Kaikkihan me tunnistamme hyvän myyjän, kun se kohdalle sattuu. Sen tunnistaa viimeistään siitä kuuluisasta visalaskusta. Kiitän onneani, että tältä tiskiltä ei visan vingutukseen sopivaa laitetta löytynyt, sillä tarjonta oli harvinaista, hyvää ja juuri sitä mitä kaipasin. Debit olisi ylittänyt pian creditin.
Fillaroin tuttuun tapaan Aurajokirantaa mennä viikolla töihin ja kurvasin pääkirjaston eteen syntyneelle Vähätorille, joka olikin miinoitettu markkinakojuilla. Lisäsin vauhtia, koska metrilakut eivät kiinnostaneet. Mutta sitten olikin pakko rutata jarrut pohjaan. Tarjolla ei ollut lakun lakua, vaan satakunnan makuja. Olivat tehneet invaasion elinkeinoelämän edustuksen kera kahdeksi päiväksi varsinaiseen Suomeen ja raijanneet iloksemme ja rahamme menoksi myös kylmätiskillisen paikallisen tuottajan vasikkaa. Siis suomalaista vasikanlihaa!
Lukkojarrutus, pyörä parkkiin ja tiskille. Hyvä myyjä oli pilkkonut maistiaisiksi pienen nyrkin kokoisia paloja vasikka-aladobia, eli tytinää, jota kuulemma joulukuussa Linnassakin tarjotaan. Lisäksi vieressä ottajaa odotti vasikasta tehdyt leikkeleet. Ihan kuin tässä tarvittaisiin maistiaisia! Kyllä ostan muutenkin.
Mutta sitten tuli tenkkapoo. Käteistä ei ollut ja muovi ei kelvannut. Mitä vastasi hyvä myyjä?
”Ota siitä ulkofilee kainaloon. Tulet sitten iltapäivällä vaikka maksamaan, jos muistat. Kato, kyllä luottamusta pitää sen verran olla!”
Luottamusta? Keneen? Minulla itselläni itseeni, että en unohda tulla maksamaan, vaiko myyjällä vieraassa kaupungissa vieraaseen asiakkaaseen, jota ei ole koskaan ennen nähnyt, eikä mitään takeita ole, ettäkö näkisi enää toiste. Vitsi mikä asenne!
Luottamusta ei löytynyt – nimittäin itselläni itseeni. Liekö kulttuuriero, mutta en voinut poistua lihat kassissa mitään maksamatta – vaikka vakaana aikomuksenani olisikin ollut tulla ne maksamaan myöhemmin. Sen sijaan hyvä myyjä sai minut tuntemaan juuri mahtavan ”minuun luotetaan” -tunteen ja sotkemaan tuhatta ja sataa pankkiautomaatille ja takaisin. Kourassa tukku riihikuivaa, että saisi vielä vasikkamakkarapaketinkin kotiin viemisiksi.
Kaupat tuli – ja me molemmat olimme tyytyväisiä. Minä sain loistavat raaka-aineet ja hyvä myyjä sai vähän rahaa sekä yhden puolestapuhujan juurrutettua uuteen kaupunkiin.
Mitä tästä opimme?
- Satakunta lienee potentiaalinen lähiruokamatkakohde tänä kesänä
- Hyvä myyjä luottaa ja luo luottamukselliset välit välittömästi. Luottamus tehoaa sata kertaa tehokkaammin kuin helppoheikkimäinen tyrkytys.
- Pankkiautomaatti ei ole ikinä liian kaukana, jos on tarjolla kotimaista vasikkaa
Hyvää kesäistä viikonloppua!
Perjantaikokki
Grillattua vasikkaa ja valkosipuli-rosmariiniperunat
Satakuntalaisten vierailun johdosta syntyi meillä kuluneella viikolla kaksi vasikkaruokaa. Aivan loistava ”Vitello Tonnato”, eli vasikkaa tonnikalakastikkeella. Yleensä joudumme turvautumaan tässä esim. kalkkunaan ja tekemään ”Tacchino Tonnaton”, mutta kyllä se aidosta vasikasta tehtynä maistui aivan erilaiselle. Ohjeen löydät täältä!
Toinen ulkofileestä valmistunut ruoka on sekin ihanan italialainen ruoka, joka valmistuu vaikka eilisistä uusista perunoista vaivatta.
AINEKSET
-
600g vasikan ulkofileetä
- 1 kg keitettyjä uusia perunoita
- 2 valkosipulin kynttä
- 2 oksaa tuoretta rosmariinia
- 3 – 4 rkl ruokaöljyä
- sitruunan siivuja
- merisuolaa ja mustapippuria myllystä
VALMISTUS
Keitä perunat kypsiksi, mutta varo, että eivät mene yli. Pilko isoimmat puoliksi ja jätä pienet koskematta. Lyttää veitsen kyljellä pari valkosipulinkynttä kuorineen littanaksi. Laita pannulle runsaasti öljyä, kuumenna ja lisää valkosipulit ja perunat. Riivi toisesta rosmariinin oksasta lehdet pannulle ja jätä toinen koristeeksi. Kun perunoissa on kaunis, kullanruskea ja rapea pinta, niin laske lämpö pienelle ja valmista vasikka.
Poista fileestä kalvot ja leikkaa n. sormen paksuisiksi pihveiksi. Hakkaa nyrkillä tai lihanuijalla kevyesti, mausta suolalla ja pippurilla ja grillaa noin minuutti per puoli tai makusi mukaan.
Tarjoa perunoiden, sitruunasiivujen ja italialaisen punaviinin kera.
Paluuviite: Kiviä lentolaukussa « Perjantaikokin blogi