Grillattua rieskaa ja maa-artisokkakeittoa – Iloa reklamaatioista

Nyt aloitin kyllä todella vaarallisella otsikolla! Siis iloa reklamaatioista? Onko tarkoituksemme saada aikaiseksi reklamaatioita ja nauttia niistä? Ei tietenkään – tähtäämme 100% asiakastyytyväisyyteen ihan tosissamme, mutta kun laivassa ja ravintolassa käy päivässä satoja, ellei tuhansia asiakkaita, ei virheiltäkään voi välttyä. Niitä vain joskus sattuu – se on inhimillistä. Kaikkia ei aina voi miellyttää – vaikka päällään seisoisi.

Olen henkilökunnastamme älyttömän ylpeä. Työ on fyysisesti raskasta. Eipä tarvitse käydä maksullisella punttisalilla, toteavat. Vuorot vaihtelevat aamusta yömyöhään. Oppiipahan nukkumaan silloin kun siihen on mahdollisuus, väittävät. Nuoret ihmiset painavat hymy huulessa – satoi tai paistoi. Mielettömän upeaa seurattavaa!

Heitimme jo vuosia sitten romukoppaan ajatuksen, että palkkaamme papereiden perusteella. Tai kokemuksen. Totesimme, että ne eivät yksinään ratkaise mitään. Aloimme palkata asenteen perusteella. Ja sitten alkoi tapahtua!

Toivon, että kun virhe tapahtuu, niin saamme reklamaation. Näin voimme kehittää toimintaamme ja heikkoudet tulevat tietoomme. Yleensä ne hieman harmittavat, kun on mokattu. Tänä kesänä tilanne on ollut toinen, koska reklamaatioita on tullut erittäin vähän ja niissäkin harvoissa on annettu palautetta ihan aiheesta, ja lopuksi aina kehuttu henkilökunnan hymyä ja palveluasennetta. Se kertoo sen tärkeimmän – asenne on ollut kunnossa ja asiakasta arvostettu, vaikka virhe onkin päässyt tapahtumaan.

Oppi on mennyt perille, asenne ratkaissut ja tilanne pelastettu.

Tapanani on kirjoittaa asioista, jotka pyörivät mielessäni. Tästä tuli nyt enemmänkin sisäinen posti henkilökunnallemme kuin perinteinen perjantairesepti, mutta en malttanut pitää ylpeyttä sisälläni, kun nuorta ja innokasta henkilökuntaamme jälleen torstai-illalla seurasin.

Jos ette usko, niin tulkaa katsomaan!

Grillattua rieskaa ja maa-artisokkakeittoa

Sadetta ja kylmää on heinäkuussa riittänyt, eikä hymy terassilla ole silti hyytynyt. Kun oikein vihmoo, niin keitto lämmittää. Ja rieska saa valkosipuliöljystä ja grillistä uutta puhtia!

AINEKSET

– 1 litra maa-artisokkia
– muutama jauhoinen peruna
– 1 rkl kanafondia
– 1 valkosipulin kynsi
– 2 dl kermaa
– vettä
– merisuolaa ja valkopippuria myllystä

– 4 palaa rieskaa
– 1 valkosipulin kynsi
– 1 dl oliiviöljyä
– pinnalle Maldon-suolaa

VALMISTUS

Kuori ja pese maa-artisokat sekä perunat. Pilko lohkoiksi. Laita kasvikset, fondi ja valkosipuli kattilaan. Lisää vettä siten, että kasvikset peittyvät. Keitä n. 15 minuuttia, kunnes ovat kypsiä. Mausta suolalla ja pippurilla. Aja tasaiseksi sauvasekoittimella ja lisää kerma. Sekoita.

Murskaa valkosipuli ja sekoita oliiviöljyyn. Öljyä rieskat molemmin puolin ja grillaa kuumassa grillissä hetki molemmin puolin. Varo palamista! Ripottele pinnalle hieman Maldon-suolaa ja tarjoa kera maa-artisokkakeiton.

Sydänkuvioita leivästä syntyi, kun tyttäreni halusi välttämättä kaivaa piparimuotit esille keskellä kesää. Ne olivat tähän tarkoitukseen erittäin näppäriä työkaluja!

Heinäkuista viikonloppua, ilmoista huolimatta!

Perjantaikokki

Onko tehtävänäsi tapahtumien organisointi? Tutustu Lyytiin!

Rieskarulla kylmäsavulohella ja ruohosipulituorejuustolla

Onnekasta perjantaita ja kolmattatoistapäivää!

Perjantai ja kolmastoista päivä on vähän kuin majoneesi. Jos alusta asti ajattelee, että nyt majoneesi menee pieleen, niin meneehän se… Siksi haastan perjantaireseptiläiset ajattelemaan jo nyt heti aamusta, että tästä tuleekin onnen päivä! Katso illalla, että toimiko.

Positiivisuusvinkki on lainattu eräältä toiselta kokilta – nimittäin aamiaiskokki Jussilta. Hänen aamumietteet ovat pelastaneet monta tämänkin kirjoittajan arkipäivää. Kurkkaa, jos kiinnostuit!

Positiivisia aamuajatuksia

Positiivista pikaruokaa

Kokilla on tapana päästä kerran vuodessa ihan miesporukalla kalaan. Ja miesten kalareissun kokkailu lankeaa tietenkin allekirjoittaneelle. Ja kun kalaan lähdetään, tulee veneeseen pakattavan ruuan olla helppotekoista, helppoa syödä ja helppoa kehua 🙂

Alla oleva resepti täyttää kaikki vaatimukset. Ja jos et suuntaa kalaan, pakkaa rieskarulla vaikka sienimetsälle mukaan. Maistuu se sielläkin!

Rieskarulla kylmäsavulohella ja ruohosipulituorejuustolla
Neljälle hengelle tarvitset:

– neljä isoa rieskaa
– paketin siivutettua kylmäsavulohta
– puoli pakettia tuorejuustoa
– ruohosipulia 4 rkl
– rapeaa salaattia
– 1 punasipuli

Valmistus
Pilko ruohosipuli pieneksi. Sekoita se tuorejuuston kanssa ja voitele rieskat. Pilko punasipuli rinkuloiksi ja levitä sipulirenkaat rieskoille. Päällystä rieskat vielä kylmäsavulohella. Rouhi päälle mustapippuria myllystä, kääri rieska rullalle ja paketoi voipaperiin. Kulkee helposti mukana ja maistuu varmasti!

Onnekasta perjantaita ja hauskaa viikonloppua!

Terveisin

Perjantaikokki

Kaurarieska

Saaristolaisleivän lisäksi eräs suosikeistani on kaurarieska tarjottuna tyrnivoin kera. Rieskoja voi paistaa myös ulkona muurinpohjapannulla tai nuotiolla litteän kiven päällä!

Kaurarieska

Kaurarieskaan tarvitset

1 litra kädenlämpöistä vettä
1 pkt hiivaa
1 tl suolaa
1 tl kuminansiemeniä
1 tl sokeria
4 dl kaurahiutaleita
n. 8 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

Liota hiiva lämpimään veteen ja lisää mausteet. Lisää kaurahiutaleet ja vähitellen vehnäjauhot. Vaivaa taikinaa käsin hetken. Mitä löysempi taikina, sen pehmeämpiä rieskoja saat. Voit siis jättää osan jauhoista pois. Taputtele jauhoisin käsin leivinpaperin päälle ohuita n. paistinpannun pohjan kokoisia lettuja. Pistele haarukalla pintaan reikiä ja kohota huoneenlämmössä n. puoli tuntia.

Paista 250 asteisessa uunissa 15- 20 minuuttia. Tarkista, että myös pohja on saanut väriä. Voit hyödyntää taikinaan myös aamusta ylitse jäänyttä kaurapuuroa, perunamuusia tai kaapin kätköistä löytyviä myslejä.

Tee rieskoja vaikka vappupicnicille. Olet taatusti suosittua seuraa 🙂

Herkullisia hetkiä rieskojen parissa ja hauskaa Wappua!