Riistaburgeri

Tänään on oikea merkkipäivä! Tänään on reseptikirjeen 1-vuotissynttärit!

Kokki on ylpeä yksivuotiaastaan. Harva taaperoikäinen on näin tunnettu ja käy niinkin monessa kodissa joka viikonloppu. Reseptikirje lähtee jo yli 7000 vastaanottajan sähköpostiin joka perjantai. Kokki kiittää ja kumartaa kunniasta kirjoittaa teille jokaiselle henkilökohtaisesti kerran viikossa.

Tänään on myös joulukuun ensimmäinen päivä. Tämän viikon resepti ei ole jouluinen – vaikka se vaihtelua kinkulle tarjoisikin – mutta mieti silti hetki joulua. Mieti, mitä sinä voisit tehdä, jotta joulu tuntuisi joululta yhä useammalle. Kokki antaa siitä sinulle vinkin kirjeen lopussa. Me teimme hyvää – tee sinäkin!

Joululahjavinkki – yleisön pyynnöstä
Niin moni tilaaja kun sitä pyysi, niin en tohtinut kieltäytyä. Ensi viikolla saamme uunituoreena painosta Perjantaireseptikirjan – kaksitoista vuoden parasta reseptiä tyylikkäässä paketissa kokin saatesanojen kera. Kirjassa muuten paljastuu, että kuka tämä salaperäinen kokki oikein on…

Osta vaikka lahjaksi koko suvulle, sillä kirjaa ei ole hinnalla pilattu. Kirja lähtee yleiseen myyntiin ensi viikolla. Perjantaireseptiläisillä on siis koko viikonloppu etumatkaa tuohon rajoitettuun painokseen.

Tutustu perjantaireseptikirjaan nettikaupassa – voit tilata vaikka heti.

Saaristolaista pikaruokaa – riistaburgeri
Kun piparit ja joulukinkku kyllästyttää, niin testaappa tätä. Maistuu taatusti. Tämän burgerin juttu on mukavassa riistan maussa ja ruisleivässä sekä tuoreissa, rapeissa kasviksissa. Neljään burgeriin tarvitset:

Pihvit

– 200 g peuran jauhelihaa
– 200g sika-nauta-jauhelihaa
– 0,5 dl korppujauhoja
– yksi muna
– suolaa ja pippuria myllystä

Lisäksi tarvitset:

– neljä ruisleipää, esim. Ruispala, Ruisrokki tai Reissumies
– punasipuli leikattuna rinkuloiksi
– rapeaa salaattia (esim. vuonankaalia, romaine, jäävuori)
– tomaatteja siivutettuna
– sinappikurkkusalaattia
– ketsuppia
– hampurilaismajoneesia
– suolakurkkuja
– neljä siivua cheddar-juustoa

Sekoita kaikki pihviainekset keskenään. Muotoile leivän muotoisiksi, hieman leipää suuremmiksi pihveiksi ja paista uunipellillä 225 asteessa n. 15 minuuttia.

Kun pihvit ovat valmiit, paahda leivät uunin jälkilämmöllä kuumiksi. Voitele leivän toinen puoli sinappikurkkusalaatilla ja laita pihvi päälle. Pihvin päälle tulee juusto ja muut ainekset sitten juuston päälle. Viimeisenä tietenkin leivän kupera puoli. Herkuttele!

Purilaiselle punkkua
Tämän viikon viinivinkki oli helppo valinta. Rehellisen maistuvaa italiaanoa lasiin, leukapielet ammolleen ja purilaista puremaan. Aika toimiva yhdistelmä!

Kokki ihastui tämän viinin pehmeyteen. Väittävät Alkon kuvauksessa löytävänsä mausta myös lakritsaisuutta ja hedelmäisyyttä. Tiedä häntä, mutta ai että maistuu!

Lisätietoa viinistä (maahantuojan sivuilta)

Ensi viikolla palaamme taas lyhyempien reseptikirjeiden aikaan. Pahoittelen kirjeen pituutta, mutta kun oli niin paljon kerrottavaa…

Hauskaa viikonloppua ja ensi perjantaiseen!

Terveisin

Perjantaikokki

Kotijuustolla kuorrutettua kanaa ja valkosipulista papuherkkusienipaistosta

Saimme Herrankukkarossa kunnian järjestää maailman ensimmäisen suomalaisen delfiinisafarin! Julkkisdelfiinit, Delli ja Fiina, uiskentelivat tiistaina Airismaan, eli Herrankukkaron kotisaaren eteläpuolelta Hämmärönsalmesta kohti Airistoa. Polkaisimme pikavauhtia uuden matkailutuotteen käyntiin ja jo seuraavana päivänä starttasi maailmanhistorian ensimmäinen suomalainen delfiinisafari Airistolle. Kuinka kävi? Näkyikö delfiinejä? Lue Turun Sanomista. Linkki on alla 🙂

Turun Sanomien artikkeli Herrankukkaron delfiinisafareista

Mielenkiintoista tämä elämä saaristossa
Delli ja Fiina lienevät muiden delfiinien mielestä edelläkävijöitä – ovathan ne lomailemassa aivan uudella alueella. Perinteisten tapojen rikkominen tuo yleensä uusia innovaatioita. Ainakin se herättää huomiota. Tänä perjantaina yhdistämme perinteistä kotijuustoa kanaan ja papuja limeen. Uusi innovaatio? Tuskin. Mutta hyvää se oli 🙂

Kotijuustolla kuorrutettua kanaa ja valkosipulista papuherkkusienipaistosta

Ainekset neljälle hengelle

– neljä broilerin rintafilettä
– neljä paksua siivua kotijuustoa
– 1 rkl hunajaa
– suolaa
– valkopippuria
– tilkka öljyä

– vihreitä papuja 200 g
– rasia herkkusieniä
– lime
– valkosipulinkynsi
– ruokalusikallinen voita

Paista kanan rintafileet öljyssä molemmin puolin ja aseta uunivuokaan. Sivele viipaleet hunajalla ja mausta suolalla ja valkopippurilla. Kypsennä 180 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia (paksuudesta riippuen!). Leikkaa tuorejuustosta 1 cm paksut viipaleet ja aseta rintafileiden päälle. Gratinoi lopuksi vielä grillivastuksen alla täydellä teholla muutama minuutti, että juusto ruskistuu hieman.

Keitä pavut suolalla maustetussa vedessä n. 7 minuuttia. Jäähdytä kylmässä vedessä. Pilko herkkusienet neljään osaan. Murskaa valkosipuli ja heitä pannulle voin kanssa. Laita mukaan sienet ja pavut ja paista hetki kovalla lämmöllä. Purista lopuksi vielä puolikkaan limen mehut pannulle, pyöräytä kertaallen ja homma on hoidettu.

Kokoa annos ja herkuttele!

Hauskaa viikonloppua! Me lähdemme etsimään Delliä ja Fiinaa taas 🙂

Terveisin

Perjantaikokki

Inkivääripaistettua haukea, chilijogurttia ja wokkitikkuja

Joku viisas kerran sanoi, että vain silloin saa kunnolla aikaan, kun pitää itsensä riittävän kiireisenä. Kokki alkaa pikkuhiljaa uskomaan sitä viisasta. Kokki on päässyt tutustumaan viime viikkoina muuttamisen, sisustamisen, siirtonurmikon istuttamisen ja kaapin paikan päättämisen innostavaan maailmaan. Ja sitä myötä ovat vapaahetket olleet vähissä. Ruokaa on pitänyt keksiä jääkaapin sisällöstä vartissa – ja aina välillä on onnistanut!

Onneksi vieheeseen tarttui viikolla parikiloinen hauki, joka ihmetteli kohtaloaan jääkaapissa päivän verran, kunnes joutui inspiraation uhriksi. Tällaista tämän perjantain sankaristamme syntyi…

Inkivääripaistettua haukea, chilijogurttia ja wokkitikkuja
Hieno nimi hienolle raaka-aineelle. Kokin jääkaapista löytyi tätä ruokaa valmistettaessa seuraavat raaka-aineet:

– pari kiloinen hauki fileinä
– puolikas lanttu
– kolme isoa porkkanaa
– puolikas purjosipuli
– salottisipuli
– kaksi punajuurta
– pari desiä kreikkalaista 10% jogurttia
– sweet chili-kastiketta
– ruisjauhoja panerointiin
– oliiviöljyä paistamiseen
– suolaa ja pippuria myllystä

Näin se käy
Esivalmistele kala ensiksi. Mikäli kalaa on runsaasti, etkä osaa (tai kalakauppiaasi ei osaa) leikata sitä kokonaan ruodottomaksi, ehdotan seuraavaa: poista kylkiruodot. Leikkaa fileen alaosa irti ennen y-piikkejä kulkevaa vanaa pitkin. Sitten poista alaosan pyrstöosasta n. 1/4 fileen mitasta. Näin saat ainakin yhden, isohkon ja täysin piikittömän osan käyttöösi – eli sen, missä kylkipiikit ennen olivat. Lopun voit vaikka jauhaa kalapulla-aineksiksi. Voit myös katsoa ohjevideoni ”Hauen fileointi ruodottomaksi” tästä. Jos kalaa ei ole paljoa, niin haastan sinut haastamaan kalakauppiaasi: tilaa haukesi ruodottomana. Kun pari kuukautta toistat tilauksesi säännöllisesti samalle kauppiaalle, niin eiköhän ala opettelemaan 🙂

Leikkaa ruodoton fileen osa kalapuikon kokoisiksi paloiksi ja laita kulhoon odottamaan. Valmista seuraavaksi kastike: kaada n. 2 desilitraan jogurttia kaksi ruokalusikallista sweet chili-kastiketta. Sekoita. Tämä ei muuten toimi rasvattomilla tuotteilla – tulee mautonta!

Pilko porkkanat, lantut, ja punajuuret ison tulitikun kokoisiksi siivuiksi. Pilko punajuuri viimeiseksi, muuten se värjää kaikki muut. Pidä punajuuri loppuun asti erillään muista juureksista. Leikkaa salottisipuli ja purjo siivuiksi.

Kuumenna öljy pannulla ja wokkaa ensiksi punajuuria muutama minuutti. Mausta suolalla ja laita erilliselle lautaselle odottamaan. Wokkaa sitten muut juurekset. Mausta ne suolalla ja pippurilla. Laita hetkeksi odottamaan – pidä lämpimänä.

Kaada kalojen päälle n. 2 desiä ruisjauhoja, rouhi pippuria sekä suolaa myllystä ja kääntele kalat kauttaaltaan jauhoihin. Nostele palat pannulle (ravista ylimääräiset jauhot takaisin kulhoon), jossa on reiluhkosti kuumaa öljyä. Paista hetki molemmilta puolilta. Ripottele päälle vielä muutama teelusikallinen jauhettua inkivääriä ja paista vielä hetki.

Tarjoa kala wokkitikkujen ja jogurttikastikkeen kera. Herkullista, mutta ah niin herkullista 🙂

Kiireistä viikonloppua!

Terveisin

Perjantaikokki