Mun äiti

Mun äiti oli ennen maatalon emäntä.  Silloin me synnyttiin. Meitä syntyi kuusi ja kaikki olivat poikia. Koittivat kai tyttöä, mutta ei tullut. Olis kyllä ollut ihan kiva saada siskokin.

Meillä oli aina hirveästi väkeä kotona, koska me asuttiin maatalossa. Perhettä kahdeksan ja toistakymmentä muuten vain ruokittavaa. Mun äiti teki kaikille ruokaa. Me käytiin aina kaupassa yhdessä ja siihen meni monta tuntia, kun mun äiti jäi suustaan kiinni. Ja kärryjä kärrättiin aina kolme – kukkurallaan ruokaa. Se oli kengurumarket. Nykyään sitä kutsutaan Prismaksi, mutta ei se ole sama kauppa. Tuoreita sämpylöitä oli joka päivä. Öisin äiti meni töihin. Hoiti sairaalassa sairaita. Päivisin meitä pieniä. Äitit ei ikinä nuku, ajattelin.

Mun äiti järkkäs aina kaikkea. Parasta mun mielestä oli kun kesällä hypättiin yhtäkkiä autoon ja ajettiin pizzalle ja kesäteatteriin. Samppikseen tai Vartiovuorelle. Muistan aina sen, kun tunnen pizzan tuoksun. Tai käyn kesäteatterissa.

Sitten ne eros. Meitä oli kotona enää viisi ja yksinhuoltaja. Äiti kävi edelleen öisin töissä ja päivisin vei meitä autolla harrastuksiin ja kouluun. Se oli aina myöhässä ja joskus unohti hakea koulusta. Se ei haitannut. Silloin me käytiin kauppahallissa piispanmunkilla. Sitten me alettiin fillaroimaan. Matkaa oli 15 kilsaa. Äiti sai vähän nukkua. En tiedä, nukkuiko.

Lama vei asunnon yhdessä yössä. Meitä oli enää kolme ja äiti. Me asuttiin monta viikkoa hotellissa yhdessä huoneessa. Asuntoja ei ollut. Ulkoilutettiin koiria parkkipaikalla. Sitten me muutettiin kaksioon. Me kolme ja äiti. Me jaettiin lehtiä neljästään. Me oltiin viidentoista vanhoja, paitsi pikkuveli, joka oli 12. Sekin jakoi lehtiä. Meillä oli kova juoksukunto ja otimme kisoja kerrostaloja ylös alas. Sateella juostiin kovempaa. Ja pakkasella. Se oli kivaa.

Meidän äiti järkkäsi aina jotain jännää. Se on vienyt bussilla tuhansia nuoria laskettelemaan. Me hoidettiin ne matkat talkoilla, niin päästiin mekin vuorille. Soittelin lukion ekaluokkalaisen saksalla Itävaltaan ja varailin ryhmälle hotelleja. Ajoin muut pois huoneesta, kun en osannut kielioppia. Olisivat korjailleet. Äitin kanssa sitten hoidetiin muut järjestelyt. Kuulakärkikynällä ja äitin kierrevihkolla.

Nyt me asutaan omillaan. Ja meillä on omat perheet ja lapsia. Äiti asuu siinä kaksiossa eikä järkkää enää laskettelumatkoja. Nyt hän hoitaa lapsia, joilla ei ole ollut yhtä hyvä lapsuus kuin meillä. Sitä hoitokotia kutsutaan lastenkodiksi. Ne lapset ovat hyvässä hoidossa. Ne on mun äidin hoidossa. Nyt ne saavat hyvää ruokaa ja tuoreita sämpylöitä. Ja pääsevät aina välillä pizzalle ja kesäteatteriin mun äitin kanssa. Hoitaa mun äiti meidänkin lapsia.

Sunnuntaina mun äiti saa jonkun mitalin presidentiltä. Sitä kutsutaan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitaliksi. Mun äiti saa sen, koska sen on maailman paras äiti. Niin on sunkin äiti.

Muista se.

Perjantaikokki


Rakkautta ei ole koskaan liikaa

Kirjoittamisen ammattilaisen, Kimmo Parikan, haastattelu äidistäni Kaarinan Uutisissa.

Naudan entrecote sekä papu-pekoni-suppilovahveropaistos

AINEKSET

–       4 naudan entrecote-pihviä
–       250 g neulapapuja
–       1 pkt pekonia
–       100 g suppilovahveroita (yksi iso kourallinen)
–       1 keltasipuli
–       voita ja öljyä paistamiseen
–       Maldon-suolaa ja mustapippuria
 
VALMISTUS

Poista pavuista kuivat päät. Keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Pilko sipuli siivuiksi ja pekonit paloiksi. Laita pekonit kylmään pannuun ja levy päälle. Kun pekonit ovat kypsiä, lisää sienet, sipulit ja keitetyt pavut. Paista miedolla lämmöllä sen aikaa, kun paistat toisella pannulla pihvit.

Laita toiselle pannulle ruokalusikallinen voita ja öljyä. Kuumenna ”vaahtoavaksi”. Lisää pihvit ja paista kovalla lämmöllä hetki molemmilta puolilta. Laske sitten lämpö kakkoselle ja anna kypsyä rauhassa haluamaasi kypsyysasteeseen. Mausta suolalla ja mustapippurilla ennen tarjoamista papu-sieni –paistoksen kanssa.

Hyvää ruokahalua!

Poronpaistia, suppilovahverorisottoa ja suklaakastiketta – Motivaatiota mahasta

Muistan ala-asteelta tarinan, jossa kehon elimet kiistelivät keskenään, kuka oli tärkein. En muista tarkkaa sanamuotoa, mutta väittely oli kiivas, sillä jokainen kehon osa-alue korosti omaa korvaamattomuuttaan ja tärkeyttään. Ilman jalkoja ei juosta, ilman käsiä ei tartuta ja ilman suuta on syöminen, puhuminen ja maistaminen mahdotonta. Riitely paremmuudesta meinasi karata käsistä, kunnes joku keksi, että kaikki ovat yhtä tärkeitä. Jos yhden otat pois, niin muiden toiminta käy mahdottomaksi tai ainakin vaikeutuu huomattavasti.

Ulospäin näkyvien osien tärkeyden ymmärtää helpommin, mutta sisäisten osien merkityksen ymmärtää vasta, kun jokin osa-alue tippuu pois pelistä. Näin kävi eilen Perjantaikokillekin, kun vatsatauti veti naaman valkoiseksi ja olon huteraksi.

Jätän näiden kirjeiden kirjoittamisen usein torstai-iltaan. Pieni pakko kun on minulle luovuuden lähde. Tällä kertaa myönnän, että vatsatautisen tarina- ja ruokaluovuus oli hetken hieman kateissa.

Surffasin luovuutta etsien TV-kanavia ristiin rastiin. Törmäsin MTV3:n uuteen Foodoo-ruokaohjelmaan. On sinänsä hieno ajatus tehdä kokonaisvaltainen elämänhallintaohjelma, jossa samassa paketissa tulee terveellisiä ruokaohjeita ja liikuntavinkkejä. Minulle ruoka kuitenkin merkitsee muutakin kuin kalorimääriä, joten tuntui oudolta katsoa heti reseptin perään sauvakävelyvinkkejä siitä, kuinka se juuri nautittu ruoka poltetaan mahdollisimman tehokkaasti. Mutta toisaalta ajattelin, että mikä tahansa ohjelma tai keino, joka saa ihmiset kiinnittämään enemmän huomiota raaka-aineisiin ja ruokaan, on hyvästä. Tieto kasvaa harrastuneisuuden myötä ja tärkeintä muutoksessa on ensiaskel.

Minulle maha osoitti kouriintuntuvasti olevansa yksi tärkeimmistä elimistäni. Tosin olen tiennyt sen pitkään. En pyri korostamaan sen roolia kasvattamalla sitä, vaan hellimällä sitä. Ne ovat kaksi eri asiaa.

Foodoota katsoessani muistin perjantaireseptikyselyn vastaukset. Olen puolivälissä kaikkien 2000 vastauksen lukemisessa, mutta päätin siltä istumalta lukea kaikki vastaukset kysymykseen: ”Miten perjantairesepti on muuttanut keittiötottumuksiasi?”

411 aitoa tarinaa siitä, kuinka se mitä teet keittiössä, ja kenen kanssa, vaikuttaa koko elämääsi. Kuinka se vatsa onkaan niin monelle ainakin välillisesti tärkeä! Pitkään ei tarvinnut vastauksia lukea, että löytyi taas ideaa ja motivaatiota kirjoittamiseen. Uskokaa pois!

Kirjeen lopussa on Perjantaikokin kokoamat TOP 3 –vastausta.

Poronpaistia, suppilovahverorisottoa ja suklaakastiketta

AINEKSET
– 800 g poronpaistia
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Risotto
– 1 sipuli
– 3 dl Arborio-riisiä
– 1 dl valkoviiniä
– n. 5 dl kanalientä
– 1 dl suppilovahveroita pilkottuina ja paistettuina
– tilkka oliiviöljyä
– 1/2 dl raastettua parmesaania

Kastike
– 3 dl lihalientä (tai 3 dl vettä ja ½ rkl lihafondia)
– 2 dl ruuan kanssa tarjottavaa punaviiniä
– 4 kpl salottisipuleita
– 1 rosmariininoksa
– 2 palaa taloussuklaata
– 1 tlk soijaa
– maizenaa
– voita

Suolaa ja mustapippuria myllystä.

VALMISTUS
Paista paistiin kauniin ruskea pinta voissa pannulla, mausta suolalla ja mustapippurilla ja laita sen jälkeen 120 asteiseen uuniin noin tunniksi.

Paista pilkottua sipulia hetki oliiviöljyssä. Lisää joukkoon riisi ja paista muutama minuutti sekoitellen. Kaada joukkoon valkoviini ja kiehauta. Laske lämpöä. Tästä eteenpäin lisää nestettä aina, kun edellinen on haihtunut pois. Tärkeää on, että risotto ei pala pohjaan, joten pidä levy miedolla lämmöllä ja sekoita lähes jatkuvasti. Risotto ei ole kiireisen ruoka. Keittäminen kestää n. 20 minuuttia ja vaatii seurantaa. Kun lähes kaikki liemi on käytetty, lisää sienet ja mausta suolalla. Tarkista kypsyys ja lisää tarvittaessa vielä lientä. Riisin tulee jäädä hieman kosteaksi ja tahmeaksi. Lisää joukkoon lopuksi parmesaani.

Ota talteen mahdollisesti porosta irtoava liemi ja siivilöi se. Lisää lihaliemen joukkoon. Keitä lientä ja punaviiniä kokoon hetki pilkottujen salottisipuleiden kera. Mausta kastike tilkalla soijaa. Siivilöi lopuksi sipulit pois ja suurusta kastike maizenalla. Sekoita lopuksi joukkoon kaksi palaa taloussuklaata. Suklaa antaa makua ja kiiltoa, mutta lisää kiiltoa kastikkeeseen saat tarvittaessa lisäämällä pienen nokareen voita

Herkullista viikonloppua! Perjantaikokki – jo paranemaan päin.

TOP 3 –vastausta – miten Perjantairesepti on muuttanut keittiötottumuksiasi?

1) Aiemmin kävimme useammin viikonloppuisin ulkona syömässä, nyt teemme yhdessä kotona ruokaa kokin ohjeilla.

2) Olen kokeillut rohkeammin uusia raaka-aineita ja yhdistelmiä. Poikani (11v. ja 14v.) ovat näin oppineet paljon uusia makuja. Muun muassa ketsuppi on likimain jäänyt unholaan...

3) Olen yleensä välttänyt kermaa ja voita, mutta otin ne jälleen käyttöön. Ei terveys kärsi, jos joskus herkuttelee. Päinvastoin, nautinnollinen maku on jo sinänsä terveellinen asia!

 

Suppilovahveropiirakka á la Maija – Kunniakkaita perinteitä vai kaavoihin kangistumista

Nyt astunen aralle alueelle. Mikä on perinnettä, eli pohjavireeltään positiivista toimintaa ja mikä kaavoihin kangistumista, eli luonteeltaan tylsää ja taantunutta? Jos teet asiat aina samalla lailla, niin kumpaan luokkaan kuulut – perinteitä kunnioittaviin vai paikalleen jämähtäneisiin.

Eilen, miettiessäni jälleen kerran aamun perjantaireseptin aihetta, katselin sivusilmällä kympin uutisia. Herra Loppukevennys, Mika Tommola, vieraili puolustusministeriön ruokalassa haastattelemassa jotain ylitarkastajaa, joka oli koko työuransa syönyt joka torstai kello 11 lounaaksi hernekeittoa. Yhteensä yli 500 litraa – julisti journalistin laskelma. Vaikuttavaa – tavallaan. Oliko tämä perinteiden kunnioittamista vai kaavoihin kangistumista?

Entä kun Toyotan tehtaassa joka ikinen osa asennetaan autoon aina samalla tavalla? Tai äidin perunamuusi valmistetaan aina saman salaisen kaavan mukaan. Tai jo eläkkeelle siirtyneet kansalaiset istuvat joka sunnuntai-ilta saariston lauttajonossa matkalla kohti kotia, vaikka maanantaina ei olisi jonoa eikä heidän tarvitse mennä töihin. ”Sunnuntaina mennään, koska ollaan aina menty.”

Mihin sarjaan nämä tapaukset kuuluvat?

Saan silloin tällöin positiivista palautetta, kun tarjoan aina erilaisen ruokavinkin viikonlopuksi. Vaihtelusta pidetään. Ihmisen perusluonne tuntuu olevan taipuvainen kangistumaan tiettyihin kaavoihin, mutta pieni osa jokaisesta meistä kaipaa vaihtelua, uusia ideoita ja virikkeitä. Toivon, että vaikka et reseptini mukaan kokkaisikaan, niin nappaa kaupasta edes kerran viikossa joku uusi raaka-aine ja vetreytä mieltä sekä kieltä!

Lopuksi vastaan omiin kysymyksiini:

  • Toyotan tehtaiden toimintatapaa kutsutaan laaduksi
  • Äidin perunamuusia kutsutaan herkuksi
  • jonottamista vain tavan vuoksi kutsutaan kaavoihin kangistumiseksi
  • ja jokainen muodostakoon oman kantansa 500 litrasta hernekeittoa.

Suppilovahveropiirakka á la Maija
Olemme nuori perhe ja vasta luomassa perinteitä. Tämän syksyn miniperinne on kuitenkin jo muodostunut. Sienestys mökillä. Pienin, kolmekuukautinen, nukkuu kopassaan sammalmättäällä, kun isosisko etsii sieniä innosta pinkeänä kuin ilmapallo vappuna. Ja tulosta tulee, kuten kuvasta näkyy. Jos jaksat lukea ihan alas asti, niin esittelen toisen asian, josta yritän kovasti tehdä perinnettä.

Tämän perjantain ruokana piiras viime viikonlopun sadosta. Herkullista!

AINEKSET

Taikina
– 5 dl vehnäjauhoja
– 125g pehmeää voita
– hyppysellinen suolaa
– 1,5 dl vettä
Piirakan täyte
– 1,5 dl suppilovahveroita (tilavuus paistettuna)
– 1 punasipuli
– ½ pakettia pekonia
– 2 munaa
– 1,5 dl kermaa
– 1,5 dl maitoa
– 1 dl parmesaania raastettuna
– suolaa ja pippuria

VALMISTUS

Valmista taikina pohjaa varten. Nypi voi jauhojen joukkoon. Lisää suola ja vesi. Sekoita nopeasti ja anna vetäytyä jääkaapissa tunnin verran.

Paista pekonit, sipulit ja sienet pannulla. Asettele täytteet piirakkapohjan päälle. Sekoita kerma, maito ja munat keskenään ja kaada seos täytteiden päälle. Mausta suolalla ja pippurilla ja levitä pinnalle parmesaani. Paista 170 c uunissa n. 45 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Herkuttele

Maistuisiko kokkikurssi?

Viime keväänä ne aloitimme ja nyt jatkamme – kokkikurssit saaristossa. Olemme vahvasti sitä mieltä, että tämä on hieno tuote. Sen tietää siitä, kun sitä on hauska toteuttaa!

Tarjolla on kahta eri laatua. Keittiöpäällikkömme johdolla kokkaillut kurssit ryhmille sekä allekirjoittaneen johdolla myös yksityisille.

Tutustu, niin ehkä tutustutaan!

Mukavaa viikonloppua toivotellen – kaavoihin kangistumatta, perinteitä luoden ja kunnioittaen.

Perjantaikokki

Perjantaikokin kokkikurssit – mukaan voit lähteä vaikka yksin!

Kokkikurssit aktiviteetiksi ryhmillemme Julien Boulangerin johdolla