Punajuurikeitto ja valkosipulicrostinit – Kevättä rinnassa!

Kokki on kovin huolissaan ilmaston lämpenemisestä. Pidemmällä aikavälillä kyse on vakavasta ongelmasta, mutta maaliskuun auringosta nauttiessa on huoli kaukana. Niin kevytmielisestä ja käpyrauhasen vietävissä olevasta olennosta on perjantaikokissakin kyse. Keväällä ei kokki pysty masentumaan, vaikka sitä kuinka yrittäisi.

On melkoisen hauskaa herätä säpsähtäen huomaamaan, että ikkunasta tulvii valoa – kellon täytyy olla jo yhdeksän ja taas on kokki myöhässä. Perunat kuorimatta ja kalat pilkkimättä. Vilkaisu kelloon ja pikainen kiitos kevätauringolle. Kello on puoli seitsemän ja kokki kääntää onnellisena kylkeä. Mikä meidät suomalaiset pitäisi valppaina, ellei joka vuosi saapuva kevät!

Nauttikaa valosta ja kevään väreistä. Kohta on meri jäästä vapaa ja rannat siianonkijoita täynnä. Nyt oli kokin pakastin kalasta tyhjä, joten oli pakko käydä juuresten kimppuun. Onneksi, sillä vaimon avustuksella tuli taas niin hyvää ruokaa, että!

Ja onhan tämän perjantain resepti eräänlainen kevään väriläiskä sekin! Kippaa vaikka olohuoneen vaalealle matolle, kuten kokin pikkuapuri, niin johan on väriä elämässä 🙂

Herkullinen punajuurikeitto ja valkosipulicrostinit

AINEKSET neljälle hengelle
– 8 keskikokoista punajuurta kuorittuna
– 1 punasipuli
– 1 rkl kanafondia (tai yksi kanaliemikuutio)
– 3 dl vettä
– 2 dl kermaa
– 200 g chevreä
– 4 siivua kaapissa kuivahtanutta paahtoleipää
– 1 valkosipulinkynsi
– oliiviöljyä paistamiseen
– suolaa ja pippuria myllystä

VALMISTUS
Pilko punajuuret ja sipuli. Paista sipulia hetki oliiviöljyssä. Lisää punajuuret. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää fondi ja vesi ja anna kiehua, kunnes punajuuret ovat kypsiä.

Tee sillä aikaa valkosipulicrostinit. Pilko valkosipuli siivuiksi ja paahtoleivät pieniksi kolmioiksi. Paahda valkosipulia ja leipiä oliiviöljyssä, kunnes leipäpalat ovat rapeita ja kullanruskeita. Heitä valkosipulit pois.

Kun punajuuret ovat kypsiä, lisää kerma ja soseuta keitto. Jos käytössäsi on yleiskone tai ns. blenderi, käytä sitä. Anna koneen käydä pari minuuttia, niin saat parhaan lopputuloksen. Voit käyttää myös sauvasekoitinta.

Annostele keitto lautasille ja asettele juustosiivuja keiton pinnalle ja juuston päälle crostinit.

Taivaallista…

Hyvää ja helppoa viikonloppua. Ja muistakaa käydä äänestämässä!. Viikonloppuna sataa ainakin saaristossa räntää, joten nauttikaa auringosta aina kun mahdollista!

Terveisin

Perjantaikokki

Anjovista, lohta, mozzarellaa ja kaikkea muuta hyvää – Kokki tuli kaupunkiin

Marseille, Pariisi, Turku, Lappeenranta, Turku… Pitkä on ollut miehen tie, mutta mitä ei rakkautensa eteen tekisi! Nyt ei puhuta perjantaikokista, vaan uudesta keittiöpäälliköstämme, Julien Boulangerista, joka hyppää remmiimme näinä päivinä!

Sen verran on taitava kaveri, että perjantaikokki myöntää itsensä keittiössä aivan kakkoseksi. Mutta hyvä tiimi meistä tulee! Julien on itsensä Alain Ducassen (maailman tunnetuimpia keittiöguruja) kasvatti ja muutti naisen (kuinkas muuten…) perässä Suomeen neljä vuotta sitten – ja suoraan ravintolamme Vaakahuoneen keittiöön. Välillä hän kävi kääntymässä Lappeenrannassa, mutta nyt näyttää muuttoauton keula jälleen kohti Turkua ja saaristoa.

Miksikö kerron tämän? Jos jatkossa blogidda on aistittavissa hitunen aitoa ranskalaisuutta, niin se ei välttämättä ole taas niitä kokin hairahduksia… Kauas ei saaristosta Julieniakaan päästetä ruokalinjassa, mutta takaan, että Julien tuo ammattitaidollaan monta uutta vinkkiä teille perjantaireseptiläisille.

Niin, ja Julienin oppiin pääsee myös Herrankukkaron kokkikursseilla!

Tervetuloa Julien!

Anjovista, lohta, mozzarellaa ja kaikkea muuta hyvää
Tämän perjantain ruuassa on jännä kombinaatio, mutta ei se hassumpaa ollut…

AINEKSET neljälle

LOHI
– nahatonta ja ruodotonta lohifilettä 500 g
– 8 pekonisiivua
– 8 anjovisfilettä
– 150 g mozzarellaa
– mustapippuria myllystä

LINSSIT
– 1 dl linssejä
– 2 dl kermaa
– 1 dl kaprista
– 1 tl oreganoa
– 1 dl smetanaa
– 1 rkl dijon-sinappia
– hyppysellinen cayennepippuria
– mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Laita uunin grillivastus lämpiämään 200 asteeseen.
Leikkaa lohi neljäksi pitkulaiseksi palaksi ja rouhi pippuria päälle. Laita anjovisfileet ja mozzarellaviipaleet lohen kummallekin puolelle ja kääri pekoniin. Paista 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Valmista sillä aikaa linssihöystö.

Linssihöystö:
Tarkista pakkauksesta linssien keittoaika (se vaihtelee eri linssien kesken). Keitä niitä muutama minuutti vähemmän, kuin ohjeessa sanotaan. Huuhdo ne sitten kylmässä vedessä. Linssien tulisi olla ”al dente” tässä vaiheessa. Lämmitä kerma kattilassa, lisää linssit, kaprikset sekä sinappi ja anna kiehahtaa. Lisää joukkoon oregano sekä smetana ja mausta pippureilla.

Kokoa annos – linssit alle, lohi päälle – ja nauti

Oikein hauskaa perjantaita ja viikonloppua!

Terveisin Perjantaikokki

Lohiburger itämaisella poljennolla – Ranskalaisen kokin salaisuus – jatkotarinan 2. osa

Nyt alkaa saaristokokillekin valkenemaan erot ranskalaisessa ja suomalaisessa ruokakulttuurissa. Siinä missä ranskalainen chef huristelee skootterilla patongit tarakalla herkkutorilta toiselle kaulaliina hulmuten ja baskeri vinossa, sotkee tämä kokki Turun kauppatorilta polkupyörällä (lähes) aurattuja ja (melkein) hiekoitettuja pyöräteitä kohti kotia kypärä silmillä, sormet jäässä ja lohi selkärepussa hytisten. Siinä sitä on helppo gurmeeta kehittää, kun aurinko paistaa ja appelsiinit tippuu suoraan puusta aamiaispöytään… Kenties talven pakkaset ovat syynä siihen, että suomalainen keittiö luottaa yksinkertaisiin asioihin eikä kikkaile. Kikkailla saa luonnonvoimien kanssa jo tarpeeksi, joten keittiössä pidetään asiat simppelinä.

Ranskalaisen lohiburgerin salaisuus on nyt kuitenkin selvitetty! Tehtävää hidasti ainoastaan se, että kilometri ennen määränpäätä jäätyi fillarin takavanne kiinni eikä pyörä liikkunut, vaikka kuinka sotki. 22 asteen pakkanen ei siis tutkimusten mukaan kokkia pysäytä, mutta hänen fillarinsa pakkasraja kyllä ylittyi. Onneksi edes lohi repussa pysyi sulana (kiitos muuten Kauppatorin Kalapojille hyvistä vinkeistä salaisuuden ratkomiseksi ja erinomaisesta kalasta!).

Resepti eroaa linjastamme: se ei ole lyhyt ja yksinkertainen. Mutta jos haluat nopeuttaa, osta majoneesit ja guacamolet valmiina ja laita sipulit ja tomaatit raakoina purilaiseen, niin ruoka valmistuu vikkelään. Mutta tosiherkuttelijat tekevät kastikkeet itse ja kalttaavat tomaatit… Onhan sitä taas koko viikonloppu aikaa 🙂

Suomalaisen ruisleivän välissä ranskalainen lohiburger itämaisella poljennolla

Neljälle hengelle tarvitset:

AINEKSET
Lohipihvit
– ruodotonta lohifilettä 500 g
– 2 keltuaista
– 1 dl korppujauhoja
– 1 limen kuori
– 1/2 limen mehu
– suolaa ja pippuria

Sipuli-tomaattipaistos
– 1 iso sipuli
– kaksi isoa tomaattia
– 1 rkl sweet chili-kastiketta
– suolaa ja pippuria

Guacamoleen
– 1 avocado
– 1/2 prk kermaviiliä
– 1/2 limen mehu
– hyppysellinen pilkottua chiliä
– suolaa ja pippuria

Majoneesi
– 1 keltuainen
– n. 1 dl rypsiöljyä
– 2 tl dijon-sinappia
– 1 tl etikkaa
– suolaa ja pippuria myllystä

LISÄKSI
– ruisleipää tai sämpylää
– salaattia

VALMISTUS
Valmista ensin kastikkeet.

Guacamole: halkaise avocado kahtia. Poista kivi ja kaiva liha kuoresta lusikalla. Pilko liha kuutioiksi ja soseuta sauvasekoittimella. Laita joukkoon kermaviili ja mausteet. Limen mehu estää avocadoa tummumasta.

Majoneesi: sekoita sauvasekoittimella keltuaisen joukkoon öljyä ohuena nauhana. Lisää lopuksi mausteet ja lisää öljyä tarvittaessa.

Lohipihvit: pilko ruodoton ja nahaton lohi n. 5mm x 5mm kuutioiksi (älä yleiskoneessa, vaan ihan veitsellä. Näin pihvissä on vielä kalan rakenne!). Raasta limen kuori. Lisää kalan joukkoon kaksi keltuaista, korppujauhot, limen mehu ja kuori sekä mausteet. Sekoita ainekset keskenään.

Tomaatti-sipuli-paistos: kalttaa tomaatit (leikkaa ristiviilto tomaatin päälle, kasta hetkeksi kiehuvaan veteen ja upota sitten kylmään veteen. Kuori lähtee näin helposti irti). Leikkaa tomaatit viipaleiksi ja poista siemenet. Leikkaa sipuli siivuiksi, paista miedolla lämmöllä öljyssä pehmeiksi. Lisää tomaattiviipaleet hetkeksi ja mausta sweet-chili-kastikkeella. Pidä lämpimänä, mutta älä paista.

Muotoile kalamassasta pihvejä joko stanssilla (metallinen, matala lieriö) tai käsin. Paista öljyssä molemmilta puolilta muutama minuutti. Paahda leivät, huuhdo salaatinlehdet, kokoa hampurilainen ja herkuttele!

Hyvää ja kylmää viikonloppua toivottaen!

Polkupyörällä potkukelkkaileva kokki