Voivaahdossa paistettua siikaa kermaisessa kuohuviinikastikkeessa

Siika on hieno kala sekä pannulla että meressä. Sen pyydystäminen on mielenkiintoista niin siikaongella, pilkillä kuin verkoillakin. Parhaimmalta se maistuu tietenkin tuoreena ja itsepyydystettynä, kuten kuvamme sankari, joka tarttui onkeen pari päivää sitten lähisalmesta. Nyt on jo virtapaikat avoinna ja siika-aika kohta parhaimmillaan!

Voivaahdossa paistettua siikaa kermaisessa kuohuviinikastikkeessa
Tämän perjantain ruokaa kehtaa tarjota vaikka pyhänäkin, vaikka onkin helppotekoinen.

Neljälle hengelle tarvitset:

– yksi isohko siikafile per syöjä ruodottomana
– 1 dl kermaa
– 1 dl kuohuviiniä (valkoviini tai kuiva siiderikin käy)
– 1 tl kalafondia
– 2 rkl ruohosipulisilppua
– 2 rkl persiljaa tai tilliä silppuna
– voita ja öljyä paistamiseen
– 1 rkl sitruunamehua
– pari pientä siivua sitruunaa koristeluun
– suolaa ja valkopippuria myllystä

– lisukkeeksi vaikka raikasta salaattia ja basmatiriisiä

Valmistus
Nypi kalasta piikit ja nylje nahka pois. Vaihtoehtoisesti voit suomustaa kalan. Pilko ruohosipuli ja persilja pieneksi. Valmista ensin lisukkeeksi salaatti ja riisi, sillä itse kala valmistuu nopeasti.

Kuumenna paistinpannu täydellä teholla kuumaksi. Laita nokare voita pannulle ja kaada tilkka öljyä päälle. Pannu on valmis vastaanottamaan kalat, kun voi vaahtoutuu ja alkaa muuttamaan väriään ruskeaksi. Laita kalat pannulle ja rouhi hieman suolaa ja pippuria päälle. Mikäli suomustit kalat, niin laita ne pannulle nahkapuoli alaspäin ja paista lähes kypsäksi kääntämättä kalaa. Käännä vielä toinenkin puoli aivan hetkeksi, niin kala on valmis.

Kun kalat ovat kypsiä, nosta ne lautaselle ja laita pannulle 1 dl kuohuviiniä, tilkka kalafondia ja 1 dl kermaa sekä sitruunamehua. Vähennä lämpöä, mutta anna seoksen kiehua koko ajan. Kun kastike on kiehunut noin puoleen alkuperäisestä määrästä, lisää ruohosipuli ja persilja sekä hieman suolaa ja valkopippuria. Tarkista maku ja lusikoi lautaselle sopiva määrä. Koristele kala sitruunasiivulla.

Hyvää ruokahalua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s