Pastaa kylmäsavulohen, osterivinokkaiden ja tomaattien kera – Talvitunnelmia?

Noin vuosi sitten kirjoitin, kuinka fillaroin paukkupakkasilla lohi selkärepussa hytisten. Silloin oli helmikuun yhdeksäs, pakkasta reilut parikymmentä astetta ja fillari hyytyi pakkasessa valoihin. Ei lähtenyt enää liikkeelle, vaikka kuinka sotki. Jälkikäteen fillaritohtori totesi, että takanavalle oli tullut vilu. Talviflunssa.

Silloin ilma oli pari viikkoa sellainen, että jos olisi hakenut kaupasta jäätelöä reppuun, olisi se lämmittänyt mukavasti selkää.

Voin ilokseni kertoa, että vähän sama fiilis on myös nyt! Jäätelö lämmittää aina, varsinkin henkisesti. Ja fillari hyytyi taas. Tänä talvena armas polkupyöräni leikkasi kiinni. Oli raukka ruostunut näissä meidän arktisissa oloissa. Uskollisen ajokkini talvi on ollut kuin keskivertosuomalaisen kesäloma. Ei olla kuivaa päivää nähty pariin kuukauteen.

Masentaako? Ei minua. Satakoot vaikka koko talven, sillä kun kotiin päästyä saa näin hyvää ruokaa, pysyy sitä ihmeen tyytyväisenä.

Pastaa kylmäsavulohen, osterivinokkaiden ja tomaattien kera

Ruoan idea on, että sieniä ei paisteta ”veltoiksi” eikä kylmäsavulohta ylikypsäksi. Paista ne siis vasta aivan lopuksi kuumalla pannulla oliiviöljyssä, jotta niissä säilyy mukava purutuntuma.

AINEKSET
– 150 g kylmäsavulohta
– ½ purjo
– 2-3 isohkoa osterivinokasta (tai jättiherkkusieniä)
– 2 tomaattia
– 2 dl kermaa
– 1 dl kalalientä (tai 1 tl kalafondia ja 1 dl vettä)
– 1 dl kuivaa valkoviiniä
– 2 rkl oliiviöljyä
– 500 g Tagliatelleä (nauhapastaa)
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Kalttaa tomaatit, eli poista niiden kanta ja kasta kymmeneksi sekunniksi kiehuvaan veteen. Siirrä ne sitten jäähtymään jääkylmään veteen hetkeksi. Kuori tomaatit, halkaise, poista siemenet ja siivuta tomaatinliha.

Pilko purjo. Siivuta osterivinokkaat (tai herkkusienet) sekä kylmäsavulohi. Paista purjoa hetki oliiviöljyssä, lisää kalaliemi ja valkoviini. Kiehauta. Lisää kerma ja kiehuta, kunnes kastike on mennyt hieman kokoon. Laske lämpötilaa minimiin ja lisää tomaatinsuikaleet.

Lämmitä iso kattilallinen vettä kiehuvaksi ja mausta se suolalla. Keitä pasta lähes kypsäksi, valuta ja sekoita joukkoon tilkka oliiviöljyä.

Paista sieniä hetki kuumalla pannulla oliiviöljyssä, lisää siivutettu kylmäsavulohi ja paista aivan hetki. Sekoita pasta ja kastike. Koristele annos paistetuilla sienillä ja kylmäsavulohella. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Herkullista viikonloppua!

Toivoo

Perjantaikokki

Adressi marinoimattomien tuotteiden puolesta

Kirjoitin viime viikon Perjantaireseptissä lihan ja broilerin marinadeista. Laitoin adressit.com – palveluun adressin marinoimattoman liha- ja broilerivalikoiman parantamisen puolesta. Yleensä saan perjantaina palautetta sähköpostiini hieman toistakymmentä postia. Nyt tuli lähemmäs sata. Suurin osa palautteen kirjoittajista piti adressia oivallisena. En ollut yksin mielipiteeni kanssa.

Minä laitoin vetoomuksen liikkeelle puhtaasti makuasiana. Mutta moni palautteen antaja kirjoitti myös marinadien aromivahventeesta, joka saattaa aiheuttaa yliherkille pahankin kohtauksen.

Toinen syy allekirjoittaa adressi?

Allekirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä. Riittää, että täytät etunimesi, sukunimesi ja paikkakuntasi sivun vasemmassa laidassa oleviin kenttiin.

Tästä pääset adressiin. Käy vaikka kurkkaamassa, kuinka moni on kanssasi samaa mieltä.

Pizzaiolon kanankoipia ja paprika-polentaa – Ei se tyyli, vaan suunta

Poikani Oliver on erinomaisen taitava. Ainakin näin isän objektiivisesta perspektiivistä tarkasteltuna. Ikää on vain viisi kuukautta, mutta elämän ansioluettelossa taitoina jo mm. kuolaus ja peruuttaminen. Hän osaa tehdä näitä molempia jopa täysin samanaikaisesti. Isän vahva mielipide on, että kyseessä on ilmiselvä monitaituri.

Hänellä on hetkiä, jolloin jokin hänen havittelema asia on aivan siinä sormien edessä – saavutettavissa pienen pienellä liikeellä. Hän lähtee ponnistelemaan sitä kohti, mutta mitä enemmän hän tekee työtä, sitä kauemmas tavoite loittonee. Häntä harmittaa, välillä niin vietävästi. Ja usein hän antaa sen myös näkyä.

”Mikä siinä on, että vaikka kuinka yritän, niin tuo nallukka karkaa yhä vaan kauemmas.” Ei voi pieni mies ymmärtää.

Hän toipuu vastoinkäymisistä kuitenkin hämmästyttävän nopeasti, nostaa pään pystyyn, suuntaa katseen maaliin ja aloittaa alusta. Uskomattoman sinnikäs pikkukaveri, ajattelen usein.

”Tuossa se on, se tavoite – nyt enää pieni rutistus! Mutta ei. Taas se menee väärään suuntaan. Miksi? Vaikka minä niin kovin ponnistelen ja yritän.”

Voi sitä ilon päivää, kun hän oppii ryömimään eteenpäin! Tai vaihtoehtoisesti ymmärtää, että peruuttaenkin pääsee perille. Mitä sillä tyylillä on väliä, kunhan suunta on oikea!

Onko tuttu tunne? Harmittaa, kun tavoite vain loittonee. Mitäs jos kokeilisi uutta tyyliä?

Olimme viime viikonloppuna retkiluistelemassa. Jää oli riittävän kestävää, mutta kieltämättä täysin läpinäkyvänä ja tummana aika pelottava. Totesimme, että alkuun pääsee helpoiten luistelemalla takaperin. Ei jännittänyt yhtään niin paljoa…

Jäällä tai olohuoneen parketilla – näkökulman vaihto saattaa kannattaa!

Ps. se retkiluistelukokemus peilikirkkaalla jäällä oli niin huima, että laitoin siitä videon tänne. Suosittelen tutustumista!


Pizzaiolon kanankoipia ja paprika-polentaa

”Pizzaiolo” tarkoittaa pizzanpaistajaa. Tomaattiset kastikkeet nimetään Italiassa usein näin, eli ”pizzanpaistajan tapaan”. Voit käyttää tätä kastiketta myös lihalle tai kalalle.

AINEKSET
– 4 kpl marinoimatonta kanankoipea (tai lihaa, kalaa tms.)
– 1 prk tomaattimurskaa
– 1 valkosipulinkynsi pilkottuna
– 1 punasipuli pilkottuna
– ½ prk pieniä kapriksia
– ½ pakettia pekonia pilkottuna
– tilkka oliiviöljyä
– merisuolaa, mustapippuria, hyppysellinen sokeria ja currya

Polenta
– 250g polentaryynejä
– 1 l vettä
– 2 rkl kanafondia
– 1 paprika
– ½ kukkakaali
– merisuolaa

VALMISTUS

Paista koipiin kaunis pinta oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla. Ota koivet pois pannulta. Paista pekonit rapeaksi ja valuta ylimääräinen rasva pois. Laita samaan pannuun sipulit ja paista hetki. Lisää tomaattimurska ja kaprikset. Hauduta hetki ja mausta.

Laita koivet uunivuokaan, kaada kastike päälle ja kypsennä 200 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia.

Valmista polenta: pilko paprika ja kukkakaali pieniksi kuutioiksi. Kiehauta vesi, lisää fondi ja sekoita joukkoon polentaryynit, paprika ja kukkakaali. Keitä polentaa miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia aktiivisesti sekoittaen. Kaada haluamasi malliseen vuokaan ja anna jäähtyä. Leikkaa annospaloiksi ja lämmitä uudelleen esim. uunissa n. 10 minuuttia.

Herkullista viikonloppua!

Terveisin

Perjantaikokki

 

Toast Skagen – Enteet ja ennustukset

Uudenvuodenaattona kuuluu tehdä ennustuksia tulevasta. Meidän perheessä se on perinteisesti tehty valamalla tinaa ja tutkimalla sitten sen muodosta, rakenteesta ja pinnasta tulevan vuoden metkut ja mutkat. Lähes joka vuosi olen nähnyt tinastani purjeveneen muodon. Joskus näen veneen ylvään silhuetin, toisaalta taas olen tulkinnut tinani vaikka väkisinkin pilssipumpun varakahvaksi. Mikä olisikaan mukavampaa kuin keskellä talvea saada lupaus kesästä, merestä, saaristosta ja purjehduksesta. Ja tiedä vaikka uusivuosi toisi tullessaan oman purjeveneen.

Eipä ole vielä tuonut – ainakaan sellaista isoa. Onneksi on höyrylaiva, jonka kyytiin pääsen kesällä työsuhde-etuna vaikka joka päivä. Harvojen ja onnekkaiden huvia! Mennyt kesä toi tosin mukanaan pitkällisen projektini, mahonkivanerijollan valmistumisen. Sen kanssa oli leppoisaa purjehtia hetkeksi pois mökkirannasta ja kuvitella olevansa isommalla merellä hurjissa seikkailuissa. Onneksi minulla on vilkas mielikuvitus.

Vaimonkin sain innostettua jollapurjehdukseen. Innostus kesti vartin verran, kunnes kova puuska kippasi hieman ylilastatun paatin keulan kautta kyljelleen ja palasimme mökille uiden. Nyt olen talven ajan puhkunut tulta tuohon hiipuvaan innostukseen. Josko taas ensi kesänä purjehdittais…

Sain jouluna eräältä yhteistyökumppanilta mukavan joululahjan – Paulo Coelhon ”Alkemistin.” Luin sen välipäivinä lähes yhtä soittoa. Siinä puhutaan elämäntiestä – siitä kuinka ihmisen pitää seurata sydäntään, jotta löytää aarteensa. Jos toimii sydämestään ja haluaa jotain, niin ”koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen.” Lause pisti miettimään. Onkohan tosiaan näin? Silloinhan etukäteen murehtiminen on turhaa, sillä loppujen lopuksi asioiden pitäisi järjestyä aina parhain päin. Kunhan vain kulkemani suunta on oikea.

Uudenvuoden aatonaattona, nukkumaan käydessäni, pyöri päässäni jo tulevan viikon työasiat. Olin ollut mietteliäs, sillä Matka 2008-messut lähestyvät ja parhaanakin palkitun, hyvin perinteisen messuosastomme rakentajat olisivat kaikki ”poissa pelistä” syystä tai toisesta tulevat viikot. Kuka osaston nyt rakentaa? Tuleeko siitä yhtä hyvä ja tunnelmallinen? Laatuun kun tottuu, niin sitä ei mielellään lähde tinkimään tavoitteista. Muistin kirjan opetukset ja ajattelin, että turha tässä on murehtia etukäteen. Ehtii sitä myöhemminkin, jos tarve vielä on.

Seuraavana aamuna marssimme täpötäyteen ruokakauppaan, jossa väki hamstrasi tykötarpeita illan juhlaa varten. Hyvä kun sekaan mahduimme. Keskellä tungosta minua vastaan marssii messuosastomme pääarkkitehti – mies, johon en törmää siviilissä ikinä. Tiesin, että se on enne hyvästä. Sain siinä irtokarkkihyllyn vieressä sovittua kaikki messuihin liittyvän ilman turhaa murehtimista ja pääsin vielä toivottamaan hyvät uudet vuodet. Mietin, että elämäntiellä taidetaan olla ja ainakin pieni osa maailmankaikkeudesta potkii myötämäkeen silloin tällöin.

Illalla valoimme tinat. Tulkitsin möhkäleestäni jälleen kerran selkeääkin selkeämmän purjeveneen muodon. Se näytti ihan hieman kierolta mastolta.

Rakas vaimo ja armaat lapset – pelastusliivit päälle, tästä tulee hyvä vuosi!

Toast Skagen

Jouluna eräs oiva kokki lähipiiristä valmisti taivaallista Toast Skagenia alkupalaksi. Mekin päätimme kokeilla taitojamme juhlan kunniaksi. Hyvää tuli – vaikka en kehtaa väittää, että ihan jouluisen veroista. Mutta kyllä tällä ohjeella kelpaa harjoitella. Kuva on joululta, mutta resepti uudelta vuodelta.

AINEKSET
– 4 siivua vaaleaa paahtoleipää
– 400 g kuorimattomia katkarapuja
– 0,5 dl ranskankermaa
– 1 rkl voita
– 100 g kirjolohenmätiä
– kirsikkatomaattia

Majoneesi
– 1 keltuainen
– 1 dl rypsiöljyä
– 1 tl dijon-sinappia
– ¼ sitruunan mehu
– 2 rkl tilliä pilkottuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

– tilkka pestoa ja muutama tillinoksa koristeluun

VALMISTUS
Jos haluat todella hyvää, tee itse majoneesi ja käytä kuorimattomia katkarapuja. Vikkelän ”arki-Skagenin” saat myös kuorituista katkaravuista.

Valmista majoneesi: laita munankeltuainen kulhoon, vatkaa käsin tai vatkaimella koko ajan. Kaada öljyä hyvin ohuena nauhana keltuaisen joukkoon. Lisää lopuksi sinappi, sitruunan mehu, tilli, suola ja pippuri sekä ranskankerma. Kuori katkaravut ja sekoita nekin majoneesin joukkoon.

Leikkaa leivät haluamaasi muotoon. Paista ne rapeaksi voin kera pannulla tai paahda paahtimessa. Nostele leiville katkarapumajoneesi sekä mäti ja koristele lautanen kirsikkatomaattien siivuilla ja pestolla.

Nam…

Oivallista vuotta 2008! Perjantaisin taas tavataan.

Terveisin

Perjantaikokki

Ps. jos Matkamessuille suuntaatte, niin tervetuloa moikkaamaan! Messut ovat siis 17.-20.1. Helsingin messukeskuksessa. Itse päivystän osastollamme torstain ja perjantain.