Ihmisiä on pitkään jaoteltu sitku ja nytku –ihmisiin. Sitku-ihmiset siirtävät tekemisiään ja tavoitteitaan tulevaisuuteen. Tekevät sitten kun on aikaa tai parempi tilanne. Nytkut puolestaan tarttuvat toimeen heti – nyt kun on mahdollisuus. Ei välttämättä ole oikein tehdä pitkälle vietyjä päätelmiä siitä, kumpi ihmistyypeistä on parempi. Ehkäpä nytkut saavat asioita ripeämmin aikaiseksi, mutta tarttuvat toisinaan toimeen myös vailla harkintaa. Sekin olisi joskus paikallaan.

Itseni joudun luokittelemaan pitkälti nytku-ihmiseksi. Vahvimpia paljastavia esimerkkejä tästä ovat kärsimättömyys, jos toimeen ei voi heti tarttua ja malttamattomuus, mikäli tuloksia ei voi nähdä, kokeilla tai mitata välittömästi. Tutkija-vaimoni on toista maata. Minä olen onnellinen, kun töissä aamulla teki jotain, joka jo iltapäivästä osoittautui tulokselliseksi. Jos pitää odottaa seuraavaan aamuun, niin johan käy homma pitkäveteiseksi. Vaimo on tyytyväinen, kun kuusi vuotta sitten alkoi tutkia jotain molekyyliä, joka nyt alkaa osoittautua mielenkiintoiseksi ja tutkimus tuottamaan tulosta. En ollut paikkakunnalla, kun jaettiin tutkijoiden tarvitsemaa pitkäjänteisyyttä – myönnettävä on.

Pari viikkoa sitten bongasin lähipiiristäni myös uuden ihmistyypin – ”Toikun”. Toikulla ei sinänsä ole mitään tekemistä sitkujen ja nytkujen kanssa – mutta ihmistyyppinä toikut ovat varsin mielenkiintoisia. Lyhenne ”toiku” tulee luonnollisesti sanoista ”toi kun”, eli tuo kun. Toikut elävät elämäänsä symbioosissa jonkun toisen kanssa niin vahvasti, että tavat ja rutiinit yhdenmukaistuvat. Pahimmillaan tuulipuvut muuttuvat samanvärisiksi ja jopa elintoiminnot synkronoituvat. Näin toikut ainakin ajattelevat. Tuntemani toiku ei pukeudu tuulipukuun, mutta menee asenteessa askeleen pidemmälle.

Kyseinen toiku on varsin sivistynyt ihminen, mutta kun kyseeseen tulee aivan tavalliset omaan terveyteen liittyvät seikat, kytkeytyy toiku-vaihde päälle. Lääkäriin häntä ei saa pahemman luokan palovamma, puhumattakaan turhanpäiväisistä määräaikaiskontrolleista, joita julkinen terveydenhoitomme tarjoilee.

Pari viikkoa sitten kuulimme ylivedon toiku-käyttäytymisestä. Kyseinen toiku-rouva kertoi, että hän voi varsin hyvin ja asia on oikein veri-, maksa- ja muista arvoista testattu. Hämmästyimme, että oliko hän muka käynyt tutkimuksissa. Ei toki, eihän toikut käy sellaisissa. Sen verran rouvaa oli oma tilansa kuitenkin kiinnostanut, että hän oli lähettänyt miehensä testattavaksi.

”Samalla ruokavaliollahan tässä eletään!”

Herrasta oli valutettu useampi putkilo verta ja tutkittu koko repertuaari.

”Toi kun on kunnossa, niin ei mullakaan kauhean huonot arvot voi olla… Vähän meidän pitää viiniä vähentää illallisilla, meillä kun on maksa-arvot aavistuksen koholla.”

Niinpä. Mitäs sitä ei miehenä vaimonsa edestä tekisi. Pääasia on, että meillä menee hyvin, eikä yhteneviin tuulipukuihin tarvitse pukeutua…

Fritto Misto d’arcipelago

Italiassa eräs lempiaterioistamme on taidolla tehty fritto misto – eli sekalaiset fritatut ruoat. Tätä ruokaa voidaan tehdä kasviksista, kalasta, kanasta, äyriäisistä – melkeinpä mistä vain. Ei tule kuitenkaan sekoittaa tätä ruokalajia pikaruokaloiden tuhtiin rasvankäryyn ja itsensä öljyä täyteen imeneisiin kananpaloihin tai nuukahtaneisiin ranskalaisiin. Fritto misto maistuu parhaimmillaan kevyeltä ja raikkaalta. Tavoitteena on paistaa kevyesti taikinassa pyöritetyt raaka-aineet nopeasti kypsäksi, siten, että raaka-aineen oma maku tulee esiin herkullisen rapean pinnan alta. Esimerkiksi tällä tavalla valmistetut silakkafileet ovat taivaallisia!

AINEKSET
– ¼ kukkakaalia
– ½ parsakaalia
– 2 isoa porkkanaa
– 20 silakkafileetä
– 150 g lohta
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– koristeluun kourallinen pilkottua persiljaa
ja sitruuna siivutettuna

Taikina
– 1 kpl keltuaisia
– 1-1½ dl vehnäjauhoja
– 1-1½ dl kivennäisvettä tai vettä
– 1 kpl valkuaisia
– 2 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa

Paistamiseen lisäksi 5 dl rypsiöljyä.

VALMISTUS
Pilko kukka- ja parsakaali pikkurillin puolikkaan kokoisiksi paloiksi ja porkkana erittäin ohuiksi siivuiksi. Poista silakkafileistä halutessasi selkäevä nyppäisemällä se vastakarvaan. Pilko lohi etusormen kokoisiksi pötköiksi. Mausta raaka-aineet kevyesti suolalla ja pippurilla.

Valmista frittitaikina. Sekoita keltuainen, vehnäjauhot ja puolet vedestä. Anna taikinan turvota hetki. Lämmitä öljy kuumaksi esim. wokkipannussa. Vaahdota valkuainen ja lisää se taikinan joukkoon lopun veden kera juuri ennen paistamista.

Upota fritattava raaka-aineet nopeasti taikinaan ja nosta sitten öljyyn. Nostele rapeaksi paistuneet palat öljystä esimerkiksi lämpimään uunivuokaan, jossa on pohjalla talouspaperia.

Ripottele pinnalle pilkottua persiljaa ja tarjoa sitruunalohkojen kera.

Upean aurinkoista viikonloppua sitkuille, nytkuille ja toikuille!

Perjantaikokki