Ruokakulttuurien eri tasot – Kanapasta pakkaspäivään

Olen perheeni kanssa viettänyt kuluvan viikon Ylläksen taianomaisissa maisemissa. On ollut jännä huomata, kuinka monta eri sävyä valkoisella on, kun luonnon omat maalarit pääsevät tekemään taideteoksia. Seuraksemme lomalle saimme ystäväni vaimoineen. Viikko kuluu mökissä ja päivät täyttävät lähinnä hiihto, pulkkailu, saunominen ja kokkailu.

Olemme siirtymässä uuteen elämänvaiheeseen: sellaiseen, jossa lomilla vietetään aikaa ystäväpariskuntien ja –perheiden kanssa. Tämä vaihe tuo uudet haasteet myös keittiöön. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen totesin, että ruokakulttuurissa on erotettavissa kolme eri tasoa: makro-, mikro- ja nanotaso. Makrotaso tarkoittaa esimerkiksi Suomen tai muun suuralueen, kuten Varsinais-Suomen tai Karjalan ruokakulttuuria. Siis sellaista ruokakulttuuria, jota leimaavat paikalliset, perinteiset reseptit ja raaka-aineet.  Mikrokulttuuri on taas perhetason ruokakulttuuri, jossa ruokakulttuurin määrittävät perheenjäsenten yhteen hioutuneet tottumukset, tavat ja makumieltymykset. Nanokulttuuritason taas muodostavat yksilön omat mieltymykset, opitut tavat sekä syntymässä saadut luontaiset mieltymykset.

Matkailijana sitä kiertää mieli avoinna tutkimassa lähinnä makrotason kulttuuri-ilmiöitä ja sulattaa omaan henkilötason kulttuuriinsa ne osa-alueet, jotka kieltä ja mieltä miellyttävät. Mutta kuinka käy, kun kaksi mikrotason, eli perhetason kulttuuria päätyvät samaan mökkiin viikoksi? Eli sama suomeksi: kun kaksi (toistensa ruokatottumuksista tietämätöntä) perhettä laitetaan samaan ruokatalouteen viikoksi, niin mikä on lopputulos?

Parhaimmillaan se on oppimista, uusia ideoita ja elämyksiä sekä ajatustenvaihtoa jokaisella aterialla. Pahimmillaan taas pelkästä kaupassakäynnistä tulee tuskaa. Kuinka paljon ruoka saa maksaa, mitkä tuotteet ovat hyväksyttäviä ostoskoriin ja mitkä eivät. Onko ruoka energiantankkausta vai kokonaisvaltaista nautintoa varten aina harkinnasta ja valmistuksesta alkaen?

Meillä viikko sujui alkuharjoitusten jälkeen varsin leppoisasti, sillä kaikki pitävät hyvästä ruoasta, kenelläkään ei ole pitkää listaa ällötyksistä, joita ei suostu syömään (ellei poikaamme lueta mukaan, sillä hän syö ilolla vain makkaraa ja hiilihydraatteja mahdollisimman helposti pureksittavassa muodossa, eli pastana tai perunana) ja kaupassakin pärjättiin, kun jokainen sai lapata kärryyn omien mieltymyksiensä mukaisia herkkuja.

Mutta kuinka käy, jos samaan mökkiin ahdetaan kaksi lapsiperhettä, joilla on perhetason ruokakulttuurit kaukana toisistaan ja silti olisi tultava toimeen? Lasten syöminenhän on monille vanhemmille varsin keskusteluherkkä aihe, eikä siitä mielellään oteta mielipiteitä tai käskyjä ulkopuolisilta.

Onko sinulla kokemuksia tästä? Jos on, niin klikkaa alta ja kerro muillekin ratkaisut yhteiseen, leppoisaan lomailuun ”kommentoi” –toiminnolla.

Lomaterveisin

Perjantaikokki

Kanapasta pakkaspäivään
Pakkanen on hellinyt koko maatamme tänä talvena oikein kunnolla. Värikäs kanapasta maistuu, lämmittää ja antaa energiaa talven riemuihin.

AINEKSET
– 4 broilerin marinoimatonta rintafileetä
– 20 pientä herkkusientä
– 10 kirsikkatomaattia
– 1 keltainen paprika
– 1 punasipuli
– 1 valkosipulinkynsi
– 2 dl kermaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– herbes de provence –yrttisekoitusta
– ½ tl chilijauhetta
– 400g penne-pastaa
– pinnalle rucolaa ja parmesaania

VALMISTUS
Pilko rintafileet ja sipuli. Leikkaa sienet neljään osaan ja puolita tomaatit. Pilko myös paprika ja murskaa valkosipuli. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kuullota sipulit. Lisää broilerit, sienet ja tomaatit. Paista hetki. Lisää pannulle kerma sekä mausteet. Anna hautua kypsäksi.
Keitä pasta al dente ja tarjoa kanakastikkeen kera. Koristele annos rucolalla ja parmesaanilla.

Pätkälomailua – Kanttarellipannukakku

Työni luonteeseen kuuluu, että kesällä ei ihmeemmin ehdi lomailla. Siksi heitämmekin vapaalle vuoden aikana useammassa lyhyessä jaksossa. Tällä kertaa pienen pakon lomalle aiheutti italoystävän häät Milanon lähistöllä. Siis perhe mummilla vahvistettuna lentokoneeseen ja Italiaan!

Tällä kertaa seurueen passit olivat matkassa ja voimassaolo oli tarkistettu useampaan otteeseen. Viime kerran muistorikasta reissua emme kaikilta osin halunneet toistaa.

Suuntasimme hyvien ystäviemme luokse innolla. Häiden takia emme saaneet vakiomajoitustamme ystävämme kotona, vaan meidät majoitettiin lähisukulaisen hoteisiin. Vannon vieraanvaraisuuden nimiin ja taidan olla aika hyvä myös nauttimaan edusta minulle sitä tarjottaessa. En siis pahastunut, kun tuli käsky olla etsimättä hotellihuonetta vierailun ajaksi.

Tällä kertaa en kyllä tiennyt yhtään mitä odottaa. Maittavan tervetuloillallisen jälkeen meidät ohjattiin vanhalle, pieteetillä restauroidulle maatilalle keskellä pohjoista ruuhka-Italiaa. Saimme neljäksi päiväksi yksityiskäyttöön todellisen keitaan, jonka pihalla oli lummelampi, uima-allas, jänöjusseja ja kanoja. Aurinko lämmitti 28 asteen voimalla ja tilaa oli useampi hehtaari ympärillä. Vanha tiiliseinä kasvoi viiniköynnöstä ja rypäletertut odottivat kypsymistä. Makuuhuoneita oli viisi (jokaiselle vaikka oma) ja keittiössä avotakka, leivinuuni, valtava kaasuliesi sekä integroitu rasvakeitin.

Voitte kuvitella, että perjantaikokki oli onnesta soikea.

Yleensä kirjoituksillani on jokin idea tai ajatus. Olisin kokenut varsin falskiksi tätä uima-altaan reunalla ilta-auringossa kirjoittaessani keksiä syvällisiä viisauksia. Olkoon sanoma kaikessa yksinkertaisuudessa, että jos elämä maistuu, niin antaa maistua! Vastatuulta tulee tilaamattakin jossain vaiheessa.

Sallittakoon toinenkin viisaus. Lähetin onnessani terveisiä kuvan kera myös anopille ja appiukolle. Appiukkoni vastasi hehkutuksiini: ”When you treat people well, they treat you well.” Pitäkäämme huolta toisistamme. Se kauppa kannattaa!

Kanttarellipannukakku
Kamera laulaa ja kynä sauhuaa täällä Italiassa, mutta vielä tähän perjantaiseen en teille reseptiä täältä tarjoile. Saatte sen sijaan lisävinkkejä syksyisen sienisadon hyödyntämiseen. Mikäli joku jo kyllästyy kanttarelleihin, niin huoli pois. Kohta ne on kaikki syöty ja siirrymme toisiin raaka-aineisiin! Suppilovahveroita löytyy jo 🙂

AINEKSET
Pannukakku
• 6 dl vehnäjauhoja
• 3 kananmunaa
• 6 dl maitoa
• 50 g sulatettua voita
• 2 tl leivinjauhetta
• kourallinen pilkottuaa basilikaa
• kourallinen pilkottua persiljaa

Pinnalle
• ½ pkt pekonia
• ½ litraa kantarelleja
• 1 keltasipuli
• pinnalle tuoretta persiljaa pilkottuna

VALMISTUS
Valmista pannukakku. Sekoita maito ja kananmunat. Sekoita joukkoon voi ja jauhot sekä yrtit ja suola. Paista pellillä tai uunivuoassa 175 asteessa 30 – 40 minuuttia.

Pilko sipuli, kantarellit ja pekoni. Paista pannulla sipuleita hetki, lisää kantarellit ja pekoni. Paista kypsäksi. Laita kantarellipaistos pannukakun päälle, koristele persiljasilpulla. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

VINKKI: kuivaa tuoreita kanttarelleja 60 asteisessa uunissa luukku raollaan muutama tunti. Näin niistä tulee paistettaessa mukavan kiinteitä.

Nauti elämästä, myös tänä viikonloppuna!

Perjantaikokki

Savulammaspasta – Kesä ruokaillen

Sain eilen kouraani Hesarin jutun ilmiöstä nimeltä ”kolmioleivittäminen”. Sana tarkoittaa käytännössä tienvarsiruokailun alennustilaa Suomessa. Nyt on kesä ja ihmiset liikkuvat. Sadat tuhannet matkailijat ruokitaan Suomessa päivittäin suojakaasuun pakatuilla, kaksikin viikkoa säilyvillä kolmioleivillä ja niin sanotuilla ”panineilla”.

Nälkäisinä kauppareissulla erehdyin viemään pesueeni kauppakeskukseen hampurilaiselle. Kokemus ei ylentänyt mieltä. Pikaruoka-termi ei pitänyt paikkaansa, sillä jonossa meni puolisen tuntia. Sitten nautimme herkkumme kymmenessä minuutissa likaisessa pöydässä, mopopoikien kiroillessa viereisessä pöydässä ja lasten imiessä nykysuomen urbaanisanastoa itseensä. Lopputuloksena etova ähky ja pari opittua kirosanaa. Roskaruokailua, totesin perheelleni ääneen. Tätäkö tämä kesäruokailu Suomessa on?

Vaihtoehtoa ei oikein taida löytyä. Vai löytyykö?

Italiassa, Venetsian Canal Granden varrella söin kerran karnevaalien jälkeisenä aamuna elämäni parhaan kolmioleivän. Ravintola oli erikoistunut niihin. Leipä leivottiin itse ja täytteet olivat tuoreita kuin kala sushissa.

Samassa maassa kun autostradalla pysähtyy paninille, saa käteensä aamulla tehdyn, Parmankinkulla tai muilla herkuilla täytetyn, vasta paahdetun leivän. Ei lötköä majoneesimassapatonkia.

Pari päivää kauppareissun jälkeen grillasimme kotigrillillämme hampurilaiset. Mynämäkeläisen Veraisen leipomon herkullisten perunasämpylöiden väliin päätyi paistista jauhettua lihaa, Sorrin raikkaita salaatteja ja tomaatteja sekä Sauvon valkosipulisuolakurkkuja ja itse tehtyä majoneesia. Taivallista. Tytär söi hyvällä ruokahalulla ja kysyi, että ”onko tämäkin iskä roskaruokaa?” Yritin selittää, että tässä ja kauppakeskuksen hampurilaisessa on eroa joitakin tuhansia logistiikkakilometrejä ja litroittain suojakaasua. Taisi mennä hieman korkealentoiseksi pikkutytöllemme.

Ranskassa ajetaan rengasfirman opas kourassa moottoritieltä pois ja etsitään hyväksi tunnettu lounaspaikka vähän kauempaakin. Siellä hyvä ruoka on olennainen osa matkailua. Täällä meillä kelpaavat vain liikennevaloissa kiinni olevat syöttyölät, joissa ”tankataan energiaa” suojakaasupusseista ja litkukahvista. Ja eikun tienpäälle! Taas jaksaa ajaa, vaikka takapenkki kiukuttelisikin.

Hyvä ruoka, parempi matka.

Ps. jos tiedät hyviä, paikallisia pysähdyspaikkoja kesälomareittien varrella, joissa ei tarvitse nauttia suojakaasuleipiä, niin kerro niistä muillekin! Helpoiten se onnistuu klikkaamalla alta ”kommentoi”-linkkiä.

Savulammaspasta

Turun Kauppahallista, Reino Jokisen lihaliikkeestä, saa maukasta savulammasta, joka taipuu vaikka pastan seuraan. Toimii helteelläkin!

AINEKSET
– 400 g savulammasta ohuina siivuina
– 500 g värikästä tagliatelle-pastaa
– 4 salottisipulia
– 1 valkosipulinkynsi
– 1 dl lihalientä (tai 1/2 rkl lihafondia ja 1 dl vettä)
– 2 dl kermaa
– kourallinen pilkottua persiljaa (tai lehtipersiljaa)
– oliiviöljyä
– parmesaania pinnalle
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Pilko sipulit pieneksi ja kuullota oliiviöljyssä. Lisää lammas ja paista hetki. Lisää kerma ja lihaliemi. Anna hautua rauhassa puolisenkin tuntia, kunnes nesteestä on haihtunut ainakin puolet. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Keitä pasta suolatussa vedessä ”al dente” (käytännössä minuutti – pari vähemmän mitä ohje pakkauksessa sanoo.) Kaada vesi pois ja sekoita kastike pastan joukkoon. Ripottele pinnalle persilja ja raasta lopuksi päälle runsaasti parmesaania.

VIINISUOSITUS
Kuvassa näkyvä Caliterra Tributo Shiraz svengasi tämän pastan kanssa kesäpöydässä kuin hirvikärpänen koivikossa. Hintaa hieman alle 11 euroa, löytyy Alkosta numerolla 442687 ja lisätiedot alla olevasta linkistä.

Caliterra Alkon sivuilla

Lämmintä viikonloppua toivoen!

Perjantaikokki