Pätkälomailua – Kanttarellipannukakku

Työni luonteeseen kuuluu, että kesällä ei ihmeemmin ehdi lomailla. Siksi heitämmekin vapaalle vuoden aikana useammassa lyhyessä jaksossa. Tällä kertaa pienen pakon lomalle aiheutti italoystävän häät Milanon lähistöllä. Siis perhe mummilla vahvistettuna lentokoneeseen ja Italiaan!

Tällä kertaa seurueen passit olivat matkassa ja voimassaolo oli tarkistettu useampaan otteeseen. Viime kerran muistorikasta reissua emme kaikilta osin halunneet toistaa.

Suuntasimme hyvien ystäviemme luokse innolla. Häiden takia emme saaneet vakiomajoitustamme ystävämme kotona, vaan meidät majoitettiin lähisukulaisen hoteisiin. Vannon vieraanvaraisuuden nimiin ja taidan olla aika hyvä myös nauttimaan edusta minulle sitä tarjottaessa. En siis pahastunut, kun tuli käsky olla etsimättä hotellihuonetta vierailun ajaksi.

Tällä kertaa en kyllä tiennyt yhtään mitä odottaa. Maittavan tervetuloillallisen jälkeen meidät ohjattiin vanhalle, pieteetillä restauroidulle maatilalle keskellä pohjoista ruuhka-Italiaa. Saimme neljäksi päiväksi yksityiskäyttöön todellisen keitaan, jonka pihalla oli lummelampi, uima-allas, jänöjusseja ja kanoja. Aurinko lämmitti 28 asteen voimalla ja tilaa oli useampi hehtaari ympärillä. Vanha tiiliseinä kasvoi viiniköynnöstä ja rypäletertut odottivat kypsymistä. Makuuhuoneita oli viisi (jokaiselle vaikka oma) ja keittiössä avotakka, leivinuuni, valtava kaasuliesi sekä integroitu rasvakeitin.

Voitte kuvitella, että perjantaikokki oli onnesta soikea.

Yleensä kirjoituksillani on jokin idea tai ajatus. Olisin kokenut varsin falskiksi tätä uima-altaan reunalla ilta-auringossa kirjoittaessani keksiä syvällisiä viisauksia. Olkoon sanoma kaikessa yksinkertaisuudessa, että jos elämä maistuu, niin antaa maistua! Vastatuulta tulee tilaamattakin jossain vaiheessa.

Sallittakoon toinenkin viisaus. Lähetin onnessani terveisiä kuvan kera myös anopille ja appiukolle. Appiukkoni vastasi hehkutuksiini: ”When you treat people well, they treat you well.” Pitäkäämme huolta toisistamme. Se kauppa kannattaa!

Kanttarellipannukakku
Kamera laulaa ja kynä sauhuaa täällä Italiassa, mutta vielä tähän perjantaiseen en teille reseptiä täältä tarjoile. Saatte sen sijaan lisävinkkejä syksyisen sienisadon hyödyntämiseen. Mikäli joku jo kyllästyy kanttarelleihin, niin huoli pois. Kohta ne on kaikki syöty ja siirrymme toisiin raaka-aineisiin! Suppilovahveroita löytyy jo 🙂

AINEKSET
Pannukakku
• 6 dl vehnäjauhoja
• 3 kananmunaa
• 6 dl maitoa
• 50 g sulatettua voita
• 2 tl leivinjauhetta
• kourallinen pilkottuaa basilikaa
• kourallinen pilkottua persiljaa

Pinnalle
• ½ pkt pekonia
• ½ litraa kantarelleja
• 1 keltasipuli
• pinnalle tuoretta persiljaa pilkottuna

VALMISTUS
Valmista pannukakku. Sekoita maito ja kananmunat. Sekoita joukkoon voi ja jauhot sekä yrtit ja suola. Paista pellillä tai uunivuoassa 175 asteessa 30 – 40 minuuttia.

Pilko sipuli, kantarellit ja pekoni. Paista pannulla sipuleita hetki, lisää kantarellit ja pekoni. Paista kypsäksi. Laita kantarellipaistos pannukakun päälle, koristele persiljasilpulla. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

VINKKI: kuivaa tuoreita kanttarelleja 60 asteisessa uunissa luukku raollaan muutama tunti. Näin niistä tulee paistettaessa mukavan kiinteitä.

Nauti elämästä, myös tänä viikonloppuna!

Perjantaikokki

Fritto Misto d’arcipelago – Sitku, nytku ja nyt myös toiku

Ihmisiä on pitkään jaoteltu sitku ja nytku –ihmisiin. Sitku-ihmiset siirtävät tekemisiään ja tavoitteitaan tulevaisuuteen. Tekevät sitten kun on aikaa tai parempi tilanne. Nytkut puolestaan tarttuvat toimeen heti – nyt kun on mahdollisuus. Ei välttämättä ole oikein tehdä pitkälle vietyjä päätelmiä siitä, kumpi ihmistyypeistä on parempi. Ehkäpä nytkut saavat asioita ripeämmin aikaiseksi, mutta tarttuvat toisinaan toimeen myös vailla harkintaa. Sekin olisi joskus paikallaan.

Itseni joudun luokittelemaan pitkälti nytku-ihmiseksi. Vahvimpia paljastavia esimerkkejä tästä ovat kärsimättömyys, jos toimeen ei voi heti tarttua ja malttamattomuus, mikäli tuloksia ei voi nähdä, kokeilla tai mitata välittömästi. Tutkija-vaimoni on toista maata. Minä olen onnellinen, kun töissä aamulla teki jotain, joka jo iltapäivästä osoittautui tulokselliseksi. Jos pitää odottaa seuraavaan aamuun, niin johan käy homma pitkäveteiseksi. Vaimo on tyytyväinen, kun kuusi vuotta sitten alkoi tutkia jotain molekyyliä, joka nyt alkaa osoittautua mielenkiintoiseksi ja tutkimus tuottamaan tulosta. En ollut paikkakunnalla, kun jaettiin tutkijoiden tarvitsemaa pitkäjänteisyyttä – myönnettävä on.

Pari viikkoa sitten bongasin lähipiiristäni myös uuden ihmistyypin – ”Toikun”. Toikulla ei sinänsä ole mitään tekemistä sitkujen ja nytkujen kanssa – mutta ihmistyyppinä toikut ovat varsin mielenkiintoisia. Lyhenne ”toiku” tulee luonnollisesti sanoista ”toi kun”, eli tuo kun. Toikut elävät elämäänsä symbioosissa jonkun toisen kanssa niin vahvasti, että tavat ja rutiinit yhdenmukaistuvat. Pahimmillaan tuulipuvut muuttuvat samanvärisiksi ja jopa elintoiminnot synkronoituvat. Näin toikut ainakin ajattelevat. Tuntemani toiku ei pukeudu tuulipukuun, mutta menee asenteessa askeleen pidemmälle.

Kyseinen toiku on varsin sivistynyt ihminen, mutta kun kyseeseen tulee aivan tavalliset omaan terveyteen liittyvät seikat, kytkeytyy toiku-vaihde päälle. Lääkäriin häntä ei saa pahemman luokan palovamma, puhumattakaan turhanpäiväisistä määräaikaiskontrolleista, joita julkinen terveydenhoitomme tarjoilee.

Pari viikkoa sitten kuulimme ylivedon toiku-käyttäytymisestä. Kyseinen toiku-rouva kertoi, että hän voi varsin hyvin ja asia on oikein veri-, maksa- ja muista arvoista testattu. Hämmästyimme, että oliko hän muka käynyt tutkimuksissa. Ei toki, eihän toikut käy sellaisissa. Sen verran rouvaa oli oma tilansa kuitenkin kiinnostanut, että hän oli lähettänyt miehensä testattavaksi.

”Samalla ruokavaliollahan tässä eletään!”

Herrasta oli valutettu useampi putkilo verta ja tutkittu koko repertuaari.

”Toi kun on kunnossa, niin ei mullakaan kauhean huonot arvot voi olla… Vähän meidän pitää viiniä vähentää illallisilla, meillä kun on maksa-arvot aavistuksen koholla.”

Niinpä. Mitäs sitä ei miehenä vaimonsa edestä tekisi. Pääasia on, että meillä menee hyvin, eikä yhteneviin tuulipukuihin tarvitse pukeutua…

Fritto Misto d’arcipelago

Italiassa eräs lempiaterioistamme on taidolla tehty fritto misto – eli sekalaiset fritatut ruoat. Tätä ruokaa voidaan tehdä kasviksista, kalasta, kanasta, äyriäisistä – melkeinpä mistä vain. Ei tule kuitenkaan sekoittaa tätä ruokalajia pikaruokaloiden tuhtiin rasvankäryyn ja itsensä öljyä täyteen imeneisiin kananpaloihin tai nuukahtaneisiin ranskalaisiin. Fritto misto maistuu parhaimmillaan kevyeltä ja raikkaalta. Tavoitteena on paistaa kevyesti taikinassa pyöritetyt raaka-aineet nopeasti kypsäksi, siten, että raaka-aineen oma maku tulee esiin herkullisen rapean pinnan alta. Esimerkiksi tällä tavalla valmistetut silakkafileet ovat taivaallisia!

AINEKSET
– ¼ kukkakaalia
– ½ parsakaalia
– 2 isoa porkkanaa
– 20 silakkafileetä
– 150 g lohta
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– koristeluun kourallinen pilkottua persiljaa
ja sitruuna siivutettuna

Taikina
– 1 kpl keltuaisia
– 1-1½ dl vehnäjauhoja
– 1-1½ dl kivennäisvettä tai vettä
– 1 kpl valkuaisia
– 2 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa

Paistamiseen lisäksi 5 dl rypsiöljyä.

VALMISTUS
Pilko kukka- ja parsakaali pikkurillin puolikkaan kokoisiksi paloiksi ja porkkana erittäin ohuiksi siivuiksi. Poista silakkafileistä halutessasi selkäevä nyppäisemällä se vastakarvaan. Pilko lohi etusormen kokoisiksi pötköiksi. Mausta raaka-aineet kevyesti suolalla ja pippurilla.

Valmista frittitaikina. Sekoita keltuainen, vehnäjauhot ja puolet vedestä. Anna taikinan turvota hetki. Lämmitä öljy kuumaksi esim. wokkipannussa. Vaahdota valkuainen ja lisää se taikinan joukkoon lopun veden kera juuri ennen paistamista.

Upota fritattava raaka-aineet nopeasti taikinaan ja nosta sitten öljyyn. Nostele rapeaksi paistuneet palat öljystä esimerkiksi lämpimään uunivuokaan, jossa on pohjalla talouspaperia.

Ripottele pinnalle pilkottua persiljaa ja tarjoa sitruunalohkojen kera.

Upean aurinkoista viikonloppua sitkuille, nytkuille ja toikuille!

Perjantaikokki

Perunalettuburgeri – Elintarvikemuseossa

Kuluneen viikon vietin Ylläksellä tarkoituksena kiskoa ahkiota ristiin rastiin latuverkostoa. Kunnon työntekijän tavoin sairastan vain viikonloppuisin ja lomilla. Niinpä alkoi tämäkin viikko mukavalla flunssalla. Onneksi satoi räntää, joten hyvillä mielin saatoin keskittyä kaikkeen muuhun kuin urheiluun.

Mökkimme on neljän perheen yhteiskäytössä, joten sen keittiönkaappeihin kertyy muutakin kuin oman maun mukaisia elintarvikkeita. On itse asiassa aika kiinnostavaa tutkia, mitä muut ovat jälkeensä jättäneet. Kaapin sisällöstä saattaa taikoa ruokia, joita ei ikinä kotona tekisi. Ja kuten arvata saattaa, ei kukaan tohdi heittää toisten kuiva-aineita pois, vaikka päiväykset olisivat paukkuneet kuukausia sitten. Eihän sitä tiedä, kuinka vanhoja muroja Virtaset syövät… Saattavat vielä suuttua ensi pääsiäisenä, kun lähes tuore muropaketti on tuhottu.

Yläkaapin takimmaisena oli paketti, josta tulvahti mieleen yläasteen ruokala ja peltimukien kolina. Hyllyltä löytyi paketti Koulunäkkiä, jonka ”parasta ennen” –päiväys oli painunut jo lähihistoriaan. Paketin kyljessä komeili vuosiluku 1995. Näkkärillä on luonnostaankin pitkä myyntiaika, joten veikkaukseni mukaan paketti on vuodelta 1994. Olin silloin yhdeksännellä luokalla!

Pakkohan sitä oli maistaa, sillä harvoin tulee nautittua yli 14 vuotta vanhoja elintarvikkeita! Jos siis viiniä ei lasketa mukaan… Hämmästyttävää kyllä, maku oli pysynyt muuttumattomana ja maistui aivan kuin koulun puuropäivinä. Herkullista maksamakkaran ja juuston kanssa!

Kimppamökki on hankittu vuonna 1994 neljän ystäväpariskunnan kesken. Kenties joku toi yhteismökin lamanjälkeisiin avajaisjuhlallisuuksiin tupaantuliaisena vaatimattomasti paketin näkkäriä ja paketti on siitä saakka odottanut ottajaansa. Avajaisiin sitä ei kelpuutettu, mutta museoarvon saavutettuaan kelpasi sitä maistella!

Söin kaksi palaa ja laitoin paketin takaisin – ylähyllylle takimmaiseksi. Tavoitteena on, että kun tyttäreni on yhdeksännellä luokalla (13 vuoden päästä), aion tarjota hänelle pääsiäislomalla pari palaa näkkäriä isin kouluajoilta…

Ankanrintaa á la Anoppi (siis perunalettuburgeri)

Tiistaina oli ruokanamme ankanrintaa. Anoppi oli sitä jo tovin hehkuttanut. Loppujen lopuksi ankkaa ei löytynyt jääkaapista, autosta eikä Oulun Stockmannin kuitistakaan. Oli siis jäänyt haaveilutasolle. Ruokaa piti saada ja eilisen perunamuusista sekä jauhelihasta muodostui loistava burgeri.

AINEKSET

Perunaletut
– 4 dl eilistä perunamuusia
– 2 kananmunaa
– 1 dl vehnäjauhoja
– voita paistamiseen

Jauhelihapihvit

– 200 g lampaan- tai peuranjauhelihaa
– 200 g sika-nautajauhelihaa
– 1 dl korppujauhoja
– 1 kananmuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Väliin

– 4 paksua siivua mozzarellaa
– tomaattisiivuja
– salaattia

VALMISTUS

Valmista ensiksi pihvitaikina. Sekoita korppujauhot ja kananmuna ja anna turvota. Lisää jauhelihat ja mausta. Sekoita taikinaksi. Muotoile taikinasta pihvejä ja paista uunissa 220 asteessa paksuudesta riippuen 10-15 minuuttia. Lisää pihvien pinnalle lopuksi mozzarellasiivut ja gratinoi ne uunissa.

Sekoita perunalettujen kaikki ainekset keskenään ja paista pannulla voissa kullanruskeiksi, paksuhkoiksi letuiksi. Kokoa purilainen: alle perunalettu, väliin juustolla gratinoitu pihvi, salaattia ja tomaattia ja päälle taas perunalettu.

Kyllä tällä pysyy ladulla!

Keväistä viikonloppua,

Perjantaikokki

Kermainen kantarellikeitto – Pakkasta maailmaan, vaikka sitten kaapista

Perjantaikokin elämää piristää säännöllisesti eräs henkilö, jota kutsuttakoon tässä tarkemman henkilöllisyyden suojaamiseksi salanimellä ”anoppi”. Ei sovi paljastaa liikoja.

Tällä ”anopilla” on useita oivallisia luonteenpiirteitä. Hän esimerkiksi ajattelee aina positiivisesti, on aika ennakkoluuloton eikä helpolla luovuta. Hän on lisäksi säästäväinen.

Salanimi ”anopin” luonteenpiirteet tulevat esiin myös keittiössä. Säästäväisenä ihmisenä lähes kaikki ylijäänyt ruoka käytetään hyödyksi mitä moninaisimmin tavoin. Osa pakastetaan ja nautitaan aikojen kuluttua. Tiedenaisena hän on valmis kokeilemaan ennakkoluulottomasti uusia, tuntemattomia yhdisteitä ja pystyy taikomaan lounaan isommallekin porukalle, vaikka kaapista ei juuri mitään löytyisikään. Hän kokkailee siis luovasti yhdistellen ja useimmiten tulos on herkullinen. Joskus ateria valmistuu jopa sellaisista aineista, joiden tarkasta koostumuksesta ei oikein voi olla varma.

Kerran sain tältä salanimi ”anopilta” viestin, jossa tiedusteltiin, tietäisinkö mitä mökin pakastimesta löytynyt harmaa pussi sisältäisi. Viestissä pussin sisältöä epäiltiin jauhetuksi haueksi tai viime kesän tuulihattutaikinaksi. En voinut kehua tietäväni näiden tuntomerkkien perusteella, vaikka ne vähintään tarkahkot olivatkin. Tiesin kuitenkin, että salanimi ”anoppini” ei luovuta, vaan ottanee asiasta selvää empiirisin keinoin. Tiesin myös, että koekaniinina tässä testissä olisi salanimi ”appiukko”. Vaimonkin kanssa arvailimme, mitä ”anopin” seurassa illalla tarjoiltaisiin.

En yllättynyt, kun kännykkäni illalla piippasi tyytyväisen oloisena. Viestissä luki jotenkin näin: Hei! Haukimössöstä metamorfoitui uunissa herkullisia pizzaleipäsiä! T. ”anoppi”. Jälleen kerran tyydyin vain ihailemaan rohkeutta, jota sekä keksijä että koekaniini yksissä tuumin osoittivat.

Miten tämä liittyy tämän viikon reseptiin ja jouluun?

Edellisviikonloppuna jäimme mökille salanimien lähdettyä menoihinsa. Aamulla sain ohjeistuksen olla aliarvioimatta jääkaapista löytyvän keltaisen pussin sisältöä. Oli kuulemma löytynyt pakkasesta ja osoittautui oskasi syksyn kantarellisatoa. Lupasin suhtautua pussin sisältöön kunnioittavasti. Näin teimmekin ja illalliseksi pussin sisällöstä ”metamorfoitui herkullinen kantarellikeitto”. Tätä kehtaa syöttää välipäivien vieraille myös ilman koekaniini-vaihetta. Että terveisiä vain salanimi ”anopille” – jos itsesi tarinasta tunnistat. Herkullista tuli!

Entäs se yhtymäkohta jouluun? Se selviää aivan lopusta. Ensiksi kuitenkin kantarellikeiton resepti.

Kermainen kantarellikeitto

AINEKSET
– 2,5 dl kantarelleja
– 1 keltasipuli
– 1 rkl voita
– 8 dl lihalientä (tai 2 rkl fondia ja 8 dl vettä)
– 2 – 3 dl kermaa
– suolaa ja pippuria myllystä

VALMISTUS

Erottele sienistä pienimmät ja kauneimmat (n. 10 kpl). Paista niitä kattilan pohjalla voissa, kunnes saavat kauniin värin ja hyvän rakenteen. Ota sienet pois ja laita sivuun odottamaan. Pilko sipuli ja kuullota se kattilan pohjalla voissa. Lisää loput sienet ja paista hetki. Lisää lihaliemi. Kiehauta ja lisää kerma. Aja keitto tasaiseksi sauvasekoittimella ja mausta suolalla sekä pippurilla. Jaa lautasiin ja koristele pienillä, paistetuilla sienillä.

Hyvää ruokahalua!

Perjantaikokin joulutervehdys

Kiitän perjantaireseptiläisiä kuluneesta vuodesta. On ollut ilo kirjoittaa teille ja lukea palautteitanne! Nyt on pienen loman aika. Kolistelen postilaatikkoa jälleen perjantaina 4.1.2008. Toivottavasti uusien ideoiden ja tarinoiden kera. Herkullista joulua ja mukavia uudenvuoden karkeloita toivotellen!

Perjantaikokki

Ps. se yhtymäkohta jouluun on tämä säästäväisen ja laiskan miehen vuoden viimeinen resepti. Kuinka viettää stressitön joulu turkulaisittain:

– Ripottel kaartemumma uunipellil ja pelti vartiks uunihi 75 astesse. – Kastel vanh villasuk Tolul ja heit sukka sohva al. Istu ja nauti: Talo tuaksu tuarel pullal ja juur siivotul.