BBQ-possua pinaattipedillä ja kunnon kaalisalaattia – Rajat ylittäviä ammattisalaisuuksia

Joidenkin mielestä ruuanlaitto ja taikatemput kuuluvat samaan kategoriaan. Kastikkeen maustaminen tai norsun taikominen kadoksiin – harva kertoo, miten se tehtiin. Minä koitan olla eri maata ja paljastan useimmiten innoissani kaikkien osaamieni taikatemppujen salaisuuden. Valitettavasti en osaa montaakaan.

Viime viikolla Ranskassa törmäsin taikurikokkiin ravintolassa, jossa istuttiin korkeilla tuoleilla, joihin isojenkin ihmisten piti kiivetä. Tunsi itsensä lapseksi jälleen, kun sai vapaasti heilutella jalkojaan. Tarjoilija tosin näytti lilliputilta, mutta ruoka oli hyvää. Maistoin erinomaista lohipurilaista ja pyysin reseptiä, mutta kokki kuului taikurisarjaan, eikä salaisuutta kertonut.

Tein muutaman kokeiluversion, mutta jotain uupui. Ensi perjantaiksi yritän murtaa salaisuuden. Ranskantaikurin salaisuutta miettiessä tuli nälkä ja tein porsasta. Toivottavasti maistuu.

BBQ-possua pinaattipedillä ja kunnon kaalisalaattia

AINEKSET
Neljälle tarvitset:

– porsaan sisäfile n. 600 g
– bbq-kastiketta (kaupan valmis marinadikastike käy)
– tuoretta pinaattia iso pussillinen
– puolikas pienehköstä kaalista
– kaksi isoa porkkanaa
– munan keltuainen
– n. 1 dl rypsiöljyä
– 2 tl dijon-sinappia
– 1 tl etikkaa
– suolaa ja pippuria myllystä
– 1 rkl voita paistamiseen

VALMISTUS
Aloita valmistamalla kaalisalaatti, eli coleslaw, tekeytymään. Pilko porkkanat ja kaali n. 5 cm pitkiksi suikaleiksi – niin ohuiksi kuin mahdollista. Käytä puukkoa, juustohöylää tai vaikka yleiskoneen viipalointiterää. Välineellä ei niin väliä ole, ainoastaan lopputuloksella.

Valmista majoneesi: laita keltuainen sauvasekoittimen astiaan, laita kone käymään ja kaada öljyä joukkoon erittäin ohuena nauhana. Kun majoneesi on sopivaa koostumukseltaan, mausta suolalla, etikalla ja sinapilla. Majoneesi saa olla hieman ylimaustettua, sillä se on colesaw:n ainoa mauste. Sekoita majoneesi huolella salaatti-porkkana -silpun joukkoon. Laita odottamaan jääkaappiin.

Poista sisäfileestä kalvot. Hiero pintaan hieman suolaa ja pippuria sekä reilusti bbq-kastiketta. Laita uuniastiassa 200 asteiseen uuniin n. 20 minuutiksi. Ota pois uunista, kääri folioon ja anna tekeytyä vielä n. 10 minuuttia. Näin liha ei kuivu.

Poista pinaattien isoista lehdistä varret. Paista pinaatteja miedolla lämmöllä voissa 5 – 10 minuuttia. Mausta suolalla.

Oikein hyvää ruokahalua!

Jos muuten BBQ-sanan historia kiinnostaa, niin kurkkaa kokin linkkivinkkiä. Tekstiä on paljon, mutta jos ulkoa opiskelet, niin voit sitten kesällä paukutella henkseleitä työpaikan grillijuhlien besserwisserinä 🙂

Hyvää viikonloppua toivottaen. Älä jumitu keittiöön, vaan nauti talvesta!

T: Perjantaikokki

Barbecue, BBQ vai Barbeque…

Siikaa parmakinkun, punajuuren ja kukkakaalikuskuksen kera

Mitä yhteistä on tällä blogilla ja omalla tyttärellä? Tytär on kokin ikioma lapsi ja siltä myös tämä blogi välillä tuntuu. Joka kerta, kun tyhjän kirjeen avaa eteensä, tuntuu siltä kuin ruudulle pitäisi saada aikaiseksi jotain henkilökohtaista. Ainoastaan aidot ajatukset ovat kiinnostavia. Vaahtokarkkimainen markkinointiteksti ei toimi ja takertuu kitalakeen. Tytär ja kirje ovat siis kokille kovin henkilökohtaisia asioita. Myönnettäköön myös pomolle…

Harva tietää, että muutakin yhtäläisyyttä on. Ensimmäinen perjantairesepti syntyi 29.11.2005 ja on siten vain 12 päivää omaa tytärtä vanhempi. Molemmat ovat siis reippaita ja joskus yllättäviäkin yksivuotiaita. Kummatkin hakevat vielä sitä omaa linjaansa, mutta selkeät luonteenpiirteet ovat jo nähtävissä.

Erojakin on. Kokki on tällä hetkellä Ranskassa, ensimmäisellä matkalla ilman tytärtään. Kova paikka – kokille. Tytärtä ei voi kasvattaa etänä, mutta onneksi edes perjantairesepti ja sen myötä yli 7000 ystävää on matkalla mukana.

Koskaan ei voi tietää, mitä omasta tyttärestä tulee, mutta aavistella voi. Hyvältä näyttää. Ja monien Matkamessuilla treffattujen ”perjantaireseptiläisten” palautteistakin voisi varovaisesti päätellä, että kauhea häirikkö ei reseptikirjekään ole. Joskus jopa odotettu perjantaivieras.

Kiitos kaikille sähköpostiosoitteille, joille messuilla sain kasvot. On kiva nähdä aina välillä, kenelle kirjoittelee 🙂 Toivottavasti jatkossakin kirje tuo hymyn naamalle, kuten innokkaan yksivuotiaan kuuluukin!

Ja takaisin päivän epistolaan…
…kuten sanonta kuuluu. Kokilla on tapana puhua lyhyesti ja ytimekkäästi. Kuten myös tänään 🙂

Tämän viikon resepti syntyi viime viikonloppuna saaristossa, kun pakkasta oli -7 astetta, meri avoinna ja tuuli puhalsi myrskylukemissa kerryttäen kymmeniä kiloja jäätä kokin verkkoveneeseen. Siiat saatiin merestä, kiitos appiukon sormien pakkaskestävyyden. Muuten olisi herkku jäänyt syntymättä. Lisukkeena tarjotaan pari ennenkin reseptikirjeissä esiteltyä kokin suosikkia, mutta kun hyviä ovat, niin olkaa hyvät jälleen kerran.

Siikaa parmakinkun, punajuuren ja kukkakaalikuskuksen kera
Neljälle hengelle tarvitset

AINEKSET

– 4 siikafilettä suomustettuna
– yksi iso keltasipuli
– 15 lehteä basilikaa
– 4 siivua parmakinkkua
– voita paistamiseen

Punajuuret

– 2 isoa punajuurta
– hyppysellinen salviaa
– voita paistamiseen

Kukkakaalikuskus

– keskikokoinen kukkakaali
– keskikokoinen keltasipuli
– oliiviöljyä paistamiseen
– sahramia tai kurkumaa

Lisäksi kaikkiin merisuolaa ja mustapippuria myllystä.

ESIVALMISTELU
Keitä punajuuret kypsiksi. Kuori ja pilko ne siivuiksi. Pilko sipulit pieneksi. Kuullota miedolla lämmöllä. Ota puolet sipulista syrjään ja säästä se kuskukseen. Pilko basilika ja lisää loppujen sipulien kanssa pannulle. Paista vielä hetki. Leikkaa kukkakaalista sisus pois ja laita loput tehosekoittimeen. Aja koneella ”ryynimäiseksi” (kestää muutamia sekunteja). Voit vaihtoehtoisesti pilkkoa kukkakaalin puukolla erittäin pieneksi. Laita kalafileet pellille leivinpaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Jauha fileiden pinnalle suolaa ja mustapippuria ja levitä sipuli-basilikaseos tasaisesti fileille. Laita koko komeuden päälle siivu parmakinkkua.

ITSE VALMISTUS
Lämmitä uunin grillivastus 240 asteeseen. Lämmitä kaksi pannua, toinen punajuurille ja toinen kuskukselle. Laita kalat uuniin n. 7 – 10 minuutiksi (riippuen kalojen koosta). Paista sillä välin punajuuria kevyelti voissa. Mausta suolalla, pippurilla ja salvialla. Paista kukkakaalia oliiviöljyssä muutama minuutti kohtalaisellä lämmöllä. Lisää joukkoon sipuli ja mausta suolalla, pippurilla ja sahramilla.

Kokoa annos ja herkuttele.

Ranskanmaalta teitä tervehtien

Perjantaikokki

Curryvoissa paistettua haukea punajuuri-chevrepedillä

Missä oot, oi hauki!

Tällaista en ole ikinä kokenut. Kokonaista neljä viikonloppua kiersin haukikaislikoita ilman tärpin tärppiä. Eivät käyneet hauet edes näyttäytymässä, puhumattakaan että olisivat pannulle asti pomppineet. Olin jo valmis myymään virvelit ja vaihtamaan harrastuksen vaikka lintujen bongaamiseen tai liveroolipelaamiseen – jos tietäisin, mitä siinä tehdään.

Onneksi en tiennyt, sillä viime viikonloppuna, appiukon ja lankomiehen kanssa joulukuisella merellä seikkaillessa, se vihdoin tarttui. Se ISO! Todella ISO!

Hyökkäsi aivan matalasta rannasta. Oli niin iso, että ei viitsinyt turhia temppuja esitellä. Painui vain suoraan veneen alle, veti vavan kaarelle, jurnutti pohjassa hetken, käänsi kylkeä ja näytti veneessä olijoille jättimäistä päätään ja… irtosi.

Jälleen kerran olin valmiina myymään varusteet. Olisivat lähteneet halvalla. Mutta onneksi appiukko sai ylös reilun kolmekiloisen, jotta perheelle saatiin ruokaa ja vaimoilta oikeutus harrastukselle.

Tätä syötyään vaimot suorastaan patistivat uuden hakuun! Että varmasti jouluksikin riittäisi.

Curryvoissa paistettua haukea punajuuri-chevrepedillä


AINEKSET

– 400 g suomustettua, perattua ja ruodotonta hauen fileetä (ks. video linkistä) suorakaiteen muotoisina paloina
– currya 2 tl
– voita 4 rkl
– valkopippuria ja merisuolaa myllystä

– 4 isoa punajuurta
– 200 g chevreä
– oliiviöljyä
– suolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Lämmitä uuni 225 asteeseen. Kuori punajuuret ja leikkaa ne n. 3 mm paksuiksi siivuiksi. Lado levylle leivinpaperin päälle yksitellen. Ripottele päälle oliiviöljyä sekä suolaa ja pippuria myllystä. Laita uunin ylätasoon n. 15 minuutiksi. Ota uunista ja kokoa siivut pieniksi keoiksi, joiden väliin ripottelet reilusti chevreä. Laita vielä paahtumaan uuniin n. 10 minuutiksi. Paista sillä aikaa hauet.

Laita pannulle neljä ruokalusikallista voita ja kuumenna pannu. Kun voi alkaa hetken kuluttua vaahtoamaan, laske lämpöä (siirrä pannu hetkeksi liedeltä, jotta voi ei ruskistu). Sekoita voin joukkoon curry ja laita kalapalat pannulle nahkapuoli alaspäin. Jauha päälle suolaa ja valkopippuria. Siirrä pannu takaisin liedelle ja nostele kuumaa curry-voivaahtoa kalojen päälle lusikalla. Kalapalat kypsyvät paksuudesta riippuen n. 4 – 6 minuuttia.

Ota punajuuret pois uunista, nosta keot lautaselle ja päälle pari palaa kalaa kullekin.

Hyvää ruokahalua!

Soitto kaverille saattaa pelastaa pulasta
Tämän reseptin juju on curryn ja hauen uskomattoman hyvässä yhteispelissä. Haukea kun vihdoin tuli, oli kokki onnesta sekaisin eikä enää muistanut, kuinka sitä taas valmistettiinkaan. Siksi oli pakko soittaa itseään paremmalle. Soitto Pohjoismaiden tuoreelle parhaalle kokille, hyvälle ystävälle, nykyisin HK:ssa itse Sukulan oikeana kätenä toimivalle Antti Nurkalle auttoi. Häntä saa siis kiittää tästä kombinaatiosta!

Viinin valitsemisessa auttoi puolestaan Wennercon aina avulias Saija. Häneltä vastaus tippui kuin apteekin hyllyltä. Ehdottomasti Dry Muscatia. Se toimii chevren kanssa kuin häkä! Ja miksei currynkin…

Ja niinhän se toimi 🙂

Herkullista viikonloppua. Ensi viikoksi koitan taas saada merestä, metsästä tai pellolta kiinni jotain kivaa, josta saisi tehtyä vaikka joulupöytään apetta.

Terveisin

Jälleen kalastuksesta ja hauista pitävä Perjantaikokki

Lisätietoa viinistä (maahantuojan sivuilta)