Lapsuuden talvi – Uuninieriää

Muistan lapsuudesta kuumat kesät ja kylmät, runsaslumiset talvet. Nyt ovat ajat muuttuneet, väitetään. Talvi 2010 on ollut täydellinen poikkeus. Lumi tuli ennen joulua, eikä ole täysin vieläkään poistunut. Olemme saaneet nauttia lumen suomista iloista koko upean pitkän talven ajan etelässäkin.

Olen silloin tällöin kirjoitellut sosiaalisesta mediasta. Toisin kuin moni luulee, niin sen tärkein mahdollisuus on kuunnella – ei kertoa. Tai varsinkaan huutaa. Eri kanavien kautta voi aistia yleistä mielipidettä milloin mistäkin päivänpolttavasta asiasta. Luonnollisesti talvi 2010 herätti myös keskustelua ja mielipiteitä esimerkiksi Facebookissa. Koitin huomioida ja kuunnella yleistä tunnelmaa ja verrata sitä empiiriseen analyysiin omista lapsistani. Lyhykäisyydessään ajatukset talvesta menivät jotenkin näin:

  • joulukuu 2009: satoi ensilumi, joka pysyi. Suoranainen ihme! Kaikki ovat innoissaan ja ihmeissään. Pulkkailukuvia ja lasten iloa jaetaan innoissaan.
  • tammikuu 2010: lisää lunta, joka pysyy. Suurin osa on vielä innoissaan, kun lunta sataa. Osa, varsinkin omakotitalolliset ja autoaan kadulle parkkeeraavat, esittävät oireilun merkkejä. Lapset ovat edelleen innoissaan.
  • helmikuu 2010: Lähes kaikki omakotiasujat ovat kyllästyneitä lumeen ja autoilijoiden mielestä lumentulo saisi jo tosiaan loppua. Pakkasetkin harmittavat – ennen kaikkea junamatkustajia. Kukaan ei kuitenkaan tunnusta kaipaavansa loskatalvia. Lapset edelleen iloitsevat lumisateesta, hiihdosta, jääkiekosta ja pulkkailusta.
  • maaliskuu 2010: jokainen lumisade tuntuu jo ilkkumiselta. Eikö kevät koskaan tule? Iloa löytyy ainoastaan ensimmäisistä suojakeleistä pitkään aikaan. Tosin loska alkaa ärsyttämään ihmisiä. Lapset iloitsevat lumiukkokelien paluusta.
  • huhtikuu 2010: aikuiset huokailevat onnesta, kun talvi on taittumassa. Lapset kasaavat jäljellä olevasta lumesta vielä mäkiä ja hyppyreitä ja nauttivat talven rippeistä. Jääkiekko täytyy jään puutteen vuoksi siirtää olohuoneen lattialle.

Mistäköhän ne lapsuuden upeat talvet johtuivat? Ilmastosta vai asenteesta?

Voi meitä aikuisia…

Perjantaikokki

Uuninieriää

Kunnia tästä reseptistä lankeaa vaimolle. Ostin kaksi nieriää testatakseni uutta fileointiveistäni. Työpäivä venähti ja palatessani kotiin, olivat kalat jo uunissa. Ei harmittanut, vaikka veitsen testi jäi tulevaisuuteen.

AINEKSET 


–    2 kpl noin 700g nieriää
–    20 salvianlehteä
–    1 sitruuna
–    2 keltasipulia
–    merisuolaa ja mustapippuria
–    2 dl kermaa
–    1 dl proseccoa, kuivaa kuohuviiniä tai valkoviiniä
–    4 dl ruusukaaleja

VALMISTUS
Poista kaloista sisälmykset ja huuhtele vatsat. Pilko sipulit ja sitruunat siivuiksi. Laita kalojen sisään sipulit, muutama sitruunasiivu ja neljä – viisi lehteä salviaa per kala. Mausta kalat suolalla ja pippurilla. Nosta kalat uunivuokaan ja laita kalojen pinnalle koristeeksi 3-4 sitruunansiivua. Kaada kalojen päälle kerma ja prosecco. Nosta vuoka uuniin n. 20-30 minuutiksi 200 asteeseen.

Poista ruusukaaleista mahdollinen kova kanta ja keitä kypsiksi. Lisää ne vielä kalan kypsennyksen loppuvaiheessa vuokaan kerman joukkoon. Tarjoa sellaisenaan tai perunamuusin kera.

Hyvää uutta vuosikymmentä! – Haukea ja punajuurignoccheja

Uuden vuosikymmenen kunniaksi luontoäiti on päättänyt näyttää parastaan ja helliä meitä etelänkin asukkeja kunnon talvella. En muista pulkkailleeni, kelkkailleeni ja hiihtäneeni näin paljon näin varhain koskaan aiemmin – paitsi tietenkin lapsuuden muistoissa. Alan kallistumaan sille kannalle, että parasta vanhemmuudessa on lupa olla aina välillä lapsi. Kukaan ei katso kieroon, kun kolmikymppinen säntää innosta piukkana pulkkamäkeen tai napakelkan kimppuun – varsinkin kun vetää perässään pulkkaa, jossa istuu lapsi tai kaksi. Mutta hullun leima olisi vauhdilla otsassa, jos vaimon kanssa kahdestaan rientäisimme aina työpäivän päätteeksi lähimäkeen Stigoinemme.

Välipäivinä eksyin lukemaan loistavaa blogia luonnosta ja kokkaamisesta luonnossa. Kaimani Vahdolta, Lounais-Suomen metsämailta, kirjoittaa ”Tuulenhuminaa” –blogiinsa tarinoita luonnosta ja kokkaa varsin kunnioitettavia menuja metsän siimeksessä. Hänen innoittamanaan minäkin vein pesueeni joululomalla usein ulos syömään – kirjaimellisesti. Suosittelen tutustumaan!
Tuulenhuminaa –blogia lukiessani innostuin myös tarkkailemaan lähiluontoa eri tavalla. Aistimaan sitä kaikilla aisteilla ja löysinkin paljon uutta ja ihmeellistä – aivan läheltä. Mieleeni painui kaksi kohtaamista jäällä.

Olin retkiluistelemassa yksin mökkisaaremme ympäri Nauvossa. Jää oli vastamuodostunutta, joten pysyttelin rannan lähellä – anopin meripelastusoppien mukaisesti. Yhtäkkiä huomasin edessäni parinkymmenen metrin päässä oudon otuksen. Luulin sitä kumartuneeksi pilkkijäksi, mutta yhtäkkiä se levittikin valtavat, lähes kaksimetriset tummat siipensä ja muutamalla siiveniskulla lensi lähisaareen, minun näkymättömiini. Jäi varmastikin tarkkailemaan tunkeilijaa. Löysin jäältä puoliksi syödyn peuran. Lienee etupää päätynyt ilveksen ruoaksi ja takapään jämät merikotkalle. Lähiruokaa ja kierrätystä parhaimmillaan. Nappasin siitä kuvankin, joka on tuossa vieressä.

Toisella kerralla hiihdin kotini lähellä olevan Littoistenjärven jäällä. Maamme lounaiseen kolkkaan taianomaisen tunnelman luonut sumu roikkui jo neljättä päivää sankkana kiinni puissa ja puskissa. Aurinko paistoi jossakin korkealla sumun yläpuolella, mutta sumussa oli hiljaista, turvallista ja rauhallista. Aivan kuin pumpulissa olisi hiihtänyt. Menin kierroksissa sekaisin ja kadotin välillä suuntavaistoni, mutta se ei haitannut. Oli kiva hiihtää nähden edessään vain latupätkän. Kuvittelin olevani Lapin tuntureilla ja soilla, sillä mikään ei paljastanut todellista sijaintiani. Silmäni näkivät vain valkoisen ja harmaan eri sävyjä.

Sitten sumusta ilmestyi selkä edellä kaksi hiihtäjää ja yksi koira. Huomasin koiran olevan opaskoira, joka auttoi näkövammaista hiihtäjää. Nostin mielessäni hattua hiihtäjälle, joka yhden aistin menetettyään jatkoi elämästään nauttimista muilla aisteilla.

Mietin, miltä tuntuisi hiihtää ilman näköaistia. Mitkä tuntemukset vahvistuisivat ja miten nautinto muuttuisi. Varsinkin nyt, kun näkeväkään ei nähnyt kuin valkoista. Suljin silmäni ja hiihdin. Hetken tunsin sumun sakeuden ja kosteuden kasvoillani tiivistyvän, mutta sitten meinasin jo lentää naamalleni ja jouduin avaamaan silmäni. Ymmärsin, että olen onnellinen, kun voin nauttia elämästä terveenä kaikilla aisteillani ja hyvässä fyysisessä kunnossa. Nostin toistamiseen hattua koiran kanssa hiihtäjälle.
Nauttikaa elämästä, hyvästä ruoasta, juomasta seurasta ja luonnosta. Ne ovat parhaimmillaan lähellä ja läheltä – nyt ja ympäri vuoden.

Katso kuviani monimuotoisesta saariston talvesta täältä

Haukea ja punajuurignoccheja

Tuulenhuminasta löysin myös tämän gnocchireseptin. Sen on alun perin tehnyt mökkimme lähellä olevan Pensar Sydin emäntä Eva. Hauki ja majoneesi ovat omaa käsialaa. Käsityötä tässä ruoassa riittää, mutta se on mukavaa puuhaa ja vaivan väärti.

AINEKSET

Kala

– haukifileetä ruodottomana n. 1 kg
– vehnäjauhoja reilusti
– korppujauhoja reilusti
– 3 kananmunaa

Gnocchit

– 7 jauhoista perunaa
– 400 g keitettyjä punajuuria
– 400 g vehnäjauhoja
– 2 kpl keltuaista
– 0,5 tl suolaa
– timjamin lehtiä
– 1 valkosipulin kynsi
– parmesaania raastettuna

Limemajoneesi

–  1 keltuainen
– 1,5 dl rypsiöljyä
– ½ limen mehu
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Järjestys: tee ensiksi majoneesi. esivalmistele sitten gnocchit ja laita odottamaan. Valmistele kala ja paista se. Pidä lämpimänä, kun viimeistelet gnocchit pannulla.

Valmista majoneesi: laita munankeltuainen kulhoon, vatkaa käsin tai vatkaimella koko ajan. Kaada öljyä ensin muutama tippa kerrallaan ja sitten hyvin ohuena nauhana keltuaisen joukkoon. Lisää lopuksi limen mehu, suola ja pippuri. Säilytä jääkaapissa.

Keitä perunat kypsiksi. Leikkaa punajuuret pieneksi ja jauha tehosekoittimessa. Muusaa perunat haarukalla ja sekoita joukkoon jauho, keltuaiset ja punajuurisose. Vaivaa taikina notkeaksi massaksi. Pyöritä taikinasta pitkiä tankoja ja leikkaa 2-3 cm paloiksi. Jauhota palat ja keitä suolatussa vedessä pari minuuttia, kunnes ne nousevat pintaan.  Kerää reikäkauhalla kulhoon ja pidä lämpimänä.

Leikkaa ruodottamasta hauesta etusormen kokoisia suikaleita. Kuumenna syvässä paistinpannussa reilusti öljyä uppopaistamista varten. Jauhota pieni määrä haukea ensiksi vehnäjauhoissa, ravistele ylimääräiset jauhot pois ja pyöritä sitten kananmunassa. Lopuksi pyörittele kalat korppujauhoissa ja uppopaista öljyssä kullanruskeaksi. Pidä lämpimänä esim. uunivuoassa, jossa on talouspaperia pohjalla noin 150 asteessa, kun paistat loppuja kaloja.

Riivi lehdet timjamista. Leikkaa valkosipuli pieneksi ja pane pannulle timjamin seuraksi. Lisää voi ja paista gnocchit pikaisesti. Raasta pinnalle lopuksi tuoretta parmesania.

Tarjoa heti. Appiukkoni mainitsi, että tämä on paras haukiruoka, mitä on ikinä syönyt. Ja hän on niitä saanut minunkin kauhastani aika paljon. Joten suosittelen kokeilemaan!

Herkullista uutta vuosikymmentä!
Perjantaikokki

Kahden kalan kaalikääryleet ja perunalunta – Ensilumilla

Lumi tuli, lumi meni. Niin se aina täällä etelässä käy. Ensilumi ei koskaan kestä koko talvea. Tällä kertaa lumi pysyi kuitenkin melkein viikon. Ehdimme lasten kanssa pulkkamäkeen useammankin kerran ennen kuin eilisen vesikeli vei valkoisen ilomme.

lumi oli vajaalle puolitoistavuotiaalle pojallemme käytännössä elämän ensilumi. Aamulla ikkunasta katsoessa lumi oli kiehtovaa ja kiinnostavaa – olihan se mullistanut yhdessä yössä koko maailman, tai ainakin lastenhuoneen ikkunasta näkyvän maiseman. Kun pikkumies pääsi sitten kokeilemaan lunta, olikin ensikosketus järkytys. Lumi natisi kengän alla, ennen niin tasainen asfaltti olikin nyt melkein mahdoton kävellä ja kaiken lisäksi valkoinen aine oli kylmää kuin mikä. Kaksi päivää meni itkiessä ja lunta pelätessä, mutta pian hän nautti ja nauroi lumessa kuin konkari konsanaan.

Mietin, että miten niinkin tuttu ja iloinen elementti kuin lumi voi olla toiselle järkytys. Tuntuukohan lämpimältä pallonpuoliskolta talvella Suomeen saapuvalta turistilta samalta? Ehkä. Vaikka voisi kuvitella, että aikuinen osaa suhtautua uusiin kokemuksiin rationaalisesti.

Viime viikolla minulla oli kylässä vieras, Franco, Italian Umbriasta. Löysin keväisellä viinimatkallani oivan yhteistyökumppanin, viinintuottajan, joka jakoi kanssamme samat historiaa, perinteitä ja aitoutta kunnioittavat arvot. Tuomme nyt hänen tilansa viinejä ravintoloidemme käyttöön. Kun vihdoin sain hänet Suomeen, olihan hänet pakko viedä savusaunaan. Herra oli elänyt lähes viisikymppiseksi käymättä kertaakaan saunassa.

Ensisauna oli jännittävä paikka aikuiselle miehelle. Franco tarkisti proseduurit etukäteen monta kertaa ja ohjeistin hänet niin perusteellisesti kuin vain kykenin. Saunassa hän pyöriskeli hieman levottomana keskilauteella ja ihmetteli maasavusaunan kirkkomaista hartautta ja hiljaisuutta. Kun pääsimme lämminvesialtaisiin, kysyin kokemuksesta Francolta. Hän vakuutti kohteliaana, että oli mielenkiintoista ja oikein mukavaa, mutta ei haluaisi enää palata saunaan. Hän osoitti nenäänsä ja totesi, että ”hengitystieni eivät ole tottuneet tulikuumaan ilmaan”.

Hetken ihmettelin toteamusta, ja kysäisin, että hengittikö hän vain nenänsä kautta.

”Kyllä, totta kai. Saako saunassa hengittää suun kauttakin?”

Olin unohtanut kertoa…

Kahden kalan kaalikääryleet ja perunalunta


AINEKSET (12 käärylettä)
– 1 Savoijinkaali
– 400 g lohta
– 100 g kylmäsavulohta
– 2 isoa porkkanaa
– 75 g kuoretonta chevreä
– 1 dl kuivaa valkoviiniä
– 1 dl kermaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Perunalumi

– 8 jauhoista perunaa
– 3 rkl voita
– 3 oksaa timjamia
– suolaa tarvittaessa

VALMISTUS

Keitä kaalia runsaassa vedessä 20 minuuttia. Anna jäähtyä. Irrottele kaalista isoimmat lehdet käärinlehdiksi. Pilko lohi tulitikkuaskin kokoisiksi paloiksi ja siivuta kylmäsavulohi ohuiksi siivuiksi. Veistele porkkanoista ohuita siivuja esimerkiksi kuorimaveitsellä. Laita lohipalan päälle runsas teelusikallinen chevreä, porkkanasiivu ja siivu kylmäsavulohta. Rullaa paketti kaalinlehden sisään. Asettele kääryleet uunivuokaan. Kaada päälle vielä kerma ja valkoviini. Paista 250 asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia. Kun kääryleet ovat uunissa, valmista perunalumi. Keitä kuoritut perunat suolalla maustetussa vedessä. Kaada vesi pois ja puserra perunat tai painele ne haarukalla hienoksi. Sekoita joukkoon voi ja timjaminlehdet.

Liukasta viikonloppua!

Perjantaikokki

***

Joko teidän sivuillanne on automaattinen tapahtumakalenteri? Jos ei, niin tutustu Lyytiin!