anna itsellesi anteeksi sitä, mitä et muillekaan sallisi.

Palkkaa kaltaisiasi

Monimuotoisuus kunniaan, mutta tietyllä varauksella. Jos olet iloinen, ulospäin suuntautunut ja mainetta hyvänä palvelijana niittänyt ihminen, niin etsi tiimiisi samankaltaisuuksia. Jokaisen tiiminjäsenen tulee tuoda mukanaan enemmän iloa kuin viedä sitä. Etsi asiakaspalvelijoiksi keltaisia ja vihreitä ihmisiä, tai heidän kombinaatioitaan (jos et tiedä, mitä tarkoitan, niin lue lisää vaikka täältä). Keltaiset ihmiset ovat iloisia, ulospäin suuntautuneita ja saavat muut viihtymään. Vihreille taas on tärkeää, että muut voivat hyvin. Asiakaspalveluun siis täydellisiä, vaikka poikkeuksiakin suuntaan jos toiseenkin luonnollisesti löytyy.

Tärkeintä on antaa enemmän kuin vaatia.

Älä motivoi

Onneton ihminen ei voi tehdä muita onnelliseksi. Tämän bongasin Sarasvuolta Marriot-hotellin esimerkistä. Itse olen käyttänyt lausetta, että ”Älä motivoi. Etsi motivoituneita.” Motivointi on nimittäin vain tekohengitystä, jos sisäinen palo puuttuu. Sisäinen palo voi välillä hiipua ja se on herätettävissä uuteen liekkiin, mutta ”vain täällä töissä olevan” henkilön motivaatiota ei herätellä edes kiviporalla. Hänen motivaationsa löytyy ehkä jossain toisessa roolissa tai toisessa työpaikassa.

Tehtävänämme on pitää ilo yllä, ei luoda sitä tyhjästä.

 

Yliresurssoi pullonkaulat

 

Lyytissä arvomme on aina ollut, että kahdeksan tuntia pitää riittää. Enemmänkin saa halutessaan tehdä, jos oma into sitä vaatii, mutta perusbisnes pitää pyöriä ja kehittyä järjellisellä työmäärällä. Ja rekryt tulee suorittaa mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Lisäksi tärkein osa-alueemme, eli asiakaspalvelu, tulee olla mieluummin yliresursoitu kuin ylityöllistetty.

 

Tätä lukiessa supportimme väki tukehtuu aamukahviinsa, sillä tällä hetkellä tilanne ei näin ole, mutta rekry on jo suoritettu ja akuutit korjaavat toimenpiteet tehty. Firman kasvaessa oikea resursointi on todellista tasapainoilua, jossa mekin olemme hetkeksi astuneet harhaan. Mutta taas olemme oikealla polulla ja matkalla vieläpä oikeaan suuntaan.

 

Asiakkaan odotuksia ei ylitetä, jos päivittäinen työ on taistelua selviämisestä.

 

(EDIT: Ja tämän kirjoitettuani tajusin, että jo tehty rekrymme (joka aloittaa syyskuussa) ei tule riittämään tämän lupauksen täyttämiseen. Meillä on siis rekry taas auki asiakaspalveluumme! Jos tiedät ihmisen, joka olisi onnellinen kanssamme, niin vinkkaa hänelle vapaamuotoisesta hakemuksesta täällä.)

 

Lopuksi

 

On jännä juttu, kuinka yksinkertaisilta yllämainitut asiat tuntuvat, kun ne kirjoittaa auki. Ja kuinka hankala niitä on todellisuudessa toteuttaa. Ja se johtuu pitkälti siitä, että me suomalaiset emme ole tottuneet johtamaan asiakaskokemuksen kautta, vaan talouden tai tehokkuuden numeroilla. On aivan totta, että kaikki lisäarvoa tuottamaton työ tulisi karsia pois (se johtaa vain turhiin kustannuksiin, jotka maksatetaan asiakkaalla), mutta hyvä palvelu ei koskaan saa olla leikkauslistalla.

 Kuka paljastaa seuraavaksi liikesalaisuutensa?

Petri Hollmén

Otteita kansainvälistyvän yrityksen arjesta

Yritykseni Lyyti Oy on räpeltänyt kansainvälisillä markkinoilla jo neljättä vuotta. Paljon olemme tehneet väärin, maksaneet kovan hinnan erehdyksistä ja osaamme jo kertoa todella monessa asiassa, miten homma kuuluisi tehdä. Noin niin kuin alusta saakka.

Kehitämme, tuemme ja myymme Lyyti-nimistä tapahtumanhallintapalvelua. Koska se toimii verkossa, on bisnes globaali. Ainakin sen kaikkein sinisilmäisimmän konsultin mielestä. No mutta onhan se! Paitsi että, heti kun aletaan puhua rahaliikenteestä, alkaa ”Rajat kiinni” –huudon kaiku kuulua tahtomattaankin korvista. Kerron yhden tarinan.

Toimintamme Ruotsissa saavutti vihdoin vuodenvaihteessa 2015-2016 sen tason, että päätimme tuossa niin viharakastetussa naapurissamme jatkaa ja satsata sinne tosissaan. Päätös edellytti filiaalin perustamista maahan sekä pankkitilien avaamisia. Tarvitsemme kaksi pankkitiliä: toisen yrityksen oman rahaliikenteen hoitamiseen (palkat olisi ihan kiva maksaa) ja toisen asiakkaiden rahaliikenteeseen (jos joku myy lippuja miljoonalla kruunulla seminaariinsa, niin lienee ”jätte kiva”, että löytyy tili, johon ne kruunut säilötään).

 

Nykypäivänä raha liikkuu bitteinä maiden rajojen yli tuosta vaan. Ja tilin avaaminen naapurimaahan on nopeampaa, kuin ”kissan” sanominen. Paitsi että ei. ole Vaikka pankilla onkin sama nimi sekä Åbossa, että Tukholmassa.

 

Näin se meni: talousjohtajamme Rami Peltonen neuvotteli Suomen päässä pankin kanssa asiat kuntoon. Saimme ohjeet tulostaa mukaamme valtakirjan, hallituksen kokouksen päätöksen (englanniksi käännettynä sen, jossa päätimme avata tilin Ruotsiin), valtakirjan Procountorille ja muutaman muun paperin. Tiliä ei ollut mahdollista kuulemma avata Suomesta, vaikkakin pankilla on täysin sama logo Ahvenanmeren molemmin puolin. Niinpä pakkasin laukkuni, otin mukaani risteilyhengen ja hyppäsin punavalkoisten aaltojen kuljetettavaksi.

 

Aamu valkeni Tukholmassa helmikuun kolmantena päivänä räntäsateisena. Etsin taksin ja suuntasin kohti lähintä pankkikonttoria. Konttori oli helppo tunnistaa, olihan sillä täysin sama yritysilme meren molemmin puolin. Integraatio oli sujunut mallikkaasti. Graafiset ohjeistukset oli synkronoitu.

 

Kävelin yhteen Tukholman isoimmista konttoreista. Ymmärsin jo numerolappujonossa, että täällä ei palvella yritysasiakkaita. Ei se mitään, kysyn infotiskin henkilöltä apua. Olihan laukussani dokumentteja vino pino. Kaikki englanniksi käännettynä ja allekirjoitettuna. Eiköhän tässä asiakkaaksi päästä.

 

Odotellessani bongasin ”Pankin nimi för företag” –esitteet. Luin sen läpi ja löysin numeron, johon soittaa. Soitinkin. Kuullakseni, että numero ei ole enää käytössä.

 

Päätin siis kysyä apua henkilökunnalta. Ensimmäinen henkilö totesi kollegalleni, että hänellä ei ole aikaa auttaa. Minun bongaamani asiakaspalvelija sen sijaan oli avulias. Hän totesi, että esitteestä löytyy numero, johon voi soittaa. Väitin, että se on vanha. Hän väitti, että ei ole. Soitin esitteen numeroon ja laitoin kaiuttimen päälle. Vastaaja sanoi, että olin soittanut vanhaan numeroon. Asiakaspalvelija oli kanssani samaa mieltä, että numero on vanha. Hymähdimme yhteen ääneen, että tuollaista se printti on. Löysimme ihanan, ruotsalaisen yhteisen sävelen. Se hymisi kuin hapansilli juhannuksena muutaman akvavitin juotuaan.

 

Sitten asiakaspalvelijamme, jolla ei ollut liian kiire palvellakseen, keksi toisen numeron, johon voisi soittaa. Sanoin, että soitin sinne jo, mutta ensimmäisenä vaaditaan ruotsalainen henkilönumero, jota minulla ei ole, koska olen avaamassa tiliä yritykselle. Tähän asiakaspalvelijamme ei enää osannut sanoa muuta kuin, että kannattaa kokeilla internetiä pankinnimi.se –osoitteessa. Josko sieltä löytyisi jotain?

 

Päättelin olevani ensimmäinen ihminen maailmassa, joka haluaa avata tilin suomalaiselle yritykselle ruotsalaiseen pankkiin, joilla on konttoreita, jotka noudattavat samaa graafista ohjeistusta sekä Suomessa että Ruotsissa. Aika mahtava fiilis!

 

Sitten luuria kouraan

 

Koska fyysinen presenssini Tukholmassa ei näyttänyt edistävän tavoitettani päästä erään pankin asiakkaaksi, päätin kokeilla puhelinta. Soitin saamaani uuteen numeroon ja ohitin ”Lausu tähän ääneen ruotsalainen henkilönumerosi”-käskyn sanomalla ”jag har ingen nummer”. Robotti mumisi ”Jag förstår inte” tai jotain ja yhdisti jollekin ihmiselle, joka pystyisi tarkemmin tulkitsemaan muumisvenskaani.

 

Minulle oli tässä vaiheessa käynyt selväksi, että jotta voisin avata tilin yritykselleni Ruotsissa (siis päästä erään pankin asiakkaaksi), tulisi minulla olla ruotsalainen henkilönumero sekä mobiilipankkitunnukset. Mobiilipankkitunnukset saa, kunhan on henkilönumero ja henkilönumeron saa, kunhan muuttaa Ruotsiin. Kätevää, mutta kun perhe asuu Suomessa.

 

Sain vihdoin elävän ihmisen langan päähän ja aloitimme zeskustelun. Olin varmuuden vuoksi valinnut neuvottelukieleksi englannin, jotta olemme about ja palttiarallaa samalla ymmärryksen sekä ilmaisutaidon tasalla. Vaan emme olleet. Ihminen luurin päässä puhui ruotsia englannin murteella käyttäen sanaa ”eller” aina kun piti sanoa ”or”.

 

Ennen kuin pääsimme asiaan, ihmetteli henkilö langan päässä, että miksi en voisi hankkia ruotsalaista henkilönumeroa. Olinhan sentään pyrkimässä asiakkaaksi. Hankin erittäin mielelläni, mutta kun vaimoni ja lapseni ovat sillä lailla asiakassuhteen estävästi alkaneet juurtua Turkuun, että en viitsisi muuttaa erilleen ihan vain tilin avauksen vuoksi. Asiakaspalvelija vaikutti ymmärtävän.

 

Ensimmäisenä ohjeena sain, että suomalaisen yrityksen edustajana minun tulee mennä Suomeen avaamaan tili. Kerroin kuitenkin, että olen varta vasten matkaan lähetetty nimenkirjoitusoikeudenhaltija, jonka ainoa missio on päästä ko. pankin asiakkaaksi. Sain jatkaa puhelua.

 

Seurasi pitkä hiljaisuus, jonka aikana puhelimessa oleva ihminen hankki lisätietoa tästä ennenkuulumattomasta tilanteesta. Vihdoin, ihmisen palatessa luuriin, sain alkaa antamaan lisätietoa. Ja sitä annoinkin paljon!

 

Tämä englanninkielistä asiakaspalvelua ylläpitävä ruotsalainen halusi tietää minusta ja yrityksestäni kaiken. Kuinka paljon teette liikevaihtoa tänä vuonna? En tiedä, vastasin. Tulee tietää, minulle kerrottiin. No sitten tiedän: Ruotsissa 5 000 000 kruunua. Tarkalleen. Ei kruunua yli eikä ali, vastasin. Vastaukseni oli hyvä, sillä siirryimme seuraavaan: kuinka paljon teette voittoa tänä vuonna. Vastasin aluksi, että täysin mahdotonta sanoa, mutta koska asiakkaaksipääsylomakkeemme vaati eksaktia lukua, vastasin, että noin yhden kruunun. Ei kruunua yli tai ali. Tämäkin vastaus koettiin hyväksi.

 

Sitten siirryttiin vaikeimpaan osioon: osoitetietoihin. Jostain syystä tämä pankki halusi tietää vain kotiosoitteeni, ei yrityksen osoitetta. Kysymys oli helppo, joten heitin vauhdikkaasti: ”Rauvulolantie, Piispanristi, Kaarina”.

 

Sain pyynnön tavata osoitteen, hitaasti.

 

R

 

”yes”

 

A

 

”yes”

 

”U”

 

”yes”

 

”V”

 

”Repeat please!”

 

”V”

 

”Thank you. V. Next.”

 

”O”

 

”yes”

 

”L”

 

”Did you say L or S?”

 

”L”

 

”Sorry?”

 

”L”

 

”OK, the connection was bad. So ”R””

 

”No, ”L”

 

”OK! L. And next?”

 

”A”

 

”Sorry, did you say A or E?”

 

”A”

 

”OK, yes,”

 

”N”

 

”yes”

 

”T”

 

”yes”

 

”I”

 

”yes”

 

”E”

 

”yes”

 

Sama toistui sanan ”Piispanristi” kohdalla, kuten myös ”Missä kaupungissa synnyitte?” kysymyksen kohdalla. Siinä vastasin ”St Karins” helpottaakseni kaikkien elämää.

 

Kun osoitetiedot saatiin kohdilleen, alkoi selvitys liiketoiminnastamme. Minulta kysyttiin, että onko tililtä luvassa maksuja Ruotsin ulkopuolelle. Vastasin, että oletettavasti. ”Mihin ja miksi?”, kysyttiin. No, lähinnä ajattelin erilaisia ohjelmistokuluja ja sellaisia. ”Voitteko tarkentaa, minkälaisia maksuja?” No, sellaisia vaikkapa, että joku työntekijöistämme saa järjettömän idean ja haluaa käytää Exceliä tai Wordia työssään, ostaa lisenssin Microsoft-nimiseltä amerikkalaiselta yritykseltä ja maksaa kulut heille.

 

”Ymmärrän. Mistä maksuja teille tilillenne sitten tulee?”

 

”Asiakkailta lähinnä, kun he maksavat tuotteen käytöstä.”

 

”Miksi he maksavat teille ja miten?”

 

”Jaa, kaipa, koska heille tuotteemme tuottaa lisäarvoa, tuotteella on hinta ja meillä on sopimus asiasta.”

 

”Miten he teille maksavat?”

 

”He maksavat meille tilillemme, joita meillä ei toki vielä ole…”

 

”Asia selvä. Mennään hinnoittelumalliinne. Mistä se koostuu….?”

 

”No, meillä on tällainen lisenssihinnoittelu ja asiakkaat maksavat joko 12 kk tai 6 kk laskuväleillä…”

 

Tätä tenttaamista jatkui yhteensä 46 minuutin ajan. Pankki, jonka logo on tismalleen sama Saaristomeren molemmin puolin, halusi tietää meistä kaiken. Kuten esimerkiksi filiaalin omaisuuden.

 

Vastasin, että filiaalilla on vain tavanomaista toimistotarviketta ja sen sellaista.

 

”Voitteko kertoa tarkemmin?”

 

Katsoin ympärilleni ja aloin luetella: yksi kannettava, toinen kannettava, pari näyttöä, A4-lehtiö, kahdeksan kuulakärkikynää jne. jne.”

 

Taas vastaukseni tyydytti asiakaspalomuurina toimivan puhelinhenkilön.

 

Kun kuulustelu vihdoin päättyi, sain tietää, että kertomukseni oli kirjattu ylös. Minuun tultaisiin olemaan yhteydessä. Jäin suorastaan jännittyneeseen tilaan odottamaan lopputulosta: saankohan tuottaa tuollekin palveluntarjoajalle rahaa vai en?

 

Palvelu oli nopeaa: neljän tunnin päästä sain viestin.

”Tietojemme mukaan olette ”pankin nimi” asiakas Suomessa, joten teidän tulee avata Ruotsin tili Suomessa.

 

Otin taksin, ajoin satamaan ja nyt minulla on iso pinkka englanniksi käännettyjä dokumentteja vietäväksi torin tois puolella olevaan pankkiin, jolla on sama logo kuin tukholmas.

 

Terveisin,

 

Kansainvälinen yrittäjä.

Petri

Ihmisen parhaat asiakaspalvelijat – Grillattua, kotimaista parsaa ja kanavartaita

Hyvään ruokaan ei paljoa vaadita – kuten ei myöskään hyvään palveluun. Törmäsin poikkeuksellisen hyvään palveluun yllättävässä paikassa, nimittäin itsepalvelukojussa. Olo oli kuin ulkomailla, sillä niin ylitsevuotavaisen ystävällisiä ja innostuneita asiakaspalvelijat olivat. Tai no, toinen heistä, sillä toinen oli selkeästi paikan esimies ja yritti pitää ”jotain rotia” yllä. Vanhempi myös varmisti, että maksu suoritettiin ja oikein, mutta nuorempi keskittyi vain palvelemaan.

Iloinen vastaanottokomitea odottaa asiakkaita

Saapuessani ostoksille, tultiin minua vastaan jo autolle. Hyvä, että ulos pääsin, kun koin iloisen ja lämpimän vastaanoton. Hetkinen, ajattelin. Minähän olin saapunut itsepalvelupisteeseen kotoisessa suomenmaassa. Mistäköhän nyt tuulee?

Suoritin ostokseni nuoremman ja innokkaamman seuratessa kiinnostuneena toimiani ja autellen aina välillä siinä, missä taidot riittivät. Intoa oli paljon enemmän kuin kokemusta, mutta asiakaspalvelijan aitous ja ilo peittivät heikkoudet alleen. Maksoin ja poistuin pienestä putiikista hymy huulilla. Ja yllätyin taas.

Suoramyyntikoju

Minua juuri tarmokkaasti autellut liikkeen nuorempi asiakaspalvelija oli jo vilahtanut ohitseni autolle ja huolehti, että pääsin ostoksieni kera turvallisesti istumaan. Melkeinpä tuli autoon sisälle saakka toivottamaan minulle ja perheelleni mukavaa päivää.

Kyseessä oli todellinen palvelun tehokaksikko, nauvolaisen Peussan omena- ja perunatilan vahtikoirat, jotka vastaavat myös heidän itsepalveluputiikkinsa asiakaspalvelusta, vartioinnista ja tunnelman luonnista.

Siellä täällä saaristossa on tilojen kylkeen kohonnut pienen pieni koju, jossa on tarjolla tilan taatusti tuoreita tuotteita. Monessa suoramyyntiputiikissa maksu onnistuu vain luotolla – nimittäin tilallisen luotolla siihen, että asiakkaat maksavat. Vaihtorahatkin saa laskea ja hoitaa itse. Tingata ei voi, mutta ei tulisi näin hyvistä raaka-aineista ja palvelusta mieleenkään.

Tervemenotoivotus. ”Tulkaa pian takaisin!”

Peussalla tarjolla on perunoita, parsoja ja sesongin mukaan myös luumuja (taivaallisen makeita), omenoita ynnä muita lähiherkkuja. Tämä on meillä mökkimatkamme varrella ja on käytännössä ohittamaton ostospaikka. Lapsetkin viihtyvät, kun palvelu on niin hyvää! Tila ja putiikki sijaitsevat Öjenin kalasatamaan ja lauttarantaan johtavan tien varrella. Suosittelen!

Anna vinkki muille!

Mitkä ovat sinun ympäristösi suoramyyntitilat ja ohittamattomat ruoka-aitat? Kommentoi tuohon alle paikkakunnan kera – saamme taas uusia syitä lähimatkailla ruoan perässä Suomessakin.

Herkullista viikonloppua, hyvän palvelun kera,

Perjantaikokki

Grillattua, kotimaista parsaa ja kanavartaita

On parsaa ja on Parsaa. Suomessakin on alettu kasvattamaan tätä alkukesän herkkua jo useammalla tilalla. Ja miksi ei kasvatettaisi, sillä kokemukseni mukaan maaperästämme nousee oivallisia parsatankoja. Tämä viime viikonloppuna nauttimamme pesi ulkomaiset kilpailijansa mennen tullen. Raaka-aineen tuoreus ja laatu ratkaisee sitä enemmän, mitä vähemmän valmistukseen sisältyy maustamista ja muokkaamista. Ja parsathan syödään usein sellaisenaan keitettynä. Nauti tämä kesäisenä, kevyenä lounaana tai illallisen alkupalana.

AINEKSET

  • 16-20 vihreää parsaa
  • 4  broilerin marinoimatonta rintafileetä
  • 1 keltainen paprika
  • ½ kesäkurpitsa
  • voita
  • merisuolaa ja mustapippuria myllystä
  • grillivartaita

VALMISTUS

Valmista vartaat. Pilko kanat, paprikat ja kesäkurpitsa sopivan kokoisiksi paloiksi ja pujota vartaisiin vuorotellen kutakin. Rouhi pinnalle pippuria ja suolaa. Grillaa kypsiksi.

Vihreitä, vasta pellosta nostettuja kotimaisia parsoja ei tarvitse kuoria. Napsaise vain muutaman sentti juuresta pois ja huuhtele parsat. Keitä suolalla maustetussa vedessä tai höyrytä parsakattilassa 5-6 minuuttia. Kaada päälle voisulaa ja tarjoa heti vartaiden kera.

Yksinkertaista, kaunista ja taivaallisen hyvää.