Maa-artisokkakeittoa ja silakkasandwich – Pelastakaa kalastajat

Posted on 23.10.2008 by Petri Hollmén

Aurajoen rannassa alkoi eilen mielestäni eräs vuoden parhaista karkeloista – silakkamarkkinat. Kuljeskelemalla nyt viikonloppuna Auran rannoilla, tarjoutuu kuluttajalle harvinainen mahdollisuus saada tuottajalle kasvot. Siellä ne kasvot veneissään kauppaavat aivan itse pyytämiään, perkaamiaan ja jalostamiaan kaloja. Satunnainen kuljeskelija voi mennä kysymään vaikka luodon tarkkuudella pyyntipaikkaa tai vinkkejä kalan käsittelyyn – veikkaan, että ilman vastausta ei jää. Kaupantekijäisiksi saatat saada rupattelutuokion maailman toiseksi upeimmalla kielellä – saaristo-suomella. Omaan ostoskassiini tarttui taivaallista marinoitua ahventa. Eikä vähiten siksi, että kalastaja oli nimennyt tuotteensa veneensä mukaan ”Julian kalaksi”. Tyttäreni Julia söi puolet purkista, heti kun sen kotona sain auki.

Kehitys kalataloudessa on markkinoista huolimatta huolestuttava. Veneillä paikalle saapui tänä vuonna enää viisi kalastajaa. Rannat täyttyvät pääasiassa markkinahumua tarjoavista helppoheikeistä, jotka nekin toki ovat monelle tärkeitä ja tekevät kunniallista työtä. Vähissä ovat aidot kalastajat. Vielä1980 luvulla ammattikalastajia merialueilla oli noin 2000, nyt enää reilut 200 kalastajaa.

Saaliit ovat pienentyneet ja kalaa on entistä hankalampi löytää. Olen itse havainnut dramaattisen muutoksen omassa vapaa-ajan kalastuksessani. Vielä kolme vuotta sitten oli helppo kehua saaristomeren kalavarmuutta. Nyt myönnän reilusti, että satunnaisena virvelinheiluttajana olen puolitoista vuotta kiertänyt kaislikoita käytännössä ilman tärppiä.

Kotimaisen kalan osuus suomalaisten kulutuksessa on enää kolmannes kaikesta kalasta. Eikä suunta ole nouseva. Kalastus on tarjonnut tärkeän, usein ainoan, elinkeinon juuri ulkosaaristossa. Kalastuksen kuollessa, päättyy myös muu elämä, kun elantoa ei merestä saa.

Kalaa on, mutta kalastaja ei siihen ehdi

Ei kala merestä ole kadonnut – vielä. Sen viholliset ovat vain ajaneet kalan uusiin kohteisiin. Ja kalastuksesta on tullut kilvanjuoksua. Kumpi ehtii verkoille ensiksi – hylkeet vai kalastaja. Hylkeet viihtyvät saariston ulkolaidoilla ja kannan kasvu on ajanut kalat sisäsaaristoon. Hylkeet ovat seuranneet perässä. Totesin asian omin silmin, kun elokuussa purjehdimme viikon ristiin rastiin sisä- ja välisaaristossa. Näimme neljä hyljettä viiden päivän aikana. Ja vasta kolme vuotta sitten näin elämäni ensimmäisen hylkeen ”livenä”.

Usein mainitaan myös merimetson vaikutus kalakantaan. Merimetso kieltämättä sijaitsee ravintoketjun huipulla – kuten hyljekin. Suomessa pesii noin 25 000 lintua, jotka syövät kalaa päivässä 10 000 kilon edestä. Tämä vastaa 2,5 %:a ammattikalastajien päiväsaaliista. Noin puolet merimetson ravinnosta on särkikalaa, joten aivan selvää syy-yhteyttä kalasaaliiden heikkenemiseen on uskaliasta vetää. Tosin lintupopulaatiot ovat hyvin paikallisia ja vaikutus saattaa yhden kalastajan elämään olla dramaattinenkin. On merimetson todettu käyvän ”kokemassa verkkojakin”.

Ihminen sittenkin pahin kalastajan vihollinen?

Kalan luontaisten vihollisten vaikutus paikallisesti voi olla suuri, mutta tarkasteltaessa koko Itämerta, nousevat muut ympäristötekijät päärooliin. Meren saastuminen ja rehevöityminen on saatava kuriin, jotta kala ja kalastajat voivat saaristossamme elää. Lisäksi me ihmiset vaikutamme enemmän kuin ajattelemmekaan omilla kulutusvalinnoillamme. Ostamalla marketista muovirasiaan pakattua tilapiafileetä, tuet käytännössä monikansallisia logistiikka- ja elintarvikeyrityksiä. Ostamalla kotimaista kalaa, kilisevät eurot ainakin osittain jonkun saaren niemennokkaan – ihan aidon kalastajan kouraan.

Tee siis hyvä työ, käy silakkamarkkinoilla, suosi kotimaista kalaa (kysyntä luo tarjontaa!) ja älä likaa Itämerta.

Ps. pieni kansalaisaktivisti nosti minussa taas päätään. Perustin ”Pelastakaa kalastajat” –adressin. Jos kannat huolta samasta asiasta, ilmaise se antamalla nimesi. Lue lisää klikkaamalla tätä!

Lähteet

Turun Sanomien raportti silakkamarkkinoilta (video)

Merimetso BirdLifen sivuilla

Riistan- ja kalantutkimuslaitoksen tilastot

Maa-artisokkakeittoa ja silakkasandwich

Hylkeitä muistellessa kaivoin esiin kesän reissumme reseptit ja kuvat. Vielä sieltä löytyi muutama, jota en ole teille esitellyt. Tässä niistä yksi, jonka alkuperäisresepti taisi olla Antti Vahteran kirjasta.

Maa-artisokkakeitto

AINEKSET
– 500 g maa-artisokkia
– 2 dl kermaa
– 25 g voita
– 6 dl kasvislientä (tai 1 rkl kasvisfondia ja 6 dl vettä)
– 2 kpl salottisipuli
– merisuolaa ja valkopippuria

VALMISTUS
Kuori maa-artisokat ja pilko pieneksi, kuten sipulitkin. Freesaa maa-artisokat ja sipulit voissa. Lisää liemi. Keitä kunnes maa-artisokat ovat kypsiä. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kerma ja sekoita vielä uudelleen. Mausta suolalla ja pippurilla.

Silakkasandwich

AINEKSET
– 150 g savusilakoita
– 40 g voita
– puolikkaan sitruunan mehu
– 40 g tuorejuustoa
– kourallinen ruohosipulia
– merisuolaa ja valkopippuria
– 1 dl siirappia
– pala saaristolaisleipää

VALMISTUS
Irrota silakan lihat ruodoista. Soseuta silakat esim. sauvasekoittimella. Lisää pehmeä voi, tuorejuusto sitruunanmehu ja mausteet. Sekoita. Tarkista maku ja lisää lopuksi hienonnettu ruohosipuli.

Leikkaa leivästä viipaleita ja kostuta ne siirappivedellä. Levitä massa kahden viipaleen päälle tasaisesti ja laita massan päälle kaksi leipäviipaletta ja niiden päälle taas silakkamassaa tasaisesti. Laita päälle vielä kaksi viipaletta leipää ja nosta koko komeus kylmään odottamaan leikkausta.

Tarjoa leipä keiton kera.

Vaikutusvaltaista viikonloppua!
Muistakaahan äänestää.

Terveisin

Perjantaikokki

Herkkutattirisottoa ja mausteista makkaraa – Pullat pannaan ja koirat kuriin

Posted on 17.10.2008 by Petri Hollmén

Viimeviikkoisen kirjoitukseni ”Pullat pannaan” aiheutti keskustelua enemmän kuin yksikään aiemmin. Sain sähköpostiini suoraa palautetta – puolesta ja vastaan – osa jatkoi keskustelua myös osoitteessa blogissa. Keskustelimme aiheesta illallisella myös ystäväpiirissä kuluneella viikolla.

Eräs ystäväpariskuntamme asuu maaseudulla, maalaistilan idylliseen pihapiiriin entisöidyssä talossa. Alueella on viime vuosina kaavoitustoiminta kiihtynyt ja ”uusmaalaisia”, eli kaupungista maalle muuttaneita, on alueelle muuttanut merkittävä määrä. Kaikki maalaisidylliä ihannoivat eivät ole kuitenkaan sopeutuneet elämään maalla.

Kyseisen maalaispitäjän paikallislehdessä oli muutama aika sitten mielipidekirjoitus, joka kuvasi osuvasti ristiriitoja, joita saattaa syntyä, kun kaikki maan tavat eivät ole tulokkaan tiedossa. Mielipidekirjoituksessa kiitettiin sitä ”huolestunutta ja eläimistä välittävää kansalaista”, joka oli toimittanut kirjoittajan koiran paikalliselle eläinsuojeluvalvojalle. Huolestunut kansalainen oli löytänyt koiran metsäretkellään harhailemassa sinne tänne, ottanut koiran kiinni ja toimittanut hauvan turvallisempaan ympäristöön.

Kirjoitus kuitenkin jatkui: ”Jatkoa varten haluamme kertoa kaikille huolestuneille eläinystäville, jotka tapaavat metsässä yksinäisiä, sinne tänne juoksentelevia koiria, että kyseessä saattaa myös olla ajossa oleva metsästyskoira, joka etsii kadottamaansa hajujälkeä. Lisäksi haluamme painottaa, että metsästyskoiraksi kuljeskelijan tunnistaa melko varmasti kaulassa olevasta paksuhkosta tutkapannasta, jonka avulla koiran sijaintia ja liikkeitä seurataan. Antakaahan koiran juosta, sillä jahti keskeytyy pahasti aina, kun koiraa haetaan takaisin metsään eläinsuojeluvalvojan häkistä.”

Tarinat kertovat myös jahdeista, jolloin koiran on tutka- tai GPS-seurannan avulla todettu olevan hyvin saaliin perässä. Yhtäkkiä koiran liike on hetkeksi pysähtynyt, usein autotien ylityksen yhteydessä tai tien välittömässä läheisyydessä. Tämän jälkeen seuraavat havainnot koiran signaalista osoittavat, että hauva liikkuu yhdeksääkymppiä kohti lähintä kaupunkia. Joko jälkikoira sai oikein kunnon motivaatiopiikin ja tiukemmat juoksutrikoot tai sitten se istuu jonkun ”huolestuneen kansalaisen” takapenkillä matkalla kohti eläinsuojan turvallisempaa ympäristöä.

Maassa maan tavalla. Ja maalla varsinkin.

Herkkutattirisottoa ja mausteista makkaraa

Onko sinulla niitä hetkiä, jolloin ”kaapissa ei ole mitään ja jotain pitäisi syödä”? Alla oleva resepti on erään tällaisen päivän tulos. Pakkasesta löytyi makkaraa ja sieniä, kaapista risottoriisiä. Risoton reseptiä ei oikein voi parantaa ja siksi tarkkasilmäiset lukijat huomaavat, että kyseessä on jo aiemmin julkaistu resepti.

AINEKSET

– 8 mausteista italialaista raakamakkaraa tai bratwurstia
– 1 sipuli
– 3 dl Arborio-riisiä
– 1 dl valkoviiniä
– n. 5 dl kanalientä
– 1 dl herkkutatteja pilkottuina ja paistettuina
– tilkka oliiviöljyä
– 1/2 dl raastettua parmesaania

Suolaa ja mustapippuria myllystä. Koristeeksi oksa rosmariinia.

VALMISTUS

Paista pilkottua sipulia hetki oliiviöljyssä. Lisää joukkoon riisi ja paista muutama minuutti sekoitellen. Kaada joukkoon valkoviini ja kiehauta. Laske lämpöä. Tästä eteenpäin lisäät nestettä aina, kun edellinen on haihtunut pois. Tärkeää on, että risotto ei pala pohjaan, joten pidä levy miedolla lämmöllä ja sekoita lähes jatkuvasti. Risotto ei ole kiireisen ruoka. Keittäminen kestää n. 20 minuuttia ja vaatii seurantaa. Kun lähes kaikki liemi on käytetty, lisää sienet ja mausta suolalla. Tarkista kypsyys ja lisää tarvittaessa vielä lientä. Riisin tulee jäädä hieman kosteaksi ja tahmeaksi. Lisää joukkoon lopuksi parmesaani.

Grillaa makkarat. Koristele annos rosmariininoksalla.

Palautetta työstä

Harva jaksaa ilman palautetta. On tärkeää kuulla, miten on onnistunut – oli palaute sitten suitsuttavia kehuja tai rakentavaa kritiikkiä. Perjantaikokki sai pari viikkoa sitten hieman molempia – Kauppalehti Option taholta. Lue palaute oheisesta kuvasta.

Maukasta viikonloppua!

Perjantaikokki

***

Jos järjestät tapahtumia, niin tässä sinulle oiva ilmoittautumisjärjestelmä! Lyyti.

Lihapulla-pecorinopastavuoka – Pullat pannaan?

Posted on 10.10.2008 by Petri Hollmén

Perjantaikokki sotkeutui kuluneen viikon aikana kolmesti keskustelemaan kasvatuskulttuurista ja eroista kulttuurissa sekä sukupolvien välillä että alueellisestikin.

Keskusteluiden perusteella oli pakko pysähtyä ja kysyä, että mihin tätä maailmaa oikein ollaan viemässä!

Itse olen maatalon kasvatti ja aloittanut koulutieni maalaispitäjän kyläkoulussa. Siellä keittiössä ruokaa teki ihan aito, elävä emäntä – oman parhaan taitonsa mukaan. Joka syksy järjestettiin ruskaretki, jolloin joka lapsella oli marjapoimuri kourassa. Retken saalis säilöttiin koulun pakkaseen ja marjoja syötiin talven aikana eri muodoissa. Oli upea tunne syödä lapsena koulussa itse poimituista marjoista tehtyä marjapiirakkaa!

Kun tuli synttäreiden aika, kutsuttiin juhliin aina koko luokka ja kouluun tuotiin äidin leipomia pullia ja kasa karkkia. Olihan jollain juhlapäivä.

Kuulin, kuinka eräässä kauniaislaisessa päiväkodissa on luovuttu läheisen pururadan maastoon suuntautuneista metsäretkistä pienen, mutta erittäin huolestuneen vanhempainjoukon vaatimuksesta. He pitävät retkeä liian vaarallisena, sillä saattavathan lapset huomaamattaan laittaa suuhunsa vaikka myrkkysieniä. Eikä sen metsän turvallisuudestakaan ole varmuutta.

Itse teimme vuosi sitten suuren virheen, kun nuorina, ylpeinä vanhempina pakkasimme esikoisemme päiväkotireppuun syntymäpäivänä pussillisen suklaakarkkeja. ”Muista sitten antaa karkkeja kaikille.” – evästimme pienen tyttäremme. Saimme kuulla aiheesta vielä puoli vuotta myöhemmin vanhempainillassa, sillä karkkien tarjoaminen oli asettanut lapset eriarvoiseen asemaan. Kaikki kun eivät saa syödä karkkia. Karkkeja kieltävää sääntöä ei päiväkodissa silloin ollut – mutta nyt on. Emmepä enää näin pahasti kasvatustyössämme erehdy, koska karkkien tuominen on nyt oikein yhteisesti sopien kielletty.

Kauniaislainen ystävämme puolestaan tiesi karkkikiellon voimassaolon päiväkodissaan ja ajatteli leipovansa pojan syntymäpäivien kunniaksi kaikille päiväkodin lapsille. Vastaleivottuja pullia ei päiväkodissa koskaan tarjottu, sillä ”kodin hygieniatasosta ja pullien sisällöstä ei voi mennä takuuseen. Pullat pitäisi olla kaupan avaamattomassa paketissa tuoteselostuksineen.”

Voi taivaan vallat! Pullat pitää siis pakata suojakaasuun ja lisätä kourallinen E- ja säilöntäaineita, jotta ne ovat riittävän turvallisia ja terveellisiä lapsillemme. Ja paras keino opettaa lapset välttämään myrkkysieniä, on olla viemättä heitä sinne vaaralliseen metsään.

Toivon tosissani ammatikseen lapsiamme kasvattaville työn raskaan raatajille rutkasti näkemystä ja selkärankaa. Pitäkää maalaisjärki mukana ja kasvattakaa myös vanhempia. En usko, että metsää pelkäävä ja e-aineilla kyllästetty sukupolvi lienee kenenkään tavoitteena, mutta jos säännöt laaditaan aina sen tiukimman näkemyksen mukaan, niin hyvää vauhtia olemme kohti tuota kyseenalaista tavoitetta menossa.

Maalaisjärjen puolesta – nykymenoo niimpalkauhiast ihmetelle.

Perjantaikokki

Ps. jos sinulla on vastaavia kokemuksia tai eriävää mielipidettä, niin keskustelua voi jatkaa kommentoimalla blogiani (sivun alareunassa: ”Lähetä kommentti”

Lihapulla-pecorinopastavuoka

Näissä pullissa ei e-aineita pahemmin ole. Ja hyviäkin ne ovat – vaimon tekeminä tietenkin.

AINEKSET
– 400 g nauta-sika –jauhelihaa
– 1 valkosipulinkynsi raastettuna
– 1 muna
– ½ dl korppujauhoja
– 2 rkl rypsiöljyä
– 2 dl kirsikkatomaatteja puolitettuina
– 400 g simpukkapastaa
– 1 dl vettä
– 2 dl kermaa
– ½ rkl vasikanfondia
– 1 tl soijaa
– ½ dl pecorinojuustoa raastettuna
– kourallinen basilikanlehtiä
– Maldon-suolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Sekoita jauhelihasta, valkosipulista, munasta ja korppujauhoista lihapullataikina. Mausta suolalla ja pippurilla. Muotoile taikinasta pieniä lihapullia ja paista hetki rypsiöljyssä. Siirrä pullat syrjään ja lisää pannulle vesi, kerma, fondi ja soija. Keitä puoleen.

Keitä pastat al dente. Kaada pastat, lihapullat ja liemi pannulta uunivuokaan. Sekoita joukkoon tomaatit. Ripottele pinnalle pecorino ja paista uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes pinta rusehtaa.

Ota uunista ja sirottele pinnalle revittyä basilikaa.

Herkullista viikonloppua!

Perjantaikokki

***

Myy lippuja tapahtumaan helposti netissä. Tutustu!