Mun äiti oli ennen maatalon emäntä. Silloin me synnyttiin. Meitä syntyi kuusi ja kaikki olivat poikia. Koittivat kai tyttöä, mutta ei tullut. Olis kyllä ollut ihan kiva saada siskokin.
Meillä oli aina hirveästi väkeä kotona, koska me asuttiin maatalossa. Perhettä kahdeksan ja toistakymmentä muuten vain ruokittavaa. Mun äiti teki kaikille ruokaa. Me käytiin aina kaupassa yhdessä ja siihen meni monta tuntia, kun mun äiti jäi suustaan kiinni. Ja kärryjä kärrättiin aina kolme – kukkurallaan ruokaa. Se oli kengurumarket. Nykyään sitä kutsutaan Prismaksi, mutta ei se ole sama kauppa. Tuoreita sämpylöitä oli joka päivä. Öisin äiti meni töihin. Hoiti sairaalassa sairaita. Päivisin meitä pieniä. Äitit ei ikinä nuku, ajattelin.
Mun äiti järkkäs aina kaikkea. Parasta mun mielestä oli kun kesällä hypättiin yhtäkkiä autoon ja ajettiin pizzalle ja kesäteatteriin. Samppikseen tai Vartiovuorelle. Muistan aina sen, kun tunnen pizzan tuoksun. Tai käyn kesäteatterissa.
Sitten ne eros. Meitä oli kotona enää viisi ja yksinhuoltaja. Äiti kävi edelleen öisin töissä ja päivisin vei meitä autolla harrastuksiin ja kouluun. Se oli aina myöhässä ja joskus unohti hakea koulusta. Se ei haitannut. Silloin me käytiin kauppahallissa piispanmunkilla. Sitten me alettiin fillaroimaan. Matkaa oli 15 kilsaa. Äiti sai vähän nukkua. En tiedä, nukkuiko.
Lama vei asunnon yhdessä yössä. Meitä oli enää kolme ja äiti. Me asuttiin monta viikkoa hotellissa yhdessä huoneessa. Asuntoja ei ollut. Ulkoilutettiin koiria parkkipaikalla. Sitten me muutettiin kaksioon. Me kolme ja äiti. Me jaettiin lehtiä neljästään. Me oltiin viidentoista vanhoja, paitsi pikkuveli, joka oli 12. Sekin jakoi lehtiä. Meillä oli kova juoksukunto ja otimme kisoja kerrostaloja ylös alas. Sateella juostiin kovempaa. Ja pakkasella. Se oli kivaa.
Meidän äiti järkkäsi aina jotain jännää. Se on vienyt bussilla tuhansia nuoria laskettelemaan. Me hoidettiin ne matkat talkoilla, niin päästiin mekin vuorille. Soittelin lukion ekaluokkalaisen saksalla Itävaltaan ja varailin ryhmälle hotelleja. Ajoin muut pois huoneesta, kun en osannut kielioppia. Olisivat korjailleet. Äitin kanssa sitten hoidetiin muut järjestelyt. Kuulakärkikynällä ja äitin kierrevihkolla.
Nyt me asutaan omillaan. Ja meillä on omat perheet ja lapsia. Äiti asuu siinä kaksiossa eikä järkkää enää laskettelumatkoja. Nyt hän hoitaa lapsia, joilla ei ole ollut yhtä hyvä lapsuus kuin meillä. Sitä hoitokotia kutsutaan lastenkodiksi. Ne lapset ovat hyvässä hoidossa. Ne on mun äidin hoidossa. Nyt ne saavat hyvää ruokaa ja tuoreita sämpylöitä. Ja pääsevät aina välillä pizzalle ja kesäteatteriin mun äitin kanssa. Hoitaa mun äiti meidänkin lapsia.
Sunnuntaina mun äiti saa jonkun mitalin presidentiltä. Sitä kutsutaan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitaliksi. Mun äiti saa sen, koska sen on maailman paras äiti. Niin on sunkin äiti.
Muista se.
Perjantaikokki
Rakkautta ei ole koskaan liikaa
Kirjoittamisen ammattilaisen, Kimmo Parikan, haastattelu äidistäni Kaarinan Uutisissa.
Naudan entrecote sekä papu-pekoni-suppilovahveropaistos
– 4 naudan entrecote-pihviä – 250 g neulapapuja – 1 pkt pekonia – 100 g suppilovahveroita (yksi iso kourallinen) – 1 keltasipuli – voita ja öljyä paistamiseen – Maldon-suolaa ja mustapippuria VALMISTUSPoista pavuista kuivat päät. Keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Pilko sipuli siivuiksi ja pekonit paloiksi. Laita pekonit kylmään pannuun ja levy päälle. Kun pekonit ovat kypsiä, lisää sienet, sipulit ja keitetyt pavut. Paista miedolla lämmöllä sen aikaa, kun paistat toisella pannulla pihvit.
Laita toiselle pannulle ruokalusikallinen voita ja öljyä. Kuumenna ”vaahtoavaksi”. Lisää pihvit ja paista kovalla lämmöllä hetki molemmilta puolilta. Laske sitten lämpö kakkoselle ja anna kypsyä rauhassa haluamaasi kypsyysasteeseen. Mausta suolalla ja mustapippurilla ennen tarjoamista papu-sieni –paistoksen kanssa.
Hyvää ruokahalua!