Osso Buco ja linssimuhennos – Juhlien taival

Pienenä kauhistelimme jouluntienoilla syntyneiden luokkakavereiden kohtaloa. Ei kaksia lahjoja eikä kaksia juhlia, vaan kaikki kerralla. Se oli lapsena kova pala.

Esikoisemme Julia syntyi keskellä joulukuuta ja vietti eilen kolmivuotispäiväänsä. Päätin jo syntymähetkellä, että synttäreitä ja joulua ei hänen kohdallaan paketoida samaan, vaan juhlat on juhlittava – molemmille syille omansa. Niinpä odotamme huomiseksi taloa täyteen ystäviä ja kunnon karkeloita. Perjantaireseptille ei sentään erikseen juhlia järjestä, vaikka sekin täytti kolme vuotta reilu viikko sitten.

Lapsena juhlia odotettiin viikkotolkulla ja joskus jännitys purkautui kaikkena muuna kuin ilona. Niin kävi myös meidän ilopillerillemme eilen. Aamulla onnittelulaulua laulavat vanhemmat käännytettiin päättäväisellä, pitkäkestoisella ja kovaäänisellä komennolla suoraan ovelta. Meidät tuntevat arvelevat, että laulun epävireisyydellä saattoi olla osansa asiassa, mutta tasapainottaaksemme tilannetta, oli sylimme täynnä lahjoja. Sekään ei auttanut.

Sattumalta sankarin kolmivuotisneuvola oli synttäreiden aamuna heti kahdeksan jälkeen. Normaalisti neuvolantädit hurmaava juhlakalu halusikin nyt hoitaa tarkastuksen oman kaavansa mukaan. Lasten näköä ei testata E-taululla, vaan taululla, jossa on erilaisia ja -kokoisia kuvioita, kuten palloja, neliöitä ja taloja. Julia halusi nähdä taulussa kaikkea muuta, kuin siinä olevia kuvioita. Kun täti näytti taloa, vastasi Julia ”ruohikko.” Aika tarkka näkö!

Huipennus oli punnitseminen, joka päädyttiin epäonnistuneiden yritysten jälkeen suorittamaan äiti-tytär – yhteissuorituksena. Ensiksi vaa’alla seisoivat molemmat, sitten vain äiti ja pikaisella vähennyslaskutoimituksella saatiin selville samanaikaisesti traktorilla huoneeseen huristavan tyttären paino. Tytär painoi 13,5 kiloa. Äidin painoa en julkista.

Miten me aikuiset sitten käyttäydymme? Usein mekin lataamme juhliin ja juhlallisuuksiin suuria odotuksia, jotka sitten purkautuvat juhlahetkenä erikoisena käytöksenä. Mitä suurempi juhla, sitä herkemmin yliammutut odotukset jäävät toteutumatta. Seuraavan kuukauden aikana on juhlapyhiä vaikka muille jakaa. Ottakaahan rennosti ja muistakaa, että ylenmääräisellä siivoamisella, touhuamisella ja stressaamisella ei sitä joulun rauhaisaa tunnelmaa taata. Hyvällä ruoalla kylläkin…

Osso Buco ja linssimuhennos

AINEKSET

Osso Buco
– 4 kpl naudan potkapalaa
– 2 keltasipulia
– 2 rkl oliiviöljyä
– 2 sellerin vartta
– 2 porkkanaa
– 2 kynttä valkosipulia
– 400g purkki tomaattimurskaa
– 3 dl kanalientä
– 3 dl valkoviiniä
– 1/2 sitruunan raastettu kuori
– 2 laakerinlehteä
– 2 dl vehnäjauhoja

Linssimuhennos
– 2 dl punaisia linssejä
– 1 rkl oliiviöljyä
– 1 iso sipuli
– 1 rkl kasvisfondia
– 2 dl vettä
– 2 dl kermaa

Merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Valmista ensiksi Osso Buco ja anna hautua kypsäksi. Valmista linssimuhennos vasta ennen ruokailua.

Pilko yksi sipuli renkaiksi. Pyörittele potkat vehnäjauhoissa. Kuumenna isohko pannu tai paksupohjainen kattila. Lisää öljy ja ruskista lihat. Lisää sipulirenkaat ja paista hetki. Ota lihat syrjään lautaselle, lisää kattilaan toinen sipuli pilkottuna ja pilkotut porkkanat, sellerit ja valkosipulit. Paista n. 5 minuuttia tasaisesti sekoitellen.

Lisää tomaattimurska, kanaliemi, viini, sitruunankuori raastettuna ja laakerinlehdet. Kiehauta ja lisää lihat. Mausta suolalla ja pippurilla. Laske lämpöä ja anna hautua hyvin miedolla lämmöllä kaksi tuntia.

Pilko sipuli linssimuhennosta varten. Huuhdo linssit. Paista sipulia hetki oliiviöljyssä. Lisää linssit ja hetken päästä fondi ja vesi. Keitä 6-7 minuuttia. Lisää kerma ja laske lämpöä. Hauduta kypsäksi. Muhenna haarukalla osa linsseistä ja tarjoa osso bucon kera.

Rentoa viikonloppua toivottaen!

Perjantaikokki

***

Teillekin voidaan laittaa tapahtumakalenteri nettisivuille – Tutustu Lyytiin!

Kalkkunapaistia savoijinkaalipedillä ja basmatiriisiä – Uutisia

Tuntuu siltä, että asiat voidaan uutisoida vain kahdella eri tavalla: totuudessa pysyen ja totuuden mielenkiintoiseksi muokaten. Saimme vaimoni kanssa ensikosketuksen julkisuuden otsikoihin nuorina ja viattomina lukiolaisina, kun toimittaja ja kuvaaja lyöttäytyivät kaupungilla seuraamme kesken romanttisen hampurilaisaterian.

Turun Sanomiin oli tulossa teemasivu perhepolitiikasta. Reilun vuoden seurustelleina, täysi-iän vasta saavuttaneina abiturientteina, olimme jostain syystä oiva valinta antamaan näkemyksiä perheasioista. Juttelimme niitä näitä toimittajan kynän sauhutessa. Kerroimme, että haluamme lapsia mieluummin nuorena kuin vanhana – mitä se ikinä sitten tarkoittikaan. Viattomina ja sinisilmäisinä vakuutimme uskoamme tulevaisuuteen ja toisiimme. Lehti tuli ulos sunnuntaina ja olimme yllätykseksemme saaneet melkein puolisivua näkyvyyttä teemasivulla.

Vaimoni vanhemmat ja isovanhemmat olivat palaamassa kyseisenä sunnuntaina etelänmatkalta. Uunituoreet Turun Sanomat olivat ehtineet lentokoneen kyytiin aamulla. Tulevalla appiukolla meinasi mennä gintonicit väärään kurkkuun ja turvallisuussyistä lehteä ei edes näytetty perheen isoisälle. Pelättiin sydämen puolesta.

Lehdessä oli kuvamme isolla. Kaikesta jaarittelustamme vanhempien silmiin pisti esiin yksi teema:

”Haluamme lapsia pikaisesti!”
Oli siinä maanantaina luokkatovereille selittämistä, että emme me aivan kirjaimellisesti niin sanoneet tai aivan heti niitä lapsia ole hankkimassa. Toimittajan tulkintaa…

Toisaalta haastattelussa kerroimme myös, että yhdessä ruokailu on tärkeä perusta perheen toiminnassa. Huomasin huvituksekseni, kun kaivoin tätä kirjoittaessani leikkeen esiin, että lehti ilmestyi 7.12.1997, eli sunnuntaina tulee kuluneeksi tasan 11 vuotta artikkelista. Nyt on lapsia ja syömme yhdessä – päivittäin. Emme me aivan hakoteillä olleet nuorina ja viattominakaan!

Juttu on tuossa vieressä…

Positiivarien Jussi julisti jokin aika sitten kampanjan positiivisen uutisoinnin puolesta. Lehti kuin lehti tuntuu nykypäivänä hakevan shokkivaikutusta räväköillä, pääasiassa negatiivisilla otsikoilla. Kehitys on epämiellyttävä.

Julkaisimme maanantaina Naantalin Matkailualueen laatumittauksen tulokset kesältä 2008. Olin valmistanut kolmisenkymmentä kalvoa aiheesta. Kalvo toisensa jälkeen kertoi erittäin hyvistä tuloksista, tyytyväisistä asiakkaista ja onnistuneista matkakokemuksista. Keskiarvo oli melkein kaikissa kategorioissa hyvän ja kiitettävän välimaissa.

Turun Sanomien toimittaja ei ehtinyt paikalle, vaan haastatteli Naantalin Matkailun toimitusjohtajaa, Tarja Rautiaista, puhelimessa puolisen tuntia. Tulokset olivat niin hyviä, että selkeästikään toimittaja ei meinannut löytää jutunjuurta. ”Oliko mitään negatiivista”, oli toimittaja kysynyt. Oikein pinnistämällä oli Tarja saanut sanotuksi, että ainoa mieleen tuleva heikentynyt arvo tutkimuksessa oli hieman vähentynyt veneilijöiden määrä vierasvenesatamassa.

Arvatkaas miten huipputuloksemme otsikoitiin seuraavan päivän lehdessä?

”Veneilijöiden määrä Naantalissa väheni”

Siinähän se oleellinen muuten niin onnistuneesta kesästä olikin.

Kalkkunapaistia savoijinkaalipedillä ja basmatiriisiä

AINEKSET

  • 800 g kalkkunanpaistia
  • pieni savoijinkaali
  • 75 g salamia
  • 1 sipuli
  • 2 dl basmatiriisiä
  • 4 dl vettä
  • 1 rkl kapriksia
  • karkeaa Dijon-sinappia (sitä, jossa sinapinsiemenet ovat kokonaisina)
  • merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Keitä kaalia runsaassa, suolalla maustetussa vedessä noin 15 minuuttia. Ota vedestä ja anna jäähtyä ja pilko siivuiksi. Hiero paistin pintaan suolaa, mustapippuria ja sivele paisti sinapilla. Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia. Ota paistoliemi talteen.

Keitä riisi. Sekoita joukkoon kaprikset ja pidä lämpimänä.

Pilko sipuli ja salami pieneksi. Paista keskenään, kunnes sipuli on kullankeltainen. Lisää joukkoon kaali sekä kalkkunasta valunut paistoliemi.

Tarjoa siivuiksi leikattu paisti kaalipediltä riisin kera.

Itsenäistä viikonloppua!

Perjantaikokki

***

Tapahtumakalenteri verkossa kertoo asiakkaillesi mitä teillä tapahtuu. Tutustu Lyytiin!

Kahden kalan kaalikääryleet ja perunalunta – Ensilumilla

Lumi tuli, lumi meni. Niin se aina täällä etelässä käy. Ensilumi ei koskaan kestä koko talvea. Tällä kertaa lumi pysyi kuitenkin melkein viikon. Ehdimme lasten kanssa pulkkamäkeen useammankin kerran ennen kuin eilisen vesikeli vei valkoisen ilomme.

lumi oli vajaalle puolitoistavuotiaalle pojallemme käytännössä elämän ensilumi. Aamulla ikkunasta katsoessa lumi oli kiehtovaa ja kiinnostavaa – olihan se mullistanut yhdessä yössä koko maailman, tai ainakin lastenhuoneen ikkunasta näkyvän maiseman. Kun pikkumies pääsi sitten kokeilemaan lunta, olikin ensikosketus järkytys. Lumi natisi kengän alla, ennen niin tasainen asfaltti olikin nyt melkein mahdoton kävellä ja kaiken lisäksi valkoinen aine oli kylmää kuin mikä. Kaksi päivää meni itkiessä ja lunta pelätessä, mutta pian hän nautti ja nauroi lumessa kuin konkari konsanaan.

Mietin, että miten niinkin tuttu ja iloinen elementti kuin lumi voi olla toiselle järkytys. Tuntuukohan lämpimältä pallonpuoliskolta talvella Suomeen saapuvalta turistilta samalta? Ehkä. Vaikka voisi kuvitella, että aikuinen osaa suhtautua uusiin kokemuksiin rationaalisesti.

Viime viikolla minulla oli kylässä vieras, Franco, Italian Umbriasta. Löysin keväisellä viinimatkallani oivan yhteistyökumppanin, viinintuottajan, joka jakoi kanssamme samat historiaa, perinteitä ja aitoutta kunnioittavat arvot. Tuomme nyt hänen tilansa viinejä ravintoloidemme käyttöön. Kun vihdoin sain hänet Suomeen, olihan hänet pakko viedä savusaunaan. Herra oli elänyt lähes viisikymppiseksi käymättä kertaakaan saunassa.

Ensisauna oli jännittävä paikka aikuiselle miehelle. Franco tarkisti proseduurit etukäteen monta kertaa ja ohjeistin hänet niin perusteellisesti kuin vain kykenin. Saunassa hän pyöriskeli hieman levottomana keskilauteella ja ihmetteli maasavusaunan kirkkomaista hartautta ja hiljaisuutta. Kun pääsimme lämminvesialtaisiin, kysyin kokemuksesta Francolta. Hän vakuutti kohteliaana, että oli mielenkiintoista ja oikein mukavaa, mutta ei haluaisi enää palata saunaan. Hän osoitti nenäänsä ja totesi, että ”hengitystieni eivät ole tottuneet tulikuumaan ilmaan”.

Hetken ihmettelin toteamusta, ja kysäisin, että hengittikö hän vain nenänsä kautta.

”Kyllä, totta kai. Saako saunassa hengittää suun kauttakin?”

Olin unohtanut kertoa…

Kahden kalan kaalikääryleet ja perunalunta


AINEKSET (12 käärylettä)
– 1 Savoijinkaali
– 400 g lohta
– 100 g kylmäsavulohta
– 2 isoa porkkanaa
– 75 g kuoretonta chevreä
– 1 dl kuivaa valkoviiniä
– 1 dl kermaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Perunalumi

– 8 jauhoista perunaa
– 3 rkl voita
– 3 oksaa timjamia
– suolaa tarvittaessa

VALMISTUS

Keitä kaalia runsaassa vedessä 20 minuuttia. Anna jäähtyä. Irrottele kaalista isoimmat lehdet käärinlehdiksi. Pilko lohi tulitikkuaskin kokoisiksi paloiksi ja siivuta kylmäsavulohi ohuiksi siivuiksi. Veistele porkkanoista ohuita siivuja esimerkiksi kuorimaveitsellä. Laita lohipalan päälle runsas teelusikallinen chevreä, porkkanasiivu ja siivu kylmäsavulohta. Rullaa paketti kaalinlehden sisään. Asettele kääryleet uunivuokaan. Kaada päälle vielä kerma ja valkoviini. Paista 250 asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia. Kun kääryleet ovat uunissa, valmista perunalumi. Keitä kuoritut perunat suolalla maustetussa vedessä. Kaada vesi pois ja puserra perunat tai painele ne haarukalla hienoksi. Sekoita joukkoon voi ja timjaminlehdet.

Liukasta viikonloppua!

Perjantaikokki

***

Joko teidän sivuillanne on automaattinen tapahtumakalenteri? Jos ei, niin tutustu Lyytiin!