Kuka pelkää sosiaalisuutta? – Sillisilakat

”Pienet yritykset karsastavat sosiaalista mediaa.”

Näin oli präntätty Kauppalehteen eilen torstaina. Pienet yritykset eivät kuulemma halua lähtee sosiaalisuuteen mukaan, kun pelkäävät sen hallitsemattomuutta.

Mitä tuo sosiaalisuus oikein tarkoittaa?

Otetaan esimerkki. Pekka käy parturissa. Parturi on innoissaan uudesta ”Super Barber” -koneestaan ja ajelee millin terällä Pekan niskavilloja oikein elämänsä kyllyydestä. Niskan tiukassa kurvissa ei vauhti kuitenkaan pysähdy ja terä leikkaa koomisen loven hiusrajaan. Pekka ei ole tyytyväinen, menee seuraavana päivänä työpaikalleen ja jää pikaisesti kiinni avotoimistonsa kanssaeläjille oudosta tukkatyylistä. Pekka kertoo syyn, parturiliikkeen nimen ja vannoo, että ei toiste astu sinne jalallaan. Ja vannottaa myös kollegansa toimimaan samoin.

Toinen esimerkki. Raija käy kampaajalla. Raijan tukan kampaa uusi ja innokas parturi-kampaaja, joka ehdottaa uutta tyyliä. Raija ihastuu uuteen tyyliinsä ja saa vielä kokeilupussukan uutta hoitoainetta mukaansa. Kotona illalla Raija pesee tukkansa, viimeistelee iltansa hoitoaineella ja kertoo kavereilleen Facebookissa uudesta frisyyristään kuvan kera. Hän törmää myös Marttojen keskustelupalstalla galluppiin kotikaupungin parhaista kampaajista. Raija äänestää siellä omaansa ja hehkuttaa vielä kommenttien kera päivän tapahtumia.

Molemmissa esimerkeissä sosiaalinen media on kuvassa mukana. Ensimmäisessä se media, eli viestinnän väline, on Pekan tylysti tykittävä turpavärkki ja vaikutuspiirinä parikymmentä työkaveria. Osaa kiinnostaa, suurinta osaa ei. Informaatio tulee pakotettuna korvasta sisään.

Toisessa se on Raijan ihastuksesta näppäimistöä hivelevät sormet ja vaikutuspiirinä tuhannet samaa internetsivustoa seuraavat kanssakeskustelijat. Lähes kaikkia kiinnostaa, sillä lukea ei ole pakko.

Mikä tässä sitten pelottaa ja miksi juuri pienet ovat jääneet pois sähköisestä sosiaalisesta mediasta? Eikö kaikkien tavoitteena ole viidakkorummun rummuttaminen omaan tahtiin?

Tässäpä se vika varmaan lieneekin. Yritykset kuvittelevat, että omaa mainettaan voi hallita mediassa. Kymmenen vuotta sitten yrityksen maine oli sama asia kuin etusivun mainos paikkakunnan ykköslehdessä. Pulju oli laadukas, jos mainoksessa niin luki. Tyytymättömät saivat valitusvirtensä vain muutaman kymmenen kuuluviin, jos oikein jaksoivat töissä ja vapaa-ajalla räksyttää. Tyytyväiset puolestaan haluavat varsin harvoin omaa onnellisuuttaan kailottaa kylillä. Mainoksen sanaa ei siis ollut kyseenalaistaminen.

Pienten yritysten asiaa ei ratkaise ”mepäs jäämme sosiaalisesta mediasta kokonaan pois!” –asenne. Se kun on käytännössä mahdotonta. Yritys ei voi itse ratkaista, onko se siellä vai ei. Se nimittäin on. Asiakkaat – tyytyväiset ja tyytymättömät – pitävät siitä huolen. Sinne ei pääse rahalla eikä sieltä olla pois rahalla.

Mitä yritysten sitten pitäisi tehdä?

Vastaus on simppeli. Yritysten tulee pitää asiakkaistaan niin hyvää huolta, että nimi näkyy pääsääntöisesti hymiöiden ja ylöspäin osoittavien peukkujen vieressä. Uskon, että näin ne pienet yritykset pyrkivätkin tekemään, vaikka eivät aktiivisesti sosiaalista mediaa hyödynnäkään.

Mutta jos haluaa saada kunnon tehot irti, niin pitää ryhtyä avoimeksi. Jos mokaa ja asiakas siitä räksyttää sosiaalisessa mediassa, niin ei muuta kuin keskusteluun mukaan, myöntämään virhe ja kertomaan mitä aikoo tehdä ensi kerralla paremmin. Ajatelkaa mikä mahdollisuus! Harva pääsi Pekan avotoimistoon pahoittelemaan mokaa ja lupaamaan ensi kerralla hillitympää hiuslookia.

Jos näin uskaltaa toimia, niin suosio sosiaalisessa mediassa(kin) on saletti. Se näkynee myös siinä, että ovipumppua pitää rasvata entistä tiuhempaan ja yhä useammin matkalla pankkiin vain hymyilyttää.

Ps. jos haluat auttaa taivaltani sosiaalisessa mediassa, niin sen sijaan, että painat ”reply” ja kommentoit tekstiä minulle, tee se sosiaalisessa mediassa klikkaamalla tuota linkkiä alempaa

Ole sosiaalinen, pliis.

Oskarin sillisilakat ja purjo-perunamuusi

Tässä Herrankukkaron reseptiä on tuunattu valkosipulisuolakurkuilla ja savustetuilla silakoilla.

AINEKSET
– 500g silakkafileitä
– 1 matjessillifilee
– 3 dl kermaa
– 2 valkosipulisuolakurkkua
– 3 savustettua silakkaa
– 6 isoa jauhoista perunaa
– ½ purjo
– suolaa perunoiden keitinveteen
Kastike
– 2 dl kermaviiliä
– ½ nippua tilliä

VALMISTUS
Poista silakkafileistä selkäevä vetämällä sitä vastakarvaan. Leikkaa kurkut ja sillifilee muutaman tulitikun paksuisiksi siivuiksi. Rullaa puoleen silakkafileistä sillinpala ja puoleen kurkkutikku sisään. Lado silakkarullat uunivuokaan vieri viereen. Perkaa savusilakat ja ripottele liha silakkarullien väleihin. Kaada lopuksi päälle kermaa siten, että silakkafileet lähes peittyvät. Paista 200 asteisessa uunissa, kunnes kerma rusehtaa pinnalta.
Kuori ja lohko perunat. Pilko purjo. Keitä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Kaada vesi pois. Soseuta ja lisää tarvittaessa tilkka kermaa ja vähän voita, jos vaimo suo.

Pilko tilli ja sekoita se kermaviilin kanssa. Tarjoa silakat ja perunamuusi tilli-kermaviilikastikkeen kera.

Sosiaalista viikonloppua!

Perjantaikokki

Kulttuuria se on juhliminenkin – Currysilakat uunista

Täytin viime maanantaina kolmekymmentä. Kinkereitä vietettiin edeltävänä viikonloppuna. Kutsuin karkeloihin lähimmät ystävät ja perheenjäsenet. Koska myös vaimo saavutti tuon 30-vuoden rajapyykin kesällä, päätimme järjestää oikein todelliset merkkipäivät. Kuusikymppiset.

Mietin, mitä kunnon kuusikymppisillä tehdään. Muistelin omaa lapsuuttani ja paikallisen maamiesseuran merkkimiesten suuria juhlapäiviä. Kuusikymppisillä kuuluu jakaa viirejä – sen muistin. Mitä useamman viirin (tai pöytästandardin, kuten juhlassamme opimme) juhlakalu saa, sitä merkittävämpi persoona hän on. Ja toisaalta, puheita pitää olla. Pitkiä, kuivahkoja ja juhlakalua vain etäisesti koskettavia. Laitoimme siis tilaukseen sekä viirejä että puheita. Myös kuorolaulu oli sallittu.

Saimme, mitä tilasimme: pitkiä puheita luettuna suoraan Vanhasen toisen hallituksen hallitusohjelmasta. Jo kuopattujen kuntien kunniaviirejä, anteeksi stanfaareja, tuli toistakymmentä. Haitarilla säestettyä tunteikasta kuorolauluakin kuultiin. Kolmikymmenvuotiaiden hittikamaa. Eniten lämmitti kuitenkin ystäviemme täydellinen heittäytyminen teemaan. Oli kansallispukua, kiilltäväksi persauksista kulahtanutta seitsemänkymmentäluvun rippipukua ja mauttomia kravaatteja. Tunnelma oli kuin pahimmissa kahdeksankymmentäluvun pönötysjuhlissa, joissa tunnelmaa piristi vain tahallaan nuotin vierestä viulua vinguttanut sukulaispoika.

Juhlamme teema oli tietenkin sarkastishumoristinen ja kaikki vieraamme olivat sen ymmärtäneet. Ajauduimme illan aikana keskustelemaan suomalaisesta juhlaperinteestä ja muutamat minua vanhemmat muistivat omasta lapsuudestaan nyt replikoimamme teeman täytenä totena.

Vertasin juhlakulttuuria juuri kokemaani italiakulttuuriin. Siellä häissä kaikki (sulhanen mukaan lukien) parveilivat kirkon käytävillä iloisesti toisiaan tervehtien ja kuulumisia vaihtaen aina siihen saakka, kunnes ovet aukesivat ja morsian yskäisi vienosti pyytääkseen käytävää vapaaksi. Suomessa kirkkoon kävellään nöyränä, sivuille vilkuilematta ja vaikka se kaikkein paras kaveri istuisi penkin päässä, niin häntä tervehditään korkeintaan miedolla nyökkäyksellä sekä ymmärtävällä katseella. Kätellä ei, keskustelusta puhumattakaan.

Arvelimme kuitenkin tämänkin kulttuurin jo muuttuneen ja kuuluneen aikaan mauttomien kravaattien ja eliniän kestävien pukujen. Elin uskossa kolmisen päivää, kunnes näin kauppalehdessä syntymäpäiväilmoituksen . Eräs oikeasti 60-vuotta täyttävä toimitusjohtaja oli printannut kuvansa ja syntymäpäiväilmoituksensa lehteen. Kuvassa herra on kuin tuomiota odottava ja tekstikin kehoittaa riehakkaasti iloitsemaan: ”Avoimet ovet klo 14 – 17. Ei lahjoja. Ei puheita.”

Kuullostavat kivoilta juhlilta. Standaareja varmaan tulee pöytäkaupalla. Ilman puheita, korkeintaan murahduksen kera. Oi jospa oisin saanut olla muuukaaanaaaa…

Currysilakat uunista
Mukailtu Tinan tapaan –kirjasta

AINEKSET
– 600 g silakkafileitä
– 2 dl majoneesia
– 1/2 limen kuori
– ½ dl maitoa
– ½ rkl kapriksia
– 1 dl purjosipulia
– 1 dl persiljaa
– suolaa ja valkopippuria
– dijon-sinappia
– currya 1 tl
– 8 porkkanaa
– kanalientä
– tilkka kermaa

VALMISTUS

Poista fileistä selkäevät vetämällä ”vastakarvaan”. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Kääri rullalle ja asettele uunivuokaan. Sekoita keskenään majoneesi, kapris, curry ja limen kuori.

Leikkaa purjosipuli ohuiksi renkaiksi ja lisää se seokseen. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Kaada seos kaloille. Paista uunissa puolisen tuntia 180 asteessa. Koristele persiljalla.
Valmista porkkanapyree.

Kuori ja pilko porkkanat. Keitä kanaliemessä kypsiksi. Kaada ylimääräinen liemi pois ja soseuta. Mausta kermalla, suolalla ja pippurilla. Tarjoa kuumana silakoiden kera.

Erinomaista viikonloppua!

Perjantaikokki

Meetvurstilla ja kevätsipulilla täytetyt silakkapihvit – Sana-arvoitus

Mikä saa alkunsa koko vuorokauden kestävän hauskanpidon tuloksena ja valmistuu yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen?

Annan vinkin. Sen tekeminen aloitettiin 1.9.2007 ja se on kaikkien nähtävillä 6.6.2008. Harras odotus kestää siis viisi päivää yli lasketun ajan.

Joko tiedät?

Seuraava vinkki. Näin siitä vilauksen jo viime viikon perjantaina ja näky veti hiljaiseksi. Kerrassaan hienoa ja ammattimaista jälkeä! Ihan kuin itse tehty.

Jos et vielä arvaa, niin paljastan. Ensi viikon perjantaina julkaistaan perjantaikokin ja keittiöpäällikkömme Julienin yhteinen keittokirja ”Antaa Palaa”. Sain siitä uunituoreet versiot kouraani viikko sitten ja lähellä oli, etten silloin innoissani kirjoittanut teille ylimääräistä postia, sillä niin komea siitä tuli! Suorastaan hämmennyin taittajan taitavan työn ja valokuvaajan ammattimaisuuden edessä.

Koko viikon olen niitä nyt hypistellyt ja odotellut, että pääsen kirjasta perjantaireseptiläisille kertomaan. Lähtihän se idea liikkeelle monenkin perjantaireseptiläisen kannustuksesta! Vilpitön kiitos siitä teille. Nyt on tämä projekti saatu päätökseen ja julkaisu tapahtuu ensi viikon perjantaina. Samalla alkaa kirjan kauppa. Kerron ensi perjantaina ensimmäisenä teille, mistä kirjaa voi ostaa.

Mikäs seuraavaksi perjantaikokin projektiksi? Ideoita otetaan vastaan ja jos tarpeeksi moni vaatii, niin pakkohan taas on jotain laittaa työn alle.

Alla vielä linkki Julienin eiliseen Iltalehden haastatteluun. Tällä kertaa saatte kaksi reseptiä kerralla, sillä linkin takaa löytyy Julienin ranskalaishenkinen siikaresepti.

Meetvurstilla ja kevätsipulilla täytetyt silakkapihvit

Silakkapihvit on kätevintä valmistaa uunissa ja korppujauhopaneroinninkin voi tehdä siististi pienellä kikalla. Pohjana tällä reseptillä on Antti Vahteran ja Visa Nurmen Skandimania-kirjan versio, joka on ollut myös aiemmin perjantaireseptissä (9.11.2007). Erona tässä on, että tämä on vieläkin yksinkertaisempi.

AINEKSET
– 40 kpl silakkafileitä
– 2-3 kevätsipulin vartta
– 10 siivua meetvurstia
– 1-2 dl ruiskorppujauhoja
– 3 rkl voita
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Lisukkeeksi uusia perunoita ja vihersalaattia.

VALMISTUS
Pilko meetvurstit ja kevätsipulit pieneksi. Levitä puolet fileistä nahkapuoli alaspäin leivinpaperille. Ripottele fileiden päälle pilkottu kevätsipuli ja meetvursti. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita fileiden päälle toinen nahkapuoli ylöspäin. Ripottele reilusti ruiskorppujauhoja silakkapihvien päälle. Nostele lopuksi jokaisen pihvin päälle pieni voinokare.

Paista uunissa 225 asteessa 15 – 20 minuuttia ja nauti kuumana uusien perunoiden ja vihersalaatin kera.

Lämmintä viikonloppua ja onnea kaikille viikonloppuna valmistumistaan juhliville!

Perjantaikokki

Ps. mistä tietää, että ei kannata vaihtaa alaa laulamiseen. Siitä, kun 2,5 -vuotias tytär toteaa iskän hyvänyönlaulantaa kuunnellessaan näin: ”Iskä, en jaksais enää kuunnella. Voisinpa nyt nukahtaa.”

Aurajuusto-silakka-bruschetta – Uskon tulevaisuuteen, kun en muutakaan voi

Kaksi vuotta sitten tuskin olisin osannut laittaa asioita perspektiiviin. Olisin ollut Jokelan tapahtumista ymmälläni, mutta en olisi osannut kuvitellakaan, miltä sen kokeminen oppilaiden vanhemmista tuntuisi. Mutta nyt olen itse vanhempi, juhlin sunnuntaina toista isäinpäivääni, ensimmäistä kahden lapsen isänä. Keskiviikon tapahtumat kylmäävät, kun ajattelen, että ”mitä jos oma lapseni olisi ollut siellä…” Kammottava ajatus, jonka haluan pois mielestäni välittömästi.

Perjantaireseptit taitavat yleensä käsitellä iloisia asioita. Valikoiva muistini auttaa unohtamaan ikävyydet, vastoinkäymiset ja rankat ajat. Nyt en tunne, että on oikea aika tai paikka toivotella letkeää viikonloppua tai jutella niitä näitä keittiöelämän ihanuuksista. Turhat korupuheet tuntuvat merkityksettömiltä.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Minä uskon tulevaan ja ihmisten perimmäiseen hyvyyteen. Muuta en osaa, enkä muulla asenteella pärjää. Saan vahvistuksen tulevaisuuden uskolleni katsoessani iloista, viatonta kaksivuotiasta tytärtäni silmiin hänen halatessaan töistä palaavaa iskää. ”Nyt tehdään iskälle kahvia!” on hänen tervetulotoivotuksensa. Kolmikuinen poikani komppaa kiekaisuillaan minkä kerkiää.

Sunnuntaina kiitän vaimoani isolla halilla etuoikeudesta juhlia isäinpäivää.

MEILLÄ ON AINA VAIN TÄMÄ PÄIVÄ

Minulle tulee Ajatusten Aamiainen. Joskus hotkaisen sen ohimennen. Joskus ahmin antaumuksella. Asiaa kaikki tyynni. Mietin, millä viisailla sanoilla Kokki Jussi voi torstai-aamuna valaa uskoa joukkoihinsa. Oli Jussi löytänyt erityisen viisaat sanat:

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun astuvan ulos ovesta, rutistaisin sinua lujasti ja kutsuisin vielä takaisin halattavaksi.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle, että rakastan sinua.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä, jonka me saamme elää yhdessä. Mutta eihän tämä vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne. Onhan päivä vielä huomennakin – onhan?

Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini. Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia, tilaisuuksia hyvittää. Huomenna voin kertoa sinulle, että rakastan sinua. Huomenna tarjoan sinulle apuani.

Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe huomista. Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten.

Miksi siis odottaa huomista, kun saman voi tehdä jo tänään?

Ajatusten Aamiainen

Aurajuusto-silakka-bruschetta

Arki on paras haavojen parantaja. Ja hyvä ruoka tekee myös osansa. Viikonlopun resepti on mukailtu erään turkulaisen keittiömestarin ja hänen mainosmieskaverinsa uudesta Skandimania-kirjasta. Siinä silakka pääsee oikeuksiinsa todellisena lautasen kameleonttina. Taipuu monen raaka-aineen kaveriksi. Ruoka käy esim. alkupalaksi.

AINEKSET
– 16 isoa silakkafileetä
– iso sipuli silputtuna
– 100 g meetvurstia pilkottuna
– 1 etikkakurkku pilkottuna
– 2 rkl tilliä silputtuna
– 50 g Aurajuustoa
– neljä ohutta siivua eilistä maalaisleipää
– vehnäjauhoja ja korppujauhoja n. 2 dl
– suolaa ja pippuria myllystä
– voita paistamiseen
– tilkka oliiviöljyä leiville.

VALMISTUS
Mausta fileet suolalla ja pippurilla. Paista sipuleita voissa pannulla. Lisää meetvurstit. Anna jäähtyä ja sekoita joukkoon kurkku ja tilli. Asettele puolet fileistä pihvin alaosiksi. Laita jokaiselle alaosalle pala Aurajuustoa ja päälle lusikallinen täytettä. Laita toinen filee kanneksi. Pyörittele jauhoseoksessa ja paista voissa kauniin kullanruskeiksi. Paahda leivät rapeiksi uunissa, paahtimessa tai pannulla. Ripottele leipien pinnalle tilkka oliiviöljyä ja asettele kaksi pihviä kullekin leipäpalalle. Koristele tillisilpulla.

Herkuttele.

Kiitollisena perjantaiaamuna tyttären kanssa päiväkodin järjestämälle ”etukäteisisäinpäivä–aamiaiselle” suunnaten. Ja lujaa rutistaen.

Perjantaikokki