Kotijuusto-naurissalaatti basilikaöljyn kera ja grillattua karitsan entrecotea – Kesän merkit

Kuu kiurusta kesään, pääskysestä ei päivääkään. Vanhan kansan lorussa kesän lähestymistä aikataulutettiin havaittujen lintulajien perusteella. Tänä vuonna loru menetti viimeistään ennustearvonsa, kun lämmin talvi sotki lintujen kalenterit.

Sen sijaan on yksi kesän varma merkki, joka toistuu vuodesta toiseen tismalleen samaan aikaan. Nimittäin vaaleat poplaritakit! Linnut tulevat ja menevät lämpötilan ja säiden mukaan, mutta vaaleat poplarit ilmestyvät katukuvaan parveilemaan aina, kelissä kuin kelissä, huhtikuun viimeisenä päivänä. Näin myös tänä keväänä.

Kesä katsotaan kalenterista

Eräs entinen työkaverini käytti pitkiä kalsareita aina lokakuusta maaliskuun loppuun. Oli ulkona kylmä tai ei. Joka kevät ensimmäisten lämpimien päivien saapuessa huomaan vastaavan ilmiön – vaatteet valitaan kalenterin, ei lämpötilan mukaisesti. Katselin hiljattain kuvia vuoden 2002 vapun päivästä. Sää Turussa oli silloin kylmä ja sateinen. Kuvat olivat täynnä vaaleita poplareita – kesän merkkejä. Tänä vuonna lämpömittarin elohopea huiteli lähellä kahtakymmentä. Ja taas vappukuvat täyttyivät vaaleista poplareista. Olihan vasta toukokuun alku…

Hei, se on kesä jo! Shortsit jalkaan ja terassille. Kesän kestoa ei kukaan ennusta, joten nauti nyt.

Kotijuusto-naurissalaatti basilikaöljyn kera ja grillattua karitsan entrecotea

Vappua valmistellessa löysin Kauppahallista Reino Jokisen lihaliikkeestä karitsan entrecotea. Se on hieman rasvaisempaa kuin sisäfilee ja maistuu grillissä käytyään taivaalliselta! Jos sitä saat, niin tartu kiinni. Voit käyttää myös karitsan sisäfileetä tai syödä salaatin sellaisenaan.

Ehdottoman tärkeää on, että nauriit ja kyssäkaalit ovat kevään ensisatoa, jolloin ne ovat supermehukkaita, raikkaita ja rapeita.

AINEKSET
– 600 g karitsan entrecotea
– 1 sitruuna
– 3 valkosipulinkynttä
– 2 oksaa rosmariinia
– 2 oksaa timjamia
– 2 dl oliiviöljyä
– 1 rkl balsamicoviinietikkaa

– 200 g kotijuustoa
– 1 pieni kerä lehtisalaattia
– 1-2 naurista
– 1 kyssäkaali
– 6 retiisiä
– 3 kevätsipulia varsineen
– 20 basilikan lehteä
– 1 dl oliiviöljyä

– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Pilko sitruuna ja valkosipulit pieneksi. Pilko yrttejä hieman. Sekoita oliiviöljyn, suolan ja mustapippurin kanssa marinadiksi. Laita lammas marinoitumaan mielellään vuorokaudeksi.

Pese, kuivaa ja revi salaatti suupalan kokoisiksi paloiksi. Kuori ja pilko nauriit ja kyssäkaalit. Pilko retiisit ja kevätsipulit. Sekoita salaattiainekset. Sekoita sauvasekoittimella basilikasta ja öljystä tasaista yrttiöljyä. Mausta öljy suolalla ja pippurilla. Grillaa kotijuustopalaa kuumassa grillissä muutama minuutti per puoli, pilko ja sekoita salaatin joukkoon juuri ennen tarjoamista. Ripottele päälle basilikaöljy.

Pyyhi lampaista ylimääräinen marinadi. Grillaa niitä, kunnes ovat sisältä roseita (sisälämpötila n. 58 astetta) ja kääri folioon vetäytymään noin kymmeneksi minuutiksi. Pirskottele lopuksi päälle vielä balsamicoa. Tarjoa salaatin kera.

Kotijuustolla kuorrutettua kanaa ja valkosipulista papuherkkusienipaistosta

Saimme Herrankukkarossa kunnian järjestää maailman ensimmäisen suomalaisen delfiinisafarin! Julkkisdelfiinit, Delli ja Fiina, uiskentelivat tiistaina Airismaan, eli Herrankukkaron kotisaaren eteläpuolelta Hämmärönsalmesta kohti Airistoa. Polkaisimme pikavauhtia uuden matkailutuotteen käyntiin ja jo seuraavana päivänä starttasi maailmanhistorian ensimmäinen suomalainen delfiinisafari Airistolle. Kuinka kävi? Näkyikö delfiinejä? Lue Turun Sanomista. Linkki on alla 🙂

Turun Sanomien artikkeli Herrankukkaron delfiinisafareista

Mielenkiintoista tämä elämä saaristossa
Delli ja Fiina lienevät muiden delfiinien mielestä edelläkävijöitä – ovathan ne lomailemassa aivan uudella alueella. Perinteisten tapojen rikkominen tuo yleensä uusia innovaatioita. Ainakin se herättää huomiota. Tänä perjantaina yhdistämme perinteistä kotijuustoa kanaan ja papuja limeen. Uusi innovaatio? Tuskin. Mutta hyvää se oli 🙂

Kotijuustolla kuorrutettua kanaa ja valkosipulista papuherkkusienipaistosta

Ainekset neljälle hengelle

– neljä broilerin rintafilettä
– neljä paksua siivua kotijuustoa
– 1 rkl hunajaa
– suolaa
– valkopippuria
– tilkka öljyä

– vihreitä papuja 200 g
– rasia herkkusieniä
– lime
– valkosipulinkynsi
– ruokalusikallinen voita

Paista kanan rintafileet öljyssä molemmin puolin ja aseta uunivuokaan. Sivele viipaleet hunajalla ja mausta suolalla ja valkopippurilla. Kypsennä 180 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia (paksuudesta riippuen!). Leikkaa tuorejuustosta 1 cm paksut viipaleet ja aseta rintafileiden päälle. Gratinoi lopuksi vielä grillivastuksen alla täydellä teholla muutama minuutti, että juusto ruskistuu hieman.

Keitä pavut suolalla maustetussa vedessä n. 7 minuuttia. Jäähdytä kylmässä vedessä. Pilko herkkusienet neljään osaan. Murskaa valkosipuli ja heitä pannulle voin kanssa. Laita mukaan sienet ja pavut ja paista hetki kovalla lämmöllä. Purista lopuksi vielä puolikkaan limen mehut pannulle, pyöräytä kertaallen ja homma on hoidettu.

Kokoa annos ja herkuttele!

Hauskaa viikonloppua! Me lähdemme etsimään Delliä ja Fiinaa taas 🙂

Terveisin

Perjantaikokki